Title: Laatokan kalastajat - 3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen
Author: Kainulainen, Ruupert
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Laatokan kalastajat - 3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen" ***


LAATOKAN KALASTAJAT

3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen

Kirj.

RUUPERT KAINULAINEN



Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1916.



HENKILÖT:

_Juho Pärssinen_, pientilallinen ja kalastaja.
_Loviisa_, hänen vaimonsa.
_Ylli_, heidän poikansa.
_Mauno_, heidän renkinsä.
_Simo Tiira_, talokas ja kalastaja.
_Kalle_, hänen poikansa.
_Mari_, heidän emännöitsijänsä.
_Perttu_, heidän renkinsä.
_Vappu Inkinen_, orpo tyttö.
Iivan,  | munkkeja.
Stepan, |
Soittoniekka, kylännuorisoa ja munkkeja.

Tapahtuu Laatokan seuduissa 20:nnen vuosisadan alussa.



Ensimäinen näytös:


(Laatokan lahden ranta. Kauempana ulappa. Rantapiha Pärssisen ja Tiiran
talojen välillä. Molemmilta sivuilta näkyy osa aittarakennusta.
Toisella sivulla peräkulmauksessa näkyy kahden suuren meriveneen kokat.
Syyskesän aamuyö.)

(Kaukaa kuuluu loittonevaa nuorison laulua ja hanurin soittoa.)

_Mauno_ (istuu Marin aitankynnyksellä tupakoiden): Niin Mari! --
Nukuitko jo?

_Mari_ (aitassa): Nythän tässä nukkumaan, kun siinä volmotat! -- Noo,
Mauno! Laske nyt minut katsomaan, joko aurinko nousee. (Tulee
aitasta... Katsoa tirkistelee...) Talkoistahan ne nuoret vasta tulevat.
-- Mene nyt jo pois Mauno. -- Ja epäile vaan, jos tahdot; mutta minulla
on Amerikassa sukulaisia. Vieläpä tässä saan päivännousuun nukkua
pienen putkun. (Menee haukotellen jälleen aittaansa.)

_Mauno_: Hm! Luulin sinun jo ylösnousevan, sentään sinut herätinkin.
(Menee venheen luo, vanhan verkon kanssa hääräämään...)

_Ylli_: (tulla syöksähtää...) Sinäkös se olitkin, Mauno!

_Mauno_ (matkien): Sinäkös se... -- No, sinäkös se olitkin Ylli! --
Lentää niin, että oli vähällä vielä näin syksyllä vanhan miehen housut
uittaa!

_Ylli_: Olisitpa nyt kiveltä veteen putkahtanut, niin eipä olisi sitten
Laatokan vesi juotavaksi kelvannut Käksalmen hevosille.

_Mauno_: Niin, eikä kalatkaan sen kylän asukkaille syötäväksi.

_Ylli_: Niin! Mutta luulin sinua Vapuksi.

_Mauno_: Ha, ha, ha! No, etpä sitten paljollakaan erehtynyt.

_Ylli_: Oletko jo nähnyt hänen talkoista tulevan?

_Mauno_: Jos myönnän, niin valheen korviis työnnän! -- Mutta kuinka
sinä nyt niin hänet käsistäsi päästit?

_Ylli_: No, siellä talkoissa oli toisen kylän tyttöjä, -- niin
saatoimme heitä vähän.

_Mauno_: Ja omasi häipyi! -- Vot sillä lailla, -- sanoi harju-ukko! --
Mutta kylläpä myöhään tanssittekin.

_Ylli_: Nuoruus ja hulluus... (Heittäytyy pitkäkseen.)

_Mauno_: Mutta entäs uni ja soutu nyt kalamatkalla?

_Ylli_: No, tuskin siitä tänään kalaan lähdöstä tuleekaan mitään.

_Mauno_: Soo! ja sinäkö niin sanot! Senkö tähden, että te hullut olette
koko yön valvoneet! -- Mutta onhan meitä viisaita, nukkuneitakin toki!
(Näppää kepillä puoli leikillä Ylliä pakaroille.) Nukuttaako poikaa!

_Ylli_: Noo, eihän virkaveljesi Tiiran Perttukaan ole vielä
kaupunkimatkaltaan palannut.

_Mauno_: No siinä se on kyllä yksi vanhempikin vetelys. Mutta kai hän
jo vihdoin viimein palaa.

_Ylli_: Mutta ehkä niin seilissä, ettei kykene soutamaan lähtemään.

_Mauno_: Se on lähteminen vain!

_Ylli_: Niin, et uskalla häntä, kilpakosijaasi jättää tänne kotiin,
Marin luo, -- jos Tiiralaiset jonkun muun soutajan ottaisivat hänen
tilalleen?

_Mauno_: No et sinäkään uskalla jättää Tiiran Kallea, Vappusi vahdiksi.

Ylli: Hm! No, -- samat lie meillä salakarit. -- Mutta etkö Kalleakaan
ole vielä nähnyt talkoista tulevan?

_Mauno_: En niin kengänkärkeä.

_Ylli_ (nousten lojumasta): Peijakas! -- Missähän se Vappu oikeen...
(Menee...)

_Mauno_ (huutaen jälestä): Suoriudu vain ajoissa tänne! -- Isännätkin
ovat jo kohta hereillä ja lähdetään! (Puuhailee edelleen...)

_Vappu_ (laulaa näkymättömissä):

    Orpo olen, orpo vain,
    orpo myös nyt lemmestäin,
    toiseen kiintyi armahain,
    yksin jäin, yksin jäin!

(Tulee esille kansallispukuun puettuna, istuutuu aittansa portaille
jatkaen laulua.)

    Täyttynyt ei aatelmain...
    Niinkuin päivää kukkanen
    hänen puoleen katsoin ain...
    Mut hän liittyi toisehen...

    Huolissani laulelen,
    orpo myös nyt lemmestäin;
    kuin suvilintu talvehen;
    yksin jäin, yksin jäin.

_Mauno_ (esille): No siinähän... Et sinä kohta kuole... Kun Ylli tässä
sinua melkeen vesisilmissä kaihosi.

_Vappu_: Vai kaihosi... Vaikka toisen kylän tyttöjen kanssa äsken
Nikkilän talkoista lähti.

_Mauno_: Noo, sattuuhan sitä sen verran eri "fikuria". Mutta kyllä se
poika vain sinua rakastaa!

_Vappu_: Rakastanee nyt sentähden kuin muutkin, kun kuuli minun
odottamatta Amerikasta sukulaisperuja saavani.

_Mauno_: Ole! Tämä Tiiran Kalle ennemmin sinua vain sentähden mielinee.

_Vappu_: Niinkö sinäkin luulet.

_Mauno_: No, näithän, että silloinhan hän vasta sinut havaitsi, kun
lehdessä sinua perijäksi ilmoitettiin. Ja hehän nyt erintoden
tarvitsevat rahoja, kun kuuluu se kauppias saataviaan kiristävän; sitä
lainaa, jonka Tiira teki Kallen kouluttamisen johdosta. Vaikka mikä
siitä pojasta nyt tuli! Hamppari, suoraan sanoen! Joi vain siellä
Helsingissä pari kolme vuotta! Niin meni turhaan hänen lukunsa, kuin
tina tuhkaan! Ja siitä surusta se äitinsäkin ennen aikaansa sortui
hautaan.

_Vappu_: Mutta onhan Kalle nyt raitis.

_Mauno_: On, kun ei milloin saa... mökäöljyään! Ja tavalliseksi
maalaiseksi sen herran on vain taivuttava. Äläkä sinä sen narrin
merkkeihin luota! Rahojen tähden hän vain sinua mielii.

_Vappu_: Niinpä lienee... samoin kuin ne kymmenet muutkin... ja
Yllikin.

_Mauno_: Ole! Kyllä Ylli on sinua jo ennemmin mielinyt! Niinkuin et
tietäisi... Mutta nyt vasta hänkin sitte rupesi puoliaan pitämään! Ja
onhan hänellä siihen etuoikeus! Kun samassa talossa, vaikka eri tuvassa
asustattekin. Niin, hän oli vain vähän kaino.

_Vappu_: Jopahan...

_Mauno_: Ja siinä tarkoituksessa äitisikin vielä kuolinvuoteellaan
kehoitti sinua Pärssisellä asumaan. Ja isäsikin oli niin jutellut viime
kalaretkellään, kun Laatokka hänet uhrikseen nieli. Niin, ja olethan
sinä emännän, Loviisan heikontuessa heitä taloustöissäkin jo autellut,
kuin miniä ainakin.

_Vappu_: Ha, ha, ha! Sinäpä Mauno vasta osaat! Luulen kohta, että Ylli
on sinut ihan jo puhemiehekseen pyytänyt.

_Mauno_: Enköhän tuolta kohta paitaa saakin.

_Vappu_: Ha, ha, ha! -- Ja sitte sinä varmaan pyydät hänet
puhemieheksesi tälle sinun mielitietyllesi, Musakan Marille (viittaa
Marin aittaan) ja annat sen paidan takaisin.

_Mauno_: Ole! Kyllä sitä näin vanha jo itsekin rohkenee kieltään
soittaa.

_Vappu_: Mutta sinä ja Perttu ihan varmasti vain rahojen toivossa
kävitte Maria riijailemaan, kun kuulitte että hänelläkin on Amerikassa
sukulaisia?

_Mauno_: Ole nyt! Soo! Vappu... En minä ainakaan.

_Vappu_: Kas, kas, kun Mauno punastui! Kyllä se niin on, hi,
hi, hi! Mutta jospa olikin Mari niin ovela, että keksi koko
Amerikka-sukulaisjutun, nähtyään minulle niin paljon kosijoita sen
johdosta ilmestyneen.

_Mauno_: Ettäkö... Olehan...

_Vappu_: No! -- Vaikka mikäs! Onhan Mari vielä muutenkin topakka
ihminen, -- vaikka maitohampaat häneltä lienee jo menneet! He, he, he!
Mutta eiköhän siinä kaupassa sen talon mies Perttu voittane, sillä
onhan Marikin kuin Tiiran väkeä.

_Mauno_: Mutta kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

_Vappu_: Eipä sitte minun ja Yllin suhteenkaan! -- Mutta suoraan
sanoen, ei luulisi Marinkaan tykkäävän niin kovasta juoposta, kuin
Perttu on. Vaikka hauska mieshän se Perttu on muuten.

_Mauno_: Mutta palasi hän nyt humalassa tai ei, niin silti vain
kolmanneksi Tiiran venekuntaan! -- Joskaan meidän Yllikään ei oikeen
lähtöpäällä ole yön tanssailtuaan.

_Ylli_ (tulee): Siinähän sinä... (Koppaa kiinni Vapun.)

_Mauno_: Paistakaahan nyt särkiä siinä, ennenkuin lohia ja siikoja
vetelemään lähdemme. (Poistuu.)

_Vappu_ (vapauttaen itsensä): No, eikö Joen tytöt olleetkaan
mieleisiäsi?

_Ylli_: Älähän nyt turhasta viitsi, Vappu... Etenkin tuota... kun minä
aion nyt sinulle puhua vakavasti.

_Vappu_: Miksi et jo ennemmin ole... Tai haasta päivällä...

_Ylli_ (ottaa jälleen kiinni): Et saa mennä... Katsos! jos me lähdemme
nyt tänään jo kalallekin ja viivymme siellä viikkokausia, niin...

_Vappu_: ... niin ei sinulle minua ikävä tule... Anna minä menen
muuttamaan pukuni... kohta pitää lypsyynkin... Sillä ei kai äitisi itse
kykene vielä tänäänkään...

_Ylli_: En, minä en päästä sinua nyt, ennenkuin olen sanonut asiani! --
Ja arvannethan jo sen... Katsos! kun äiti on käynyt jo vanhaksi ja...

_Vappu_: ... No, ottakaa nuori piika tilalle...

_Ylli_: Ei, minä olen päättänyt ottaa vaimon... Ja se on isänkin
mielestä parempi...

_Vappu_: ... Ota, ota sitte vaimo! Onhan ne Joen tytöt komioita!

_Ylli_: Vappu, ole nyt! -- Ja sitähän minun piti juuri sanoa, että minä
rakastan vain sinua.

_Vappu_: Hm! -- Miksi et sitä ennemmin ole jo sanonut?

_Ylli_: Olen ollut välinpitämätön! Ja olen ajatellut, että huomaathan
sinäkin sen jo sanomatta, ja...

_Vappu_: ... Ja kosin sinua, ha, ha, ha! -- Oh, Ylli... Kun et sinäkin
vaan sen perintöni takia minua...

_Ylli_: Vappu! Älä luule niin... Mutta se perintöasia, sen tunnustan,
minutkin sai hereille, kun toiset alkoivat sen johdosta sinua enemmän
mieliä. Ja minä en sitä jaksa kärsiä. Minä olen lemmenkateinen, tai
niinkuin ne kaupunkilaiset sanovat, minä olen mustasukkainen.

_Vappu_: Ha, ha, ha!

_Ylli_: Niin Vappu! Siten juuri on asiat! Ja nytkin, kun meille tulee
kalalle lähtö, niin ajattelin tehdä ennen matkaamme asiani sinulle
selväksi... Ja, kun tuolla talkoissakin kaikki pojat niin sinua
mielistelivät, että...

_Vappu_: Ha, ha, ha! Mustasukkainen sitte olet tosiaan!

_Ylli_: Niin! Ja sentään minä vähän matkaa menin niiden Joen
tyttöjenkin kanssa...

_Vappu_: ... että minäkin tulisin sinusta mustasukkaiseksi!

_Ylli_: Vaikka niin!

_Vappu_: Oi, Ylli!

_Ylli_: No, mitä sinä sanot tähän tuumaani?

_Vappu_: Sen tulevaisuus näyttää!

_Ylli_: Ei, Vappu! Sinun on heti... Minä pyydän, rukoilen... sinun on
oitis, tai ainakin ennen lähtöämme, annettava vastaus... Sen sinä voit
tehdä. Tunnethan jo minut... Emmehän nyt heti vielä naimisiin menisi.
Mutta kihloihin menisimme vaikka kohta minun tältä kalaretkeltä
tultuani... Tai jouluksi! Ja sitte keväällä viettäisimme häät. -- Niin,
-- sano nyt! -- Eihän taloutemme mikään suuri ole... enkä minä rikas.
Mutta eteenpäinhän on huushollimme menossa. Ja, jos nyt taas
kalaretkemmekin onnistuu, niin... Ja luottakaamme tulevaisuuteen Vappu!

_Vappu_: Ja minun tulevaan perintööni! Ha, ha, ha!

_Ylli_: Vappu! Enhän sitä enää muistanutkaan! -- Ja ethän sitä vielä
ole saanutkaan.

_Vappu_: Niin, en! Ja jos en saakaan!

_Ylli_: Se on minusta sama.

_Vappu_: Ylli! -- saatathan minut nyt aivan pyörälle...

_Ylli_: Onnenpyörälle! Voitti tai tappasi.

_Vappu_: No, sen minä vain jo nyt tosissani sanon sinulle, Ylli: ole
hyvässä toivossa!

_Ylli_: Ah, ei se riitä.

_Vappu_: No sinulla on etuoikeus; kuten Mauno äsken sanoi.

_Ylli_: Vappu! (Pyörähyttäen). Johan tästä niin monesti lapsena
leikkiessämme haaveilimme.

_Vappu_: Ylli! -- Mutta, niinkuin tiedät, minua nyt lähentelee niin
moni... Älä tule mustasukkaiseksi.

_Ylli_: Hm, niin... Kallekin... Oletko hänelle jo mitä... Ah, minä
tulen heti raivoon, kun ajattelenkin häntä, ja kaikkia toisia sinun
kanssasi... Ja minä luulen, että sinä seurustelet Kallen kanssa, vaikka
et sitä sano!

_Vappu_: Siinä oli! mutta ole huoletta! -- En ole hänelle luvannut
enempää, kuin sinullekaan. (On menossa.)

_Ylli_: Etkä saa luvata sitäkään! (Ottaa kädestä.)

_Vappu_: No en sitäkään!

_Ylli_:, Vappu! (Pyörähyttää.)

_Vappu_: Olen sinun!

_Ylli_: Sanasi muista!

_Vappu_: Voit luottaa minuun kuin Laatokan tyyneyteen?

_Ylli_: Voi sinua millainen olet... (Yrittää suudella.)

_Vappu_: Ohops! Vasta kihlattua pusu sanoi hönttö Jusu! (Menee
aittaan.)

_Ylli_: Odotahan! Vielä sitä pyydät! (Laulaa):

    Nyt sykkiös riemusta sydämeni,
    hän kallein aarre on mun!
    Heittun palajala,
    heittun palajala,
    kallein aarre on mun!
    Ja niinkuin salko on köynnökselle
    mä tukena olen sun!
    Heittun palajala,
    heittun palajala,
    tukena olen sun!

    Kuin kukalla kammarin ikkunalla
    nyt oloni on onnekkain!
    Heittun palajala,
    heittun palajala,
    oloni on onnekkain!
    Mut virvoita mua, se armas, muista,
    nyt suudelmilla vain!
    Heittun palajala,
    heittun palajala,
    suudelmilla vain!

(Syrjään.) Joko saat kuntoon ne pyydöt, Mauno? (Poistuu verkkaan.)

_Vappu_ (hyräilee aitassa):

    Ei ole ruuhta rannalla... j.n.e.

(Hetken kuluttua tulee kaksi miestä...)

_1:nen mies_ (Kuultuaan laulua): Siellä se on!

_2:nen mies_: Vappu? Inkisen korea Vappuko siellä on?

_Vappu_ (aitassa): Niinkuin kuuluu! -- Vaikka ken hänen sorjuudestaan
ties!

_2:nen mies_: Me olemme ne vieraspitäjäläiset, jotka äsken jo tuolla
talkoissa kanssasi uhoilimme siitä naima-asiasta.

_1:nen mies_: Saammeko nyt jo sen lopullisen vastauksen?

_Vappu_: Saatte! Ja se on sama: ei!

_2:nen mies_. Oletko hullu! -- Tämä toverini on, niinkuin tiedät, suuri
talokas!

_Vappu_: Vaikka olisi vielä suurempi! Menkää vaan! Hyvästi jo sanoin...

_2:nen mies_: Oletpa tyttö!

_Vappu_: En lähde vieraaseen pitäjään! Ja minulla on jo sulhanen!

_2:nen mies_: Etpä sitä äsken sanonut.

_Vappu_: No, nyt sen kuulitte!

_2:nen mies_: Mutta laskehan nyt sissää!

_Vappu_: Johan nyt?

_Kalle_ (tulee): Mitäs miehiä täällä?

_2:nen mies_: Kuten näet! (Toverilleen) Tuo Tiiran Kalle se varmaan on
jo hänen. (Menevät.)

_Kalle_: Vappu! Oletko nukkumassa! Minkätähden et Nikkilästä
lähtiessäsi odottanutkaan minua!

_Vappu_: Siksi, kun tulinkin yksin.

_Kalle_: Hm! Höpsy! -- Tuota... Laskehan nyt minut sinne pakisemaan.

_Vappu_: Älähän höpsi! -- Kun muutan juuri pukuani...

_Kalle_: Etkö nukkua enää aiokaan?

_Vappu_: Ei maksa... vähän tähden! Ja kohtahan tekin kalaan...

_Tiiran (ääni)_: Kalle!

_Kalle_: Ka, isähän siellä jo ylhäällä...

_Tiira_ (näkymättömissä): Tulehan sieltä näitä verkkoja avukseni
kokoomaan... Kun ei sitä Perttuakaan ole vielä kuulunut! Olisi pitänyt
antaa sille hevonen, että pikemmin...

_Kalle_: Mitä vielä... rääkättäväksi! (Aittaan.) Etkö päästä nyt?

_Vappu_: En, enhän toki.

_Kalle_: No, minä tulen hetken kuluttua. Sillä ethän nyt kohta töihin
käsiksi käyne! -- Kuulehan vielä! Oletko sinä Yllille vihanen?

_Vappu_: Kuka sitä on sanonut?

_Kalle_: Olin huomaavinani! -- Näitkös! hän meni Joen tyttöjen kanssa?

_Vappu_: Kyllä!

_Kalle_: Kannatkos minulle kaunaa?

_Vappu_: Mistä syystä?

_Kalle_: Ajattelin muuten vaan... No, juttuan hetken päästä sinulle
tärkeää! "Älskade" Vappu! (Syrjään). Jos hän todellakin saa sen
perinnön, niin minun on päästävä hänen suosioonsa Yllin tilalle
(Menee... Aurinko nousee, kullaten järven... Linnut alkavat myös
laulaa... Ja joku kukkokin kiekahtaa silloin tällöin.)

_Perttu_ (tulee hutikassa hetken kuluttua, viinapullokori kädessään,
hyräilee):

    Kun linnut juovat vettä
    ja mehiläiset mettä,
    niin ystävykset maistelevat maljastaan...

(Kukko kiekahtaa.) Vai sillä lailla sinä kirkkovirteeni yhdyt! No, minä
vastaan, kanan tavalla: joko taas, joko taas! (Katselee.) Nukkukoot
vielä vähäsen... Minä pyrin Marin luo siksi aikaa. (Koittaa
povitaskuaan.) Kohta se hänkin saanee Amerikasta "preivin". (Koputtaa
aitan ovelle:)

    Mari, aukase, se on Perttu,
    siun syämeis terttu!

Ja terveisiä nyt sentään ensin kaupungista. (Koputtaa taas.)

    Sikiääpä sie vielä nukut,
    vaikk' aurinko kultaa jo lukut!
    Aukase Mari, miun syämein kari...
    Miull' on niin vari, --
    eiks meist' tulekin pari?

(Koputtaa.)

    No ootpas nyt laiskalla päällä,
    vaikka mie oon täällä...
    Etkö kehtaa vastata?
    No, mie kyllä voin siull' lisää lastata.
    Laskehan oikeen sukkelaan
    ja ramakkaan,
    äitis antaa aamull,
    voileipää ja jamakkaa!
    Jo lase sähäkkää,
    ei issäis kerkkii nähäkkää!

_Vappu_ (Katsoo salaa nauraen oman aittansa ovelta sulkien sen sitte
jälleen.)

_Perttu_ (Koputtaa edelleen):

    No, joha mie nyt oon laskent
    tätä puhheen punttii,
    kuin nuoran lunttii,
    ja sananpartta,
    kuin saappaanvartta...
    Vai pitäskö siulle laulaa?
    No, oonhan jo kastellut kaulaa! --

Ja niinkuin tiedät, sanoihan se kaupungin Kapelmestar Kalle, jotta
miull' on hyvä ään' ja oikeen tenor, kun kuuli miun humalassa vähän
kavulla veisaavan!

    Mut en mie siull' sentään laula,
    muuten auetkoon paula.
    Oi, kaunis Mari kulta,
    nyt liennä rintain tulta,
    ja aukase ovi,
    muuten halkiaa miun povi...
    Voi, sie oot kuin kukkanen,
    puolukkaposki,
    sydän kuohuu kuin koski,
    mansikka huulinen,
    ain' hyvätuulinen.
    No, nosta jo salpa...
    Vai oon mie halpa?
    Hm! no ota sitte rikkaamp'
    ja sorjemp'
    ja kieleltään norjemp'!
    Ota! toiselle sovitkin paremmin,
    senkin ylpiä ypykkä,
    pippuri-nypykkä!
    Ruumis siull' onkin kuin
    lahopuun lontti,
    ja pää kuin tuohikontti!
    Kuin vemmel' on väärät jalat!
    jakunpalat,
    ja toinen niistäkin kaviosorkkana!
    Ja nenäs on kuin porkkana!
    Kaulas on kuin piikkosäkki,
    ja poskes punottaa kuin -- läkki!

(Kolkuttaa.)

    No, joko pääsen sissää,
    vai vieläkö haluat lissää?
    Korvas on kuin ryssänrukkaset!
    Ja huules kuin keltakukkaset!
    Silmäs on kuin lankakerät,
    ja kuin penninkorput perät!
    No! avaa jo!
    saat ryypyn murheeseen,
    rintaas urheeseen!

_Mari_ (tulee esiin):

    Se naula veti,
    heräsin heti!

_Perttu_: Vai jo pöllähit unikeko!

_Mari_:

    Hereillä olinkin
    ja kuulin kaikki.

_Perttu_:

    Vai niin Maikki!
    No, oliko lukuni pahateko?

_Mari_: Hyvä ja paha!

_Perttu_: Jaha, jaha!

_Mari_: No, annahan nyt sitte sitä... kaupungintuomisia... Suuni onkin
niin pahalle.

_Perttu_: Eihän vain Maunon pusun jäliltä?

_Mari_: Ole nyt!

_Perttu_ (antaa): Ei tätä naisille tuotu, mutta... vaan meille miehille
tuliaisiksi, jos kalaretkemme onnistuu...

_Mari_: Eiköhän tuo kumminkin menene jo lähtiäisiksi. Äh! -- Hyvää
teki...

_Perttu_ (Otettuaan myös ryypyn, istuutuu aitanportaille Marin viereen
laulaa kaulaten Maria):

    Rannalla rommia ryypättiin
    ja pullot ne lyötiin rikki, --
    kun piikaflikkoja halattiin
    niin talon tytöt ne itki!

_Mari_ (saatuaan uuden ryypyn laulaa ja kaulaa myös):

    Suo sydämestäni hyh, hyh, hyh,
    koko elinaikani,
    jos kohta onkin hyh, hyh, hyh,
    mun kaikki toivoni...

(Loppusäkeitä kerratessaan lähtee Pertun kanssa marssimaan pois.)

_Vappu_ (tulee esiin): Ha, ha, ha!

_Perttu_ (kääntyy Marin kanssa takaisin): Vai jo heräsit sinäkin! --

(Mauno ja Ylli sekä Tiira ja Kalle tuovat pyydyksiä ja panevat ne
venheisiin.)

_Tiira_: No, saitko edes muuttokirjasi reilaan, että naimaan pääset?

_Perttu_: Kyllä! -- Iltaa! -- tai huomenta! -- Niin! nyt minä vasta
tulen... Mutta samahan se on, tulenko auringon laskussa vai nousussa...
Kyllä minä aina työhön kykenen. -- (Ojentaa kirjeen Vapulle). Mutta
tässä sinulle Vappu, onnenlappu.

_Vappu_: Oo! -- Amerikasta on jo siis ehtinyt vastaus.

_Perttu_: Ja aimo kultalastaus!

(Kaikki tulevat kuulemaan.)

_Vappu_ (luettuaan kirjeen): Oo! 4,000 dollaria, eli 20,000 markkaa, on
minulle nyt tullut pankkiin. Hips!

_Tiira_: Ooho! Aika summa olikin! Ken olisi uskonut silloin kun setäsi
merimieheksi lähti, että, kun hän kuolee, niin tuollaisenkin summan
ainoalle perijälleen jättää. Rikas olet nyt tyttö!

_Perttu_: Rikas kullasta, kuin pelto mullasta! -- Niin, -- hyvän
uutisen sait sinä! -- Mutta tämä toinen kirje teille, isäntäni, siltä
Karoselta, lienee kaikkea muuta...

_Tiira_: Hm, senhän arvaa... Vai lähetti hän jo oikeen kirjeen...

_Perttu_: Lähetti... Antoi, kun piipahdin siinä puodissaan... (Toiset
lähtevät kaikki paitsi Perttu, Tiira ja Kalle, -- joka katsoo karsaasti
Yllin ja Vapun jälestä.)

_Mari_ (mennessään): Kahvi joutuu kohta!

_Tiira_: Menehän sinä Perttu kokoilemaan ne viimeiset pyydykset. Me
tässä Kallen kanssa vähän katselemme tätä... (Avaa kirjeen.)

_Perttu_ (mennessään): Eihän se vain kalaonneamme pilanne?

_Tiira_: Päin vastoin! Velka kehoittaa paremmin yrittämään... (Lukee,
painuu murtuneena kivelle.)

_Kalle_: Isä... Mitä sinä oikeen... (Lukee.) Hm! -- Hän myyttää
talomme, jos emme ennen syyskäräjiä voi velkaamme maksaa...

_Tiira_: Niin, ne on niitä sinun kouluvelkojasi.

_Kalle_: Mutta älkäähän olko vielä noin toivoton, isä. Ehkä Iässä
jotain keksitään.

_Tiira_: Ei mitään; kuin keppikerjäläinen tuli minusta vanhuuden
päivinäni. -- Sinusta jotain toivoin ja sentähden kaikkeni uhrasin,
vaan nyt... Ah! -- Panee niin sydäntäkin pahasti...

_Kalle_: Älkää nyt... Tässähän tämä viina... Ottakaa tuosta...

_Tiira_: Ei ole ollut tapana merelle lähtiessä ryypätä, kun muutenkin
siellä vaara uhkaa... Mutta oli menneeksi nyt... Eihän tämä yksi ryyppy
nyt mitään pahaa tehne... (Juo).

_Kalle_: Hyvää se nyt tekee sydämellenne... kas, noin! -- Ja kyllä minä
koetan päästä Vapun suosioon... (Ryyppää myös.)

_Tiira_: Älä, älä... sinä poika...

_Kalle_: Ei yksi ryyppy minua ainakaan kaada, isä. -- Niin, Vappu on
minun vallattava... ja silloin, kaikki hyvin! -- Olen kokenut
Helsingissä yhtä ja toista, enkä minä kainostele... (Juo taas).

_Tiira_: Poika! -- (Ottaa pullon pois.) Ja kuinka sinä nyt enää Vapun
valtaat, kun hän on jo toisen?

_Kalle_: Hm! -- tarkoitatko Yllin? Hm! kyllä tuollaiset nahkimukset on
ennenkin saatu väistymään.

_Tiira_: En usko, että se nyt onnistuu. Onhan Vappu hänelle kuin
kasvusiskokin.

_Kalle_: Oi, kyllä minä tiedän, isä... Eikä heidän välinsä sen
pitemmällä ole, kuin minunkaan. Eiväthän he vielä ole edes
kihloissakaan. Ja onhan papinkin edestä saatu morsian kääntymään! Ja
keinoja on monenmoisia.

_Tiira_: Mutta sen sanon älä vain itseäsi tyhmästi käytä! Ja enää
mainettasi häväise... Enkä soisi Pärssiselle tästä mitään vahinkoa
tulevan. Ovathan he hyviä naapureita. Ja Yllikin kunnon poika! Ja se on
heidän onnensa, jos hän Vapun voittaa. Mutta eiköhän tuo Vappukin
kallistune vielä johonkin rikkaampaan! -- On niitä nyt niin paljon
hänellä tarjolla. -- Ja kaippa se Vappu itse lainaisikin minulle siitä
perinnöstään tähän velan maksuun, mutta eihän hän ole vielä täysi
ikäinen, vaan on holhouksen alla...

_Kalle_: Oh! niin, isä! Ja holhoojansa lautamies Vuohelainen ei siihen
koskaan suostu!

_Tiira_: Eipä niin, sillä onhan hän jo entisistä takauksistaan minulle,
joutunut paljon kärsimään.

_Kalle_: Niin, se tie on aivan mahdoton! Muita keinoja täytyy koettaa!
-- Naimisen kautta on paras! -- Ja jätä nyt minun huostaani kaikki,
isä.

_Tiira_ (nousee): Jospa nyt kalamatkamme onnistuisi, niin saisimmehan
siitä ensihätään sille Karoselle. Kuuluuhan nyt Pietarissa olevan hyvät
hinnat kaloilla...

_Kalle_: Mutta vähän ne on kaikki.

_Mari_ (näkymättömissä): Kahvi on valmis!

_Kalle_: Alkakaahan mennä... isä... Minä autan vielä Perttua... Enkä
minä sitä "mokkaa" nyt niin kaipaakaan!

_Tiira_ (mennessään): Käske Perttu sitte kahville...

_Kalle_ (on menossa rantaan päin, -- vaan kääntyykin ja ottaa vielä
ryypyn. Menee sitte.) Perttu, mene ottamaan kuppi kuumaa...

_Perttu_: Pelit onkin kohta reilassa! Tuossa siihen sopiva kivi.
(Heittää pikkukiveä Kallelle, menee.)

(Pärssinen ja Loviisa tulevat, kantaen eväskontteja y.m.)

_Pärssinen_: Kyllä kai se vanhempi sadetakkini on tuossa Vapun
aitassa... Annahan kun minä itse... Loviisa! kuule! älä mene!... Anna
minä katson, jos et sinä jaksa etsiä...

_Loviisa_: Kyllä minä... Paranemaan päinhän minä jo... Vaikka saahan se
Vappu vielä lypsyt tehdä... (Menee aittaan.)

_Pärssinen_ (vie kontin rantaan, palaa): Hyvähän se olisi, jos se poika
voittaisikin Vapun meille ikuisesti.

_Loviisa_: Niin! mutta kahden kauppa... Tähän on vielä nappeja
ommeltava.

_Pärssinen_: No, minäkin lähden vielä tarkastamaan, tuleeko sieltä
kaikki kalastusvehkeet mukaan! -- Vaikka emmehän tällä matkalla kauaa
viipynekään, kun tähän lähelle vain menemme, Konevitsan seutuun.
(Menevät.)

_Vappu_ (hyräilee näkymättömissä.)

_Kalle_ (tulee aitan päätyeeseen kuuntelemaan.)

_Vappu_ (tulee esille, vaatteita kainalossaan, laulaa edelleen):

    Pysy myrsky piilossa
    siiheks itses salaa,
    kunnes kallis kultani
    ulapalta palaa!
    Tuo noin syömeen rauha,
    kevät-aika lauha!
    Väisty armaan tieltä myös
    salakarin paasi,
    joka monen monta jo
    onnenpurtta kaasi!
    Ollos taivaan luoja,
    kultain purren suoja!

_Kalle_: Sinutpa saattaa lähtömme ihan suruisaksi.

_Vappu_: Lauloinpa vain muuten... Tai miksi ei! Sillä onhan Laatokka
joka syksy uhrinsa vaatinut... Isänikin! -- Vaikka enhän nyt sentään
usko, että se näitä teidän venekuntia kohtaa.

_Kalle_: Tutkimattomat ovat sallimuksen tiet! Tänään voi olla yhden,
huomenna toisen vuoro mennä! Tai niinkuin tänään kohtaa yhtä onnettomuus
ja toista onni. Niinkuin nyt sinua ja meitä.

_Vappu_: Niin! olihan se kai onni minulle... Mutta kiristääkö Karonen
pahastikin teitä?

_Kalle_: Hm! -- Oh! -- eipä juuri! -- Ja sen vertaiset, joku tuhat!
Kyllä hän ne saa, kun vain malttaa vähän odottaa. -- Mutta, kuules
Vappu! emmekö me solmia nyt oikeen lemmenliittoa?

_Vappu_: Ha, ha, ha! -- Kuinka? Ja senkö tähden sinä nyt minua... kun
minulla on rahoja ja sinulla velkoja?

_Kalle_: Ole nyt! Kuinka sinä nyt tuollaista... Vaikka nekin asiat nyt
tähän sattuivat yhteen mylläkkään...

_Vappu_: Mikäs sinulle nyt vasta sen aatoksen päähän toi? Olethan minua
melkeen viimepäiviin asti katsonut noin vain yli olkain...

_Kalle_: Ei se ole johtunut siitä, etten olisi sinusta jo kauan
pitänyt! Mutta minä ajattelin vain, että jos sinä minua kuitenkin käyt
vieromaan, kun minä olen nyt enemmän ikääni siellä kaupungeissa ollut.
Niin sentähden en ennemmin sinua niin lähennellyt, kuin esimerkiksi
Ylli... Vaan nyt, kun tulen jäämään tänne maalle, niin päätin suoraan
kysyä asiasta.

_Vappu_: Vaan jos minä nyt sanon: ei, herra maisteri!

_Kalle_: Mutta sitähän sinä et sano "fröökinäni". (Kohottaa kätensä.)
"Du bist wie eine Blume..."

_Vappu_: Siunaatko jo minua? -- Mutta jos sanon ei! ja että minulla on
jo toinen katsottuna.

_Kalle_: Katsottuna voi olla vaikka kymmenen, mutta ei otettuna.

_Vappu_: Mutta, jospa minä katsomani myös sitte otan!

_Kalle_: Ethän nyt kuitenkaan minua noin ikään vain, kuin tavallisia
maajusseja, harkitsematta ylenkatsone?

_Vappu_: Melkeen, minun täytyy... Kalle parka...

(Menee aittaan...)

_Kalle_: Vappu! -- älä nyt noin minua sentään surkuttele, vaikka
jättäisitkin'... Mutta ethän sinä jätäkään... (Yrittää mennä aittaan.)

_Vappu_: Et saa tulla! (Työntää pois, panee oven hakaan.)

_Kalle_: Ha, ha, ha! -- Mutta Vappu! Oletko sinä hullu! Enkö minä nyt
ole sinun silmissäsi edes tavallisen maakollon veroinen?

_Vappu_: Kollon? no, kollon veroinen kyllä... Mutta kolloista minä en
huolikaan.

_Kalle_: Älä nyt viisastele... Mutta enkös vastaa edes tavallista
maalaispoikaa?

_Vappu_: Totta kai!

_Kalle_: Mitäs sitte höpsit! -- Laske nyt sisään, niin juttelemme
hetkisen oikeen järkevästi, ennenkuin me merelle lähdemme?

_Vappu_: Minun on mentävä jo kohta lypsämään...

_Kalle_: Ei tässä nyt kauaa viivy! (Aukaisee puukkonsa kärjellä ha'an.)

_Vappu_: Kalle! Kuinka sinä olet ilkeä! -- Kun et antanut rauhassa
etsiä isännän vyötä...

_Kalle_: No, nythän paremmin näet! -- Ja istutaan nyt tässä sängyn
laidalla ja jutellaan, eli uhoillaan oikeen vakavasti...

_Vappu_: Minähän sanoin jo sinulle ihan vakavasti... (on lähdössä.)

_Kalle_ (käy häneen kiinni ja sulkee oven.)

_Vappu_ (kirkuu): Kalle! Kalle! mitä sinä oikeen meinaat? Et saa! laske
heti pois! tai minä suutun sinuun tosissani!

_Kalle_: Eipä se siis äsken totta ollutkaan.

_Vappu_: Oli se! -- laske! -- suutun iäkseni! Noo! Kalle! Minä huudan,
että koko väki tulee tänne... (kirkuu edelleen.)

_Ylli_ (tulee kalavehkeitä kantaen... Laskee ne maahan... Kuuntelee):
Vappu! sinäkö se... Ja missä sinä... Oo! (Menee aitan ovelle, potkaisee
auki.) Mitä! Kalle! päästätkö heti Vapun sylistäsi!

_Kalle_: Sen teen, mutta en sinun käskystäsi! (Tulee esille.)

_Vappu_ (seuraa): Mokoma kun pusersi ihan käsivarteni mustelmille...
(Istuutuu aitan rapulle järjestämään pukuaan ja tukkaansa.)

_Ylli_ (on katsonut Kallea vihaisena): Mikä meininki sinulla oikein
oli, roisto?

_Kalle_: Itse se olet! senkin maapässi! Ja minä luulen, ettei minun
huoli sinulle tiliä tehdä!

_Ylli_: Vai luulet! -- Mutta, jos sinun pitää tehdä?

_Vappu_: Älä viitsi Ylli... Ja älkää kehdatko kumpikaan...

_Ylli_: Mutta hänen pitää pyytää sinulta anteeksi! (Kallelle). Pyydä
anteeksi hävytön käytöksesi Vapulta, heti!

_Kalle_: Oh, niinhän komennat, kuin todella olisin käskyläisesi! --
Mutta ei minulla, hyvä herra, ole mitään anteeksi pyydettävää.

_Ylli_: "Hyvä herra..." -- Sinuthan herraksi on koulutettu! Vaan senkö
tähden isäsi sen teki, että julkeammin kykenisit toisilta morsiamia
ryöväämään?

_Vappu_: Pojat, jättäkää nyt jo!

_Kalle_: Morsiamia! Minä luulen, ettei Vappu vielä ainakaan sinun
morsiamesi ole! Ja tuskin koskaan tuleekaan!

_Ylli_: Mutta jos hän on?

_Kalle_: Ei ole!

_Ylli_: Mutta jos on?

_Kalle_: Eihän mitä! -- Äläkä mulkoile siinä ja suurentele sieramias!
Vai käsikähmää meinaat! No, katso silloin, ettei Karjalainen voi tehdä
Pohjalaisen töitä!

_Ylli_: Sinäkö Pohjalainen! senkin ylen annettu narri!
hampuusi-maisteri! entinen ylioppilas!

_Kalle_: Mies! (Vetäisee puukkonsa.) Tukitko suusi?

_Ylli_: Helapää se on minullakin, konna! (Kiertelevät toisiaan
saadakseen iskeä.)

_Vappu_: Voi hyvät ihmiset! -- Apuun! Nämä pojat ovat menettäneet
järkensä. -- Ylli! -- Kalle! Seis! (Menee käsin ensin Yllän, jolta saa
puukon pois, ja viskaa sen aholle; silloin Kalle aikoo iskeä Ylliä,
vaan Vappu ottaa häneltäkin aseen ja heittää pois.) Nyt mukiloikaa, jos
ei teillä ole yhtään häpyä! (Pojat tappelevat. Sitte tulee Tiira ja
Perttu, sekä Mari tuoden kalastusvehkeitä, ja samalla myöskin saapuu
Pärssinen, Loviisa ja Mauno.)

(Perttu ja Mauno menevät erottamaan tappelijat.)

_Tiira_: Kalle... pojat... Mitäs te oikein...

_Pärssinen_: Ha, ha, ha! Pojat koettavat kumpi heistä on toinen. --
Havaitsivat kumpikin ehkä vasta liian myöhään Vapun.

_Loviisa_: Hävetkää nyt kumpikin edes vähän! Ja samalle kalamatkalle
pitää teidän juuri lähteä...

_Perttu_: No, siellä raitis meri-ilma kuumat mielet ja sydämet, maksat
ja munaskuut, vilvoittaa.

_Mauno_: Niin! emmehän me, Perttu, vain noin hulluiksi Marin takia
tulla?

_Perttu_: Johan nyt! (Panee kätensä Maunon kaulalle ja hyräilee):

    Kaks on meitä kaunista
    ja tyyntä niinkuin vuori...

Mutta ottakaas nyt ryyppy joka ainut! Ja sitte minä vien lopun
tuliaisiksi säästöön.

_Loviisa_: En minä vaan tahdo.

_Vappu_: Enkä minä!

_Perttu_: Mutta Mari maistaa, että pohja paistaa!

_Mari_: Kunhan vain haistaa. (Ryyppää.)

_Loviisa_: Eikä olisi hyvä kenenkään merelle lähtiessä ottaa...

_Pärssinen_: Ei tämä yksi ryyppy hukuta! -- Hukkuuhan sinne joka syksy
ihan selviltäänkin monta miestä. (Ryyppää, ensin pyhkäistyään pullon
suuta hihallaan).

_Perttu_: Niin! Ihan selvä oli, Vappu, isäsikin Inkisvainaa... No,
Ylli, eikö kelpaa?

_Ylli_: Ei! (Kääntyy Vapun puoleen hiljaa haastellen.)

_Perttu_: No Kallelle kelpaa...

_Kalle_: Ainahan hyvä kelpaa! (ryyppää.)

_Tiira_: Minä en huoli... Otin jo äsken yhden ryypyn, kun sydäntäni
pani niin pahasti... Anna Maunolle... Ja vie sitte pois... -- No, onko
kaikki jo valmiina? Tyyni on ihan! Soutaa saavat pojat ja siinä
sappensa lauhduttaa.

_Mauno_: Kun ei vaan tämä tyyneys olisi aikaa myrskyn edellä?

_Pärssinen_: Kylläpä siellä selemmällä tuulla tuhistanee nytkin, että
saamme purjeetkin nostaa. -- Onhan nyt meidänkin venheessä vain kaikki
mukana?

_Mauno_: Kaikki, kaikki!

_Pärssinen_: Hyvästi. (Huiskauttaa naisille kättään.)

_Ylli_ (on sanonut hyvästi äidilleen ja hyvästelee nyt Vappua): Siis,
kuin puhuttu?

(Vappu nyökkää.)

(Ylli menee sitte hattuaan heiluttaen venheeseen.)

_Kalle_: Anna anteeksi minulle Vappu. (Kättelee.) Ja hyvästi nyt,
näkemiin!

_Tiira_ (Pertulle): Joko veit sen pullon? -- Tai annakin Marin viedä!
-- No, hyvästi! (Antaa kättä naisille.) Eihän sitä tiedä miten käy...
Vie Mari sinä pullo...

_Kalle_: Ei, isä! Pullo otetaankin mukaan! Voihan kastuessamme joku
vilustua ja silloin ON ryyppy hyvä. Ja sinunkin sydäntäsi voi käydä
etomaan, isä. (Ottaa pullon pannen sen venheen kokkaan.)

_Perttu_: Niin, niin se onkin parempi, ennenkuin jätämme Marin, pukin
kaalimaan vartijaksi.

_Mari_: Ole siinä! Kyllähän tuosta nyt olisin tainnut juoda.

_Loviisa_: Mutta ei taida nyt kunnian kukko laulaa, kun pullo mukaan
tulee!

_Perttu_: Kyllä! Kun rohdot on mukana, niin nythän se vasta kiekuukin!
(Nostaa pullon veneen kokasta:) Katsohan Mar' tuata!

_Kalle_: Minä lupaan tuoda nyt sellaisen lohen votkaleen, ettette ole
moista ennen nähneet!

(Työntävät venheen... Naiset vilkuttavat... Perttu laulaa:)

    älä itke kulta,
    kun merelle mä lähden,
    vielä sieltä poiskin tullaan!
    Tip, tip, tiputin,
    tap, tap, taputin,
    vielä sieltä poiskin tullaan!
    Kuin aallot purtta,
    mä palattuani,
    käsilläni sua lullaan!
    Sip, sip, siputin,
    sap, sap, saputin,
    käsilläni sua lullaan!



2:nen näytös:


(Konevitsan luostarisaarta aivan lähellä olevan saaren ranta-aukeama
-- Toisella sivulla kalastajasaunan-röttelö. Tyyni kuutamoyö. Kuuluu
pienten kirkonkellojen soittoa ja sitten munkkien iltakuoro.)

(Ylli sytyttelee nuotiota, kuunnellen hartaasti.)

(Stepan seisoo katsellen vähän syrjässä, tehden tuon tuostakin laulun
aikana ristinmerkin.)

_Ylli_ (laulun vaiettua): Se kai nyt olikin viimeinen soitto ja messu
tämän päivän konttoon vakituisilta Konevitsan asukkailta, veli Stepan?

_Stepan_: A, ei, ei hyvä veli! A sunnuntakia vasten koko yö valvotaan
ja rukoillaan.

_Ylli_: Vai niin! -- Minä en ole tällä saarella ollutkaan vielä
lauantai-iltaa. -- No, sittepä me vielä kuulemme pyhien veljien
kaunista laulua, kun tämä meidän majailusaaremme on näin lähellä, vain
kivenheiton päässä munkkien suuresta luostarisaaresta.

_Stepan_: A yöpymistä ja majailua varten ovat teikäläiset tähän tämän
saunankin salvaneet. Ja vot, hyvä olla kun on näin kaunis ilma.

_Ylli_: Niin! -- Hyvä olla, kun ei olisi kultaa ikävä.

_Stepan_: A mutsosi on kotona?

_Ylli_: Niin on.

_Stepan_: A mie etupäässä sentähden näitä pyhiinvaellusmatkoja tekemään
rupesin, kun kuoli kultani ja pikku pojuni. Tulen näin sieltä Salmista
tänne luostariin rukoilemaan heidän sielujensa autuudeksi...

_Ylli_: Kauniisti tehty! -- Mutta tupakan saat, jos menet vielä sinäkin
risuja ottamaan. (Tarjoaa tupakan.)

_Stepan_: A ei ole tapana tällaisilla matkoilla meidän polttaa, eikä
viinaa, votkaa maistaa! Mutta yksi savu, ei se pahaa tee. (Sytyttää.)
"Passiipa". Kiitos, hyvä poika. (Menee.)

(Ylli vaipuu kivellä istuen ajatuksiinsa, laulaa, alussa hiljaa):

    Kaiho se täyttää rintani mun,
    kun luoksesi armas nyt pääse en sun,
    kaiho täyttää rintani karmas,
    kaiho karmas!
    Sua öin ja päivin mä ikävöin,
    sulle huokailen ja kyynelöin,
    kallis niin olet mulle sä armas,
    kallis armas!

    Kun päivä on peittynyt purppuraan,
    ja kuuhut käy kylvämään kultiaan,
    kaiho luokses mun valtaa karmas,
    kaiho karmas!
    Kuin aaltonen rantaa sua ikävöin,
    kuin kukkanen päivää sua kyynelöin,
    kallis niin olet mulle armas,
    kallis armas!

(Nousee sitte verkkaan.) Lähdenpä myös oman risuosani noutamaan.

_Kalle_ (tulee juosten vastaan): Ha, ha, ha! (Kompastuu Yllin jalkaan.)
Mitäs siinä jalkojasi toisen eteen pistät, senkin tolvana!

_Ylli_: Pistät, itse pistät! Katso paremmin, ettet kohti lennä kuin
mikäkin sontiainen!

_Kalle_: Pidä nyt jo suusi, tai katso, ettet saa toden perään
korvillesi!

_Ylli_: Pyh! (On menossa.)

(Iivan tulee.)

_Kalle_: Ka, sieltäkös sinä vasta...

_Ylli_: No, Ivan, et ollutkaan katumaveljesi Stepanin kanssa
iltamessussa!

_Iivan_: A paljon oli munkkejakin poissa. Me pidämme täällä vahtia,
ettei tuli pääse irti... Ja olemme seurana teille... Ja meillä on myös
näin hauska!

_Ylli_: Niin, kun tupakkaakin saatte! (Menee.)

(Kalle seuraa hetken, kuulostaen; kääntyy sitte jälleen Iivanan
puoleen.)

_Iivan_: A, hauska ja potra poika hänkin!

_Kalle_: Hm! (Puoli itsekseen.) Eipä kuulu vain myrskyä, vaikka onhan
sitä jo toisinaan näinäkin päivinä tuulla tohissut aika lailla. --
Mutta mihinkäs se meidän juttumme tuolla katkesikaan? Niin, tuota...
Mikä saattoikaan sinut sitte näitä pyhiinvaellusretkiä näin tiheään
tekemään?

_Iivan_: Aa, ohoo! -- Se olisi pitkä ja synkkä tarina, jos sen oikein
tarkalleen pakisisi. A siitä voisit oikeen vaikka kirjan kirjoittaa.

_Kalle_: Niin, jos tässä olisi kirjailija.

_Iivan_: A et ole, vaikka sanoit paljon kouluja käyneesi!

_Kalle_: Ka, en, kirjoitanhan kyllä mitä kirjoitan. -- No, kerrohan nyt
tässä ajan kuluksi vaikka päällisin puolisin...

_Iivan_: No, jos sitte saakkunoin! A katsos, se on sillä viisiä, että
mie olen murhamies! -- A säikähdit?

_Kalle_: Ha, ha, ha! Johan nyt! (Katselee.)

_Iivan_: A mitä katselet?

_Kalle_: Katson vain... Katson, joko ne äijät tuolta rannasta
tulevat...

_Iivan_: A ei ne vielä... Siellä ne pakisevat omia vanhoja
kalastusmuistojaan... -- Niin! -- A mie kilpakosijain takia
murhamieheksi tulin. Ja katsos, se tapahtui tällä viisiä. Mie Ksenian,
kauniin Kseniani kanssa vietin onnellisia iltoja siellä Donin rannalla.
Mutta sitte se naapuriskylän priha, Kolja rupesi myös Kseniaa mielimään
ja siellä kylällä käymään. Ja katsos! Oli sitte taas yks lauantai-ilta,
näin ikää! Ja kaunis kuutamokin...

_Kalle_: Iivan, ettäkö ihan totta? Sinä valehtelet... Tai sinä... --
Mutta enhän ole sinulle vielä mitään sellaista kertonut. -- No, anna
vain kuulua eteenpäin!

_Iivan_: A miten sie noin...? Ihan totta tämä kaikki. No, mihin se
saakkuna jäi... Vot niin! -- Oli kaunis kuutamoilta... Ja se Kolja oli
kerennyt viekotella Ksenian soutelemaan...

_Kalle_: Soutelemaan? -- Ah, niin, no, jatka!

_Iivan_: Niin, näets, kun mie satuin olemaan silloin vielä saunassa. --
Mutta sitte, kun mie sain sen kuulla, seurasin mie maata myöten heidän
venettään... Kuljin pitkin lehtiköistä joen rantaa... Ja he kun
laskivat maalle erääseen niemeen, niin silloin olin miekin siellä.

_Kalle_: Aha, maalla...

_Iivan_: Niin, ja mie piilottauduin sen puskan taakse, minkä toisella
puolen he olivat käyneet pakisemaan ja lemmenpeliä pitämään. Ja siinä,
kun mie kuulin heidän juttunsa ja näin jo monta heidän muiskailuaan.
kohosi miulla veitsi ihan niinkuin itsestään hampaitteni väliin. Ja
sitte, kun se roisto... niin... tuota Kolja rupesi minua vielä siinä
Ksenialle panettelemaan ja kokonaan Kseniaa itselleen vaatimaan...!

_Kalle_: Niin silloin sinä iskit!

_Iivan_: Silloin mie otin veitsen, syöksyin heidän eteensä. Ja siinä
tulisessa raivossa... Herra armahda... (Tekee ristinmerkin) työnsin mie
veitsen erehdyksessä Ksenian rintaan...

_Kalle_: Ksenian? -- Ha, ha, ha!' --

_Iivan_: A mitä sie naurat? -- Niin se sattui... Ja. Kolja, kun sitä
pakeni... Niin miekin sitte pääsin helposti karkuun... Kylällä ilmoitin
vain lähtiessäni, että mie sen murhan tein, jotta ei syytä muiden
peälle vieritettäisi... Ja Salmiin pakenin... Ja sitä tietä sitte näitä
katumaretkiä tekemään jouduin. Sillä viisiin justii oli se miun
juttuni... Jumala suokoon sen anteeksi... (Tekee jälleen ristinmerkin.)
Ja on hän sen jo varmasti suonutkin... A rukoillut hartaasti olen...

_Kalle_: Hm! Vai niin! -- Vai niin onnettomasti kävi sinulle...

_Iivan_: Niin kävi, veli hyvä...

_Kalle_: Otahan toinen tupakka... (Tarjoaa.) Mitäs ajattelet! Luuletko
että viimeinkin myrsky pian nousee?

_Iivan_ (Ottaen tulta Kallen tikusta): Varmasti! Koska pilvet jo noin
ajelehtivat! Ja ankara myrsky siitä varmasti tuleekin, näin heratyynen
jälkeen.

_Kalle_: Oo, niinkö? Mutta älä hiivatissa niin pahaa ennusta!
Silloinhan voi kalliit pyydyksemme olla vaarassa. Meilläkin on nyt
monen tuhannen verkot laskettuina. Ja viimeinen uusi verkko jo
yksistään maksaa lähes 1000 markkaa... Vaikka hyväthän ne on sentään
tuulet ja myrskytkin! Silloin saa myös paremmin saalistakin. Ja minäkin
saanen sen oikein suuren lohen!

_Iivan_: A ihmisiä silloin hukkuu myös...

_Kalle_: Niin, niin, -- jos oikein raivo myrsky tulee... se on paha...

_Iivan_: A, en osaa sanoa, tuleeko se jo pian... Vaan vot! Senhän
taatot, vanhat isänne paremmin tietävät.

_Kalle_: Eipä sitte lie hätää, koska eivät he jo ole tänne
hätsättäneet. Mutta hyvä on, kun tuulemaankin käy! -- (Katselee.)
Tahdotkos ryypyn?

_Iivan_: Vot veli! A siulla on?

_Kalle_: Onhan minulla vaikka mitä.

_Iivan_: A yks ryyppy menee, ei sitä kukaan huomaa.

_Kalle_: Anna kurahtaa! -- (Antaa, kaadettuaan kahvikuppiin.) Mutta se
toinen poika, se Ylli, joka tästä äsken lähti, se meidän pitäisi myös
saada naukku ottamaan. (Ryyppää itsekin.)

_Iivan_: A eikö hän ota? Mutta minkä tähden antaisit?

_Kalle_: No, katsos... Ei muun... kun... kun hän kerskuu aina sillä
raittiudellaan.

_Iivan_: Aa, ahaa! -- Vain sen tähden! -- Tahtoo olla sitten sinua
parempi! A vot! Tyhmä poika siinä suhteessa... Hyvää se tekee
jokaiselle... Ei paljon juotuna, mutta vähän... maistettuna... A
ottanee sitte hänkin, jos ei ennemmin, niin sitte kun vilustuu...

_Kalle_: No, ihan!

_Iivan_: Mutta silti miekin vielä puita teille tähän haen... A tässä on
niin hyvä teidän kanssanne sitte pakista...

_Kalle_: Hae, hae! -- Tuossapa isäukko jo kompuroikin tänne...

(Iivan menee.)

_Kalle_: No, isäukko! Seuraako tyyntä myrsky?

_Tiira_ (tulee): Kenpä häntä vielä tiennee... -- Tästä vanhan verkon
perästä voikin tehdä haavin... Missä Ylli? Oletko jo sopinut hänen
kanssaan sen lähtökamppailunne?

_Kalle_: Sopinut! Mitäs sopimista siinä. Hän kun murjottaa, niin minä
varjona vastaan!

_Tiira_: Älä ole lapsellinen! Äläkä tee enää uusia tyhmyyksiä.

_Kalle_: Oh! Älkää isä puhuko minulle enää noin! -- Mies minä olen, jos
ken! Ja miehen töitä minä teen! Vapun 20,000 tähden kannattaa tehdä
vaikka mitä! Ja pulska tyttöhän Vappu muutenkin on! -- Ja ennen
kaikkea, meidän taloudellinen asemamme vaatii työskentelemään!

_Tiira_: No, jos saalista tulee yhtä runsaasti kuin tähän asti, niin
onnistunut matka tämä oli...

_Kalle_: Hm! -- Niin! -- Minä ajattelen vallan toista! -- Hm! -- Niin,
minä en tahdo nähdä sitä, että sinä olet kaikki minun tähteni
hävittänyt! Minä tahdon koettaa uhrauksesi edes jollakin lailla
hyvittää! Kävi sitte miten kävi!

_Perttu_ (tulee): Eiköhän sittekin meidän uusi verkkoräätymme vain
tullut lasketuksi liiaksi saaren pohjoispuolelle?

(Pärssinen ja Mauno seuraavat.)

_Pärssinen_: Älä lörpöttele! Jos tuuli nousee, niin käy se tuonne
rantaan päin, ja silloin se on, kuin meidänkin pyydyksemme hyvällä
paikalla, vastarannalla. -- Mutta ei taida enää noista meidän maivoista
olla maanantaina...

_Mauno_: Parasta se onkin vain verkkoja hoidella.

(Ylli ja Stepan tuovat puita, jääden nuotion luo, johon toisetkin ovat
istuutuneet.)

_Ylli_: Myrskyäköhän nuo pilvet kokoilevat?

_Pärssinen_: Hyväksi kalasadoksi se vain on tavallinen tuuli! -- Sa'a
sa'a ja tuule tuule, ettei hevosen kelloa kuule; sanoi mustalainenkin,
kun kynti.

_Tiira_: Mitäs ne Mauno ja Perttu meinaavat, kun eivät edes tupakoi?

_Kalle_: Maria varmaan muistelevat.

_Mauno_: Niin, sehän se on! Ha, ha, ha! Ikävähän tässä kohta päälle
pakkaa...

_Perttu_: Ikävä, ikävä armasta akkaa! --

_Iivan_ (tulee): A. vot! Tässäkin on hyvää tervasta...

(Perttu istuen vähän kauempana laulaa hajauttaa):

    Kulu tunti nopsaan ja
    vieri päivä joutuin,
    että jo kävisi mun
    kultain luokse soutuin,
    hän myös ikävöitsee,
    laulaa, kyynelöitsee,
    miks luo en joudu jo,
    miks luo en joudu jo!

_Pärssinen_: A vots siun! Kuulehan Perttua!

(Perttu jatkaa... kuin edellä puolileikillä):

    Vielä kallis armas sä
    lyhyt hetki vuotas,
    kohta saavun, enkä mä
    lähde enää luotas;
    vieri tunti joutuin,
    jo että kävis soutuin
    onnein valkamaan,
    onnein valkamaan!

_Pärssinen_: A vots! Siinä oli sinulle Mauno! Etkö käy jo
mustankipeäksi?

_Mauno_: Mitä vielä...

_Tiira_: Mitä vielä! Ha, ha, ha! Arvelee Mauno! Ja suottapa se
olisikin. Sillä samallahan tuo Pertun veisu oli sinunkin tunteesi
ilmaisu.

_Pärssinen_: No niin! He, he, he! Nyt osasit oksaan, Simo! -- Mutta
melkeenpä tässä tuli kaiho ja uni kellekin... Hohhoi! Pitääkin lähteä
vähän nukahtamaan, että jos unissaan vaikka omansa näkisi...

_Tiira_: Ha, ha, ha! -- Oletpa sinä nyt taas leikkisä, Juna! -- Mutta
mennäänpä vaan, jos ei muuta, niin vetäsemään pienet nokkaunet...

_Pärssinen_: No, pojat! Ettekö seuraa esimerkkiä tekin? Riittäähän se,
jos yksi tai kaksi valvoo, jos hirmumyrsky tulisi.

_Tiira_: Eiköhän noilla ole se neljänkuninkaan raamattu ensin luettava!

_Kalle_: Niin! Käydääs norria, pojat!

_Pärssinen_: Siinä oli! Norria... Niinhän sitä mekin, ennen nuorena...
Mutta tuosta pelinorristasi johtui pienet norrikupit minulle mieleen...

_Kalle_: Ka, tahdotteko? Onhan siellä sisällä kiehunutta vettäkin...

_Pärssinen_: No, -- kunhan paljaaltaankin vähäsen... Häikkäläinen!
Taisin tuolla kalliolla äsken vähän vilustua... (Maistaa, antaa
Tiiralle.)

_Tiira_: No, voinhan tuota Marin viisiä, vähän haistaa...

_Kalle_: Ottakaa, ottakaa isä, oikeen aimo kulaus, -- kun näin hyvin
olemme saalistakin saaneet.

_Tiira_: Oikeus ja kohtuus paras... (Maistaa.)

_Kalle_: No, joka mies, kuin sotamies! (Ottaa ensin itse, antaa sitte
Maunolle ja Pertulle.) No, Ylli, sinäkin! -- Mitäs siinä nyt enää
murjotat? Sovitaan jo pois! -- Ollaan nyt tasa! (Lyö olalle Ylliä.)
Emmehän me mitään naukumaijan poikia olla kumpikaan.

_Ylli_: En ota ryyppyä.

_Kalle_: Mutta pelaamaan käyt! No, kas niin! -- Mutta te mustat korpit,
sieluveljet, varmaankaan ette syle lasiin? Sinä et ainakaan Iivan?

_Iivan_: A, hyvää se on, harvoin saatua. (Juo.)

(Tiira ja Pärssinen ovat poikain sovinnon nähtyään aikoneet jo mennä
saunaan, -- mutta katsovat sitte pilviä.)

_Tiira_: Herättäkäähän sitte... jos tästä myrskyksi herkiää...

_Pärssinen_: Niin! -- Ja tulneeko siitä vielä meidänkään nukkumisesta
mitään... kunhan lojomme...

(Iivan ryypättyään, hyräilee, rlpatskan askelia ottaen):

    Isäntä ja piika
    salaa vain
    halaa ain...
    isäntä ja piika...

_Pärssinen_: Kas, kas! -- No, pistähän sinä vielä ensin ripatskaksi.

_Iivan_: A ei ole soittoa, taljankaa...

_Kalle_: No, sinä et huoli Stepan.

_Stepan_: A, kaks tippaa...

_Kalle_: Sitähän minäkin! (Antaa.)

(Stepan yrittää maistaa hyvin varovasti, jolloin Kalle käy pulloon
kiinni kallistaen rohkeasti.) Noin se pitää! Ha, ha, ha!

_Stepan_: Poika! Johan sinä parrallekin!

_Iivan_: Ja maahan Jumalan viljaa! (Ottaa puunlehden, jonka päälle on
viinaa pirskahtanut, lipaisten sitä.)

_Kalle_: Ota tuosta vielä, niin sittehän se tanssi menee laulaenkin.
(Antaa uuden ryypyn Iivanalle.)

_Iivan_ (juotuaan): A vot! Harasoo! (Ottaa ripatskan askeleita.)
Laulahan sinä Stepan!

(Stepan laulaa kämmeniään paukuttaen ja seuraten tarkkaan tanssivan
Iivanan jalkoja.)

    Isäntä ja piika
    salaa vain,
    halaa ain.
    Isäntä ja piika
    halaa ain!

    Mustasukkaisena
    renki näin,
    henki päin.
    Mustasukkaisena
    henki päin!

    "Piian ilmi annan",
    suhkas tän,
    uhkas hän...
    "Piian ilmi annan!"
    uhkas hän.

    Silloin piika lemmen
    tälle toi,
    hälle soi,
    silloin piika lemmen,
    hälle soi!

(Kaikki nauravat.)

_Pärssinen_: Ha, ha, ha! -- A vot siun! Mutta taitaapa vain jäädä
Pertultakin noin sorjasti jalalla panematta.

_Mauno_: No, Perttu porhaltaa polkkaa sitä paremmin.

_Pärssinen_: No, pitäkäähän te nyt sitte vielä lystiä. (Menee Tiiran
kera saunaan.)

_Perttu_ (Mauno ja Ylli, jotka ovat jo istuutuneet peliasentoon): No,
Kalle, tuuppas Kalle!

_Kalle_ (panee pullon syrjään): Tääll' ollaan! Sanoi haudankaivaja, kun
kaivamaansa hautaan putkahti.

_Mauno_: Entäs te hurskaat veljet, tuletteko?

_Stepan_: A me katsomme tässä vaan näinikää päältä.

_Iivan_: Mutta tupakan, jos annatte...

_Ylli_: Tuossa, polttakaa... (Pannee laatikon kivelle.)

_Stepan_: A tulta saammekin tästä... (Sytyttää nuotiosta ruokopillillä.
Kuuluu taas joku munkkien kuoro.)

(Kaikki kuuntelevat... Perttu harvakseen sakaillen lehtiä.)

(Iivan ja Stepan tekevät tuon tuostakin ristinmerkkejä.)

_Iivan_ (laulun loputtua). A mie taidan onkimaan mennä tuosta luodon
rinnasta. (Ottaa onkensa, joka on ollut saunan seinää vasten.) Nyt käy
siinä väre, niin voi ahvenet syödä.

_Stepan_: Onko siulla vielä matoja, veliseni?

_Iivan_: On! -- A saanhan ottaa teidän toisen venheen?

_Ylli_: Ota, ota vaan!

_Stepan_: Ja mie toisen... että saan käydä myös itselleni manasterista
ongen hakemassa?

_Perttu_: Käy, käy!

_Iivan_: Ahtii! -- Pakana, kun jäi nyt koukku nuttuuni kiinni. (Stepan
menee auttamaan.)

_Perttu_: No mitäs! Saikos se Stepan jo noin suuren lohen koukkuunsa?

_Stepan_: A itsehän tämä itsensä onki... (Kuuluu huuto: Höllöö, prihat,
taatot?)

_Mauno_: Kukas se? Eihän vain uusia venekuntia tähän tule.

_Stepan_: A ei, vaan joku munkki varmaan pyytää, että menisimme hänet
tälle puolelle tuomaan, niinkuin te toitte meidätkin... on vissiin
nähnyt tulen... Vasili varmaan...

_Mauno_: Onkos teidän omat venheenne tuolla niemen takana?

_Stepan_: A vot! Siellä ovat. Mie menen ja samalla tuon sen ongen.
(Yllille) Lähdetkö siekin? Mennään ottamaan...

_Mauno_ (Pertulle): Mennääs mekin katsomaan, jos niitä tulijoita on
enemmän, niin pyydämme tänne laulamaan.

_Perttu_: Sotkehan sinä Kalle ne sill' aikaa uudelleen.

(Toiset menevät, paitsi Kalle, joka pidättää Iivanaa): Iivan! (Katselee
ympärilleen, kuulostaa saunan ovelta. Selittää sitte Iivanalle
kuiskuttaen, tuon tuostakin tehden käsin liikkeitä, kuin lykkäämistä ja
koukistamista osottaen. Katselee taas. Ottaa sitte pullon, antaa ryypyn
Iivanalle -- maistaen myös itse.)

_Iivan_: Hyvä! Ymmärrän! Kun vilustuu, niin luulisi maistavan.

_Kalle_ (Antaa vaikenemismerkin): St! (Toimittaa Iivanan menemään. Käy
sitte itse nuotion ääreen miettien sotkemaan kortteja.)

(Perttu, Mauno sekä Ylli palaavat.)

_Perttu_: Ei siellä enää ketään... Stepan meni sentään meidän venheellä
onkeaan ottamaan. -- No?

(Kalle jakaa, pelaavat ensin ääneti, sitte Perttu hyräilee.)

    Tuudittele tuuli
    mun pientä venhoain,
    että huolet haihtuis
    kauas rinnastain.

Oo, ohoo! Ylli jäi!

_Kalle_: Niinpä kai! -- Tee työ ja opi pelaamaan!

_Perttu_: Niin ja paremmin lehdet selaamaan... (Yllin jaettua.)

_Kalle_: No, anna tulla!

_Perttu_: Mitä sulla?

_Mauno_: Pataässä?

_Kalle_: Kaato tässä! -- Pataa sataa!

_Perttu_: Maahan maata! Samaa rataa!

_Ylli_: Ristiä.

_Kalle_: Koeta listiä.

_Ylli_: Tällä kurin...

_Perttu_: Painan nurin! -- Ruutuu tuutuun!

_Mauno_: Kops käännän! Ylös!

_Perttu_: Koko sylös!

_Kalle_: Siine hertta, teme kertta; sanoi ruotsalainen.

_Perttu_: Ah, miks kaasin, työn tein aasin!

_Kalle_: No, niinhän se rimmaa, että joutuu vimmaan...!

_Mauno_: Oo! Taasen on norri Yllin!

_Kalle_: Jokos sait kyllin.

_Ylli_ (sakaten): Uusia pullia!

_Perttu_: Ilman tullia.

_Kalle_: Ha, ha, ha! -- Katsos jullia! -- Mutta lyödäänhän löylyä
välillä! (Antaa ryyppyjä.)

_Mauno_: Eipä taitaisi olla hyvä maistella, jos tästä millainen myrsky
nousee, että kykenee airoihin, verkkoja pelastamaan.

_Perttu_: Eipä se tään vertanen, kuin virkistää!

_Mauno_: Olkoon sitte niin!

_Kalle_: No niin! Ja nyt tää myös maistunee Yllistä? Nyt pottu
huulilles pyllistä!

_Ylli_: Ei maistu! sanoi paakari, kun pullat piloille paistu.

_Kalle_: Kyllä tämä maa sitte vetää! (Juo. Yrittää sitte laulella.
Pelaavat.)

_Mauno_: Panehan sinä Perttu soimaan se tenorisi, niinkuin sanoit
kanttorin sanoneen!

_Perttu_: Kapellimestari se niin sanoi.

_Mauno_: No laulahan, -- tai sinä Ylli!

(Perttu hoilaa.)

    Minun kultani kaunis on,
Kymmensilmä!
    vaikk' on kaitaluinen!
    Hei juulia illalla,
    vaikk' on kaitaluinen!
Patasolttu!
    Tukka kullan hohtava,
    vaikk' on tappurainen!
    Hei juulia illalla,
Altanosto!
    vaikk' on tappurainen!
    Siniset silmät sillä on,
Nurin!
    vaikk' on kieronlaiset!
    Hei juulia illalla,
Ylös!
    vaikk' on kieronlaiset!
    Suu on sillä supukka
Pata!
    vaikk' on toista syltä.
    Hei juulia illalla,
    vaikk' on toista syltä!

    Kun minä vien sen markkinoill',
Ota kiinni!
    hevosetkin nauraa.
    Hei juulia illalla,
    hevosetkin nauraa!
    Kun minä vien sen markkinoill',
Kakkonen!
    hevosetkin nauraa.
    Hei juulia illalla,
Kanttui! Kaada!
    Hevosetkin hiihahahaa!

_Perttu_: He, he, he! -- Taas Ylli!

_Ylli_: Johan nyt on ihme! (Tekee taas työn.)

_Mauno_: Jo kävi nyt norri seuraamaan sinua kuin Jakosen Sassaa, pari
vuotta sitte, kun minä Ovaskalla renkinä olin! Silloin niin ikään, me
olimme kalalla, mutta majailimme Vossinoissa vai oli se Heinsimissä...

_Perttu_: Vossinoissahan Sassa hukkui!

_Mauno_: No niin! Silloin näin ikään pelasimme norria ja pelättiin
myrskyn nousua, joka sitte nousikin! Ja Sassa jäi melkeen joka kerta
norriksi. Ja sitte, kun myrskyn noustua läksimme verkkoja katkomaan ja
kupittamaan, niin sille tielle sitte Sassa jäi. Ja vei niin Laatokkaan
kaikki saamansa norrit!

_Kalle_: Olipa se norri-kylpy!

_Perttu_ (Yllille): Sillä lailla nyt Mauno vain pelottaa sinua, että
vieläkin jäisit! -- Mutta pannaankin nyt jo turakkaa!

_Ylli_: Ei! Minun pitää saada edes kerran norri itsestäni pois!
(Pelaavat hetken äänettömästi, kunnes Perttu taas alkaa hyräillä.)

    Mari vainen se, kukas muu
    asuu aina mun aatteissain!
    Mari vainen kuin täysikuu
    loistaa mun lahja-vaatteissain!
    Haijati tati Mari,
    sydämein kari!
    Kun meist' tulee pari,
    haihtuu multa vari!

    Mari kultain, hih! eikös niin,
    tämä poika se hihkasee.
    Silloin taula se tapas piin,
    kun pappi meidät vihkasee!
    Haijati tati huisku!
    ja sitte kuisku...
    halaus ja muisku!
    ja korvatuisku!

_Ylli_ (joka on tarkannut Kallea): Ähä! Älä, saakeli soi, tee
vääryyttä! (Viskaa kortit kädestään.)

_Kalle_: Mitä? Minä vääryyttä!

_Ylli_: No niin! Näinhän selvästi! Viitsit! Ja leikkipelissä vielä.

_Kalle_: Vale!

_Ylli_: Totta! Enkä minä enää pelaa yhtään! Olet tietysti jo joka
pelissä tehnyt, ja sentähden minä olen jäänyt.

_Mauno_: No, no, älähän nyt!

_Kalle_: Vai sanot minun tekevän vääryyttä!

_Ylli_: Sanon! (Karmistaikse.)

_Mauno_: No, no, pojat! -- Puukot pois! Tänne! --. Antakaa tänne
puukkonne! -- Jos enemmän riitaannutte ja oikein käsikähmään käytte! --
Ketä kerran keksitään, sitä aina arvellaan. (Ottaa pois puukot.) Mutta
pelaa nyt edes tämä peli edelleen. (Ylli käy pelaamaan.)

(Perttu taas laulaa hajauttaa:)

    Hiljaa juuri kuin lammen laine
    syttyi lempi mun syömehen,
    syttyi hehkussa kevätpäivän
    kera kauniiden kukkien.

_Ylli_ (on jälleen tarkkaillut Kallea): No. älä, älä pistä sitä ristiä
taas syrjään! -- Oo, näittekö? Hän olisi taas sen siitä pakkaan
pelaamatta tuupannut.

_Kalle_: No, noin...

_Ylli_: Mutta mies! -- Pidä! (Heittää kortit vasten Kallen naamaa.) Kun
sulin silmin aikoo vääryyttä tehdä!

_Kalle_: Syö kittiä! -- Puhuu noin, kun taas olisi jäänyt.

_Ylli_: Olisi jäänyt! Kuka se olisi jäänyt, jos... Pyh!

_Kalle_: Ollaan me kolmen kesken! (Alkaa sotkea.)

_Iivan_ (tulee juosten): Pojat, prihat, taatot! Vene, vene, menee...
pois rannasta! Apuun! Apuun!

_Perttu_: Mitä! Päästitkö veneen menemään?

_Iivan_: A se luiskahti...

_Pärssinen_ (ja Tiira tulevat) Mikäs täällä... Mitäs se Iivan!

_Iivan_: A se tapahtui tällä viisii. Mie menin sillä, niinkuin
näitte... ja ongitin tuon luodon kupeella... Mutta ei ny'i, ei
näykkäsekään... A mie tuumasin, sylen mie, lähden tästä teidän lämpösen
kokkotulen ääreen... Ja sitte, kun mie sousin rantaan ja hyppäsin
kokasta kivelle, niin silloin tulinkin potkasseeksi sen menemään... Ja
nyt se menee... Tuon niemen ohi, suurelle selälle päin...

_Pärssinen_: No vietävä! Meidänkö se, vai...?

_Kalle_: Teidän...

_Pärssinen_: Missä teidän... että sillä hakemaan?

_Ylli_: Sillä Stepan meni itselleen luostarista onkea noutamaan.

_Pärssinen_: Peijakas! Ja minä luulin... Hm! -- Ja myrskykin yltyy aika
hanakkaan! -- Vaikka tästä verkoille pitäsi... Ja Stepan voi viipyä
vielä kauan! -- No, miks et kahlannut tai uinut perässä!

_Iivan_: A syvä oli... Ja vot! Uida en osaa... Mie kyllä huusin salmen
yli Stepania, mutta se on varmaan syömäänkin jäänyt... Ja nyt ei huuto
kuulukaan enää, kun myrsky jo kohisee...

_Tiira_: Mitäs siinä sitte, kun... pojat, uimalla hakemaan, ennenkuin
se etenee lopen kauas...

_Iivan_: A tuossa se nyt vielä... Ei kovin etäällä...

_Tiira_: No, Kalle, tai Perttu...

_Perttu_ (Katsoo merelle): Oo! Ei minusta, eikä Maunosta, enempää kuin
teistäkään, isäntä... jääkylmään veteen... Silloinhan heti olisimme
kankeita...

_Pärssinen_: No, Ylli! -- Vai pitääkö minun, vanhan miehen... Myrskykin
yltyy yltymistään...

_Ylli_: Isä! Älkäähän nyt hätäilkö... Älkää menkö! Kyllä minä...

_Kalle_: Uskaltaakohan Ylli... (Iskee silmää Iivanalle.)

_Ylli_: Ei suinkaan tässä nyt kaikki jänishousuja ole! (Menee.)

_Pärssinen_: Heitä nyt edes vähän pois päältäsi! (Menee Maunon kanssa.)

_Tiira_: Niin, Ylli! (Seuraa Pertun kanssa.)

_Kalle_: (heidän mentyään) Ha, ha, ha!

_Iivan_: Teinköhän tyhmästi, kun tottelin sinua?

_Kalle_: Mitä vielä!

_Iivan_: Mutta ei hän vielä ole maistanut...

_Kalle_: Vaan kyllä maistaa, kun tuosta kylvystä noustuaan hampaansa
kaalia alkaa hakata! (Syrjään.) Nyt Iivana humalaan, ettei hän näe eikä
muista mitään! -- Myrsky yltyy! Luonto suosii minua...

_Iivan_: Rukoilitko?

_Kalle_: Niin! Ettei tulisi hirmumyrsky, joka meidän verkkoja uhkaisi,
ettei huolisi lähteä niitä henkensä kaupalla katkomaan ja kupittamaan.
-- Sinä olet viluissasi! Otahan tuikku...

_Iivan_ (katsoen merelle): Jo sai veneen kiinni! Ja pääsi siihen... Ja
soutaa tänne... Jo... (Juo)

_Kalle_: Toiselle jalalle myös!

_Iivan_ (Juo): Hyvä.

_Kalle_: Mahallekin vähän...

_Iivan_ (Juo): A vot! Äishih!

_Kalle_: Ja päällekin hiukan, niin menee tuo tirskunta pois.

_Iivan_ (Juo): "Harassoo!" -- "Passiipa!" -- Hyvä poika. -- A jo tulee
Stepankin toisella venheellä. (Menevät verkkaan, katsellen.)

_Mauno_ (ja Perttu tulevat hetken kuluttua): Ylli! Älä juoksentele! Ei
se ole niin hyvä! Mutta tuossa parahultainen kivi, nostele tuota, niin
saat paremmin lämpimän!

_Perttu_: Niin! Se on vanha haaksirikkoutuneidenkin lämmityslaitos!

_Ylli_ (tulee hypistellen): Ei ole kivestä leiväksi! -- Mutta märkää se
oli vesi... Huuh!

_Perttu_: Ja kylmää myös luulen?

_Mauno_: No se on yhtä selvä! -- Kun siniseksi käy poika...

_Pärssinen_ (ja Tiira tulevat): Mene nyt saunaan Ylli, ja kuivattele
itseäsi ja vaatteitasi... Mutta myrsky pakana on jo melkeen täydessä
käynnissä päällä...

_Ylli_: Sitä minäkin, että ei tässä taida saunaan lojuilemaan nyt
joutaa.

_Tiira_: Pitäisiköhän ajoissa lähteä pyydyksiä pelastamaan!

_Pärssinen_: Kyllä taitaisi olla parasta! -- Tuossa tuokiossa se on
pyrynä päällä.

_Kalle_ (tulee. Stepan ja Iivan seuraavat): Voi, katsokaahan tuonne!
Miten kauheana raivomyrsky auringon sijasta nousee! Ja kuuta ei enää
kuulu, hiilu... On vain sysimustat ukkospilvet!

_Pärssinen_: Kyllä se on parasta, pojat, että menette pelastamaan
ainakin nämä meidän kummankin uudet verkot, jotka onneksi laskimme
tähän lähimmäksi.

_Perttu_: Mutta Yllihän on ihan kankea kohta.

_Mauno_: Miksi et nostellut tuota kiveä!

_Perttu_: Hee! Mutta ei! Nyt ryyppy poika!

_Mauno_: Niin, tosiaan! Se pikaisimmin lämmittää! Nyt säästyikin
raittiusaatteesi asialliseen loppuun! (Tarjoaa.)

_Pärssinen_: Parasta se taitaa olla! Ota, ota nyt Ylli.

_Ylli_: Olisikohan tuosta apua?

_Kalle_: No, epäile vielä...

_Pärssinen_: Nopeaan! Menet sitte Kallen kanssa, ja Perttu tai Mauno
kolmantena, Tiiran venheellä, se on köykäsempi... Te nuoret jaksatte
paremmin... Meidän sinne on enää turhaa...

(Ylli maistaa.)

_Perttu_: Enemmän! Tuon vertainen nyt mitä...

_Ylli_ (ottaa uudestaan...) Ähää!

_Perttu_: Etkös tunne heti, että se lämmittää ja on hyvää.

_Ylli_: Taitaa olla perää...

_Mauno_: Naukkaa vaan vielä...

(Ylli juo.)

_Perttu_: Näitkös Kalle, kuka se sai pojan ottamaan!

_Pärssinen_: Älkää nyt niin äijää... että humaltuu.

_Perttu_: Ensikertalainen ja vahva mies, ei se niin vähästä...

_Mauno_: Noin vielä...

(Ylli juo. Painaa sitte kädellään päätään.)

_Mauno_: Ja nyt! Minä vaikka lähden kolmanneksi...

_Tiira_: Niin no, -- menkäähän te... Ei tosiaan ole hyvä enää meidän
vanhojen, kun meri jo noin meuruaa...

(Ylli nousee, horjahtaa...)

_Pärssinen_: No, näets! Enkös minä sanonut...

_Ylli_: Oh! -- Olkaa, isä! Eihän tämä humalaa... muuten vaan, -- kun
istuin... (Menee Kallen ja Maunon seuraamana.)

_Pärssinen_: Tyhjentäkää kaikki liiat tavarat pois venheestä... Ja
katsokaa, ettei vihuri teitä heti paina tuohon luotoon...

_Ylli_ (näkymättömissä): Olkaa nyt! Ei tämä vielä mihinkään paina...

_Pärssinen_ (hetken toisten kera katseltuaan): Mutta oiskohan
lähdettävä meidän toisella venheellä myös... Salkka, sääli ois jättää
pyydöt... jos se myrsky nyt ihan hirmuksi nousee...

_Perttu_: Mutta ettekös näe ja kuule, sehän jo parhaillaan pauhaa
raivoisimpana...

_Tiira_: Niin, myöhäistä sinne nyt enää... Ne menee mitkä menee... Kun
saisivat nyt vain edes ne uudet verkot varmasti...

_Pärssinen_ (katseltuaan myrskyä): Tosiaan! Niin se tuli sittekin kuin
nuoli! Kun alkoi tulla... Mutta eikös vain ajakin noita poikia tuohon
luodon salakiville...

_Tiira_: Miten hän Maunokin... vanha, tottunut peränpitäjä, noin
äkkinäisesti laskee, ettei pidä perää enemmän yläpuolitse...

_Perttu_: Eipä se Mauno perässä... Kallehan se on!

_Tiira_: No mitä he niin... Vahvempihan Kalle olisi ollut soutamaan...
Hyvä Jumala! Nyt juuri se lyö kivelle...

_Pärssinen_: Ei, ei... olehan! Väisti vielä! -- Kas, kas... Voi Luoja!
-- Ei miehet! Meidän on mentävä varoiksi toisella venheellä... Näetsen!
Eivätkös vain jo kaadu... Hei! Perttu tule! Tulkaa! (Menee juosten,
Perttu seuraa.)

_Tiira_: Hyvä Jumala! -- Nyt se viskasi... Oh! Kaikki vedessä... Ja
vene alassuin! (Menee.)

_Iivan_ (humalaisena, ja Stepan ovat äänettöminä seuranneet, tehden
joskus ristinmerkin): Ste... Stepan... Tue minua ja katso mitä
tapahtuu...

_Stepan_: Mutta mistä sinä noin täyteen...

_Iivan_: Hik! A vot, se poika... Mutta enhän mie paljon ottanut,
vaan... Hik! En mie muista mitään...

_Stepan_ (katsellen ulapalle): A nyt yksi yrittää nousta veneen
pohjalle... Mutta ei... ei pysy sormet... Voi! Kerkiääköhän tämä toinen
vene heidän luo! -- Ja näkevätköhän ne sieltä manasterin tornista
tänne... Vasili sanoi, että siellä jo on vahti varustettuna, koska
myrsky uhkaa... (Alkaa kuulua hätäkellon hälyytys.) A, johan ovat
huomanneetkin! Ja tuolla tulee jo luostarin veneitä... Ja suuri
venekin, joka on mantereelle postiin menossa... Voi! Katso! Oh! Nyt se
kaatuu tämä toinenkin, isäntien vene... Ah. nyt! -- Ei vielä... (Ristii
silmiään.)

_Iivan_: A eikös manasterin vene souda sinne avuksi?

_Stepan_: Soutaa, soutaa... ja... Mutta... Oh! Nyt se kaatui tuo
toinenkin... Tietäähän, kun hätääntyneet olivat... (Menee.)

_Iivan_ (hetken katseltuaan hillitysti ja osaaottavasti, ettei vain
tule koomillisesti): Stepan, älä... Mihin sinä... Voi heitä, voi meitä,
voi minua! -- Ksenia! Ksenia! -- Sinäkö se... Kolja... Ei. -- Ksenia...
Anna anteeksi, anna... (Yrittää mennä, vaan kaatuu läsähtää verkkaan.
Nousee ja menee hoippuen.)

_Stepan_ (näkymättömissä): Tänne, tänne, -- tuokaa tänne! Täällä on
tulta! (Tulee esille.)

(Munkkeja tulee tukien Perttua. Panevat hänet nuotion ääreen, käyvät
hoivaamaan.)

_Stepan_: Ah, Perttu! (Munkeille) Jäikö toinen vene niitä toisia
pelastamaan?

_Eräs munkki_: Jäi, jäi...

(Stepan antaa Pertulle viinaa.)

_Perttu_ (viroten): Tiira... Pärssinen... Isännät! -- Jaksoivatkohan ne
nousta enää pinnalle...

_Kalle_ (näkymättömissä rannalla): Ah, apuun! Auttakaa...

_Stepan_: Kukas siellä... (Menee muutaman munkin kanssa; palaavat sitte
tukien Kallea.) Kalle, -- kuinka sinä... Oo! Sinä uimalla... (Asettaa
Kallen nuotion ääreen, osottaa pulloa.) Tahdotko?

_Kalle_: Anna... (Juo) Mi-minä jaksoin juuri uida tänne...

_Perttu_: Entäs Ylli ja Mauno?

_Kalle_: Mauno kai painui kohta syvyyteen... Yllin näin koettavan
nousta veneen pohjalle... Vaan sensijaan, että hän olisi tänne uinut,
kulutti hän kai turhaan siten voimansa... Oh!

(Munkkeja tulee taas.)

_Stepan_: Pelastuiko enää ketään?

_Muuan munkki_: Eräs vanha mies ajautui laudankappaleen kanssa tuonne
niemen rantaan päin... Ja me autoimme hänet sinne maalle... Kai hän
vielä elpyy myös... Veljet veivät luostariin hänet...

_Kalle_: Isäni varmaan...

_Perttu_: Varmasti, sillä hänet huomasin siinä lautaa tavottelevan...

_Kalle_: Ah! -- Mutta viekää minut... lähteekö täältä teidän postivene
miten pian mantereelle?

_Munkki_: A ihan kohta jo lähtee... vaikka myrskyääkin... A sinne
olimme jo menossakin...

_Kalle_: Viekää minut mukananne... Siellä jossakin rannan torpassa
sitte vähän lepäilen ja menen sitte loppumatkan maata myöten viemään
sanomaa kotiin... Sinä Perttu tee selvää täällä... Ah! (Vaipuu erään
munkin syliin. Kellojen soitto on lakannut.)

(Munkit tuovat kuolleen Maunon nuotion ääreen.)

_Stepan_: Oo! Maunon ruumis...

_Perttu_: Mauno...

_Kalle_ (nostaa päätään, katsoo pitkään Maunon ruumista): Eikö toisia
enää... näkynyt... Ylliä... nuorta...

_Munkki_: Ei, ei...

_Kalle_: Hm! -- Nyt Vappu...

_Munkki_: Lähdemmekin... Postiin on jouduttava... (Osa munkeista lähtee
tukien Kallea.)

_Perttu_: Mauno! -- Oi veljeni... (Äänettömyys.)

_Iivan_ (tulee hetken kuluttua): Hän... hän myös vielä täältä...

_Stepan_: Kuka hän...

(Munkit tuovat Yllin.)

_Stepan_: Oo! Ylli! -- Elääkö hän? Ooh! -- Elää! Ylli! -- Ota ryyppy,
että...

_Ylli_: Pois... en... Kirottu... viina ja... Kunpa en olisi sitä äsken
lähtiessänikään nauttinut... Mutta... Hm... Ah...

_Stepan_: Voi poika parka...

_Ylli_: Isä kai on vaipunut syvyyteen?

_Perttu_: Niin on...

_Stepan_: Mutta se poika... Kalle... tästä juuri lähti luostarin
postiveneellä mantereelle... Ei enää kuuluisi heille huuto, että
olisivat sinutkin vieneet... Ja pienillä veneillä emme nyt uskalla
lähteä...

_Ylli_: Ah, niin! Kyllä minä tiedän minne hänellä oli kiire! -- Ah!
Mutta... (Nojaa Stepaniin.)

(Munkit laulavat paljastetuin päin Maunon ruumiille. Sävel:
"Kaikkivoipa Jumalamme"):

    Hauta kerran kaikill' aukee,
    kerran kaikki maahan raukee,
    sun valtaas Luoja julistain...!



3:s näytös:


(Vappu Inkisen tupa tavallisina tarvekaluineen. Ovi perällä ja toisella
sivulla.)

(Vappu istuu ikkunan ääressä laulaen:)

    Voi meri petollinen,
    vain ethän armastain,
    sa varjohosi vienyt,
    mun aamun-koittoain?
    Tuo aatos niin mua kalvaa,
    kuin tuli syöntäin se palvaa!

    Ah, armaani jos riistit,
    niin päiväin pimittäin,
    myös silloin lohdutella
    sä saat mun sydäntäin;
    ennenkuin itkuun hukun,
    sun helmaasi mä nukun!

_Loviisa_ (tulee laulun loputtua): No, Vappu, -- etkös sinä mene ulos
nuorten kisailuihin ensinkään?

_Vappu_: Tännepä nuo, näkyy, taas saapuvatkin...

_Mari_ (tulee): Hyvää iltapäivää... Ei vain taas aho kelvannutkaan
tanssipaikaksi Pusan Tommolle. Vaan, sen kuin tänne vääntäytyvät,
Vappu, tähän sinun joutotupaan hyppimään... vaikka on näin kaunis ilma.

_Vappu_: Vieläpä tässä palkit kestää...

_Loviisa_: Mutta miten lienevät miehemme ja pyydykset kestäneet viime
öisen hirmumyrskyn?

_Mari_: Kyllä se olikin kauhea! Tuosta kankaaltakin näets, sen kuin
kaas sen suuren känkkäräpetäjän, kuin korren vaan.

_Vappu_: Kyllä se kalastajille nyt lienee ollut kauhea paikka.

_Mari_: Saa nähdä, -- jokohan nuo viikon päästä tai ensi sunnuntain
maissa kotiin kerkiävät.

_Loviisa_: Saa nähdä, saa...

(Nuorisoa tulee.)

_Eräs poika_: Kun ei, Vappu, sinua tuonne ulos kuulunut, niin tulimme
tänne tupaasi sinua tanssittamaan.

(Pari poikaa lähtee polkkaa rallattaen.)

_Vappu_: Kiitos vain kohteliaisuudestanne... Vaan enpä minä tässä ole
oikeen tanssipäällä. Mutta tanhutkaa te vain, ketä haluttaa.

_Mari_: Vaikka olisitte nyt ulkonakin vielä tarenneet! -- Ja vanhan
Aatinkos ne ovat kyöränneet pelimanniksi.

_Soittoniekka_: No, sanos muuta! Eikä näillä raukoilla ole edes
ryyppyä tarjota, jotta vanhan kädet vähän paremmin tottelisivat,
norjistuisivat.

_Muuan poika_: Kuiva aika sattui, kun Pirtu-Pieta on Häsäsellä
häissä... Mutta kyllä sinulta sentään heruu mitä heruman pitää!
Lurautahan nyt vaikka sitä päällimäistä!

_Toinen poika_: Niin, Aatii! Aati, vetäsehän sitä mitä jalat vaatii!

(Soittoniekka soittaa poikaa... jota suurin osa tanssii... joku silloin
tällöin rallattaen ja hihkaisten.)

_Eräs poika_ (joka on saanut Vapun vänkällä lähtemään tanssiin, sen
loputtua): Niin se käy kuin luomisen työ hienoissa vaatteissa! Hih! --
No Mari! Etkös sinä tanssinutkaan?

_Toinen poika_: Pyysinhän minä häntä, mutta rukkaset petahinen antoi.

_Ensimäinen poika_: On tainnut jo Marillekin tulla ne sukulaisperinnöt
Amerikasta, ja nyt rahat painavat taskussaan niin, ettei hän jaksa
keikkua.

_Mari_: Ole siinä, senkin kokkaleuka.

_Toinen poika_: No, ensi sunnuntainahan ne jo Perttu ja Maunokin
lienevät kalamatkaltaan palanneet, ja silloin saamme heille sanoa, että
uskollisen kullan he Marista saavat, kun ei se toisten kanssa
tanssikaan!

_Ensimäinen poika_: Mutta jospa saakin Mari sieltä lännen mailta sen
toivomansa perinnön sijasta vain sellaisen kirjeen, jossa ilmoitetaan
hänen sukulaisensa kuolleeksi ja, että: täten käännytään teidän
Suomessa olevan omaisen puoleen pyynnöllä, että pian lähettäisitte
hautausrahat!

(Kaikki nauravat...)

_Toinen poika_: Ha, ha, ha! -- Ja silloin menisi Maunolta ja Pertulta
koko vuoden renginpalkka siihen! Ha, ha, ha! --

_Vappu_: Hyst! Älkää viitsikö pojat! -- Olkaa siivolla, jos täällä
olette.

_Mari_: Irvikööt nyt siinä, senkin kuvatukset, ja variksen
peljättimet...

_Eräs poika_: ... Niin! Marin pippuritarhassa! -- No Aati, veivaahan
nyt valssia!

_Toinen poika_: Ei! Pelataankin tässä nyt ensin joku kansallistanssi!

_Soittoniekka_: Sitähän minäkin! -- Esimerkiksi tämä... (Alkaa soittaa
jotain karjalaista pukutanssia, jota määräparit tanssivat.)

_Ensimäinen poika_: Tule sinä minun parikseni, Vappu, -- sinähän olet
mestari tässä! (Vie Vapun puoliväkisten. Joku pojista ja tytöistä menee
ulos.)

_Eräs poika_ (tanssin loputtua): No nyt vaikka uimaan iltatuimaan,
vettä puimaan, mereen huimaan! Ken lähtee toiseksi.

_Mari_ (varottaen): Menkääpäs nyt sinne pulikoimaan... ja yskää
saamaan!

_Muuan poika_ (tulee silloin juuri): Mutta tuolla tulee mies, joka on
sitä tehnyt, -- joskin henkensä kaupalla.

_Mari_ (katsoen auki olevasta ovesta): Oo! -- Mitä... Kalle!

_Vappu_: Ah! Ja missä Ylli!

_Poika_: Ei kertonut minulle vielä sen enempää.

_Vappu_: Voi hyvä Jumala; minä aavistan...

_Loviisa_: Voi lapsi... Vappu... meitä... (Rientää ulos, Vappu ja Mari
seuraavat sekä suurin osa nuorisosta.) Kalle, Kalle, kuinka on asiat?

_Eräs poika_: Ehtiihän meille vielä ne kummat kuulumaan, pane sinä Aati
vaan se tuuttusi luulumaan!

_Soittoniekka_: Utelias minä olen kuin muinoin Eeva paratiisissa.
(Menee.)

_Poika_: No mitä! Suupillinsä mukaanko tässä sitte hyrräämään! (Tanssii
hetken rallattaen erään toisen pojan kanssa.) Mutta mitä! Jo siellä
Loviisaa, emäntää... ja Vappua puoli pyörtyneinä takasin tuovat. --
Kamalat oli varmaan Kallella kaskut.

(Mari hoivaa jonkun tytön kanssa Loviisaa ja Vappua, -- joita nuoriso
seuraa jälleen sisään.)

_Kalle_ (Myös Vapun käsipuolessa): Niin! Sellaiset, sysisynkät oli
uutiseni! Kylmänä on Mauno, Pärssinen ja Ylli.

_Mari_: Voi hyvä Jumala! -- Mutta virotkaa, virkistykää edes te...
Vaikka vähemmästäkin jo sentään pyörtyisi...

_Loviisa_ (viroten): Ah, Jumalani...

_Mari_ (nuorisolle, häärätessään): Menkää nyt jo siitä tieltä
iloitsemasta. -- Vappu, lapsi kulta... Havaa sinäkin; kas noin...

_Vappu_: ... Voi! Kalle...

_Joku pojista_: Olipa se ankara isku! Ja Laatokka taas nieli uhrinsa.

_Kalle_: Niin! -- Perttu jäi sinne tekemään selvää muusta... Ja kai ne
munkit ovat jo siellä isänikin virottaneet...

_Eräs poika_: Lähdetäänpäs katsomaan, jos sieltä jo Perttukin perkautuu
veneellä... Onhan nyt jo paljon tyyntynyt. (Nuoriso vetäytyy verkkaan
ulos.)

_Kalle_ (Vappu, Loviisa ja Mari vain jäävät): Niin, sillä lailla
päättyi saaliin puolesta onnellinen matkamme. -- Älkää nyt enää
itkekö... Eihän se itkusta kumminkaan parane...

_Vappu_: Itken, itken kaiken ikäni...

_Kalle_: No, no, no! -- Kyllä kaikki ikävä vielä painuu unhon syvään
hautaan. Ja vielä iloitsetkin minun kanssani...

_Loviisa_: Minä jo arvelin, että jotain kummaa pitää teille sillä
matkalla tapahtua, kun niin riitaisina Yllin kanssa läksitte...

_Kalle_: Oh! Se ei vaikuttanut vähääkään tähän onnettomuuteen. Mehän
sen riidan jo melkeen kohta siellä sovimme.

_Loviisa_: ... Ja viinapullokin kun matkaan tuli...

_Kalle_: Se myöskään ei näytellyt mitään osaa tässä murhenäytelmässä!
Tai päinvastoin oli se meille hyödyksi yhdelle ja toiselle vilussa.
Mutta ennen kaikkea Yllille! Melkeenpä se pelasti hänen henkensä vähän
ennen hukkumistaan... Kun toinen veneemme sattui olemaan luostarin
rannalla, karkasi toinen erään pyhiinvaeltajan käsistä. Ja nyt ei
auttanut muu, koska myrskykin juuri silloin yltyi, kun lähteä uimalla
vene takasin rantaan hakemaan. Ja minä olin juuri lähdössä sen tempun
tekemään, kuin sitte Ylli kuitenkin kerkesi ennemmin... Ja siitä
kylmästä kylvystä palattuaan teki hänelle viina hyvää...

_Vappu_: Ettäkö Yllikin otti...

_Kalle_: Siinä tapauksessa sen vaikka kuka olisi tehnyt.

_Loviisa_: Lapsi parka... Humalan tähden hän sitte kuitenkin hukkui.

_Kalle_: Oh, eihän sen vertainen, eto tilkka, häneen pystynyt. -- Niin!
-- Mutta älä nyt enää siinä turhaan tililtä, Vappu... Eihän se enää
siitä parane... Mikä miten on, niin se siten on... Olenhan minä tässä
jäljellä... Koeta nyt vain unohtaa Ylli... Ja pian minä sinusta hänen
ikävöimisensä karkoitankin.

_Vappu_: Et koskaan! (Nousee, on menossa kamariin.)

_Kalle_: Kyllä! -- Ja kuulehan! -- Ehkä nyt oletkin jo taipuvaisemmalla
päällä juttelemaan kanssani niistä asioista, jotka lähtiessämme jäivät
vähän kesken?

_Vappu_: Oh! Kalle! -- Että sinä viitsit, ja voitkin tällä hetkellä...
kun tiedät hyvin mielentilani...

_Kalle_: No, mutta... enhän tiedä miten sinua muuten lohduttaisin... Ja
tarinoidaan nyt... (Seuraa kamariin Vappua, joka kuin unissaan on sinne
kulkenut.)

_Loviisa_: Mieheni, poikani! Yhdellä kertaa... -- Hyvä Jumala!

_Mari_: Niin! ja Mauno...

_Loviisa_: Kaikki, koko meidän sakki...

_Mari_: Ajatelkaas! -- Mutta Perttu edes jäi, ja...

_Perttu_ (tulee): Perttu jäi...! Ja paljon muitakin jäi!

_Mari_: Oo! Siinäkö sinä jo...

_Perttu_: No, koita! En minä mikään haamu ole... Eikä hänkään! (Viittaa
juuri ovesta tulevaa Ylliä.)

_Loviisa_: Oh! Yllikin... Ylli! (Rientää syleilemään.) Poikani, rakas
lapseni! Sainhan sittekin edes sinut takasin! -- Johan ajattelin, ettei
Jumalan rangaistus voi olla niin suuri yhdellä kertaa...

_Ylli_: Niin, äiti! Monesti on kaikki ihan toisin, kuin luullaan! --
Minä pelastuin sen luodon kivelle, johon kaaduimme. Ja siitä munkit
minut viimein keksivät. Sillä en kyennyt enää huutamaankaan... Kalle
oli juuri ehtinyt luostarin postiveneessä lähteä... Me läksimme vasta
päivällä, ensin luostarissa virkistyttyämme.

_Loviisa_: Voi lapsi parkaa! -- Mutta tule nyt... lähde tänne omalle
puolellemme... Minä laitan sinulle... (Menee.)

_Ylli_: Missä Vappu?

_Mari_: Tuonne kamariin se tästä juuri... Ja Kalle on siellä lisää
kertomassa...

_Ylli_: Kalle! Arvasinhan! -- (Puoli-itsekseen.) Oh! Vappu, Vappu! Ja
sinä heti häneen suostuit! Oh! -- Mutta he tulevat... Menkää te... Minä
tulen myös kohta... (Mari ja Perttu menevät.)

(Ylli kuuntelee. Istuutuu sitte hiljaa laulamaan):

    Syki sydän, syki, että
    halkeat, -- karmas
    tää tuska on kantaa,
    kun petti ah, armas!
    Voi syki sydän niin,
    ett' uuvun nukuksiin!

    Voi, hyökylaine, miksi,
    ylläs mun kannoit,
    voi, salapaasi,
    miksi sä suojan mulle annoit?
    Kun onnein valkamaan,
    en päässyt kuitenkaan!

(Kuuntelee jälleen, piiloutuu sitte verhon taa.)

_Vappu_ (syöksyen esiin kamarista, Kalle seuraa): Minä en kuuntele, en
siitä asiasta mitään!

_Kalle_: Oletko hullu! -- Lemmen kieltähän sinulle juttelen...

_Vappu_: Sitäpä juuri en tahdo sinulta kuulla!

_Kalle_: Vappu! Ajattelehan nyt ensin vähän, ennenkuin noin puhut!

_Vappu_: Ajattele sinä!

_Kalle_: Kyllä minä tiedän mitä sanon!

_Vappu_: Samoin minä! Ajattelen kaikki liiankin syvästi.

_Kalle_: No, sepä juuri... Unohda nyt vain Ylli, ja...

_Vappu_: Vaiti! Minä en kärsi, että sinä tuollaista...

_Kalle_: No, luuletko Yllin sitte vielä tulevan? Ha, ha, ha!

_Vappu_: Vaikka niinkin! Onhan monesti ennenkin hukkuneeksi luultu
pelastunut.

_Kalle_: Ha, ha, ha! Mutta turha on toivosi nyt! Näinhän selvästi omin
silmin, kuoleman kanssa kamppaillessani, että hän vaipui syvyyteen!

_Vappu_: Ja tuolla lailla sinä viitsit...

_Kalle_: Niin! Ja, jos hän sieltä nouseekin, niin ei hänessä enää
henkeä ole. Joten saat uskoa, ettei hänestä ole enää luoksesi tulijaa.

_Vappu_: Kalle! Että sinä tuolla lailla... tällaisella hetkellä...
moisten tapausten perästä... En tiedä enää, mitä sinusta oikein
aattelen...

_Kalle_: Aattele mitä hyvänsä!' Mutta niin on asiat! -- Ja kuule nyt...

_Vappu_: Pois! Sinä inhoitat minua!

_Kalle_: Ole! Sepä! -- Ja minkä tähden? Siksikö, että jouduin tuomaan
tuon turman sanoman?

_Vappu_: Siksi! Ja kaiken takia!

_Kalle_: Mutta älä ole nyt lapsellinen!

_Vappu_: Miksi pitikään sinun juuri pelastua... tai rientää sitä näin
pian ilmoittamaan.

_Kalle_: Tietysti pelastukseni oli sattumassa... Ja viestin tuontihan
kuului velvollisuuteeni! Ja se että sinua näin pian kosin johtuu siitä,
että haluan valmistaa isälleni hänen palaamisekseen pienen ilon
yllätyksen, -- jos sinä suostut?

_Vappu_: En koskaan!

_Kalle_: Vappu?

_Vappu_: Niin! Sitä iloa, ikävä kyllä, ei isäsi koskaan näe.

_Kalle_: Minä en ymmärrä sinua...

_Vappu_: Mutta minä kyllä luulen ymmärtäväni sinut! Sinä vain rahojeni
tähden minua härnäät ja...

_Kalle_: Vappu!

_Vappu_: No niin! Ja lienet niiden himossa tehnyt vaikka mitä!

_Kalle_: Mitä puhetta tuo?

_Vappu_: Sitä, kuin on!

_Kalle_: Älä vain käy luulosi perusteella tapauksia rakentamaan!

_Vappu_: Minut tuntoni siihen pakottaa! Ja, kun niin vihamiehinä te
Yllin kanssa sinne läksittekin, niin ei ihme, jos...

_Kalle_: Vappu, Vappu! -- Mitä jos?

_Vappu_: Sitä jos... että, jos sinä oletkin kaikkeen tuohon tapahtumaan
syypää.

_Kalle_: Tyttö! Ajattele mitä sanot!

_Vappu_: Niin! -- Lienet vaikka tahallasi ohjannut venheen siihen
luotoon...

_Kalle_: Vappu! -- (Menee kiinni.) Vaikene! Minä en kärsi, että vasten
minun silmiäni syydät moista...

_Ylli_ (tulee heidän näkyviinsä): ... Niin! Moista totuutta! Hellitä!

_Vappu_ (parahtaa): Oh! -- (Ylli rientää tukemaan.)

_Kalle_: Oo! -- Ylli... Mutta... Mitä näen... Ylli... sano, oletko se
sinä, vai...

_Ylli_: Ah, Vappu, toivu... toivu... Kas noin... -- Minä se todella
olen... enkä mikään haamu!

_Kalle_: Oo!

_Ylli_: Niin! Ei käynyt, niinkuin sinä toivoit! (Vapulle.) Minä... minä
se olen...

_Vappu_: Ylli, Ylli! (Syleilee) Sinä siis elät... elät!

_Ylli_: Elän... Tässä armahin! -- Vaikka eräältä taholta sitä ei
suotaisi. -- Minä pääsin luodolle, ja siitä viime tingassa, kun olin jo
kylmään menehtymässä, munkit minut pelastivat.

_Vappu_: Oi, Ylli! -- Ja sanoit minun arveluni olevan totta, että
tuo... Kalle siihen...

_Ylli_: Varmasti! -- Mutta emme puhu nyt enää siitä.

_Kalle_: Puhumme! Todista valheesi sinä, konna! Vai nyt yhdessä käytte
niskaani sellaista törkyä heittämään! -- Senkin valehtelijat!

_Ylli_: Totuutta! Kirkkainta totuutta haastamme.

_Kalle_: Totuutta! Lokaisinta luuloa vain!

_Ylli_: Mies! Pitääkö minun avata suuni enempään?

_Kalle_: Pidä vaan valheesi kidassasi, kunnes ne oikeudessa saat
päästää, jos vielä todistajain kuullen käyt moista puhumaan!

_Ylli_: Tuki vain sinä suusi! -- Ja katso itseäsi! -- Älä enää yllytä
vihaani kuohumaan päällesi! Sillä sen olet jo melkeen yli äyräiden
kumminkin kuohuttanut.

_Kalle_: En pelkää sinua! Eikä valheen jäljet ole pitkät!

_Ylli_: Niin, ei! Sillä pyhiinvaeltaja... Entäs Iivan?

_Kalle_: Oh! Ettäkö hän... Ettäkö sinä häneltä...

_Ylli_: No! Mitäs nyt sanot! Vieläkö nyt intät?

_Kalle_: Ylli...! Jumalan tähden! Ylli...! -- Mutta, ha, ha, ha! Iivan
on voinut humalassa lasketella mitä vain omasta päästään.

_Ylli_: Ei mies! Oikeen katuvana ja selvin päin hän tunnusti
osallisuutensa! -- Niin! Mulkoile, mitä mulkoilet! -- Kun toivuttuani
aloin aatella kaikkea, tuli minun päähäni sama ajatus juuri kuin
Vapulle äsken. Ja sen varmuudeksi panin Iivanan koville, kun olin
huomannut sinun hänen kanssaan hyvää pataa olevan, ja, kun hän sen
venheenkin päästi... -- Niin, ja hän viimein tunnusti kaiken...

_Kalle_ (raivossa): Että hän! -- Mokoma! kuulutti, ja... Oh!

_Ylli_: No, rauhoitu! -- Minulle yksin hän sen kertoi... Ja mies parka
jäi sitte katumaan ja rukoilemaan... Kseniansa nimeä myös mainiten...
Niin! -- Ja siitä uimisesta se johtui juomiseni, -- oivasti aateltu! --
Ja humalastani se, että kaatuessamme olin vähällä henkeni menettää.
Niin! -- Jokos nyt vaikenet?

_Vappu_: Ylli, Ylli! Kylläpä sinä paljon kestit!

_Ylli_: Ole! Enemmän sinä olet vielä kestänyt! Nyt sen näin ja kuulin
tuosta verhon takaa, -- kun te kamarista Kallen kanssa tulitte...
Turhaa oli kaikki epäilykseni... Minua, minua yksin sinä vain rakastat!

_Vappu_: Ylli! (Syleilevät.)

_Mari_ (tulee): Täällä se on...

_Loviisa_ (seuraa): No, tule nyt lapseni... Täällä on sinulle ruokaa ja
lämmintä nyt varustettuna...

_Mari_: Mihinkäs se Perttu... Kas tuolta... Ja mitä? No voi sun! --
Loviisa, emäntä! "Riemusi nyt ylitse vuotakoon!" Kuten vanhassa
virsikirjassa veisataan! Katsohan!

_Loviisa_: Luoja! -- Oo! Pärssinen! (Rientää vastaan.)

(Pärssinen tulee Pertun kanssa.)

_Ylli_: Enkös sitä teille äsken jo sanonut, että tulimme kolmen... Isä
vain jäi rantaan kaluja korjaamaan... Ja, että se Tiiran isäntä se
hukkui...

_Kalle_: Oh! -- Isä...

_Perttu_: Niin! -- Se munkki ei vain tuntenut silloin sinun
lähtiessäsi, kumpi se oli...

_Pärssinen_: Tässä sitä ollaan! -- Mutta kova oli leikki! -- Kyllä
isäsikin ruumis löytyi, Kalle... Ja tuolla hän nyt on, vanha toverini,
Maunon ruumiin kanssa venheessä...

_Mari_: Mauno, Mauno... (Istuutuu aatteissaan jakkaralle.)

_Kalle_ (aatteissaan): Isä... Ah! Haudanko siis sinulle valmistinkin...

_Ylli_ (Kallelle): Minun puoleltani ei sinun huoli enää peljätä mitään.

_Vappu_ (samoin): Eikä minun, -- Kalle rukka...

_Kalle_: Mutta kaikki on minulta kuitenkin nyt mennyttä, kaikki! (Menee
hitaasti aatteissaan ulos... Väliverho sulkeutuu verkkaan.)

Loppu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Laatokan kalastajat - 3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.