Title: Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista - Vertaileva tutkimus
Author: Hämäläinen, Albert
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista - Vertaileva tutkimus" ***


MORDVALAISTEN, TSHEREMISSIEN JA VOTJAKKIEN KOSINTA- JA HÄÄTAVOISTA

Vertaileva tutkimus


Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN


Esitetään Suomen Yliopiston filosofisen tiedekunnan suostumuksella
julkisesti tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä
oppisalissa marraskuun 15 p. 1913 kello 10 a.p.



Helsingissä,
Suomal. Kirjallis. Seura,
1913.



Alkulause.


Seuraavassa on otettu käsittelyn alaiseksi eräs tapojen tutkimuksen
haara, kosinta- ja häätavat, kohdistamalla tutkimus varsinaisesti
kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan. Varsinkin yksityisten kansojen
tapoja käsittelevää tutkimusta on tällä alalla vain vähän harjoitettu.
Tapojen systematisoiminen ja tutkimusmenetelmän määrääminen on näin
ollen suurimmalta osaltaan ollut tekijän itsensä määrättävä. Joskin
tällainen tehtävä -- sen suorittajaa kun eivät traditsionit eivätkä
esikuvat ole kahlehtineet -- on ollut viehättävä, on toiselta puolen
ymmärrettävää, ettei tulos saata olla tyhjentävää laatua. Tämä johtuu
osaltansa myös aineiston laadusta. Yksityisen tutkijan on mahdotonta
suorittaa systemaattista keräystyötä, varsinkin jos tutkittavana on
useamman kansan tavat. Kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset, ne kun
useimmiten eivät ole syntyneet tieteellistä tarkoitusta varten eivätkä
ole asiantuntijan laatimia, ovat usein sangen epätäydellisiä.
Sivumääräisistä kuvauksista saatetaan monesti löytää joku yksityinen
tutkimukselle arvokas tieto.

Osa aineistoa on kesillä vuosina 1908, 1909 ja 1910 Volgan
suomalaiskansojen keskuuteen tekemieni kansatieteellisten
keräysmatkojen tuloksia. Suurin osa painetusta suomalais-ugrilaisia
kansoja koskevasta lähdeaineistosta nn koottu Pietarin Keisarillisessa
yleisessä kirjastossa sekä Kasanin yliopiston ja Venäjän
Tiedeakatemian kirjastoissa säilytettävästä kirjallisuudesta.
Osaan erikoiskirjallisuutta olen tutustunut Wienin
keisarillis-kuninkaallisessa hovikirjastossa.

Työtäni päättäessäni pyydän ilmaista syvän kiitollisuuteni
professoreille H. Paasoselle ja Yrjö Wichmannille, jotka luovuttamalla
käytettävikseni arvokkaita kuvauksia sekä viittauksillaan ja
myötätunnollaan suuresti ovat edistäneet työtäni. Niinikään olen
kiitollisuuden velassa prof. Edvard Westermarckille eräistä
erikoiskirjallisuutta koskevista osotuksista, Kasanin vierasheimoisen
opettajaseminaarin opettajille, herroille M.E. Evseveville ja P.M.
Kunaeville, jotka matkojeni suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat
olleet avullisina, sekä Suomalais-ugrilaiselle Seuralle, joka
rahallisesti on avustanut matkojani. Vielä pyydän kiittää herra Felix
Brofeldtia antamastaan avustuksesta.

Helsingissä, lokakuun 28 p. 1913.

_Tekijä_.



SISÄLLYS:

Johdanto.

I. Deskriptivinen esitys tutkimuksen alaisten kansojen kosinta- ja
   häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen
   tapoihin.

a) Mordvalaiset.

   Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen. --
   ikäsuhteista. -- Vaalivapaudesta ja aloiteoikeudesta. -- Aika,
   jona avioliittoja solmitaan. -- Kosinta. -- Morsiamen tiedustus
   ja naimatarjouksen teko. -- Kihlaus. -- Katsojaiset. --
   Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. --
   Kihlauksen ja häiden välinen aika. -- Häät. -- Menot morsiamen
   kotona ennen nuodejoukon saapumista. -- Menot sulhasen kotona
   ennen morsiamen noudantaan lähtöä. -- Nuodematka. -- Menot
   morsiustalossa. -- Morsiusmatka. -- Menot sulhastalossa
   morsiamen tuonnin jälkeen.

b) Tsheremissit.

   Morsiamen hankkiminen. -- Ikäsuhteista. -- Valintavapaudesta ja
   aloteoikeudesta. -- Aika, jona avioliittoja solmitaan. -- Kosinta.
   -- Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. -- Häät.
   -- Nuodematka. -- Morsiustalossa. -- Morsiusmatka ja vastaanotto
   sulhastalossa. -- Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

c) Votjakit.

   Morsiamen hankkiminen. -- Ikäsuhteista. -- Valintavapaudesta ja
   aloteoikeudesta.-- Kosinta. -- Kihlaus ja avioliiton toimeenpano.
   -- _Jarashon_ ja _suan_. -- Häidenvieton aika. -- Häämenot. --
   Nuodematka. -- Morsiustalossa. -- Morsiusmatka. -- Sulhastalossa.

II. Muutamat tutkimuksen alaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten
    y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja
    merkityksen kannalta tarkasteltuina.

   Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon
   ehdoista. -- Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista
   syistä. -- Yalintavapaudesta. -- Sulhasen passivisuus kosinta- ja
   häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen
   toimintakortteeriin. -- Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.
   Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen
   _tabu_-käsitysten sarjaan. -- Ruokatavarat ja nautintoaineet
   kosinnan välikappaleina. -- Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja
   juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona. -- Kosintamenettely
   kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja määräpäivän asettaminen.
   -- "Polterabend"-menot. -- Nuodematka ja morsiusmatka. --
   Hunnuttaminen. -- Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.
   -- Morsiamen kantaminen. -- Ruoskalla lyömiset. -- Nuodejoukon
   ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut
   morsiusmatkaan liittyvät tavat. -- Morsiussaattueen pysähdykset
   ja niihin liittyvät tavat. -- Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto
   sulhastalossa. -- Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset.
   -- Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset. -- Varsinaiset
   kontaktimenot. -- Kestitysmenot ja lahjojen antaminen. --
   Askaroittamismenot. -- Identtisyyden muuttaminen tahi
   sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset.
   -- Polvipoikameno. -- Häähunnun poistaminen. -- Aviovuoteelle
   asettaminen. -- Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.
   -- Sukulaisissa käynnit. -- Nuorikon asema uudessa kodissa.

[Tästä julkaisusta on jätetty pois tieteelliset viitteet ja lähteen.]



Johdanto.


Häätapojen tieteellistä selittelyä on, kuten luonnollistakin,
harjoitettu etupäässä perheen ja avioliiton historian tutkimuksen
yhteydessä. Xämä tavat ovat tällöin useimmiten saaneet selityksiä sen
mukaan, mitä kantaa kukin tutkija tällä alalla on edustanut.
Varsinaiset avioliittoseremoniat ovat tällaisissa tutkimuksissa
sosiologisten ilmiöiden ja institutsionien tutkimuksen ohella
tavallisesti saaneet osakseen huomiota vain sikäli kuin ne ovat
soveltuneet asianomaisen tutkijan edustamaan kantaan ja teorioihin.

Tätä paitsi on avioliittoseremonioita käsitelty lukuisissa
kultturihistoriallisissa ja kansojen tapoja koskevissa tutkimuksissa.
Suuressa osassa tällaisia tutkimuksia nojautuu niiden selittely, mikäli
se ei ole deskriptivistä, varsinaisten avioliiton ja perheen
historioitsijoiden teorioihin; muutamissa verrattain myöhäisissä
tutkimuksissa on sen sijaan puheenalaisia ilmiöitä pyritty selittämään
välittömämmin, suoranaisesti primitivisten ja alhaisilla
kultturiasteilla olevien kansojen psykologian ja heillä inhimillisen
yhteiselämän suhteista vallitsevien käsitysten valossa. Varsinaisesti
häätapoja systemaattisesti käsittelevää tieteellistä tutkimusta on
kuitenkin näihin saakka verrattain vähän harjoitettu.

Sitä kantaa, jolta häätapoja useimmissa varsinkin aikaisemmissa
avioliiton historiaa käsittelevissä ja muissa tätä alaa koskevissa
tutkimuksissa on käsitelty, voitaisiin mielestämme nimittää
historiallis-symbolistiseksi. Suurimman osan häämenojen toimituksista
ja seremonioista katsotaan sen mukaan johtuvan aikaisemmin vallinneista
perhejärjestyksen muodoista ja avioliittotapojen ilmiöistä. Näin
oletetaan lukuisain häämenojen symbolisoivan aikaisemmin vallinneita
avioliiton solmimismuotoja, kuten esim. naisen ryöstöä ja ostoa;
tällöin asetetaan toiset avioliiton toimeenpanossa noudatetuista
menoista sellaisten ilmiöiden ja teoriojen yhteyteen kuin
matriarkaatti, kommunaliavioliitto, heterismi, endogamia, eksogamia,
polyandria j.n.e.

Tämän suunnan edustajiin lukeutuvat varsinkin useat saksalaiset
kultturihistorioitsijat ja etnologit. Tyypillisenä heistä voidaan
mainita A.H. Post, joka paitsi primitivistä avioliittoa ja varsinkin
avioliitto-oikeuden aloja käsitteleviä tutkimuksiaan on
aikakauskirjassa "Globus" (T. LX) julkaisemassaan kirjoituksessa
erikoisesti kosketellut häätapoja. Hänen käsityksensä mukaan
muodostavat ryöstöseremoniat yleisimmän ja vielä nykyisinkin yli koko
maailman levinneen osan häämenoja. Fiktiviset taistelut sulhasen ja
morsiamen sukupuolen välillä, morsiamen vastustelut, kantaminen,
pakeneminen, piilottautuminen, morsiustalon portin sulkeminen j.n.e.
ovat selviä naisen ryöstöstä johtuvia symboleja. Yhteiset syönti- ja
juontimenot symbolisoivat taas avioparin taloudellista yhteyttä j.n.e.

Näiden alojen erikoistutkijoiden piiristä ja heidän rakentamiinsa
teorioihin nojaten on historiallis-symbolistinen avioliitto- ja
häätapojen selittely levinnyt useiden kultturihistorioitsijain ja
tapojen tutkijoiden keskuuteen. Eräissä viimeaikaisimmissakin
tutkimuksissa saavat useimmat avioliittotapojen seremonioista
tämänlaatuisia selityksiä.

Toiselta puolen ovat etupäässä englantilaiset etnologit ja sosiologit
jo verrattain aikaisin pyrkineet tulkitsemaan primitivisten ja
alhaisemmilla kultturiasteilla olevien kansojen tapoja ja
institutsioneja kansanpsykologian valossa sekä niiden käsitysten
avulla, joita tällaisilla kansoilla on inhimillisistä yhdyssuhteista.
E. Tylor, John Lubbock, Herbert Spencer y.m. olivat ihmissuvun vanhinta
kultturia valaisevissa tutkimuksissaan panneet huomiota psykologisiin
seikkoihin primitivisten tapojen selittelyssä, ja myöhemmin on tämä
suunta englantilaisessa tahi englantilaiseen kouluun kuuluvassa
tutkimuksessa saanut yhä huomattavamman sijan. Nojaten laajaperäiseen
luonnon- ja alhaiskultturisten kansojen tuntemiseen, jota Englannin
asema suurena maailman- ja siirtomaavaltiona erityisesti on
edistänyt, ovat englantilaiset tapojen, uskomusten ja primitivisten
institutsionien tutkijat useinkin aikaisemmista teorioista vapautuneina
pyrkineet selittämään kysymyksenalaisia ilmiöitä välittömästi
kansanpsykologisten ja biologisten ilmiöiden ja syiden avulla. Magian,
uskomusten ja primitivisen uskonnon tutkimuksen alalla edustavat tätä
tutkimussuuntaa sellaiset teokset kuin Edward B. Tylorin "Primitive
culture" ja J.G. Frazerin "The golden bough".

Avioliiton kultturihistorian ja avioliittotapojen alalla on tämä suunta
saanut muutamia edustajia, joista Ernst Crawleyn v. 1902 ilmestyneellä
tutkimuksella "The mystic rose" erikoisesti häätapojen tutkimuksessa on
huomattavin sija. Tässä teoksessa ovat useat avioliittotapojen ilmiöt
ensi kerran tulleet tieteellisen käsittelyn alaisiksi ja toisille on
löydetty uusia tieteellisesti tyydyttävämpiä selityksiä. Hyväkseen
käyttäen sellaisia aikaisempia tutkimuksia kuin Frazerin ja
Westermarckin sekä nojaten laajaan primitivisten ja alhaiskultturisten
kansojen tapojen ja ajatusmaailman tuntemukseen, etsii Crawley
selvitystä tutkimuksenalaisille seikoille yleisinhimillisistä
psykologisista ja fysiologisista ilmiöistä. Kuten Westermarck
aikaisemmin oli vapauttanut avioliiton kultturihistorian eräiden
teoriojen, etupäässä primitivisen kommunismin ja matriarkaatin
orjuudesta, on Crawley päästänyt monet avioliiton solmimisessa
noudatetuista seremonioista avioliiton historioitsijoiden teoriojen
ikeestä. Monet n.s. symbolistisista ja aikaisempiin enemmän tahi
vähemmän teoretisiin avioliittotapojen historiallisiin ilmiöihin
perustuvista selitystavoista ovat saaneet väistyä kansanpsykologisiin
ja maagillisiin käsityksiin nojautuvan selitystavan tieltä. Näin
selitetään esim. useat aikaisemmista "ryöstösymboleista" n.s.
_tanu_-käsityksistä ja eri sukupuolten välillä ilmenevästä
antagonismista johtuviksi. Valemorsian, morsiamen tahi sulhasen
piilottautuminen tahi toistensa karttaminen sekä monet muut häätapojen
ilmiöt, jotka aikaisemmin jäivät selitystä vaille tahi joiden oli
katsottu johtuvan eräistä primitivisen avioliiton ilmiöistä (naisen
ryöstöstä j.n.e.), on Crawley suoranaisesti selittänyt primitivisen
ajatusmaailman ilmiöiden avulla.

Tapojen ja tapasystemien psykologinen tutkimussuunta on vienyt eräät
tutkijat, niiden joukossa nimenomaan Crawleyn, aikaisemmin
hyväksyttyjen teoriojen arvostelussa niin pitkälle, että eräiltä
avioliittotapojen yleisiltä ilmiöiltä, kuten väkivaltaiselta naisen
hankkimiselta ryöstämällä, joko tykkänään kielletään todellisuuteen
perustuvana olemassaolo tahi tunnustetaan sen alaan kuuluvat ilmiöt
vain ahtaassa merkityksessä, pääasiallisesti samoista käsityksistä
johtuviksi, joiden kannalta avioliittoseremonioissa esiintyvät
vastustelut ja näennäinen väkivallan käyttö selitetään.

Siitä huolimatta, että aineisto on verrattain runsas, on
suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotapojen tutkimus vasta
alullaan ja systemaattista keräystyötä tällä alalla vain nimeksi
harjoitettu. Eräät tähän aineistoon kuuluvista vanhemmassa venäläisessä
etnografisessa kirjallisuudessa esiintyvistä lähteistä ovat peräisin
ajalta, joka on pari vuosisataa tahi enemmänkin meistä taaksepäin.
Näistä ovat erityisesti huomattavat ne Venäjän maantiedon, luonnon ja
kansojen kuvaukset, jotka syntyivät Pietari Suuren, Elisabetin ja
Katarina II:n hallitusaikoina. Tämä tutkimusharrastus kohdistui
etupäässä laajan valtakunnan etäisten rajamaiden, Siperian, Itä- ja
Kaakkois-Venäjän valaisemiseen, mutta samalla kiinnittivät useat tämän
ajan tutkimusmatkailijat huomiotansa myöskin valtakunnan sisäosissa
asuviin kansallisuuksiin jättäen arvokkaita tietoja useiden
suomalais-ugrilaisten kansojen vanhoista oloista ja elämyksestä.
Erikoisesti itäisiä suomalaiskansoja koskettelevista kuvauksista on
mainittava Gerhard Friedrich Müllerin jo v. 1733 ennen kymmenvuotista
Siperian matkaansa Kasanissa alottama Kasanin läänin vierasheimoisten
kansojen esitys. Elisabetin hallitusaikana alkanut tutkimusretkeilyjen
kausi, jonka lähtökohtana on v. 1768, on suomalais-ugrilaisten kansojen
tutkimuksessa erittäin tärkeä. Viimeksimainittuna vuonna lähtivät
Venäjän Tiedeakatemian toimesta tutkimusmatkoilleen I. Lepehin, P.S.
Pallas, J.G. Georgi, J.P. Falk ja N. Rytshkov. Ensiksi suunniteltiin ja
alotettiin retki Orenburgin seuduille, mutta vähitellen laajennettiin
näiden retkikuntien toimintaohjelmaa koko Pohjois- ja Itä-Venäjää sekä
Siperiaa koskevaksi.

Näiden, tutkimusmatkojen tuloksia ei voida arvostella vähäisiksi
suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnon, tapojen ja ulkoisen elämän
tuntemiselle. Yksinkertaisessa ja lyhyessä muodossa sisältävät nämä
kuvaukset usein erittäin mielenkiintoisia tietoja m.m. näiden kansojen
tavoista. Useimmat retkeilijöistä, kuten Lepehin, Pallas ja Falk,
olivat tosin ensi sijassa luonnontutkijoita. Tapoja koskevat huomiot
ovat kuitenkin usein tehdyt tarkalla silmällä ja tutkijan vaistolla.
Muutamat kohdat aiheuttavat tosin päättämään, etteivät kaikki heidän
esittämänsä tiedot perustu omaan havaintoon; jo sananmuoto viittaa
joskus siihen, että eri kertojat ovat saaneet vaikutuksia toisiltaan.
Tämä koskee varsinkin Georgin kuvauksia. Teoksensa esipuheessa
huomauttaa hän tunteneensa edeltäjiensä ja tutkimustoveriensa
(Müllerin, Pallas'en, Gmelinin, Lepehinin, Rytshkovin, Lehmin,
Högströmin y.m.) teokset. Tästä huolimatta saattavat Georgin kuvaukset
sisältää omiakin huomioita. Siperiassa oli hänellä tilaisuus tutustua
Obin ugrilaisiin kansoihin, ja sieltä palattuaan oleskeli Georgi
Pallas'en kanssa Kaman seuduilla ja viipyi sittemmin Permin
läheisyydessä.

Katarinan aikaisiin etnografian harrastajiin kuuluvan lääninmaanmittari
Milkovitshin tiedot Volgan seudun vierasheimoisten kansojen uskonnosta
ja tavoista ovat hänen 1780-luvulla laatimiensa käsikirjoituksien
mukaan julaistut eri sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa. Näistä
osottavat hänen Simbirskin läänin mordvalaisia koskevat muistiinpanonsa
silminnähtävää perehtymistä mainitun kansan tapoihin ja uskontoon,
joten ne tässä suhteessa ansaitsevat huomattavan sijan. Kahdeksannen-
ja yhdeksännentoista, vuosisadan vaihteessa sekä viimemainitun
alkupuoliskolla olivat itäisten suomalaisheimojen uskonto ja tavat
jatkuvan mielenkiinnon esineenä erittäinkin heidän asuma-alallaan
vaikuttavan papiston puolelta. Tältä ajalta ovat peräisin muutamat
arvokkaat mordvalaisia koskevat käsikirjoitukset diakoni Vasilij
Orlovin kuvaus mokshalaisten tavoista, uskonnosta ja menoista,
Nizhnij-Novgorodin arkkipiispan Jakovin muistoonpanoissa tavattava
esitys Nizhegorodin läänin ersalaisten (terjuhanien) uskonnosta ja
tavoista sekä arkkimandriitta Makarijn etnografiset muistoonpanot saman
läänin mordvalaisista.

Sitä paitsi sisältävät yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelle
saakka venäläiset viralliset läänin- ja hiippakunnansanomat lukuisasti
kuvauksia suomalais-ugrilaisista kansoista. Näiden kirjoittajista ovat
monet syntyperäisiä vierasheimoisia, toiset heidän keskuudessaan
eläneitä tahi muuten heidän elämäänsä tutustuneita venäläisiä. Muutamat
tämäntapaisista kuvauksista eivät kuitenkaan kokonaan perustu
itsenäisiin huomioihin, vaan tavataan niissä vanhojen etnografien
kuvauksista lainattuja tietoja. Samoin ovat muutamat käyttäneet
hyväkseen edellä puheenaolleita käsikirjoituksia. -- Myöhemmällä ajalla
ovat etnografiset kuvaukset tavallisimmin saaneet paikkansa
aikakauskirjoissa ja oppineiden seurojen julkaisuissa.

Tämä tutkimusaineisto ei ymmärrettävästi useimmissa tapauksissa ole
syntynyt tieteellistä tarkoitusta silmälläpitäen. Useita
huomiontekijöitä ovat johtaneet heidän subjektiviset käsityksensä
asioiden laadusta, joten tutkimukselle arvokkaat tiedot tulevat usein
esille itsetiedottomasti paljon arvottoman ohella. Tästä huolimatta ne
alaan perehtyneen käsissä ovat arvokkaana lisänä.

Yrityksistä varsinaisesti systemaattisesti käsitellä tutkimuksemme
alaisten kansojen avioliittotapoja on lähinnä mainittava V. Mainovin v.
1883 Suomi-kirjassa ja vähää myöhemmin Venäjän Maantieteellisen Seuran
aikakauskirjassa laajennettuna julkaisema esitys mordvalaisten
avioliittotavoista, etupäässä kosintaan ja häihin liittyvistä. Osaksi
oman keräämänsä, osaksi painetusta kirjallisuudesta poimimansa
aineiston on Mainov järjestänyt etupäässä tapahtumajärjestykseen; tämän
ohella hän teoksen alkupuolella selittelee m.m. avioliiton solmimisen
ehtoja ja muotoja, tehden paikotellen myöskin johtopäätöksiä tapojen
merkityksestä.

Tieteellisiin tuloksiinsa nähden on puheenalainen teos vienyt
tutkimusalaansa sangen vähän eteenpäin. Ne johtopäätökset, joita siinä
siellä täällä ilman minkäänlaista yhtenäisyyttä tavataan, ovat
tavallisesti kokonaan perustelua ja todistelua vailla. Yksinkertaisia
tapoja saatetaan lähemmittä perusteluitta esim. asettaa mytologiseen
yhteyteen oletetun auringonpalveluksen kanssa ja verrattain rikkaasta
aineistosta huolimatta ovat muutamat oleellisimmat seikat jääneet
tykkänään huomioonottamatta. Kirjalla saattaisi tästä huolimatta olla
huomattava merkitys lähdekokoelmana, jollei tekijän epätarkka, jopa
joskus puuttuvaa rehellisyyttä osottava suhtautuminen lähteisiinsä
tekisi arveluttavaksi luottamisen semmoisenaan mihinkään siinä
esiintyviin tietoihin. Lainaukset ja viittaukset ovat usein vääriä tahi
harhaanviepiä ja joskus on tekijä ominaan esittänyt painetuissa
lähteissä tavattavia kuvauksia.

Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä
suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m.
primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan
kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi
kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten
seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov
kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista
perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die
ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan
kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden
ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.

Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten
perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka
sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta
"Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi
ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen
tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja
komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten
C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat
osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet
niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat
menettäneet suuren osan arvostansa.

Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten
kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim.
naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan
primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia
sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista
tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat
tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta,
joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet
enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset
kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle
pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset
pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja
sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja
sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa
tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen
ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.

Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle
hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys
sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat
kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin
sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta
veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen
viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti
olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan
suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja
solmittaessa.

Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja
yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla
vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että
morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi
veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa
kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, _kugu venan_
asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään
"vävyksi" (_vena_). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten,
että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin
kaikille veljille yhteisesti (_polyandria_) ja ikä määräsi oikeudet
häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä
suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta,
polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten
tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti
läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa
asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet
soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille
on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun
vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan
puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron
Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die
Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer
Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker",
jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla -- mutta samalla muitakin
suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten -- on häätapoja vertailevasti
käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja
indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja
niiden laadun ja merkityksen kannalta.

Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa.
Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä
voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen
tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin
suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi
periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta
ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat -- kuten kielelliset
todistuskappaleet osottavat -- yhtenäisenä kansanheimona eläneet
joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti
virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan
periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet
gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten
vaikutuksen alaisina.

Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä
kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla
kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti
kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan
kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten
naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä
puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan
tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista
tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä
määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä
kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti
johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman
kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen
tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin
kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi
suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja
suomalais-ugrilaisia kansoja.

Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin
johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman
tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä,
kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä
kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja
indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta.
Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun
alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen,
morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa
painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp.
juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla,
n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. -- Kansojen tapoihin ja
käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan
kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin
käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden
välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että
yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien
avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä
tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset,
valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan
muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä
kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto-
ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan
riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi
Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen
välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja
kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen
vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti
eri kansoilla.

Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi
oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan
johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista
yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta.
Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista,
muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota
huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat
kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua
sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät.
Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon
muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi
katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin
kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia.
On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman
virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten
tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan
kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet
suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta
(myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta
taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä
verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan
muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa
ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö
se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.

Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia
häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä
(1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja
suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T.
Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja
virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi
asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset.
Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä
indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa
verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat
yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä
johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. --
Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890)
länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt
vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen
mukaisia.

Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin
läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen
tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä
on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain
aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi.
N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D.
Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella
huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi
historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava
niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat
aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se
seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he
puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat
naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin
asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää
todellisuutta j.n.e.

Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen
alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa
"O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja
vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti
käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen
käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin
slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen
etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin
kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut
venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta
kannalta.

Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää
symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian
tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan
avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun
ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille
kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi
ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen
rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä,
nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden
esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin
häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät
keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä
ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.

Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa
myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja
symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia
ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien
sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle,
sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen
varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e.
Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen,
avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas
morsiamen ostotavasta.

Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat
yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan
edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä
kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin
useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta
huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen
ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.

Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa
ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin
suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A.
Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden
yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen
tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten
suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset
tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on
tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua
mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.

Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta
ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia
lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877
ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten
perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä
systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja.
V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja
häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä
deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M.
Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa
tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua
koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä
tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä
suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen.
Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton
kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.

Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s.
itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja
häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää.
Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten
kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten
kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on
oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten
kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten,
niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.

Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä
vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat,
huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden
yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa
yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä
tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon
sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä
tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla
kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä
suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat
ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi
pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet
lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin
kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on
vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden
erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja
tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden
valaisemiseksi.

Toiselta puolen on jo edellisen tarkoitusperän kannalta välttämätöntä
pyrkiä selvyyteen kunkin ilmiön laadusta ja ajatussisällöstä. Tällöin
on tarpeellista osottaa tapojen ja seremoniojen yksinkertaisin muoto ja
arvostella niiden laatua yleismaailmallisten käsitysten kannalta,
mikäli ne mahdollisesti sellaisista johtuvat. Kuten yleensä tapojen ja
seremoniojen tutkimuksessa, olemme nähneet uudemman suunnan häätapojen
selittämisessä pyrkivän vapautumaan teoreettisista ja aprioristisista
selitystavoista ja etsivän niihin valaistusta lähempää, kansojen
psykologisesta ideapiiristä ja konkreettisesta elämänkäsityksestä.
Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoista liittyy epäilemättä suuri osa
eräille kultturiasteille ominaisiin yleisiin käsityksiin. Tämän vuoksi
onkin välttämätöntä kussakin tapauksessa pyrkiä asettamaan ne ennen
kaikkea yhteyteen näiden käsitysten kanssa, jonka ohella muunkin
laatuisten selitystapojen seuraaminen saattaa olla monessa tapauksessa
tarpeellista.

Etenkin sellaisten kansojen häätapojen tutkimuksessa, joiden tavat
yleensä eivät osota yhtenäisyyttä ja jotka usealta taholta ovat olleet
vieraalle vaikutukselle alttiina, on vaikeaa saada määrätyksi se
yleiskanta, johon tutkimuksen olisi perustuttava. Vertailevaa
tutkimusta harjoitettaessa tämän kannan määrääminen on kuitenkin
välttämätön. Jos käytettävissä on tarpeellisen laaja aineisto, voidaan
tavoissa tavallisesti löytää kullekin kansalle yleiset ilmiöt, jotka
ennen kaikkea ansaitsevat joutua tutkimuksen esineiksi. Jotta
satunnaiset ilmiöt saatettaisiin erottaa yleisistä, on aineiston
maantieteellisesti mahdollisimman hyvin edustettava tutkittavan kansan
asuma-aluetta, mikä eri kysymysten suhteen mahdollisuuden mukaan on
osotettava.

Usein saattaa kuitenkin sellainenkin tapa, joka on säilynyt
harvinaisena vain jollakin yksityisellä paikkakunnalla, olla arvokas ja
huomioonotettava. Onhan mahdollista, että jollekin kansalle
alkuperäisesti yleisemmin kuulunut piirre on säilynyt jossakin
yksityistapauksessa. Tarkasteltaessa häätapoja etenkin
yleismerkitykselliseltä kannalta, ovat tällaiset yksityiset tapaukset
huomioonotettavat.

Tutkimusalan laajuus ja monihaaraisuus on tässä yrityksessä sallinut
ottaa lähemmin tarkasteltavaksi vain sangen rajoitetun määrän
kysymyksiä. Tässä suhteessa on joskus aineiston puutteellisuuskin
vaikuttanut. Monet alaan perehtymättömiltä häätapojen kuvaajilta
huomaamatta jääneet seikat olisivat olleet tälle tutkimukselle
tärkeitä. Muutamat kysymykset ovat taasen laadultaan sellaisia, että
niiden suhteen päästään tuloksiin vain silloin, kun tarpeeksi laaja
aineisto on käytettävissä. Häätapojen yleisten kysymysten tarkastelussa
on rajoituttu etupäässä niihin yleisimpiin kohtiin, jotka aikaisemmissa
tätä alaa koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa ovat enimmän
saaneet huomiota osakseen tahi jotka oleellisimpina näyttävät kuuluvan
varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin. Moni tärkeä ja
mielenkiintoinen tapa on rajoittamissyistä saattanut tulla vain
vaillinaisesti valaistuksi tahi jäänyt tykkänään lähempää tarkastelua
vaille.

Tutkimuksemme kohdistuu varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen
kansaan, jotka historiallisten vaiheittensa ja kultturisuhteittensa
kannalta sopivat hyvin rinnakkaisesti tarkastettaviksi. Votjakkien
lähimmän sukulaiskansan, syrjänien, avioliittotavat ja etenkin
varsinaiset hääseremoniat näyttävät kadottaneen siksi paljon
alkuperäisyydestään, ettei niiden systemaattinen esittäminen
votjakkilaisten rinnalla jälkimäisten valaisemiseksi yleensä ole
tarpeellista. Lukuunottamatta muutamia erittäin mielenkiintoisia
alkuperäisiä käsityksiä sukupuolien välisistä suhteista sekä yleisiä
häämenoihin liittyviä maagillisia toimituksia, osottavat syrjäniläiset
kosinta- ja häämenot pääasiallisimmissa kohdissaan suurta
venäläispiirteisyyttä. Näin ollen antavat syrjäniläiset tavat varsinkin
venäläistä vaikutusta määriteltäessä mielenkiintoisia vertauskohtia,
joten niiden esittäminen yleisen vertailun kannalta on tärkeätä.

Useat kosinta- ja häätapojen seikat ovat siksi kiinteässä yhteydessä
muutamien avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa, että on käynyt
välttämättömäksi seurata eräitä näistä yksityiskohtaisemminkin. Näin
ovat esim. jotkut kosintatapojen piirteet selitettävissä eräiden
avioliiton solmimisen perusteiden, kuten naisen ryöstön ja
lunnasrahalla hankkimisen avulla, samalla kuin n.s. alote- ja
valintaoikeudellisilla seikoilla on huomattava merkitys useiden tapojen
selvittelylle. Edelleen ovat muutamat omituiset, etupäässä votjakkien
häätavoissa esiintyvät ilmiöt, morsiamen palaaminen synnyinkotiin
häiden jälkeen ja uudistetut häämenot lopullisesti miehelään tuotaessa,
yhteydessä eräiden avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa. Näihin
tutustuminen on kehottanut tarkastelemaan niitä sellaisenaan
yleisemmältäkin kannalta, varsinkin koska useimmat tännekuuluvat seikat
tutkimuksenalaisten kansojen tavoissa ovat olleet selvitystä vailla ja
niillä avioliittotapojen yleisen tutkimuksen kannalta näyttää olevan
merkitystä.

Kosinta- ja häämenojen sarja on esitetty luonnollista järjestystä
seuraten, s.o. tavat on esitetty siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat
toisiaan. Lukuisat varsinkin mordvalaisten tapojen piirteet
osottautuvat verrattain myöhäisenä aikana nykyisiltä lähimmiltä
naapurikansoilta, etupäässä venäläisiltä saaduiksi lainoiksi. Samalla
muodostavat tsheremissien tavat yhdessä tshuvassilaisten kanssa
erikoisen ryhmänsä, joka osottaa lukuisia yksityiskohtaisia
yhtäläisyyksiä, joita useinkaan ei sen kauempana tavata. Näiden
erittelyä varten on tarpeellista mahdollisimman yksityispiirteisesti
seurata niitä kunkin kansan tavoissa, mikä käy mahdolliseksi ainoastaan
tuomalla esille tarpeellisen laajasti deskriptivistä aineistoa.
Tämänlaatuiset vertailut ovat sen vuoksi pääasiallisesti suoritetut
ensimäisessä osassa deskriptivisen esityksen yhteydessä. Näin on
vapauduttu esittämästä varsinaisessa vertailevassa osassa sellaisia
tapoja, jotka usein sellaisenaan yksinkertaisen vertailun avulla ovat
selitettävissä lainoiksi tahi vieraspiirteisiksi. Useiden muun
laatuisten tapojen suhteen, joita varten laveammalle ulotetut vertailut
ovat olleet tarpeellisia, on samaa menettelytapaa noudattamalla käynyt
mahdolliseksi päästä vertailuissa yleisemmälle kannalle ja vapautua
yksityispiirteisestä deskriptivisen aineiston uudelleen esittämisestä.



I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja
häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen
tapoihin.



Mordvalaiset.



Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.


Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät
vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla
morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa
ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen
hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät
mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan
loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien
mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa,
hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla
ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa
saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää
henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen
Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten
naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan
kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa
morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi
jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei
mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet
mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada
surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä
takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman
vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian
loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei
kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi
taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla
alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa.
Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi
vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen
kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla
lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät
kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä
kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä
kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät
paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen
oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua
takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian
menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35
vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen
vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja
lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä,
sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan
kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat
he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä
tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin
vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli
edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin
tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät
morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan
aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen
tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet
otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset
edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua
estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta
ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita
molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta
morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman
läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin
väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan.
Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui
"ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka
miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin
päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän
suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti
nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä,
ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä
muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta
ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät
toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin
tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä,
joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt
muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla
kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun
väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen
kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi
saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä
taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten
naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon
mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu
sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti
ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus.
Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän
päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä
kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja
paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen
maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä
sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat
naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin
tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa.
Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja
solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa
sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin
pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat,
vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle
liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia
naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta
loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä
sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori
mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän
vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat
kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen
suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla
lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen
merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen
vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille
esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä
suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa
kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on
annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä
alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä
tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin
ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle
pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet,
morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa
nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin
Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa,
vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien
avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin
ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta
tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana
tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin
piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja
sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten,
jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan
perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen
ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan
eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin
Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että
sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat
sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on
huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa
lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa
samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä
havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton
muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa.
Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä
lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat
päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan
avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen
naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen
holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet
naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen
avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle
suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen
kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden
selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten
avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa
läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta
(_kalym_). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi
tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki
sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan
mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota
suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta
maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten
itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee
Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen _inatan_ ja
_imbaban_ määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären
kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran
lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta
avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee
lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa
kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa,
vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana
maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota
paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha
maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen
häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita
morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus
pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään
lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan
ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla
tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana
annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa
ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain
hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se
seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim.
hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä
70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan
maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten
avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen
morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja
saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.



Ikäsuhteista.


Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä
keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta
samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten
kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen
kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi
mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta
(purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi
neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä
saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön,
jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin
avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että
alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen.
Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat
viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä
muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti
nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista
vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan
mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja
kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja
vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan
vanhaan aikaan 10--12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin
neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa
20--25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat
poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta
erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19--20-vuotiaita. Samaran
läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan
seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa
kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen
ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla
sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime
vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli
säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa
paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa
vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten
neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on
tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on
mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut
aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia
suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen
seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet
pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa
vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän
ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa.
Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen
tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18
vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen
vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät
viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden
ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas
morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei
kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.



Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.


Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa
ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla
puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita
silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito
puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen
holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo
vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen
-- lausuu Lepehin -- on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy
näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa
poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin
mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen
toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin
tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama
kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä
voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä
lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen
sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään
morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen
suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen
velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet
kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä,
ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti
kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja
Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien
tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen
valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien
tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli
kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin
piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja
harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia
vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli
tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan
ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän
suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet
naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana.
Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan
loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies
itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin
läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko
avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen.
Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin
kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun
myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen
tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat
pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien
tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan
omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina
esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein
selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä
Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole
harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan
keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta
kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä
toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen
kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat
valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään
valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään
varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu
perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla
hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä
kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot
suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta;
aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana.
Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut
naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on
vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen.
Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden
omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten
avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan
miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa
puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee,
edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen
enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat
ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden
aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan
morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään
morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja
toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on
selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin
piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään
kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin
avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa
tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta.
Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä
menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei
tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat
naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee
suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi
kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. _samokrutka l. samohodka_) ovat toiselta
puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta
naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa
avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen
kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan
käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus
avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida
suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa
morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja
turvallisesti.



Aika, jona avioliittoja solmitaan.


V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin
laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään
Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen
viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä
"lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen
edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi
häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen
ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen
paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden
ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 %
häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot
etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 %
häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton
aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä
talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä
niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä
pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen
helmikuuta nimitetään _svadby_ 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä
ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla
mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä
suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä
juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa
Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu
joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä
Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla.
Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä.
Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta
keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä
kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan
läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana
aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.



Kosinta.


Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen
perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien
tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen
avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää
useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä
naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen
selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo
lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla,
jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin
kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko
toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten
suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton
lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton
solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita
ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin
morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat
yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta
alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun
isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo
sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi
tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin
yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi _kalymista_, s.o. lunnasrahasta,
sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on
saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun
vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat,
mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona
tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin
_kalymista_. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan
lähetti sulhasen isä naispuhemiehen (_svaha_) ja sukulaisia morsiamen
kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun,
tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien
yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa
monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen
kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä
on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen
tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa
kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin
jumalille (_jurt-azyravalle_ ja _kud-azyravalle_) sekä vainajille,
lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta,
johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin
pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi
matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin
kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista
ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä
lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan,
antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas
kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi
suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä
uhrit _jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle_
sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. -- Tällaisesta kosinnasta
eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet
kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan
tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada
jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli
takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu
edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului
uhri _jurt-azyravalle, kud-azyravalle_ ja vainajille. Kun rukous
kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä
leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla,
lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen
morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan
luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak
Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota
portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois
kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa
leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen
ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät
armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan
ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo
on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa.
Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten
valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona,
niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien
varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja
kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan
varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä
kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän
pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot
suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta
kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan
johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen
sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen
kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän
ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen
ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen
pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä
morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa
noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa
sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää
ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja
paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy
saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä,
mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että
kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä
edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun
luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin
kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän
yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa
rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä,
jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn
oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja
mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena
saman laatuisessa merkityksessä.



Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.


Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä
lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään,
tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo
vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun
sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden
tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa
alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen
kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat
tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin
Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku
sulhasen sukulainen (_ikeltsa jakits_ {?} 'edellä kulkeva');
seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa.
Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä
naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti
ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen.
Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa
lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka
on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä
jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun
miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa.
Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään
mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään
naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen
mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet (_svaty_) sulhasen läheisiä
miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen
risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja
hänen naisapulaisensa (_svaha_) ovat välttämättömästi sukulaisia.
Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen
päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään.
Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen
sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen
äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään
kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä (_svaty_). Seuraavalla kerralla
tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee
sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella
kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen
kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia
tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse.
Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista,
useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään _svaha_, jona on
joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat,
samoilla nimityksillä (_svat, svaha_), joilla sulhasen ja morsiamen
isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi
alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja
pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on
taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen
kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät
onnea taivaan jumalalta (_vere-shki-pas_), sekä "kodin jumalalta"
(_kudoú kirdi sijaka_) ja vainajilta (_pokshtat-babat_). Afashevossa
toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä,
noustaan seisomaan ja pyydetään onnea _vere-shki-pasilta_, ja
vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet
venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena
on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi
usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien
tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat
avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta
tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon
sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen
kotiin.



Kihlaus.


Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee
Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta
ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien
korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat,
seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin
jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista
pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä
naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja
vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle
morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa,
leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä
antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi.
nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen
merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi
alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän
käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen
merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy
selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet
vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp.
viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana.
Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa.
Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi
nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä
ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen
suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu
naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä.
Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa
morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle,
joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen
ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen
tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat
mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden
lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa
nimittää piispa Jakov juomingeiksi (_zapoj_). Ne tapahtuivat morsiamen
kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli
kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä.
Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen
vihkimistä. -- Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon
pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen
isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia
lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun
sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat.
Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta.
Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin
osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa
tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten
saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän
piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään _parste simeme_
'hyvästi juoda', _lad'amo, odirvan simeme_ 'neidon juominen',
_proksimmenze, parste tshijamo_ 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi
kihlausta seuraavia juominkeja _toj_. Ensimäisiä toimituksia
puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen
yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat
naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus
tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä
ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään
kynttilät pyhäinkuvien edessä. -- Afashevossa tyhjentävät vanhemmat
kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin
tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee,
esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta
todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen
äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran
läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen
suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi
juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian
kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa
ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta
keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli
kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä
tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei
varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan
tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten
luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen
sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan
muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja
puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin
pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin
vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko _odirvan simeme_-jnhlan jälkeen
morsiamen kotiin _lad'amo_-nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat
siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua
piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen
jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen
murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan
lopussa tuo kaksi neitoa (_urval'anit_) hänet esiin, jolloin sulhasen
äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen
sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa _lad'amo_-juhlaa, _parste tshijamo_
('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana.
Sitä varten valitaan sulhasen suvusta _uredev_ ja ennen lähtöä
paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa (_kurnik l. praka_).
Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan
lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä _lad'amo_ juhlassa on
voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa _proksimmenze_. Morsiamen
kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita.
Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia
ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja
lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on
niinikään "pöydälle panosta" (_kladka_) sopiminen, kädenlyönti
naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti
naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein
kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään
on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen
sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin
ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä
rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä _lad, ladynki, zgovor_
'sopiminen, sopimusjuhla', _rukobitie_ 'kädenlyönti', _propoj, zapoj_
'juomingit, juonti', _propoj nevesty_ 'morsiamen juonti'. Länsi- ja
Etelä-Venäjällä _zapoiny_ 'juomingit', _zmoviny_ 'sopimusjuhla',
_zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie_ 'kätten yhdistäminen,
kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä
mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen
toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä
lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi
Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä
turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva _toj_. Toisessa
kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja
toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat
eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia
häämenoille. Niissä esiintyvä _uredev_ on yksi häiden virkahenkilöltä.
Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen
juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin
morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan
erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on
yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen,
jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi (_zgovor_),
jos edellinen on käsitetty juominki- (_zapoj_) tahi kädenlyöntijuhlaksi
(_rukobitie_) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät
morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä
morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon
ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on
nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin
ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi
(_poksh-kuda_). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen
kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen
yhteydessä.



Katsojaiset.


Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu
mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia
yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma
erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen
kotiin _kudo vanomo_ 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen
sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat
vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen
_petshurka vanomo_ 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa
uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon
ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat
kihlajaisjuominkien (_toj_) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä
seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan
jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen
puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa
tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen
kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset
(_vastvardzhama_) kihlauksen jälkeen, ennen _proksimmenze_-juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin
kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin
kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä
yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan
kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne
jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne
tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja
sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot,
ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat
tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen.
Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta _dymnitshanie_
'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä
"uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset"
(_rozgladiny_) kihlajaisten jälkeen.



Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.


Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia
katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua
muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov
mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona
hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä
kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin
tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten
ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän
määrääminen. Käyntiä nimitetään _tshin-putuma_ (butuma) 'päivän
määrääminen' tahi _pozalan putoma_ 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen
puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi
useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen
kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän
parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin
joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.



Kihlauksen ja häiden välinen aika.


Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet
kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten
tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei
avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi
kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo
kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan
maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä,
mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla
sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan
läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi
tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen
luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava
lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi
ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja
häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari.
Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua
viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että
lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa.
Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut
suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä
käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin
tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan
suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä,
mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee
viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun
nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia
lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita,
ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden
välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi,
jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on
mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä
suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä
tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien
toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen
tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen
_seremonialliset itkut_. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen
jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä
kartanon haltijan _kardas-sarkon_ sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu
pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan (_vanks tarka,
shuksh-pra_) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon
laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana
peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana.
Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut
hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään
sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti
varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen
itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen
itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen
kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki.
Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja
kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään.
Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista
hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä
mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa
käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian
kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla
nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan
menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia
itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi.
Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä
isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt,
valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen
ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen
mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla
seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta
muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden
mukaisiksi.



Häät.


Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet
molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen
pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman
erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse
hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä
tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen
isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa
morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei
Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän
yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona
suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin
ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli
sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin
kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa
monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen
nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin
eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät
puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja
sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla
esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin
piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien
kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo
erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen
morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa
morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. --

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:



Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.


Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen
luona pidetyn _itkupäivän_. Morsiamen luo kokoontuivat hänen
ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat
morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen
ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin
morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan.
Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään
heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen
kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän
morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui
hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja
naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi
sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin.
Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat
vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon
nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden
aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat
_neitoilta- eli polterabend_-menot. Niihin ottavat osaa morsiamen
sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia
tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen
liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon
purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja
luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua
laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi
jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon
päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin
ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen
pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen
eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa
hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja.
Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa
kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat _urvalat_ häntä
käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina (_fata_).
Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen
kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä.
Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa
vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa _kashado jartsamoksi_
'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien
naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja
ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä
viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden
aattopäivän nimenä _kashado jartsama_ 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon
"morsiuskortteeriin" (_urvalan- l. urvalen-kudo_) tahi
"odotuskortteeriin" (_ashton-kudo_); paikotellen palaa hän täältä ennen
nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta
saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona
hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla (_devitshnik_). Siihen
ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan
päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon
seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon
kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin
liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan
tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden
merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin
lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia
ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa
hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen
merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa
kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle,
viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän
takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha,
jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan
morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni -- pellolle, suurelle niitylle... tulevat
niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas
sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän
laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa
morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa (_venkopletiny_) morsiamen
hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana
(_dziewiczny wieczor_ 'neitoilta') palmikon hajoittaminen
(_rozpleciny_). Bulgariassa suoritetaan _devishnik_-juhlassa pääasiassa
samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa
venäläisissä _polterabend_-menoissa selvät vastineensa, joista muutamat
esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on
vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä
neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa
venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa
nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä
kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana _kasha_ (puuro) häiden
merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti
hän _kasha_-juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII
vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on
verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.



Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.


Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat
menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan
lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo
Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia
toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä
nimityksillä _drushka_ ja _poddruzhe_. Piispa Jakov kertoo, että
sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat
kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän
ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei
ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen
isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa
morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh
mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli
_drushka_.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen
noutoon säännöllisesti _nuodejoukko (kudat)_, jonka jäsenet ovat
tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu _johto- eli
virkahenkilöitä_, joita on ersalaisten _poksh-kuda_ 'suuri l.
pää-kuda' eli puhemies, _kud-ava_, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi
valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla
kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat
(_ata-kuda_ ja _ava-kuda_).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja
kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia,
sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten
"morsiamen kuljettaja" _uredev, urved'_. Hänen tehtävänään mainitaan
m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta.
Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä _ingal-djakaj_
'edellä kulkija' ja _toran-kandy_ 'sapelin kantaja'. Morsiamen
kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää
paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä _urvalat_,
paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja
itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta
(_urvalanit_).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen
lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin
voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. _suuren
piirakan eli hääleivän valmistaminen_. Morsiustaloon mukaan otettavaksi
valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä (_luvon-kshe, luksha,
toj-praka, poksh-praka, kurnik_), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen,
puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu
hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia
menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä
(_prakan panmo tshi_ 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan
(pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella)
nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista
yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu
näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä
sulhasen isä (_svat_) ja äiti (_svaha_). Joskus nimitetään isää
erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, _korennoj
sratiksi_ 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan
esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on _tysatskij_
'tuhannen päämies', jälkimäisen _svaha_, joka on tunnettu myöskin
sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon
nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi
(_posazhonnyj otets_ ja _posazhonnaja mat_), varsinkin silloin kun
sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis
mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys.
Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä
joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille.
Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa,
että mordvalaisten _kuda_, samaten kuin venäläinen _svat_ (resp.
_svaha_) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin
naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

_Kuda_ kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on
kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana
tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä
merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi
puhemiestä, myös _Gevatter_, uigureilla _Freund, Genosse_. Tshuvassin
kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin _Vater des
Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter_, jonka tapaisessa
merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa
murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä (_Gevatter_), ei sitä
niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp.
morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin
tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan
kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana
niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi
saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian
mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen
merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin
mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.

Jo Pallas'ella tavatut ja nykyäänkin tavattavat kaksi nuorempaa
venäläisnimistä virkahenkilöä vastaavat venäläisten kahta sulhasen
ikätovereista valittua virkahenkilöä, jotka jälkimäisillä etupäässä
ovat nuodejoukon toimivia johtomiehiä (_drushko_ ja _poldrushko,
poldruzhe_ tai _poddruzhe_). Mordvalaisten _uredevin_, (_urved'_
j.n.e.) tehtävät muistuttavat useissa suhteissa venäläisen _drushkon_
toimia. Saratovin läänissä tavataan _pel'uridiv_ ('puoli-u.'), mikä
nimitys on muodostunut venäläisen _poldrushka l. poldruzhee_-nimen
mukaan.

Ritualisen hääleivän tahi piirakan valmistaminen ja mukaanotto
nuodematkalle on yleinen venäläinen tapa. Venäläiset valmistavat
hääleivän (_korovaj, korovaets, kurnik_) tavallisesti sulhasen kotona
ennen morsiamen noudantaan lähtöä. Joskus valmistetaan sellainen sekä
sulhasen että morsiamen kotona, tahi vasta hääpäivänä. N.F. Sumtsov
mainitsee hääleivästä (_korovaj_) puhuttavan v:lta 1526 olevissa
muistiinpanoissa. Vanhoissa tsaarien ja ruhtinaiden häissä oli
ritualinen hääleipä niin suuri, että sitä kantoi neljä virkamiestä
sametilla verhotuilla paareilla. Vähä-Venäjällä valmistetaan
seremoniallisia lauluja laulaen ennen häitä useampia _korovaj_-leipiä.
Jantshukin mukaan on hääleivän valmistus, joka suoritetaan viimeisenä
iltana ennen häitä, vähävenäläisten häävalmistusten tärkein kohta. Se
tehdään suuren pyöreän leivän muotoiseksi ja valmistukseen ottaa osaa
koko sulhasen suku. Galitsiassa kokoontuvat naapurit ennen häitä
morsiustaloon _korovaj_-leipää valmistamaan. Puolalaiset tekevät häitä
varten suuren leivän (_krowaj_) ja bulgarit leipovat sulhasen kotona
ennen nuodematkalle lähtöä erityisen leivän morsianta varten.

Nuodematkalle lähdön edellä tapahtuvat rukous- ja siunausmenot, jotka
osottavat yhtäläisyyttä kosintamatkalle lähdettäessä toimitettavien
kanssa, sisältävät omaperäisten tapojen ohella vastaavien venäläisten
rukous- ja siunausmenojen piirteitä. Jälkimäisissä on leivän ja suolan
sekä pyhäinkuvan ritualinen käyttö yleistä, Sulhanen tahi nuodejoukko
siunataan leivällä (leivällä ja suolalla, pyhäinkuvalla) ennen lähtöä,
Siihen nähden, että sulhanen aikaisempien tapojen mukaan ja
tavallisimmin nykyäänkin ei lähde nuodematkalle, on sulhasen
siunaaminen, missä sellainen esiintyy, venäläistä lainaa; jälkimäisellä
taholla sulhasta nimittäin siunataan nimenomaan nuodematkalle
lähtemään.

Nuodejoukon muita matkallevarustamismenoja voidaan tarkastaa yhdessä
hääjoukon varustamisessa noudatettavien menojen kanssa, sillä niissä
tavataan ylipäätänsä samanlaisia toimituksia.



Nuodematka.


Muutamien tietojen mukaan noudatetaan nuodejoukon matkan yhteydessä
eräitä tapoja ja menoja. Piispa Jakovin mukaan näyttää sulhasen äiti
toimineen nuodejoukon johtohenkilönä. Hän puki päähänsä seppeleen
(_venets_) ja sen päälle miehen päähineen sekä matkasi vahakynttilää
(_shtatol_) kädessään pidellen morsiustaloon. Edellä kulkivat
ratsumiehet rakkopilliä soittaen. Kylänkujalla heitti sulhasen isä
kauhallisen kuparirahoja kaikille neljälle ilmansuunnalle.

Pensan läänin Insarin piirikunnassa ajaa edellä kaksi sukulaista,
joista toisella on puukko kädessä.

Yleiseksi nuodematkalla noudatetuksi tavaksi on merkittävä se, että
nuodejoukko asettaa matkansa siten, että morsiustaloon saavutaan yöllä
tahi että matka sinne tapahtuu yön aikana.

Mokshalaisten nuodematkalle on erikoista se, että nuodejoukko, samaten
kuin kosiomiehet kosintamatkalla, asettuu morsiamen kotikylässä ensiksi
erityiseen pysähdyskortteeriin. Pensan ja Simbirskin läänien
mokshalaiset asettuivat morsiamen kotikylässä talvella jo aattopäivänä
vartavasten hankittuun asuntoon. Kesällä jäätiin kylän ulkopuolelle,
josta vasta seuraavana päivänä saavuttiin morsiustalolle.



Menot morsiustalossa.


Morsiustalossa nuodejoukon saavuttua tapahtuvista menoista antavat jo
vanhimmat kuvaukset muutamia tietoja. Lepehinin mukaan rajoittuivat
mordvalaisten häämenot vanhaan aikaan siihen, että morsiamen isä,
ottaen kädestä tytärtänsä, äidin pidellessä suolaa ja leipää, luovutti
hänet noutamaan saapuneelle apelle ja anopille. Kiitettyään vanhempiaan
ja itkettyään eroitkut läheisillensä, peitti morsian itsensä vyötäröön
saakka valkealla liinakankaalla, jonka jälkeen veli vei hänet
ajoneuvoihin. Paitsi tätä yleiskohtaista kuvausta, kertoo Lepehin
silloisten Tsheremshan-joen tienoilla asuneiden mordvalaisten
häätavoista. Morsian puettiin punaisiin vaatteisiin ja hänen päänsä
peitettiin punaisella hunnulla niin, ettei kasvoja voitu nähdä.
Morsiamen eteen asetettiin rahi, jolla oli olutämpäri, leipää ja
suolaa. Viereen istui "iäkäs mies" pyhäinkuvan kanssa ja edessä piteli
pieni poika kynttilää. Morsian itki kullekin sukulaiselle, näiden
hunnun alle kumartaen hyvästellessä. Edessä seisoi morsiamen veli
heilutellen sapelia ja lyöden sillä tuon tuostakin kattoon ja
kurkihirteen. Ulos vietiin morsian kantamalla. Kirkolle vihittäväksi
vietäessä oli hän valkealla hurstikankaalla tahi pöytäliinalla
peitettynä. Sulhanen odotteli hänen saapumistaan kirkolla.

Georgin kuvaus sisältää samoja piirteitä kuin Lepehinin. Morsiamen
luovutti isänsä "kädestä" sulhasen isälle. Morsiamen äiti antoi
sulhasen äidille mukaan suolaa ja leipää. Ennen lähtöään peitti morsian
päänsä.

Milkovitshin kertomuksesta käy selville, että isä antoi tyttärelleen
erotessa karjasta jonkun eläimen lahjaksi ja että morsiamelle annettiin
matkalle mukaan leipä. Ennen lähtöä hunnutti morsian kasvonsa.

Makarij kertoo sulhasen isän sen jälkeen kun "kaupat oli tilitetty"
morsiamen kotona toimittaneen rukouksen omille kodin haltijoilleen ja
vieneen morsiamen kotiinsa. Siunauksen asemasta antoi isä tyttärelleen
erityisesti sitä varten valmistetun _saltanin_ kynttilän. Tämän
pienoisen tuohuksen säilytti nuorikko vanhempiensa siunauksena
kuolemaan asti, niin että se pantiin arkkuunkin kuolleen kanssa.

Jakov mainitsee nuodejoukon morsiustaloon sisään astuttuaan rukoilleen
jumalaa ja juoneen olutta sekä viinaa. Juhla-aterian jälkeen siunasi
morsiamen isä tytärtänsä leipäkimpaleella, _shtatol_-kynttilällä ja
pyhäinkuvalla. Eroitkujen jälkeen otti morsian vihille lähtiessään
poveensa leipäkimpaleen, kynttilän ja suolaa.

Orlovin kuvaus mokshalaisten menoista sisältää joukon
yksityiskohtia, varsinkin tällöin noudatetuista rukousmenoista.
"Itse avioliittopäivänä" tapahtui morsiamen kotona pyhä toimitus, jolla
vanhemmat siunasivat morsiamen avioliittoon. Kutsuttuaan koolle
sukulaisensa, uhrasivat vanhemmat _jurt-azyrille, jurt-azyravalle,
kud-azyrille ja kud-azyravalle_, jolloin pöydällä olevaan
mesijuoma-astiaan kiinnitettiin 1/4 naulaa ja enemmänkin painava
_saltanin_ vahakynttilä. Uhrin jälkeen morsiamen isä ja äiti, ensiksi
toinen, sitten toinen, jättivät kynttilän sitä sammuttamatta
morsiamelle. Tämä asetettiin palavine kynttilöineen ajoneuvoihin ja hän
saapui kynttilätä sammuttamatta sulhasen kotiin. Joskin vanhempien
etnografien kuvauksista useat heidän aikanansa käytännössä olleiden
tapojen yksityispiirteet saattavat puuttua, sisältävät ne
huomattavimmat tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista.

Yhdeksi vanhempien kuvausten erikoispiirteistä on merkittävä se, että
lukuunottamatta Milkovitshin, Pallas'en ja Jakovin kuvauksia,
kysymyksessä olevat menot niiden mukaan tapahtuvat pääasiassa morsiamen
ja molempien puolten vanhempien kesken; jotka niissä esiintyvät
toimivina henkilöinä. Kuten jo edellisestä käy selville, tavataan
myöhempien kuvausten mukaan, kuten nykyaikaisissakin tavoissa, useissa
menoissa erityisiä toimihenkilöitä, jotka nähtävästi aikaisemmin ovat
olleet ja nykyisinkin useimmiten ovat sukulaisia.

Esitetyistä vanhemmista kuvauksista käy myöskin selville, ettei
morsiamen noudannassa ollut osallisena suurempaa nuodejoukkoa, mikä
myöhemmissä tavoissa on yleistä.

Silloin, kun morsianta noutamassa on varsinainen nuodejoukko, otetaan
se vastaan morsiustalossa erikoisilla menoilla. Niinpä mainitsee Jakov
morsiamen isän nuodemiesten saapuessa sulkeneen portin, jota
ratsumiehet pyysivät avaamaan. Sen jälkeen tuli morsiamen isä ulos
mukanaan leipää ja suolaa sekä kauhallinen olutta, ottaakseen tulijat
vastaan leivällä ja suolalla.

Portin sulkemisesta nuodejoukon saapuessa ja ruokatavaroiden
esiintuonnista puhuvat myös muutamat myöhemmät kuvaukset. Portin
sulkeminen on myös yleistä nykyaikaisissa tavoissa. Se avataan vasta
sitten, kun nuodejoukolta on saatu rahaa lunnaiksi.

Nykyaikaisissa tavoissa esiintyy kysymyksessä oleva meno episodina,
jossa molemmin puolin porttia seisahtuneet joukkueet lauluilla
tervehtivät toisiansa. Morsiustalon puolella esiintyvät morsiamen
ystävättäret koettavat kaikin tavoin herjata nuodejoukon jäseniä,
erittäinkin sen johtohenkilöitä. Tämänlaisista menoista mainitsee jo
Milkovitsh; morsiamen ystävättäret lauloivat nuodejoukon saapuessa
sille osotettuja herjauslauluja.

Yleiseuropalainen tapa sulkea morsiustalon portti nuodejoukon saapuessa
ja vaatia lunnaita sen avaamisesta on samalla yleinen venäläinen tapa.
Ainakin vastaavissa isovenäläisissä tavoissa on myös yleistä se, että
nuodejoukon sisään pyrkiessä lauletaan lauluja, joissa sitä ja
erittäinkin sen johtajia (puhemiestä, kaasoa, sulhasen vanhempia)
herjataan.

Morsiustalossa ennen morsiusmatkaa tapahtuvien menojen suhteen on
huomattava se eroavaisuus, mikä eri ajoilta peräisin olevissa
kuvauksissa ilmenee. Vanhimpien esittäessä tännekuuluvat tavat
yksinkertaisina ja harvoihin menoihin rajoittuvina, sisältävät
myöhemmät joukon lisäepisodeja, jotka myöskin nykyaikaisissa tavataan.

Viimeksimainituissa kiinnittävät vanhempiin verrattuina huomiota
muutamat toimitukset ja seikat _nuodejoukon saapumisen aikana ja
lähinnä seuraavana aikana sen saavuttua_. Neitoillan menojen
tarkastelussa on käynyt selville, että morsian useiden aikaisempien
kuvausten mukaan viedään kotoa pois ennen nuodejoukon saapumista.
Myöhempien kuvausten mukaan on morsian paikotellen nuodejoukon
saapumishetkellä morsius- l. odotuskortteerissa tahi piilossa.

Alatyrin piirissä palasi morsian neitokortteerista (_urvalen kudo_)
naapurin luota ennen nuodejoukon saapumista kotiinsa. Täällä asettui
hän pirtin peränurkkaan makaamaan, teeskennellen nukkuvansa.
Nuodejoukon saapuessa hänet herätetään, mutta hän ei ole ymmärtävinään,
mistä on kysymys. Sulhasen pirttiin tullessa hän taas pakenee
neitokortteeriin, josta hänet ennen lähtöä käydään noutamassa.
Napolnojessa morsian niinikään paneutuu maata nuodejoukkoa
odoteltaessa. Hänet viedään neitokortteeriin vasta nuodejoukon
saavuttua ja tuodaan takaisin ennen lähtötoimituksia. Buzajevon ja
Nekludovon volosteissa on morsian nuodejoukon saapuessa kotona, ottaen
osaa vastaanottomenoihin. Hänet vievät nuodejoukkolaiset kesken
morsiustalossa tapahtuvaa juhlaa sukulaistaloon, josta käydään hänet
ennen lähdön edellä tapahtuvia toimituksia hakemassa takaisin.

Afashevossa on morsian nykyään nuodejoukon saapuessa kotona, nukkuen
teeskenneltyä unta pirtin penkillä. Vanhempaan aikaan hänen sitävastoin
tällä hetkellä tiedettiin olleen neitokortteerissa. Ystävättäret
herättävät hänet laululla, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mitä on
tekeillä, ja ihmettelee, miksi vieraita ihmisiä öiseen aikaan on
tunkeutunut hänen isänsä kotiin. Laulussaan kertoo morsian muka
näkemäänsä unta. Sen jälkeen lähtee hän ystävättärineen _urvalan
kudoon_, josta hääjoukko aamusella _kud-avan_ johdolla käy hänet
noutamassa. Kotia saapuessa tapahtuu portilla "neidonpäivien luovutus"
siten, että morsian antaa sormuksen jollekin ystävättärelleen, mikä
symbolisoi hänen eroaan neitseiden joukosta.

Näiden menojen suhteen on siis ensiksikin huomattava, että kun morsian
aikaisempien ja eräiden myöhempien kuvausten mukaan on nuodejoukon
saapumishetkellä morsiuskortteerissa, hän muutamien toisten mukaan
palaa saapumishetkeksi kotia ja ottaa osaa eräisiin tällöin
suoritettaviin menoihin.

Ne tavat, joihin morsiamen osanotto tällöin liittyy, osottautuvat
selvästi venäläisperäisiksi. "Neidon päivien" l. "neidon kauneuden"
luovuttamisen olemme jo neitoiltamenoissa osottaneet johtuvan
venäläisistä tavoista. Jälkimäisellä taholla saattaa se niinikään
tapahtua kysymyksessä olevassa häämenojen kohdassa, jota paitsi sen
niinhyvin mordvalaiset kuin venäläiset voivat vielä toimittaa kirkolla
ennen vihkimistä, Edelleen ovat morsiamen teeskennelty uni
unennäköineen ja sulhasen herjaaminen yleisiä venäläisten tapojen
piirteitä.

Morsiamen esiintymistä tässä häämenojen kohdassa on siis pidettävä
myöhäsyntyisenä, venäläisten tapojen analogian vaikutuksesta
syntyneenä. Näitä uudenaikaisempia tapoja sovittaakseen vanhemman tavan
kanssa, jonka mukaan morsian ei ollut kotona nuodejoukkoa
vastaanotettaessa, hänet eräillä seuduin tuodaan vastaanoton ajaksi
kotia, mutta viedään taas pian sen jälkeen takaisin neitokortteeriin.

Näiden menojen myöhäsyntyisyyttä osottaa edelleen se, että ne useissa
paikoin edellyttävät sulhasen mukanaoloa, vaikka sulhanen yleisen
vanhemman mordvalaisen tapakannan mukaan jää pois nuodematkalta.

Vanhimmissa kuvauksissa kiinnittää huomiota ensiksikin Lepehinin ja
Georgin mainitsema morsiamen _seremoniallinen luovutus_ sulhasen puolen
edustajalle (sulhasen isälle), jolle nykyaikaisemmissa kuvauksissa emme
tapaa vastinetta.

Samaten kuin sulhasen ja morsiamen puolten edustajien (isien) välinen
kädenlyönti kihlauksessa, tapahtuu morsiamen kädestä luovuttaminen
molempien puolten juridisten kontrahenttien välillä. Menolla on siis
avioliiton oikeudellisen päättämisen merkitys. Se, että tämän
toimituksen yhteydessä, kuten muissa saman laatuisten avioliittomenojen
kohdissa, otettiin esille suola ja leipä, osottaa, että se käsitettiin
samanlaiseksi tärkeäksi seremonialliseksi toimitukseksi kuin nämäkin.

Esitettyjen kuvausten mukaan liittyy tarkastelunalaiseen häämenojen
kohtaan joukko _uhri- ja rukousmenoja_, jotka vanhemmissa kuvauksissa
esiintyvät etupäässä kodin haltijoihin ja vainajiin kohdistettuina
kansallisina palvontamenoina. Näiden ohella ja joskus niihin liittyvinä
tavataan morsiameen kohdistuvia siunausmenoja, joilla jo esim.
Lepehinin ja Jakovin kuvauksissa on huomattava asema. Viimeksimainitun
sekä Orlovin mukaan tapahtui siunaaminen ritualisella vahakynttilällä
(_shtatol_). Paitsi kynttilää, tavataan Jakovilla siunauksen
välikappaleina leipä ja pyhäinkuva, Lepehinilla suola, leipä sekä
pyhäinkuva.

Samalla kun vanhemmat palvontamenot osottavat yhtäläisyyttä esim.
tshuvasseilla tähän häämenojen kohtaan liittyvien tapojen kanssa,
viittaavat jo siunausmenojen välikappaleet venäläisiin tapoihin.
Myöhempien kuvausten mukaan esiintyvätkin kysymyksessä olevat menot
siunausmenoina, joissa siunauksen välikappaleina on leipä, pyhäinkuva,
leipä ja suola. Ne suoritetaan tavallisesti vähää ennen morsiusmatkalle
lähtöä. Menoon liittyy usein yhteinen syönti sekä joskus pöydän ympäri
kulkeminen.

Vastaavat menot venäläisissä, varsinkin valkovenäläisissä tavoissa ovat
muodostuneet erittäin juhlalliseksi toimitukseksi. Viimeksimainituilla
katsoo Dovnar-Zapofskij n.s. _morsiamen istuttamisen (posad)_ olevan
tännekuuluvien menojen tärkeimpänä osana. Morsian asetetaan ennen
vihille lähtöä istumaan erikoiselle istuimelle, jolloinka morsian itkee
eroitkuja ja vanhemmat siunaavat häntä juhlallisesti. Tähän saattaa
liittyä kolminkertainen seremoniallinen pöydän ympäri kulkeminen.
Istuin on joskus peitetty nurinkäännetyllä turkilla.

Isovenäläisiin tapoihin kuuluu niinikään juhlallinen morsiamen tahi
avioparin siunaaminen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Sen usein
esiintyväksi piirteeksi on merkittävä, että isän siunatessa
pyhäinkuvalla, äiti siunaa leivällä tahi leivällä ja suolalla.
Täälläkin liittyy siunausmenoon usein yhteinen syönti, jota varten
hääleipä jaetaan osiin.

Sekä aikaisemmat että myöhemmät kuvaukset kertovat yksimielisesti
_morsiamen hunnuttamisesta_, s.o. hänen päänsä tahi kasvojensa
peittämisestä eräissä häämenojen kohdissa.

Hunnuttamisesta kertoo Milkovitsh jo kosintamenojen yhteydessä.
Häämenoista puhuessaan mainitsee hän morsiamen ennen kotoa lähtöä
peittäneen kasvonsa. Georgin mukaan tapahtui hunnuttaminen niinikään
ennen morsiusmatkalle lähtöä. Vanhojen mordvalaisten menojen
kuvauksessa puhuu Lepehinkin hunnuttamisesta morsiusmatkan yhteydessä.
Tsheremshan-joen seuduilla asuneiden mordvalaisten tavoissa huomataan
hänen kuvauksensa mukaan kahdenkertainen hunnuttaminen: morsiamen pää
peitettiin siunausmenojen ajaksi punaisella peitolla, mutta vihille
vietiin hänet valkealla hurstilla peitettynä.

Useimmissa myöhäisemmissä kuvauksissa mainitaan hunnuttamisesta juuri
morsiusmatkan yhteydessä. Tätä paitsi on morsian hunnutettuna usein
siunausmenojen aikana sekä joskus eroitkuja itkiessään. -- Useammat
myöhäisemmätkin tiedot mainitsevat morsiushunnun väriltänsä olevan
punaisen. Erään Pensan läänistä olevan tiedon mukaan peitettiin morsian
morsiusmatkalle lähdettäessä hurstikankaalla, johon oli neulottu
ristejä ja nelikulmioita.

Yleisenä mordvalaisena tapana, josta sekä vanhemmat että nykyaikaiset
tiedot puhuvat, on pidettävä sitä, että morsianta muutamissa häämenojen
kohdissa kannetaan tahi kahden puolen talutetaan. Tämä on tavallisinta
morsiusmatkan yhteydessä, mutta tätä paitsi kannetaan morsianta usein
hyvästelemässä sukulaistaloissa käydessä sekä synnyinkodin eri paikkoja
hyvästellessä ja erojaisitkuja itkiessä. Kantamisen tahi taluttamisen
toimittaa, kuten jo Lepehin mainitsee, usein morsiamen veli, mutta
tämän ohella eräät häiden virkahenkilöt, varsinkin "morsiamen
kuljettaja" _uredev_ tahi taluttajat _urvalat_.

Nämä tavat esiintyvät samassa laajuudessa ja saman muotoisina
tshuvasseilla. Venäläisillä ei morsiamen kantaminen ole yleistä, mutta
ei kuitenkaan ole ollut harvinainen Keski-Venäjällä. Kantajana on
täälläkin usein morsiamen veli, mutta myöskin sulhanen. Sumtsovin
mukaan kannetaan morsianta Itä- ja Länsi-Venäjällä useimmiten sulhasen
kotiin tuotaessa.



Morsiusmatka.


Sekä vanhemmissa että myöhemmältä ajalta olevissa kuvauksissa mainitaan
morsiamelle uuteen olinpaiAkaan lähtiessä annetun mukaan (käteen tahi
poveen) erilaisia esineitä. Niistä tunnemme ennen kaikkea muissakin
häämenojen kohdissa ritualisena esineenä käytetyn vahakynttilän
(_shtatol_). Muita tällaisia esineitä ovat leipä ja suola. Näitä
voidaan ottaa kaikkia kolmea samalla kertaa mukaan.

Saman tavan löydämme venäläisten häämenoista. Täällä annetaan
morsiamelle poveen morsiusmatkan ajaksi leipä tahi leipää ja suolaa.

Tätä paitsi sisältää pari vanhaa venäläisten häämenojen kuvausta
kohtia, joiden mukaan kynttilällä tahi kynttilöillä vastaavissa
venäläisten menoissa on ollut saman tapainen käytäntö kuin
puheenalaisissa mordvalaisissa menoissa. Erään tiedon mukaan
sytytettiin ennen vihille lähtöä kaksi yli puudan painoista kynttilää
erikoisella pyhällä kynttilällä, ja nämä olivat nähtävästi mukana
matkalla sulhasen kotiin. Perillä kynttilät yhdistettiin ja
vehnäpurtiloon pantuina säilytettiin kokonainen vuosi päänalusen
vierellä. Olearius kertoo venäläisten morsiusmatkalla reen vierellä
kantaneen kuutta vahakynttilää.

Mordvalaista morsianta on kuljetettu uuteen olinpaikkaansa useiden
aikaisempien tietojen mukaan sekä kuljetetaan monilla paikkakunnilla
vieläkin _morsiuskuomissa_, s.o. kaarien päälle levitetyllä kankaalla
umpinaisiksi päällystetyissä ajoneuvoissa. Päällyskankaaseen ommellaan
tähtiä tahi muunlaisia kuvioita.

Muutamat tiedot puhuvat tshuvassien käyttäneen saman tapaisia
morsiuskuomeja. Milkovitsh kertoo, että tshuvassilainen morsian
kannettiin soiton soidessa hurstikankaalla peitettyyn kibitkaan.
Kasarin läänin Jadrinskin piirin tshuvassit kuljettavat morsianta joko
hevosen selässä tahi peitetyssä kibitkassa. Simbirskin läänin Kurmyshin
piirin tshuvassit vievät morsiamen sulhasen kotiin välttämättömästi
peitetyissä ajoneuvoissa.

Eräs tiedonanto näyttäisi viittaavan venäläistenkin käyttäneen sen
tapaista laitosta. Tereshtshenko mainitsee morsiamen Orlovin läänissä
viedyn vihille peitetyissä ajoneuvoissa, joita nimitettiin _budkaksi_.

Edellä puheenaolleet morsiusmatkaan liittyvät tavat ovat kohdistuneet
pääasiassa morsiameen. Näitä paitsi huomataan tännekuuluvissa menoissa
sellaisia, jotka kohdistuvat hääsaattueeseen kokonaisuudessaan tahi
muulla tavoin ovat morsiusmatkan yhteydessä. Muutamat näistä menoista
ovat samoja, joita nuodematkan yhteydessä noudatetaan. Tällaisiksi ovat
merkittävät muutamat toimitukset, jotka suoritetaan sekä nuodejoukon
että morsiussaattueen matkalle lähdön edellä. Nuodematkalle
lähdettäessä tavattiin pääasiallisimpina toimituksina kolminkertainen
nuodejoukon tahi hevosten ympäri kulkeminen sulhastalon pihalla tahi
vähän matkaa edennyttyä. Ympärikulkemisen toimittivat johto- tahi
virkahenkilöt (ratsumiehet, sulhasen isä, _poksh-kuda, uredev_)
erilaisten esineiden, kuten miekan, kirveen, sapelin; viikatteen,
palavien päreiden ja pyhäinkuvan kanssa.

Morsiussaattueen matkalle varustamisessa on myöskin ennen kaikkea
huomioonotettava ympärikulkemiset, joiden yhteydessä käytetään
vastalueteltuja esineitä. Niiden lisäksi tavataan ruoska samanlaisessa
käytännössä. Ympärikulkeminen saattaa esiintyä myöskin siinä muodossa,
että morsiussaattue kulkee lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Vastaavat venäläiset tavat osottavat läheistä yhtäläisyyttä
mordvalaisten kanssa. Niiden yleiseksi piirteeksi on merkittävä se,
että ennen nuodejoukon tahi morsiussaattueen liikkeelle lähtöä joku
häiden virkahenkilöistä kulkee sen ympäri määrättyjen varoesineiden
kera. Ympärikulku saattaa tapahtua tahi uudistetaan se jonkun matkaa
lähtöpaikalta edennyttyä. Tavallisimpia ympärikulkemisessa käytettäviä
esineitä ovat kirves, veitsi, sapeli, pyhäinkuva ja ruoska; joskus
tavataan humalat. Tiehen lyödään teräaseilla tahi ruoskalla ristejä.

Teräasetta käyttävät mordvalaiset vielä etempänäkin morsiusmatkan
aikana. Saratovin läänissä seisoi _drushko_ sen aikana morsiuskuomin
takaosassa, hosuen sapelilla tahi viikatteella.

Edellä esitettyjen lisäksi on vielä huomioonotettava eräitä
morsiusmatkan yhteydessä esiintyviä seikkoja. Lepehin mainitsee
morsiamen suvun saattaneen morsianta puolimatkaan, josta se palasi
takaisin. Puolitiessä oli sulhasen suku vastassa. Piispa Jakovin mukaan
käytiin morsiusmatkan yhteydessä vihillä kirkossa. Kirkolle saavuttua
rukoili morsian siunausta esi-isiltänsä. Sulhanen oli ennen morsianta
saapunut kotoaan kirkolle ja kiiruhti vihkimisen jälkeen täyttä laukkaa
takaisin. Kotikylään saavuttuaan hän kesäiseen aikaan piilottautui
riiheen tahi heinähaasiaan; talvella asettautui hän naapuritaloon,
viipyen siellä myöhään yöhön.

Nizhegorodin läänissä palasi morsian vihiltä kolmivaljakolla; sulhanen
sitävastoin saapui jalkaisin ja piilottautui perille tultuaan
kellariin. Saratovin läänissä haettiin sulhanen vihkimistä varten
kotoaan kirkolle. Samaran läänissä pysähdyttiin morsiamen kotikylän
ulkopuolella, noustiin ajoneuvoista, syötiin ja juotiin, jolla aikaa
morsian ystävättäriensä ympäröimänä itki erojaisitkuja ja jakoi
ystävättärilleen lahjoja. Ajoneuvoihin asetettaessa hän koetti
riistäytyä irti ja heitti hunnun päästänsä tielle. Kasanin läänin
ersalaiset käänsivät morsiustalosta lähdettyä kaikki ajoneuvot takaisin
porttiin päin. Tällöin tarjosivat morsiamen vanhemmat hääsaattueen
jäsenille viinaa.

Mainov kertoo ersalaisten morsiussaattueen lähtiessä rukoilevan veräjän
luona _kardas-sarkoa_ ja _jurtyn-pazia_. Morsian oli kuljettaessa koko
ajan seisaallaan ajoneuvoissa. Kylän rajalla pysähdyttiin ja nautittiin
viinaa. Matkalla koetti morsian heittää huntunsa tahi vyönsä tielle.

Vetshkanovossa koettaa morsian useampia kertoja heittää huntunsa pois,
josta _uredevin_ on määrä häntä estää. Afashevossa pysähdytään kylän
ulkopuolella ja puetaan morsiamen päähän sylinterin muotoinen päähine
(_kikilka_). Tältä paikalta kääntyy morsiamen suku takaisin.

Kuten jo Jakov mainitsee, suoritetaan siis myöhempien tietojen mukaan
vihkiminen morsiusmatkan yhteydessä. Nykyään tapahtuu se säännöllisesti
tässä häämenojen kohdassa, niin että morsian vihittynä vaimona tuodaan
sulhasen kotiin. Vanhimmat kuvaukset sitävastoin eivät puhu
vihkimisestä morsiusmatkan yhteydessä. Milkovitsh, Lepehin ja Georgi
mainitsevat sulhasen nähneen morsiamensa ensi kertaa sulhastalossa
tapahtuvissa häämenoissa. Tämä, samaten kuin muutamat muut kohdat
puheenalaisissa kuvauksissa osottaa, ettei vihkimistä morsiusmatkan
yhteydessä toimitettu.

Venäläiset suorittavat vihkimisen säännöllisesti morsiusmatkan
yhteydessä, jotavastoin Volgan seudun ei-venäläiset heimot nykyäänkin
usein hankkivat kirkon vahvistuksen avioliitolle häämenoista
riippumatta, joko ennen tahi jälkeen niiden suorituksen. Mordvalaisten
myöhemmät tavat näyttävät siis tässä kohden muodostuneen venäläisten
tapojen mukaisiksi. Vihkimiseen liittyvästä käsityksestä avioliiton
muodollisena alkamishetkenä johtuu varmaankin vihkimistilaisuudessa
tapahtuva morsiamen päähineen ja hiuslaitteen muutto naineen naisen
tapaan, jonka joskus mordvalaiset, kuten paikotellen venäläisetkin
tällöin suorittavat.

Tshuvassien morsiusmatkalla on morsiamen suku saattamassa
pysähdyspaikalle, samaten kuin usein mordvalaisilla. Pysähdyksien
aikana syödään ja juodaan. Morsiamen seisoallaan matkaaminen on
niinikään tshuvassien tapa. Edellisen tapaiset pysähdykset eivät ole
tuntemattomia venäläistenkään tavoissa. Vitebskin läänin venäläiset
pysähtyvät morsiusmatkalla seitsemän kertaa, jolloinka syödään. Orlovin
läänissä pysähdytään jokaisessa tienhaarassa, juodaan viinaa ja
tanssitaan.



Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.


Sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuvasta häämenojen
sarjasta otamme aluksi tarkasteltavaksi _vastaanottomenot_, jotka
lähinnä liittyvät morsiusmatkan yhteydessä noudatettaviin tapoihin.

Vastaanottomenoihin olemme aikaisemmin tutustuneet jo kosintamenoissa
sekä nuodejoukon vastaanotossa morsiustalossa. Nyt tavattavat
esiintyvät edellisiin verrattuina paljoa runsaampina ja
monipuolisempina, mikä onkin luonnollista, sillä tällä kertaa kohdistuu
vastaanotto muun ohella häiden huomattavimpaan henkilöön, morsiameen,
hänen uuteen olinpaikkaansa saapuessa.

Eri kuvauksista ansaitsee mainitsemista ensiksikin Pallas'en kertomus
mokshalaisten tavoista. Nuorikon kantoivat sulhastalossa juohdemies ja
hänen apulaisensa morsiuskuomista hänen lakkaamatta itkiessään portin
luo, johon kylän naiset olivat kokoontuneet. Sulhasen äiti astui esiin,
mukanaan kuivilla humaloilla täytetty paistinpannu, jonka sisällön hän
palavilla päreillä sytytti tuleen. Kun anoppi oli asettanut pannun
nuorikon jalan viereen, potkaisi tämä sen pois luotansa. Tämä
uudistettiin kolmeen kertaan. Samalla pantiin merkille, miten päin
pannu putosi maahan. Jos se jäi ylösalaisin, ennusti se avioparille
vastoinkäymistä, jos kohdalleen, onnea.

Lepehin kertoo sulhasen Tsheremshanin mordvalaisilla olleen ottamassa
vastaan morsianta. Pirtin kynnyksen edustalla asetettiin ensiksi
sulhasen jalalle palavilla humaloilla täytetty pannu, joka hänen oli
potkaistava pois luotansa, sitten asetettiin pannu morsiamen jalalle,
jonka oh tehtävä samaten.

Milkovitshin kuvaus muistuttaa edellisiä, samalla kun se sisältää
muutamia lisäpiirteitä. Vastaanottamassa olivat sulhasen isä ja äiti,
yllään nurinkäännetyt turkit, päässä karvalakit. Morsiamen oli
potkaistava jalallaan palamaan sytytetyillä humaloilla täytettyä
pannua.

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen
sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen
mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun
päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä
nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen
hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle.
Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja
annettiin hänen käteensä sytytetty _shtatol_, jota kantaen hän lähestyi
appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta
hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja
vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja
karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja
leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien
sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi
hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän
(resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin
mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan
lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin
vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot
aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne
suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua,
ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana
morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä
muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen
tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen
pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville,
esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien
aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle
pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla
vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä
silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan
sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle
viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos
pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi
hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen
oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen
morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen
tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä-
ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä
noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä.
Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein
nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty
karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan
yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin
venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli,
jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen
kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan
aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi
palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee
useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään
länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto,
jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on
myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin
vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen
morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan
Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja
uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin,
jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki
kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat
kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen
isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin
Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka
tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä
uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen
suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen
kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi
tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen
kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen
öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut
nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista
palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä
sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen
pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä.
Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama
ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan,
että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla,
Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen,
niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian.
Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin)
vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä
aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä
kerrotaan, on yleistä avioparin _asettaminen vierekkäin istumaan_. Sen
yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja
Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon
lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin
vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen
tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja
samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle
istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin.
Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta
morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim.
vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä
tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä
mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan
tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen
häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan
joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi
sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle
turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen.
Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa,
mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa.
Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista,
venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten
ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin
välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme
esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin
läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä
nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.

Lukuisten kansojen avioliittomenoissa esiintyviä uuniin kohdistuvia
menoja tavataan venäläisilläkin, joskaan ei varsin yleisesti.
Novgorodin läänissä viedään nuorikko sulhastaloon tuotuna ensiksi uunin
luo, jossa hänet puetaan naineen naisen pukuun. Länsi-Venäjällä ottaa
nuorikko uuteen kotiin tultuaan povestaan mustan kanan ja heittää sen
uunin alle.

Kuten aikaisemmasta on käynyt selville, tapahtuu _häähunnun
poisto_ venäläisillä, kuten useiden vanhempien tietojen mukaan
mordvalaisillakin, avioparin istuessa vierekkäin (usein samalla
alustalla). Hunnun poisottamisen toimittaa täälläkin sulhasen isä tahi
äiti. Kurskin läänissä paljastaa appi morsiamen kasvot, poistaen
häähunnun piirakalla.

_Uuden nimen antamisesta_ puhuvat useat myöhemmät tiedot, ja tätä tapaa
ovat mokshalaiset noudattaneet meidän päiviimme saakka. Nizhegorodin
läänin mokshalaisilla antoi sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen
nuorikolle uuden nimen. Tämä tapahtui uunin luona. Nimen antaja asetti
siunaten nuorikon pään päälle leivän; sitten anoppi, lyöden toisella
leivällä, lausui nuorikolle tulevan nimen. Pensan läänin mokshalaiset
veivät nuorikon häävuoteelta pirttiin ja asettivat peiton alle. Samalla
annettiin hänelle uudeksi nimeksi jokin sanoista _paraj_ 'hyvä',
_vezhej_, 'vihainen', _lukaj_ 'villi', _mazaj_ 'kaunis, hyvä'. Tambovin
läänissä valittiin vihkimispäivän jälkeisenä päivänä joku poikanen ja
annettiin hänelle piirakka, jolla hän juohdemiehen osotuksen mukaan löi
nuorikkoa otsaan, sanellen naineiden naisten nimiä. Nimi määrättiin
kumminkin nuorikon oman suostumuksen mukaan. Erään tiedon mukaan
tapahtui nimen anto vedelläkäyntiseremonian jälkeen. Insarin piirissä
annettiin nimi hääpäivän jälkeisenä päivänä. Perheen vanhin nainen vei
nuorikon uunin luo ja lyöden leivällä päähän nimitteli naisten nimiä,
joista yksi suostumuksen mukaan tuli uudeksi nimeksi. Saman piirikunnan
Vertelimin kylässä tapahtuu uuden nimen anto hääpäivän jälkeisenä
päivänä, vanhempien ja sukulaiseen mentyä aamusella nuoren parin
makuuhuoneeseen syöttämään heitä hirssipuurolla. Tällöin lyö anoppi
nuorikkoa keveästi leivällä otsaan ja lausuu hänelle uuden nimen.

Nimenmuuttomenon läpikäyväksi piirteeksi on merkittävä sen
toimittaminen käyttämällä leipää tahi piirakkaa menon välikappaleena.
Tässä suhteessa yhtyy meno eräisiin toisiin, kuten häähunnun poistoon,
vastaanottoon ja siunausmenoihin. Etenkin viimeksimainitut myöskin
venäläisillä yleiset menot osottavat huomattavaa yhtäläisyyttä
nimenannon kanssa. Arkangelin läänissä lyödään avioparia siunattaessa
leivällä kolmasti ohimolle. Tapa pitää morsiusparia siunattaessa
käsissä leipää esiintyy Sumtsovin mukaan koko Venäjällä ja Galitsiassa.
Tämän ohella tavataan leivän asettaminen pään päälle tahi sen
murtaminen pään päällä slaavilaisilla kansoilla useissa muissa
avioliittomenojen kohdissa.

Tähän saakka on kysymyksenalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvien tapojen
tarkastelu tapahtunut etupäässä vanhempien kuvausten nojalla. Näihin
antavat myöhemmät ja nykyaikaisten tapojen kuvaukset eräitä
lisäpiirteitä, joihin edellisissä on vain niukasti viitattu, tahi joita
ne eivät lainkaan tunne.

Yksi vanhimmista kuvauksista puuttuvista menoista on n.s.
_lapsiseremonia_. Se tapahtuu tavallisesti pian vastaanoton jälkeen
siten, että sulhaselle annetaan vuoden tahi kahden ikäinen poikalapsi,
jonka hän ojentaa morsiamelle. Vetshkanovossa pannaan lapsi suorastaan
morsiamen syliin hänen istuutuessaan uunia vastapäätä olevalle
penkille. Lapsen suuteleminen ja lahjan antaminen sille on yleistä.

Edelleen on näissä menoissa huomattava _avioparin välinen yhteinen
syönti resp. juonti_. Saratovin läänissä söi aviopari makuuaitassa
samalla lusikalla. Orkinossa viedään heille niinikään makuuhuoneeseen
ruokaa. Afashevossa annetaan sulhaselle papin siunaama viinamalja,
jonka hän, siitä maistettuaan, ojentaa morsiamelle. Kargaleissa syö
aviopari makuuvuoteelle asetettaessa samalla lusikalla. Suhoj
Karbulakissa tarjotaan sulhaselle ja morsiamelle kummallekin
sulhastaloon saavuttua viinamälja. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa
syö nuori pari yhdessä morsiamen arkkuun pantuja leipämöykkyjä ja
morsiamen poveen edellisenä päivänä pantuja ohukaisia. Kurninossa
ruokkii sulhasen äiti avioparia makuuaitassa piirakalla. Vähän
maistettuaan antaa sulhanen piirakan morsiamelle.

Yleisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvia toimituksia ovat
_seremonialliset kestitysmenot_, jotka toimittaa joko nuorikko yksin
tahi aviopari yhdessä. Tarjotessaan arvojärjestyksessä kullekin
sukulaiselle juomamaljan, on kestitsijä usein kestitettävän jalkojen
juureen langenneena, kunnes tämä on tyhjentänyt maljan. Meno saattaa
tapahtua pian sulhastaloon saapumisen jälkeen, mutta myöskin
myöhemmällä, häävuoteelta noustua tahi vasta seuraavana päivänä.
Nuorikon toimittama lahjojen jako sulhasen sukulaisille tapahtuu usein
kestitysmenon yhteydessä.

Tavallisimmin häämenojen loppupuolella, mutta joskus jo ennen
hääateriaa tapahtuu seremoniallinen _aviovuoteelle asettaminen_.
Saratovin läänissä annettiin sulhaselle häävuoteelle vietäessä ruoska,
jolla hän ennen vuoteelle asettumista löi hellävaroen nuorikkoa,
lausuen: "Tottele vanhempiasi ja tottele minuakin." Kargaleissa viedään
aviovuoteelle asetettaessa makuuhuoneeseen viinaa ja syötävää sekä
rukoillaan. Sitten kuljettaa _uridiv_ sapeliansa (_toro_) vuoteen
ympäri. Afashevossa istuu vuoteella nuorten saapuessa joku neitonen.
Belyj Klutshissa tapahtuu aviovuoteelle vienti juhlakulkueessa, jonka
etunenässä astuvat häiden virkahenkilöt. Mukaan otetaan suolaa ja
leipää. Edellä on mainittu aviovuoteelle asettamisen yhteydessä usein
tapahtuvasta avioparin välisestä yhteisestä syönnistä.

Afashevossa kuuluu tähän häämenojen kohtaan seuraava meno, josta
kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset eivät kerro. Joku miehisistä
häävieraista pukee päällensä naisen liinaviitan (_rut'sa_), panee
päähänsä naisen päähineen (_pango_) ja noettuaan kasvonsa ajaa
kirjavilla nauhoilla ja papereilla koristetulla ratsulla ympäri kylää.

Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että
_nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita_. Näistä on ensi
sijassa mainittava _vedelläkäyntimenot_, joista Jakovkin mainitsee. Ne
suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä.
Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi
käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon
osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita
tahi suolaa ja leipää.

Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa
kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.

Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen
veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä
kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita
_otsu-ved-azyria_, ja _otsu-ved-asyravaa_ palveltiin erikoisesti
lapsionnen antajina.

V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen
mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla
käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja
munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo"
lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa
taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää.
Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin
hänen päällensä vettä.

Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston
huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi
piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle,
jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.

Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti
niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston
huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta
Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin
seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi
tahi käskemme kirota sellaisen."

Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin
venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin.
Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi
hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin
eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden
sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.

Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin
ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa,
Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja
alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä
tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden
haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu
käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata
ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä
semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.

Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä
toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten
suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa
_julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian
lakaisemisessa_.

Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä
venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen,
jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon
toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla
yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.

Molempien sukujen suhteesta toisiinsa häämenojen aikana on
huomioonotettava Lepehinin tiedonanto, ettei sulhastalossa tapahtuvissa
häämenoissa ketään morsiamen suvusta ollut läsnä. Morsiamen vanhemmat
ja sukulaiset eivät tavameet avioparia, ennenkuin niiden puolelta oli
käyty kutsumassa heitä saapumaan. Näin tapahtui tämä tapaaminen joskus
vasta puolen vuoden tahi vuoden perästä.

Myöhäisemmät kuvaukset esittävät tämän suhteen sellaisena, että
morsiamen sukulaiset saapuvat sulhastaloon ensimäisen hääpäivän lopulla
tahi tavallisimmin seuraavana päivänä, jolloin morsiamen suvulla on
juhlassa kunniasija. Tämän jälkijoukon nimityksenä tavataan _gornoit l.
gornit_.

Venäläisissä häissä saapuu morsiamen suku sulhastaloon säännöllisesti
ensimäisen hääpäivän illalla tahi seuraavana päivänä. Heitä nimitetään
_gomye_ ja juhla-ateriaa, johon he ottavat osaa, _gornyi stol_ tahi
_knazheskij stol_.

Nuorikon asemasta miehelässä ensi aikoina tuonnin jälkeen on merkille
pantava, että hän useiden tietojen mukaan käy muutaman aikaa, aina
yhteen vuoteen saakka neidon pukuun puettuna. Lepehinin mukaan oli
nuorikolla oikeus käyttää neidon pukua siihen saakka, kunnes hän häiden
jälkeen tapasi isänsä, mikä tapahtui joskus puolen vuoden tahi vuoden
perästä. Saratovin läänin mordvalaiset pukivat morsiamen päähän
naimisissa olevan naisen päähineen vasta vuoden perästä häiden jälkeen.
Saman läänin Orkinon kylässä tapahtui päähineen muutto niinikään vasta
vnoden perästä.

Erittäin mielenkiintoinen on eräs Kasanin läänin ersalaisia koskeva K.
Fuchsin tiedonanto. Nuorikko palasi, oltuaan häiden jälkeen muutaman
päivän miehensä luona, "koko työajaksi" isänsä luo, eikä palannut
takaisin, ennenkuin viljat oli saatu puiduksi. Joskin muut
käytettävänämme olleet tiedot eivät tällaisesta tavasta kerro, on
mainitulle Fuchsin tiedolle annettava erikoista huomiota sen vuoksi,
että tämä tapa vastaa eräillä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla
yleisempänä esiintyvää samanlaista tapaa.



Tsheremissit.



Morsiamen hankkiminen.


G.F. Müller pitää Kasanin läänin ei-venäläisten kansojen pääasiallisena
avioliiton solmimismuotona sopimuksellista avioliittoa, jossa
morsiamesta aina suoritetaan lunnasraha. Varakkailla tsheremisseillä
nousee tämä sataan ruplaan ja suurempaankin summaan. Kosinnan
päätarkoituksena on lunnasrahasta sopiminen.

Samalla puhuu mainittu kirjoittaja toisestakin tsheremissien
noudattamasta avioliiton solmimismuodosta. Ne, joilla ei ole varaa
maksaa lunnasrahaa tahi jotka haluavat välttää kulunkeja, ryöstävät
morsiamia, tunkeutuen tytön kotiin ja vieden hänet väkivallalla pois.

Georgi kertoo tsheremisseistä, samaa. "Vaimoja he ostavat, ja he
nimittävät naisen hintaa _olon_." Mutta tämän ohella köyhä, kuljeksiva
huimapää ryöstää neidon, jota rakastaa.

Nämä kaksi mainituilla kertojilla esiintyvää avioliiton solmimismuotoa,
sopimuksellinen avioliitto morsiamesta suoritettavan lunnasrahan
perustalla sekä naisen ryöstö, tavataankin läpikäyvinä myöhäisemmissä
tsheremissien avioliittotapojen kuvauksissa ja esiintyvät ne eräissä
muodoissaan vielä meidän päivinämmekin.

_Naisenryöstöistä_ kertovat miltei kaikki tsheremissien tapojen
kuvaajat, S. Kuznetsov väittää suurimmalla osalla tsheremissejä
säilyneen "vanhan pakanallisen tavan" ryöstää morsiamia. Tämän ohella
on kuitenkin sopimuksellinen avioliitto yleensä käytännössä. Ryöstäjät
tempaavat muitta mutkitta morsiamen mukaansa piiritansseista tahi
kotoa. Tätä tekoa nimitetään erikoisnimityksillä _kutshash_ 'ottaa
kiinni' ja _nangajash_ 'raahata pois'. Jollei neito vapaaehtoisesti
suostunut seuraamaan anastajiaan, lyötiin häntä ja raastettiin
epätoivoisesta vastustuksesta huolimatta mukaan. Joskus ryöstetty,
tahtomatta alistua kohtaloonsa, koetti riistää hengen itseltään.

Permin läänin Krasnoufimskin tsheremissien avioliittotavoista kerrotaan
seuraavaa: "Sulhanen (tahi useimmissa tapauksissa vanhemmat), saatuaan
kuulla jostakin neidosta tahi nähtyään sellaisen, lähtee sukulaisineen
tätä noutamaan ja vie hänet pois melkein aina varkain morsiamen
vanhemmilta ja usein vastoin neidon omaa tahtoa. Morsiamen julkisia
kosimisia sattuu tsheremisseillä hyvin harvoin; esim. Juvan kylässä
tapahtui sellaisia seitsemänkymmenen vuoden ajalla vain kaksi, niistä
viimeinen v. 1858." Ryöstetty neito piilotettiin omaan tahi naapurin
aittaan sulhasen kanssa. Sitten ilmoitettiin asiasta neidon
vanhemmille. Nämä tulivat vihaisina paikalle. Heitä kestitettiin ja
koetettiin saada sopimaan lunnasrahasta. Sovinnon jälkeen seurasivat
hääjuomingit.

Eräässä Ufan läänin tsheremissejä koskevassa kuvauksessa sanotaan viime
vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä yleisesti käytännössä olevana
avioliiton solmimismuotona olleen naisen ryöstön. Avioliitot kosinnan
perustalla olivat harvinaisempia. Morsiamia ryöstivät sekä köyhät että
rikkaat. Naisenryöstöjen syyksi mainitaan halu välttää hääkustannuksia
ja kosintamenettelyn pitkällisyys. Ryöstöt eivät kuitenkaan aina
tapahtuneet vastoin ryöstettävän tahtoa. Sulhasen vanhemmat lähettivät
nimittäin usein neidon luo salaisen välittäjän, joka koetti suostuttaa
häntä yritykseen. Kaikki tapahtui silti ankarasti salassa tytön
vanhemmilta. Sulhasen kotikylään tuotuna vietiin neito aluksi jonkun
sukulaisen tahi sivullisen henkilön luo, jonka perheen tuli toimia
nuoren parin holhojana ja suojelijana. Ryöstönaimisissakin vietettiin
häät.

Saman läänin Birskin piirissä puhutaan naisenryöstöistä ryöstettävän
itsensä suostumuksella tapahtuvina. Sulhanen lähetti ensiksi jonkun
sukulaisnaisen morsianta tiedustelemaan. Tämä koetti taivuttaa
jälkimäistä ryöstötuumaan. Sovittiin ajasta ja paikasta mistä piti
ryöstettämän. Morsian meni salaa sukulaisiltansa sovittuun paikkaan,
josta sulhanen vei hänet johonkin toiseen, vaan ei kotikyläänsä ja
jätti jonkun perheen huostaan. Muutaman päivän perästä saapui sulhanen
saattojoukon kera noutamaan morsianta kotiinsa. Häät vietettiin kaikkia
muodollisuuksia noudattaen. Muutamien päivien perästä sovittiin
lunnaista, joina suoritettiin rahaa ja karjaa.

Samanlaisten suhteiden vallitessa tapahtui naisenryöstö myös Orenburgin
läänin tsheremisseillä. Täälläkin koetti sulhanen aluksi salaisten
välittäjien kautta suostuttaa neitoa. Ryöstetty morsian vietiin
lähikylään, josta sitten juhlallisesti noudettiin sulhasen kotiin.
Lopuksi lähdettiin pyytämään sulhasen vanhempia sovinnolle ja
maksettiin heille _kalym_, joka kuitenkin oli pienempi kuin
kosintanaimisissa.

Permin läänissä lähtivät sulhanen tahi hänen vanhempansa, saatuaan
kuulla jostakin neitosesta tahi nähtyään sellaisen, sitä noutamaan.
Neito vietiin melkein aina "vanhemmilta varastamalla", joskus,
vaikkakin harvoin, vastoin hänen omaa tahtoansa. Varastettu neito
piilotettiin kotikylässä aittaan ja annettiin tieto hänen
vanhemmilleen. Nämä saapuivat vihaisina noutamaan pois tytärtänsä.
Heitä lepyttääkseen maksettiin lunnasrahaa 30-60 ruplaan.

Nykyaikoina ovat eräänlaiset morsiamen ryöstöt vielä voimassa
useilla seuduilla tsheremissien asuma-aluetta. Kasanin läänin
Tsarevokokshajskin piirissä tapahtuvat ryöstöt tavallisimmin
ryöstettävän edeltäkäsin hankitun suostumuksen perustalla. Mutta
morsiamia voidaan ryöstää vastoin heidän tahtoansakin, nimittäin siinä
tapauksessa, etteivät suostuttelut ole johtaneet tuloksiin. Morsiamia
ryöstävät etupäässä varattomat, jotka eivät voi suoriutua niistä
suurista kustannuksista, joita kosinta ja häät aiheuttavat. Yritystä
varten valitsee nuori mies apulaisekseen luotettavan henkilön, jota
nimitetään _tular-mariksi_. Tätä paitsi on hänellä silloin, kun ryöstö
tapahtuu vastoin neidon tahtoa, apunaan joku jälkimäisen kotikylän
asukas (_ondzats koshsha_), jonka tehtävänä on osottaa sopiva hetki ja
valvoa, että ryöstetyksi tulee juuri kysymyksessä oleva neito. Omassa
kotikylässään on sulhasella apulainen, jonka kotiin ryöstetty neito
ensiksi viedään. Tämän on suojeltava sulhasta mahdollisien takaa-ajojen
ja takaisinryöstöjen varalta.

Vjatkan läänin Urzhumin piirissä tapahtuu nykyisin naisenryöstöjä vain
ryöstettävän suostumuksella. Mutta noin 30-40 vuotta sitten mainittiin
ryöstetyn väkivaltaisestikin. Ryöstettävän suostumuksella tapahtuvat
naisenryöstöt myöskin Jaranskin piirissä. Syyksi niihin mainitaan
taloudelliset seikat ja kosinnassa neidon vanhempien puolelta
kohdanneet esteet. Tällaisissakin naimisissa suoritetaan lunnasrahaa,
mutta vähemmän kuin kosintanaimisissa. Samoin suoritetaan myöskin
jonkunmoiset häämenot, jotka ovat yksinkertaisemmat kuin
kosintanaimisissa.

Edellisten tapaisten naisenryostojen ohella tavataan tsheremisseillä
muodollisia eli fiktivisiä ryöstöjä. Ufan läänissä alotetaan erään
kuvauksen mukaan avioliitto rauhallisella kosinnalla, mutta sulhasen on
lopuksi vietävä morsian ryöstämällä tämän kotoa. Toisinaan taasen
kuuluu kosinta- ja häämenoihin episodi, jossa sulhanen muka ryöstämällä
tuo morsiamen toisesta talosta omaan kotitaloonsa.

Alussa esittämiemme kahden vanhemman kertojan huomioiden mukaan
perustui tsheremissien sopimuksellinen avioliitto _lunnasrahaan_.
Myöhemmät tiedot ja nykyaikaisten avioliittotapojen ilmiöt todistavat
nämä huomiot oikeiksi.

Lunnasrahan suorittaminen on ollut ja on nykyäänkin tsheremissien
avioliiton huomattavimpia tekijöitä, Kosinnan pääasiallisimpana
tarkoituksena on pidettävä juuri tästä sopimista. Morsiamesta
suoritettavista lunnaista puhutaan usein naisen varsinaisen hinnan
merkityksessä. Georgi mainitsee morsiamesta maksettavan tavallisesti
30-50 ruplaa; joskus lunnasraha kuitenkin nousi 80-100 ruplaan.
Myöhemmissä tiedoissa mainitaan _kalym_ suoritettavan paitsi rahana,
myöskin tavarana. EdelIistä maksetaan aina 500 ruplaan saakka. Tavarana
annetaan karjaa, pukuesineitä, vaatetta ja ruokatavaroita. Lunnasraha
voidaan suorittaa määräaikoina, määrätyissä osissa. Sen määrän
mainitaan joskus olevan suhteessa myötäjäisiin.

Nykyisin kuuluu Birskin piirissä morsiamen lunnaisiin rahaa, turkit,
verkavaatetta, mesitynnyri tahi sokeritoppa ja viinaa. Rahasta on yksi
osa _vui-oksa_ 'pääraha', itse tytön hinta, joka tulee hänelle
itselleen; toinen osa on _ava-kumdar_ 'äidin rinnan makso' ja loput
_kugo olan_ 'suuri lunnasraha'. Rush-rodassa suoritetaan lunnasraha
morsiamen isälle, joko kokonaan tahi suurimmaksi osaksi ennen häitä.
Lastikissa maksetaan lunnasrahaa 10-100 rupl. Samalla kertaa sovitaan
siitä, mitä morsian saa mukaansa ja miten paljon lahjoja hänen on
sulhasen sukulaisille häissä annettava.

Myötäjäisinä annetaan tavallisesti vain morsiamen yksityistavarat.
joskus joku pää karjasta.

Lunnasrahan määrää on useissa tapauksissa vastaaviin olosuhteisiin
nähden pidettävä huomattavan korkeana ja vaikeasti suoritettavana.
Orenburgin läänissä oli lunnasrahan suoritus viime vuosisadan
keskipalkoilta olevan tiedon mukaan käynyt niin rasittavaksi, että
tsheremissit toivoivat hallituksen rajoittavan sen määrää. Monen
nuorukaisen oli korkeiden morsiamen lunnaiden takia pakko pysyä kauan
naimatonna.



Ikäsuhteista.


Tsheremissien avioliittoikäsuhteista mainitsee Georgi, että vanhemmat
usein ottavat vaimoja kuusitoistavuotisille pojilleen. Tyttö ei saanut
olla viittätoista vuotta nuorempi. G.F. Müllerin mukaan naittoivat
varakkaat tsheremissit ja tshuvassit poikansa jo viiden tahi kuuden
vuoden ijässä. Tyttöjä sitävastoin ei annettu miehelään milloinkaan
vielä viidentoista vuoden ijässä, harvoin kahdenkymmenenkään.

Viimeksimainittu tieto näyttäisi tsheremisseillä vallinneen
samanlaisten suhteiden, jotka mordvalaisilla aikaisemmin yleisesti ovat
olleet voimassa, nimittäin että nainen oli miestä paljoa vanhempi.
Muutamat tiedot osottavat tsheremissien naimaijän olleen nykyisin
vallitsevaa paljoa alhaisemman. Ufan läänin Birskin piirissä naitettiin
pojat 14--16-vuotiaina. Permin läänin tsheremissit naittavat erään
tiedon mukaan poikansa ja tyttärensä melkein aina ennen kuudettatoista
ikävuotta.

Nykyiset naimaikäsuhteet esiintyvät niillä paikkakunnilla, joilla
tsheremissien avioliittotapoihin olemme tutustuneet, samanlaisina kuin
nykyään venäläisillä vallitsevat. Naimisiin mennään lain määräämien
ikävuosien täytyttyä eikä erotus miehen ja naisen naimaijän välillä ole
erikoisemmin huomattava.



Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.


Alaikäisten naittaminen osottaa naimaoikeuden tsheremisseilläkin
määrätyissä tapauksissa kuuluneen vanhemmille. Tähän näyttäisi
viittaavan sekin, että toimivina henkilöinä ryöstöavioliitossa
esiintyvät muutamien tietojen mukaan sulhasen vanhemmat. Samalla
puhutaan miltei aina naimisiinjoutuvan nuoren miehen omastakin
osanotosta morsiamen ryöstöön. Ufan läänissä ryöstivät joskus vanhemmat
morsiamen pojalleen, mutta tavallisimmin toimitti ryöstön kuitenkin
sulhanen itse vanhempiensa suostumuksella. Permin läänin Krasnoufimskin
piirissä ottavat morsiamesta selvän ja toimittavat ryöstön
tavallisimmin sulhasen vanhemmat, mutta myöskin sulhanen itse.  Erään
toisen tiedon mukaan niinikään joko sulhanen tahi vanhemmat.

Suoranaiset tiedot naimisiinmenijöiden itsemääräys- ja aloteoikeudesta
käyvät kahteen suuntaan. Muutamien mukaan sulhasen tahi morsiamen
tahtoa joko ei ollenkaan tahi vain vähäisessä määrässä otetaan
huomioon. Vjatkan läänin Urzhumin piikissä mainitaan vanhempien, pojan
naimaikään tultua, itse huolehtivan hänen naittamisestansa. Morsianta
etsimään lähtee isä tahi veli. Ufan läänin Birskin piirissä sovitaan
morsiamesta täyskasvuiselle pojalle koko perheen kesken. Huomioon
otetaan kuitenkin, miellyttääkö morsian sulhasta.

Suuri osa samoilta ajoilta olevia ja myöhempiä tätä kysymystä koskevia
tietoja osottaa taasen sulhasella itsellään olevan pääasiallisen
ratkaisuoikeuden, samalla kun hän itse esiintyy toimivana kosinnassa.
Morsiamen valinnan ja kosinnan toimittaa sulhanen itse vanhempiensa
suostumusta pyydettyään. K. Kuznetsovin mukaan valitsevat
tsheremissinuorukaiset morsiamensa itse, isänsä kanssa neuvoteltuaan.
Orenburgin läänissä valitsee morsiamen sulhanen itse. Hän sopii
asiasta kuitenkin isänsä kanssa ja pyytää häntä alkamaan keskustelut
morsiamen isän luona. Kasanin läänin vuoritsheremisseillä valitsee
nuorukainen itse morsiamen. Kosintamatkalle lähtee sulhanen yksin,
pyydettyään vanhempiensa suostumusta saada kosia valitsemaansa
tyttöä. S. Mihailovin mukaan kuuluu aloteoikeus Kasanin läänin
vuoritsheremisseillä sulhaselle itselleen. Hän lähtee yksin
ensimäiselle kosintamatkalle. N. Troitskaja mainitsee kosintamatkalle
lähtevän sulhasen itse puhemiehen kanssa.

Nykyisin ottaa Rush-rodassa nuori mies itsekohtaisesti osaa niinhyvin
morsiamen valintaan kuin kosintaankin. Alotteenteko voi tapahtua hänen
itsensä tahi vanhempien puolelta. Jos naimahanke ei ole hänen itsensä
alkama, hankkii sulhanen ennen kosintaa tilaisuuden tarkastella neitoa,
jota aijotaan kosia. Staryj Torjalissa voivat vanhemmat esittää
morsiamen, mutta sulhasen kieltäytyminen saattaa asian raukeamaan.
Kosinnassa esiintyy sulhanen toimivana johtohenkilönä. Lastikin kylän
tsheremisseillä sanottiin naimisiinmenijöiden oman tahdon ja valinnan
olevan etusijassa määräävänä. Vanhemmat saattavat esittää pojalleen
jotakin neitoa morsiameksi, mutta eivät pakota häntä tätä ottamaan.

Seuratessamme samaa kysymystä erikoisesti naimisiinjoutuvaan naiseen
nähden, puhuvat tässäkin suhteessa eräät aikaisemmat avioliittotapojen
piirteet naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Alaikäisyyden aikana
suoritettu kihlaus samaten kuin koko lunnasrahasysteemi eivät saata
edellyttää naisen omaa määräysvaltaa. Useat seikat osottavat kuitenkin,
ettei tsheremissiläinen nainen sinä aikana, jolta tietomme heidän
avioliittotavoistaan pääasiallisesti ovat, ole ollut niinkään
oikeudeton avioliittoasioissa, Väkivaltaisestikin morsiamia
ryöstettäessä katsottiin naisen suostumus tarpeelliseksi, jos liitolle
aijottiin hankkia kirkon vahvistus. S.K. Kuznetsov mainitsee morsiamen
ryöstön perustalla avioliittoon joutuneen parin eläneen vihkimättä
monta vuotta. Vihittäytyessä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta,
oliko hän suostuvainen menemään naimisiin heidän poikansa kanssa.
Jollei myöntävää vastausta saatu, koetettiin nuorikkoa houkutella,
varsinkin jos hänet oli väkivaltaisesti ryöstetty.

Ryöstetyn naisen mielipide saattoi vaikuttaa myöskin jälestäpäin
suoritettavan lunnasrahan suuruuteen. Jos morsian ilmoitti tyytyvänsä
kohtaloonsa, saivat hänen vanhempansa pienemmän lunnasrahan kuin
päinvastaisessa tapauksessa.

Suoranaisempina todistuksina siitä, että sekä miehen että naisen tahto
otetaan lukuun, ovat eräät kosintamenojen piirteet. Sulhanen ottaa
aktivisesti osaa niinhyvin kosintaan kuin häämenoihinkin. Kuten
etempänä nähdään, kuuluu kihlaukseen yleisenä julkinen ja juhlallinen
morsiamen suostumuksen kysyntä, ja saattaa tällä olla ratkaisevakin
merkitys.



Aika, jona avioliittoja solmitaan.


Siitä vuodenajasta, jona tsheremissit etupäässä solmivat avioliittoja,
on olemassa eräitä tietoja, jotka osottavat kevätkesän ja kesän tässä
suhteessa olevan etualalla. Kysymyksessä olevan seikan suhteen
näyttävät tsheremissien tavat, mikäli käytettävissämme olevista
tiedoista saatetaan päättää, yhtyvän eräillä Pohjois- ja Itä-Venäjän
turkkilais-tatarilaisilla kansoilla vallitsevaan kantaan, jonka
esiintymisestä mordvalaisillakin on tavattu viittauksia.



Kosinta.


Kasanin läänin vuoritsheremisseistä kertoo S. Mihailov, että
nuorukainen matkustaa vanhempiensa suostumuksella siihen kylään, missä
hänellä on morsian katsottuna, ja pysähtyy täällä aluksi jonkun
tuttavan luo, pyytäen tätä puhemieheksi. Tämä kutsuu salaa luoksensa
neidon ja kysyy tämän suostumusta. Sitten menevät sulhanen ja puhemies
morsiamen kotiin, jossa neidon läsnäollessa kysytään vanhempien
suostumusta. Kun tästä on päästy selville, palaa sulhanen kotiinsa.
Seuraavana päivänä lähtee sulhanen isänsä ja jonkun sukulaisen kanssa
morsiamen kotiin. Tällöin tapahtuu julkinen kosinta ja kihlaus.

Tsheremissien kosinnassa saatetaankin useimmiten erottaa alustava
kosinta eli morsiamen tiedustus ja tarkastus. Se saattaa tapahtua
erillisenä matkana, mutta liittyy usein varsinaiseen kosinta- eli
kihlausmatkaan. Tämän ohella on huomattavaksi piirteeksi merkittävä
se, että sen sijaan että mordvalaisilla, kuten tavallisesti
venäläisilläkin, alustavalle sekä usein varsinaisellekin
kosintamatkalle lähtee joku sulhasen sukulaisista tahi erikoinen
puhemies, on tsheremissiläinen sulhanen tavallisesti alustapitäen itse
kosinnassa mukana ja toimivana. Toinen huomattava piirre on se, että
tsheremissien puhemies eli kosinnan välittäjä on säännöllisesti
morsiamen kotikylässä asuva sukulainen tahi tuttava (_ondzats koshsha_
'edellä kulkeva', _tular-mari, temtshe, kokla-koshsha, putleze_), jonka
asuntoon kosinta-matkalla ensiksi poiketaan. Hänen kotinsa on
toimintapisteenä kaikkia kosintaan kuuluvia toimia varten.
Epävirallinen tiedustelukäynti tapahtuu tavallisesti puhemiehen kotoa
käsin.

Muista kosinnan yhteydessä noudatettavista tavoista ja menoista ovat
huomattavimmat seuraavat. Kosintamatkalle otetaan mukaan ruokatavaroita
(leipä, ohukaisia, juustokakku j.n.e.) nimenomaan nahkaisessa laukussa.
Ne mainitaan joskus asetettavan morsiustalon pöydälle. Kosijoiden
saapuessa morsian piilottautuu. Piilottautumisella saattaa hän ilmaista
mielipiteensä naimaesityksen suhteen. Jos hän on siihen suostuvainen,
on piilottautuminen vain näennäistä, jollei, päinvastoin.

Vaikkakin naimaesitys tehdään vanhemmille, kuuluu tsheremissien
kosintaan useimmiten julkinen morsiamen suostumuksen kysyntä. Tällöin
morsian joskus jättää asian vanhempiensa tahdosta riippuvaksi.
Morsiamen kieltäytyminen voi saada aikaan kosinnan raukeamisen sikseen.
Että hänen mielipiteellään katsotaan olevan asiallista merkitystä
osottaa se, että morsianta itseään erikoisesti suostutellaan, joskus
erikoisen toimihenkilön ("taivuttajanaisen") kautta.

Paitsi morsiamen suostumuksen kysyntää, kuuluu niittytsheremissien
_kihlaukseen_ seremoniallinen molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen
kysyntä. Se on huomattava juhlallinen seremonia. Naimisiinjoutuvat
asettuvat vierekkäin seisomaan, samoin morsiamen vanhemmat, ja kysymys
tehdään joskus kolmasti. Siihen liittyy uskonnollisia menoja sekä
toimituksia, joilla on varsinainen kihlauksen vahvistusmenon luonne.

Sen jälkeen kun naimaesitykseen niinhyvin morsiamen vanhempien kuin
tämän itsensä puolelta on suostuttu ja kysymys lunnasrahasta ja sen
yhteydessä olevista seikoista ratkaistu, vahvistetaan kihlauksessa
syntyvä liitto asianmukaisilla toimituksilla. Näistä ovat
huomattavimpia yhteiset syönti- ja juontimenot, jotka yhtyvät joskus
edellä puheenaolleeseen juhlalliseen suostumuksen kysyntään, toisinaan
rukous- ja uhrimenoihin. Vuoritsheremisseillä ottivat sulhanen ja
morsian kumpikin yhden kosijoiden tuomista kakuista käteensä, jonka
jälkeen rukoiltiin. Kakuista heitettiin paloja lieteen ja sen jälkeen
maisteltiin niitä yhteisesti. Jakovlevin mukaan annetaan ensin
sulhaselle, sitten morsiamelle viinamalja. He asettuvat pirtin
keskelle, ja vaihtaen maljoja keskenään juovat puoliksi, jonka jälkeen
tarjoavat muillekin. Sen jälkeen pitää joku vanhuksista rukouksen.
Urzhumin piirissä leikkasi morsiamen isä leivästä palan, pani sen
päälle palan juustokakkua, maistoi siitä ja antoi sulhasen vanhemmille;
sitten annettiin pala sulhaselle, joka maistettuaan ojensi morsiamelle.
Kozmodemjanskin piirissä jaettiin kosiomiesten tuomat ohukaiset
läsnäolijoiden kesken, jonka jälkeen niitä yhteisesti maisteltiin.
Sernurissa tapahtuu yhteinen syönti- ja juontimeno edellä puheenaolleen
kyselyn jälkeen. Naimisiinjoutuvien sekä heidän sukulaistensa kesken
tapahtuvan yhteisen syönnin jälkeen seuraa yhteinen juonti
naimisiinjoutuvien ja näiden vanhempien kesken. Rush-rodassa eivät
morsiamen vanhemmat ota vastaan _tular-marin_ tarjoamaa viinamaljaa,
vaan pyytävät antamaan tyttärelleen. Tämän maistettua juovat vanhemmat
ja sitten kosiomiehet. Sen jälkeen leikataan leipä ja juustokakku
paloiksi ja jaetaan läsnäolevien kesken. Ennen syöntiä rukoillaan.
Staryj Torjalissa liittyy kyselymenoon avioparin välinen yhteinen
juonti, samoin Lastikissa. Ufan läänissä tapahtuu sormuksen vaihdon
jälkeen sulhasen ja morsiamen välinen syönti.

Harvemmin esiintyvinä kihlauksen vahvistustoimituksina tavataan
kädenlyönti ja sormuksen vaihto.

Paitsi kyselymenoihin liittyviä uskonnollisia toimituksia, havaitaan
kihlauksessa rukousmenoja, jotka voivat tapahtua erillisinä tahi
liittyä yhteisiin syönti- ja juontimenoihin. Morsiamen toimittama
lahjojen jako kosiomiehille tapahtuu kihlajaisjuhlan lopulla.

Tsheremissien kihlausmenoissa herättää erikoista huomiota morsiamen
tahi molempien naimisiinjoutuvien tahdon ja suostumuksen julkinen ja
seremoniallinen kysyntä. Tätä kihlausmenojen kohtaa tahdomme verrata
eräiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tapoihin sekä
kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan.

Ensiksimainituilla on kysymyksen suhteen naisen vaalivapaudesta
havaittavissa kahtalainen kuva. Avioliiton perustana on täällä
säännöllisesti lunnasraha, jotapaitsi suoranaiset tiedot useimmiten
puhuvat sekä miehen että naisen puuttuvasta määräysoikeudesta.
Itä-Turkestanin, Nogai- ja Orenburgin tatareilla kuuluu initsiativi
morsiamen valinnassa vanhemmille ja kosinnan toimittavat joko vanhemmat
tahi sukulaisista valitut puhemiehet. Kisilin kreikkalais-katoliset
tatarit sopivat avioliitosta lasten vielä kapalossa ollessa ja kosinnan
toimittaa sulhasen isä. Muutkin Siperian tatarit naittavat joskus
alaikäisiä tyttöjä, mutta sulhasen puolella kuuluu määräysoikeus
hänelle itselleen.

Tshuvasseilla kuuluu naimaoikeus niinhyvin miehen kuin naisen suhteen
ensimäisessä sijassa vanhemmille. Simbirskin läänin tshuvassit eivät
kysyneet naimaikäiseltä nuorukaiselta, mitä tyttöä hän halusi
vaimokseen, joskus ei sitäkään, halusiko hän naimisiin vai ei. Kaiken
tämän katsottiin kuuluvan vanhemmille. Sulhanen ei nähnyt morsianta
kihlauspäivään saakka, joskus ei ollenkaan ennen vihkimistä. K.P.
Prokopevin mukaan ei sulhanen lähde kosintamatkalle. Tahtoessaan
naittaa poikansa, kysyvät vanhemmat, onko hänellä tyttö tiedossa,
jollei, osottavat he hänelle itse morsiamen. Kasanin läänissä ei
sulhanen mennyt kihlajaisiin. Morsiamelta mentiin hänen piilopaikkaansa
kysymään suostumusta, mutta vasta sitten, kun kaikesta jo oli sovittu.
Samaran läänin tshuvasseilla alkoi isä pojan tultua naimaikään etsiä
hänelle morsianta. Kosittaessa lähetti hän puhemiehen morsiamen taloon.
Kihlauksen toimitti niinikään sulhasen isä. V. Sboevin mukaan toimitti
kosinnan sulhasen isä.

Samalla kertaa osottavat kuitenkin muutamat samoista kuvauksista ja
eräät muut samanaikuiset ja samoja kansoja koskevat tiedot
kosinnassa ja häämenoissa julkisesti ja virallisesti kysyttävän
naimisiinmenijöiden suostumusta. Siperian tatarit kysyvät häissä
julkisesti morsiamen ja sulhasen suostumusta, ja vasta sen jälkeen
toimittaa _mollah_ vihkimärukouksen. Milkovitsh mainitsee Simbirskin
läänin tatarien kosittaessa kysyneen morsiamen suostumusta. Samasta
kertoo Lepehin, mainitessaan, etteivät tatarit varsinkaan naisia pakota
avioliittoon. Morsiamelta kysyttiin sukulaisten ja vieraiden
läsnäollessa, ottaako hän mielellään kosivan sulhasen, ja hänen
vastauksensa ratkaisi asian. Sitten kutsuttiin _mollah_, joka luki
rukouksen. Erään nähtävästi Krimin tatareja koskevan tiedon mukaan
kysytään morsiamelta kihlattaessa julkisesti hänen suostumustaan. Saman
läänin tatareista kerrotaan, että niinhyvin kihlauksessa kuin häissäkin
_mollah_ todistajien läsnäollessa kysyy sulhasen ja morsiamen
suostumusta. Krimin tatareilla kysyy _mollah_ hääpäivänä kolmasti
morsiamen suostumusta, ennenkuin rupeaa lukemaan vihkimärukousta.
Vihittäessä hän vielä kolmasti kysyy naimisiinmenijöiden suostumusta.

Kasanin läänin tshuvassien mainitsee A.F. Rittich kosittaessa kysyvän
morsiamen suostumusta.

Kirgisejä koskevista tiedoista kertovat useat vanhempien vallankäytöstä
avioliittoasioissa. Yleensä tunnettua on, että heillä ainakin
aikaisemmin kihlattiin lapsia, vieläpä syntymättömiäkin, ja otettiin
vaimoja alaikäisille pojille. Morsiamen valinnan suoritti useimmissa
tapauksissa isä tahi perheen pää. Samanaikaisesti mainitaan kosinnan
kirgiseillä ja turkmeneilla tapahtuvan itsensä sulhasen tahdon
mukaisesti. Itse avioliittopäivänä kysyy _mollah_ morsiamen ja sulhasen
suostumusta avioliittoon. Baskirien kertoo Lepehin pitävän
välttämättömänä myöskin naimisiinjoutuvien, varsinkin morsiamen
suostumusta. Häämenoissa kysyy isä syrjäisten henkilöiden läsnäollessa
morsiamelta, miellyttääkö tätä sulhanen. Tämän jälkeen lukee isä
rukouksen ja nuoret asetetaan kahden kesken esiripun taa. Samalla
kerrotaan kuitenkin baskirien sopivan lasten avioliitoista niiden vielä
kehdossa ollessa.

Vaikkakin siis useimmissa tapauksissa etupäässä vanhempien määräysvalta
on voimassa, kuuluu avioliittomenoihin julkinen morsiamen tahi
molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Tämän kaksinaisuuden
selittämisessä on islamin opin säännökset naimaoikeudesta otettava
huomioon.

_Sariatin_ määräykset suovat varsinkin naimisiinjoutuvalle naiselle
melkoisen itsemääräysoikeuden. Kaksitoista vuotta täyttäneellä naisella
tulee olla oikeus mennä omasta tahdosta naimisiin, häntä ei voida antaa
naimisiin vastoin tahtoaan. Koranissa luetellaan erilaisia tapoja,
joilla neito kosittaessa saattaa osottaa myöntymyksensä tahi
kieltäytymisensä. Avioliiton perustana tulee olla miehen ja vaimon
välinen sopimus. Muhamettilaiseen vihkimiseen kuuluukin sen vuoksi
molempien puolten julkinen suostumuksen kysyntä ennenkuin vihkimäkaava
(_nikah_) luetaan.

Vertailu tsheremissien kihlauksen julkisen suostumuksen kysynnän ja
viimeksimainituilla kansoilla esiintyvien kihlauksen ja avioliiton
vahvistusmenojen välillä tuo esiin huomioonotettavia yhtäläisyyksiä,
Molemmilla tahoilla on sillä juhlallisen toimituksen luonne ja siihen
liittyy uskonnollisia menoja.

Samalla on kuitenkin huomioonotettava, että kreikkalais-katolisen
kirkon vihkimäseremoniaan kuuluu samaten sulhaselle ja morsiamelle
tehty kysymys, menevätkö he omasta tahdostaan avioliittoon. Niinikään
tapahtuu vihkimisessä kolminkertainen naimisiinjoutuvien välinen
juonti. Verrattaessa esim. Wichmannin kuvausta viimeksimainittuun
vihkimäseremoniaan, käy niiden läheinen yhtäläisyys ilmi. Julkinen
suostumuksen kysyntä ei tsheremisseillä kuitenkaan aina ole muodostunut
tällaiseksi uskonnollisia ja muita avioliiton vahvistusmenoja
sisältäväksi toimitukseksi.

Mitä turkkilais-tatarilaisiin kansoihin tulee, näyttää puheenalainen
meno heillä perustuvan islamin opin määräyksiin. Se enemmän tahi
vähemmän tosiasiallinen itsemääräysoikeus, jota naimisiinmenijät sen
mukaan nauttivat ja joka osottaa toista kantaa kuin useat muut
kysymystä koskevat tiedot, saattaa suurelta osalta olla tältä taholta
peräisin. Tällöin saa selityksensä se seikka, että silloinkin, kun
vanhemmat itse asiassa määräävät lastensa avioliitosta, näiltä silti
kihlauksessa ja avioliiton toimeenpanossa virallisesti kysytään
suostumusta.

Tsheremissien suostumuksen kysyntä erikoisena menona esiintyessään
osottaa silminnähtävää yhtäläisyyttä varsinkin edellä tarkasteltujen
turkkilais-tatarilaisten avioliittomenojen kanssa. Wichmannin
kuvauksessa esiintyvä meno taasen liittyy yksityispiirteiltään
etupäässä kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan. Viimeksimainittu
on muuallakin saattanut vaikuttaa tsheremissien tapoihin; monessa
tapauksessa lienee kuitenkin vaikeaa päättää, kummaltako taholta nämä
tsheremissien tavat ovat saaneet vaikutuksia.

Kihlauksen vahvistusmenona tapahtuvan eri puolten välisen yhteisen
syönnin tahi juonnin suhteen on huomattava, että se paitsi
vanhempien tahi heidän edustajiensa kesken, tapahtuu ensi sijassa
naimisiinjoutuvien itsensä välillä. Niinpä olemme nähneet
juontiseremonian usein tapahtuvan ensiksi jälkimäisten ja sitten
vanhempien ja muiden molempien puolten edustajien kesken. Samoin on
yhteisen syönnin laita. Vallitseva naimaoikeudellinen käsitys ilmenee
näissä toimituksissa sen mukaisena, jommoiseksi se aikaisemmin
esiintuotujen seikkojen nojalla on osottautunut.

Edellä olemme maininneet parin tiedonannon mukaan avioliittomenot Ufan
läänissä alotetun rauhallisella kosinnalla, mutta jatketun
naisenryöstöä jäljittelevillä menoilla. Prof. Paasosen kuvauksessa
esiintyvätkin mainitun läänin Birskin piirin kosintamenot tämän seikan
yhteydessä huomattavasti toisenlaisina kuin edellä tarkastellut.

Sulhasen suoritettua välittäjän avustamana morsiamen tarkastuksen,
saapuu puhemies uudelleen yksin morsiamen kotiin tiedustamaan,
annetaanko tytär miehelään ja paljonko vaaditaan lunnasrahaa (_olan_).
Jos vanhemmat ovat suostuvaisia, lausuvat he: "_jumo pujaremgen naleda!
üdar reza lijeshken_" (jos jumala on määrännyt, ottakaa, jos tyttö on
suostuvainen). Puhemiehen (_temtshe_) on vaimoineen koetettava
taivuttaa morsianta ja sitten ilmoitettava sulhaselle. Tämän jälkeen
saapuu sulhanen uudelleen jonkun ystävänsä kanssa morsiamen kotikylään,
asettuen täällä ensiksi _temtshen_ luo. Täältä mennään morsiamen
kotiin, jossa vieraita kestitetään sillä aikaa, kun morsian pitää
erikseen juhlaa toisessa huoneessa. Juhlan jälkeen lähdetään _temtshen_
kotiin, mistä sulhanen vie morsiamensa omaan tahi naapurikylään,
sijoittaen hänet aluksi jonkun sukulaisen tahi ystävän luo. Seuraavana
päivänä lähettää sulhanen morsiamen vanhempien luo lähettilään
ilmoittamaan että on vienyt heidän tyttärensä. Lähettiläs pyytelee
anteeksi morsiamen vanhemmilta sanellen: "No, langot, teidän on miekka,
minun kaula, tyttärenne olemme ottaneet." Paikotellen ei sulhanen
käykään morsiamen kotona, vaan tuo _temtshe-vate_ morsiamen yöllä
salaisesti sulhasen luo, muka salaa vanhemmilta.



Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset.


Sekä mordvalaisten että venäläisten kosinnassa nähtiin molempien
sukujen välillä yhtymyksiä, joissa useammassa kuin yhdessä havaittiin
kihlausmenojen luonteisia toimituksia ja joiden välillä tahi jälkeen
saattoi tapahtua n.s. katsojaistoimituksia. Tsheremissien kosinnan
yleiskulku osottaa kosinnan päätösjuhlia tavallisesti olevan vain
yhden. Täälläkin tavataan kuitenkin ennen avioliiton toimeenpanoa
yhtymyksiä, joissa sen perustana olevat sopimukset täytetään.

Kasanin läänissä matkusti sulhanen tahi hänen isänsä kolme päivää
kihlauksen jälkeen morsiamen kotiin _pundzhal puash_ määräaikaa
asettamaan. Tällöin sovittiin häiden ajasta ja niistä lahjoista, joita
morsiamen sulhasen suvulle oli annettava. Arbanskin volostissa, jossa
kihlauksen ja häiden väliaikaa oli viikosta yhteen kuukauteen, tehtiin
käynti päivää tahi kahta ennen häitä, Prof. Wichmannin mukaan käydään
parin kolmen päivän perästä kihlajaisista morsiustalossa sopimassa
myötäjäisistä, nuodejoukon määrästä ja häiden ajasta. Rush-rodassa
saavutaan pari kolme päivää kihlajaisten jälkeen morsiamen kotiin
sopimaan yksityiskohtaisesti lunnasrahan ja myötäjäisten suhteesta
toisiinsa. Lunnasraha suoritetaan tavallisesti tässä tilaisuudessa. Osa
siitä saattaa toisinaan jäädä hääpäivänä suoritettavaksi. Käyntiä
nimitetään _pundzhal puash_ 'määräajan asettaminen'. Vjatkan läänin
Urzhumiu piirissä kävi sulhasen isä viikon perästä kihlauksesta
sopimassa häiden ajasta y.m. seikoista. Staryj Torjalissa ja Lastikissa
tapahtuu _pundzhal puash_-matka samassa tarkoituksessa ja samalla
tavoin kuin edellisten kuvausten mukaan. Ensinmainitussa kylässä
saatetaan käynti uudistaa, niin että morsiamen kotona voidaan käydä
viisikin kertaa. Ufan läänissä muodostuu Mendiarovin mukaan kihlauksen
ja häiden välinen aika pitemmäksi ajanjaksoksi, jona sukujen väliset
selvitykset, ensi sijassa lunnasrahan suoritus, tapahtuvat. Lunnasraha
voidaan maksaa määrättyinä ja määräajoin suoritettavina osina. Kuuden
tahi seitsemän kuukauden jälkeen kihlauksesta on morsiamen kotona
juhla, jossa sulhanen maksaa loput lunnasrahaa ja suorittaa muut
morsiamelle annettavat tavarat. Birskin piirissä tapahtuu lunnasrahan
suorituskäynti edellisestä eroavalla tavalla. Täällä lähtevät morsiamen
vahemmat _sulhasen kotiin_, jossa määrätyksi päiväksi on varustettu
lunnaat (rahat, turkit j.n.e.). Vieraiden saapuessa _sulhanen
piilottautuu_ naapurin luo tahi eri huoneeseen. Sulhasta vaaditaan
nähtäväksi. Morsiamen luo, hänen väliaikaiseen olinpaikkaansa
lähetetään lähettiläs kysymään, onko hän suostumuksesta mennyt
naimisiin ja antaako hän vanhemmilleen luvan ottaa itsestään
lunnasrahaa. Luvan saatua, käydään yksityiskohtaisesti sopimaan
lunnaista. Jollei päästä sovintoon, matkustavat morsiamen puolelaiset
kotia ja sulhasen on isineen käytävä morsiamen kotona maksamassa
lunnaat. Morsiamen puolelaisia nimitettiin tällä matkalla _pokten
tolshavlak_ 'takaa-ajajat', mikä selvästi osottaa näiden tapojen
kehittyneen naisen ryöstöstä, johon koko tällä paikkakunnalla
noudatettu kosintamenettelykin viittaa. Morsiamia ryöstettäessähän,
kuten aikaisemmin olemme nähneet, morsiamen sukulaiset ajoivat
ryöstäjiä takaa, tahi saapuivat morsiamen sukulaiset ryöstäjien luo
tilinteolle, jolloin usein syntyi sovinto lunnasrahan pohjalla.



Häät.


_Sulhastalossa ennen nuodematkaa_ tapahtuvista häävalmistuksista ja
toimituksista puhuttaessa kerrotaan useimmissa kuvauksissa nuodejoukon
valitsemisesta, jonka tavallisesti sulhanen vanhempiensa johdolla ja
osotusten mukaan toimittaa. Kuten mordvalaisissa ja venäläisissä
häissä, tavataan tsheremisseilläkin vanhempi virkahenkilö, häiden
kunniajohtaja (_süan-vui_ 'häiden pää', _kart, süan-kart_). Varsinaisia
toimivia johtajia ovat taasen _kugu_ ja _izi vena_ 'iso ja pieni vävy'
sekä _saus (sagus, savus)_. Näitä paitsi tavataan _kiamatlak l.
kiamat-atsha ja -ava_, pariskunta, joilla häissä ja koko avioliiton
toimeenpanon aikana on jonkunmoisen suojeluspatronan asema
naimisiinjoutuvaan pariskuntaan nähden. He auttavat häiden aiheuttamien
kulunkien suorituksessa ja heitä nimittää naimisiinjontuva pariskunta
koko elämänsä ijän isäksi ja äidiksi. Joskus nimitetään heitä _vui
pultsaza-atsha ja -ava_ 'pään pukija isä' ja 'äiti', ja kuuluu tällöin
viimemainitun tehtäviin pukea morsiamen päähän naineen naisen päähine.
Vielä kuuluu nuodejoukkoon eräitä toimihenkilöitä, joilla on joku
erikoistehtävä (esim. morsiamen seuraneito _ondzats-koshsha_,
viralliset tanssijat _kushtaza_) sekä säännöllisesti häämusiikista
huolta pitävät _süvarza_, rakkopillinsoittaja ja _tümarza_,
rummunlyöjä.

Tshuvassien huomatuimmat häiden virkahenkilöt ovat _toj-boze_ 'häiden
pää', _mun kerü_ 'iso vävy' sekä _kisen kerü_, 'pieni vävy'. Näillä on
samanlainen tehtävä kuin vastaavilla tsheremissiläisillä, _saus_ on
luultavasti turkkilais-tatarilainen lainasana.

Tshuvassien avioliittotavoissa tunnetaan myös samanlainen suojelija- ja
kunniapariskunta, jommoinen tsheremissien _kiamatlak- l. kiamat-atsha
ja -ava sekä vui-pultsaza_-pariskunta ovat. Kasanin läänin Jadrinskin
ja Kozmodemjanskin piirien tshuvasseilla ovat häiden arvokkaimpia
virkahenkilöitä _hyjmatlyk_-pariskunta. He joutuvat aviopariin lähes
samanlaiseen asemaan kuin vanhemmat, ja heitä nimitetään isäksi ja
äidiksi. Prokopevin mukaan toimii _hajmatlyk_ avustajana morsiamen
ryöstön ohella noudatettavissa avioliittomenoissa. Prof. Paasonen
mainitsee tshuvasseilla olevan tapana valita apen ja anopin sijainen
("stellvertretender schwiegervater" ja "stellvertretende
schwiegermutter"), joita sittemmin puhutellaan _hejmatlek_-apeksi
ja -anopiksi tahi h.-isäksi ja -äidiksi: viimeksimainitut taas
nimittävät avioparia vävyksi ja miniäksi. Tatarit nimittävät morsianta
saattavaa kaasoa _(svaha) kiamatlyk l. kiamatshe_.

Eakkopillinsoittaja ja rummunlyöjä ovat kaikkialla ja säännöllisesti
esiintyviä tsheremissien häiden toimihenkilöitä. He kulkevat
nuodejoukon ja morsiussaattueen etunenässä ja ovat mukana aina kun
hääjoukkue liikkuu menojen eri kohdissa sekä säestävät häätansseja ja
lauluja. Tshuvassien häissä tavataan rakkopillinsoittaja ja rummunlyöjä
yhtä välttämättöminä ja yleisinä toimimiehinä. Ne kuuluvat myöskin
tatarien häiden virkahenkilökuntaan. Turkkilaisissa häissä pidetään
hääsoitosta huolta rummulla (_davul_) ja huilulla (_surna_).

Hääaattopäivän valmistuksiin sulhastalossa kuuluu myös n.s. _shilak_
(l. _shelak_) -laitoksen valmistaminen. Shilakiksi nimitetään majaa, joka
syntyy niin, että pihamaalle asetetaan laudoista valmistettuja penkkejä
tahi lautoja siten, että niiden keskelle muodostuu neliskulmainen
ala. Tämän sisäpuolelle asetetaan tavallisesti kaksi pöytää
kestitysaineineen ja pöytien viereen levitetään huopamattoja. _Shilak_
valmistetaan myöskin morsiustalossa, jossa tapahtuvien menojen aikana
se on sulhasjoukon tyyssijana.


Samanlainen häämaja on yleinen tshuvasseilla, jotka niinikään aitaavat
sulhastalon ja morsiustalon pihoille laudoista laadituilla penkeillä
neliskulmaisen alan, jonka sisäpuolelle juhlapöydät pystytetään. Sen
nimenä on täällä _shylyk_.

Nuodejoukkoa käyvät sulhaspojat ratsain, nagaikat kädessä kutsumassa
nuodematkalle lähtemään. Kussakin talossa pitävät he seremoniallisen
kutsumapuheen. Häihin kutsuminen tapahtuu tshuvasseilla samalla
tavalla.

Ennen nuodejoukon lähtöä tapahtuu sulhastalossa rukous- tahi
siunausmenoja, joissa pyydetään korkeiden voimien apua ja suojelusta.
Niittytsheremisseillä piti _kart_ nuodejoukon kokoonnuttua rukouksen,
pyytäen jumalilta terveyttä, onnea ja rikkautta sekä suojelusta
noidilta, pilaukselta, pedoilta j.n.e. Rukouksen jälkeen _kart_
kestitsi kutakin vierasta pöydän ääressä oluella. Ufan läänissä lukee
_saus_ ennen lähtöä rukouksen, jossa kääntyy jumalan, profetan sekä
ilman, veden, maan, meren ja pakkasen äitien puoleen, pyytäen näiltä
onnea nuorelle parille. Rukouksen aikana seistään.

Paikotellen rukousmenot kohdistuvat erikoisesti sulhaseen, esiintyen
viimemainitun siunaamisena. S. Mihailovin mukaan siunasivat vanhemmat
_shilakissä_ huopapeitolla istuvaa sulhasta morsiamen noudantaan
lähtemään. Lastikissa ja Birskin piirissä, tapahtuu sulhasen
siunaaminen seremoniallisen kestittämisen (_tshaza kutshash_ 'maljan
piteleminen') yhteydessä. Edellisessä paikassa panee sulhasen isä
leivälle, jota sulhanen pitelee, ruplan rahan, lausuen samalla
siunauksensa. Jälkimäisessä tarjoo sulhanen _kugo venan ja sausin_
avustamana leipää ja olutta ensiksi vanhemmilleen, sitten muille heidän
sijallensa asettuneille. Vanhemmat panevat maljaan rahan, lausuen
samalla siunauksensa. Sernurissa siunaa sulhasen isä poikaansa ja
nuodeväkeä pyhäinkuvalla, jonka sitten antaa pääjohtajalle. Staryj
Torjalissa asettuvat sulhasen vanhemmat _shilakissä_ huopapeitolle
istumaan ja antavat neuvoja ja ohjeita lähtijöille. Arbanskin
volostissa asettuu sulhanen jonkun sukulaisneitosen kanssa seisomaan
pirttiin ja kumartuu polvilleen maahan levitetylle huiville
vanhempiensa edessä. Nämä sekä vieraat antavat sulhaselle neuvoja
tulevan elämän varalta; vierellä seisoo ristiäiti suolaa ja leipää
pidellen.

Sulhasen siunaamisessa on huomattava morsiamen sijaisen esiintyminen,
josta viimemainitussa kuvauksessa kerrotaan. Tämä näyttäisi olevan
siirtynyt tähän häämenojen kohtaan myöhemmin seuraavista menoista,
joissa tällaiset siunaukset ovat tavallisia. Puheenalaisessa
kuvauksessa esiintyvä suolan-leivän käyttö siunattaessa samaten kuin
Sernurissa tapahtuva pyhäinkuvalla siunaaminen ja sen luovuttaminen
nuodejoukon johtajalle viittaavat venäläisiin tapoihin.

Ufan läänin menoissa havaitaan vielä ennen matkalle lähtöä nuodejoukon
kolminkertainen pöydän ympäri kulkeminen soiton soidessa. Yleensä
osottavat tähän häämenojen kohtaan kuuluvat tavat ja menot läheistä
yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassilaisten kanssa. Rukousmenot,
seremonialliset kestitsemiset, siunaukset ja tanssimiset soitantoineen
ovat viimeksimainitulla kansalla yhtä yleisiä ja tapahtuvat yleensä
samalla tapaa kuin tsheremisseillä.



Nuodematka.


Nuodematkalle lähdetään usein myöhään iltasella tahi yöllä, niin että
morsiustaloon saavutaan aamuyöstä tahi aikaisin aamulla, Matka tapahtuu
lauluja laulaen, rummun ja rakkopillin soidessa. Paikotellen
pysähdytään puolitiessä ja juodaan mukaanotettua olutta. Naiset ovat
ajoneuvoissa matkan aikana seisoallaan, tahi nousevat he perille
saavuttaessa seisoalleen ja laulavat lauluja, heilutellen molemmin
käsin edessään levällään kirjavia liinoja.

Morsiamen kotikylässä poikkeaa nuodejoukko puhemiehen taloon, jossa
_kart_ joskus pitää rukouksen. Tällä aikaa käydään morsiamen kotona
suorittamassa mahdollisesti maksamatta oleva osa lunnasrahaa. Ennen sen
suoritusta eivät morsiamen vanhemmat anna nuodejoukolle lupaa tulla
kotiinsa. Jos näissä asioissa syntyy erimielisyyksiä, on nuodejoukon
koko aika viivyttävä "edelläkulkijan" talossa, kunnes kaikki on
selviytynyt. Tällä aikaa viettää nuodejoukko juhlaa edelläkävijän
talossa, johon sitä varten on varattu kestitystarpeita.

Muutamat näiden tapojen kohdat osottavat yhtäläisyyttä vastaavien
tshuvassilaisten sekä eräiden muiden turkkilais-tatarilaisten kansojen
tapojen kanssa. Tshuvassit juhlivat samaten puhemiehen talossa, jolla
aikaa nuodejoukon johtaja käy morsiustalossa ottamassa selvää, onko
kaikki naimasopimuksen kohdat täytetty ja suoritettu. Myöskin kirgisit
juhlivat ensiksi _bulush-ujn_, s.o., sen morsiamen naapurin talossa,
joka esiintyi avustajana kosinnassa ja jonka välityksellä sulhasen
käynnit morsiamen luona kihlauksen ja häiden väliaikana tapahtuivat.

Samoin ajavat tshuvassilaisenkin nuodejoukon naiset ajoneuvoissa
seisoallaan, kirjailtuja liinoja edessään heilutellen. Matka tapahtuu
lauluja laulaen, rummun ja rakkopillin soidessa. Kisilin tatareilla
kulkee hääsaattueen edessä laulajia, jotka pitelevät levällään
kirjailtuja liinoja. Muulloinkin heiluttelevat häälaulujen laulajat
tatarien häissä käsissään kirjavia liinoja.



Morsiustalossa.


_Nuodejoukon vastaanotossa_ noudatetuista tavoista puhuttaessa
mainitaan parissa kuvauksessa portin sulkemisesta joukon lähestyessä ja
lunnaiden maksamisesta portin aukaisemisesta. Yleisempää leviämistä ei
tällä tavalla näytä olevan.

Useissa kuvauksissa kerrotaan erilaisista ympärikulkemisista
nuodejoukon morsiustaloon saavuttua. Vuoritsheremisseillä ajoi
nuodejoukko pihamaalla kolmasti _shilakin_ ympäri. Jakovlevin mukaan
ajoivat nuodemiehet kolmasti myötäpäivään pihan ympäri. Sulhasen
ohiajaessa astui morsian, olutlasi kädessä, joka kerran vankkurien
jäljelle. Rush-rodassa ajetaan kolmasti _shilakin_ ympäri ja morsian
"tallaa sulhasen jäljen", polkemalla jalallaan vankkurin jälkeä.
Samoin tapahtuu Staryj Torjalissa. Parissa kuvauksessa puhutaan
ruokatavaroiden esilletuonnista ja Arbanskin volostissa tapahtuu
vastaanotossa sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen juonti.

Näissä menoissa esiintyvä kolminkertainen häämajalaitteen ympäri
kulkeminen on yleinen vastaavassa tshuvassien häämenojen kohdassa.
Morsiamen osanotto vastaanottomenoihin on sen sijaan tsheremissiläinen
erikoispiirre, joka ainakaan yleisempänä ei esiinny heidän lähimpien
naapuriensa tavoissa.

_Nuodejoukon vastaanoton jälkeen_ noudatettavien menojen suhteen on
huomattava, että ne yleisesti, ja varsinkin niiden alkuosa, tapahtuvat
_kahdessa leirissä_. Vastaanoton jälkeen asettuu nuodejoukko
_shilakiin_ ja alkaa viettää juhlaa kestityksineen ja tansseineen
siinä, samalla kun morsian joukkueineen juhlii pirtissä. Menot
tapahtuvat tällä tavoin kahdessa leirissä lähdön edellä suoritettaviin
toimituksiin saakka.

Tällainen oli S. Mihailovin mukaan vuoritsheremissien tapa. Morsian ei
näyttäytynytkään nuodejoukkolaisille. Vasta loppupuolella lähetti
morsian kutsumaan vanhempiansa pirttiin, siunaamaan häntä lähtöön.
Samalla hän kutsutti sisälle nuodejoukon naiset ottamaan osaa
kestitykseen.

Samanlaista tapaa noudattavat G. Jakovlevin kuvauksen mukaan
niittytsheremissit. Morsian on täällä kyllä nuodejoukkoa vastassa,
mutta juhlii joukkueineen erikseen pirtissä. Sulhasen joukkueeseen
kuuluvia ei pirtissä tapahtuvassa juhlassa ollut ketään läsnä,
lukuunottamatta eräitä nuodejoukon virkahenkilöltä. -- Tämä piirre
havaitaan myös Rush-rodan ja Staryj Torjalin tavoissa. Morsian
pysyttelee lähdön edellä tapahtuviin toimituksiin saakka pirtissä,
jossa muutamat menot erillään _shilakissä_ tapahtuvista suoritetaan.

Mendiarovin Ufan lääniä koskevasta kuvauksesta käy niinikään selville,
että häämenot morsiustalossa tapahtuivat kahdessa osassa, miesten ja
naisten viettäessä niitä erikseen. Nuodeväen saapuessa oli morsiamen
seurueineen oleskeltava erillään joko toisessa pirtissä tahi aitassa.
Hän oli tällöin myös hunnutettuna. Paasosen kuvauksen mukaan viedään
morsian siitä talosta, jossa hän kihlauksesta saakka on oleskellut,
nuodeväen saapuessa johonkin naapuritaloon, jonne nuorisoa keräytyy
juhlimaan. Täällä käy nuodeväki kolmasti morsianta tervehtimässä. Vasta
kolmannella kerralla viedään morsian juhlasaatossa häätaloon. Yhteyttä
nuodejoukkolaisten ja morsiamen puolen etenkin miespuolisten
häävieraiden kanssa on kuitenkin huomattavissa jo vastaanotosta alkaen.
_Shilakissä_ istuu nuodejoukon saapuessa pari vanhempaa morsiamen
puolen miestä ja nuodejoukon kanssa juhlivat siinä tavallisesti myös
morsiamen vanhemmat.

Yhteyttä pirtissä juhlivan morsiamen seurueen ja _shilakissä_
oleskelevan joukkueen välillä pitävät joskus yllä erikoiset
lähettiläät. Morsiamen seurueella ovat omat soittajansa, rummunlyöjä ja
rakkopillinsoittaja.

Lastikissa on tämä morsiamen eristäytyminen vähemmin huomattava. Täällä
esiintyy morsian _shilakissä_, muun juhlaväen joukossa. Puheenalainen
piirre muistuttaa huomattavasti vastaavia tshuvassien, tatarien ja
kirgisien häätapoja. Ensinmainituilla on morsian nuodejoukon saapuessa
useimmiten naapurin luona. Kotiin tultuaan asettuu hän toiseen pirttiin
kuin missä hääväki on. Jos taas pirttejä on vain yksi, menee hääväki
siitä ulos, ja se jaetaan esiripulla kahteen osaan, joista morsian
joukkueineen asettuu toiseen. Tatarien ja kirgisien häät tapahtuvat
kahdessa leirissä. Sulhasta ja hänen joukkuettaan varten pystytetään
joko erityinen teltta tahi oleskelevat sulhasen jä morsiamen joukkueet
eri huoneissa, toisinaan eri taloissakin. Yhteys eri puolten välillä
tapahtuu lähettiläiden välityksellä. Vihittäessäkin joskus tiedustetaan
morsiamen suostumusta välittäjän kautta. Morsiamen ja naisten
joukkueella ovat omat laulajansa ja soittajansa.

Vastaanottoa seuraavat tässä häämenojen kohdassa lähinnä _rukousmenot_.

Niihin liittyy monesti häävieraiden keskinen yhteinen syönti tahi
juonti ja muistuttavat ne konaisuudessaan tsheremissien uhrirukouksia,
joissa ruoan ja juoman seremoniallinen nauttiminen rukouksen ohella on
tavallista. Tshuvassien vastaavassa kohdassa noudattamat rukousmenot
osottavat läheistä yhtäläisyyttä tarkasteltujen tsheremissien menojen
kanssa.

Seuraava yleinen meno on "maljanpitely" eli _seremoniallinen
kestittäminen_. Rush-rodassa toimittaa sen morsian "edelläkävijäneidon"
avustamana, kunnioittaen kutakin nuodemiestä tarjoamalla maljan viinaa,
samalla kun edelläkävijäneito ojentaa/maljan, jossa on leipä.

Rush-rodassa seuraa seremoniallista kestittämistä "ohukaisten
ulostuonti" (_melnä lukma_), "piiras-tynnyrin avaaminen" (_püras-petska
poslana_) ja "sulhasen syöttäminen" (_katsam pukshama_). Lastikissa
tapahtuu _shilakissä_ sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen syönti
heidän istuessaan liinakankaalla päällystetyllä penkillä.

Lähdön edellä tapahtuviin menoihin kuuluu jonkun _miehen pukeutuminen
morsiamen vaatteisiin_. Jakovlevin mukaan vietiin morsiuspirtissä
morsiamen vaatteisiin puettu nuorukainen siihen pirttiin, missä muu
hääjoukko juhli, ja kuljetettiin kolmasti pöydän ympäri.
Rush-rodassa tapahtuu morsiuspirtissä _üdar tshiktama_ 'morsiameksi
pukeminen'. Pirttiin saapuu jo hääaattona määrätty nuorukainen
(_tshavan tshiza mari_ 'kauhtanaan pukeutuja') sekä muutamia muita
omankyläläisiä nuoria miehiä. Nuorukaisen päälle puetaan morsiamen
verkakauhtana ja häähuntu (_vürgentsak_), jonka jälkeen tanssitaan.
Lopuksi puetaan morsian itse kauhtanaan ja revonnahkalakkiin
(_ravazh-upsha_) ja tuodaan häähumuilla peitettynä _shilakiin_.
Urzhumin piirissä kuljetetaan morsiamen pukuun pukeutunutta
mieshenkilöä pirtissä kolmasti pöydän ympäri. Paitsi valemorsiamen
esiintymisessä tavattavaa pöydän ympäri kulkemista, havaitaan Rirskin
piirin menoissa pöydän ympäri kulkeminen sellaisessa muodossa, että
sulhanen, "suuri vävy" ja _saus_ kulkevat kolmasti pöydän ympäri, jonka
takana morsian istuu. Kolmannella kerralla sulhanen tempaa morsianta
kolmasti jalasta, jonka jälkeen lähdetään liikkeelle.

Lähdön edellä toimittaa morsian vielä lahjojen jaon vanhemmilleen ja
sukulaisille. Paikotellen käy morsian vielä häähunnulla peitettynä
hyvästeillä sukulais- ja naapuritaloissa.

Itse _matkalle lähtöön_ liittyy eräitä tapoja, joita seuraavassa
tarkastamme. Parissa kuvauksessa puhutaan morsiamen kantamisesta tahi
kädestä taluttamisesta matkalle lähdettäessä. Yleinen on tapa, ettei
morsian ajoneuvoihin asettuessaan astu niihin suoraan, vaan peräytyy
kolmasti. Tämän yhteydessä morsianta lyödään ruoskalla. Jakovlevin
mukaan löi _süan-savus_ morsianta kolmasti ruoskalla selkään, jonka
jälkeen tämä istuutui ajoneuvoihin. Rush-rodassa lyö sulhanen morsianta
piiskallaan. Urzhumin piirissä löi sulhanen morsianta kolmasti
hiljalleen ruoskalla, lausuen: "Elä kutsu mukaasi keremetiä!"

Kozmodemjanskin piirissä ajettiin ennen matkallelähtöä kolmasti
_shilakin_ ympäri.

Kolminkertainen peräytyminen tahi istumaan painaminen ja
ruoskallalyönti tavataan matkallelähdössä tshuvasseilla, jota paitsi
ruoskallalyönti tunnetaan myöskin venäläisten tavoista.



Morsusmatka ja vastaanotto sulhastalossa.


Lähtövalmistusten ja morsiusmatkan aikana on morsiamen pää häähunnulla
(_vürgentsak_) peitettynä. -- Niittytsheremissit pistivät ensimäisen
pellonveräjän pieleen neulan ja lausuivat: "Jääköön tähän noituus ja
kaikki raskaus!" Sulhasen kotiporttiin pisti _savus_ taas neulan,
sanoen: "Tulkoon tähän rautainen portti, jotteivät pahat ihmiset ja
noidat voisi sisälle tulla." Rush-rodassa vetää morsian lähdettäessä
neulalla toisesta portinpielestä toiseen. Urzhumin piirissä tehtiin
neulatemppu sulhastalon portilla.

Rirskin piirissä pysähdytään puolitiessä ja toimitetaan _kindam
tshoklash_, leivän kanssa rukoileminen. Lastikissa pysähdytään sulhasen
kotikylän rajalla, noustaan ajoneuvoista ja syödään _tuara_-kakkuja.
Ufan läänissä ajoi morsiussaattue kolmasti sulhastalon pihan ympäri.

Yleinen on tapa, ettei morsian laskeudu alas ajoneuvoista, ennenkuin
sulhasen isä on luvannut lahjaksi miniällensä jonkun pään karjasta tahi
määrännyt perintöosuuden uudelle perheelle. Analoginen tapa esiintyy
vastaavassa tshuvassien häämenojen kohdassa. Lahjansaajana on nuorikko,
jolle lahjoitettu lehmä Milkovitshin mukaan talutettiin esille. Kasanin
läänin tshuvassit tuovat vastaanotossa esille vanhempien sulhaselle
lupaaman hevosen.

Ruokatavaroiden tahi oluen esilletuominen vastaanotossa on verrattain
yleistä. Vuoritsheremisseillä olivat morsiussaattuetta vastassa
sulhasen vanhemmat rasvaisten vehnäkakkujen kanssa. Jakovlev mainitsee,
että morsiussaattuetta oltiin portilla vastassa vehnäkakun,
juustopiirakan tahi voin kanssa. Arbanskin volostissa ottivat vanhemmat
vastaan suolalla ja leivällä. Rush-rodassa syö morsiuspari ajoneuvoissa
sulhastalon portilla leipää ja juustopiirakkaa.

Yleiseksi vastaanoton piirteeksi on katsottava sitä, että morsian
laskeutuu ajoneuvoista huopamatolle tahi muulle vaatekappaleelle. Tälle
on toisinaan asetettu raha tahi sormus. Rahan päällä pyörähtää morsian
kolmasti ympäri ja heittää sen joskus katolle tahi katon yli.

Pirttiin meno tapahtuu paikotellen siten, että morsiussaattueen jäsenet
pitävät kiinni kukin edelläkulkevan vaatteen liepeestä. Birskin
piirissä knlkee _saus_ ensimäisenä ja lakaisee tietä luudalla.



Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.


Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvien menojen suhteen huomataan
paikotellen, joskaan ei yleisenä, sama ilmiö, mikä morsiustalossa
noudatettavissa tavoissa oli havaittavissa, nimittäin morsiamen
eristäminen muusta hääjoukosta. Kasanin läänin vuoritsheremissien
hääjoukon tyyssijana oli sulhastalossakin pihalle rakennettu _shilak_,
mutta morsian vietiin aluksi pirttiin, jolloinka kaikkien vanhempien
mieshenkilöiden oli siitä poistuttava. Niittytsheremissit vievät
paikotellen morsiamen vastaanoton jälkeen aittaan, jossa tapahtuu
hiuslaitteen ja päähineen muutto. Vasta tämän jälkeen ottaa morsian
osaa alkavaan häämenojen sarjaan.

Varsinaisista tähän häämenojen kohtaan kuuluvista menoista mainittakoon
ensiksi _morsiamen tutustuminen sulhasen vanhempiin_. Se tapahtuu
kestitsemisen ja lahjojen jakamisen muodossa. Lahjoja saavat paitsi
vanhemmat, usein muutkin sukulaiset. Paikotellen tapahtuvat lahjojen
jakaminen ja kestitseminen myöhemmin erillisinä toimituksina tahi
muiden menojen yhteydessä. Moniaiden kuvausten mukaan on avioparin
välinen yhteinen syönti ensimäisiä sulhastalossa tapahtuvista menoista.
Vuoritsheremisseillä tapahtui se samalla lusikalla, niittytsheremissit
nauttivat samaa kakkua. Sekä vuori- että niittytsheremissit toimittavat
sen yhteydessä morsiushunnut poiston, itäisillä tsheremisseillä yhtyy
siihen rukousmenoja. Sen yhteydessä noudatetaan seremoniallista
kolminkertaisuutta.

_Häähunnun poisto_ tapahtuu jonkun välittävän esineen avulla.
Vuoritsheremissit poistavat hunnun piiskanvarrella. Ufan läänissä
toimitetaan se kepillä, morsiamen ja sulhasen seistessä pirtin
keskellä. Arbanskin volostissa poistetaan huntu piirakalla.

_Rukousmenoihin_ liittyy täällä, kuten yleensä muissakin häämenojen
kohdissa, yhteisiä syönti- ja juontimenoja. Niitä on paitsi avioparin
välisiä, myöskin laajentuneita, vanhempien, sukulaisten ja avioparin
välillä tapahtuvia. Rukouksen saattaa toimittaa sulhasen isä, mutta
myöskin erikoinen hengellisten menojen suorittaja. Rukoiltaessa
pyydetään tavallisesti ennen kaikkea onnea (terveyttä, tyyntä elämää,
lapsia: 9 poikaa, 7 tytärtä, karjan lisäytymistä, leivän lisäytymistä
j.n.e.) vastanaineille.

Sernurissa tapahtuu vastaava uskonnollinen toimitus vanhempien
toimittamana siunausmenona, joka osottaa selviä venäläisiä piirteitä.
Orenburgin läänissä toimittaa rukouksen _mollah_, joka samalla
kysyy naimisiinmenevien vanhemmilta, ovatko nämä suostuvaiset
naittamaan lapsensa ja onko _kadym_ maksettu. Samanlainen kysely
(naimisiinjoutuvien isien ja heidän omasta suostumuksestansa,
sekä _kadymin_ suorituksesta) kuuluu tatarien ja kirgisien
vihkimätoimitukseen.

_Päähineen ja hiuslaitteen muutto_ tapahtuu Rush-rodassa aitassa
lahjojen jaon jälkeen. Staryj Torjalissa viedään aviopari yhteisen
syöntimenon jälkeen hääsoiton soidessa aittaan, jossa _vui pütarza
vata_ pukee morsiamen päähän naineen naisen päähineen. Sernurissa
tapahtuu päähineen muutto tanssien ja juhla-aterian jälkeen.
"Päänpunoja" ja "edessäseisoja" vievät morsiamen tätä varten soiton
soidessa aittaan. Lastikissa tapahtuu päähineen muutto niinikään
hääaterian ja tanssien jälkeen aitassa. Jakovlevin kuvauksen mukaan
suoritetaan päähineen muutto aitassa yhteisen syönnin jälkeen, ennen
vedelläkäyntiä.

Viimeisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista ovat
_vedelläkäynti ja liemen keittäminen_. Ne saattavat tapahtua joko
ensimäisenä hääpäivänä tahi sitä seuraavana päivänä. Niihin kuuluvat
menot yhtyvät siten toisiinsa, että morsian valmistaa vesipaikalta
tuodusta vedestä _laska_-lientä tahi _salma_-kokkareita, joilla
kestitsee sukulaisia ja häävieraita.

Vedelläkäynnissä on yleistä, että vesipaikkaan heitetään raha tahi
helmi, ja että vettä heitetään neljälle ilmansuunnalle tahi kolme
ämpärillistä kolmelle suunnalle. Rush-rodassa morsian lausuu
heittäessään rahan: "Milloin tahansa luoksesi tulen, myöhään illalla
tahi puoliyön aikana, elä säikähdytä minua!" Lastikissa taasen: "Veden
emonen! Aamullako vai illalla vedelle tullen, elä kiellä vettäsi."

Urzhumin piirin tavoissa on huomattava vielä _puimatantereelle vienti_.
Shestakov mainitsee nuorikon viedyn päähineen ja hiuslaitteen muuton
jälkeen puimatantereelle, jossa hän asettui polvilleen ja saattomiehet
kulkivat kolmasti hänen ympärinsä. Staryj Torjalissa vietiin morsian
vanhempaan aikaan vastaanoton jälkeen karja-aitaukseen (_toshkem_),
jossa ensiksi sulhanen astui morsiamen jalalle, sitten morsian sulhasen
(3 kertaa).

Birskin piirissä kulkee koko saattue heti juhlahuoneeseen sisälle
tultuansa kolme kertaa pöydän ympäri.

Paitsi morsiamen vastaanoton jälkeen toimittamaa vanhempien ja joskus
sukulaisten lahjomista, jakaa morsian häämenojen lopulla lahjoja
sulhasen sukulaisille ja häiden virkahenkilöille, jonka ohella vielä
saattaa tapahtua yleinen seremoniallinen kestittäminen.

_Aviovuoteelle asettaminen_. Makuuhuoneeseen vienti tapahtuu
seremoniallisessa saattueessa, hääsoiton soidessa. Saattueen edellä
kannetaan olutastiaa ja avioparia kestitetään makuuhuoneessa oluella.
Morsian painetaan kolmasti vuoteelle, hänen yrittäessään yhtä monta
kertaa nousta ylös. Morsianta tahi sekä sulhasta että morsianta lyödään
vuoteelle asetettaessa ruoskalla. Birskin piirissä saattajat pitelevät
toisistaan kiinni samalla tavoin kuin morsiustaloon sisälle tultaessa,
_saus_ kulkee kolmasti morsiamen ympäri ennen vuoteelle painamista ja
lyö ruoskalla. Lastikissa asettuu vuoteelle ennen avioparia eräs häiden
virkahenkilö ja paikka on lunastettava häneltä rahalla.

Tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvat vielä käynnit sulhasen
sukulaisten luona. Ne tapahtuvat seuraavana tahi jonakin hääpäivää
lähinnä seuraavista päivistä. Vuoritsheremisseillä jakelee nuorikko
kussakin talossa voikakkuja ja hänen miehensä tarjoilee olutta.
Tätäpaitsi annetaan isäntäväelle rahoja.

Kokonaisuudessaan osottavat tämän häämenojen kohdan tavat, sen lisäksi
mitä jo edellä tässä suhteessa on käynyt selville, huomattavaa
yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa. Nämäkin vievät
morsiamen aluksi aittaan tahi erityiseen pirttiin. Nuorikon ensimäinen
esiintyminen tapahtuu hänen tutustuessaan appivanhempiin jakaessaan
näille lahjat. Hääjoukon paikoilleen asetuttua rukoillaan olutkauhoja
ja leipäviipaleita käsissä pidellen. Muutamien kuvausten mukaan
toimittaa rukouksen uhripappi _jomsa_. Edelleen tapahtuvat avioparin
väliset yhteiset syönti- ja juontimenot tshuvasseilla vastaavassa tämän
ryhmän menojen kohdissa. Vedelläkäyntimeno siihen liittyvine tapoineen
osottaa lähintä yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa.
Tuodusta vedestä keittää nuorikko _laska_-lientä tahi _salma_-keittoa.



Votjakit.



Morsiamen hankkiminen.


Votjakkien avioliittotavoista ovat muutamat kahdeksannentoista
vuosisadan etnografit antaneet tietoja. Puhuessaan votjakkien
monivaimoisuudesta ja naisesta maksettavasta lunnasrahasta, mainitsee
G.F. Müller, ettei morsiamia kuitenkaan aina hankittu lunnasrahalla.
"Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa, hankkivat morsiamia
väkivallalla. Tätä varten he sopivat muutamien ystäviensä kanssa,
pyytäen näitä avustamaan yrityksessä, tunkeutuvat väkivallalla
morsiamen asuntoon ja vievät hänet pois. Tämän ohella votjakit,
tehdäkseen yrityksen vaarattomaksi sekä saaliin varmemmaksi,
todistajien läsnäollessa ryhtyvät sukupuoliyhteyteen tytön kanssa."

Georgi puhuu samaten monivaimoisuudesta ja naisen ostosta. "Vaimoja he
ostavat, ja vaikka heille pakanallisessa taikauskossa pysyneinä ei
olekaan kiellettyä pitää niin monta kuin saattavat elättää, niin
kuitenkin on harvalla niitä kaksi tahi enemmän. Morsiamesta maksettava
lunnasraha, jota he nimittävät _jyrdun_ ja siitä sopimista _jeroshu_
[?], nousee tavallisesti viidestä viiteenkymmeneen ruplaan, ja on
morsiamen myötäjäisten määrä suhteessa siihen. Avioliitossa he ottavat
huomioon vain taloudellisen puolen -- -- --".

Morsianten hankkiminen lunnasrahalla on votjakkien avioliittotavoissa
kiinnittänyt myös N. Rytshkovin huomiota. Hän asettaa kuitenkin
kysymyksenalaiseksi, onko tämä votjakkien tapa alkuperäinen vai ovatko
he ehkä lainanneet sen tatareilta. Neljäskin huomiontekijä, J.P. Falk,
puhuu naisen ostosta. Näin hankkivat vaimonsa ei ainoastaan
pakanalliset, vaan myöskin kristityt votjakit. Mutta naisia hankittiin
myöskin ryöstämällä, ja tällöin ei tyttö aina tehnyt neitseenä matkaa
sulhasen kotiin.

Myöhemmät votjakkien avioliittotapojen kuvaukset kertovat kauttaaltaan
saman suuntaisesti kuin vanhempien etnografien tiedot kahdenlaisesta
avioliiton solmimismuodosta: kosintaan perustuvasta avioliitosta, jonka
yhteydessä morsiamesta suoritetaan lunnasraha, sekä naisen ryöstöistä.

Kuten mordvalaisten ja tsheremissien, tapahtuivat votjakkienkin
naisenryöstöt eri olosuhteiden vallitessa. V. Behterev väittää
votjakkien neljättäkymmentä vuotta sitten yleisesti hankkineen
morsiamia ryöstämällä. Naisia ryöstettiin sekä väkivaltaisesti, ilman
ryöstettävän suostumusta, että jälkimäisen salaisen suostumuksen
nojalla. Kasanin läänin votjakkien mainitaan vielä verrattain hiljan
ryöstäneen morsiamia väkivaltaisesti. Ryöstäjä otti avukseen pari
toveriansa ja anasti mukaansa neidon metsästä tahi pellolta. Sulhasen
kotona teljettiin tyttö aittaan. Hän kieltäytyi usein nauttimasta
ruokaa, ollen syömättä kolmekin päivää, Tavallisesti meni ryöstäjä
sovinnoille tytön isän luo ja maksoi tälle lunnasrahaa. Eräässä Vjatkan
lääniä koskevassa kuvauksessa sanotaan naisenryöstön olleen ennen
votjakeilla yleisimmin levinneen tavan. Yritystä varten kokosivat
votjakit 10-15 henkeen nousevan joukon, joka yöllä tunkeutui uhrinsa
asuntoon. Tytön huudot herättivät kotiväen ja naapurit, ja tällöin sai
taistelu ratkaista asian. Loukkausta kärsineet eivät milloinkaan
kääntyneet tuomioistuinten puoleen valituksillaan. Ryöstöjä seurasi
kuitenkin rauhallinen sopimus ja lunnasrahan suoritus. Samanlaisissa
olosuhteissa tapahtuivat naisenryöstöt myös Malmyzin piirissä.
Ryöstäjät kokoontuivat yhteen varustautuneina seipäillä ja ruoskilla ja
tunkeutuivat yöllä majaan, jossa tyttö nukkui. Jolleivät sukulaiset
voineet saada ryöstäjiä peräytymään, ottivat nämä uhrinsa ja veivät
vankkureissa mukanaan. Tytön vanhemmat tulivat ryöstäjien luo,
jolloinka aikansa riideltyä sovittiin lunnasrahasta, joka maksettiin
morsiamen isälle. Glazovin piirissä varastivat morsiamia köyhät, joilla
ei ollut varaa maksaa lunnasrahaa. Isät valloittivat ankaran taistelun
jälkeen joskus takaisin tyttärensä. Sama tyttö saatettiin näin ryöstää
kolmeenkin kertaan. Toisen tiedon mukaan ryöstettiin morsian joko
väkivaltaisesti tahi hänen suostumuksellaan, jollei kosittaessa voitu
päästä yksimielisyyteen tytön vanhempien kanssa. Väkivaltaisesti
ryöstettäessä sitoivat ryöstäjät tytön kotiväen kiinni ja veivät neidon
vieraaseen kylään. Irti päästyään saapui morsiamen isä pyytämään
tyttärestään lunnaita.

Muutamat tiedot osottavat votjakeilla aivan viime aikoina tapahtuneen
naisenryöstöjä, joissa epäilemättä on käytetty ilmeistä väkivaltaa.
Vjatkan läänin Elabugan piiristä kerrotaan, ettei ryöstettävä neito
useinkaan tiedä, kenen luo häntä viedään, vaan saa vasta perillä selvän
kohtalostansa. Jottei hän karkaisi, suljetaan hänet aluksi kesällä
aittaan, talvella pirttiin. Jos ryöstetty karkaa, ryöstetään hänet
uudelleen. Kaiken tämän ohella tapahtuu "ryöstöjä" myös
naimisiinmenijöiden keskinäisen sopimuksen perustalla.

Monet naisenryöstökertomukset tekevät eron väkivaltaisten ja
ryöstettävän suostumuksella tapahtuvien ryöstöjen välillä. Useimmat
nykyaikaisista naisenryöstöistä ovatkin luettavat viimeksimainittuihin.
Tähän viittaavat suoranaisten tietojen ohella tiedonannot ryöstöjen
syistä sellaisissa kuvauksissa, joissa niiden laadusta ei ole tehty
selkoa. Sosnovin votjakeilla mainitaan "ryöstöjen" syyksi vanhempien
asettamat esteet naimisiinjoutuvien itsensä suunnittelemalle
avioliitolle sekä halu välttää hääkustannuksia. Ensiksimainittu syy
sekä liian korkea lunnasraha olivat M. Buchin mielestä naisenryöstöjen
aiheena. Gondyrin seudun votjakeilla ryöstivät morsiamia köyhät, joilla
ei ollut varaa pitää hääkemuja; samoin meneteltiin silloin, kun
morsiamen vanhempien puolelta oli odotettavissa vastustusta. Elabugan
piirissä "ryöstivät" votjakit neitoja sopimuksellisesti, välttääkseen
hääkustannuksia.

Ryöstökeinoon, niinhyvin väkivaltaiseen kuin sopimukselliseen,
turvauduttiin usein erikoistapauksissa, silloin kun avioliittoa
rauhallisella kosinnalla ja lunnasrahalla ei voitu aikaansaada.
Tällaiseksi syyksi mainitaan usein varattomuus ja vaikeudet lunnasrahan
suorituksessa. Morsiamia ryöstettiin väkivaltaisesti edelleen
sellaisissa tapauksissa, jolloinka leskimies kosinnan kautta ei voinut
saada morsianta. Myöskin pitkä kihlausaika saattoi olla syynä ryöstöön
ilman morsiamen suostumusta.

Suurimmalle osalle naisenryöstökuvauksia, niillekin, joiden mukaan
ryöstössä käytettiin selvää väkivaltaa, on ominaista se, että
morsiamesta jälkeenpäin maksettiin lunnasrahaa. Toiselta puolen
mainitaan liian korkea lunnasraha monesti ryöstön syyksi. Nämä
seikat puhuvat toisesta samalla aikaa vallinneesta morsiamen
hankkimismuodosta, jota vanhemmat votjakkien avioliittotapojen kuvaajat
ovat pitäneet luonteenomaisena heidän tavoilleen, nimittäin naisen
hankkimisesta lunnasrahalla. Tämän kanssa ovat läheisesti yhteydessä
paitsi muutamat äsken tarkastellut naisen ryöstön seikat, useat muut
votjakkien avioliittotapojen ilmiöt.

Lunnasrahan (_jyrdun, kalym, kulym_) suorittaminen on viime aikoihin
saakka ollut votjakkien sopimuksellisen avioliiton tärkeimpänä ehtona.
Sen määrästä antavat jo eräät vanhemmat kertojat tietoja. G.F. Müller
sanoo maksetun sitä 5-15 ruplaan. Georgin mukaan nousi _jyrdun_ 5-50
ruplaan, ollen suhteessa myötäjäisiin. J.P. Falk mainitsee neidosta
maksetun, siihen nähden miten arvossapidettyä ja varakasta sukua hän
oli, 5-60 ruplaan, osaksi rahana, osaksi karjana.

Myöhäisempien tiedonantojen mukaan nousee lunnasraha paljoa
huomattavampiin summiin. Rahana saatetaan morsiamen suvulle suorittaa
sataviisikymmentäkin ruplaa, jotapaitsi annetaan karjaa ja siipikarjaa.
Lunnaiden suuruus riippuu morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä,
hänen ijästänsä, kauneudestansa, arvokkaisuudestansa ja vanhempien
varallisuudesta.

Myötäjäisten ja lunnasrahan välisestä suhteesta on olemassa tietoja,
jotka ovat osaksi ristiriitaisia. Myötäjäisillä mainitaan usein
nimenomaan olevan morsiamen yksityisomaisuuden luonne, jotenka niitä ei
voida pitää sulhasen suvulle lunnasrahasta tulevana vastaavana
korvauksena.



Ikäsuhteista.


Votjakkien avioliittojen ikäsuhteet ovat kiinnittäneet lukuisien sekä
vanhempien että nykyaikaisempien heidän tapojensa kuvaajien huomiota.
G.F. Müllerin mukaan eivät votjakit ennen kahdettatoista ikävuotta
naittaneet poikiaan. Georgi taasen mainitsee, etteivät he milloinkaan
naita poikia ennen kymmentä ja tyttöjä ennen viidettätoista ikävuotta.

Viimeksi esitetyssä tiedossa on jo havaittavissa se suhde, mikä
myöhäisempien tiedonantojen mukaan esiintyy paljoa silmiinpistävämpänä,
nimittäin että naimisiinjoutuva nainen on miestä tuntuvasti vanhempi.
Otetaanpa joskus alaikäiselle poikalapselle täysikasvuinen nainen
vaimoksi. Aikaisemmin on tämä erotus ollut suurempi, niin että miehen
naimaikä oli alhaisempi kuin mitä fyysillisessä suhteessa voidaan pitää
normalisena. Viime aikoinakin on tässä suhteessa vallinnut pyrkimys
naittaa pojat heti, kun lain määräämät vuodet sen sallivat, kun sen
sijaan neitoja annetaan miehelään myöhemmällä ijällä.

Tämän ilmiön syyksi ilmoitetaan tarve saada perheeseen työvoimia. M.
Buch mainitsee, ettei tyttäriä mielellään naitettu nuorina, sillä ei
tahdottu menettää liian aikaisin työvoimaa perheestä; nuorukainen
naitettiin 18 v. nuorempana silloin, kun perheessä ei ole miehistä
isäntää, jotta taloon saataisiin emäntäkin. D. Ostrovskij mainitsee
syyksi naisen korkeampaan naimaikään sen, että isät tahtovat pitää
tyttärensä työjuhtina luonansa. N. Pervuhin sanoo morsiamen parhaana
ominaisuutena pidettävän hänen työkuntoisuuttaan. Siksi otetaan
mielellään vaimoiksi 25--26-vuotiaita naisia, joilla usein jo on
aviottomia lapsia.



Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.


Joukko sekä miehen että naisen naimaoikeudellista asemaa koskevia
tietoja puhuu vanhempien ja suvun vallankäytöstä avioliittoasioissa.
Permin läänin votjakkien keskuudessa mainitaan vielä hiljakkoin
vallinneen tavan kihlata alaikäisiä, jolloin naimisiinjoutuvien
tahdosta ei pidetty lukua. Pojan tultua naimaikään, alkaa isä etsiä
hänelle morsianta. Tässä tarkoituksessa hän saattaa kääntyä
tiedusteluilla sukulaisten ja tuttavien puoleen. Morsianta etsimässä
käy isä joskus useissa kylissä. Tällöin ei kiinnitetä huomiota siihen,
miellyttääkö valittu sulhasta, joka mahdollisesti ei lainkaan tunne
morsianta tahi ei ole häntä nähnytkään. Toisinaan käsitetään morsiamen
valinta suvun asiaksi ja siitä neuvotellaan suvun päämiehen kanssa.

Toisten tietojen mukaan pidetään naimisiinjoutuvan omaa suostumusta
tarpeellisena. Permin läänin votjakkien avioliittojen mainitaan
useimmiten tapahtuvan nuorten molemminpuolisesta suostumuksesta.
Kasanin läänin kristityt votjakit katsoivat 1880-luvulla avioliittoa
varten tarvittavan naimisiinjoutuvien suostumusta. Kosinnan toimitti
kuitenkin sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. S. Baginin mukaan
menevät votjakkilaisnuorukaiset naimisiin omasta tahdostansa. Samalla
käyttivät joskus myös vanhemmat naitto-oikeuttaan. He toimittivat myös
morsiamen valinnan, mutta hankkivat tätä varten sulhasen itsensä
suostumuksen. Kosinnan alkuunpano tapahtuu heidän toimestaan. V.
Shestakov mainitsee alotteenteon ja morsiamen valinnan Glazovin
piirissä viime vuosisadan keskipalkoilla kuuluneen nuorukaiselle
itselleen.

Naisen suhteen osottavat eräät kosintatapojen piirteet ensiksi esitetyn
käsityskannan yleisesti olevan vallalla. Naimaesitys tehdään
vanhemmille ja heidän suostumuksensa hankkiminen on ensimäinen askel
avioliiton aikaansaamisessa. Tämän ohella ei käsitys naimisiinjoutuvan
naisen omasta määräysvallasta ole kumminkaan vieras, ainakaan siihen
määrin, että hänen suostumustansa kosittaessa kysytään. Mamadyshin
piirissä kysytään kosinnassa, sen jälkeen kun vanhempien suostumus on
saatu, itsensä neidon mieltä. Jos hän jyrkästi kieltää, eivät vanhemmat
anna lopullista suostumustansa. Glazovin piirissä voivat vanhemmat
kosittaessa viitata tyttärensä tahtoon (_afsyz nyl todoz_ 'itse neito
tietää'), jolloin kosijat kysyvät itsensä neidon suostumusta.



Kosinta.


Jo pari vanhinta kuvausta viittaa kosintaan erikoisena toimituksena
votjakkien avioliittotavoissa. Niinpä mainitsee G.F. Müller votjakkien
samoin kuin tsheremissienkin alottaneen avioliiton kosinnalla, jonka
sivullinen henkilö sulhasen isän toimesta suoritti. Pääasiana oli
kosinnassa lunnasrahasta ja myötäjäisistä sopiminen. Georgin
kuvauksessa taasen mainitaan nähtävästi erikoiseksi toimitukseksi
käsitettävä lunnasrahasta sopiminen, jota nimitettiin _jeroshu_.
Sopimuksellinen avioliitto alotetaankin kosintamenettelyllä, jonka
oleellisena osana viime aikoihin saakka on ollut sopiminen
lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista.

Myöhempien kuvausten nojalla on votjakkien kosinnan yleispiirteistä
merkillepantava ensiksikin se, että sen alottaa ja useimmiten myöskin
suorittaa loppuun sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana.
Naimatarjous tehdään siten, että kosijat valitsevat morsiamen
kotikylässä asuvan henkilön välittäjäksi eli puhemieheksi (_az-murt_
'esimies', _az-vetlis_ 'edellä kulkeva', _dentsi, demtsi, dimtsi_).
Kosintamatkalla pysähdytään ensiksi hänen luoksensa ja morsiamen kotona
tapahtuvat kosintatoimet suoritetaan hänen asunnostansa käsin. Tämä
välittäjä tekee usein myös naimatarjouksen morsiamen vanhemmille ja
toimii varsinaisten kosintamenojen aikana avustajana ja välittäjänä.

Ennen kosintamatkalle lähtöä toimitetaan sulhasen kotona rukous. Mukaan
otetaan kestitysaineita tahi ruokatavaroita (tupakkaa, nuuskaa,
kumyshkaa; leipää ja hunajaa, leipää ja viinaa). Kestitysaineiden
nauttiminen tahi hylkääminen osottaa usein morsiamen vanhempien
suhtautumista naimaesitykseen.

Varsinainen kosinta ja kihlaus tapahtuvat useimmiten välittömästi heti
sen jälkeen, kun naimaesitykseen morsiamen puolelta on periaatteessa
suostuttu tahi annettu viittauksia tässä suhteessa olevista
mahdollisuuksista. Kaikesta sovitaan tällöin morsiamen isän kanssa.
Ensimäiseksi ratkaistaan kysymys lunnasrahasta. Tätä seuraa
tavallisesti joku kihlauksen vahvistusmeno. V. Behterevin kuvauksen
mukaan täytetään sen jälkeen, kun lunnasrahakysymys on tullut
ratkaistuksi, kaksi maljaa kumyshkalla, ja naimisiinjoutuvien isät
juovat ne puolilleen. Loput kaadetaan yhteen ja tästä juo morsian.
Yleisemmin kerrotaan molempien puolten välillä tapahtuvasta yhteisestä
syöntimenosta sekä lahjojen vaihtamisesta. Sulhaselle ja sulhasen
isälle morsiamen puolesta annettavilla lahjoilla näyttää erikoisesti
olevan kihlauksen vahvistuksen luonne.

Lahjojen antamisessa ja vastaanottamisessa noudatetaan seremoniaa, joka
muistuttaa yhteisissä syönti- ja juontimenoissa tavattavaa. Kasanin
piirissä on lahjalla kihlaukseen nähden sitova merkitys: sen
vastaanottajat eivät enää voi kieltäytyä morsiamesta. Arvaz Pelgissä
kantaa _dentsi_ kihlausmatkalta tultaessa lahjaesinettä vyössänsä
merkkinä kihlauksen tapahtumisesta. Karlyganissa on kihlaus saanut
nimityksensä lahjojen vastaanottamisesta (_arberi baston_ 'esineitten
ottaminen').

Yhteisen syöntimenon ohella toimitetaan toisinaan rukous. Glazovin
läänissä rukoilija hattu päässä kääntyy _vorshudien_ ja jumalan
puoleen, pyytäen onnea yhdistyville.

Useampien kuvausten mukaan ei morsian ainakaan kihlausmenojen alkuosan
aikana ole läsnä, vaan on poissa tahi istuu ystävättärineen aitassa.

Votjakkien kihlaus saattaa tapahtua ensimäisellä matkalla, heti sen
jälkeen, kun kosijat "edelläkuikijan" välityksellä ovat saaneet
morsiamen vanhempien periaatteellisen suostumuksen tahi luvan saapua
morsiamen kotiin kosintakeskusteluja jatkamaan. Paikotellen vaatii
kuitenkin tapa, etteivät morsiamen vanhemmat ensi kerralla anna
lopullista suostumustaan; Karlyganissa sanotaan: _vyi kudolen valez köi
luoz_ 'uuden _kudon_ ( = sulhasen isän) hevonen on lihava', jolla
tahdotaan viitata, että kosiomiesten on tultava uudelleen. Arvaz
Pelgissä ei tavallisesti lopullista vastausta naimatarjoukseen anneta,
ennenkuin kolmannella kerralla. Karlyganissa nimitetään ensimäistä
käyntiä _nyi inan_ 'neidon tiedustaminen' ja vasta toista (_arberi
baston_) pidetään varsinaisena kihlausmatkana. V. Behterevin mukaan
seuraa ensimäistä kosintayhtymystä, jossa kihlaus todellisuudessa jo on
tapahtunut, n.s. "suuri kosinta", johon ottaa osaa koko morsiamen suku.
Tällöin saattaa lunnasraha, josta edellisellä kerralla on sovittu,
vielä olla yksityiskohtaisen keskustelun alaisena. Samanlainen
uudistettu yhtymys havaitaan Glazovin piirin tavoissa.



Kihlaus jd avioliiton toimeenpano.


Kihlauksen jälkeen havaitaan votjakkien avioliittotavoissa kaksi
suuntaa. Georgi ja Rytshkov kertovat morsiamen, sen jälkeen kun
lunnasrahasta oli sovittu tahi se oli suoritettu, suuremmitta menoitta
viedyn sulhasen kotiin. Samanlaisesta tavasta puhuvat muutamat
myöhäisemmätkin tiedot. Sarapulin piirissä vietiin morsian kihlajaisten
jälkeen sulhasen kotiin. Sen talon isännän, johon sulhasen isä
kosintamatkalla pysähtyi, oli tällöin saatettava morsianta, jonka
mukana vietiin tavallisesti osa myötäjäisiä. M. Buchin mukaan seurasi
morsian, jos kosintatilaisuudessa päästiin yksimielisyyteen, heti
sulhasen kotiin. Vjatkan läänin kastamattomat votjakit veivät
lunnasrahan suoritettuaan morsiamen heti luoksensa. Kasanin läänin
kastamattomat votjakit ottivat kihlauksessa tapahtuneen lunnasrahan
suorituksen jälkeen morsiamen enemmittä menoitta sulhasen kotiin.

Avioliittomenot eivät useimpien kuvausten mukaan tällaisissa
tapauksissa loppuneet kuitenkaan tähän. Lyhyemmän tahi pitemmän
sulhasen kotona oleskelun jälkeen palasi nuorikko takaisin
synnyinkotiinsa, josta hänet erikoisia menoja noudattamalla jonkun ajan
kuluttua, uudelleen ja lopullisesti noudettiin miehensä kotiin.

Useiden muiden kuvausten mukaan ei morsianta kihlauksen tapahduttua
viedä sulhasen kotiin, vaan on kihlauksen ja avioliiton toimeenpanon
välillä pitempi tahi lyhyempi väliaika. Tämä väliaika saattaa joskus
muodostua huomattavan pitkäksi. Erään Vjatkan lääniä koskevan tiedon
mukaan toimeenpantiin avioliitto vasta 2-3 vuotta kihlauksen jälkeen.
Permin läänin votjakit vievät morsiamen sulhasen kotiin joskus puolen
vuoden perästä kihlauksen jälkeen, mutta toisinaan kuluu tällä välin
vuosi, pari, jopa kymmenenkin vuotta.

Tällä väliajalla saattaa sulhanen käydä tervehtimässä morsianta.
Avioliiton toimeenpanon ajan lähestyessä käydään sulhasen puolelta
morsiamen kotona häiden vieton ajasta sopimassa. Karlyganissa on
käynnin nimenä _buzou ponon_ 'määräajan asettaminen', s.o. morsiamen
tuontipäivästä sopiminen.



Jarashon ja suan.


Votjakkien avioliittotapojen huomattavimpia ilmiöitä on se jo
aikaisemmin mainittu tapa, että morsian ensimäisen sulhasen kotiin
tuonnin jälkeen palaa synnyinkotiinsa, josta jonkun ajan kuluttua
uudelleen ja lopullisesti noudetaan miehelään. Tällaista tapaa
noudatetaan ei ainoastaan silloin, kun morsian heti kihlauksen ja
lunnasrahan suorituksen tapahduttua viedään sulhasen kotiin, vaan
silloinkin, kun kihlauksen ja häiden välillä on olemassa väliaika.
Näihin suhteisiin on meidän ennen kaikkea koetettava etsiä valaistusta.

Georgi kertoo nuoren parin luo morsiamen sulhasen kotiin tuonnin
jälkeen saapuneen morsiamen isän ja tuoneen lisän myötäjäisiin.
Lähtiessään otti hän tyttärensä mukaansa muutamiksi kuukausiksi, jopa
koko vuodeksikin. Takaisin tuotaessa ja nukkumaan asetettaessa teki
nuorikko vastarintaa, kuten näidenkin aikana. Sulhastalossa pidettiin
tällöin juhla, jossa huviteltiin ja pidettiin kestejä vielä enemmän
kuin häiden aikana.

Morsiamen ensimäisestä tuonnista puhuu Georgi siis häiden
merkityksessä. Useiden myöhäisempien kuvausten nojalla onkin morsiamen
ensimäiseen tuontiin katsottava liittyvän häämenojen toimituksia, ja
monet kertojat antavatkin ensimäiselle morsiamen tuonnille häiden
merkityksen. Kun morsiamen toisen tuonnin ohella aina noudatetaan
yleisiä häämenoja, saattaa votjakeilla näin ollen tapahtua
kahdenkertaiset häätoimitukset.

Näistä ensimäiseen tuontiin liittyviä nimitetään tavallisesti
_jarashoniksi_, toiseen _suaniksi_.

Morsiamen synnyinkotiin palaamista vietetään paikotellen erikoisilla
morsiamen kotona tapahtuvilla juhlallisuuksilla. M. Buch nimittää
ensimaiseen morsiamen tuontiin liittyviä menoja kokonaisuudessaan
nimityksellä, joka on syntynyt morsiamen takaisin palauksesta ("_borys
vetlys_").

Sarapulin piirissä eroavat parin kuvauksen mukaan votjakkien tavat
siinä suhteessa huomattavasti niiden edellä esitetystä yleiskulusta,
että nuorikko palaa kahdesti syntymäkotiinsa.

Seuraavassa tarkastelemme, missä olosuhteissa ja mitä menoja noudattaen
cnsimäinen morsiitmen tuonti tapahtuu.

Kuten mainittu, tavataan useissa ensimäistä morsiamen tuontia
(_jarashonia,_) koskevissa kuvauksissa varsinaisiin häämenoihin
kuuluvia tapoja ja seremonioita. Ennen morsiustaloon lähtöä toimitetaan
sulhasen kotona rukous. Morsiamen kotikylässä poiketaan ensiksi
puhemiehen taloon, jossa paikotellen pidetään rukous. Morsiustalossa
tapahtuvina menoina huomataan rukousmenot yhteisine syönteineen,
juhla-ateriat kiitosmenoineen, kestitysmenot ja lahjojen jakaminen.
Morsian esiintyy hunnutettuna, ja ennen matkalle lähtöä kuljetetaan
häntä joskus kolmasti lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Matkan
yhteydessä noudatetaan tavallisia morsiusmatkan menoja. Sulhasen kotona
tapahtuvista mainittakoon vastaanottomenot, rukousmenot, aviovuoteelle
asettaminen siihen liittyvine menoineen sekä askaroittamismenot
(vedelläkäynti, _sherbet_-juoman valmistaminen ja lattian
lakaiseminen).

Morsiamen heti kihlauksen tapahduttua seuratessa sulhasen kotiin, ei
morsiustalossa nähtävästi tapahtunut suurempia menoja kuin mitä
kosintajuhlissa on tavallista. Morsianta viemässä ei myöskään ollut
erikoista nuodejoukkoa, vaan ottivat kosinnan toimittajat hänet muitta
mutkitta mukaansa.

Ensimäiselle morsiamen tuonnille onkin luonteenomaista se, ettei
morsianta ole hakemassa nuodejoukko virkahenkilöineen, vaan muutama
henki sulhasen lähimpiä sukulaisia.

Muutamien kuvausten mukaan tapahtui ensimäinen morsiamen tuonti
nimenomaan ilman erikoisia menoja, tahikka lopulliseen tuontiin
verrattuna pienempiä tahi vähäpätöisiä menoja noudattaen. J.P. Falk
antaa jälkimäiselle tuonnille häiden merkityksen. Sarapulin piirissä ei
Gr. Vereshtshaginin mukaan _jarashonia_ varten tehty erikoisia
valmistuksia, eikä sillä ollut häiden merkitystä. Morsiamen kotona ei
tapahtunut mitään erikoisia menoja. Sosnovin votjakeista kertoo sama
kirjoittaja, että morsian vietiin sulhasen kotiin _ennen häitä_.
Vihkimisen jälkeen palasivat sekä mies että vaimo kumpikin kotiinsa,
eikä tätä vielä pidetty häinä. Erään samaa piiriä koskevan tiedon
mukaan saapuivat sulhasen lähimmät sukulaiset morsiamen kotiin ja
vierailtuaan siellä pari päivää, veivät lunnasrahan suoritettuaan
morsiamen nähtävästi ilman erikoisia menoja sulhasen kotiin, jossa
morsian viipyi vihkimiseen saakka. A. Fuchs mainitsee, etteivät
votjakit nimitä morsiamen ensimäistä tuontia häiksi sen vuoksi,
etteivät niiden yhteydessä pidä pitkiä pitoja. J. Vasilevin mukaan on
_jarashon_ häämenojen ensi osa, _suan_ varsinaiset häät.

Toiselle morsiamen tuonnille on ominaista morsiamen nouto varsinaisella
nuodejoukolla, jossa on erikoisia virkahenkilöltä. Samanlaisina
esiintyvät häätavat niissä avioliittomenojen kuvauksissa, joissa
puhutaan ainoastaan yhdestä morsiamen tuonnista. Suurimmassa osassa
votjakkien häätapojen kuvauksia osottavat _suanin_ aikana noudatetut
menot suurempaa rikkautta ja vaihtelevaisuutta kuin _jarashonsssa_
esiintyvät.

Vaikkakin siis _jarashoniin_ liittyvät tavat saattavat sisältää
tavallisia ja yleisiä häämenojen toimituksia, näyttää mainittu
avioliittomenojen osa toiseen morsiamen tuontiin verrattuna
erikoispiirteitä, jotka oikeuttavat vertaamaan sitä kihlauksen
yhteydessä noudatettaviin.

Vielä on erikoisesti huomioonotettava ensimäisen morsiamen tuonnin
nimityksen merkitys ja etymologia. Munkácsilla tavataan _jarashon_
kihlauksen ja kosinnan (_verlobung, freierei_) sekä ensimäisten häiden
merkityksessä, _jarash-_ 'sich verloben; freien; die erste hochzeit
feiern'. Wiedemannin mukaan (Syrj.-deutsch. Wörterb.) on _jarashon_
Friede, Eintracht', _jarashtyny_ 'versöhnen', _jarashyny_ 'verloben,
verbinden', _jarashyskyny_ 'sich verloben'. Paitsi sitä, että
_jarashon_ siis esiintyy sekä kihlauksen että häiden merkityksessä,
näyttää se johtuneen merkitykseltään saman laatuisesta sanasta kuin
venäläisten ja mordvalaisten kosinta- ja kihlajaisjuhlien nimitykset
(vrt. _lad'amo, lady, ladynki, zgovor_ j.n.e.).

Kun tämän lisäksi tunnemme, että morsian muutamien tietojen mukaan heti
kihlajaisjuhlien jälkeen tuotiin sulhasen kotiin, ei liene epäilyksen
alaista, etteikö ensimäinen morsiamen tuonti juuri kihlajaismenoista
ole kehittynyt erikoiseksi ja itsenäiseksi häämenojen osaksi. Morsiamen
oli tässäkin tapauksessa tehtävä tuo tärkeä matka synnyinkodista
sulhasen kotiin, ja koko tapahtuma muistutti niin paljon varsinaista
avioliiton toimeenpanoa, että sen yhteydessä alettiin yhä enemmän
noudattaa varsinaisten häämenojen toimituksia.

Ajasta, jona morsian oleskelee sulhasen kotona ensimäisen tuonnin
jälkeen, käyvät tiedot kahtaalle. Toisten mukaan näyttää morsian
viipyneen sulhasen kotona verrattain pitkän aikaa. Sarapulin piirissä
oleskeli morsian appivanhempien luona epämääräisen ajan, joskus
muutaman kuukauden, jopa vuoden tahi parikin. Elabugan piirissä
tapahtui synnyinkotiin palaaminen kolmen, joskus kuuden kuukauden
kuluttua tuonnin jälkeen. Mamadyshin piirissä viipyi morsian sulhasen
kotona muutamia viikkoja. Kasanin läänissä kesti kysymyksessä oleva
oleskelu Pietarin päivästä viljankorjuuseen saakka.

Useat tiedot osottavat sen sijaan morsiamen viipyneen sulhasen kotona
verrattain lyhyen aikaa. Rytshkov mainitsee morsiamen oleskelleen
sulhasen kotona vain viikon ajan. Georgin ja J.P. Falkin kuvausten
mukaan ei tämä oleskelu myöskään näytä muodostuneen pitkäaikaiseksi.
Vjatkan läänissä muutti morsian isänsä luo heti häiden jälkeen, ja
saman käsityksen saa S. Maksimovin kuvauksesta. Sarapulin ja Kasanin
piireissä tapahtui nuorikon palaus muutamia päiviä _jarashonin_
jälkeen. Malmyzhin piirissä palasi morsian joko heti tahi muutaman
päivän kuluttua, Glazovin piirissä kolmantena päivänä tuonnin jälkeen.

Nuorikon vanhempiensa kotona oleskelu palaamisen jälkeen kestää
useampien tietojen mukaan verrattain pitkän aikaa. Monet sekä vanhemmat
että nykyaikaisemmat votjakkien avioliittotapojen kuvaajat asettavat
tämän oleskelun lunnasrahan suorituksen yhteyteen. J.P. Falk kertoo,
että kun puolet lunnasrahasta oli suoritettu, vietiin morsian
appivanhempiensa luo, ja vasta sitten, kun loput oli saatu
suoritetuksi, vietettiin juhlalliset häät. Tällä välin piti morsianta
hänen isänsä kihlattuna kotonaan. N. Rytshkovin mukaan suoritti
sulhanen kwymyksessä olevana synnyinkodissa oleskelun aikana, joka
kesti kokonaisen vuoden, lunnasrahan. Georgi mainitsee nuorikon
viipyneen synnyinkodissaan muutamia kuukausia, joskus koko vuodenkin.

Samanlaisista suhteista puhuvat useat myöhemmät tiedot. V. Behterev
kertoo, että nuorikko pian ensimäisen tuonnin jälkeen lasketaan
takaisin isänsä luo, jossa hän viipyy koko talven tahi siihen saakka,
kunnes sulhanen on maksanut lunnasrahan. Samoin mainitsee S. Maksimov
sulhasen koettavan selviytyä lunnasrahasta sillä aikaa, kun morsian
oleskelee synnyinkodissaan sinne palanneena. Glazovin piirissä
päästettiin morsian häiden jälkeen takaisin isän kotiin, jossa hän
viipyi pitkän aikaa. Tällä välin rakensi mies itselleen uuden pirtin ja
maksoi vähissä erin lunnasrahan. Kasanin piirin votjakit maksoivat
loppuosan lunnasrahasta vasta toista kertaa nuorikkoa hakemaan
tultaessa. M. Buchin mukaan viipyi nuorikko isänkodissaan siksi, kunnes
sulhanen oli maksanut lunnasrahan.

Useampien tietojen mukaan muodostuu morsiamen synnyinkodissa oleskelu
noin puolen vuoden pituiseksi. Jos _jarashon_ on vietetty Pietarin
päivän aikana, tapahtuu _suan_ laskiaisen tienoilla tahi päinvastoin.

Georgi mainitsee morsiamen isän, tullessaan hakemaan tytärtänsä
takaisin, tuoneen lisän myötäjäisiin. Sarapulin piirissä annettiin
morsianta ensimäistä kertaa tuotaessa tavallisesti osa myötäjäisiä.
Koska myötäjäisten määrä tavallisesti riippuu lunnasrahan suuruudesta,
tuntuukin luonnolliselta, että niiden suoritus tapahtui vastaavassa
suhteessa jälkimäisen maksamiseen.

Nuorikon synnyinkodissa oleskelusta mainittakoon vielä, että hän koko
tämän ajan käyttää neidon pukua. Georgi mainitsee hänen tänä aikana
työskennelleen osaksi omaksi, osaksi vanhempiensa hyväksi. Joskus
mainitaan nuorikon synnyinkotiin palauksen tarkoituksena olevan hänen
osanottonsa syksyiseen viljankorjuuseen tahi peltotöihin keväällä, jos
_jarashon_ on ollut talvella. J. Vasilev sanoo nuorikon tuodun takaisin
suorittamaan keskenjääneitä töitä. Kokonaan maataloudellisten seikkojen
yhteyteen asettaa myöskin M. Haruzin kysymyksessä olevat nuorikon
olinpaikan muuttelemiset. Ensimäisen tuonnin tapahduttua laskiaisen
tienoilla, palaa nuorikko pian isänsä kotiin, jossa viipyy Pietarin
päivään saakka eli varsinaisen maanviljelystyöajan alkuun. Sulhasen
kotia palanneena viipyy nuorikko siellä peltotöiden loppuun saakka.
Palattuaan syksyllä uudelleen synnyinkotiin, ottaa nuorikko siellä osaa
töihin, kunnes hänet marraskuun 24 p. lopullisesti viedään miehensä
kotiin.

Sulhasen kotona oleskelun tarkoitukselle antavat Kasanin piirin
votjakkien tavat lisävalaistusta. Täällä saapuvat morsiamen vanhemmat
_jarashonin_ jälkeen sulhasen kotiin. Tällöin tapahtuu sulhasen ja
morsiamen sukulaisten kesken seremoniallinen väittely morsiamen
ominaisuuksista. Sulhasen puolelta esitetään morsiamen huonoja avuja ja
väitetään, että talossa kaikki on alkanut käydä onnettomasti nuorikon
tuonnin jälkeen. "Otettuamme tyttärenne on onnemme mennyt taapäin ja
karja alkanut vähentyä. Tyttärenne näyttää tuottavan onnettomuutta ja
olevan laiska; juuri hänen tulonsa jälkeen olemme köyhtyneet."
Morsiamen sukulaisten puolelta taasen vastaväitteitä tehden kuvataan
hänen ahkeruuttaan ja työteliäisyyttään kotona ollessa. Tällainen
kiistely jatkuu seremoniallisen vuoropuhelun muodossa pitkän aikaa.
-- M. Buch käsittää morsiamen sulhastalossa oleskelun jonkunmoiseksi
kojeavioliitoksi ("_eine Ehe auf Probe_"). Samanlainen merkitys
(_probeehe_) on sillä Munkácsin votjakin kielen sanakirjan mukaan.



Häidenvieton aika.


Häidenviettokausia on votjakeilla kaksi: toinen kesällä heti Pietarin
päivän jälkeen, toinen laskiaisen aikaan, _jarashonin_ tapahtuessa
laskiaisen tienoissa, pidetään _suan_ Pietarin päivän jälkeen. Joskus
saattavat _jarashon_ ja _suan_ tapahtua päinvastaisessa
järjestyksessä.

Näistä molemmista kausista näyttää kesäinen olevan etusijalla, _suan_
varsinaisten häiden merkityksessä vietetään useimmiten kesän aikaan.
Tätäpaitsi mainitaan joskus erikoisesti kesä varsinaisena
häidenviettoaikana.

Käsitys kesästä häidenvietolle sopivana vuodenaikana tavataan näin
ollen votjakeillakin. Venäläiset kirkolliset suhteet ovat
silminnähtävästi aikaansaaneet sen, että heidänkin tavoissaan kesäinen
häidenviettokausi alkaa Pietarin päivästä ja talvinen sattuu laskiaisen
tienoille.



Häämenot.


Edellä olemme jo kosketelleet joitakuita varsinaisiin häidenvietossa
noudatettuihin tapoihin kuuluvia menoja. Ottaessamme ne seuraavassa
lähemmän tarkastelun alaiseksi, käsittelemme molempien morsiamen
tuontien yhteydessä noudatettavia tapoja ja menoja yhdessä, sikäli kuin
ne laadultaan ja merkitykseltään ovat yhteenkuuluvia eivätkä häämenojen
molempien jaksojen selvittelyn kannalta vaadi erittelyä.

_Sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä_ tapahtuvista menoista ovat
huomattavimmat _rukousmenot_. Ne ovat ylipäätänsä saman laatuisia kuin
kosintamatkalle lähdettäessä noudatettavat. Huomattavaa niissä on
vainajien puoleen kääntyminen. Mamadyshin piirissä ottaa rukoukseen
osaa sulhasen sukulaisia. Rukouksen jälkeen heitetään leivänpaloja
uunin luo asetettuun astiaan ja lausutaan: "Vanhukset, elkää koskeko!
Sallikaa hyvin sinne saapua ja hyvin palata!"



Nuodematka.


Aikaisemmin olemme tehneet selkoa siitä erotuksesta, mikä nuodematkan
suhteen vallitsee _jarashonin_ ja _suanin_ välillä. Kuten mainittu,
noudetaan morsian lopullisesti miehelään nuodejoukon kanssa, johon
kuuluu erinäisiä virkahenkilöltä. Näiden joukossa havaitaan vanhempi
kunniajohtaja _kudo, l. bydzym kudo_ 'suuri _kudo_'. Vastaava
naispuolinen toimihenkilö on _tuklatshi_. M. Buchin mukaan ovat nämä
sukulaisia. J. Vasilevilla tavataan häämenojen johtajana ja
järjestäjänä _töre_ 'Vorsitzender'. _jarashonin_ aikana on sinä
morsiamen serkku, _suanin_ aikana sulhasen.

Näitä paitsi johtaa nuodejoukkoa kaksi nuorempaa toimimiestä, joiden
asema ja tehtävät muistuttavat venäläisillä, tsheremisseillä ja
tshuvasseilla tavattavien kaksoisnuodemiesten (_drushkain_, "suuren ja
pienen vävyn") asemaa häämenoissa. Heitä nimitetään _bydzym kazak_ ja
_poktshi kazak_ ('iso ja pieni k.') tahi _nyl vaisjos_ ('neidon
tuojat') ja ovat he votjakeillakin nuorempia miespuolisia sukulaisia.
Lisäksi saattaa häiden aikana toimia virkahenkilönä kosinnassa
esiintynyt _az-vetlis_ 'edelläkulkija' tahi _az-vorttis_ 'edelläajaja'.
Naispuolisista virkahenkilöistä on vielä mainittava morsiamen
seuralais- ja avustajaneito _nyl-biztis l. biztis-nyl tahi kazak-nyl_.

Prof. Wichmann esittää _kudo_- ja _tuklatshi_-sanat tshuvassilaisina
lainasanoina, edellisen merkityksessä _brautwerber, freiwerber, vater
des schwiegersohnes od. der schwiegertochter_. Muotonsa puolesta katsoo
hän _kudo_-sanan voivan yhtä hyvin olla lainatun tatarista kuin
tshuvassista, mutta merkitykseensä nähden on se lähempänä
tshuvassilaista.

_Kudo_-sanan merkityksen suhteen viittaamme siihen, mitä mordvalaisista
puhuttaessa on mainittu sen merkityksestä mordvassa ja tshuvassissa.
Mahdotonta ei olisi, että sana votjakin kielessäkin olisi saanut
naimisiinjoutuvien isien merkityksen venäläisestä vaikutuksesta.

Muutamat kuvaukset puhuvat sulhasen osanotosta morsiamen noudantaan
etenkin _suanin_ aikana.

Lukuisien toisten tietojen mukaan ei sulhanen sitävastoin ole mukana
morsianta noudettaessa, _jarashonin_ aikana hän useimmissa tapauksissa
jää pois nuodematkalta, ja _suanissakin_ hänen usein nimenomaan
mainitaan jäävän pois. Toisten kuvausten mukaan hän ei ylipäätänsä
esiinny näissä menoissa.

Tämän seikan yhteydessä tarkastelemme sulhasen asemaa ja esiintymistä
votjakkien avioliittomenoissa yleensä.

Aikaisemmasta on sulhasen syrjäinen ja passivinen asema kosinnassa
meille tunnettua. Häämenoissa ei niinikään useimpia kuvauksia
seuratessa tämä saata olla kiinnittämättä huomiota. Vielä
sulhastalossakin tapahtuvien menojen aikana pysyttelee sulhanen
syrjässä. Muutamien tietojen mukaan hän pakenee nimenomaan pois kotoa
morsianta tuotaessa. Eräässä Kasanhi lääniä koskevassa kuvauksessa
mainitaan, että sulhasen läsnäolo on avioliittomenoissa tarpeellinen
vain vihittäessä, milloin häiden yhteydessä on tapana vihittäytyä.
Eräässä kylässä sulhanen työskenteli metsässä nuodematkan aikana,
makasi lavitsalla toisessa pirtissä sillä aikaa, kun hänen kotonansa
pidettiin häitä. Sosnovissa pysyttelihe sulhanen morsiamen tuonnin
jälkeen piilossa seuraavan päivän iltaan saakka. Arvaz Pelgissä on
sulhasen häämenojen alkuosan aikana oleskeltava kotoa poissa, naapurin
luona. Hän saapuu salaisin puolin häätaloon vasta vähää ennen
aviovuoteelle asettamista, suoraan makuuaittaan.

Niiden kuvausten suhteen, jotka puhuvat sulhasen osanotosta
nuodematkaan, on huomattavaa, että useimmat niistä koskevat Glazovin
piiriä (Shestakov, Gavrilov, Mahaev, Luppov), jonka häätavoissa yleensä
näkyy selvä venäläinen vaikutus, niin että ne esim. siinä poikkeavat
votjakkien häämenojen yleisestä kulusta, ettei morsian palaa takaisin
synnyinkotiin. Sulhasen osanottoa nuodematkaan saatettaneen näin ollen
pitää myöhäsyntyisenä tapana.

Parin tiedon mukaan tulee nuodematkalle lähtijöitä olla epätasalukuinen
joukko. Karlyganissa lähdetään matkalle myöhään illalla tahi puolenyön
aikana. Kuten kosintamatkalla, pysähdytään hääretkelläkin morsiamen
kotikylässä välittäjän taloon, jossa juhlitaan ja pidetään joskus
rukous.



Morsiustalossa.


Käytettävinämme olevista kuvauksista puhuvat vain harvat jonkunmoisista
seremonioista nuodejoukon vastaanotossa, mutta yleensä ei vastaanotto
votjakeilla näytä muodostuneen säännöllisiä ja yhtenäisiä tapoja
sisältäväksi häämenojen osaksi.

Muutamissa kuvauksissa kerrotaan kuitenkin ruokatavaroilla
vastaanotosta. Glazovin piirissä ottaa vanhin morsiamen perheestä
ruokatavaroita (leivän, munakeittoa, juustokakkuja, voita ja suolaa)
sisältävän, karttuunihuivilla peitetyn maljan, hänen vaimonsa ja muut
naiset olutta ja kumyshkaa, ja tulee pihamaalle nuodejoukkoa vastaan,
pyytäen siihen kuuluvia nauttimaan kestityksestä. Pyyntöä noudattavat
ensiksi sulhanen, sitten muut nuodejoukkolaiset. Sarapulin piirissä
otettiin nuodejoukko vastaan pihalla, johon oli asetettu pöytä
leipineen, suoloineen, kumyshkoineen ja oluineen. Zavalovin volostissa
oli vastaanotossa käytännössä ruokatavaroita. Kasanin piirissä saapuu
morsiamen isä _az-vetlisin_ taloon mukanaan olutta, jolla kestitsee
nuodemiehiä, pyytäen heitä luokseen. Vieraita ei morsiustalossa
kuitenkaan aluksi päästetä sisälle, jonka vuoksi he tekevät pihalle
suuren nuotion. Sisälle astuttuaan he eivät saa mennä katon jakohirttä
kauemmaksi, vaan on heidän siinä odotettava lupaa saada yhtyä morsiamen
puolen vieraisiin.

Yleisenä votjakkilaisena tapana on pidettävä morsiamen piilottautumista
tahi kotoa poistumista nuodejoukon saapumisen ajaksi. Se esiintyy sekä
_jarashonissa_, että _suanissa_. Mamadyshin ja Glazovin piireissä hakee
nuodejoukko morsiamen piilokortteerista, mukanaan ruokatavaroita.
Edellisessä pidetään piilokortteerissa rukous, jälkimäisessä tapahtuu
morsiamen seremoniallinen ruokkiminen. Tätäpaitsi morsian Glazovin
piirissä kesken morsiustalossa tapahtuvien menojen piilottautuu
ystävättärineen ruispeltoon, josta nuodejoukko käy hänet etsimässä.

Edelleen huomataan näissä tavoissa sellainen piirre, että morsian
muutamien kuvausten mukaan oleskelee erillään varsinaisesta
hääjoukkueesta aina lähdön edellä tapahtuviin menoihin saakka. Tämän
tavan vaikutuksesta tapahtuu esim. lahjojen jakaminen joskus sukulaisen
välityksellä. Esille tuotaessa on morsian huivilla tahi morsiushunnulla
(_byrkentshik, shobyret_) verhottuna. Karlyganissa oleskelee morsian
naispuolisten vieraittensa ympäröimänä _kenosissa_, jossa hänen on
lauluilla ja kanteleen soitolla huvitettava vieraitansa. Tämän
aikaisemmin tsheremissien tavoissa esiintyneen piirteen yhtäläisyydestä
eräiden turkkilais-tatarilaisten kansojen tapojen kanssa olemme edellä
puhuneet.

Nuodejoukon saapumisen jälkeen tapahtuvista menoista ovat yleisimpiä
_rukousmenot_, joihin liittyy yhteinen (nuodeväen ja morsiamen
sukulaisten välinen) syönti. Sarapulin piirissä yhtyy rukoukseen
kolminkertainen kynttilän ympäri kulkeminen. Karlyganissa on sen aikana
käytännössä nuodeväen tuoma lahjaleipä (_salam_). Arvaz Pelgissä
toimittaa rukouksen morsiamen isä puurovatia kädessään pidellen.

Rukousmenoja seuraa usein yleinen juhla-ateria. Sen perästä tahi
välillä tapahtuneen lahjojen jaon jälkeen seuraavat n.s.
_kiitosseremoniat_, joille on ominaista se, että kunkin
nuodejoukkolaisen on polvistuneena runomuotoisesti tahi laululla
lausuttava kiitoksensa morsiamen vanhemmille, joskus jokaiselle
morsiamen sukulaiselle erikseen. Karlyganissa tapahtuu meno sellaisessa
järjestyksessä, että isäntäväki kiittää nuodemiehiä lahjaleivästä,
laulaen kunkin edessä polvillaan kiitoslaulun. Tämän tapaisia menoja on
turkkilais-tatarilaisten kansojen häätavoissa.

Glazovin piirin menoissa tavataan jo aikaisemmin puheenaolleen sulhasen
osanoton ohella _sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen syönti_.
Erikoisesti huomioonotettavaa on tässä tapahtuva avioparin asettuminen
vaatealustalle, mikä samassa häämenojen kohdassa on osottautunut olevan
yleistä venäläisissä tavoissa. V. Behterevin kuvauksessa tavataan
ruoskallalyöntimeno, jonka toimittajana on sulhanen; kuvaus koskee siis
sellaisia häitä, joissa sulhanen on nuodematkalla mukana.

Edelleen huomataan _valemorsiamen_ esiintyminen Glazovin piirissä.
Samaten havaitaan sikäläisissä menoissa _pöydän ympäri kulkeminen_,
josta muissa votjakkien häätapojen kuvauksissa yleensä ei puhuta, mutta
joka varsinkin mordvalaisissa ja venäläisissä tavoissa vastaavassa
kohdassa ei ole harvinainen.

Kestitsemismenot ja lahjojen jakaminen tapahtuvat milloin aikaisemmin,
milloin lähdön edellä suoritettavina toimituksina.

Ennen matkalle lähtöä tapahtuvina toimituksina tavataan morsiamen
kuljettaminen synnyinkodin eri paikoissa (pirtissä, aitassa, vajassa,
navetassa j.n.e.) ja niiden hyvästeleminen. Ennen lähtöä itkee morsian
eroitkuja vanhemmilleen ja sukulaisilleen tahi hyvästelee muutoin
heitä. A. Fuchsin mukaan alkaa morsian itkeä jo silloin, kun nuodeväki
ympäröi hänet. Kun myötäjäisiä aletaan asettaa vankkureihin, ulvoo
morsian ääneensä ja jatkaa tätä, kunnes hänet on kannettu ulos pirtistä
ja asetettu vankkureihin.

Matkallelähdössä tapahtuu vielä ympärikulkemisia ja
ympärikuljettamisia. Yleisintä on morsiamen kuljettaminen
lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Karlyganissa kuljetetaan morsianta
kolmasti hääsaattueen ympäri. Glazovin ja Sarapulin piireissä tapahtuu
koko hääsaattueen ympärikulkeminen, ympärikulkijana joku häiden
virkahenkilö. Viimeksimainitussa piirissä vedetään tällöin
morsiussaattueen ympärille kirveellä viiva. Morsiamen on huudahdellen
hypättävä alas ajoneuvoista, ikäänkuin häntä vietäisiin väkisin. Vasta
kolmannella kerralla hän jää niihin istumaan. Kasariin piirissä morsian
istuuduttuaan nousee ylös ja istuutuu uudelleen (3 kertaa).
Karlyganissa hän kolmasti kohottautuu ylös, ikäänkuin pois noustakseen.



Morsiusmatka.


Useissa kuvauksissa mainitaan morsiamen matkalla sulhasen kotiin
itkevän ja valittavan. Mamadyshin piirissä vietiin morsian ratsun
selässä kylän ulkopuolelle. Noin sata syltä kylän reunasta edennyttyä
tehtiin saattajien ja hääjoukon välille veitsellä viiva ja asetettiin
morsian ajoneuvoihin, joissa hän jatkoi matkaansa. Sarapulin piirissä
heitettiin jokaisella pellonveräjällä vainajille leipää ja pyydettiin
niitä varjelemaan taudeilta. Glazovin piirissä oli morsiamen
välttämättömästi kylän ulkorajalla hypättävä pois ajoneuvoista ja
karattava takaisin kotiinsa. Kasanin läänissä hyppäsi morsian A.
Fuchsin kuvauksen mukaan kolmasti pois ajoneuvoista. Kasanin piirissä
hän kylvöpellon ohi ajettaessa nousee oman kylvöosuutensa kohdalla
ajoneuvoista ja kulkee sen poikki, jotta sukulaiset viljankorjuun
aikana näkisivät hänen jälkensä ja muistaisivat häntä.



Sulhastalossa.


Sulhastalossa morsiamen noudon jälkeen noudatetuista menoista antaa
Georgi eräitä yksityiskohtaisia tietoja. Morsian tuotiin sulhasen
kotiin hunnutettuna. Pukeuduttuaan eri huoneessa naineen naisen pukuun,
astui morsian juhlavieraiden joukkoon ja asettui oven luo levitetylle
verkapeitolle. Tällä aikaa uhrasi uskonnollistenmenojen toimittaja
("_Tor Kart_") lasin olutta ja kääntyi rukouksin jumalien puoleen,
anoen vastanaineille onnea elatuksen ja rikkauden hankkimisessa sekä
lasten synnyttämisessä. Tämän jälkeen tarjoili joku morsiamen
puolelaisiin kuuluva neitonen häävieraille mettä tahi olutta, jolloinka
morsian asettui kunkin eteen polvilleen, jääden siihen asentoon, kunnes
malja oli tyhjennetty.

Myöhemmissä kuvauksissa, jotka yksityiskohtaisemmin koskettelevat tätä
häämenojen kohtaa, puhutaan erikoisista menoista morsiamen ja
hääsaattueen vastaanottamisessa. Niiden yleisimmäksi piirteeksi on
katsottava ruokatavaroiden tahi kestitysaineiden esilletuonti pihalle
tahi portaiden eteen. Vastaanottajina ovat sulhasen vanhemmat. Myöskin
toimitetaan tällöin usein rukous ja nautitaan yhteisesti esilletuotuja
ruokia tahi juomia. Eräillä paikkakunnilla (Malmyzhin ja Kasanin
piirikunnat) esiintyy vastaanotossa myöskin sulhanen, jolloinka
tapahtuu avioparin välinen yhteinen syönti. Lukuunottamalla sen, mitä
aikaisemmin on käynyt selville sulhasen osanotosta häämenoihin yleensä,
sekä millaiseksi useimmat kuvaukset sen esittävät morsiamen tuonnin ja
vastaanoton aikana sekä sitä lähinnä seuraavien toimitusten suhteen, on
sulhasen esiintymistä vastaanotossa pidettävä sen votjakeilla
aikaisemmin vallinneen ja paikotellen vieläkin vallitsevan kannan
vastaisena, jonka mukaan sulhanen morsianta tuotaessa ei ole esillä
eikä usein kotonakaan. Puheenalaisissa kuvauksissa tavattava samalle
alustalle asettautuminen on samoilla edellytyksillä mahdollinen. Nämä
toimitukset lienevätkin tässä häämenojen kohdassa myöhäsyntyisiä.

Mordvalaisten ja venäläisten tavoissa yleinen leivällä ja suolalla
vastaanottaminen tavataan, paitsi Sosnovin votjakeilla, myös Glazovin
ja Kasanin piireissä. Näistä ovat kahden ensinmainitun paikkakunnan
tavat useissa suhteissa osottaneet erikoista venäläispiirteisyyttä.

Arvaz Pelgissä kuljettaa anoppi morsianta tämän ajoneuvoista
laskeuduttua kolmasti niiden ympäri, ja Kasanin piirissä kulkee morsian
niinikään kolmasti vankkurien ympäri. Vastaanoton jälkeen viedään
morsian tavallisesti aittaan.

Kuten muutamien kuvausten mukaan morsiustalossa tapahtuvien menojen
aikana, huomataan tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa eräänlainen
morsiamen eristäytyminen niiden alkupuolella. Vastaanoton jälkeen
aittaan mentyään tulee morsian esille toimittamaan kestitysmenoa tahi
lahjojen jakoa, mutta poistuu näiden jälkeen joskus uudelleen aittaan.
Arvaz Pelgissä oleskelee morsian aitassa, jossa hän kanteleen soitolla
säestää luoksensa kokoontuneitten nuorten tanssia. Tämä erilleen
leiriytyminen on kuitenkin paljoa huomattavampana ja selvempänä
esiintynyt tsheremissien tavoissa.

Vastaanoton jälkeen sulhastalossa tapahtuvat menot osottavat eri
kuvausten mukaan sangen suurta vaihtelevaisuutta. Paitsi sitä, että
tavat todella eri seuduilla vaihtelevat, on näiden suhteen, kuten usein
muulloinkin, eri huomiontekijöiden käsitys tapojen ja menojen laadusta
ja kulusta vaikuttanut heidän kuvauksiinsa.

Lähimpänä jatkona vastaanottomenoille on varmaankin pidettävä M. Buchin
kuvaamaa tulisijan ympäri kulkemista. Vaikkakaan sitä tämän muotoisena
ja tähän häämenojen kohtaan kuuluvana ei tavata muissa kuvauksissa, on
sille annettava yleisempi merkitys siksi, että morsiustalossa
tapahtuvana yleisemmin esiintyvä kynttilän ympäri kulkeminen on sille
läheisenä analogiana. Paitsi sitä, että ympärikulkeminen kumpaisessakin
tapauksessa esiintyy tulen ympäri kulkemisena, on sekä kynttilän että
tulisijan ympäri kulkemiselle yhteistä se, että meno tapahtuu
rukouslauluja laulaen ja että joka kerta pysähdytään pyhäinkuvien
edessä. Morsiustalossa on menon johtajana uskonnollisten menojen
toimittaja, sulhastalossa juohdemies.

Vaikkakin tulisijaan kohdistuvat menot ovat yleisimpiä eri kansojen
häämenoissa tavattavista seremonioista, sisältävät kysymyksessä
olevat votjakkien menot piirteitä, jotka viittaavat siihen, että
kirkolliset vihkimämenot ovat mahdollisesti niihin vaikuttaneet.
Kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan kuuluu papin ja avioparin
kolminkertainen kulku vihkimäalttarin (_analoj_) ympäri. Votjakkien
tavoissa esiintyvät puheenalaiset ympärikulkemiset kynttilän ja
tulisijan, siis tulen ympäri kulkemisena, jota ne kirkollisessa
vihkimäseremoniassa eivät ole. Mutta mahdotonta ei ole, että votjakkien
tapoihin vanhastaan kuulunut tulen ympäri kulkeminen kirkollisesta
vaikutuksesta on muodostunut tällaiseksi uskonnollista laatua olevaksi
menoksi.

Georgi puhuu kuvauksessaan avioparin _istuttamisesta yhteiselle
alustalle_. Siihen liittyi rukouksia ja siunatun oluen yhteinen
nauttiminen. Tälle menolle antaa Georgi varsinaisen avioliiton
vahvistusmenon merkityksen. A. Fuchs kuvaa menoa, joka muuten
yksityiskohtaisesti vastaa Georgin esittämää, paitsi että siinä vielä
kysyttiin naimisiinmenijöiden suostumusta ja mainittiin heitä nimeltä.

J.P. Falkilla tavataan niinikään kuvaus votjakkilaisesta
"vihkimäseremoniasta". Sen mukaan antoi hengellisten menojen toimittaja
avioparin maistaa siunattua leipää ja suolaa sekä olutta, lausuen
samalla rukouksen.

Näissä kuvauksissa on keskinäisen vertailun kannalta havaittavissa
siksi paljon yhteisiä piirteitä, että niiden on katsottava koskevan
pääasiassa saman muotoista menoa.

Kuten äsken puheenaolleille ympärikulkemismenoille, on tälle menolle
ominaista se, että sen suorittaa hengellisten menojen toimittaja.
Edelleen liittyy siihen rukouksia ja _siunatun_ juoman tahi
suolan-leivän ja juoman nauttiminen. Juoman ja ruoan yhteinen
nauttiminen on kyllä yleisimpiä eri kansojen avioliittotapojen
seremonioita ja tavataan useissa eri kohdissa votjakkien
avioliittotavoissa yksinkertaisessa muodossaan. Se saattaa semmoisenaan
näin ollen olla vanha vötjakkilainen tapa. Tässä kuvatussa menossa,
sitä kokonaisuudessaan tarkasteltaessa havaitaan kuitenkin helposti
yhtäläisyyksiä kreikkalais-katolisen vihkimäseremonian kanssa.
Ensiksikin esiintyy se ennen kaikkea uskonnollisluonteisena
toimituksena, jommoista merkitystä yhteisellä syönnillä tahi juonnilla
yleisenä avioliiton vahvistusmenona tavallisesti ei ole. Tunnettua on,
että kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan liittyy kolminkertainen
avioparin välinen siunatulla vedellä sekoitetun viinin nauttiminen.
Tsheremisseistä puhuessamme olemme naimisiinmenijöiden suostumuksen
kysynnän, josta A. Fuchs votjakkien tavoissa puhuu, havainneet
yleisenä kuuluvan muhamettilaiseen vihkimätoimitukseen. Myöskin
kreikkalais-katolisessa vihkimisessä kysytään, menevätkö naimisiin
joutuvat omasta tahdostaan avioliittoon. Siihen kuuluu myöskin sulhasen
ja morsiamen nimeltä mainitseminen, josta A. Fuchs tarkastelunalaisessa
votjakkiiaisessa menossa puhuu. Georgin ja Fuchsin mainitsemalla
yhteiselle alustalle asettamisella, joka sekin muuten saattaa
kuulua yleisiin n.s. istuttamismenoihin, on vastaavaisuutensa
kreikkalais-katolisessa vihkimisessä.

Votjakkien "vihkimäseremonia" näyttää siis muodostuneen uskonnollista
laatua olevaksi juhlalliseksi avioliiton vahvistusmenoksi kirkollisesta
vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan sisällä sitä, että siinä esiintyvät
yhteinen syönti ja juonti sekä yhteiselle alustalle asettuminen
olisivat votjakkien tavoissa täältä peräisin. Etempänä näemme niillä
niinkin hyvin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kuin
avioliittotavoissa yleensä olevan paljoa laajemman merkityksen.

Muista tännekuuluvista tavoista on huomattava _valemorsiamen_
esiintyminen, joka tapahtuu sillä aikaa, kun morsiamen päähän aitassa
puetaan naineen naisen tahi nuorikon päähine. Valemorsiamena esiintyy
morsiamen vaatteisiin pukeutunut nainen, joka käy näyttäytymässä
hääväelle.

Erittäin runsaasti tavataan tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja.
Paitsi aikaisemmin vastaanottoon, ympärikulkemismenoihin ja
"vihkimäseremoniaan" liittyviä rukouksia, pidetään usein pian
vastaanoton jälkeen erikoinen rukous pirtissä tahi _kualassa_;
tätäpaitsi yhtyy aviovuoteelle asettamiseen ja vedelläkäyntimenoon
rukousmenoja. Ruokatavaroiden (puuron, leivän, voin j.n.e.) käsissä
piteleminen rukousten aikana on yleistä. Glazovin piirissä tavataan
niiden sijalla siunausmenoja, joissa sulhasen ristivanhemmatkin
esiintyvät. Tässä suhteessa yhtyvät mainitun paikkakunnan votjakkien
tavat mordvalais-venäläisiin.

_Kestitysmenot_ saattavat votjakeilla tapahtua erillisinä toimituksina
eri kohdissa puheenaolevaa häämenojen sarjaa, tavallisimmin kuitenkin
ensimäisen hääpäivän loppupuolella, joskus seuraavana päivänä
askaroittamisseremonioiden yhteydessä. Kestitysmenoon yhtyy joskus
morsiamen toimittama lahjojen jakaminen sulhasen sukulaisille.
Molemminpuolinen tahi yksipuolinen _lahjoittaminen_ tapahtuu usein
kestitsemisen yhteydessä, joskus pian vastaanoton jälkeen tahi
häämenojen lopulla.

Askaroittamismenojen yhteydessä tapahtuvassa kestitsemisessä tarjoilee
morsian valmistamaansa _Sherbet_-nimistä mesijuomaa, josta koko meno on
saanut nimityksensä (_sherbet juon_). Juoman nimitys on saatu
turkkilais-tatarilaiselta taholta, _sherbet_ tavataan nimenomaan
hääjuomana esim. tatareilla, osmaneilla ja persialaisilla.

_Askaroittamismenoista_ on ensi sijassa mainittava vedelläkäynti, joka
suoritetaan tuontipäivän menojen loppupuolella, seuraavana päivänä tahi
joskus kolmantena päivänä. Useissa paikoissa jätetään veteen erilaisia
uhriantimia, jotka osotetaan veden haltijalle (_vu-murt_). Glazovin
piirissä kaadetaan vesipaikkaan olutta ja kumyshkaa veden haltijalle
sekä heitetään veteen rahoja. Bessermaninuorikko lausuu, heittäessään
vesipaikkaan kuparirahan: "Elköön vesi minua säikyttäkö vaan pesköön,
elköönkä _vu-murt_ minuun koskeko!" Wichmannin mukaan vievät
bessermanit vedelle sekä sulhasen että morsiamen, antaakseen heidän
"astua veteen". Morsian heittää veteen leivänkannikan ja voita lausuen:
"Elköön vesi-äiti peljästyttäkö karjaamme. Suojelkoon hän hyvin
(karjaa)!"

Ärvaz Pelgissä saa morsian lähteen reunalle pannun rahan, Karlyganissa
tyttönen, joka on tullut vesipaikkaa neuvomaan. Sarapulin piirissä
viedään vesipaikalle yksi leivistä, joka rukoiltaessa oli pöydällä;
vesiämpäriin pannaan raha.

V. Koshurnikovin mukaan pestiin morsian vesimatkalla joen rannalla
olevassa saunassa. Tuomallaan vedellä kestitsi morsian häävieraita.
Sarapulin piirissä otti sulhasen äiti vastaan vesipaikalla mukana
olleen leivän ja tuodun veden sekä antoi ne _törelle_, joka ripotteli
vedellä kaikkia läsnäolevia; tuodusta vedestä keitettiin myös puuroa.
Elabugan piirissä heittelevät vesimatkalla olevat nuoret vettä
toistensa päälle ja Arvaz Pelgissä koettaa morsian kastella
ammentamallansa vedellä mukanaolijoita, jotka puolestaan valavat vettä
kauhasta morsiamen päälle.

Vedelläkäyntiä seuraavat eräät muut askaroittamiset, joista edellisestä
tunnetaan _sherbet_-juoman ja puuron valmistaminen tuodusta vedestä.
Glazovin piirissä on morsiamen valmistettava puuroa tuodusta vedestä
sekä paistettava ohukaisia. Bessermanilainen morsian paistaa ohukaisia.
Elabugan piirissä sekä bessermaneilla on morsiamen laastava lattiaa.

Kasanin ja Glazovin piirien tavoissa on huomioonotettava edellä
puheenaolleen kylpemisen yhteydessä tapahtuva "neidon elämän
kadottamisen" itkeminen ja neidon päähineen poisanto, jotka tunnemme
yleisiksi venäläisissä neitoiltamenoissa noudatettaviksi seremonioiksi.
Morsiamen kylpeminen näyttää tästä päättäen tulleen votjakkien tapoihin
venäläiseltä taholta.

Arvaz Pelgissä viedään morsian hääpäivän iltana vedelläkäynnin jälkeen
ruispellolle. Täällä piilotetaan nuorikon päähine (_ashjan_) rukiiseen,
josta hänen on se apulaisneitosen avulla löydettävä.

_Aviovuoteelle asettamiseen_ liittyy rukousmenoja ja usein avioparin
välinen yhteinen syönti. Glazovin piirissä riisuu morsian sulhasen
jalkineet ja saa siitä häneltä rahan. Tämä on yleinen venäläinen tapa
aviovuoteelle asettamisessa.

Muista tämän yhteydessä olevista tavoista mainittakoon vielä, että
Glazovin piirissä makuuvuoteen yli levitetään suojuspeitto (_polog_) ja
että morsian Sarapulin piirissä vietiin makuuaittaan kantamalla.



II

Muutamat tutkimuksenalaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m.
kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen
kannalta tarkasteltuina.



Edellisessä osassa on tutkimuksenalaisten kansojen tapojen kuvailevan
esityksen yhteydessä tehty vertailuja muiden kansojen tapoihin
etupäässä vain sikäli kuin yhtäläisyydet naapurikansojen tapojen kanssa
ovat olleet verrattain silminnähtäviä. Osotetuista yhtäläisyyksistä on
monet usein jo semmoisenaan katsottava lainoiksi, ja useat niistä
koskevat sellaisia tapoja, jotka eivät osota laajempaa leviämistä,
joten niitä on pidettävä vertailunalaisten kansojen keskisinä
paikallisina tapailmiöinä. Useiden tapojen leviämissuhteiden
selvittelyä varten on kuitenkin laajempi, niinhyvin muiden
suomalais-ugrilaisten kuin vieraidenkin kansojen tapoihin ulotettu
vertailu välttämätön. Tällaista laveampaa vertailua vaativat etenkin ne
tavat, jotka yleisinhimillisistä käsityksistä johtuen saattavat
esiintyä kansoilla, joiden kesken ei saateta olettaa sellaista
geneettistä tahi kultturiyhteyttä, että esiintyvät yhtäläisyydet
saatettaisiin selittää periytymisestä tahi lainauksesta johtuviksi.

Aikaisempi kosinta- ja häätapojen tarkastelumme on ylipäätänsä
rajoittunut tapojen ulkoisiin ilmiöihin. Laatuunsa ja merkitykseensä
nähden tahi niiden perustana olevan ajatuksen kannalta ei tapoja
yleensä ole tarkasteltu. Ottaessamme seuraavassa muutamat
huomattavimmat ja yleisen vertailun kannalta mielenkiintoisimmat tavat
yleisesti vertailtaviksi, koetamme samalla myös tässä suhteessa etsiä
niihin valaistusta.



Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista.


Tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen tarkastelu on tuonut
ilmi, etteivät nämä viime aikoihin saakka ole luovuttaneet tyttäriään
vaimoiksi korvauksetta, vaan että morsiamesta on naimisiinaikovan
puolelta pitänyt maksaa hänen perheelleen aineellinen korvaus. Samalla
on morsiamia hankittu myöskin väkivaltaisesti anastamalla.

Muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavat osottavat
avioliiton näillä kansoilla yleensä rakentuneen samoille perusteille.
Lukuisat _ostjakkien_ tapojen kuvaajat puhuvat heillä vallitsevasta
naisen ryöstö- ja ostotavasta. Kahdeksannentoista vuosisadan
alkupuolella huomionsa tehnyt Gr. Novitskij kertoo ostjakeista: "Kun
joku tahtoo ottaa jonkun tyttären vaimokseen, määrää tytön isä tämän
hinnan, jota he nimittävät _kalymiksi_." Kun _kalym_ oli suoritettu,
lähetti neidon isä hänet muitta juhlallisuuksitta sulhasen luo. M.A.
Castrén katsoo ostjakkien avioliiton perustuvan lunnasrahaan.

Morsiamen hintana suoritettiin paitsi rahaa, poroja y.m. karjaa,
koiria, metsästysaseita, talous- ja vaate-esineitä, sanalla sanoen
kaikenlaisia arvovastineita. Oloihin nähden saattaa morsiamesta
suoritettavien lunnaiden arvo nousta huomattavan korkeisiin määriin.

Lunnasrahaa eivät ostjakit suorita yhdellä kertaa, vaan usein pitemmän
ajanjakson kuluessa. I.S. Pol'akov mainitsee sen suorituksen eräässä
tapauksessa kestäneen neljätoista vuotta. Tobolskin läänin ostjakit
maksavat osan _kalymia_ kihlauksen yhteydessä, mutta lopun myöhemmin,
mikä voi kestää 2-3 vuotta ja pitemmänkin aikaa.

Osan lunnasrahasta tultua suoritetuksi, oli sulhasen perheellä ja
sulhasella morsiameen eräitä oikeuksia, mutta avioliiton varsinainen
täytäntöönpano, morsiamen tuonti sulhasen kotiin, tapahtui vasta
sitten, kun lunnasraha kokonaan oli suoritettu.

Kaiken tämän ohella hankittiin morsiamia myöskin ryöstämällä.

Myöskin _vogulien_ mainitaan hankkivan morsiamia ostamalla, samalla kun
niitä myös ryöstetään. Lunnasraha saattaa nousta sellaiseen summaan,
että se voidaan suorittaa ainoastaan pitemmän ajan kuluessa. Sen
maksaminen voi näin kestää vuosia, ja ennen sen lopullista suoritusta
ei morsianta luovuteta isänsä kotoa. Näinä vuosina on sulhaselle
luvallista tehdä matkoja morsiamen luo ja viettää öitä hänen kanssansa.

XVII ja XVIII vuosisatojen _lappalaisten_ elämän kuvaajat osottavat
neidon vanhemmille ja sukulaisille annettavien lahjojen olleen heidän
avioliittonsa tärkeimpänä ehtona. Suoritettavat lahjat olivat
lappalaisten elämän välttämättömiä välikappaleita ja tarve-esineitä,
kuten poroja, talousesineitä, vaatteita y.m. pukuesineitä, mutta sen
ohella myös arvokkaita hopeaesineitä, joilla näyttää olleen rahan
merkitys. P. Högström pitää lappalaisten avioliittoa molempien sukujen
välisenä kauppana. Kosinnan tärkeimpänä kohtana oli sopiminen siitä,
mitä sulhasen vanhempien tahi sulhasen oli maksettava rahana ja
tavarana morsiamen vanhemmille. J.J. Tornaeus'en mukaan oli kosijan
esitettävä morsiamen suvulle annettavat lahjat ennenkuin myönnytys
saatiin. A. Ehrenmalm tietää lappalaisten hankkineen morsiamia
ostamalla. Rahana suoritettiin morsiamesta tämän vanhemmille 5-9
taaleria.

Muutamissa myöhemmissä kuvauksissa mainitaan vielä morsiamen
vanhemmille ja sukulaisille suoritettavilla lahjoilla olleen avioliiton
ehdon merkityksen.

Alkuperäisesti jyrkästi kaupan muotoisesta lunnasrahan suorituksesta
näyttää tämä morsiamen hankkimistapa jo aikaisin kehittyneen lahjojen
suoritukseksi morsiamen perheelle. Kuitenkin on lahjojen suorituksella
tällöinkin avioliiton ehdon merkitys, joten lappalaisten avioliitolla,
kuten v. Düben siitä lausuu, on ollut selvästi kaupanomainen luonne.

Venäjän lappalaiset hankkivat J.A. Friisin mukaan morsiamia vieraasta
heimosta ryöstämällä.

Erityisesti mieltäkiinnittävää on, että lappalaisten avioliittotavoissa
havaitaan samoja ilmiöitä, mitkä aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla
ovat olleet tavallisia lunnasrahan suorituksen yhteydessä. Kihlauksen
ja avioliiton varsinaisen toimeenpanon välinen aika muodostuu täälläkin
eräiden vanhempien tiedonantojen mukaan verrattain pitkäksi
ajanjaksoksi, jona avioliiton toimeenpanon ehdot täytetään. Tänä aikana
oli sulhasella oikeus tuon tuostakin käydä morsiamen luona. Samalla
mainitaan lappalaisten hankkineen morsiamia myös palvelemalla tämän
isän kotona. Häiden jälkeen ei mies voinut viedä vaimoaan kotiinsa,
vaan oli hänen jäätävä appensa luo vuodeksi työmieheksi.

Lopetamme näiden ilmiöiden tarkastelun ottamalla puheeksi muutamat
_Itämeren suomalaisten_ avioliittotapojen piirteet. Tällöin on
ilmeistä, että esim. naisen ryöstöön ja ostoon kuuluvia ilmiöitä on
täällä etupäässä etsittävä näiden kansojen aikaisempaa eloa koskevista
tiedoista tahi näihin ilmiöihin palautuvista kansan keskuudessa
mahdollisesti säilyneistä käsityksistä ja tavoista.

Suoranaisiakaan tietoja esim. morsiamen ryöstöstä ja ostosta ei
kokonaan puutu. Virolaisten mainitaan aikoinaan hankkineen morsiamia
etupäässä lunnailla, mutta myöskin ryöstämällä. Erään Saarenmaan
virolaisiin kohdistuvan kuvauksen mukaan tapahtui morsiamen ryöstäminen
väkivaltaisesti. Ryöstettiin etupäässä vieraan, mutta omankin heimon
keskuudesta. Ryöstettävää väijyttiin ja hänet raastettiin väkisin
ryöstäjän kotiin, jonka vaimoksi hän näin tuli. Ryöstöä saattoi seurata
takaa-ajo ja tytön takaisin valloittaminen.

Venäjän karjalaisilla mainitaan yhdeksännentoista vuosisadan alussa
tapahtuneen "naisen varastamisia", joilla näyttää olleen väkivaltainen
luonne. Karkausnaimisia ("uralla mänöminen"), jolloin tyttö ilman
vanhempien siunausta salaa meni miehelle, kerrotaan myös tapahtuneen
vanhoina aikoina ja sattuvan nykyaikanakin. Itämeren suomalaisista
kansoista ovat muutamat jättäneet kansanrunoudessaan muistoja
muinaisesta elostansa. Jotkut suomalaiset ja virolaiset runot
sisältävät muun ohella viittauksia näiden kansojen avioliittotapoihin.
Näille on ominaista se, että ne usein yhtyvät siihen kuvaan, mikä
muutamista tavoista on suoranaisten tosiasioiden nojalla syntynyt
muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen.

Sangen usein tavataan mainittujen kansojen runoudessa kohtia, jotka
puhuvat naisen "ostosta", lunnailla hankkimisesta. "Neidon kaupasta"
puhuttaessa mainitaan joskus lunnaatkin, mitkä laatuunsa nähden
vastaavat usein sitä, mikä naisen hankkimisessa lunnailla on
tavallista. Lunnaiden saajiksi ja neidon myyjiksi esitetään usein ei
ainoastaan neidon vanhemmat, vaan myös veljet, sisaret, veljien vaimot
j.n.e., mikä vastaa esim. edellä esitettyjä lappalaisia koskevia
tietoja. Lunnaat ovat näissä tapauksissa siis suvulle suoritettavia
lahjoja.

Samalla sisältävät Itämeren suomalaisten kosinta- ja kihlaustavat
yksityispiirteitä, joita ei saata olla vertaamatta vastaaviin kohtiin
aikaisemmin puheenaolleiden kansojen tavoissa.

Näistä mainittakoon ensiksikin kihlajaisissa sulhasen puolelta
morsiamen sukulaisille annettavat raha- y.m. lahjat, jotka etenkin
Karjalassa ja Inkerissä välttämättöminä kuuluvat kihlaukseen.
Kihlaustilaisuudessa panevat kosijat morsiustalon pöydälle rahoja,
joista osa jää morsiamen isälle tahi annetaan muille sukulaisille.
Tämän jälkeen sanotaan morsiamen "olevan kaupoissa". Inkerissä ja
Karjalan kannaksella nimitetään kihlajaisia m.m. "rahomiseksi".

Venäjän karjalaisilla ottaa morsiamen isä kosijoilta "piärahan",
jotapaitsi muutkin morsiamen sukulaiset saavat kukin roposen. Viipurin
tienoilla jaettiin rahaa ja lahjoja morsiamen vanhemmille, talon
lapsille ja kaikelle perheelle. Muuallakin Itä-Suomessa on rahojen
jakeleminen ja kaupanomainen tinkiminen ollut kihlauksessa yleistä,
ensinmainittu myöskin Keski-Suomessa ainakin pari vuosikymmentä sitten.

Joskin näitä kihlauksessa suoritettavia lahjomisia ja maksuja monessa
tapauksessa ei ole verrattava varsinaiseen lunnasrahaan, esiintyy
käsitys morsiamesta tämän suvulle ja erittäinkin vanhemmille hänen
kasvatuksestaan annettavasta korvauksesta niiden suorituksen ohella
selvänä.

Karjalassa ja Inkerissä näyttää näillä maksuilla vielä viime vuosisadan
loppupuolella joskus olleen realinen merkitys yhtenä avioliiton
ehdoista. Rahan vastaanottamisella oli sitova merkitys kihlaukseen
nähden.

Eräät kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon väliselle ajalle
kuuluvat ilmiöt, samaten kuin muutamat häidenpidon ja morsiamen
lopullisen miehensä kotiin asettumisen yhteydessä ilmenevät seikat ovat
useilla aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla osottautuneet olevan
yhteydessä lunnasrahan suorituksen kanssa. Näitä ilmiöitä on ollut
kihlauksen ja häiden välisen ajan muodostuminen huomattavan pitkäksi
ajanjaksoksi, nuorikon jääminen häiden jälkeen synnyinkotiin ja hänen
palaamisensa takaisin ensimäisen tuonnin jälkeen sekä oleskelunsa
isänkotona ennen lopullista miehelään asettumista.

Itämeren suomalaisten avioliittotavoissa esiintyy parisen kohtaa, joita
ei voida olla edellämainittuihin vertaamatta. On olemassa tietoja
sellaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta, että nuorikko häiden
jälkeen jäi muutamaksi ajaksi, jopa koko vuodeksi synnyinkotiinsa.
Useammin puhutaan tavasta, jonka mukaan nuorikko häiden jälkeen palaa
takaisin synnyinkotiinsa, viipyen siellä joskus kokonaisen vuoden,
joskus lyhyemmän aikaa. Tämä tapa, joka verrattain myöhään on vallinnut
useissa paikoin Suomea, esiintyy myöskin Virossa ja Inkerissä.

Turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa on kihlauksen ja avioliiton
lopullisen toimeenpanon välillä suhteita, jotka muodostavat läheisiä
analogioita nyt tarkastelluille ilmiöille. Milkovitsh kertoo
tatarilaisen nuoren vaimon jääneen häiden jälkeen isänsä luo siksi,
kunnes koko lunnasraha oli maksettu, mikä saattoi kestää pari vuotta ja
pitemmänkin aikaa. Kun koko lunnasraha oli saatu suoritetuksi,
pidettiin uudet juhlallisuudet morsianta sulhasen kotiin tuotaessa.
Kasanin tatareilla on kihlauksen ja häiden väliaikaa vuosi ja
enemmänkin, jolla ajalla sulhasen on tuon tuostakin lähetettävä lahjoja
morsiamelle. Siperian tatareilla on sulhasen kihlauksen ja häiden
välisenä aikana ajoittain käytävä työssä appensa luona ja lähetettävä,
lahjoja morsiamen suvulle. Kirgiseillä kestää ensimäisen kosinnan ja
häiden välinen aika kahdesta kolmeen vuoteen. Lunnaat suoritetaan
lopullisesti vasta ennen häitä. Krimin tatareilla on kosinnan ja häiden
välinen aika tavallisesti kaksi vuotta. Kasak-kirgisit pitävät V.
Radloffin mukaan häitä vasta sitten, kun lunnasraha pitemmän ajan
kuluessa on saatu suoritetuksi. Kun puolet _kalymista_, on suoritettu,
on sulhasella oikeus tehdä käyntejä morsiamen luo. Siperian kirgisien
kosinta kestää joskus kymmenen vuotta ja enemmänkin ensimäisen
sopimuksen jälkeen, jossa lunnasraha määrätään.

Näihin verrattava tapailmiö esiintyy myös esim. Melanesiassa, jossa
avioliiton lopullinen toimeenpano saattaa tapahtua vasta lunnasrahan
täyden suorituksen jälkeen. Täälläkin käy morsian sulhasen kotona ja
palaa takaisin synnyinkotiin ennen lopullista uuteen olinpaikkaan
siirtymistä.

Tämän tapaisiin seikkoihin ovat muutamat avioliittotapojen tutkijat
kiinnittäneet huomiotansa. A.H. Post on perheoikeuden kehityshistoriaa
käsittelevässä tutkimuksessaan todennut saman ilmiön, joka edellisessä
suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten tapojen tarkastelussa
on ilmennyt. Häät saatetaan usein pitää sen jälkeen kun osa lunnasrahaa
on suoritettu, mutta useimmiten luovutetaan morsian sulhaselle vasta
lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen; siihen saakka jää nuorikko
synnyinkotiinsa. Syntymäkotiin palaamisen häiden jälkeen katsoo Post
niinikään olevan yhteydessä lunnasrahan vähittäisen suorituksen kanssa;
samalla saattaa sillä hänen mielestään olla muitakin syitä
perustanansa.

Nuoren vaimon synnyinkotiin jääminen on myös asetettu niiden käsitysten
yhteyteen, joista usein tavattu avioliiton toimeenpanon jälkeen jonkun
aikaa noudatettu pidättyväisyys johtuu. Tältä kannalta selittää P.
Sartori tarkasteltavat ilmiöt. Hänen mainitsemissaan esimerkeissä on
sellaisia, joiden mukaan molemmat puolisot jäävät morsiamen isän
kotiin. Tällaiset tavat tuntuvat kysymyksessä olevan teorian kannalta
mahdottomilta. Joskaan tämän laatuiset käsitykset eivät ole
tuntemattomia suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa, eivät
käytettävänämme olleet tiedot ole osottaneet tällaisten käsitysten
olevan niiden kanssa yhteydessä. Tällainen "pidättyväisyys" ja
avioliiton fyysillisessä merkityksessä toimeenpanon toistaiseksi
lykkääminen ei tavallisuudessa ole pitkäaikaista. Sen sijaan näemme
tutkimuksemme alaisilla ja turkkilais-tatarilaisilla kansoilla
tällaisen "puoliavion" usein kestävän sangen pitkän aikaa, jotapaitsi
morsiamen oleskelun aikana isän kotona fyysillinen yhteys avioparin
välillä on sallittua, samaten kuin usein kosinnan ja häiden välisenä
aikana.

Tarkasteltujen ilmiöiden perustaksi tutkimuksemme alaisten kansojen
tavoissa jää näin ollen avioliiton oikeudellisten ehtojen täyttäminen,
ensi sijassa lunnasrahan suoritus. Itämeren suomalaisiin nähden tätä ei
tosin suoranaisesti voida todeta. Aikaisemmin on heidänkin
avioliittonsa tosiasiallisesti perustunut morsiamesta tämän suvulle
suoritettavaan korvaukseen, ja tämän yhteydessä ovat edellä
puheenaoileet suhteet voineet heilläkin vallita. Mahdollisesti ovat
lunnasrahan suorituksesta johtuvat tavat säilyneet sen jälkeenkin, kun
lunnasraha, jo oli kadottanut varsinaisen merkityksensä avioliiton
ehtona.

Samalla kertaa on ilmeistä, että kihlauksen ja häiden välinen aika
muodostui pitemmäksi ajanjaksoksi kihlauksen tapahtuessa lapsuuden ja
alaikäisyyden aikana. Eräässä H.N. Hutchinsonin esittämässä tapauksessa
muuttaa alaikäisenä naitettu vaimo häiden jälkeen takaisin isänsä
kotiin, jossa viipyy siksi, kunnes on tullut täyskasvuiseksi ja voi
hoitaa taloutta.

Viimeksimainitun ilmiön johtumista yleensä morsiamen alaikäisyydestä
vastustaa tutkimuksemme alaisiin kansoihin nähden kuitenkin se, että
naisen naimaikä tavallisesti ja samanaikaisesti tarkasteltujen
tosiasioiden kanssa on huomattavan korkea.

Käydessämme yleisemmältä kannalta ja lukuunottaen sen, mitä muiden
suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen on tullut selville,
arvostelemaan morsiamen hankkimisen muotoja tutkimuksemme alaisilla
kansoilla, on tarpeellista pääpiirteissään tutustua huomattavimpiin
nykyään vallitseviin käsityksiin tätä koskevien kysymysten alalla.

Morsiamen ryöstöä pitävät lukuisat sekä myöhemmät että vanhemmat
etnologit eräillä kultturiasteiila yleisesti vallinneena,
tapaoikeudellisten säännösten rajoittamana avioliiton solmimismuotona.
Ei ainoastaan primitivisten ja alhaiskultturisten vaan myöskin
kulttnrikansojen avioliitto- ja häämenoissa on nähty runsaasti tapoja
ja menoja, joiden on katsottu olevan yhteydessä naisen ryöstötavan
kanssa. Sulhasen ja morsiamen puolten näennäinen taistelu, esteiden
tekeminen nuodejoukon tielle, morsiustalon portin sulkeminne, morsiamen
pako kotoansa, hänen vastustelemisensa ja näennäinen väkivallan käyttö
häämenoissa sekä monet muut tavat ja menot on usein asetettu naisen
ryöstötavan yhteyteen.

Toiselta puolen on etenkin sen jälkeen, kun niinhyvin tapoja kuin
primitivisiä institutsioneja on alettu tutkia kansanpsykologian ja
samanaikaisesti vallitsevien alkeellisten käsitysten valossa, yhä
enemmän luovuttu historiallisesta selitystavasta. Näin ei ainoastaan
lukuisien tapojen yhteys esim. naisen hankkimismuotojen kanssa,
vaan myöskin itse teoriat ryöstö- ja ostoavioliitosta ovat
peruskysymyksiinsäkin nähden joutuneet arvostelun alaisiksi. Sen
sijaan, että aikaisemmin symbolisten muotojen yleensä katsottiin
vastaavan muinaista todellisuutta, niin että esim. avioliittomenoissa
tavattavat ryöstösymbolit viittaisivat aikaisemmin kysymyksessä
olevalla kansalla vallinneeseen naisenryöstöön, katsoi jo H. Spencer
niiden olevan psykologista alkuperää. Tähän suuntaan ovat sittemmin
monet tutkijat kulkeneet näitä tapoja selittäessään.

Näin on jo itse naisenryöstöteoria saanut ahtaamman alan, joutumatta
kuitenkaan oleellisimmissa kohdissaan arvostelun alaiseksi. Eräät
nykyaikaiset tutkijat ovat käyneet tarkastamaan kysymystä
naisenryöstöstä sen oleellisimmissa kohdissa. Yhtyen pääasiassa
Spenceriin naisenryöstöön viittaavien seremonioiden selittämisessä,
katsoo E. Westermarck ensiksikin itse ryöstötavan todennäköisesti
johtuneen vastenmielisyydestä avioliittoon läheisten sukulaisten
kesken. Ryöstöavioliitto, ollen kokonaan toista kuin avioliittotavoissa
esiintyvä taistelu vaimoista, on ollut voimassa sellaiseen aikaan,
jolloin ihmiset elivät pienissä, keskenään läheistä sukua olevissa
ryhmissä, mutta jolloin käsitys kaupasta ei heille vielä ollut
tunnettu. Koska kuitenkin on vaikea olettaa aikaa, jolloin ystävälliset
suhteet perheiden kesken, joiden jäsenet voivat mennä naimisiin,
olisivat olleet kokonaan tuntemattomia, on mahdotonta ajatella, että
ryöstöavioliitto koskaan olisi ollut ainoa avioliiton solmimisen muoto,
joskin se on voinut olla sen normalinen muoto.

Myöskin E. Grosse asettaa huomattavia rajoituksia
naisenryöstöteorialle. Hän katsoo kyllä naisenryöstöjä avioliiton
aikaansaamisen tarkoituksessa tapahtuvan kaikkialla maalipallolla,
mutta missään ei se hänen mukaansa esiinny tavan ja lain tunnustamana
avioliiton solmimismuotona, vaan ainoastaan oikeuden rajojen yli
käypänä rangaistavana väkivallan tekona.

Kauimmaksi kielteiseen suuntaan on naisenryöstön arvostelussa mennyt E.
Crawley. Ryöstöavioliiton teorian, jonka populärisuuteen sen
romantillinen luonne on syynä, ovat E. Westermarck ja Fison osottaneet
epätieteelliseksi. Useat kuvaukset primitivisten kansojen
naisenryöstöistä eivät pidä paikkaansa tahi koskevat muodollisia ja
seremoniallisia toimituksia. Ryöstö puhtaassa merkityksessä, s.o.
vihollismielinen (_hostile_) ryöstö vieraasta heimosta ei koskaan ole
ollut eikä saattanut olla avioliiton muoto, vaan ainoastaan vaimon
hankkimiskeino. Tarkastamista ansaitsevat näin ollen vain "muodollinen
ja aviollinen ryöstö" (_formal and connubial "capture"_), Nämä suuresti
levinneet ryöstön muodot eivät koskaan johdu todellisesta ryöstöstä,
vaan etupäässä primitivisessä yhteiskunnassa sukupuolten välisissä
suhteissa esiintyvän differentiatsionitunteen (_sexual resistance_)
alaan kuuluvista käsityksistä. Näissä tapauksissa ei morsianta ryöstetä
hänen heimoltansa, vaan sukupuoleltansa.

Viimeksi esitetyn kannan mukaan olisi todellinen anastuksellinen
naisenryöstö ilmiö, jota ei tavattaisi missään tavanomaisen oikeuden
tunnustamana ja rajoittamana tapana ja jolla suuresti levinneiden
seremoniallisten ryöstöjen ohella saattaa olla vain toisarvoinen
merkitys.

Käydessämme arvostelemaan suomalais-ugrilaisilla kansoilla runsaasti
esiintyneitä naisenryöstöjä, on tarpeellista saada selville, mitä
ylipäätänsä voidaan pitää "vihollismielisenä" naisenryöstönä ja mitkä
ovat luettavat symbolisiin ja seremoniallisiin ryöstöihin.

Jos ryöstöllä ymmärretään yleensä vieraan omaisuuden väkivaltaista
anastusta, täytyy naisenryöstölläkin, jos sen yhteydessä nämä ryöstön
oleellisimmat ominaisuudet todistettavasti ovat havaittavissa, olla
suorastaan tällainen merkitys. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla
tavattavista naisenryöstön muodoista on muutamilla epäämättömästi ollut
anastuksellisen väkivallan luonne. Ettei eräitä näiden kansojen
naisenryöstöjä saateta selittää symbolisten ja seremoniallisten
toimitusten kannalta, osottaa se, että niiden tarkoituksena on
tosiaankin morsiamen hankkiminen. Ryöstömatkalle lähdettäessä ei
useinkaan matkan päämäärä ollut tunnettu, vaan jätettiin ryöstettävän
löytyminen asianhaaroista riippuvaksi; toisinaan ryöstettävä tunnettiin
vain kuulopuheiden mukaan. Muutamista mordvalaisten naisenryöstöistä
kerrotaan, että niiden esineeksi neidon asemasta seikkailunomaisesti
joutui vanha vaimo.

Useiden ryöstökertomusten mukaan tapahtui naisenryöstöjen yhteydessä
taisteluja, jotka joskus päättyivät verisestikin. Usein puhutaan
myöskin takaisin ryöstöistä ja uudistetuista ryöstöistä. Ryöstettyä
pideltiin pahoin, hänet teljettiin sisälle ja sidottiin kiinni
pakoyritysten välttämiseksi. Väijymiset, piilottelemiset metsässä tahi
vieraassa kylässä sekä morsiamen "taivuttaminen" ja väkisin vihkiminen
osottavat nekin ryöstöjen useissa tapauksissa olleen todellista
anastusta ja väkivaltaa. Symbolien ja avioliittoseremonioiden kannalta
ei tämän tapaisia ryöstöjä suinkaan voitane selittää.

Eräitä seikkoja huomioonottaen ei naisenryöstöjä yleensä tutkimuksemme
alaisilla kansoilla saattane myöskään pitää satunnaisina ilmiöinä, vaan
on niillä näiden kansojen tavoissa ollut yleisempi merkitys. Joskin
morsiamen hankkiminen lunnasrahalla mainitaan useimmiten varsinaisena
avioliiton solmimisen muotona, puhutaan sen rinnalla miltei aina
ryöstöistä. Muutaman tiedon mukaan viimeksimainittu muoto on tullut
siinä määrin vallitsevaksi, että suurin osa avioliittoja tapahtuu sen
mukaisesti.

Muutamat mordvalaisten tapojen ilmiöt osottavat naisenryöstön
muodostuneen heidän tavoissaan tavanomaisen oikeuden rajoittamaksi ja
tunnustamaksi teoksi. Näissäkin ryöstöissä on havaittavissa selviä
todellisen väkivaltaisuuden tunnusmerkkejä ja niillä on epäämättömäsi
anastuksen luonne, eikä niitä saateta selittää muodollisten
avioliittoseremoniojen kannalta. Realinen naisenryöstö saattaa siis,
päinvastoin kuin joskus on väitetty, esiintyä tavanomaisen oikeuden
järjestämänä ja tunnustamana tekona.

Siitä, ettei väkivaltainen naisenryöstö ollut vain episodi
avioliittomenojen sarjassa, vaan sisälsi itse avioliiton toimeenpanon,
on todistuksena muun ohella se, että ryöstöavioliitossa noudatetut
menot supistuivat vähään tahi ainakin kosinta-avioliittoon verraten
suoritettiin lyhyen ritualin mukaan. Ryöstön kautta solmittu avioliitto
oli kuitenkin samaten tunnustettu kuin kosintaan ja lunnasrahaan
perustuva.

Itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöt tapahtuvat eri sukujen tahi
perheyhdyskuntien kesken ja niihin ottaa usein osaa joukko naimisiin
joutuvan nuorukaisen sukulaisia, hänen itsensä jäädessä syrjään. Joskus
mainitaan ryöstössä olleen mukana koko sulhasen suvun sekä takaa-ajossa
ja takaisin valloittamisessa morsiamen suvun. Ryöstämällä hankittiin
morsiamia toisinaan nimenomaan etäkylistä siinä tapauksessa, ettei
lähiseudulta rauhallisella tavalla onnistuttu saamaan morsianta.
Naisenryöstöt ovat näissä tapauksissa sukujen välillä tapahtuvia
väkivaltaisen luontoisia kahakoita, eivätkä sukupuolien välisestä
antagonismista johtuvia "toiselta sukupuolelta ryöstämisiä".

Näin ollen on katsottava suomalais-ugrilaisten kansojen
avioliittotavoissa säilyneen muotoja, joita usein pidetään harvinaisina
ja vain erittäin primitivisillä kansoilla säilyneinä.

Suuri osa itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöistä osottaa samalla
toisenlaisia suhteita kuin nyt puheenaolleet. Esitetyissä
naisenryöstökertomuksissa tehdään useimmiten ero väkivaltaisten
ryöstöjen ja sellaisten välillä, joista varsinainen väkivalta puuttui.
Näin olemme tavanneet "ryöstöjä", joita varten _edeltäkäsin hankittiin
ryöstettävän suostumus_. Tätäpaitsi tapahtui osa "naisenryöstöistä"
siten, että rauhallisella kosinnalla alotettu _avioliitto lopetettiin
fiktivisellä morsiamen ryöstöllä_, tahikka että ryöstö liittyi
episodina häämenojen sarjaan. Näissä tapauksissa olivat ryöstöt siis
seremoniallista ja muodollista laatua.

Varsinainen väkivaltainen ryöstö päättyi usein sovintoon molempien
perheiden välillä. Ryöstäjän puolelta koetettiin joko sovittaa
loukkausta kärsinyttä perhettä tahi tultiin viimeksimainitun
puolelta vaatimaan hyvitystä, jolloin morsiamesta maksettiin
lunnasrahaa ja avioliitto päätettiin hääjuhlallisuuksilla. Lunnasrahan
mainitaan näissä tapauksissa olleen kuitenkin pienemmän kuin
kosinta-avioliitossa. Näinkin ollen loukattiin ryöstettävän perheen
oikeutta, joten ryöstöllä oli ainakin osaksi anastuksellinen luonne.
Myöskin silloin, kun ryöstöä varten hankittiin itsensä ryöstettävän
suostumus, tapahtui morsiamen perhettä kohtaava oikeuden loukkaus,
koska sulhasen puolelta ei tällöin täytetty niitä ehtoja, joihin
avioliitto muutoin perustui. Sekä väkivaltaisen että sopimuksellisen
ryöstön näemme usein esiintyvän samalla paikkakunnalla samanaikuisesti.
Tuntuu luonnolliselta, että sitä mukaa kun yhteiskunnan järjestyneet
muodot yhä enemmän ovat vakiintuneet, väkivaltainen ryöstö on käynyt
yhä hankalammaksi ja mahdottomammaksi ja näin ulkonaisten olosuhteiden
pakosta on siirtynyt syrjään.

Mordvalaisilla tavatun n.s. "varkain kosinnan" näemme tapahtuvan
samanlaisten tapaoikeudellisten säännösten vallitessa kuin morsiamen
ryöstön eräiden kuvausten mukaan. Tällaisella kosinnalla oli paitsi
muodollisesti, myöskin tavanomaisen oikeuden kannalta anastuksellinen
luonne, koskapa sitä pidettiin sitovana, eikä siitä voitu kieltäytyä,
vaikka sulhanen ei olisi ollut morsiamen veroinen. Tällöin ei anastettu
itse morsianta, vaan tapaoikeudellisten säännösten nojalla oikeus
häneen. Kun tätä tapaa verrataan eräisiin väkivaltaisen naisenryöstön
muotoihin, käy sen johtuminen varsinaisesta naisenryöstöstä
epäämättömäksi. Tässä tapauksessa on siis muodollinen avioliittotapa
johtunut realisesta väkivaltaisesta naisen ryöstöstä, säilyttämällä
samalla alkuperäiset tapaoikeudelliset piirteensä.

Suuri osa tutkimuksemme alaisia kansoja koskevissa kuvauksissa
esiintyvistä naisenryöstöistä on n.s. karkausnaimisia (venäl.
_samokrutka, samohodka_) ja johtuu korkeista lunnaista sekä vanhempien
tekemistä esteistä nuorten keskenään päättämälle avioliitolle. Niitä
on, kuten naisenryöstökuvauksissa yleensä ilmeneekin, pidettävä
varsinkin viimemainitusta syystä johtuessaan myöhäisinä ilmiöinä.
Mordvalaisten tavoissa eroavat ne siinä suhteessa esim. tämän
laatuisista venäläisten tavoista, että niiden yhteydessä usein
noudatettiin väkivaltaisen morsiamenryöstön menettelyä. Vaikkakin
tällaiset "ryöstöt" saattavat johtua kehittyneempien olojen mukanansa
tuomista syistä, liittyvät ne toisaalta tällä tavoin todellisiin
ryöstöihin.

Se muoto morsiamen ryöstöä, jonka mukaan ryöstäminen tapahtui sekä
ryöstettävän itsensä että hänen holhojiensa suostumuksella (muodollinen
ryöstö), tapahtuu kahdenlaisissa olosuhteissa. Muutamissa tapauksissa
avioliitto alotetaan muodollisella ryöstöllä. Sen syyksi mainitaan
kosinta- ja häämenojen pitkällisyys ja mutkallisuus sekä niiden
tuottamat suuret kulungit. Toisissa taasen alkaa avioliitto
tavanmukaisella kosinnalla, ja ryöstö liittyy vain episodina
avioliittomenojen sarjaan. Tällaisetkin ryöstöt tapahtuvat
väkivaltaisen ryöstön tavoin siinä suhteessa, että morsian niiden
yhteydessä tuodaan välittäjän (_temtshe_) kotiin tahi sijoitetaan
kihlattu morsian jonkun naapurikylän sukulaisen tahi tuttavan taloon,
josta fiktivisesti ryöstämällä tuodaan sulhasen kotiin. Näissä
tapauksissa, kuten muutamissa aikaisemminkin tarkastelluissa, osottaa
muodollinen ja seremoniallinen ryöstö epäämätöntä yhteyttä varsinaisen
väkivaltaisen ryöstön kanssa. Edellisen laatuista ryöstöä ei näissä
tapauksissa saatettane selittää vastustelumenojen ja sukupuolelta
ryöstämisen kannalta, sillä siltä puuttuu tällaisten menojen
luonteenomaiset piirteet. Tällaisia ryöstöjä lienee tarkastelemissamme
tapauksissa pikemmin pidettävä väkivaltaisen ryöstön tavanomaisena
jatkona. Tätä puolustaa myös se tosiasia, että sillä paikkakunnalla,
jolla nämä tavat etupäässä esiintyvät, on myöskin todellinen
väkivaltainen ryöstö ollut suuressa määrin käytännössä, niin että
suurin osa avioliittoja tapahtui ryöstämällä. E. Crawleyn lausuma
väite, ettei muodollinen ryöstö koskaan johdu todellisesta, näyttää
tästä päättäen kaipaavan tarkistamista.

N.s. ostoavioliiton katsovat primitivisten avioliittotapojen tutkijat
yleensä suuremmassa määrässä kuin naisen ryöstön muodostavan yleisen
kehitysasteen avioliiton historiassa. Naisen ostotavan katsotaan
tavallisimmin seuranneen ryöstötapaa.

Muutamia avioliittotapojen ilmiöitä, jotka semmoisenaan näyttävät
kuuluvan ostoavioliiton piiriin, ei kuitenkaan pidetä varsinaisena
morsiamen lunnasrahalla hankkimisena. Kosinnassa suoritetaan usein
lahjoja ja maksuja morsiamen perheelle, mutta niillä ei ole
tosiasiallista merkitystä morsiamen arvon vastineena, tahikka käytetään
ne sellaisiin tarkoituksiin, etteivät ne varsinaisesti lankea morsiamen
suvun hyödyksi. Näillä lahjoilla tahi maksuilla saattaa myöskin olla
vain symbolinen merkitys, ja voivat ne vastata muiden tapojen
yhteydessä tapahtuvia lahjomisia. Kosinnassa morsiamen perheelle
suoritettavien lahjojen katsotaan kuitenkin usein johtuvan
ostoavioliitosta ja edustavan sen rappeutunutta muotoa.

Lunnasrahan määrään vaikuttaa tutkimuksemme alaisilla kansoilla usein
häämenoissa morsiamen puolelta sulhasen suvulle suoritettavien lahjojen
sekä myötäjäisten suuruus. Näiden arvo ei kuitenkaan useissa
todistettavissa tapauksissa läheskään vastaa lunnasrahan arvoa. Samalla
mainitaan lunnasrahan joskus riippuvan morsiamen personallisista
ominaisuuksista, esim. hänen ijästään.

Lunnasrahalla on siis itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa
ollut yleensä realinen merkitys morsiamesta hänen suvulleen
suoritettavana korvauksena. Se tuleekin säännöllisesti morsiamen
perheen, eikä hänen itsensä hyödyksi.

Se suhde, missä lunnasraha myöhempien tietojen mukaan on sulhasen
suvulle annettaviin lahjoihin ja morsiamen myötäjäisiin, osottaa sen
kuitenkin monesti ainakin osaksi kadottaneen merkitystänsä suoranaisena
morsiamesta maksettavana korvauksena. Näin näyttää lunnasraha
lappalaisilla ja varsinkin Itämeren suomalaisilla muuttuneen etupäässä
morsiamen suvulle suoritettaviksi lahjoiksi.



Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä.


Useat seikat ovat osottaneet, että naista siinä perheyhdyskunuassa,
joka tutkimuksemme alaisilla kansoilla tavataan, on pidetty niin
sanoaksemme arvoyksikkönä, josta ei tahdottu korvauksetta luopua, mutta
jota haluttiin saada perheeseen.

Täyskasvuisen naisen ottaminen alaikäisen pojan vaimoksi on
osottautunut johtuvan etupäässä näistä seikoista. Löytääksemme
lisää selvitystä näille suhteille, tarkasteltakoon seuraavassa
vielä naimaikäsuhteita muutamien turkkilais-tatarilaisten ja
suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa.

Tapa hankkia alaikäiselle pojalle täysi-ikäinen nainen vaimoksi on
eräistä seikoista päättäen Venäjällä vielä kahdeksannellatoista
vuosisadalla ollut yleinen. Volnoe ekonomitsheskoe obshtshestvo-niminen
seura julisti v. 1768 kirjoituskilpailun aineesta: "Siitä vahingosta,
mikä asujamistolle koituu sen vuoksi, että nuoria poikasia
naitetaan vanhojen neitosten kanssa." Tällaiset ilmiöt ovat
yleisiä turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Sboev sanoo
tshuvassilaisnuorukaisten menevän naimisiin niin pian kuin lain
määräämät vuodet sen sallivat; tytöt sen sijaan pysyvät kauan
naimattomina. Ennen aikaan naitettiin kolmetoistavuotiaita poikia
30-vuotiasten neitojen kanssa.2 G.F. Müller mainitsee rikkaiden
tshuvassien naittaneen poikansa viiden, kuuden vuotiaina.
Kuusikymmenluvulla otti eräs kastamaton tshuvassi Tsivilskin piirissä
13-vuotiselle pojalleen 22-vuotisen morsiamen. Nykyäänkin ovat
morsiamet usein ijältään sulhasta paljoa vanhempia. Pappeja pyydetään
monesti merkitsemään kirkonkirjoihin alaikäisten avioliittoja.

Muiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavat muistuttavat
niinikään suuresti sitä kuvaa, minkä tutkimuksemme alaisten kansojen
tavat ovat näistä seikoista antaneet. Siperian arotatarien keskuudessa
vallitsi viime vuosisadan koskipaikoilla tapa sopia lasten
avioliitoista niiden vielä kapalossa ollessa. Katshinin tatareilla
kihlaavat rikkaat lapsensa jo kapalossa. Rikkaat Orenburgin läänin
kirgisit kihlaavat lapsensa joskus niiden äidin kohdussa ollessa.
Pojalle aletaan etsiä morsianta hänen tultuaan 5-8 vuoden ikään. Arolla
voi joskus tavata 13--14-vuotiaita poikia, jotka ovat naimisissa
25-vuotiaan naisen kanssa. Samaa kerrotaan pienen Onlan kirgiseistä.
Mangyshlakin kirgisit hankkivat morsiamen poikalapselle joskus jo
ensimäisenä ikävuotena, tavallisimmin kuitenkin kolmannen ja
kahdeksannen ikävuoden välillä.

Saman tapaiset ilmiöt eivät myöskään ole tuntemattomia Obin
ugrilaisilla. I.S. Pol'akovin mukaan hankki ostjakkilainen isä joskus
10-vuotiaalle pojalle 7-10 vuotta vanhemman neidon puolisoksi. Erään
tiedon mukaan voi ostjakkilainen sulhanen olla yhdeksänvuotias,
morsiamen ollessa kaksikymmentävuotiaan. Aivan viime aikoina mainitaan
eräässä tapauksessa ostjakin ostaneen 16-vuotiselle pojalleen vaimoksi
neljänkymmenen vuoden ikäisen vaimon. Samanlaisten suhteiden kerrotaan
vallitsevan Berezovin samojedeilla.

A.J. Efimenko väittää taloudellisten suhteiden määräävän karjalaisten
naimaijän. Jos perhe tarvitsee työvoimia, koettaa se saada pojan tahi
veljen menemään naimisiin niin aikaisin kuin suinkin. Miespuolisten
perheen jäsenten aikaisen naittamisen syyksi ilmoitetaan useimmiten
halu saada perheeseen työvoimia. Edelleen mainitaan poikia naitettavan
aikaisin etupäässä rikkaissa perheissä, joissa on suuri talous, mutta
joilla on samalla varaa suorittaa lunnasraha.

Näissä tiedoissa ansaitsee huomiota muun ohella se seikka, että
niinhyvin tutkimuksemme alaisilla kuin muillakin kansoilla, joilla
tällaiset naimaikäsuhteet vallitsevat, pojat kihlattiin tahi naitettiin
alaikäisinä etupäässä rikkaissa perheissä, joissa talouden ollessa
suuren erikoisesti tarvittiin työntekijättäriä ja joilla samalla oli
varoja suorittaa morsiamesta lunnasraha.

Muutamat viimeksi esitetyt tiedot tukevat siis sitä käsitystä, mikä
vastaavien seikkojen suhteen on syntynyt itäisten suomalaiskansojen
tavoista, nimittäin että nämä avioliittotapojen seikat ovat yhteydessä
etupäässä taloudellisen elämän ilmiöiden kanssa sekä että avioliitto
oikeudellisessa suhteessa on perustunut käsitykseen naisen
taloudellisesta arvosta.



Valintavapaudesta.


Samaten kuin tutkimuksemme alaisten kansojen, kuvastavat muutamien
muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa jo naimaikäsuhteet sitä kantaa,
mikä valintavapauteen nähden heillä on vallinnut. Alaikäisten
kihlaaminen, aikaiset avioliitot, lunnasrahasysteemi sekä eräät
kihlausmenojen piirteet osottavat avioliiton käsitetyn perheen ja suvun
asiaksi. Useat suoranaisestikin tätä kysymystä koskevat tiedot
osottavat tällaisen tapakannan eräänä aikakautena vallinneen m.m.
Itämeren suomalaisillakin. Hekin ovat pitäneet avioliittoa usein vielä
sangen äskettäin vanhempien ja suvun määräysvallan piiriin kuuluvana
asiana.



Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja
nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin.


Varsinaisista avioliittoa alotettaessa ja toimeenpantaessa
noudatetuista tavoista ja menoista palattakoon ensiksi siihen varsinkin
mordvalaisten ja votjakkien tavoissa yleiseen ilmiöön, että kosinnan
toimittavat sukulaiset ja ettei sulhanen itsekohtaisesti ota osaa
kosintaan eikä morsiamen noudantaan.

Tällaisen naimisiinjoutuvan miehen passivisuuden voi eräässä suhteessa
katsoa johtuvan naimaoikeudellisista käsityksistä. Morsiamen valinnan
ja määräysoikeuden kuuluessa vanhemmille ja suvulle, saattoivat nämä
suorittaa myöskin avioliiton käytännöllisen toimeenpanon. Mutta paitsi
kosinnassa havaittavaa sulhasen syrjässä pysyttelemistä, on sekä
kosinta- että häämenoissa piirteitä, jotka osottavat puheenaolevien
suhteiden menevän paljoa kauemmas tähän suuntaan. Tsheremissiläinen
sulhanen piilottautuu eräässä kosintamenojen kohdassa. Votjakeilla
paikotellen nykyäänkin vallitsevan, tsheremisseillä ja mordvalaisilla,
etenkin jälkimäisillä, yleisenä vallinneen tavan mukaan ei sulhanen ole
mukana morsianta noudettaessa. Tätäpaitsi mordvalainen sulhanen parin
tiedon mukaan morsianta tuotaessa piilottautui tahi poistui kotoa,
samaten kuin tsheremissiläinen Birskin piirissä ja votjakkilainen
paikotellen nykyäänkin. Nämä tavat sisältävät jo semmoisenaan enemmän
kuin naimaoikeudellisista käsityksistä peräisin olevaa passivisuutta ja
niille on etsittävä mahdollista selitystä kauempaa.

Kaikilla tutkimuksemme alaisilla kansoilla on kosinta nähty tapahtuvan
siten, etteivät kosiomiehet morsiamen kotikylässä saavu aluksi
morsiamen kotitaloon, vaan pysähtyvät samassa kylässä asuvan tuttavan
tahi sukulaisen luo, jonka kotoa käsin ja välityksellä kosinta
tapahtuu. Samoin pysähdytään nuodematkalla tähän taloon.

Samanlaisen tavan esiintymisestä Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla
kansoilla olemme jo puhuneet. Se kuuluu aivan säännöllisenä varsinkin
tatarien ja kirgisien avioliittomenoihin. Myöskin tshuvassien kosinta
tapahtuu morsiamen kotikylässä asuvan välittäjän kotoa käsin ja
nuodematkalla poiketaan hänen luoksensa.

Tatarien tavoissa on tämä piirre yleinen. Ufan läänin kristityt tatarit
nimittävät pysähdyskortteeria _kunak öjö_ 'kestitalo'. Mangyshlakin ja
Orenburgin kirgisit ottavat kosijat vastaan erityisessä, jonkun matkan
päähän morsiamen isän aulista pystytetyssä teltassa. Samaa tapaa
noudatetaan nuodematkan yhteydessä. Sulhasen tehdessä käyntejä
morsiamen luo kihlauksen ja häiden väliaikana, pystytetään sulhasta
varten jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista teltta, josta käsin
hänen ja morsiamen väliset yhtymiset tapahtuvat. Tämän tarkoitukseksi
mainitaan nimenomaan se, etteivät morsiamen vanhemmat ja sukulaiset
näkisi sulhasta eikä tämä tapaisi morsiamen vanhempia.

Kuten sanottu, ei sulhanen usein myöskään nuodematkalla tule morsiamen
isän auliin, vaan pysähtyy jonkun matkan päähän, missä häntä varten
pystytetään teltta. Mangyshlakin kirgiseillä on sulhasen pysähdyttävä
noin virstan päässä morsiamen isän aulista ja piilottauduttava jonkin
kummun taa. Sen jälkeen kun hänen seuralaisensa on morsiamen isän
aulissa ilmoittanut hänen saapumisestaan, tulee paikalle naisia, jotka
rakentavat häntä varten teltan. Tässä on hänen oleskeltava 48 tuntia
eli oikeammin koko häiden aika. Tatarilainen ja kirgisiläinen sulhanen
saattaa näyttäytyä morsiamen vanhemmille vasta sen jälkeen, kun
avioliitto on lopullisesti päätetty ja pantu täytäntöön, tahikka vasta
jonkun aikaa tämän jälkeen. Tästä syystä kulkee krimin-tatarilainen
sulhanen muutamia päiviä häiden jälestä kasvot punaisella liinalla
peitettynä. Kirgisi-sulhanen esiintyy kosinnan aikana morsiamen kotona
peitetyin kasvoin.

Eräissä tapauksissa koskee kielto sulhasen ja morsiamen keskinäistä
suhdetta. Nogaj-tatarit erottavat teltasta esiripulla osan, jonka
takana morsiamen on oltava sulhasen tullessa. Muiden läsnäollessa ei
morsian saa näyttäytyä sulhaselle, vaan on hänen koko aika oleskeltava
esiripun takana.

Tapa, jonka mukaan kosinnan aikana ei asetuta suoranaiseen yhteyteen
morsiamen suvun kanssa, vaan toimitetaan kosinta erikoisesta
toimintakeskuksesta käsin ja välittäjien avustuksella, näyttää siis
turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olevan yhteydessä niiden käsitysten
kanssa, jotka kieltävät erinäisten sulhasen ja morsiamen puolten
edustajien muutamissa avioliittomenojen kohdissa olemasta toistensa
kanssa yhteydessä. Samoista käsityksistä johtuviksi ovat eräiden
suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat katsottavat. Ensinnäkin
on käsitys, että naimisiinjoutuvien ja vastanaineiden on vältettävä
appivanhempiansa, verrattain yleinen. Votjakit noudattavat nykyäänkin
sellaista tapaa, ettei nuorikko vuoden aikana häiden jälkeen puhuttele
appeansa eikä näytä hänelle kasvojansa. Tänä aikana käyttää nuorikko
erikoista päähinettä, jossa on otsalla laite, mikä tarpeen tullen
voidaan vetää alas kasvojen peitoksi. Ostjakkilainen miniä ei Georgin
mukaan saanut näyttää kasvojansa apelle eikä vävy anopillensa ennen
lapsen syntymistä. I.S. Pol'akov mainitsee ostjakkilaisnaisten
peittävän kasvonsa kaikilta perheen ja suvun vanhemmilta jäseniltä.
Erikoisen ankarat näyttävät nämä säännökset olleen sulhaseen nähden
kosinnan aikana. Jos ostjakkilainen sulhanen tahtoi käydä tulevien
appivanhempiensa luona, oli hänen mentävä takaperin ovesta sisälle ja
käännettävä katseensa heistä poispäin. Naimatarjous ja lunnasrahasta
sopiminen tapahtui erikoisten lähettiläiden välityksellä. Kihlauksen
jälkeen ei sulhanen, tahtoessaan tavata morsianta, saanut näyttää
kasvojansa apelleen, vaan oli hänen peitettävä ne. Myöskin ovat
ostjakit noudattaneet tapaa sulkea sulhasen kotiin tuotu morsian
erityiseen osastoon, jossa tämän oli oleskeltava pari viikkoa tuonnin
jälkeen tahi peittää hänet. Näiden käsitysten nähdään viimeksi
puheenaolevien kansojen tavoissa johtaneen samanlaisiin ilmiöihin
kosintatavoissa, kuin mitä aikaisemmin tarkasteltujen kansojen suhteen
on tultu tuntemaan. Sulhanen asettuu kosittaessa vieraaseen jurttaan,
josta lähettää välittäjän tekemään naimatarjousta ja ottamaan selvää
vaadittavan lunnasrahan suuruudesta. Kun asia on saatu alkuun, saapuu
sulhanen yöllä morsiamen asunnolle. Täällä hän asettuu erikoisesti
tarkoitusta varten varustettuun jurttaan, jossa hänen ja morsiamen
välinen tutustuminen tapahtuu. A. Dunin-Gorkavitshin mukaan pysähtyvät
ostjakkilaiset kosiomiehet välttämättömästi vieraaseen jurttaan, josta
käsin puhemies sulhasen nimessä tekee naimasopimuksen. Sulhanen saapuu
sukulaisineen morsiamen isän luo vasta kuudennellatoista kerralla.
Vogulilainen sulhanen lähettää kosiomiehet morsiamen isän luo tahi
lähtee joskus itsekin matkaan. Hän ei kuitenkaan tule jurttaan sisälle,
vaan odottaa tulosta ulkopuolella tahi naapurin jurtassa. Lappalainen
sulhanen ei kosittaessa tule sisälle morsiamen isän majaan, vaan
odottaa ulkona, sillä tapa ei salli hänen tulla sisälle. Samanlaisesta
suomalaisilla vallinneesta tavasta puhuu Acerbi.

Ylläesitetyt esimerkit osottavat, miten yleinen se käsitys
suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ollut, ettei sulhanen saanut
kosinnan aikana joutua yhteyteen morsiamen tahi tämän vanhempien
kanssa. Samalla näyttävät useat turkkilais-tatarilaisten ja
viimeksimainittujen kansojen tavoista esitetyt tiedot kosinnan
toimittamisen toimintakortteerista käsin ja välittäjän avustuksella
johtuvan näistä käsityksistä.

Tällaisten kieltokäsitysten yleisyyden Itämeren suomalaisten tavoissa
saattaisi olettaa johtaneen samanlaisiin tapoihin kosinnassa. Niihin
viittaakin äsken puheenaollut Acerbin tieto, ja pari muuta puhuu niistä
suoranaisesti. Venäjän karjalaisten kosinta tapahtuu morsiamen
kotikylästä olevan tuttavan tahi sukulaisen kotoa käsin, samalla kun
morsian kosijoiden tullessa piilottautuu: Kun inkeriläinen sulhanen on
tullut morsiamen kotikylään, kääntää hän hevosensa jonkun sukulaisen
tahi tuttavan talolle. Täältä lähtee talon emäntä puhemiehen kanssa
"rahomislupaa" pyytämään.



Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.


Edellisen yhteydessä tarkasteltakoon sitä kullakin tutkimuksemme
alaisella kansalla yleistä tapaa, jonka mukaan morsian piilottautuu
kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa.

Tämä tapa näyttää yleisenä vallinneen Itämeren suomalaisillakin.
Suomessa on se joko suoranaisessa muodossaan tahi selvästi siihen
johdettavina tapoina säilynyt viime aikoihin saakka. Venäjän Karjalassa
piilottautuu morsian kosijoiden tullessa. Nuodejoukon saapuessa
verhotaan joku pirtin kolkka erilleen ja asetetaan morsian sinne.
Sulhasjoukko saa nähdä morsiamen vasta annettuaan rahaa morsiamen
puolelaisille.

Virossa ja Inkerissä on morsiamen pakeneminen tahi piilottautuminen
niinikään yleistä. Muutamien kansanrunoudessakin esiintyvien piirteiden
mukaan on virolainen morsian kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa
kätkeytyneenä. Liiviläinen morsian on sekä kosijoiden että nuodejoukon
saapuessa piiloutuneena.

Samaan tapasysteemiin on varmaankin luettava vielä morsiamen
hunnuttaminen ja peittäminen kosintamenoissa. Mordvalainen morsian oli
kosittaessa eräiden tietojen mukaan hunnuttautuneena. Ostjakkilainen
morsian istuu kosinnan aikana peiton alla.

Kun verrataan tänne vielä sitä, mitä tiedetään sulhasen asemasta, hänen
piilottautumisestaan ja pakenemisestaan eräissä avioliittomenojen
kohdissa varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, käynee
epäilemättä selville, että edellä tarkastellut kosintamenojen ilmiöt
sekä piilottautumiset ja pakenemiset avioliittomenoissa yleensä
kuuluvat suomalais-ugrilaisilla kansoilla erittäin laajana ja
yhtenäisenä esiintyvään tapasysteemiin, jonka perustaksi osottautuu
pyrkimys varjella sulhasta tahi morsianta joutumasta yhteyteen joko
keskenään tahi vastapuolen suvun jäsenten kanssa.



Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen
tabu-käsitysten sarjaan.


Näitä tapoja tarkasteltaessa on jouduttu koskettelemaan erästä
inhimillisiin instinkteihin perustuvaa taparyhmää, joka ilmenee
käsityksinä jonkunmoisesta salaperäisestä suhteesta, jossa ihmisten
muutamissa elämän tiloissa ajatellaan olevan toisiinsa, luontoon,
eläimiin, esineihin tahi erinäisiin muihin seikkoihin. Tämä suhde
vaatii monenmoisia rajoittamisia, kieltoja ja varovaisuustoimenpiteitä,
esimerkiksi eristämisiä ja toisiinsa tällaisessa suhteessa olevien
estämistä joutumasta kosketuksiin keskenään. Siitä johtuu myös
erilaisia kieltoja, joita ihmisten monissa elämän tiloissa suhteessaan
toisiinsa ja ulkomaailmaan on noudatettava. Näin ovat primitivisten ja
alhaiskultturisten kansojen keskuudessa muutamissa erikoisasemissa
olevat ihmiset, kuten hallitsijat ja papit, suhteessaan muihin
määrättyjen kieltokäsitysten alaisia: heitä ei esim. saa nähdä, koskea
heihin tahi lausua heidän nimeään. Myös muutamien erikoisten toimien
(metsästys, kalastus) sekä eräiden n.s. kriitillisten funktsionien
aikana eivät ihmiset saa joutua kosketuksiin toisten heihin määrätyssä
suhteessa olevien tahi ulkomaailman kanssa j.n.e. Tähän tapasysteemiin
kuuluvia rajoituksia ja kieltoja tahi niihin perustuvaa ominaisuutta
nimittävät etnologit _tabuiksi_.

Avioliittotavat sisältävät näitä käsityksiä ja tapoja erikoisen
runsaasti. Yleisimpiä ovat ne, jotka kieltävät sulhasen tahi morsiamen
avioliiton toimeenpanon aikana ja usein jonkun aikaa sen jälkeen
näkemästä tahi puhuttelemasta appea tahi anoppia, tahikka pakottavat
naimisiinjoutuvat määrättyyn avioliittomenojen kohtaan saakka
karttamaan toisiansa. Myöskään eivät avioliiton kautta määrättyyn
sukulaisuussuhteeseen joutuneet saa mainita toistensa nimiä. Samalla on
n.s. sukupuolinen _tabu_ yleinen; se saattaa eri sukupuolet yleensä
välttämään toisiaan ja vastustamaan eräissä tiloissa yhteyttä toistensa
kanssa.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen on ehkä useimmin kuitenkin
asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Tämän laatuisen selitystavan
sopimattomuudesta puhuvat selvästi jo analogiset sulhasen
piilottautumiset ja pakenemiset. Siihen sijaan huomataan
yleensä siellä, missä sulhasen tahi morsiamen pakenemis- tahi
piilottautumistapa esiintyy, myöskin _tabu_-kieltojen olevan vallalla.

Tarkasteltujen tapojen yleisyyteen ja sitkeyteen nähden, millä ne ovat
säilyneet, saatetaan olettaa, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla,
Itämeren suomalaisetkin lukuun otettuna, on vallinnut laajalle ulottuva
ja tarkasti noudatettu _tabu_-kieltojen systeemi. Tästä ovat useat
edellä esitetyt suoranaisesti siihen palautuvat tavat selvänä
todistuksena. Samalla tiedämme varsinkin Obin ugrilaisilla ja
syrjäneillä nykyäänkin vallitsevan suuren määrän varsinkin sukupuolisen
_tabun_ alalle kuuluvia käsityksiä. Metsästäjiin ja kalastajiin
kohdistuvat _tabut_ ovat yleisiä useilla suomalais-ugrilaisen heimon
kansoilla. Myöskin ovat eräisiin eläimiin (esim. karhuun, mehiläiseen)
kohdistuvat _tabu_-käsitykset yleisiä.



Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina.


Yleismaailmallinen tapa ottaa kosintamatkalle kestitys- tahi
ravintoaineita morsiamen perhettä varten on itäisillä
suomalaiskansoilla säännöllinen. Yleisin näistä välikappaleista on
leipä, sen jälkeen kestitysaineet viina ja olut. Leivän
vastaanottamisella oli mordvalaisessa "varkain kosinnassa"
tapaoikeudellisesti sitova merkitys. Yleensä ratkaistaan naimaesityksen
hyväksyminen tahi hylkääminen leivän tahi viinan vastaanottamisella
(nauttimisella) tahi hylkäämisellä, tahikka ilmoitetaan sen kautta
kosiville kosinnan jatkamisen mahdollisuus tahi sen raukeaminen
sikseen.

Tämänlaisia välikappaleita ja samanlaisessa merkityksessä käyttävät
muutkin suomalais-ugrilaiset. Ostjakit ja lappalaiset kosivat viinan
välityksellä. Sen nauttimisella tahi hylkäämisellä morsiamen isä
osottaa suostumuksensa tahi kieltäytymisensä. Samanlaisen merkityksen
mainitsee Acerbi olleen viinalla suomalaisten kosinnassa. Suomessa,
Karjalassa, Inkerissä ja vatjalaisilla tavataan myöhempien tietojen
mukaan viina, mutta varsinkin tupakka kosinnan välikappaleena.
Kihlajaisia tahi jotakuta kosintamenettelyn toimitusta nimitetään
"tupakoiksi" ("mennä tupakoille") l. "tupakaisiksi". Tupakan, joskus
tupakan ja viinan välityksellä kosivat myöskin Siperian tatarit ja
näiden nauttimisella on naimaesitykseen suostumiseen nähden samanlainen
merkitys.

Ruoka- ja kestitysaineiden käyttäminen johtunee tarpeesta synnyttää
lähentymistä ja yhteyttä morsiamen perheen, varsinkin hänen holhojansa
ja kosivien välillä. Edellyttäähän avioliitosta sopiminen jonkunlaisia
lähempiä suhteita muuten ehkä kokonaan vierasten sukujen välillä.
Lahjojen antaminen saattaa tapahtua samanlaisessa tarkoituksessa, ja
joskus nähdäänkin kosinnassa annettavalla lahjalla olevan yhtäläinen
merkitys. Samojedit asettavat kosittaessa morsiamen isän telttaan
ketunnahan, jonka vastaanottamisella tahi poislähettämisellä morsiamen
isä ilmaisee mielipiteensä.

Tämän tapaisiin yleisiin käsityksiin perustuvana esiintyy
tarkasteltavana oleva tapa lukuisilla kansoilla eri osissa maanpalloa.
L. von Schroeder on kuitenkin yhdistänyt virolaisilla tavattavan
viinalla kosimisen samanlaiseen germanisten ja slaavilaisten kansojen
tapaan yhtenä todistuksena virolaisten tapojen yhteydestä
indogermanisten kanssa.

Leipää käyttää kukin tutkimuksemme alaisista kansoista välikappaleena
kosinnassa. Samalla osottavat asianomaiset tavat kokonaisuudessaan
huomioonotettavaa erilaisuutta. Tsheremissit käyttävät tavallisesti
leivän asemasta rasva- ja juustokakkuja, mutta leipä on saanut
yksinomaisen sijan niillä seuduin, missä venäläinen vaikutus, kuten
vuoritsheremisseillä, on huomattavin. Votjakit taasen käyttävät leivän
ohella tahi sijasta tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa ja hunajaa. Vasta
mordvalaisten tavoissa on leipä yleisimpänä tapaoikeudellisena kosinnan
välineenä. Kun lisäksi tiedetään leivän käytön yleisesti liittyvän
venäläisten kosintaan, näyttää todenmukaiselta, että leipä on
saavuttanut tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa vallitsevan
erikoisaseman venäläisestä vaikutuksesta.



Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen
vahvistusmenona.


Yhdeksi kosinnan pääasiallisimmista tarkoitusperistä on tutkimuksemme
alaisten kansojen tavoissa osottautunut avioliiton oikeudellisten
ehtojen määrääminen ja selvittely. Avioliiton sopimuksellinen luonne
onkin synnyttänyt muutamia kosintamenojen toimituksia, joiden
erikoismerkityksenä on avioliittosopimuksen vahvistaminen. Tätäpaitsi
vahvistetaan kihlauksessa laajemmassa merkityksessä molempien sukujen
välille syntyvä yhteys erikoisilla tätä yhteyttä kuvaavilla ja
edistävillä toimituksilla.

Näistä kihlauksen vahvistusmenoista on yleisimpänä tavattu kädenlyönti
ja yhteinen syönti tahi juonti. Edellinen on yleisimpänä nähty
esiintyvän mordvalaisten tavoissa, samalla kun ne tässä suhteessa ovat
osottautuneet likeisesti liittyvän vastaaviin venäläisiin tapoihin.
Molemmilla näillä kansoilla on kädenlyönti muodostunut kihlausmenojen
juhlalliseksi ydinkohdaksi. Sen ajaksi noustaan seisomaan, sytytetään
kynttilät pyhäinkuvien edessä ja siihen liittyy rukousmenoja.
Kädenlyönti tapahtuu naittajien, avioliiton oikeudellisten
kontrahenttien kesken.

Tsheremissien kihlauksessa esiintyy kädenlyönti harvoin, eikä se niissä
ole saanut yleisempää sijaa kihlauksen varsinaisena vahvistusmenona.
Samaten ei se tällaisessa merkityksessä kuulu votjakkienkaan kosintaan.

Muista suomalais-ugrilaisista kansoista tavataan kädenlvönti yleisenä
ja samanlaisessa merkityksessä kuin mordvalais-venäläisissä tavoissa
ensiksikin syrjäneillä.

Ostjakeilla ei kädenlyönti naimasopimuksen vahvistusmenona
käytettävissämme olevien tietojen mukaan ole tuntematon, mutta ei
esiinny yleisenä ja varsinaisena kihlauksen vahvistusmenona.

Vanhemmat lappalaisten tapojen kuvaukset eivät myöskään puhu
kädenlyönnistä tämän laatuisessa merkityksessä. Sen sijaan tavataan
kädenlyönti nykyisten Venäjän lappalaisten tavoissa tyypillisesti
mordvalais-venäläistä vastaavassa muodossa.

Itämeren suomalaisten tavoissa löydetään kädenlyönti kihlauksen
juhlallisena päättämismenona ensiksikin karjalaisilla. Täälläkin
liittyy siihen rukouksia tahi uskonnollisiin toimituksiin viittaavia
menoja, samalla kun kädenlyönti laillisesti päättää naimasopimuksen.
Kättä lyödessä määrätään joskus sakko, joka sen puolen on suoritettava,
mikä naimasopimuksen rikkoo.

Naimasopimuksen vahvistavat kädenlyönnillä Kodaveren virolaiset, mutta
käytettävissämme olleiden lähteiden nojalla ei kädenlyönti Virossa ja
Inkerissä yleisemmin esiinny tällaisessa merkityksessä ja muodossa,
eikä se sellaisena näytä kuuluneen suomalaistenkaan kosintaan.

Psykologisen perusajatuksensa kannalta saatetaan kätten yhdistämistä ja
kädenlyöntiä pitää yleismaailmallisena tapana. Ne ovatkin yleisiä,
kaikkialla tavattavia toimituksia, joilla kaikenlaisia sopimuksia
päätetään sekä yhteyksiä vahvistetaan ja symbolisoidaan. Useiden
maanpallon eri seutujen ja kansojen avioliittomenoissa yhdistetään
avioliittoon joutuvien kädet, mikä usein on avioliittomenojen
pääseremonia. Tällaisessa muodossaan havaitaan tarkasteltava meno
esimerkiksi Amerikan alkuasukkaiden, Fidshi-saarien, algonkinien,
egyptiläisten ja abessinialaisten tavoissa.

Indogermanien tavoissa on kädenlyönti tahi kätten yhdistäminen
huomattavimpia menoja avioliiton solmimisessa. Jo muinaiset indialaiset
vahvistivat avioliiton kädenlyönniliä (Vedojen _pânigrahana_).
Morsiamen käteen tarttuminen on edelleen yleinen kreikkalaisten,
roomalaisten ja germanien tapa. Näiden kansojen tavoissa ajatellaan
kädenlyönnin ("käden ottamisen") tavallisesti kuvaavan sitä valtaa,
minkä mies avioliitossa naiseen nähden saavuttaa. Näin katsotaan
roomalaisten "käteen tarttumisen" (_Händergreifung_) kuvaavan sitä
holhousvaltaa, joka aviomiehellä avioliitossa vaimonsa suhteen oli
oleva. Samanlainen juridinen merkitys oli vastaavalla menolla
muinaisten indialaisten ja germanien tavoissa.

Kädenlyönniliä ja kätten yhdistämisellä on kuitenkin alkuperäisempikin
merkityksensä. Ernst Crawley lukee ne primitivisten kansojen
avioliittomenoissa n.s. kontaktimenoihin, joiden kautta syntyvä unioni
vahvistetaan ja sitä ehkäisevät voimat neutralisoidaan. Kätten
yhdistäminen kuvaa hänen käsityksensä mukaan avioliitossa tapahtuvaa
todellista unionia ja edistää sen onnellisuutta ja vaarattomuutta.

Tämän tapaisessa merkityksessä saattaa kätten yhdistäminen
luonnollisesti tapahtua kihlauksessakin. Täällä on sillä kuitenkin
usein juridinen merkitys tehdyn naimasopimuksen vahvistusseremoniana.
Tämä käy selville siitä, että kädenlyönti useilla kansoilla tapahtuu
etupäässä avioliiton juridisten kontrahenttien, naimisiinjoutuvien
isien tahi holhojien välillä. Se saattaa molemmat puolet määrättyyn
oikeudelliseen suhteeseen toisiinsa, jota suhdetta ei voida rikkoa
muutoin kuin maksamalla sakkoa. Toisinaan voi kätten yhdistämisen myös
katsoa kuvaavan molempien sukujen välille muodostuvaa liittoa,
nimittäin silloin kun se esiintyy kummankin kihlauksessa läsnäolevan
suvun kaikkien edustajien kätten yhdistämisenä.

Yleisinhimilliseen ajatukseen perustuvana saattaa kädenlyönti ja kätten
yhdistäminen olla suomalais-ugrilaistenkin kansojen tavoissa
omaperäinen avioliittomeno. Sen tarkastelu on kuitenkin esiintuonut
seikkoja, jotka oikeuttavat päättämään, että kädenlyöntitapa on saanut
vaikutuksia muilta kansoilta. Ensinnäkin kuuluu kädenlyönti
juhlallisena ja obligatorisena kihlauksen vahvistusmenona vain
niiden suomalais-ugrilaisten kansojen tapoihin tahi havaitaan
eräisiin kansoihin nähden sellaisten seutujen tavoissa, joissa
venäläinen vaikutus esiintyy huomattavimpana. Toiseksi ei tapa
suomalais-ugrilaisilla kansoilla ole niin tavallinen avioliittoon
joutuvien välistä yhteyttä symbolisoivana ja vahvistavana menona kuin
juridisessa merkityksessä kihlauksen ja avioliittosopimuksen
vahvistustoimituksena, jollainen merkitys sillä on venäläisten ja
yleensä indogermanisten kansojen tavoissa. Lisäksi ei kädenlyöntiä tahi
kätten yhdistämistä tämän laatuisessa merkityksessä tavata Itä-Venäjän
turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, miltä taholta muuten niin
useita parallelleja kosintamenojenkin alalla on esiintynyt.
Naimisiinjoutuvien isien tahi muiden heidän edustajiensa välisenä,
juridista laatua olevana toimituksena on kädenlyönti tavallisin
isovenäläisillä. Länsi- ja etelä-venäläisellä alueella, samaten kuin
muutamien muiden slaavilaisten kansojen menoissa tapahtuu vastaava
toimitus useimmiten naimisiinmenijöiden itsensä välillä tahi
laajentuneena kaikkien molempien puolten läsnäolevien edustajien
keskeisenä.

Mordvalaisten kädenlyöntimeno liittyy sekä muodollisesti että
merkitykseensä nähden lähinnä isovenäläisiin tapoihin. Huomioonottaen
kysymyksessä olevan menon esiintymisen muilla suomalais-ugrilaisilla
kansoilla, voidaan mordvalaisten kädenlyönnin katsoa muodostuneen
tällaiseksi, etupäässä juridista laatua olevaksi avioliittosopimuksen
vahvistusmenoksi sinä aikana, jolloin mordvalaiset ovat eläneet
isovenäläisten välittömässä yhteydessä.

Yhteisellä ruoan ja juoman nauttimisella on kuten kädenlyönnilläkin
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kahdenlainen päämerkitys.
Ensiksikin tapahtuu se naimasopimuksen ja kihlauksen vahvistusmenona
juridisten kontrahenttien kesken. Tämä muoto on pääasiallisin
mordvalaisten tavoissa, samalla kun aikaisempi tarkastelu ou osottanut
mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheisen yhteenkuuluvaisuuden
tässä suhteessa. Toiseksi saattaa yhteinen syönti resp. juonti tapahtua
naimisiinmenijöiden itsensä välillä. Tällöin ei sillä aina näytä olevan
varsinaisemmin naimasopimuksen vahvistusmenon luonnetta, vaan saattaa
se tapahtua kosintamenojen eri kohdissa kihlauksesta riippumatta.
Etupäässä tällainen muoto on näillä menoilla tsheremissien ja
votjakkien tavoissa. Täällä tavataan tosin joskus isienkin välinen
juonti, mutta siihen liittyy samalla joko molempien naimisiinmenijöiden
tahi morsiamen juonti, tahikka on meno laajentunut vielä useampien eri
puolten edustajien kesken seremoniallisessa järjestyksessä
tapahtuvaksi. Kuten mainittu, ei viimemainittujen kansojen yhteisellä
syönti- tahi juontimenolla aina ole kihlauksen päättämismenon luonnetta
sen juridisessa merkityksessä. Näin saattaa esim. kaikkien lähinten
molempien puolten edustajien välinen yhteinen syönti liittyä
rukousmenoihin, jommoisessa yhteydessä se -- paitsi kosinnan eri
kohdissa -- tavataan myös varsinaisissa häämenoissa. Tällainen laaja
merkitys saattaa yhteisellä syönnillä olla mordvalaistenkin kosinnassa.
Morsiusparin välinen yhteinen syönti tahi juonti on yleisimpiä ja
laajimmalle levinneitä avioliittomenoja. E. Crawley pitää tätä
"keskinäistä ymppäystä" (_mutual inoculation_) yhtenä vahvimmista
kontaktiseremonioista. Se synnyttää ruumiillisen olemuksen ja
substansin identisyyden sekä samalla aikaansaa molemminpuolisen
vastuunalaisuuden. Sen kautta tehdään myös tyhjäksi tärkein
sukupuolisista _tabuista_, kielto nauttia yhteisesti ruokaa.

Tämän laatuisessa merkityksessä onkin yhteisen ruoan ja juoman
nauttiminen tavattu lukuisissa häämenojen kohdissa (vastaanotossa,
"vihkimäseremoniassa", aviovuoteelle asettamisessa j.n.e.).
Kihlauksessa naittajien välillä tapahtuvalla juoman nauttimisella
on siihen sijaan selvästi juridinen merkitys aikaansaadun
sopimuksen päättämismenona. Tällaisesta juontimenon merkityksestä
mordvalais-venäläisissä tavoissa puhuu se seikka, että kihlauksen
oikeudelliseksi päättämiskohdaksi käsitetään, samalla tavoin kuin
kädenlyöntikin, naittajien kesken tapahtuva juonti. Kihlaus saattaa
tämän tapahtuman mukaan saada nimityksensäkin (_odirvan simeme, propoj
nevesty_ j.n.e.). Useissa venäläisissä lauluissa katsoo morsian
kohtalonsa tulevan ratkaistuksi sillä, tyhjentääkö hänen isänsä
juomamaljan vai ei.

Kädenlyönti ja yhteinen juonti resp. syönti ovatkin tunnettuja kaupan
tahi välipuheen vahvistustoimituksia. Ne ovat samanlaisessa
merkityksessä olleet yleisiä useiden germanisten ja slaavilaisten
kansojen tavoissa (vrt. venäl. _litki, magarytsh_, germ. _lltkouf,
winkouf, leitkauf_, ruots. _köpskål_). Suomalaisten ja virolaisten
tapana on ollut vahvistaa kauppasopimuksia kädenlyönnillä ja yhteisellä
juonnilla (harjaiset, harjakaiset, _liigud_).

Naimasopimuksen vahvistaminen tapahtuu mordvalais-venäläisissä
tavoissa tavallisimmin avioliittoon joutuvien edustajien eikä heidän
itsensä kesken. Ei olekaan harvinaista, että avioliittomenoissa
naimisiinjoutuvien asemasta toimivat heidän sijaisensa. Tällä tahdotaan
johtaa avioparia uhkaavat pahat voimat harhaan. Tältä kannalta selittää
E. Crawley esim. sen ilmiön, että avioliittosopimuksen tekevät joskus
syrjäiset ("ystävät ja takausmiehet"), joiden kesken kädenlyönti ja
yhteinen juoman nauttiminenkin saattaa tapahtua. Tutkimuksemme
alaisilla kansoilla suorittavat nämä toimitukset kuitenkin _naittajat_,
avioliiton oikeudelliset kontrahentit, samalla kun naimisiinjoutuvat
tahi ainakin morsian, myös itsekin joskus saattavat ottaa yhteiseen
juontiin osaa. Kihlauksen päättämismenon tapahtuminen heidän keskensä
näyttää kaikesta päättäen johtuvan käsityksestä heidän oikeudellisesta
asemastaan avioliittosopimuksen tekijöinä.

Yhteisen syönnin tahi juonnin esiintymissuhteet muiden
suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa osottavat samanlaisia suhteita
kuin kädenlyöntikin. Syönti- ja juontimenot eivät ole harvinaisia
kosinnassakaan, mutta samanlaisessa avioliittosopimuksen vahvistusmenon
merkityksessä, joka niillä mordvalais-venäläisissä tavoissa etupäässä
on, tavataan niitä vain harvinaisina, ja sellaisilla seuduin, missä
voimakas venäläinen vaikutus tapoihin yleensä on havaittavissa.
Tällaisen merkityksen näyttää meno mordvalaisten tavoissa saavuttaneen
näin ollen venäläisestä vaikutuksesta.



Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja "määräpäivän
asettaminen".


Asettamalla kosinnan päämerkitykseksi niiden tointen, toimitusten ja
menojen täyttämisen, joilla tarpeellinen lähentyminen saadaan aikaan
molempien puolten välillä, avioliiton ehdot määrätään, syntynyt
naimasopimus asianomaisilla toimituksilla vahvistetaan ja sopimuksen
ehdot tarpeelliseen määrään saakka täytetään, ovat useimmat muut
kosintamenettelyn yhteydessä noudatetut menot samoja kuin avioliiton
varsinaisen toimeenpanon aikana noudatetut. Tutkimuksemme alaisten
kansojen kosintamenettelyjen vertailu osottaa mordvalaisten kosinnan --
sellaisena kuin se myöhempien tietojen mukaan tavataan -- kehittyneen
laajimmaksi. Se alkaa tavallisesti ennen varsinaista kosintaa tehdyllä
tiedustusmatkalla ja sisältää useampia uudistettuja käyntejä ja
yhtymyksiä. Tätäpaitsi kuuluu mordvalaiseen kosintaan n.s.
katsojaistoimitukset, joita semmoisenaan ei tsheremisseillä eikä
votjakeilla tavata. Näiden mordvalaisten kosintamenettelyn eri kohtien
on samalla yksityispiirteissään havaittu osottavan läheistä
yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, joten mordvalaisten
kosinta kokonaisuudessaan ennen kaikkea on rinnastettava viimemainitun
kanssa. Monet puheenaolleista tähän avioliittomenojen sarjaan
kuuluvista toimituksista ovat kuitenkin paljoa laajemmalle levinneitä.
Näin ovat esim. katsojaistoimitukset tavallisia useiden
indogernianisten kansojen tavoissa. Suomalais-ugrilaisista kansoista
ovat nämä tavat yleisiä Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä.

Kaakkois- ja Itä-Venäjän ei-venäläisten kansojen tapoihin eivät
katsojäiset kosintamenettelyn säännöllisenä osana kuulu. Lukuunottaen
sen, mitä näiden tapojen esiintymissuhteista itäisten suomalaiskansojen
avioliittotavoissa on käynyt selville, sekä niiden yksityispiirteet
mordvalaisten tavoissa, saatetaan näiden tapojen katsoa saaneen
sellaisen muodon, joka niillä nykyisin mordvalaisilla on, venäläisestä
vaikutuksesta.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien avioliittotavoissa on
yleinen eräs ennen häitä tapahtuva toimitus, joka ei varsinaisesti
kuulu kosintaan, nimittäin "määräPäivän asettaminen", jonka
tarkoituksena on lopullisesti täyttää avioliiton oikeudelliset
suoritukset ja sopia ajasta, jolloin avioliito varsinaisesti pannaan
täytäntöön.

Itämeren suomalaisten tavoissa havaitaan samanlainen käynti, joka
nimitykseltäänkin vastaa edellä puheenaollutta. Suomessa ja Inkerissä
käy sulhasen isä morsiamen kotona "liitoilla", jolloin sovitaan
hääpäivästä. Sulhanen lähettää tällöin morsiamelle ja anopilleen
lahjoja.

Luonnollista onkin, että varsinkin silloin, kun kihlauksen ja häiden
välinen aika on muodostunut pitemmäksi ajanjaksoksi ja avioliiton
toimeenpano on riippuvainen sen perustana olevien oikeudellisten
ehtojen täyttämisestä, kaikesta lopullisesti sovittiin erikoisessa
molempien puolten välisessä yhtymyksessä.



"Polterabend"-menot.


Ottaessamme yleisvertailun kannaIta tarkastettavaksi muutamia
huomattavimpia varsinaisesti hälhln liittyvien tapojen ja menojen
kohtia, pysähdymme ensiksi morsiustalossa ennen nuodejoukon saapumista
ja sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuviin menoihin.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tapojen keskinäinen vertailu
osottaa, että varsinaiset n.s. neitojuhlamenot ovat yleisiä etupäässä
vain ersamordvalaisilla. Tsheemissien, votjakkien ja mokshalaisten
tavoista puuttuvat nimittäin ne erikoismenot, joita ersalaiset
hääaattopäivänä ja nuodejoukon tuloa odotellessa noudattavat. Toiselta
puolen on ersalaisten tapojen yksityiskohtainen vertailu vastaaviin
venäläisiin menoihin osottanut, että ne ei ainoastaan pääkohdissaan,
vaan myös lukuisiin yksityispiirteisiinsä nähden läheisesti liittyvät
viimeksimainittuihin. Jo yksistään tämä puhuu ersalaisten
neitoiltamenojen myöhäsyntyisyydestä ja venäläisperäisyydestä.
Tarkasteltaessa muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen
vastaavia tapoja, huomataan sama ilmiö, joka muutamien aikaisemmin
puheenaolleiden tämän laatuisten menojen suhteen on käynyt selville:
niitä noudattavat lähinnä mordvalais-venäläisiä tapoja vastaavassa
muodossa ne suomalais-ugrilaiset kansat ja sellaisilla seuduilla, missä
yleensä voimakasta venäläistä vaikutusta on havaittavissa.

Vastaavat sulhastalossa tapahtuvat menot näyttävät suurimmalta
osaltansa nekin syntyneen venäläisten tapojen analogian mukaan.
Mordvalaisten seremoniallinen piirakoiden valmistaminen sekä
mordvalaisilla ja joskus tsheremisseillä tavattava juhlallinen
nuodematkalle lähtevän sulhasen siunaaminen osottavat
yksityispiirteissään selvää venäläisperäisyyttä, samalla kun niiden
myöhäsyntyisyydestä puhuu se, ettei sulhanen aikaisemman kannan mukaan
lähtenyt nuodematkalle. Tämän kannan ja uudempien tapojen välinen
ristiriita kuvastuu selvästi esim. siinä, että mordvalaisten
siunausmenot saattavat joskus kohdistua sulhaseen, vaikkei hän lähde
nuodematkalle. Arbanskin tsheremissien siunausmeno, jossa esiintyy
morsiamen sijainen, on tähän häämenojen kohtaan varmaankin muualta
siirtynyt.

Tämän ohella suorittaa kukin tutkimuksemme alaisista kansoista tässä
häämenojen kohdassa rukousmenoja, jotka usein osottavat kullekin
kansalle ominaisia piirteitä. Yhteistä niissä on kääntyminen paitsi
jumaluusolentojen, myöskin esivanhempien puoleen avun ja suojeluksen
pyynnöllä. Nämä saattavat tietenkin olla kullakin kansalla itsenäisesti
kehittyneitä. Sitä mukaa, miten venäläinen vaikutus on ollut
voimakas, esiintyvät rukousmenot venäläisten tapojen mukaisina
siunausmenoina; ne ovatkin viimeksimainitussa muodossa yleisiä niillä
paikkakunnilla, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat erikoista
venäläispiirteisyyttä.



Nuodematka ja morsiusmatka.


Lukuunottamatta niitä tapoja, jotka morsiusmatkan aikana kohdistuvat
erikoisesti morsiameen, ovat nuodematkaan liittyvät tavat, missä
erikoisempia tällaisia noudatetaan, muodoltaan ja merkitykseltään samaa
laatua kuin morsiusmatkan yhteydessä noudatetut. Se seikka, että
morsian morsiusmatkan kautta siirretään uuteen olinpaikkaansa -- mille
tapahtumalle yleensä annetaan erikoisen tärkeä merkitys -- on kuidenkin
aikaansaanut, että morsiusmatka osottaa nuodematkaan verrattuna
huomattavasti enemmän erikoismenoja. Viimeksimainitun yhteydessä
tavattavista ovat huomattavimmat nuodejoukon varausmenot ja sulhasen
siunaaminen, jotka nekin ovat yleisiä vain mordvalaisten tavoissa.
Näistä on sulhaseen kohdistuvien menojen myöhäsyntyisyys ilmeinen.

Nuodematkan suhteen on kuitenkin vielä huomioonotettava, että
nuodejoukko, kuten usein kosiomiehetkin, lähtee matkaan iltamyöhällä
tahi yöllä, niin että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi varhain
aamulla. Tämä tapa liittyy yleismaailmalliseen ryhmään ja on ollut
käytännössä m.m. Itämeren suomalaisilla. Yhtenä tämän tavan
aiheuttajana näyttää olevan halu välttää vahingollisten voimien, ennen
kaikkea pahan silmän vaikutusta.

Nuodejoukon vastaanotossa noudatetuista tavoista on portin sulkeminen
ja lunnaiden vaatiminen sen avaamisesta havaittu yleiseksi
mordvalaisten ja venäläisten tavoissa. Tsheremissit eivät ainakaan
yleisemmin tätä tapaa noudata; siitä ei puhuta myöskään votjakkien
häämenojen kuvauksissa. Itämeren suomalaisista on portin sulkeminen ja
lunnaiden vaatiminen yleinen virolaisten tavoissa. Se on tunnettu
myöskin inkeriläisillä ja Itä-Suomessa.

Portin ja ovien sulkeminen selitetään tavallisesti johtuvan
naisenryöstöstä. Myöhemmin on koetettu löytää muunkin laatuisia
selityksiä. Sen alkuperäksi osotetaan m.m. halu sulkemisella suojeltua
pahoilta hengiltä. Mordvalaisten samaten kuin venäläistenkin tavoissa
ilmenee yleensä selvästi vastaanoton aikana ja jälkeenkinpäin
nuodejoukon ja morsiamen joukkueen välinen antagonismi. Vastaanotossa
esiintyvät vastustelut tapahtuvat etupäässä näiden joukkueiden
välisinä. Mahdollisesti johtuvat puheenalaiset vastaanotossa noudatetut
tavat juuri näistä sulhasta ja morsianta edustavien joukkueiden
välisistä vastustelumenoista, jommoisia E. Crawley osottaa häätapojen
lukuisasti sisältävän.

Kunkin tutkimuksemme alaisen kansan morsiusmatkaan liittyy joukko
toimenpiteitä, joista useat jo semmoisenaan helposti ovat
käsitettävissä johtuvan halusta tehdä morsiamen uuteen olinpaikkaan
siirtyminen vaarattomaksi ja onnelliseksi niinhyvin hänelle itselleen
kuin häntä saattavalle joukkueelle.

Tännekuuluvia tapoja havaitaan kaikkialla, missä morsiamen viennin
yhteydessä joitakin menoja noudatetaan. Varoesineiden tahi
varausaineiden mukaanottaminen on yleistä useiden muidenkin
suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Syrjäniläinen morsian panee
vihille lähtiessään poveensa leipää, villaa ja hampputukon. Karjalaiset
panevat morsiamen kintaanpeukaloon kuparirahan ja Suomessa pitää
morsiamen kengässä olla raha. Inkeriläinen morsian panee nuppineuloja
rintaansa suojeltuakseen pahoilta ihmisiltä. Äyrämöiset panivat
morsiamen ja sulhasen vasempaan sukkaan rahan ja poveen yhdeksän
jauhinkiven alta otettua viljanjyvää. Virossa pantiin raha morsiamen
vasempaan sukkaan; tässä sukassa piti morsiustalosta lähdettäessä olla
jotakin, jollei muuta niin nuppineula. J. v. Lucen mukaan otettiin
leipä tahi leivänmuruja, tulikiveä ja pirunpihkaa. Leipää ja suolaa
käytetään morsiamelle annettavana varausesineenä muuallakin Europassa.
Ylä-Pfalzissa on morsiamella matkallaan mukana leipää ja suolaa.
Serbialaiset panevat morsiamen poveen leipää ja suolaa.

Morsiamen mukaan pantavat varausesineet osottautuvat olevan yleisiä
tämän laatuisissa tilaisuuksissa käytettyjä pahan ja taikuuden
karkottamisen välikappaleita. Varsinkin leipä ja suola ovat lukuisilla
kansoilla tavattavia yleisiä varausesineitä. Nuoret syrjänipojat
ja -tytöt ripottelevat päähänsä suolaa varjeltuakseen pahalta silmältä,
ja pientä lasta suojellaan panemalla päänalaseen leipää ja veitsi.
Yleinen on tapa viedä uuteen asuntoon muutettaessa sisälle ensiksi
leipää ja suolaa. Karjalaisilla ottaa patvaska, jonka on suojeltava
nuorta paria pahansuovilta ihmisiltä, morsiusmatkalle mukaan leipää.
Vieraaseen paikkaan matkustava ottaa suojaksensa pahoja henkiä vastaan
mukaansa leipää.

Raha ja neulat, kuten metalliesineet yleensä, sekä pirunpihka ja
tulikivi ovat nekin yleisiä taikuuden, etenkin siunaamisen
vastustusesineitä.

Mukaan annettavien varausesineiden suhteen ovat tutkimuksemme alaisten
kansojen tavat saattaneet yleisistä käsityksistä johtuen muodostua
kullakin itsenäisesti. Niiden yleisvertailu osottaa kuitenkin
mordvalaisten tapojen lähinnä liittyvän venäläisiin.

Mordvalaisten morsiamen pyhän kynttilän kuljettaminen morsiusmatkalla,
jolle tavalle venäläistenkin tavoista on löydetty vastineita, on
nähtävästi sekin luettava morsiusmatkan varaustoimenpiteiden sarjaan.
Samassa häämenojen kohdassa käyttävät useat kansat tulisoihtuja.
Roomassa kulki morsiussaattueen edessä soihdunkantajia. Nykyisessä
Kreikassa kantaa aviopari hääsaattueessa soihtuja. Muutamin paikoin
kulkee morsiamen edellä vihkimämatkalla kynttilänkantaja, paikotellen
otetaan morsian sulhastalossa vastaan ja kuljetetaan kynttilän kanssa
jokaisessa talon nurkassa. Kiinassa kuljetetaan morsiussaattueen edellä
lamppuja, joiden arvellaan karkottavan pahoja henkiä. Indiassa
heilutetaan pahan silmän välttämiseksi morsiusmatkalla nuoren parin
pään päällä lamppua. Myöskin synnytyksen yhteydessä tavataan kynttilä-
tahi soihtuseremonioita, jotka alkujaan perustuvat ajatukseen pahojen
voimien loitollapitämisestä.

Joskin morsiamen kuljettamisen peitetyissä ajoneuvoissa saattaa yhdeltä
puolen katsoa johtuvan samoista käsityksistä, jotka ovat johtaneet
morsiamen piilottautumiseen tahi eristämiseen eräissä avioliittomenojen
kohdissa, näyttäisi senkin tarkoituksena ennen kaikkea olevan suojella
morsianta morsiusmatkalla pahoilta voimilta. Ajoneuvoja peittävään
kankaaseen ommeltuja ristejä, nelikulmioita ja tähtiä ei saatettane
pitää muuna kuin maagillisina merkkeinä, joiden tarkoituksena on pitää
loitolla vahingollisia voimia.



Hunnuttaminen.


Tapa, joka avioliittomenoissa usein erikoisesti on kiinnittänyt
tutkijoiden huomiota, on morsiamen pään ja kasvojen peittäminen eräissä
avioliittomenojen kohdissa eli hunnuttaminen.

Muutamien tutkijoiden taholla on hunnuttaminen asetettu naisen
ryöstötavan yhteyteen. Sellaisessa merkityksessä puhuvat siitä esim. L.
von Schroeder ja O. Schrader. Varsinaiset etnologit, nimenomaan
englantilaiset, ovat etsineet tämänkin tavan selitystä välittömästi
yleisten kansanpsykologisten ilmiöiden piiristä. Hunnuttamisen, kuten
useiden muidenkin tämän laatuisten toimenpiteiden tarkoituksena
pidetään hunnutettavan eristämistä, niin etteivät hänessä itsessään
asuvat salaperäiset voimat voisi vahingoittaa muita tahi hunnutettava
itse olisi ulkoisille vahingollisille vaikutuksille alttiina. J.G.
Frazer on _tabu_-ilmiöitä selittäessään antanut esimerkkejä
useissa erilaisissa tiloissa toimitettavista hunnuttamisista.
Hunnuttamista tavataan esim. hallitsijoihin ja pappeihin kohdistuvien
_tabu_-käsitysten yhteydessä. Edelleen liittyy se muutamiin
kriitillisiin funktsioneihin ja tiloihin. Tällaista on esim.
hunnuttautuminen tahi piilottautuminen syödessä, naisen peittäminen
raskauden ja menstruatsionin aikana sekä samanlainen sairaan
eristäminen. Myöskin pahan silmäyksen välttämiseksi peitetään kasvot ja
suu, esim. juhlien ja markkinoiden aikana.

E. Crawley pitää morsiamen hunnuttautumista etupäässä samoista
käsityksistä johtuvana, kuin mihin erinäiset avioliittotavoissa yleiset
sulhasen tahi morsiamen pakenemiset ja piilottautumisetkin perustuvat.
Paitsi yleensä epämääräisen pahan ja onnettomuuden välttämisestä,
johtuu hunnuttaminen erittäinkin sukupuolten välisistä _tabuista_, s.o.
molempien sukupuolten välisissä suhteissa varsinkin avioliittomenojen
aikana havaittavasta eristäytymispyrkimyksestä ja toistensa
karttamisesta.

Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa liittyy morsiamen
hunnuttaminen ja peittäminen useihin avioliittomenojen kohtiin.
Mordvalaisen morsiamen mainitaan olleen kosintamenoissa ja ennen
varsinaisia häämenoja tapahtuvien itkujen aikana hunnutettuna.
Tätäpaitsi toimittivat mordvalaiset Lepehinin kuvauksen mukaan
hnnnuttamisen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Georgi ja Milkovitsh
puhuvat hekin hunnuttamisesta nimenomaan matkallelähdön yhteydessä.
Urzhumin piirissä on tsheremissiläinen morsian hyvästelykäyntejä
sukulais- ja naapuritaloihin tehdessään häähunnulla peitettynä;
tsheremissien ja votjakkien tavoissa liittyy hunnuttaminen kuitenkin
etupäässä morsiusmatkaan. Vielä on morsiamen tahi avioparin erinäisissä
muissa häämenojen kohdissa, kuten siunauksen ja yhteisten syöntimenojen
aikana, nähty olevan peitettynä tahi hunnutettuna.

Muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa nähdään morsiamen peittämisen
tahi hunnuttamisen myös liittyvän useampiin avioliittomenojen kohtiin.
Useimmiten puhutaan hunnuttamisesta kuitenkin morsiusmatkan yhteydessä.
Näin peitetään esim. Suomessa morsiamen pää tahi kasvot morsiusmatkalle
lähdettäessä. Pääasiallisesti morsiusmatkaan liittyy hunnuttaminen myös
Venäjän Karjalassa.

Inkeriläinen morsian oli kuitenkin jo hääaattona morsiusitkuja
itkiessään peitettynä. Koko morsiustalossa tapahtuvien menojen ajan
oli hän peiton alla eikä ottanut sitä pois vihkimiseen saakka.
Kreikanuskoinen ishori-morsian oli niinikään häiden aattona itkiessään
hunnutettuna. Vatjalaiset panevat peiton morsiamen päähän ennen
vihillelähtöä tapahtuvaa avioparin istuttamista; vihkimisen perästä
tapahtuneen päähineen muuton jälkeen hunnutetaan morsian uudelleen.
Virolainen morsian on J. Jungin tiedonannon mukaan hunnutettuna jo
kihlausjuhlan aikana. Edelleen on morsian hunnutettuna muutamissa sekä
sulhas- että morsiustalossa tapahtuvissa menoissa (syöntimeno,
vedelläkäynti). Oberpahlenissa morsian hunnutetaan sulhasen saapuessa.
Mutta ennen kaikkea mainitaan morsiamen morsiusmatkan aikana olevan
hunnutettuna. Viimeksimainitulla paikkakunnalla hunnutetaan morsian
uudelleen morsiusmatkalle lähdettäessä. Samanlainen kahdenkertainen
hunnuttaminen tavataan lappalaisilla, josta L. v. Schroeder huomauttaa.
Tämä vastaa Lepehinin kuvausta mordvalaisten tavoista ja puhuu
hunnuttamisen merkityksestä erikoisesti morsiusmatkaan nähden.

Valkovenäläinen morsian on siunausmenojen aikana ja hääitkuja
itkiessään hunnutettuna. Tätäpaitsi kuuluu vihkimäpukuun huivi, joka
peittää pään ja kasvot, paikotellen pään ja hartiat. Isovenäläisten
hunnuttaminen liittyy etupäässä morsiusmatkaan. Morsiamen pää tahi
kasvot peitetään ennen morsiustalosta lähtöä, niin että ne vihille
vietäessä ovat peitettynä.

Morsiamen hunnuttaminen saattaa siis liittyä useampiin
avioliittomenojen kohtiin. Silmälläpitäen sen esiintymismuotoja
erikoisesti suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten kansojen
tavoissa, voitaisiin hunnuttaminen käsittää etupäässä kahdessa
päämerkityksessä. Kosijoiden ja nuodejoukon saapumisen yhteydessä
toimitettu morsiamen hunnuttaminen tahi peittäminen liittyy ilmeisesti
niihin eristystoimenpiteisiin ja yhteyteen joutumisen estämisiin
(morsiamen pakeneminen, sulhasen kasvojen peittäminen j.n.e.), joita
tässä avioliittomenojen kohdassa yleisesti on tavattu. Se johtuu siis
niistä käsityksistä, joiden mukaan morsian ja sulhanen keskenään tahi
eräät muut molempien puolten edustajat eivät saa joutua keskenään
kosketuksiin.

Kuten edellä toimitettu tarkastelu osottaa, liittyy morsiamen
hunnuttaminen etenkin mordvalaisten, venäläisten ja joskus Itämeren
suomalaisten tavoissa usein muutamiin häämenojen huomattavimpiin
toimituksiin, kuten siunaus-, istuttamis- ja yhteisiin syöntimenoihin.
Yleisintä näyttää kuitenkin olevan hunnuttaminen morsiusmatkan
yhteydessä. Sen merkityksestä morsiusmatkaan nähden puhuu erityisesti
se seikka, että paitsi aikaisemmin tapahtuvaa hunnuttamista joskus
morsiusmatkaa varten toimitetaan erikoinen hunnuttaminen.

Näissäkin tapauksissa saattaa tietysti ajatus morsiamen eristämisestä
olla mahdollinen. Lukuisat seikat kuitenkin osottavat näihin
avioliittomenojen kohtiin, varsinkin morsiusmatkaan, liittyvän joukon
toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on selvästi suojella morsianta
ulkoisilta vahingollisilta vaikutuksilta. Eräät morsiamen hunnuttamisen
yhteydessä noudatetut tavat osottavat hunnuttamisella ilmeisesti olevan
myös tämän laatuisen merkityksen. Tässä suhteessa on mielenkiintoinen
seuraava syrjäniläinen tapa, josta V. Nalimov kertoo. Vihkimisen
jälkeen, kun morsiuskruunu on otettu pois, on morsiamen pää heti
peitettävä huivilla. Huivi suojelee kaikenlaiselta pahalta,
tartunnalta, pahalta silmältä, pahansuomuksilta, hengiltä. Jotkut papit
ovat siihen määrin tottuneet syrjänien tapoihin, että asettavat sen
jälkeen kun kruunu on otettu pois, kätensä morsiamen pään päälle siksi
kunnes huivi ennätetään heittää päähän. Niistä vahingollisista
voimista, joita vastaan hunnuttaminen, kuten useat muutkin
varotoimenpiteet ovat tähdätyt, on ennen kaikkea huomioonotettava
yleismaailmallinen ja mitä erilaisimmilla kultturiasteilla, kansoilla
ja aikoina tavattava usko vieraan katseen vahingollisesta voimasta eli
_usko "pahaan silmään" eli silmääniiseen_. Tällä ymmärretään uskoa,
jonka mukaan määrätyillä ihmisillä, eläimillä tahi hengillä on voima
paljaan katseen avulla tuottaa toisille henkilöille, varsinkin
lapsille, kotieläimille, kasveille, jopa elottomille esineillekin
vahinkoa. Katseella, jolla ajatellaan olevan nämä taikavoimat, on usein
aivan luonteenomaiset ominaisuudet, se on joko raivoa täynnä ja
kateellinen, tahi aivan päinvastoin, ihaileva ja rakastava. Myöskin
luullaan, että ensimäinen katse, jonka esineeseen luo, voi tuottaa
vahinkoa.

Käsitys pahasta silmästä näyttää olevan yleinen useimmilla
suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Kuten etempänä saadaan nähdä,
esiintyy se tutkimuksemme alaisilla kansoilla muutamien muidenkin
häämenojen kohtien (esim. valemorsiamen) yhteydessä. Erittäin kuvaavia
ovat syrjänien käsitykset pahasta silmästä (_vomidz_). Silmäykselle
ovat niiden mukaan alttiita etenkin kauniit ja voimakkaat ihmiset,
varsinkin kauneimmat tytöt ja uhkeimmat pojat. Tämän vuoksi ei lapsia
vieraisiin vietäessä pestä eikä kammata. Kauniin, viisaan ja hyvässä
puvussa olevan pojan ei anneta näyttäytyä vieraalle, ennenkuin hänen
päänsä päälle on ripotettu suolaa.

Tämän ajatuksen kannalta tuntuu varsin luonnolliselta, että morsian
nuoruuden kukkeudessaan ja juhlakomeudessaan kaikkien ihastelemana ja
huomion keskuksena on erikoisesti alttiina pahan silmän vaikutukselle.

Luonnollisimpana ja yksinkertaisimpana pahan silmän ja muun sen
laatuisen ulkoapäin uhkaavan taikuuden välttämiskeinona on peittäminen.
Tämä käsitys ilmenee erikoisen selvänä juuri puheenaolleessa
syrjäniläisessä, vihittäessä noudatettavassa tavassa. Morsiusmatkaan
liittyvän peittämisen mainitaan joskus nimenomaan johtuvan käsityksestä
pahasta silmästä. S.K. Kuznetsovin mukaan peitetään tsheremissiläinen
sulhanen ja morsian morsiusmatkan aikana niinimatolla pahan silmän
välttämiseksi. Niitä ruumiinosia, joiden erikoisesti katsotaan olevan
pahalle silmälle alttiina, varjellaan peittämällä tahi verhoamalla.
Kasvojen peittämistä ja pään verhoamista käytetään S. Seeligmannin
mukaan keinona pahaa silmää vastaan. Varjellaanpa eläimiäkin ja
erilaatuisia esineitä, etenkin ruokatavaroita, pahalta silmältä
peittämällä. Syrjänit suojelevat maitoa silmäämiseltä peittämällä ja
siivilöitsevät sen syrjässä tahi lattian alusessa.

Mordvalaisen morsiuskuomin kuviot, ristit ja tähdet oikeuttavat jo
päättämään, ettei kysymyksessä ole paljas eristämistoimenpide, vaan
että eristävällä laitoksella tahdotaan samalla suojella ulkoapäin
uhkaavalta pahalta. Erään tiedon mukaan oli _morsianta peittävään
hurstikankaaseen ommeltu ristejä ja nelikulmioita_. Tsheremissien
morsiushuntu koristetaan kirjailulla, joka on tehtävä yöllä
kuunvalossa. Nelikulmiot, ristit ja tähdet ovat, samaten kuin tunnettu
pentagramma, yleisiä maagillisia karaktärejä, joita käytetään
amuleteissa ja muissa taikaesineissä kaikenlaista noituutta ja
varsinkin pahaa silmää vastaan. Morsiushuntu on usein väriltänsä
punainen. Punainen on ikivanha taikaväri. Punaiset langat y.m. tämän
väriset esineet ovat yleisiä taikomisessa ja kansanomaisessa
lääketaidossa. Häämenoissa ovat useat esineet, joilla selvästi on
suojelevan varoesineen merkitys, väriltään punaisia. Kiinalaiset
kuljettavat morsiussaattueessa punaisia lyhtyjä, lippuja ja
suojustimia. Muinaisindialaisissa häissä sidottiin morsiamen kaulaan
punasininen kaulanauha ja morsiusvaunun oli kuljettava punaisen ja
sinisen langan yli. Vielä on muistettava, että mordvalainen morsian
ennen morsiusmatkalle lähtöä ja hunnuttamista puettiin Lepehinin mukaan
punaisiin vaatteisiin.

Muutamissa viimeksi puheenaolleissa avioliittomenojen kohdissa
tapahtuva morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kuuluu siis ilmeisesti
niiden varotoimenpiteiden sarjaan, joiden määränä on suojella morsianta
sen laatuisilta vahingollisilta voimilta kuin edellä on ollut puhe.
Etempänä nähdään samoihin avioliittomenojen kohtiin hunnuttamisen
ohella liittyvän useita muunkin laatuisia varotoimenpiteitä.



Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.


Tämän jälkeen tarkasteltakoon niiden tapojen sarjaa, jotka joko
selvästi tahi kuvaannollisesti ilmaisevat morsiamen vastustelua ja
vastenmielisyyttä määrätyissä häämenojen kohdissa, erittäinkin
morsiusmatkan yhteydessä.

Näihin luetaan tavallisesti vastustelu ajoneuvoihin vietäessä,
karkaamiset morsiusmatkalla y.m. häämenojen kohdissa, sulhastalon
kynnyksen yli nostaminen, häähunnun poisheittäminen ja seremonialliset
itkut. Ne kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin ja niitä noudattavat
joissakin muodoissa lukemattomat kansat. Niinpä muinaisindialainen
morsian itki häissä seremoniallisia itkuja ja roomalainen morsian
pakeni ennen _domum deductiota_, äitinsä helmaan ja oli siitä
väkivallalla riistettävä. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien
tavoista kuuluvat muutamat selvemmin tahi hämärämmin tähän
tapaluokkaan. Morsiamen itkut ovat niistä yleisimmät. Mordvalaisten
tavoissa on havaittu morsiamen vastustelevan aviovuoteelle vietäessä,
itkevän, vastustelevan ja pakenevan pois ajoneuvoista morsiusmatkalla
sekä heittävän huntunsa kolmasti pois. Samoin nähtiin votjakkilaisen
morsiamen koettavan kolmasti karata pois ajoneuvoista.

Tähän sarjaan kuuluvat tavat eivät ole harvinaisia muutamien muidenkaan
suomalais-ugrilaisten kansojen menoissa. Itämeren suomalaisten ja
öyrjänien hääitkut ovat kehittyneet varsinaiseksi itkurunoudeksi ja
muitakin vastustelumenoja on täällä sekä esim. lappalaisten tavoissa
havaittavissa.

Morsiamen vastustelujen ja itkujen on usein, vieläpä viime aikoihin
saakka selitty johtuvan naisenryöstötavasta. M.m. selittää I.N. Smirnov
tältä kannalta tsheremissien tavoissa yleiset morsiamen kolminkertaiset
peräytymiset ajoneuvoihin asetuttaessa ja ruoskalla lyönnit. Sitä mukaa
kuin itse naisenryöstötapaa on ryhdytty lähemmin tutkimaan ja siihen
liittyvät teoriat saatettu ankaramman kritikin alaiseksi on siitä
johdetuille tavoillekin alettu etsiä muun laatuisia selityksiä. Näin
selittää C.N. Starcke morsiamen vastustelut ja itkut suoranaisesti
psykologisista syistä johtuviksi. Vanhojen perhesiteiden katkeamisen
tahi heikkenemisen johdosta ilmaistu suru saattaa morsiamen puhkeamaan
valituksiin, samalla kun se, löytämättä tarkoituksenmukaisempaa
symbolia, ilmenee morsiamen vastusteluna.

E. Crawley yhdistää morsiamen vastustelut samaten kuin n.s.
ryöstösymbolit yleensäkin sukupuolten välisiin _tabuihin_. Tämän
ohella johtuvat vastustelut myöskin naisellisesta häveliäisyydestä
ja arkuudesta. Sukupuolten välisestä vastakkaisuustunteesta
(_sexual resistance_) ja saman sukupuolen kesken vallitsevasta
solidarisuustunteesta johtuvina esiintyvät vastusteluseremoniat samoin
kuin avioliittomenoissa havaittava väkivallan käyttökin molempien
sukupuolten välisenä jännityksenä, vastusteluna ja taisteluna.

Lukuunottamatta muutamia nuodejoukon vastaanotossa havaittavia tapojen
piirteitä, eivät vastustelumenot tutkimuksemme alaisten kansojen
tavoissa yleensä ilmene tämän laatuisena molempien sukupuolten
välisestä antagonismista johtuvana taisteluna. Näin näyttää esim.
morsiamen kantamisella, jonka E. Crawley johtaa samoista käsityksistä,
saattavan olla muunkin laatuisia syitä perustanaan. Lähinnä
näyttäisivät tutkimuksemme alaisten kansojen vastustelumenot johtuvan
eron aiheuttamasta luonnollisesta suruntunteesta. Niiden pohjana
saattaa myöskin, kuten P. Sartorikin huomauttaa, olla ajatus siitä,
että osottaessaan liiallista myöntyväisyyttä ja alttiutta uutta
kohtaloa kohti lähdettäessä ja matkattaessa, morsian voi herättää
kohtalon tahi jumaluusvoimien kateutta ja vihaa. Onhan yleinen luulo,
että liiallista ilon ja tyytyväisyyden ilmaisua seuraa onnettomuus, kun
taas päinvastoin surun ilmaisu voi tätä estää. Inkeriläiset sanovat
morsiamesta: "Joka ei itke lähtiessään, itkee ukkolassa", ja jollei
morsian Uudellakirkolla lähtiessä itkenyt, huusi joku vaimoista: "Kun
et itke männessäis, itke(t) siel ollessais, oljamis käyvessäis".
Ylä-Pfalzissa on morsiamen itkettävä paljon, tullakseen onnelliseksi
avioliitossa.

Yleensä tunnettu on tutkimuksemme alaisten kansojen käsitys
esivanhempien henkien vaikutusvoimasta jälellejääneitten kohtaloihin.
Paitsi tuon tuostakin tapahtuvaa kuolleiden esivanhempien puoleen
kääntymistä avioliittomenojen tärkeimmissä kohdissa, osottaa
mordvalainen morsian erojaisitkunsa myöskin vainajille. Sekä ennen
varsinaisia häämenoja tapahtuvissa itkuissa että morsiusmatkalla
vihittäväksi poikettaessa hyvästelee morsian sukunsa vainajia. Kosimaan
lähdettäessä käytiin rikkaläjällä, jota pidetään pyhänä, koska siihen
joutuu ruumisarkun lastuja. Neitisaunaan mennessään pyysi morsian
_pokshtat babat_, kuolleet esivanhempansa mukaan. R. Utshajev kertoo
kosintapäivän iltana morsiustalossa vuoltavan kynnyksellä hopearahaa.
Vuoltaessa muistellaan vainajien nimiä sekä rukoillaan jumalaa ja
esivanhempia, pyytäen näiltä onnea sekä anoen heitä vapauttamaan
"pahasta ihmisestä", "pahasta vastaantulosta" sekä pahasta silmästä.
Inkerissä menee morsian hääaattona "kalmoille", jossa hän itkien kutsuu
kaikkia, jotka ovat hänen suvustansa kuolleet. Ennen kotoalähtöä valaa
hän olutta ikkunan kynnyksessä olevasta aukosta pihalle, kutsuen
kuolleita (erittäinkin jos hänen vanhempansa ovat kuolleet)
"leine-iltaiselle". Länsi-Inkerissä morsian itkuissaan lasi kädessä
ikkunaan päin seisten pyytää jumalia "ottamaan otravettä, maistamaan
mainiota mallasvettä". Jos hänen isänsä on kuollut, kutsuu hän tätä
erikseen. Vientipäivänsä aattona käy tyttö läheisten sukulaistensa
haudalla siunausta pyytämässä.

Morsiamen itkut saattavat näin johtua osaksi myös halusta osottaa suvun
vainajille ja kodin haltijoille eron vaikeutta, samalla kun tahdotaan
hankkia heidän suosionsa, niin ettei heidän puoleltansa uuteen
olinpaikkaan siirryttyä mikään onnettomuus uhkaisi.



Morsiamen kantaminen.


Morsiamen kantamista, jota usein pidetään merkitykseltään samaan
tapaluokkaan kuuluvana kuin viimeksi puheenaolleet tavat,
tarkasteltakoon erikseen, koska tänne lukeutuvia tapoja on olemassa
verrattain runsaasti ja useat niistä näyttävät olevan toista alkuperää
kuin edellä tarkastellut.

Kantamisesta puhutaan tavallisimmin morsiusmatkan yhteydessä. Vanhoissa
indialaisissa häämenoissa otettiin nuorikko sulhasen kotiin tuotua
nostamalla ajoneuvoista ja vietiin kantamalla vuodalle. Roomalainen
morsian kannettiin uuden kodin kynnyksen yli, jolloinka hän ei saanut
jalallaan koskea kynnykseen.

Useiden indogermanisten kansojen mainitaan kantavan tahi nostavan
morsianta myöskin sulhastalosta lähdettäessä ajoneuvoihin asetettaessa.
Pohjoisfriisiläisissä häissä nostaa _bidlefstr_ morsiamen
seuralaisnaisineen ajoneuvoihin, Siebenbürgissä kantaa hänet ulos ja
asettaa niihin sulhanen. Itä-Böömissä viedään morsian hänen
vastustellessaan kantamalla ajoneuvoihin. Samalla tapahtuu kantaminen,
kuten vanhojen indialaisten ja roomalaisten tavoissa, sulhastalossa,
morsianta sisälle vietäessä. Usein puhutaan erikoisesti kynnyksen yli
nostamisesta. Uuskreikkalaiset nostavat morsiamen äkkiä kynnyksen yli;
olisi paha enne, jos hän uuteen kotiin astuessaan koskettaisi maata.
Kynnyksen yli nostaminen tavataan vielä albaneilla, Kanadan indianeilla
ja kiinalaisilla.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa yhtyy morsiamen
kantaminen useihin häämenojen kohtiin. Mordvalaisista on ensiksikin
tunnettua Pallas'en mainitsema kantaminen sulhastalon portille sekä
aviovuoteelle viedessä toimitettu kantaminen; jälkimäisessä kohdassa
ilmenee myös morsiamen vastustelu. Mutta tämän ohella kantavat sekä
mordvalaiset että tshuvassit morsianta ajoneuvoihin asetettaessa ja
sisälle vietäessä, morsiamen käydessä sukulaisten luona hyvästelyillä.
Samaten kannettiin morsianta morsiusmatkan aikana kotoa lähdettäessä ja
sulhastaloon sisälle tuotaessa. Kargaleissa liittyy kantaminen koko
morsiusmatkaan, niin että morsianta kaikissa kohdissa, missä hänen
pitäisi jalkaisin liikkua, kannetaan käsivarsilla. Myöskin kuljetettiin
morsianta kantamalla hänen hyvästellessään synnyinkodin eri paikkoja.

Muutamien tietojen mukaan kannetaan morsianta aina hänen häämenojen
aikana liikkuessaan paikasta toiseen. Pallas mainitsee tshuvassilaista
morsianta häiden ajan joko kuljetetun ajoneuvoissa tahi kannetun
niinimatolla. K.P. Prokopevin mukaan ei tshuvassilainen morsian häiden
alusta niiden loppuun astu askeltakaan jalkaisin, vaan kannetaan hänet
ajoneuvoista sisälle ja päinvastoin.

Tsheremissit kantavat morsianta ajoneuvoihin vietäessä ja ajoneuvoista
laskeutumisen yhteydessä sulhastalossa vastaanotettaessa; heidän
tavoissaan liittyy kantaminen käsitykseen, _ettei morsian saa astua
paljaalle maalle, vaan jollekin alustalle_.

Morsiamen kantamista on yleisesti pidetty naisenryöstöön viittaaviin
tapoihin kuuluvana. Tällaisena puhuu siitä esim. A. Rossbach, vaikka
hän sen ohella huomauttaa kynnyksen _omen_-merkityksestä. Kantamisessa
näkee hän väkivaltaa vastustelevaa morsianta kohtaan. L. v. Schroeder
pitää Rossbachin mielipidettä sangen todennäköisenä. Myöskin J. Lubbock
näkee tavassa nostaa morsian kynnyksen yli jäännöksen ryöstöavioliiton
ajoilta. Tämän selitystavan kannattajiin lukeutuvat edelleen A.H. Post,
L. Dargun, M. Kulischer ja N.F. Sumtsov. E. Crawley lukee kantamisen
yleisten vastustelumenojen joukkoon, samalla tietysti jyrkästi
vastustaen sen yhteyttä naisenryöstötavan kanssa. Lukuunottamatta
Pallas'en kertomusta mordvalaisten aviovuoteelle viennistä, ei
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kantamisen yhteydessä
morsiamen seremoniallista vastustelua yleisemmin tavata. Useissa
häämenojen kohdissa, kuten hyvästelykäyntien aikana ja kotitalon eri
paikkojen hyvästelyn yhteydessä tapahtuvan kantamisen selittäminen
vastustelumenojen kannalta tuntuukin näille tavoille kokonaan
epäoleelliselta. Näin ei kantamista, kuten vielä etempänä esille
tulevat tavan piirteet osottavat, useinkaan saatettane lukea
vastustelumenoihin kuuluvaksi.

Kantamistavassa on mielestämme ensiksikin erotettava kynnyksen yli
nostaminen ja laajemmassa merkityksessä tapahtuva morsiamen kantaminen.
Ensinmainitun on jo M. Winternitz osottanut muinaisten indialaisten ja
lukuisten muiden kansojen tavoissa johtuvan ajatuksesta, jonka mukaan
kynnys käsitetään taikalokaliteetiksi, jota sen yli määrätyissä
tiloissa kuljettaessa ei saa koskettaa. Useiden muiden kynnykseen
kohdistuvien tapojen perustana näyttää olevan kynnykseen liittyvät
palvonnalliset käsitykset. Tässä suhteessa ovat mordvalaisten tavat
mielenkiintoisia. He vievät rukouksia toimitettaessa kynnykselle
"rukouspalan" (_ozyndym-pal_). Kynnyksen käsittävät he nähtävästi suvun
vainajien henkien asuinsijaksi. Kosintapäivän iltana vuollaan
_kynnyksellä_ hopearahaa ja muistellaan vuoltaessa vainajien
esivanhempien nimiä, samalla kun heiltä ja jumalilta pyydetään onnea ja
suojelusta.

Laajemmassa merkityksessä tapahtuvan kantamisen laatua arvosteltaessa
on ensiksikin huomioonotettava edellä mainitut käsitykset siitä, ettei
morsian maahan laskeutuessaan saa astua paljaalle maalle. Etempänä
nähdään alustan käyttämisen vastaanotossa yhtyvän samaan ajatukseen.
Aikaisemmin on kantamisen nähty yleensä tapahtuvan ajoneuvoihin
asettamisen ja niistä poislaskeutumisen yhteydessä. Useat tavat
osottavat sen viimemainitussa kohdassa liittyvän morsiamen alustalle
laskeutumiseen tahi asettamiseen. Muinaisten indialaisten muistetaan
vieneen vastaanotossa morsiamen kantamalla ajoneuvoista ja asettaneen
vuodalle. Suomessa levitettiin reen viereen vaippa, jolle sulhanen
nosti morsiamen. Kantaminen saattaa siis ainakin alustalle asettamisen
yhteydessä johtua käsityksestä, ettei morsian saa astua paljaalle
maalle.

Mieltäkiinnittävää on morsiamen kantamistavan selittämisessä seuraava
tshuvasseilla tavattava käsitys. Morsianta kantavat he siinä
tarkoituksessa, että morsian näyttäisi olevan' talon omaa väkeä, koska
ei ole tulojälkiä.

Muutamien muidenkin läheisesti tännekuuluvien toimitusten perustana
näyttäisi olevan ajatus jälkien haihduttamisesta. Mordvalaisten
menoista on tunnettua kaikkien morsiusmatkaan osaaottavien ajoneuvojen
kääntäminen takaperin morsiustalosta lähdettyä. V. Mainov kertoo, ettei
matkalla sulhastalon ja morsiustalon välillä koskaan kuljeta lyhintä
tietä, vaan kierretään sivuteitä ja poiketaan tahallaan metsään tahi
pelloille. Syrjäniläinen aviopari tulee vihkimisen jälkeen sulhasen
kotiin navetan tahi heinäladon kautta ja käy sisälle takaovesta. Näissä
tavoissa esiintyy ajatus pahansuopien voimien eksyttämisestä selvänä ja
se on kantamistapaakin selitettäessä huomioon otettava.



Ruoskalla lyömiset.


Morsiusmatkan yhteydessä noudatettavista tavoista on etenkin
tsheremissien menoissa yleisenä tavattu morsiamen ruoskalla lyöminen
morsiustalosta lähdettäessä.

Erinäisissä häämenojen kohdissa tapahtuvat ruoskallalyöntimenot lukee
N.F. Sumtsov naisenryöstöön viittaaviin symboleihin ja saman suuntaisen
selityksen on myös I.N. Smirnov antanut mainitusta tsheremissien
tavasta.

Samaten kuin venäläisten, tshuvassien y.m., ilmenee tutkimuksemme
alaisten kansojen tavoissa sellaisia ruoskallalyöntimenoja ja sen
laatuista ruoskan seremoniallista käyttämistä, joissa ruoskalla on
silminnähtävä varausesineen merkitys. Kuoskaa käytetään matkalle
varaamisessa muiden varausesineiden rinnalla. Samoin lyödään ruoskalla
niitä paikkoja, joiden kanssa ensi kertaa joudutaan kosketuksiin, kuten
morsiustalon portinpieliä, nurkkia, seiniä ja penkkejä sekä
aviovuodetta ennen sille asettumista. Jos syrjäniläiset nuodemiehet
huomaavat sulhasjoukon tiellä luudan, joka siinä on sattumalta tahi
jonka ilkeämieliset ihmiset ovat asettaneet, lyövät he itseään kolmeen
kertaan ruoskalla. Venäjän karjalaiset, jotka käyttävät ruoskaa m.m.
varausesineenä hääjoukkoa matkalle varattaessa, pitävät ruoskaa
mahtavana taikaesineenä, joka varjelee kaikenlaisilta rikkomuksilta.
Karjalassa ja Suomessa jaetaan häälahjat usein piiskanvarrella ja
piiskan käyttäminen morsiushuntua poistettaessa on meille aikaisemmasta
tunnettua. Aikaisemmin puheenaolleen tsheremissiläisen tavan yhtyminen
samoihin käsityksiin käy selville sen yhteydessä lausuttavasta
manauksesta: "Elä kutsu mukaasi _keremetiä_."

Ruoska ja sillä läimäytteleminen onkin sangen yleinen noituuden ja
henkien karkotuskeino. Se näyttää saaneen tällaisen merkityksen osaksi
sen ajatuksen voimasta, että paukahdukset ja melu saattavat karkottaa
henkiä ja noituutta.



Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut
morsiusmatkaan liittyvät tavat.


Paitsi morsiusmatkan aikana erikoisesti morsiameen kohdistuvia tapoja
ja toimituksia, noudatetaan varsinkin morsiusmatkan yhteydessä
eräitä tapoja, joista muutamat kohdistuvat morsiussaattueeseen
kokonaisuudessaan. Näistä ovat yleisimpiä ja säännöllisimpiä
mordvalaisten matkallevarausmenot, joiden tavallisin muoto on
kolminkertainen nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkeminen
varausesineiden keralla. Niiden läheinen yhteenkuuluvaisuus
vastaavien venäläisten tapojen kanssa on aikaisemmin todettu. Muiden
tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin verrattuna muodostavatkin
mordvalais-venäläiset menot erikoisen ryhmänsä. Tsheremissien ja
votjakkien tavat eivät ole kehittyneet sellaiseksi tässä haamenojen
kohdassa säännöllisenä esiintyväksi taparyhmäksi kuin ensinmaimttujen
kansojen. Viimeksimainitulla taholla tavataan varausesineiden kanssa
toimitettavan nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkemisen
asemesta kolminkertainen pihamaan ympäri kulkeminen tahi morsiamen
kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Kun ulotetaan vertailu muihin suomalais-ugrilaisiin
kansoihin, osottautuvat karjalaisten tavat lähinnä liittyvän
mordvalais-venäläiseen ryhmään. Nuode- tahi hääjoukon ympäri kulkeminen
varausesineitä kantaen on täällä matkallevaraamisessa säännöllistä.
Samalla huomataan käytettävissä varausesineissä sekä yleensä varausten
suorituksewsa yksityispiirteisiä yhtäläisyyksiä viimeksimainittujen
kansojen tapojen kanssa. Virossa tapahtuu matkallevaraaminen Kodaveren
kihlakunnassa läheisesti tämän ryhmän menoja muistuttavalla tavalla.
Myöskin syrjänien tavoissa havaitaan selvästi tähän ryhmään liittyviä
menoja.

Mordvalaiset nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevarausmenot ovat
näin ollen saaneet nykyisen muotonsa venäläisten tapojen vaikutuksesta.

Muutamien morsiusmatkaan liittyvien toimitusten tarkoituksena näyttää
olevan esteiden luominen hääjoukon jälkipuolelle pahojen voimien
mukanaseuraamisen estämiseksi. Tällaisia on tsheremissien morsiustalon
portilla suorittama neulatemppu sekä neulojen asettaminen pellonveräjän
ja sulhasen kotiportin pieliin. Näiden toimenpiteiden merkitys onkin
tsheremissien käsityksissä alkuperäisenä säilynyt.

Samasta ajatusyhteydestä johtuvana on myöskin pidettävä votjakeilla
tavattavaa eroviivan vetämistä veitsellä saattajien ja hääsaattueen
välille. Tässäkin rakennetaan sulku estämään pahojen henkien
mukaanpääsyä. Teräaseella maahan vedetyllä viivalla onkin yleensä
tällaisen esteen merkitys. Se käy selville jo matkallevaraamisessa
tapahtuvista ympärikulkemisista. Karjalaisten tavoissa liittyy niihin
loitsuja, joissa "ukko ylijumalaa" teräaseella maahan piirrettäessä
pyydetään rakentamaan rautainen aita, jottei "noidan nuolet, tietäjän
teräkset" pystyisi. Verrattakoon tähän myös mordvalaisten tapaa piirtää
vainajan ympäri veitsellä viiva, jottei haamu jäisi jälelle.



Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat.


Viimeksi puheenaollut votjakkilainen tapa, jota toimitettaessa
morsiussaattue pysähtyi, liittyi lähinnä yleisiin morsiussaattueeseen
kohdistuviin varotoimenpiteisiin. Muutamat muut morsiussaattueen
pysähdykset näyttävät olevan lopullisia saattavan morsiamen suvun ja
morsiussaattueen välisiä eroamistilaisuuksia. Näihin liittyy
mordvalaisten tavoissa hyvästelyjä, itkuja ja joskus morsiamen
päähineen muutto.

Tätäpaitsi voi morsiussaattue pysähdellä puolimatkassa ja varsinkin
_teiden risteyksissä_. Syönti ja juonti on tämän yhteydessä tavallista.
Tien risteykseen heitetään leivänkappaleita ja juustonpaloja.

Näiden tapojenn erkitystä arvosteltaessa on muistettava, että
tienristeykset, joissa ne etupäässä suoritetaan, käsitetään yleisesti
henkien asuinsijoiksi, jotenka niihin yhtyy kaikenlaisia taikauskoisia
käsityksiä. Morsiussaattueen pysähdyksiin liittyy myös usein
varsinaisia rukousmenoja. Kasanin läänin tshuvassit rukoilivat
pysähdyspaikalla paljain päin. Birskin piirin tsheremissien
pysähdyttäessä toimittama _kindam tshoklash_, leipää käyttäen
toimitettu uhrirukous, on tavallinen vainajien juhlissa. Tämänlaisten
tapojen liittyminen käsityksiin vainajista ilmenee votjakkien tavassa
heittää pellonveräjällä leipää vainajille.

Tapa heitellä morsiussaattueesta leipää y.m. ruokatavaroita on
verrattain yleinen. Suomessa oli morsiamella mukanaan säkillinen pieniä
leipiä, joita hän sirotteli oikealle ja vasemmalle, kankaille ja
mäille. Virolainen morsian heitti joka kylän kohdalla maahan nauhan,
jotteivät pahat silmät katsoisi jälkeen.

Kuten erikoisesti morsianta, katsotaan koko morsiusväkeä matkan aikana
kaikenlaisen noituuden uhkaavan. Suomessa ja vatjalaisilla tavataan
käsitys hääväen noitumisesta susiksi. Toisinaan eivät hevoset
"liikapainon" takia pääse kulkemaan tahi sulkevat käärmeet tahi karhut
tien. Inkerissä luullaan pahojen ihmisten taioillaan "rikkovan sulhasen
ja morsiamen"; paha voi myöskin koitua nuodemiehiin.



Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa.


Morsiusmatkan kautta on nuorikko siirretty uuteen olinpaikkaansa ja
avioliiton toimeenpano näin muodollisesti tapahtunut. Tällä eivät
kuitenkaan kaikki vaatimukset avioliiton onnelliseen täytäntöönpanoon
nähden ole tulleet tyydytetyksi. Vielä vaaditaan useita toimenpiteitä,
joilla nuorikko otetaan vastaan uuteen toimintapiiriinsä ja ikäänkuin
istutetaan uuteen maaperään. Etenkin hänen ensi askeliinsa uudessa
kodissa liittyy joukko tapoja ja toimenpiteitä, joiden noudattamisella
pysyvä menestys ja onni uudelle tulokkaalle taataan. Häistä ovat
vastaanottomenot kehittyneet varsin huomattavaksi häämenojen ryhmäksi.

Näiden suhteen on mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheinen
yhteenkuuluvaisuus käynyt ilmi. Venäläisten tapojen yleisimmät ja
luonteenomaisimmat piirteet, morsiamen (resp. morsiusparin) viljalla
y.m. ripotteleminen, leivän, leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan
esilletuominen, vastaanottajien (sulhasen äidin tahi vanhempien)
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, ovat joko suorastaan venäläisiä
tapoja vastaavassa tahi niihin helposti johdettavassa muodossa
havaittavissa jo vanhimmissa mordvalaisten tapojen kuvauksissa.

Tsheremissien ja votjakkien tavoista puuttuvat sen sijaan suolan ja
leivän esiintuonti, viljalla ripotteleminen ja vastaanottajien
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin.

Syrjänien vastaanottotavat liittyvät läheisesti mordvalais-venäläisiin.
Vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, suolan-leivän
esilletuominen ja viljalla ripottelu tavataan useiden kuvausten mukaan
yhtäaikaisesti vastaanotossa.

Itämeren suomalaisten alueella esiintyy viljalla ripottelu Virossa,
Venäjän Karjalassa ja Itä-Suomessa, humaloilla ripottelu ja
vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin vatjalaisten
tavoissa, humalat ja hiilet Inkerissä, leivällä ja pyhäinkuvalla
siunaaminen ja turkilla peittäminen Suomen ja Venäjän Karjalassa.

Näiden menojen esiintyminen ja leveneminen osottaa siis samanlaisia
suhteita kuin useat muut tavat, joissa mordvalaisten ja venäläisten
kesken havaitaan läheistä yksityispiirteistä yhtäläisyyttä.

Muuten on huomioon otettava, että viljalla y.m. vegetabilisilla
aineilla ripottelu kuuluu vanhoihin ja nykyaikaisiin indogermanisiin
häätapoihin. Se kuuluu muinaisindialaisten, kreikkalaisten sekä
roomalaisten tapoihin ja on yleinen monilla nykyisillä indogermanisilla
kansoilla. Sitä ei kuitenkaan saateta pitää erikoisesti indogermanisena
tapana, sillä se kuuluu myöskin monien kaukaisten kansojen, esim.
Tyynen meren saarten asukkaiden avioliittotapoihin. Yleismalkaiset
vertailut indogermanien ja suomalais-ugrilaisten kansojen kesken eivät
tässäkään kohden kykene todistamaan näiden kansojen välisiä läheisempiä
yhdyssuhteita. Verrattaessa keskenään itäisten suomalaiskansojen
vastaanottomenoja kokonaisuudessaan sekä muiden suomalais-ugrilaisten
kansojen vastaaviin tapoihin, näyttäisi ensinmainittujen tavoissa
viljalla ripottelemisessa ilmenevän vierasta käsitystä. Tämän ei
kuitenkaan tarvitse periytyä kaukaisemmalta ajalta kuin siltä, jona
nämä kansat ovat olleet nykyisten indogermanisten naapuriensa
vaikutuksen alaisina.

Tsheremissien ja votjakkien tavoissa on erinäisten ruokatavaroiden ja
juomien esilletuominen vastaanotettaessa osottautunut yleiseksi
piirteeksi. Kuokien ja juomien käyttäminen nuorikkoa vastaanotettaessa
ei ole harvinaista muuallakaan Europassa. Tämän tavan suhteen herää
ensinnäkin kysymys, johtuuko ruokatavaroiden ja juomien esilletuominen
vastaanotettaessa samoista käsityksistä kuin viljan, leivän, suolan
y.m. käyttö.

Tsheremissien ja votjakkien vastaanotossa ovat rukousmenot yleisiä;
näihin tiedetään taasen ruokatavaroiden ja juomien käyttämisen
yleisesti liittyvän. Samaten yhtyy vastaanottoon usein morsiamen ja
sulhasen tahi molempien puolten useampien edustajien välinen yhteinen
syönti resp. juonti. Epäilemättä ovatkin juuri nämä seikat laajentaneet
ruokatavaroiden käyttöä näiden kansojen vastaanottomenoissa.
Seuraavassa esitettävät näkökohdat oikeuttavat kuitenkin ottamaan
täälläkin huomioon viljan ja ruokatavaroiden käytön vastaanottamisessa
myöskin varo- ja suojelustoimenpiteiden merkityksessä.

Viljalla ripottelemisen katsotaan tavallisesti liittyvän ajatukseen
nuoren vaimon tahi avioparin hedelmällisyydestä. W. Mannhardt
käsittelee tutkimuksessaan "Kind und Korn" kysymyksenalaisia menoja.
Hänen käsityksensä mukaan niissä parallellisoidaan ajatus kasvi- ja
ihmismaailman hedelmällisyydestä. Niillä tahdotaan edistää avioparin
jälkeläisten saantia. Vastasyntyneeseen lapseen kohdistuessaan niillä
taasen toivotetaan onnekasta vaurastumista. Saman tapaisia käsityksiä
esittävät myöskin A.H. Post, O. Schrader ja P. Sartori.

E. Samter on kreikkalaisten ja roomalaisten tapojen nojalla antanut
toisen laatuisen selityksen. Paitsi syntymiseen liittyvissä menoissa,
tavataan viljalla ripottelu kreikkalaisten tavoissa esim. uutta orjaa
vastaanotettaessa. Seitsemäntenä päivänä lapsen syntymisen jälkeen
kuljetettiin lasta seulalla ympäri koko taloa, samalla kun kätilövaimo
sirotteli ympäri koko taloa vehnää, ohraa ja suolaa suojaksi noituutta
vastaan ja pahojen henkien ravinnoksi. Näiden sekä muutamien
analogisten tapojen nojalla väittää Samter viljalla ripottelemisen
alkuaan merkinneen uhria tahikka tapahtuneen henkien hyvittelemisen
tarkoituksessa. E. Crawley näkee riisillä ripottelemisessa niinikään
ajatuksen pahojen henkien ruokkimisesta, tarkoituksella lepytellä ja
hyvitellä niitä. Samalla voi sen perustana myös olla käsitys sielun
pakenemisesta. Celebes-saarilla luullaan ihmisen sielun voivan poistua
hänestä avioliittoon mennessä, ja sen vuoksi ripoteltiin sulhasen
päälle riisiä, jotta sielu jäisi paikoilleen.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa on ripottelun nähty
ensiksikin yhtyvän sellaisiin vastaanoton toimiin, joilla on ilmeisesti
varaustaian luonne. Mordvalaisissa tavoissa ripottelun välineet
(humalat) tuodaan esiin paistinpannussa, mikä selvästi johtuu
hiiloksella vastaanottamisesta; viimeksimainittu vastaanottomeno
tunnetaankin mordvalaisten tavoista. Venäläisissä tavoissa taasen
humaloita käytetään selvästi varausaineena: matkalle varatessa
kuljetaan varattavien ympäri humaloita kantaen. Inkeriläiset käyttävät
vastaanotettaessa yhtä rintaa humaloita ja hiiliä.

Viimeksi esiintuoduissa esimerkeissä on humaloilla, siis
vegetabilisella ripotusaineella varausaineen merkitys. Myöskin viljalla
on eräissä tavoissa, jotka ovat varsin lähellä varsinaista viljalla
ripottelemista selvästi tällainen käytäntö. Itä-Karjalassa kylvetään
vastaanotettaessa ohraa portaiden eteen. Viljalla ei tässä tapauksessa
ole suoranaista yhteyttä avioparin kanssa. Virossa kylvetään matkalle
lähteneen nuodejoukon jälkeen kauraa. Inkerissä tavataan viljan jyvät
morsiamelle mukaan annettavina varausesineinä. Vielä tiedetään
vastaanotettaessa viljan kanssa yhtäaikaisesti käytettävän leipää, joka
toiselta puolen tunnetaan muiden varausesineiden, kuten ruoskan,
kolmihaaraisen kepin y.m. rinnalla selvänä varausesineenä useissa
avioliittomenojenkin kohdissa (häähunnun poistamisessa, nimenannossa,
morsiusmatkalle mukaan annettavana esineenä j.n.e.).

Tarkasteltaessa viljalla ripottelemista muiden kansojen tavoissa,
löydetään selviä parallelleja viimeksi puheenaolleen laatuiselle viljan
käyttämiselle. Ripottelu ei aina kohdistu aviopariin tahi morsiameen,
vaan koko hääjoukkoon. Jerusalemissa heitetään ohraa ja suolaa
hääjoukkoon sulhasen suojelemiseksi pahalta silmältä. Krakovassa
ripotellaan viljalla ei ainoastaan sulhasta ja morsianta, vaan koko
morsiussaattuetta. Puolalaiset kuljettavat myöskin morsianta kaikkien
talon ovien luo, jolloin sirotellaan ympäri viljaa.

Häämenoissa käytetään siis usein viljaa y.m. ruokatavaroita
epäämättömästi varausaineena tahi henkiuhrin merkityksessä. Viljalla
y.m. ripotteleminenkin näyttää usein tapahtuvan tällaisessa
merkityksessä. Vastaanotossa tapahtuvan morsiamen tahi avioparin
viljalla, humaloilla y.m. vegetabilisilla aineilla ripottelemisen
selittämisessä on tällainen näiden aineiden käyttö huomioonotettava.
Ripottelemisista puhuttaessa on vielä muistettava, että ne tapahtuvat
etupäässä juuri vastaanotossa, johon yleensä lukuisia taikoja ja
varausmenoja liittyy. Ajatus jälkeläisten saannista tuntuu tähän
avioliittomenon kohtaan yhtyvänä epäoleellisemmalta.

Tsheremissiläisen morsiamen muistetaan vastaanotossa heittäneen rahan,
jonka päällä hän oli pyörähtänyt ympäri, katolle tahi katon yli.

Tähän saatetaan verrata serbialaista tapaa, jossa rahan asemasta
käytetään hedelmiä. Morsiamelle annetaan vastaanotettaessa seulalla
hedelmiä, joita hän heittää katolle. Molemmat tavat yhtyvät ilmeisesti
käsitykseen katosta henkien asuinsijana ja taikalokaliteettina.
Roomalaiset heittivät synnytyksen helpottamiseksi katon yli peitsen,
jolloinka ajateltiin katolla asuvaa deemonia. Samalla huomataan näissä
tavoissa vilja (hedelmät) uhrina tahi varausaineena, tällaisena
yleisesti käytetyn kappaleen, rahan rinnalla. Rahan ohella ovatkin
viljanjyvät, pavut j.n.e. yleisiä hääväen tahi morsiamen kengissä,
vaatteissa tahi povessa käytettäviä varausesineitä.

Leivän merkityksestä varausesineenä useissa häämenojen toimituksissa on
aikaisemmin puhuttu. Joskus muistuttaa vastaanotossa tapahtuva
leivän käyttö nimenannossa y.m. tavallista. Karjalaiset nostavat
vastaanotettaessa ruisleipämöykkyä, tahi leipää ja pyhäinkuvaa kolmasti
morsiamen tahi avioparin pään päälle. Suola on tunnetuimpia
varausaineita. Mordvalais-venäläisissä tavoissa yleinen leivällä resp.
suolalla-leivällä vastaanotto saattaa siis tämän ajatuksen kannalta
alkuperäisessä merkityksessään liittyä varaamisiin.



Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset.


Morsiamen tahi avioparin alustalle asettamisen tahi asettumisen on
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, varsinkin sulhastalossa
ajoneuvoista alas laskeuduttaessa ja yleensä vastaanotossa, nähty usein
tapahtuvan. Muutamat Itämeren suomalaisista kansoista asettavat
morsiamen samassa häämenojen kohdassa alustalle, tahi asettuu aviopari
yhteiselle alustalle. Itä-Suomessa levitettiin reen vierelle vaippa,
jolle sulhanen nosti morsiamen. Suistamolla asetettiin sulhastalon
portaille turkki, jolle sulhanen ja morsian asettuivat. Äyrämöisten
morsian astui sulhastaloon tultua ajoneuvoista matolle. Koprinassa
asettui aviopari sulhastaloon tultua portin eteen asetetulle turkille
vanhempain siunattavaksi. Liiviläisen morsiamen oli astuttava
ajoneuvoista maahan levitetylle kirjavalle peitolle.

Aikaisemmin nähtiin morsiamen kantamisen vastaanotossa saattavan johtua
ajatuksesta, ettei morsian ajoneuvoista laskeutuessaan saa astua
paljaalle maalle. Luonnollista on, että alustalle asettaminenkin ennen
kaikkea johtuu tästä käsityksestä. Morsiamen ja morsiusparin
ensimäisiin askeleihin sulhasen kotona yhtyy useita selviä
varotoimenpiteitä. Meshtsherjaki-morsiamen oli kuljettava koko matka
ajoneuvoista huoneeseen maahan levitettyä liinavaatetta pitkin.
Alustavaatteelle pannaan joskus raha tahi sormus, samaten kuin
lattialle kynnyksen viereen tahi kynnykselle usein pannaan
vaatekappale, sormus tahi raha morsiamen ensi kertaa astuessa sisälle.
Tsheremissien vastaanotossa alustalle laskeutumisen ohella tavattu
rahalle astuminen kolminkertaisine ympäripyörähdyksineen kuuluu
selvästi saman laatuisten toimenpiteiden sarjaan.

Alustalle astumisen merkitystä valaisee vielä se syrjänien käsitys,
ettei nuoren parin ole kolmen vuorokauden aikana astuttava maahan
paljain jaloin, sillä paljaaseen jalkaan käy tartunta helpommin.

Vastaanotossa tapahtuvasta alustalle asettamisesta tahi
asettautumisesta puhuttaessa on johduttu koskettelemaan sitä häätapojen
sarjaa, jolle on ominaista sulhasen, morsiamen tahikka molempien
asettuminen alustalle, tähän liittyvine muine seremonioineen. Näitä
olemme nimittäneet istuttamismenoiksi.

Istuttamismenot ovat tunnettuja jo muinaisten indialaisten häätavoista.
Niissä havaitaan ensiksikin jo vastaanotossa tapahtunut morsiamen
alustalle asettaminen, joka suoritettiin siten, että vastaanottavat
bramanivaimot asettivat morsiamen hänen ajoneuvoista alas
laskeuduttuaan härän vuodalle. Mutta tätäpaitsi istutettiin morsianta
härän taljalla morsiamen kotona ennen morsiusmatkaa. Roomalainen
sulhanen ja morsian istuivat _confarreation_ eli yhteisen
syöntiseremonian aikana uhrilampaan vuodalla.

Venäläisissä ja muutamien muidenkin slaavilaisten kansojen tavoissa
havaitaan runsaasti istuttamismenoja, joissa alustana käytetään
turkkia.

Istuttamismenoista kokonaisuudessaan ei niiden merkityksen ja niiden
perustana olevien käsitysten kannalta ole annettu tyydyttävää
selitystä. O. Schrader katsoo vuodalle asettamisessa säilyneen muiston
ajalta, jolloinka ihmisasunnoissa ei ollut muita istumalaitoksia kuin
vuodat. H. Hirt mainitsee morsiamen kynnyksen yli nostamisen ja
eläimen vuodalle asettamisen jääneen itselleen käsittämättömäksi.
Muistutuksissaan antaa hän kuitenkin vuodalle istuttamisesta saman
suuntaisen selityksen kuin Schrader.

Löytääksemme mahdollista selvitystä tähän taparyhmään, tarkastelemme
istuttamisien ja alustalle asettamisien esiintymismuotoja ja asemaa
niiden kansojen häämenoissa, joiden piirissä tutkimuksemme
pääasiallisesti liikkuu.

Aikaisemmasta on ajoneuvoista alaslaskeutumisen ja morsiamen kantamisen
yhteydessä tapahtuva alustalle asettaminen tunnettua. Molemmat tavat
ovat osottautuneet usein olevan yhteydessä sen käsityksen kanssa,
ettei morsian saa astua paljaalle maalle. Näitä paitsi liittyy
muihinkin häämenojen kohtiin alustalle asettamisia eli varsinaisia
istuttamismenoja. Niissä voidaan erottaa _yksipuoliset_, joko
morsiameen tahi sulhaseen kohdistuvat, sekä _avioparin yhteiset
istuttamiset_. Vastaanotossakin saattaa morsiamen alustalle asettamisen
ohella esim. votjakkien tavoissa tapahtua avioparin samalle alustalle
asettuminen. Länsivenäläisissä tavoissa ovat istuttamiset yksipuolisia,
sulhasen istuttamisia kotona ennen nuodematkalle lähtöä ja morsiamen
istuttamisia neitoillan menoissa. Muinaisindialaisissa menoissa oli
istuttaminen yksipuolista (morsiamen), kun siihen sijaan roomalaisissa
aviopari istui yhteisellä alustalla. Tutkimuksemme alaisilla kansoilla
tavataan yksipuolinen (morsiamen) istuttaminen esim. mordvalaisilla;
mutta suurin osa istuttamisia kohdistuu kuitenkin aviopariin. Itämeren
suomalaiset istuttavat sekä morsianta yksin että avioparia.

Istuttaminen liittyy useimmiten sellaisiin avioliittomenojen kohtiin,
joilla on uskonnollinen merkitys tahi jotka muuten ovat näiden menojen
huomattavimpia ja juhlallisimpia toimituksia. Muinaisindialaiseen
morsiamen istuttamiseen yhtyi siunauksen tapaisia toivotuksia ja sen
yhteydessä toimitettiin neljä _äjya-uhria_, joista joka kerta osa
vuodatettiin maahan. Roomalaisten tavoissa yhtyi istuttaminen
huomattavimpaan avioliittoseremoniaan, _confarreatioon_.

Venäläisillä y.m. slaaveilla on istuttaminen tavallista vanhempien
toimittaman siunauksen yhteydessä. Siunatessa saattavat myöskin
vanhemmat asettua turkisalustalle, tahi ovat he nurinkäännettyyn
turkkiin pukeutuneina turkisalustalla olevaa sulhasta siunatessaan.

Siunaukseen, hyvästelyyn ja vastaanottoon yhtyy istuttaminen myöskin
karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Istutusalustana
käyttävät viimemainitut samaten kuin venäläiset yleisesti turkkia
("turkilla prostitus").

Paitsi aikaisemmin puheenaolleita varsinaisesti tutkimuksemme alaisten
kansojen tavoissa esiintyneitä alustalle asettamisia, muistamme
votjakkilaisen morsiusparin istuneen alustalla n.s. vihkimäseremonian
aikana. Tsheremissiläinen nuori pari oli perinnön luovutusmenon aikana
huopamatolla polvillaan.

Istuttaminen näyttää siis liittyvän muutamiin huomattavimpiin
häämenojen toimituksiin, joiden yhteydessä kaikenlaisia
varotoimenpiteitä tavataan.

Paitsi istuttamisessa tavallista, havaitaan häämenoissa toisenkin
laatuista karvaisen tahi muunlaisen peiton käyttöä. Eräissä häämenojen
kohdissa aviopari peitetään yhteisellä peitolla, jonka usein mainitaan
olevan karvainen. Vitebskin läänissä heitettiin sulhasen ja morsiamen
yli turkki heidän antaessaan toisilleen kättä. Tshuvassilainen nuori
pari istuu turkilla tahi huopapeitolla peitettynä avioparin välisen
yhteisen syönnin ja häähunnun poistomenon aikana. Itä-Suomessa asettuu
morsiuspari vastaanotettaessa portaiden eteen levitetylle peitteelle ja
saa toisen peiton päänsä yli. Kuolemajärvellä heitti anoppi
sulhasjoukon tullessa sisälle sulhasen ja morsiamen päälle vaatteen
niin, että he jäivät sen alle yhtaikaa. Tämän yhteydessä muistettakoon,
että roomalainen morsiuspari istui _confarreation_ aikana uhrilampaan
vuodalla peitetyin päin.

Peittäminen on siis läheisenä analogiana istuttamiselle. Paitsi sitä,
että ne esiintyvät yhdenaikaisesti, käytetään peittona usein karvaista
nahkaa, mikä on yleisin istutusalustanakin, jotapaitsi peittäminen
liittyy saman tapaisiin toimituksiin kuin istuttaminenkin.

Muista karvaiselle alustalle asettumisista huomattakoon vielä
valkovenäläinen tapa, jonka mukaan avioparin on mentävä sulhasen
kotiin, saunaan ja makuuhuoneeseen turkin yli, sekä tshekkiläinen tapa
kulkea sisälle karvaisen maton yli.

E. Crawley ja A.H. Post lukevat avioparin yhteisellä peitolla
peittämisen kontakti-(yhdistys-)menojen sarjaan. Peittämiseen, samaten
kuin yhteiselle alustalle asettamiseenkin saattaa niilläkin kansoilla,
joiden tapojen piirissä tutkimuksemme liikkuu, liittyä ajatus
naimisiinjoutuvien yhdistymisestä avioliitossa. Tähän viittaa jo se
seikka, että alustalle asettaminen ja peittäminenkin tavataan selviin
kontaktimenoihin, kuten yhteiseen syöntiin yhtyneenä.

Paitsi molempien naimisiinjoutuvien samalle alustalle asettumista
olemme tavanneet runsaasti yksipuolisia istuttamisia. Samaten tunnetaan
morsiusparin samalla peitolla peittämisen yhteydessä sellaisia
peittämisiä, jotka kohdistuvat vain toiseen naimisiinjoutuvista. Edellä
puheenaollut teoria ei sovellu tällaisen yksipuolisen istuttamisen
enempää kuin peittämisenkään selitykseksi. Samaten kuin eräissä
tapauksissa morsiamen hunnuttaminenkin, liittyy peittäminen
samanlaisiin avioliittomenojen kohtiin kuin istuttaminen. Peittämisen
tunnemme taasen yleisenä suojelus- ja varotoimenpiteenä. Se, kuten
alustalle asettamisetkin, ei useimmissa tapauksissa saattane kuulua
muuanne kuin niiden moninaisten varotoimenpiteiden sarjaan, joita niin
runsaasti häämenojen tärkeiksi käsitetyissä kohdissa tavataan.

Xäiden tapojen selittämisessä on erityistä huomiota pantava sille
seikalle, että niinhyvin yhteisessä kuin yksipuolisessa istuttamisessa
istutusalustana on karvainen turkki tahi eläimen vuota, joita
peittämisissä käytetään myös peittona.

Istuttamisessa, alustalle asettamisessa y.m. tapahtuvan turkispeitteen
rinnalla on vastaanottajien tahi siunausta toimittavien vanhempien
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin tunnettua. Muissakin häämenojen
kohdissa pukeutuu joku häiden huomattavimmista henkilöistä, etupäässä
juuri morsian, karvaiseen pukineeseen. Vjatkan läänissä puetaan morsian
morsiusmatkaa varten lammasnahkaturkkiin. Syrjäniläinen morsiuspari
istuu hääjuhlassa turkki päällä. Näitä tapoja saatettaneen tuskin
selittää muuksi kuin varaamisiksi, joissa karvaiselle pukineelle
annetaan erikoisesti suojeleva merkitys. Seuraavassa puheenaolevat sekä
etempänä esitettävät päähineeseen ja käsineihin kohdistuvat tavat
tekevät mielestämme tämän selitystavan täysin oikeutetuksi.

Eläinten nahkoja ja karvoja käytetään yleisesti suojana noituutta,
erittäinkin pahaa silmää vastaan. Syrjänit sekä Vjatkan läänin
venäläiset panevat morsiamen poveen vihkimä- ja morsiusmatkalle
villoja. Muinaisindialaisella morsiamella oli kaulassaan lampaan
villoista tehty kaulanauha. Roomalaisella morsiamella oli suojana
pahoja voimia vastaan villaiset nauhat, _vittae laneae_, jotka
sidottiin tukkaan.

Muinaisten indialaisten mainitaan käyttäneen istutusalustana punaista
eläimen vuotaa. Tämä väri tunnetaan edellisestä taikaväriksi, joka
tavataan useiden häämenoissa käytettävien suojelevien esineiden
(morsiushunnun, suojusten ja lyhtyjen, morsiamen kaulanauhan j.n.e.)
värinä.

Venäläisissä, erittäinkin länsivenäläisissä häämenoissa huomataan
sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuvan yksipuolisen
istuttamisen rinnalla sulhasen (tahi sulhasen ja nuodejoukon)
seisottaminen paistinpannulla. Tähän liittyy juhlallinen pyhäinkuvalla
siunaus, kuten istuttamisessakin. Paistinpannulla seisottaminen on
selvä tulella tahi hiiloksella varaamisesta johtunut varausmeno ja on
tässä suhteessa mielenkiintoisena parallellina istuttamismenoille
niiden merkitystä arvosteltaessa.

Vielä saatetaan mainita, että länsivenäläisissä menoissa morsiamella
nahalla istuessaan on kädessänsä leipä tahikka pitelee hänen veljensä
sen aikana kädessään piirakkaa. Leivän asema varausesineenä on
entuudestaan tunnettua.

Viimeksi puheenaolleet tavat ja käsitykset, varsinkin istuttamismenojen
liittyminen sellaisiin häämenojen kohtiin, joissa yleensä monenmoisia
varotoimenpiteitä tavataan, sekä se seikka, että alustana usein on
karvainen nahka, jolla on varaavan esineen merkitys, oikeuttavat
lukemaan varsinaiset istuttamismenotkin, kuten muutamat muut alustalle
asettamiset, suurimmalta osaltaan niiden varotoimenpiteiden sarjaan,
joiden erinäisissä tärkeissä häämenojen kohdissa tulee suojella joko
jompaakumpaa naimisiinjoutuvista tahi avioparia vahingollisilta
vaikutuksilta.

Häämenoissa havaitaan joukko menoja, joissa päähineellä näyttää olevan
erikoinen merkitys. Näistä on tunnetuimpia sulhasen päähineen
asettaminen morsiamen päähän, josta puhutaan esim. virolaisten,
germanien ja slaavilaisten kansojen tavoissa. E. Crawley lukee ne
tavat, joissa sulhanen tahi morsian pukeutuu vastakkaiselle
sukupuolelle kuuluviin vaatekappaleihin, kontaktimenojen luokkaan.
Useilla päähineeseen kohdistuvilla tavoilla ei kuitenkaan näytä olevan
tällaista luonnetta. Morsiamen pukeutumisesta miehen päähineeseen
puhutaan tshuvassien tapoja koskevissa kuvauksissa. Selville ei
kuitenkaan käy, onko päähine sulhasen. Yleisiä ovat tavat, joiden
mukaan sulhanen ja nuodejoukkolaiset eivät eräissä häämenojen
kohdissa saa ottaa päähinettä päästänsä, tahikka on sulhasen oltava
karvanahkaiseen päähineeseen pukeutuneena j.n.e. Päähineen päässäpitoon
yhtyy usein obligatorinen käsineiden kädessä pitäminen. Niinpä esim.
venäläinen sulhanen ja nuodejoukko pitävät morsiamen kotona päähineet
päässä. Lappalaiset kosiomiehet eivät ota lakkia pois päästä
kosintatilaisuudessa. Vienan Karjalassa ei sulhanen kosintamatkalla ota
lakkia päästä eikä käsineitä kädestä, Itä-Suomessa ei sulhanen saanut
nuodejoukon kanssa morsiustaloon tultuaan ottaa lakkia päästänsä.
Niinikään on lahjojen jakajan pidettävä päähine päässä ja käsineet
kädessä. Savossa eivät morsiussaattueen miehet ottaneet sisälle
tultuaan hattua pois päästänsä ja Böömissä on sulhanen kesälläkin
karvalakkiin pukeutuneena karvakintaat kädessä. Samoin on
tshuvassilaisen ja inkeriläisen sulhasen häissä kesäkuumallakin
pidettävä karvalakki päässä.

Edelleen on mordvalaisten tavoista tunnettua vastaanottajan
pukeutuminen nurinkäännettyyn karvalakkiin. Tällaiset päähineeseen
kohdistuvat tavat ovat yleisiä vierekkäin istuttamisen yhteydessä? Kun
mordvalainen morsian oli saapunut sulhasen kotiin, istuutui sulhanen
morsiamen viereen ja painoi lakin syvälle silmilleen. Morsiamen kotona
oli sulhasen pidettävä koko aika päähine päässään. Meshtsherjakit
istuttavat nuoren parin sulhasen kotiin saavuttua vierekkäin penkille.
Sulhasen on tällöin oltava päähine päässä, morsiamen pää peitettynä.
-- Vielä mainittakoon, että syrjäniläinen morsian on vihkimiseen saakka
lammasnahkaiseen lakkiin puettuna, jota hän ei heitä päästään
nukkuessaankaan.

Päähineeseen kohdistuvissa tavoissa ja istuttamismenoissa havaitaan
siis paitsi sitä, että niitä noudatetaan toistensa yhteydessä, eräitä
vertauskohtia. Päähine on useimmiten karvaisesta nahasta ja päähineen
päässäpito on obligatorista usein samallaisissa kohdissa (vierekkäin
istuttaessa) kuin alustalla istuminen, joskus sen yhteydessä.
Vastaanottajan nurinkäännettyyn karvalakkiin pukeutuminen vastannee
nurinkäännettyyn turkkiin pukeutumista. Karvaiseen päähineeseen
pukeutuminen ja päähineen päässä pitäminen yhtyvät siis samaan
suojelutoimenpiteiden sarjaan, kuin mihin eräät peittämiset ja
karvaisella alustalla istuttaminen kuuluvat.

Näihin on varmaankin vielä luettava käsineiden kädessä pitäminen ja
käsien peittäminen eräissä tilaisuuksissa. Kuten jo aikaisemmasta on
huomattu, on se useinkin tavallista yhdenaikaisesti päähineen
päässäpidon kanssa. Käsineiden mainitaan joskus olevan karvaiset. Näin
oli Saarenmaalla virolaisen morsiamen häissä pidettävä koko aika
käsineet kädessään, samalla kun sulhanen piti hattunsa aina nenään
saakka painettuna ja samaten käsineet kädessä. Böömiläisellä sulhasella
tuli häissä olla karvakintaat kädessä. Karjalaisen morsiamen on
morsiusmatkalla oltava kintaisiin pukeutuneena.

Venäläiset peittävät naimasopimusta tehtäessä kättä lyötäessä kädet
vaatteella, tahi toimittavat kädenlyönnin kauhtanan liepeisiin
käärityin käsin. Mordvalaiset ja karjalaiset lyövät kättä kauhtanan
liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä.

Saman tapaisista käsityksistä johtunee tsheremissien kolminkertainen
ohjasten luovutuksen toimittaminen vaatteen liepeisiin käärityin käsin
ja suomalaisten tapa peittää kädet lahjaa annettaessa.

Istuttamismenojen kulkeutumishistoriallisista vaiheista ei ole helppoa
päästä varmoihin tuloksiin. Niiden perustana olevan ajatuksen kannalta
kuuluvat ne sellaisiin tapoihin, joita määrätyillä kultturiasteilla voi
odottaa löytävänsä missä hyvänsä maanpallolla. Näin havaitaankin
samalle alustalle istuttaminen esim. Meksikon atstekien
avioliittotavoissa. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa on
kuitenkin havaittavissa muutamia piirteitä, joiden avulla eräitä
päätelmiä tässäkin suhteessa saatetaan tehdä. Turkin tahi eläimen
vuodan käyttö istutusalustana on yleistä niiden suomalais-ugrilaisten
kansojen (mordvalaisten, syrjänien, karjalaisten, inkeriläisten)
tavoissa, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat yksityiskohtaisia
yhtäläisyyksiä venäläisten kanssa, joihin nämä piirteet
oleellisimpina kuuluvat. Tätäpaitsi liittyvät vielä näiden kansojen
alustalleasettamismenot etupäässä samoihin toimituksiin kuin
venäläisten tavoissa. Näiden kansojen tapojen voi näin ollen vähintään
katsoa saaneen vaikutusta venäläiseltä taholta, joskin alustalle
istuttamisella samalla saattaa olla heidän tavoissaan omaperäinen
pohja.



Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset.


Kosinta- ja häätapojen on nähty sisältävän runsaasti menoja; jotka
ilmenevät joihinkin sulhas- tahi morsiustalon kohtiin y.m. kohdistuvina
ympärikulkemisina ja ympärikuljettamisina. Näistä ovat lukuisten
kansojen tavoissa havaittavat tulisijan ja pöydän ympäri kulkemiset
yleisimpiä ja mielenkiintoisimpia.

Tulisijan ympäri kulkeminen tapahtui jo muinaisindialaisissa häissä,
joissa se oli yhtenä huomattavimmista menoista. Ennen tuliuhria
kulkivat sulhanen ja morsian tulen ympäri, mikä uudistetun tuliuhrin ja
kivelleastumisseremonian kanssa vaihdellen tapahtui kolme kertaa.
Roomalaiset uhrasivat morsiamen kotona _confarrentiossa far_-leivän
tulessa, jota ennen osanottajat saattueessa kulkivat uhrialttarin
ympäri.

Nykyisten indogermanisten kansojen tavoissa on tulen tahi tulisijan
ympäri kulkemisen yleisimpänä muotona morsiamen tahi avioparin
kuljettaminen tahi kulkeminen tulisijan tahi tulen ympäri. Mitä niihin
kansoihin tulee, joiden tapojen piirissä tutkimuksemme pääasiallisesti
liikkuu, on varsinainen tulen ympäri kulkeminen havaittu vain
votjakkien menoissa ja niissäkin vain rajoitetulla alueella;
tätäpaitsi näyttävät nämä votjakkien tavat saaneen vaikutusta
kreikkalais-katolisen kirkon seremoniojen taholta. Tulisijaan
kohdistuvia menoja, jotka eivät ole ympärikulkemisia (uunin luokse
vienti), on siihen sijaan mordvalaisten tapojen havaittu yleisesti
sisältävän.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisesta on annettu erilaisia selityksiä.
O. Schrader näkee niissä menon, joka yhdessä muutamien veden kanssa
suoritettavien keralla kuvaa avioliittoa tulen ja veden, ihmiselämän
tärkeimpien elementtien yhdistyksenä. Käsitys tulen ja veden
yhdistyksestä, ollen luonteenomainen kesäiseen päivän seisaukseen
liittyville juhlille, sisältää oikeastaan hedelmällisyyden
symbolisoimisen.

Yleisin lienee käsitys tulisijan ympäri kulkemisesta menona, jonka
tarkoitus on esittää nuorikko uuden kodin haltijoille (liesi = kodin
haltijoiden tyyssija) ja saattaa hänet niiden yhteyteen. Tämän
käsityksen kannattajista mainittakoon H. Schurtz, J. Lippert, E. Samter
ja F. Keitzenstein. P. Sartorin käsityksen mukaan on tulen ympäri
kulkemista siinä tapauksessa, että tuli sen yhteydessä alkujaan on
ollut oleellinen, pidettävä ennen kaikkea puhdistus- tahi
suojelustaikana, vaikkakin siihen jo aikaisin on saattanut liittyä
ajatus henkien kunnioittamisesta. Se voisi myöskin olla paljas
vastaanottomeno (_Annahmeritus_), jolloinka sitä ei olisi erotettava
muista ympärikulkemisista, joissa tulta ei tavata.

Votjakkien menoista on käynyt selville, etteivät tulen ympäri
kulkemiset aina kohdistu tulisijaan, vaan tapahtuvat muunkinlaiseen
tuleen, nimittäin kynttilään kohdistuvina. Jollei tätä votjakkien tapaa
pidetä kokonaan myöhäsyntyisenä, vaan vanhemman tulisijan ympäri
kulkemisen jatkona, herää ajatus, että asumusten muodostuttua
sellaisiksi, ettei tulisijan ympäri voitu kulkea, tämä substituoitiin
muunlaisella tulella. Tällöin olisi kuitenkin tulen ympärikulkemisen
katsottava kohdistuvan alkuperäisesti tulisijaan. Tästä puhuttaessa on
muutamiin virolaisten tapojen piirteisiin pantava huomiota. Virolaiset
eivät kulkeneet tulen ympäri asumuksessa, vaan talon ulkopuolella. Koko
hääjoukko lähti poltettavaksi tuomitun puun luokse; se hakattiin
kappaleiksi ja sytytettiin tuleen. Sitten kuljetti _peiopois_ morsianta
kolmasti tulen ympäri, samalla kun kolme aseenkantajaa piteli
miekkojaan ristiin lyötyinä morsiamen pään päällä.

Meno näyttäisi käsitetyn tässä tulen ympäri kulkemiseksi yleensä,
liittymättä erikoisesti kotilieteen. Samalla yhtyy siihen selvästi
varaustaikoihm kuuluva toimitus, miekkojen pitäminen morsiamen pään
päällä. Kun lisäksi tunnemme tulen aseman sen laatuisissa varaamisissa,
joissa varattavan ympäri kuljetaan varaavan aineen kanssa, ei tuntuisi
mahdottomalle ajatus, että tulen ympäri kulkeminen eräissä tapauksissa
kuuluisi varausmenojen sarjaan, vastakkaisena muotona tavalliselle
varaavan esineen kanssa ympärikulkemiselle.

Mitä vanhoihin indialaisiin ja muihin indogermanisiin kansoihin tulee,
on esi-isien ja kotijumalien palvonta kyllä saattanut olla oleellisinta
kotilieden ympäri kulkemisessa. Myöhemmin, kun käsitys liedestä
kotijumahen asuinsijana on himmentynyt, on se kuitenkin säilyttänyt
merkityksensä taikalokaliteettina. Niinpä nuorikon tuontiin usein
yhtyykin uhri tulen tahi uunin haltijalle. Tämä uhri liittyy samalla
muihin uuden kodin paikkoihin kohdistuvaan uhriantimien jakeluun.
Virolainen morsian heittää tuleen uhrilahjan _tule-emalle_, mutta sen
ohella kuljetetaan häntä kaikissa talon paikoissa, jolloin hän kuhunkin
(m.m. kaivoon) heittää rahoja tahi nauhoja. Samoin tapahtuu
liiviläisissä ja suomalaisissa tavoissa, joissa morsian lahjoittaa
tallille, navetalle, lammasnavetalle ja saunalle kullekin parin
käsineitä, vyön tahi nauhanpaloja ja asettaa käsimyllylle sormuksen.
Itä-Suomessa kuljetettiin morsianta talon eri rakennuksissa, jolloin
hän pani joka huoneen kynnykselle rahan. Tulen tahi tulisijan haltijan
lepytteleminen saattaa näin ollen tapahtua yhtärinnan muissa talon
osissa asustavien haltijoiden hyvittelyn kanssa.

Häämenoissa havaitaan yleensä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia,
jotka näyttävät johtuvan ajatuksesta, että morsian on uutena tulokkaana
asetettava siihen suhteeseen uudessa ympärystössä, mikä hänellä uuden
kodin jäsenenä on oleva. Ajatus nuorikon tutustuttamisesta niihin uuden
ympärystön paikkoihin, joissa hän etupäässä tulee liikkumaan, sekä
varaaminen näissä paikoissa asuvien taikavoimien suhteen tuntuu niiden
ohessa luonnolliselta. Mitä sulhasen kotona tapahtuvaan tulisijan
ympäri kulkemiseen tulee, voisi silläkin olla myös tämän laatuinen
merkitys. Tällainen ajatus esiintyy muihinkin tulokkaihin, ei vain
nuorikkoon nähden. Uutta orjaa kuljettivat kreikkalaiset lieden ympäri.
Samoin kuljetetaan uutta palvelustyttöä kolmasti tulisijan ympäri tahi
on hänen, kuten vastaostetun eläimenkin, kurkistettava savutorveen.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisen ohella kuuluu pöydänkin ympäri
kulkeminen useiden Europan kansojen tapoihin. P. Sartori katsoo pöydän
ympärikulkemisen esineenä tulleen tulisijan sijalle. Käsittämällä
ympärikulkemiset ja -kuljettamiset tutustuttamisen ja yhteyteen
asettamisen ajatuksen kannalta, tuntuisi kuitenkin luonnolliselta, että
pöytä semmoisenaankin yhtenä talouden tärkeimmistä keskuksista on
tullut ympärikulkemisen esineeksi.

Kuten edellä viittasimmekin, saattaa mordvalais-venäläisten tapojen
uunin luokse vienti perustua viimeksi puheenaolleen laatuisiin lieden
ja pöydän ympäri kulkemisessa havaittaviin käsityksiin. Tämä tapa
esiintyy virolaisten menoissa samalla askaroittamismenon luontoisena:
nuorikon on heitettävä uuniin puita.

Ympärikulkemisien sarjasta ovat erikoisen maagillisten toimitusten
suorittajan tahi häiden jonkun virkahenkilön toimittamat nuode- tahi
hääjoukon ympärikulkemiset matkalle varatessa selviä varausmenoja.
Varattavien ympäri katsotaan näin syntyvän kaikelta pahalta suojeleva
piiri. Käsitettäessä tulen ympäri kulkeminen varaus- ja puhdistusmenon
merkityksessä, saavutettaisiin tämä varaavan tahi puhdistavan elementin
ympäri kulkemalla. Edellisen laatuinen käsitys ilmenee nähtävästi
eräissä toisissa ympärikulkemisissa, kuten _sagusin_ kolminkertaisessa
morsiamen ympäri kulkemisessa häähuntua poistettaessa ja morsiamen
ympäri kulkemisessa ennen aviovuoteelle asettamista.

Näitä paitsi on häämenoissa vielä eräitä ympärikulkemisia, joiden
merkitys näyttää hämärälle. Tsheremissien ja tshuvassien tavoista
tunnetaan nuode- ja hääjoukon toimittama kolminkertainen sekä morsius-
että sulhastalon pihan tahi _shilak_-laitteen ympäri kulkeminen. Näitä
lienee lähinnä verrattava seuraavan laatuisiin ympärikulkemisiin muiden
kansojen tavoissa. Kun lappalaiset kosiomiehet olivat tulleet morsiamen
pihaan, kierrettiin asumus yhteen kertaan, ja -- jollei tultu
vastaanottamaan -- uudelleen toiseen ja kolmanteen kertaan. Siperian
tatarien hääjoukko ajaa kolmasti sulhasen jurtan ympäri. Samojedilainen
morsiussaattue ajoi ensin kolmasti morsiamen isän jurtan ympäri, sitten
kolmasti sulhasen isän jurtan ympäri. Pietarhovin piirikunnassa ajoi
ishori-sulhanen morsiamen kylään saavuttua 2-3 kertaa koko kylän
ympäri. Koprinan ja Tyrön inkeriläismorsian taasen juoksee
sulhastalossa kolmeen kertaan aitan ympäri, jossa hunnuttaminen
tapahtuu. Beduinit kuljettavat morsianta kolme kertaa sulhasen teltan
ympäri.

Näitäkin ympärikulkemisia saatettaneen selittää varausmenojen kannalta:
niiden kautta tahdotaan varautua sellaisten paikkojen kanssa, joissa
joudutaan oleskelemaan ja joiden kanssa ensi kertaa tullaan yhteyteen
(vieras asunto, _shilak_, teltta, aitta j.n.e.). Luonnolliselta tuntuu
niiden ohella myöskin ajatus yhteyteen asettumisesta molempien puolten
(hääjoukon ja morsiamen kodin) ja etenkin uuden tulokkaan ja niiden
paikkojen tahi sen kokonaisuuden kanssa, jossa tullaan liikkumaan.

Primitivisiin käsityksiin perustuvina tavataan ympärikulkumenoja
yleismaailmallisena taparyhmänä erilaisten kansojen avioliittomenoissa.
Näin kulki esim. Meksikon atsteki-morsian sulhasen kotiin saavuttua
tulen ympäri. Laatuunsa ja yleisyyteensä nähden saattavat useimmat
ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset, tulen ympäri kulkeminenkin
lukuunotettuna, olla tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa
omaperäisiä.



Varsinaiset kontaktimenot.


Edellä tarkasteltujen toimitusten päätarkoitukseksi on osottautunut
pyrkimys tehdä nuorikon ensi askeleet uudessa ympärystössä
onnellisiksi ja saattaa hänet tarpeelliseen ja vaarattomaan yhteyteen
uuden ympärystönsä kanssa. Viimeksi puheenaolleiden tapaisten
yhteensaattamismenojen ohella sisältävät häätavat joukon toimituksia,
joilla morsian ikäänkuin sisäisesti saatetaan tarpeelliseen suhteeseen
mieheensä ja tämän perheen jäseniin.

Yleisimpiä menoja tutkimuksemme alaisten kansojen häätavoissa ovat
sulhasen ja morsiamen väliset yhteiset syönnit resp. juonnit, joita
jo kosintamenojenkin havaittiin sisältävän. Niitä tavataan
vastaanottomenojen, istuttamisien, peittämisien ja rukousmenojen
yhteydessä ja ovat ne myöskin aviovuoteelle asettamisessa yleisiä.

Sama perusajatus, mikä ilmenee avioparin välisen läheisen yhteyden
luomisessa yhteisen ruoan tahi juoman nauttimisen kautta, on
huomattavissa niissä tavoissa, joilla yhteys uuden perheen muiden
jäsenten kanssa aikaansaadaan. Tsheremissien ja votjakkien tavoissa jo
vastaanotossa tapahtuva yhteinen syönti nuorikon resp. morsiusparin ja
sulhasen perheen jäsenten välillä on epäilemättä samanlainen mutta
laajempi unionin synnytysmeno, johon liittyy ajatus uuden
perheenjäsenen yhteydestä koko perheyhdyskunnan kanssa. Mordvalaisten
tavoissa havaittu anopin toimittama nuorikon syöttäminen ja
tsheremissien tavoista tunnetut nuorikon ja sulhasen vanhempien välillä
tapahtuvat menot kuvastavat sitä, miten ennen kaikkea tahdottiin luoda
yhteys niihin uuden perheen jäseniin, joihin nuorikko miehensä jälkeen
välittömimpään suhteeseen joutuu.

Osaksi kontaktimenon merkityksen olemme antaneet myöskin yhteisellä
alustalla istumiselle ja yhteisellä peitolla peittämiselle, joskin
niiden varausmenon luonteisuus on osottautunut epäämättömäksi.

Tähän ryhmään kuuluvat tavat ovat yleisimpiä kaikkialla noudatettavista
avioliittomenoista. Näin tavataan esim. yhteinen syönti ja juonti
avioliittoon joutuvien välisen yhteyden synnyttämismenona
lukemattomilla, useinkin mitä erilaisimmilla kultturiasteilla olevilla
kansoilla.

Paitsi varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin, kuuluu
yhteisiä syönti- ja juontimenoja useiden muidenkin suomalais-ugrilaisen
heimon kansojen avioliittotapoihin. Itämeren suomalaiset käyttävät
yhteisessä syönnissä tavallisesti samaa lusikkaa.

Nämä suomalais-ugrilaisten kansojen tavat liittyvät epäilemättä
yleismaailmalliseen taparyhmään. Lukuunottamatta sitä, mitä näihin
kuuluvien, avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä
tapahtuneiden menojen suhteen on käynyt ilmi, on useimmissa tapauksissa
erittäin vaikeaa, jopa hyödytöntäkin koettaa niiden suhteen saada
selville geneettisiä tahi mahdollisia lainaussuhteita.



Kestitysmenot ja lahjojen antaminen.


Morsiamen toimittamia kestitysmenoja voidaan tarkastella lähentymisen
ja yhteyden aikaansaamista tarkoittavina menoina, joskin niillä usein
samalla on askaroittamismenojen merkitys. Nekin kohdistuvat ensi
sijassa sulhasen vanhempiin, sen jälkeen muihin sukulaisiin ja
häävieraisiin. Niissä kuvastuu myös usein ajatus nuorikon asemasta
muiden perheen jäsenten suhteen.

Edellisiin tapoihin verrattava ajatus sisältyy myöskin kosinta- ja
häämenoissa yleiseen lahjojen jakamiseen. Lahjojen antaminen on
useimmiten molemminpuolista: lahjan saaja antaa tahi lupaa vastalahjan.
Kosinnassa alotetaan molempien puolten välinen lähentyminen usein
lahjojen antamisella, jolloin kosiva puoli ymmärrettävästi ensi sijassa
pyrkii lahjan kautta aikaansaamaan toivottavaa suhdetta. Kosinnassa
käytetyillä kestitysaineilla on läheltä lahjaan verrattava merkitys.
Morsiamen ensimäinen tutustuminen sulhasen sukulaisiin tapahtuu usein
lahjojen jakamisessa.

Paitsi avioliittomenoissa, on lahjojen antaminen yleistä muulloinkin,
tahdottaessa aikaansaada lähentymistä ja likeisiä suhteita. Lahjan
merkityksestä yhteyden aikaansaajana puhuu aikaisemmin mainittu
votjakkien tapa, jonka mukaan lahja käy sulhasen sukulaisilla kädestä
käteen ja kukin pyyhkii sillä suutaan tahi kasvojaan.

Niiden lahjojen, joita kestitysmenossa kestityksen nauttijat antavat
morsiamelle, tarkoituksena saattaa samalla olla antaa korvausta häissä
nautitusta kestityksestä. Antimet tulevat tällöin useimmiten
morsiamelle tahi uudelle perheelle, joten tällainenkin lahjominen
saatetaan käsittää myös edellisen tapaisessa merkityksessä.
Myöhäisemmässä muodossaan on kestityksen ja lahjan annon suhde
kehittynyt päinvastaiseksi: lahjan antaminen oikeuttaa osaaottamaan
kestitykseen.



Askaroittamismenot.


Joko varsinaisena hääpäivänä tahi sitä lähinnä seuraavina päivinä
suorittavat tutkimuksemme alaiset kansat ne yleiset menot, joissa
nuorikon on toimitettava erilaisia askareita.

Näihin olemme lukeneet myös vedelläkäynnin. Siihen näyttää kuitenkin
yhtyvän useampia eri käsityksiä, joten sitä on tarkasteltava
laveammassa merkityksessä kuin yksinomaan askaroittamismenona.

Edellä on vedelläkäyntimenon yleisyydestä slaavilaisten kansojen
tavoissa yleensä ollut puhetta. Samalla kuuluu tämä meno muutamien
muidenkin Europan kansojen tapoihin. Uuskreikkalaiset vievät morsiamen
juhlakulkueessa kaivolle, jossa hän ammentaa vettä ja heittää erilaisia
ruokatavaroita lähteeseen. Albanialainen morsiuspari menee kaivolle,
jossa vastanaineet kastelevat toisiaan vedellä.

Vedelläkäyntiseremonia kuuluu myös muutamien Itämeren suomalaisten
kansojen tapoihin. Virolaisten tavoissa havaitaan ensiksikin sellaisia
vesipaikkaan kohdistuvia menoja, jotka ovat yhdenveroisia eräiden
muiden uuden kodin paikkoihin kohdistuvien kanssa. Morsian viedään,
paitsi kaivolle, myös puutarhaan, talliin, vilja-aittaan j.n.e.,
joihin, samaten kuin tuleen, hän heittää uhriantimina rahan tahi
nauhoja. Tätäpaitsi saattavat sekä sulhanen että morsian heittää
yhteisesti rahan kaivoon _wee-emalle_ (_kaeivu-anne_, kaivoannin).
Lisäksi sisältävät virolaisten tavat menoja, jotka osottavat
varsinaisia vedelläkäyntimenon piirteitä. Vesipaikalle lähtee koko
hääsaattue. Perillä ammennetaan vettä ja kaadetaan vesiastiat,
jotapaitsi naimisiinjoutuvat saattavat valella toisiaan vedellä.
Varsinaisen vedelläkäyntimenon luonne on menolla myös karjalaisten,
inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Inkeriläiset vievät morsiamen
vedelle hääpäivän jälkeisenä päivänä. Kaivoon pudottaa morsian rahan ja
potkaisee yhtaikaa sulhasen kera täytetyt vesiämpärit kumoon. Lopuksi
kastellaan muut paitsi sulhasta ja morsianta. Vatjalaiset menivät
vedelle juhlakulkueessa, aviovuoteelta nousemisen jälkeen. Avioparin
oli määrä peseytyä kaivolla tahi avannolla. Edellä kulki airueita
liehutellen punaisia liinoja avioparin edessä. Sulhasen ja morsiamen
jalkojen eteen pannaan vedellä täytetty ämpäri, joka heidän on jalalla
kumottava. Sitten täyttää nuorikko ämpärin vedellä ja vie sen
anopilleen.

Yleiseltä kannalta tarkasteltuina on näissä menoissa huomattava
ensinnäkin avioparin tahi morsiamen peseytyminen, josta
mordvalaistenkin tapojen kuvauksissa puhutaan. Avioliittomenoissa
havaitaan yleisemmältäkin peseytymisiä ja kylpemisiä, joilla on yleisen
puhdistusseremonian luonne. Peseytyminen on N.F. Sumtsovin mukaan
verrattain yleinen slaavilais-venäläisissä tavoissa. XV vuosisadalla
kylpi aviopari yhdessä, ja nykyisistä tavoista on yleinen morsiamen
seremoniallinen kylpeminen tunnettu. Morsiusparin, sulhasen tahi
morsiamen kylpeminen ja peseytyminen tavataan lukuisien muidenkin
kansojen avioliittomenoissa. Joskus näyttää se erikoisesti liittyvän
morsiusyöhön. Belyj Klutshin mordvalaiset vievät avioparin
aviovuoteelta saunaan kylpemään. Itä-Suomessa ja Virossa oli morsiamen
ja sulhasen pestävä kasvonsa yhdessä vedessä joko ennen aviovuoteelle
asettumista tahi sen jälkeen.

Vedelläkäynti- ja kylpemismenojen alkuperää ja merkitystä
arvosteltaessa on vielä huomioonotettava käsitykset vedestä eläin- ja
kasvikunnan hedelmöittäjänä. Tällaisesta ajatuksesta lienee varmaankin
mordvalaisten käsitys veden haltijasta lapsionnen antajana
johdettavissa, mikä kuitenkaan ei osota yleisempää levenemistä
suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Vedelläkäynnin palvonnallista
puolta ja peseytymisiä avioliittomenoissa ei mielestämme kuitenkaan ole
ensi sijassa ja yleiseen asetettava tämän käsityksen yhteyteen.
Peseytymiset, pesemiset ja vedellä valelemiset ovat yleisiä paitsi
avioliittomenoissa, myös vainajaan kohdistuvina menoina, sairauden
yhteydessä, mieskuntoisuuteen tulon aikana, lapsen syntymisessä j.n.e.
E. Crawley puhuu näistä tavoista puhdistusseremonioina, joiden
tarkoituksena on neutralisoida aktivisia pahoja voimia, ja erikoisesti
avioliittomenoissa, hävittää kontaktissa piilevä vaara.

Häätavoissa olemme tutustuneet lukuisiin toimituksiin, joiden
tarkoituksena on nuorikon tutustuttaminen ja varaaminen muutamissa
uuden kodin paikoissa asustaviksi ajateltujen henkien ja taikavoimien
suhteen. Kuten tuleen tahi tulisijaan kohdistuvat menot, sisältävät
vedelläkäyntimenotkin usein selvästi ajatuksen veden haltijan
lepyttämisestä ja hyvittämisestä, ilman että tähän liittyisi käsitys
vedestä tahi veden haltijasta hedelmöittäjänä, Suomalais-ugrilaisten
kansojen mytologian yleisimpiä piirteitä on käsitys luonnossa ja
ihmisen ympärystössä asuvista henkiolennoista, Luonnollista on, että
perheen uusi jäsen tutustutetaan näihin ja varataan niiden suhteen.
Vedelläkäynti tahi vesipaikkaan kohdistuvat menot yhtyvätkin näin
muihin uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin kohdistuviin menoihin.
Virolainen morsian heittää uhriantimen paitsi veteen (_wete-emale_)
myös tuleen (_tule-emale_), samalla kun hän jättää muihin uuden kodin
tärkeimpiin paikkoihin (aittoihin, talliin, navettaan) uhriantimina
rahoja tahi nauhoja. Savossa lähti morsian aviovuoteelta noustuaan
morsiusneidon seurassa kiertomatkalle uudessa kodissa, käyden sen joka
rakennuksessa; varsinkin navettaan ja saunaan jätti hän jonkun vyön,
nauhan, kaulaliinan t.m.s.

Seremoniallista veden käyttöä tavataan häämenoissa toisessakin
muodossa, joka merkitykseltään lähentelee peseytymistä,
puhdistusseremoniana sekä pahan ja vaaran poistajana.
Mordvalais-venäläisissä tavoissa käytetään vettä vastaanotossa:
morsianta tahi morsiusparia ripotellaan kylpyvitsan läpi vedellä.
Roomalainen morsian otettiin vastaan tulella ja vedellä.
Muinaisindialaisissa häissä kulki morsiuspari paitsi tulen ympäri,
myöskin _stheya_-vedellä täytetyn astian ympäri. Avioparia
pirskoitettiin usein vedellä, tahi ripotteli sulhanen morsiamen päälle
vettä. Nykyiset indialaiset kuljettavat vesiastiaa kolme kertaa
sulhasen pään ympäri, jonka jälkeen vesi heitetään hänen jalkoihinsa.
Huzuli-morsian heittää vihille lähtiessään jälkeensä vettä. Suomessa
heittää morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hääväen päälle vettä tahi
sahtia. Virolaiset heittävät nuodejoukkoa matkalle varustettaessa
sahtia hevosten silmille. Vanhat germanit toivat nuorikon sulhasen
kotona lieden luo vesiastian ylitse.

Monissa näistä esimerkeistä käytetään vettä selvänä varausaineena,
samaten kuin tulta y.m. tämän tapaisia välikappaleita. Paitsi
avioliittomenoissa, käytetään vettä tulen rinnalla esim.
hautaustavoissa, joissa tulen samaten kuin veden kautta kulkemisella
ajatellaan voitavan vapautua vainajan sielusta tahi hautausmaalta
mukana seuraavista hengistä.

Vesi on näin ollen luettava tulen y.m. rinnalla maagillisia voimia
tuhoavien varausaineiden joukkoon. Toistensa vedellä valelemista ja
veden pirskoittelemista sulhastalon eri paikkoihin saatetaan
mielestämme hyvin selittää tältä kannalta, samalla huomioonottamalla
peseytymisen yleisenä puhdistusseremoniana. Käsittämällä tulen ympäri
kulkemisen puhdistus- ja varausmenoksi, voidaan sen kanssa analogiselle
veden ympäri kulkemiselle näin antaa samanlainen merkitys.

Paitsi sitä, että varsinaiseen vedelläkäyntimenoon näin liittyy
käsityksiä veden käyttämisestä pahoja voimia tuhoavana varausaineena,
yhtyy vedelläkäynti niihin aikaisemmin tarkasteltuihin toimituksiin,
joiden päätarkoitukseksi on osottautunut morsiamen tutustuttaminen
uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin, hänen "esittämisensä" niissä
asustaville hengille ja varaamisensa niissä piilevien taikavoimien
suhteen.

Varsinkin myöhäisemmässä muodossaan on vedelläkäynnillä kuitenkin
etupäässä askaroittamismenon luonne. Veden ammentaminen ja kotia
kantaminen tulee morsiamen useimmiten toimittaa itse, jossa toimessa
joku apulaisneitosista lahjan saatuaan voi häntä auttaa. Vedelläkäynti
suoritetaan niiden askaroittamisien yhteydessä, jotka ovat selvästi
varsinaisia tämän laatuisia toimituksia. Tuodusta vedestä keittää
morsian ruokaa, valmistaa juomaa tahi paistaa hän vedelläkäynnin
jälkeen ohukaisia tahikka toimittaa lattian lakaisemisen. Mordvalainen
anoppi seuraa nuorikon vedellä käydessä tarkasti, mitenkä tämä
tehtävänsä toimittaa.

Askaroittamismenojen lienee katsottava tarkoittavan osottaa nuorikon
asemaa uuden kodin jäsenenä. Patriarkalisessa perheyhdyskunnassa ei
useinkin korkealla lunnasrahalla hankitun vaimon asema saata olla
helppo; hänessä nähdään ennen kaikkea työntekijä. Tätä käsitystä kuvaa
hyvin votjakkien tavoissa eri hääperiodien välillä tapahtuva nuorikon
avujen arvostelu. Mordvalaisen morsiamen on häiden jälkeisinä päivinä
täytettävä vähäpätöisimmätkin käskyt ja palvelukset. Perheen
nuorimmatkin jäsenet voivat vaatia hänen palvelustaan ja kaikki on
hänen äänettömästi täytettävä.

Kuten aikaisempi askaroittamismenojen yksityiskohtainen vertailu on
osottanut, sisältävät esim. mordvalaiset ja venäläiset tavat ulkoisissa
piirteissään yhtäläisyyksiä, joita ei saatettane selittää muuten kuin
asettamalla ne toistensa kanssa lähempään yhteyteen. Votjakkien samaten
kuin tsheremissiläis-tshuvassilaisetkaan tavat eivät ole kaukana
venäläis-slaavilaisista. Itämeren suomalaisten alueella tavataan esim.
vedelläkäynti lähinnä venäläis-mordvalaisia tapoja muistuttavassa
muodossa karjalaisilla, vatjalaisilla ja paikotellen Virossa.
Tällaisessa ryhmityksessä ja tällaista säännöllisyyttä osottavina
kuuluvat askaroittamismenot vain varsinaisesti tutkimuksemme alaisten
kansojen, venäläisten ja muutamien heidän välittömässä naapuruudessaan
asuvien kansojen ja vihdoin, mitä erikoisesti vedelläkäyntiin tulee,
näiden sekä yleensä slaavien tahi heidän läheisessä naapuruudessaan
asuvien kansojen (albanien, uuskreikkalaisten j.n.e.) tapoihin. Samalla
perustuvat askaroittamismenot muutamilla kultturiasteilla yleiseen
ajatukseen, joten sellaisia voidaan havaita erinäisten, toisistaan
kaukana olevien kansojen tavoissa. Edellä huomautettiin virolaisen
nuorikon uunin luokse viennin askaroittamismenon luonteisuudesta:
nuorikon tuli heittää tuleen puita. Samoin oli muinaisindialaisen
morsiamen sulhastaloon tuotua heitettävä puita tuleen. Tsuluneekerit
antavat sulhasen kotiin tuodulle nuorikolle jauhinkiven, luudan ja
kauhan. Lisäksi tiedetään mordvalaisten, tsheremissien Ja votjakkien
vedelläkäyntiin liittyvän sellaisia käsityksiä, jotka, kuten veden
haltijan palvonta ja veden käyttö varausaineena, saattavat niissä olla
omaperäisiä.



Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto,
valemorsian y.m. sijaiset.


Erittäin mielenkiintoinen tapa primitivisen ajatuksen kannalta on uuden
nimen anto nuorikolle, josta vanhemmat mordvalaiset kuvaukset
yksimielisesti kertovat ja jota parin tiedon mukaan mordvalaiset,
ainakin mokshalaiset, vielä viime aikoihin saakka ovat noudattaneet.

E. Crawley ja E. Samter yhdistävät uuden nimen antamisen niiden
toimitusten sarjaan, joiden tarkoituksena on identtisyyden
muuttamisella välttää pahaa ja vaaraa sekä muuttaa ihmisen kohtalo.
Hedelmätön nainen muuttaa nimeä. Lappalaiset uudistavat lapsen
sairastuessa kasteen ja antavat sille uuden nimen. Niasissa annetaan
nuorukaiselle avioliittoon mennessä uusi nimi ja tytöille niiden
tullessa naimaikään. Borneossa muutetaan sairaloisen lapsen nimi
tarkoituksella pettää pahoja henkiä, jotka ovat lasta vaivanneet.
Talmudissa mainitaan nimen muuttaminen keinona, jolla voidaan muuttaa
ihmisen paha kohtalo.

Tähän verrattavia tapoja on sairastavan lapsen fiktivinen myynti,
jommoista tapaa itäisetkin suomalaiskansat noudattavat. Jos esim.
jossakin votjakkiperheessä lapset eivät elä, myydään vastasyntynyt
jollekin perheeseen kuuluvalle tahi syrjäiselle, esim. kerjäläiselle.
Äiti saa lapsesta kuparirahan, mutta saa lapsen samalla takaisin.

Läheltä samankaltaiseen ajatusyhteyteen liittyvänä voidaan tämän
jatkona tarkastella valemorsiamen esiintymistä häämenoissa. Tavan
yleisimpänä europalaisena muotona on pidettävä sitä, että nuodejoukon
saapuessa morsiustalon edustalle (tahi joskus myöhemmällä häämenoissa),
morsiamena tuodaan esille vanha rääsyihin puettu vaimo tahi
palvelustyttö morsianta kompromettoivassa puvussa tahi (harvoin)
alaikäinen lapsi tahikka mies naisen vaatteissa.

Samanlaisena esiintyy tapa pääasiallisesti myöskin virolaisilla ja
Itä-Suomessa.

Yleiseuropalaisessa muodossaan on tavalla jonkunmoisen hääpilan luonne,
ja sellainen muoto on sillä myös Afashevon mordvalaisten tavoissa.
Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien vastaavat tavat osottavat
kuitenkin alkuperäisempiä piirteitä. Tsheremissien ja votjakkien
valemorsian pukeutuu, kuten joskus virolainen, morsiamen vaatteisiin.
Belyj Klutshin ersalaisten häissä pukee joku morsiamen ystävättäristä
neitoiltana päällensä kaikki morsiamen paidat. Tätäpaitsi esiintyy
valemorsian eräissä häämenojen kohdissa (pöydän ympäri kuljettamisessa,
siunausmenoissa) todellisen morsiamen sijasta.

Valemorsiamenkin katsotaan johtuvan niistä käsityksistä, joiden mukaan
identtisyyden muuttamisella ajatellaan voitavan johtaa harhaan pahaa
aikaansaattavat voimat. E. Crawley mainitsee joukon esimerkkejä
tavoista, joissa puvun vaihdoksella tahdotaan välttää onnettomuutta eri
tiloissa. Tämän käsityksen valemorsiamen tarkoituksesta ovatkin
tsheremiissit säilyttäneet selvänä: valemorsian laitetaan sen vuoksi,
"etteivät pahat katseet ja kaikenlainen pahojen ihmisten noituminen
koituisi morsiameen, vaan raukeaisivat tyhjiin".

Mieltäkiinnittävä on liiviläinen tapa pukea morsiameksi aivan
samanlaiseen pukuun, paitsi morsianta itseään, kaksi morsiusneitoa.
Tässä on pahoille voimille valmistettu vaikeus kohdistaa vaikutuksensa
morsiameen. Morsiamen seuralaisneitosilla ja juohdemiehellä, ("edellä
kulkija"), jotka häämenoissa usein toimivat sulhasen tahi morsiamen
asemasta ja rinnalla, saattaa olla saman tapainen tehtävä.



Polvipoikameno.


Pääasiallisesti erikoisesti morsiameen kohdistuva n.s. polvipoikameno
tavataan tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa varsinaisesti
häämenoihin kuuluvana vain mordvalaisilla. Mutta aikaisemmat heidänkään
tapojensa kuvaukset eivät tästä menosta kerro.

Käytettävänämme olevan aineiston perustalla emme katso polvipoikamenon
kuuluvan Obin ugrilaisten eikä Itä- ja Kaakkois-Venäjän
turkkilais-tatarilaisten kansojen häämenoihin.

Sitävastoin havaitaan polvipoikameno vanhoissa indialaisissa
häämenoissa ja nykyisillä indogermanisilla kansoilla on se yleinen.
Edelleen voidaan sen katsoa varsinaisesti kuuluvan Itämeren
suomalaisten häämenoihin. Länsi-Suomessa tuli morsiamen luo
sulhastalossa henkilöitä, joilla oli oljista tehty lapsi (lapsen
vaatteet oljilla täytettynä) selässä. Itä-Suomessa, Karjalassa ja
Inkerissä tuodaan polvipoika morsiamen syliin tavallisesti heti
sulhastaloon tultua. Pojalle antaa morsian jonkun lahjan. Menon
perustana olevan ajatuksen ilmaisevat selvästi siihen liittyvät
toivotukset. Vironlahdella sanotaan: "Tuoss' on poika polvillas,
yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären äitiksi, sekin huoranaiseksi."
Inkerissä: "Tässä on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden
tyttären emäksi!" Samoin Venäjän Karjalassa: "Yheksän pojan emäksi,
yhen tyttären emäksi."

Polvipoikameno osottaa levenemisessään samanlaisia suhteita,
jotka yleensä ovat olleet havaittavissa lukuisten muiden
mordvalais-venäläisten tapojen yhteydessä: se ei kuulu tsheremissien
eikä votjakkien tapoihin, mutta tavataan niillä suomalais-ugrilaisilla
kansoilla, jotka enimmän ovat olleet venäläisten tahi muiden
indogermanien vaikutuksen alaisina. Tämän perusteella saatetaan
ajatella, että polvipoikameno suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa
olisi peräisin indogermaniselta taholta tahi ainakin muodostunut
varsinaiseksi häämenojen osaksi indogermanisten kansojen tapojen
vaikutuksesta.



Häähunnun poistaminen.


Häähunnun poistamisen on mordvalaisten ja tsheremissien tavoissa nähty
tapahtuvan eräitä siihen liittyviä tapoja noudattaen. Mordvalaisten ja
venäläisten on nähty toimittavan sen leivällä tahi piirakalla,
tsheremissien ja tshuvassien kolmihaaraisella kepillä tahi
ruoskanvarrella. Samassa yhteydessä muistettakoon mordvalaisten
toimittaneen nimenannon leivällä. Lahjojen antaminen piiskanvarrella on
yleistä sekä itäisten että läntisten suomalaiskansojen tavoissa. Kun
lisäksi otetaan huomioon leivän ja ruoskan seremoniallinen käyttö
morsiusmatkan aikana, siunausmenoissa, nimenannossa y.m., on selvää,
että leivällä ja ruoskalla (resp. piirakalla ja kepillä) häähunnun
poistamisessakin saattaa olla varaavan esineen merkitys. Tuntuukin
luonnolliselta, että hunnun poistoon yhtyy varotoimenpiteitä, koska
itse huntu ennen kaikkea kuuluu niiden sarjaan.



Aviovuoteelle asettaminen.


Varsinaisista häämenojen toimituksista tarkasteltakoon vielä
aviovuoteelle asettamista, jonka varsinaisesti tutkimuksemme alaiset
kansat toimittavat seremoniallisena häämenojen osana.

Yleisimpiä tähän liittyvistä tavoista on nuorikon tahi aviovuoteen
lyöminen ruoskalla. Sen nojalla, mitä aikaisemmin on selvinnyt ruoskan
käyttämisestä sen perustana olevaan ajatukseen nähden, on sen merkitys
tämänkin häämenojen kohdan suhteen selvä: ruoskalla lyönti kuuluu
aviovuoteelle asettamisessa noudatettaviin varaustoimiin.

Tähän ryhmään ovat myöskin luettavat tsheremissien tavoista tunnetut
morsiamen kolminkertainen ympärikulku, saattajien toisistaan
kiinnipiteleminen, kolminkertainen vuoteelle painaminen
ylösnousemisineen ja rahan asettaminen vuoteelle.

Hääväen toisistaan kiinnipiteleminen tavataan Birskin piirin
tsheremisseillä myöskin nuodejoukon käydessä hakemassa morsianta
oleskelukortteerista. Tänne kuulunee myös Urzhumin piirin tsheremissien
tapa, jonka mukaan morsian hyvästelykäyntejä naapureihin tehdessään
pitää kiinni olutastiaa kantavan "edelläkävijän" vaatteen liepeestä.
Virolaisen morsiussaattueen jäsenet painautuvat kirkkoon mentäessä
kaikki lähekkäin toisiaan; varsinkin sulhasen ja morsiamen on
vihkimisen aikana seistävä lähellä toisiaan. Näin tehdään, jottei
paholainen ja pahat ihmiset tahi "musta kissa" pääsisi väliin.

Pohjanmaalla on puhemiehen vihkimisen aikana seistävä pariskunnan
välissä vähän takapuolella, jottei paha silmä sopisi pariskunnan väliin
tirkistämään. Inkerissä, Venäjän Karjalassa ja Savossa pidetään huolta,
ettei vihkimisen eikä varausmenojen aikana ihminen tahi eläin (koira
tahi muu) pääse tunkeutumaan morsiusparin välistä; samaten kulkee
hääväki taajassa joukossa, jottei kukaan pääse välistä kulkemaan.

Samat tavat samoine käsityksineen eivät ole harvinaisia
Keski-Europankaan kansoilla.

Tsheremissiläiselle tavalle, jonka mukaan häävuoteelle asettuu ensiksi
joku häiden virkahenkilöistä, on olemassa vastineita muidenkin
suomalais-ugrilaisten tavoissa. Afashevon mordvalaiset noudattavat
sellaista tapaa, että aviovuoteelle asettuvat ensiksi morsianta
saattavat neitoset. Inkerissä asettui vuoteelle avioparin väliin joku
neitonen, joka ei lähtenyt pois, ennenkuin oli sulhaselta saanut rahan.
Kuolemajarvella hyppäsi sänkyyn morsiamen veli, Uudellakirkolla joku
kaasoista.

Tämän laatuisissa tsheremissien tavoissa, ja yleensä sellaisissa,
joissa häiden virkahenkilö (_kugu vena_) toimii sulhasen asemasta,
näkee I.N. Smirnov jätteitä aikaisemmin vallinneesta leviraatista.
Meidän käsityksemme mukaan ovat tällaiset tavat luettavat
varotoimenpiteiden sarjaan. Vuode saattaa sisältää taikavoimia, mutta
kun siihen asettuu ensiksi joku muu, vaan ei naimisiinjoutuvat, eivät
ne koidu heihin. Tässä sekä eräissä muissakin suhteissa on
aviovuoteelle ja ajoneuvoihin asettumisen välillä olemassa
yhtäläisyyttä. Kurninossa on kaason morsiustalosta lähdettäessä
istuuduttava ensiksi ajoneuvoihin; jos morsian istuutuu ensimäisenä, ei
hän saa lapsia. Aikaisemmasta tunnemme kolminkertaiset painamiset ja
kohottautumiset samaten kuin ruoskalla lyönnitkin tavallisiksi
ajoneuvoihin asettumisessa. Tällaiset toimet ovatkin yleisiä ensi
kertaa jouduttaessa kosketuksiin uuden tuntemattoman paikan kanssa.

Aviovuoteelle asettamisessa ovat avioparin väliset yhteiset syöntimenot
ja rukousmenot vielä yleisiä. Viimeksimainittuihin liittyy
luonnollisesti pyyntö siunauksesta jälkeläisiin nähden.

Vielä mainittakoon aviovuoteelle asettamiseen liittyvistä tavoista
votjakkilainen tapa, jonka mukaan morsian riisuu sulhasen kengän. Tämä
on yleinen venäläinen tapa eikä ole harvinainen muuallakaan Europassa.
P. Sartori pitää kenkää afrodisisena välikappaleena tahi symbolina,
jota käytetään synnyttämään hedelmällisyyttä. Näin otetaan esim.
Kiinassa naisen hedelmättömyyden parantamiseksi lasten jumalan
temppelistä pyhitetty kenkä ja viedään sen vaimon huoneeseen, joka
toivoo lapsia. Onko kengällä votjakkien tavoissa tällainen merkitys ja
liittyykö tämä käsitys aviovuoteelle asettamisessa tapahtuvaan kengän
riisumiseen, emme saata sanoa. Tämän yhteydessä ei kuitenkaan voida
olla mainitsematta muutamia syrjänien tapoja, jotka näyttäisivät
antavan tukea tällaiselle olettamukselle. Paitsi sitä, että
aviovuoteelle asettamisessa kengän riisuminen tapahtuu, ripustetaan V.
Nalimovin mukaan eräissä syrjänikylissä navetan eteen riukuun paljon
vanhoja virsuja _sitä varten, että karja lisääntyisi_. Eräissä toisissa
kylissä oli vanhoja virsuja ripustettu ei ainoastaan navetan eteen,
vaan myös rukiiksi ja ohraksi kylvettyjen peltojen aitoihin.



Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.


Pitkin koko avioliittomenojen sarjaa, ensimäiselle morsiamen
tiedustelumatkalle lähdöstä aina viimeisiin sulhastalossa häiden aikana
tapahtuviin toimituksiin saakka kääntyy kukin tutkimuksemme alaisista
kansoista jumaluusvoimien puoleen avun, onnen ja suojeluksen
pyynnöillä. Mutta varsinkin tärkeiksi käsitettyihin avioliittomenojen
kohtiin, kuten esim. kosintamatkalle lähtöön, avioliittosopimuksen
vahvistamiseen, nuodematkalle ja morsiusmatkalle lähtöön sekä
aviovuoteelle asettamiseen liittyy säännöllisesti rukousmenoja. Ne
osottavat kullekin kansalle ominaisia palvontamenojen piirteitä. Paitsi
taivaan jumalan puoleen, käännytään niissä useiden muidenkin
jumaluusolentojen puoleen. Mordvalaiset osottavat rukouksensa paitsi
ylijumalalle, tavallisimmin kodin ja kartanon haltijalle, "veistettyjen
hirsien jumalalle", viljan jumalattarelle sekä eräissä erikoismenoissa,
kuten kylpymenoissa, saunan haltijattarelle j.n.e. Mutta samalla
muistellaan, kuten aikaisemmin on nähty, lukuisissa kosinta- ja
häämenojen kohdissa ennen kaikkea vainajia.

Rukouksissa pyydetään jumaluusvoimilta suojelusta "pahasta", pitkää
ikää, onnekasta yhdyselämää avioparille. Mordvalaiset lausuvat myös
rukouksissa toivomuksia siitä, että avioliittoon joutuvat pysyisivät
"sukunsa tuntevina", että he heimolaisiaan tavatessaan näihin
sukulaisen tavoin suhtautuisivat. Tsheremissit pyytävät erilaisten
jumaluusolentojen puoleen kääntyen onnea, paljon jälkeläisiä sekä
kaikenlaista maallista hyvää: leivän lisääntymistä, karjan
lisääntymistä, mehiläisten lisääntymistä j.n.e.

Useiden sulhastalossa tapahtuvien palvonnallisten toimitusten
tarkoituksena on nähty olevan uudessa ympärystössä asuviksi ajateltujen
henkiolentojen suosion hankkiminen tulokkaalle, jotapaitsi mordvalaiset
ovat kääntyneet erikoisesti veden haltijan puoleen lapsensaantia anoen.

Edellä puheenaolleet uskonnolliset toimitukset liittyvät erinäisiin
avioliittomenojen kohtiin, kohdistumatta erikoisesti avioliittoon
joutuviin. Näiden ohella on tavattu sellaisiakin uskonnollista laatua
olevia menoja, jotka kohdistuvat varsinaisesti aviopariin ja joilla
näyttää olevan avioliiton vahvistusmenon luonne. Niille on ominaista
ensiksikin se, että ne suorittaa varsinainen palvonnallisten menojen
toimittaja. Milkovitshin kuvaamissa mordvalaisissa menoissa yhtyi tähän
kysely "avioliiton voimassa pitämisestä" ja uskollisuuden lupaaminen;
tätäpaitsi toimittivat V. Orlovin ja arkkimandriitta Makarijn mukaan
_inatai_ ja _imbabai_ juhlallisen uhrin kodin haltijalle. Avioparin
vierekkäin istuttaminen, votjakkien menoissa nimenomaan yhteiselle
alustalle, on näille toimituksille edelleen ominaista.

Aikaisemmin puheena ollut votjakkien "vihkimäseremonia"
on yksityiskohdissaan osottanut sellaista yhtäläisyyttä
kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremonian kanssa, että sen on
katsottava muodostuneen tällaiseksi avioliiton vahvistusmenoksi
jälkimäiseltä taholta tulleesta vaikutuksesta. Myöskin tälle eräissä
suhteissa analogiset kihlauksessa noudatettavat tsheremissien tavat
näyttävät saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon tahi
muhamettilaisen avioliiton vahvistusseremonian taholta. Näin ollen
herää kysymys, eivätkö nämä tavat sekä niiden yhteydessä ilmenevä
käsitys avioliiton vahvistamisesta uskonnollisella toimituksella
mahdollisesti kokonaan olisi vierasta alkuperää. Eräitä näkökohtia
huomioonottaen ei mielestämme näiden menojen suhteen tarvitse asettua
tällaiselle kannalle. Ensiksikin nähdään niiden yhteydessä
noudatettavan sellaisia toimituksia, miniä, kuten yhteinen syönti tahi
juonti ja samalle alustalle asettaminen, kuuluvat yleismaailmallisiin
tapoihin, jotka kullakin kansalla saattavat olla omaperäisiä.
Puheenalaiset mordvalaisten tavat ovat pääasiassa omaperäisiä
rukousmenoja. Käsitys jumaluusvoimien suosion hankkimisesta syntyvälle
liitolle, tekemällä samalla tämän havainnolliseksi joidenkin sopivien
toimitusten avulla, saattaa varsin hyvin tutkimuksemme alaisten kuten
monien muidenkin alhaiskultturisten kansojen tavoissa olla itsenäisesti
kehittynyt, samalla kun siihen nähtävästi jo aikaisin kehittyneempien
uskontojen käsitykset ja menot ovat vaikuttaneet.



Sukulaisissa käynnit.


Kosinnan ja häiden aikana on nähty useiden menojen tapahtuvan ei
ainoastaan morsiamen ja hänen puolensa edustajien sekä sulhasen ja
hänen sukulaistensa kesken, vaan myös laajemmassa merkityksessä
morsiamen puolen ja sulhasen suvun välillä. Kosittaessa kokoutuu
neuvottelemaan morsiamen sukulaisia, joiden mielipidettä tiedustetaan.
Afashevossa (mordvalaiset) saapuvat kihlaustilaisuuteen morsiamen
sukulaiset, tuoden mukanaan kustakin talosta täysinäisen leivän.
Kurninon mokshalaisten kihlaukseen ottavat niinikään morsiamen
sukulaiset osaa, ja morsiamen kotiin saapuneet sulhasen sukulaiset
käyvät kihlauksen tapahduttua morsiamen sukulaisten luona vieraisilla.

Häämenoissa on nähty useiden toimitusten erikoisesti tarkoittavan luoda
yhteyttä morsiamen ja sulhasen suvun etäisempien jäsenten kesken.
Tällainen merkitys on varsinkin morsiamen toimittamalla kestitsemisellä
ja lahjojen jakamisella ollut. Näiden yhteydessä tapahtuva vastalahjan
antaminen tahi lupaaminen morsiamelle, jolloinka meno muodostuu
molemminpuoliseksi, tekee tämän yhteyden vielä vahvemmaksi.

Tämän laatuisten toimitusten jatkoa ovat häiden jälkeen tapahtuvat
käynnit sulhasen sukulaisten luona, jotka suoritetaan joko
hääpäivänä tahi häiden jälkeisinä päivinä. S.M. Mihailov kertoo
vuoritsheremissiläisen nuoren parin häiden jälkeen sulhasen
sukulaisissa käydessään kuljettaneen mukanaan rasvakakkuja ja olutta,
joita kussakin talossa tarjottiin; tätäpaitsi jätti nuorikko kussakin
talossa olutastiaan muutamia rahoja. Afashevossa jättää nuorikko
kuhunkin sukulaistaloista leivän. Tällaiset sukulaisissa käynnit ovat
myös votjakkien tavoissa yleisiä. Niiden merkitys ei kaipaa enempää
selvittelyä. Sellaisen sukujärjestyksen vallitessa, jossa kiinteä
yhteys etäisempienkin suvun jäsenten kanssa säilyy, on luonnollista,
että sukuun astuva tulokas asianmukaisella tavalla otetaan vastaan ja
saatetaan yhteyteen koko suvun kanssa.



Nuorikon asema uudessa kodissa.


Aikaisemmin on jo mainittu muutamista seikoista, jotka koskevat
nuorikon asemaa ensi aikoina uuden kodin jäsenenä. Tässä suhteessa on
silmiinpistäväksi piirteeksi merkittävä se ankara alistuvaisuus, jossa
ainakin mordvalaiset pitävät miniää tämän suhteessa muihin, varsinkin
vanhempiin perheen jäseniin. Hänen on monella tavoin, työssä, toimessa
ja käytöksessään osotettava nöyryyttään varsinkin appivanhemmille. Tätä
varten on hänen esim. häämenoissa tapahtuvissa kestitsemisissä
langettava kestitettävän jalkoihin ja viivyttävä tässä asennossa,
kunnes tämä on tyhjentänyt juomamaljan. Edellä on ollut puhetta hänen
obligatorisesta vaikenemisestaan. Tambovin läänissä ei mokshalainen
nuorikko koko vuoden aikana saanut istua pöydässä syötäessä, vaan oli
hänen aina seistävä.

Lukuunottamatta sitä oikeudellista suhdetta, mikä patriarkalisessa
perheessä yleensä perheen pään ja nuorempien perheen jäsenten kesken
vallitsee, ja joka usein ilmenee samanlaisina tapoina, joita perheen
omien alaikäisten on noudatettava suhteessaan vanhempiin, on vielä
huomioonotettava, että luonnollisestikin silloin, kun vaimoja
varsinaisesti hankittiin lunnasrahalla, ei miniän asema saattanut olla
helppo. Hänet oli suurilla lunnailla hankittu perheeseen, useinkin
etupäässä työntekijäksi, ja tällöin hänestä tietysti tahdottiin saada
vastaava hyöty. Hankittaessa lunnasrahalla tahi ryöstämällä vaimoja
alaikäisille, vieläpä mielipuolille ja raajarikoillekin -- kuten
Afashevon mordvalaiset kertovat aikaisemmin tehdyn -- oli avioliitto
vain näennäistä, eikä näin perheeseen hankitun naisen asema liene ollut
paljoa orjattaren kohtaloa parempi. Tästä puhuu kuvaavasti mordvalainen
naineen naisen nimitys _ure_, joka on yhteydessä orjaa merkitsevän
_ura_-sanan kanssa. Lepehin mainitseekin, että pakanalliset
mordvalaiset saattoivat myödä vaimonsa lapsineen ja ottaa uuden.

Nuorikon asemassa on lisäksi huomattava se seikka, että ne
kieltokäsitykset, joista aikaisemmin eräiden avioliittomenojen kohtien
yhteydessä on ollut puhetta, jatkuvat vielä jonkun aikaa avioliiton
toimeenpanon jälkeenkin. Varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa
huomataan joukko erinäisiä säännöksiä, joita nuorikon on noudatettava
suhteessaan muutamiin uuden perheen jäseniin. V. Orlov mainitsee, ettei
nuorikko saanut koskaan näyttää appivanhemmille jalkojaan. Naiset
synnyttivätkin jalkineet jalassa, sillä luultiin, että synnytykseen
saapuu esivanhempien henkiä. K. Miropolskij kertoo, etteivät nuorikko
ja hänen miehensä mainitse toisiaan johonkuhun aikaan oikealla nimellä,
vaan kiertävät sen sellaisilla nimityksillä kuin "karhun pää", "uunin
patsas". Myöskään ei nuorikko pitkään aikaan näyttäydy appivanhemmille
paljain päin eikä näytä milloinkaan jalkojaan. Ennen aikaan kylpivätkin
miniät hiukset peitettyinä ja jalat käärittyinä.

Saman tapaisia kieltomääräyksiä noudattavat votjakit. Aikaisemmin on
mainittu Karlyganin votjakkien tavasta, jonka mukaan nuorikko koko
vuoden aikana ei näytä apelleen kasvojaan eikä puhu hänen kanssaan.
Kasanin piirissä ei votjakkinuorikko niinikään vuoden aikana saanut
puhua appensa kanssa. Samoin Sarapulin piirissä, jossa nuorikko ei
myöskään apen läsnäollessa saanut näyttäytyä paljain pain.

Näiden tapojen huomaamme helposti johtuvan erilaisten _tabuin_ sarjaan
lukeutuvista käsityksistä, jotka aikaisemmin puheenaolleissa
avioliittomenojen kohdissa ovat johtaneet muutamiin omituisuuksiin
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa.

Nuorikon olosta miehelässä on vielä mainittava, että hän usein jonkun
aikaa häiden jälkeen käyttää naimattoman naisen pukua ja hiuslaitetta.
Lepehin kertoo, ettei morsiamen suku ollut mukana hääjuhlallisuuksissa
sulhasen kotona; morsiamen isä, äiti ja muut sukulaiset tapasivat
nuoren parin vasta sitten, kun heidät oli kutsuttu sulhasen kotiin,
mikä tapahtui puolen vuoden tahi vuoden kuluttua häistä. Siihen saakka,
kunnes nuori vaimo häiden jälkeen oli tavannut isänsä, oli hänellä
oikeus käyttää neidon pukua, mutta tämän jälkeen puettiin hänet
naineeksi naiseksi. Saratovin läänissä kulki mordvalainen miniä yhden
vuoden ajan avopäin. Kun hänen päähänsä tämän ajan kuluttua puettiin
vaimon päähine, muutettiin hänen nimensä samalla toiseksi. Erään
nähtävästi mokshalaisia koskevan tiedon mukaan puettiin _pango_
nuorikon päähän vasta sitten, kun hän ensimnäisen kerran oli tullut
raskaaksi.

Karlyganin votjakkien tavoissa on huomattavaa, että nuorikon päähän
puetaan jo ensimäiseen tuontiin liittyvissä menoissa naineen naisen
päähine, mutta hän käyttää sitä vain hääpäivänä. Koko synnyinkodissa
oleskelun ajan käy hän neidon puvussa ja alkaa käyttää vaimon
päähinettä vasta _suanin_ jälkeen, asetuttuaan lopullisesti uuteen
kotiin.

Vaikkakaan näiden tapojen merkityksestä ei ole helppoa päästä
varmuuteen, näyttäisivät eräät piirteet niissä viittaavan siihen, että
ne olisivat yhteydessä niiden suhteiden kanssa, jotka ilmenevät
nuorikon jäämisessä synnyinkotiin häiden jälkeen tahi muuttamisessa
sulhasen kotiin tuonnin jälkeen määrätyksi ajaksi takaisin
syntymäkotiin. Näiden suhteiden ja tapojen on nähty olevan yhteydessä
käsityksen kanssa avioliiton oikeudellisesta voimaanastumishetkestä.
Mahdollisesti katsottiin nuorikon vasta sinä hetkenä siirtyvän
naineiden naisten joukkoon, jolloinka avioliitto, sen perustana olevien
oikeudellisten ehtojen täytyttyä, lopullisesti ja varsinaisesti astui
voimaan. Tämän on taasen nähty usein olevan riippumattoman häiden
pidosta, jotenka päähineen muutto, samaten kuin uuden nimen
antaminenkin, ovat saattaneet tapahtua häistä erillään ja liittyä
avioliiton juridiseen alkamishetkeen.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista - Vertaileva tutkimus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.