| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Ad astra - Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa
Author: Larin-Kyösti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ad astra - Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa" ***
AD ASTRA
Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa
Kirj.
LARIN KYÖSTI
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Osmo,
1906.
HENKILÖT:
Taituri.
Harmaapukuinen nainen.
Kasvattisisar.
Muukalainen, "tumma tohtori".
Ensimmäinen sairas.
Toinen sairas, houraaja.
"Yölepakko", nainen.
Paljasjalkamunkki.
Teatterin ovenvartija kolmannesta kuvaelmasta.
Teatterin ovenvartija viidennestä kuvaelmasta.
Sairashuoneen ovenvartija.
Sairaanhoitajia, poliiseja, yövartioita, sairaspaarin Kantajia,
pieniä poikia, seikkailijoita, kuoripoikia y.m.
ENSIMÄINEN KUVAELMA
"Kirojen kammio". Holvintapainen kellertävä, kivinen huone, jossa on
kahdeksan rautavuodetta, neljä vastatusten, vuoteiden yläpuolella
seinässä kirjaimet A, B, C, D, E, F, G, H; jokaisen vuoteen jalkopäässä
sinkkitaulu, jokaisen vuoteen vieressä yöpöytä. Keskellä käytävä ja
pöytä, perällä iso rautaverkko-akkuna, seinällä kipsinen Kristus
ristinpuussa, katon keski-kohdalta riippuu sähkönauha, sen päässä
vihreä ja valkoinen päärynän muotoinen lasipallo. Huoneessa on vihreä
valo.
TAITURI vuoteessa oikealla etu-alalla. Yllään pitkä, valkoinen
sairaspuku, kavahtaa pystyyn.
Missä minä olen!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sairaat sanovat tätä "kirojen kammioksi". Veri ja ajatukset ovat täällä
kirottuja.
TAITURI
Veren vihoja?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä olen ajatuksenlukija, minä ajattelen vain muiden ajatuksia, nyt
ajattelen minä sinun ajatuksiasi.
TAITURI
Mies raukka, sinulla on siis loissielu.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Tiedätkö, kuka sieluni vei? Tyttäreni.
TAITURI
Mitenkä hän sen vei?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä ajattelin liian paljon häntä.
TAITURI
Rakastit häntä yli kaiken?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Mutta nyt minun sieluni kulkee kadulla.
TAITURI
Lankesi tyttäresi?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ruma kuva tarttui hänen sieluunsa.
TAITURI
Kuka sen tartutti?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Hilpeä heittiö. Minä huomasin kaikki, sitten aloin viljellä viiniä,
join sitroonatarhani ja järkeni siksi kunnes itse olin kadulla. Lopulta
minä jouduin tänne, minulla ei ole sielua. -- Sinun sielusi puhui
unessasi. Mikä sinä olet?
TAITURI
Maalasin ennen yömaisemia ja paholaisia.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja nyt omat ajatuksesi ajavat sinua takaa...?
TAITURI
En tiedä, mikä minua vaivaa. Muistoni edessä on kuin harmaa seinä. --
Istuin katuravintolassa, manasin, maalasin, veri syöksähti päähäni
ikäänkuin ilmassa olisi ollut sähköä. -- Näin harmaapukuisen...
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Naisen?
TAITURI
Mistä sinä...?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Puhuit unissasi koko yön hänestä. Tänä aamuna kävi hän täällä tumman
tohtorin seurassa.
TOINEN SAIRAS vasemmalla.
Paha jumalan äiti! Koirankuonolainen, mene pois paha! Mene
muukalainen!' Jumalani, nyt minun vuoroni on kuolla.
HOITAJA
Hiljaa!
Lyö luudalla sairaan kasvoihin ja vyöttää kädet.
TOINEN SAIRAS
Nyt on hyvä olla, kurita, kurita, kiirastulessa on sitten helpompi
olla!
TAITURI
Tämä on kamalaa. -- Kadulla näin mustat kuomupaarit, soihdut ja miehet
kasvoilla mustat verhot, ne seisahtuivat asuntoni eteen.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Pelästyit omia aivokuviasi. Sairasapuyhdistys, salainen seura, se on
ollut olemassa aina kolera-ajoilta.
TAITURI
Ne etsivät ehkä minua? Salainen yhdistys?
ENSIMMÄINEN SAIRAS pelotellen.
Saatanaseura, mene tiedä. Hyvää ne ainakin ovat tekevinään. Älä
peljästy. Harmaa nainen sinua suojaa.
TAITURI
Kävikö _hän_ täällä? Silloin minun täytyy peljätä pahinta, hän ei anna
minulle koskaan anteeksi. -- Hoitaja, kynää ja mustetta, minun täytyy
kirjoittaa kasvattisiskolleni, minä tahdon pois tästä kammiosta!
Kuuletko?
HOITAJA
Ei täällä saa huutaa. Vaiti, muuten sidon kätesi, maankiertäjä, varas,
mikä lienet?
Antaa kupissa soppaa ja viheltää samalla lyhyeen.
Syö, ettäs kuolisit, moriturus!
TAITURI
Minä en syö, anna minulle kynä, minä maksan sen kullalla. Missä on
rahani, poissa!
HOITAJA menee.
Et sinä tarvitse rahoja, kyllä niistä täällä huolehditaan.
ENSIMMÄINEN SAIRAS kuiskaa.
Kärsivällisyyttä. Vaikka sinä kirjeen kirjoittaisitkin, niin ei ole
sanottu, että hoitaja sen postiin vie, juopi postirahat.
Kaikki sairaat huutavat.
TAITURI
Enkö minä siis koskaan pääse täältä, täytyykö minun nääntyä tähän
kurjuuteen?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Harmaa nainen lupasi tulla tänne.
TAITURI
Minä en tahdo nähdä häntä. Hän tuo aina turmion tullessaan. -- Mikä
minun jalkapäässäni helisee ja miksi seinässä vuoteeni kohdalla on
H kirjain!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinkkinen sairastaulu. Syntynyt... kuollut. Kuolinpäiväsi on vielä
täyttämättä. Sairaita siirretään aina toiseen vuoteeseen, kun joku
kuolee.
TAITURI
Miksi vierussairaan taulusta on paperi poissa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Hän kuoli yöllä, tunnetko liiman hajun?
TAITURI
Saman hajun tunsin omassa suussani ravintolassa, minä olen kuin
kirottu.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Siksi sinä oletkin täällä. Minun aikanani täällä on kuollut jo
seitsemän sairasta ja neljä on viety hermohoitolaan.
PALJASJALKAMUNKKI ruskea kaapu, vyö, rukousnauha, päässä pieni musta
patalakki, kuvassa pitkä suippoparta.
Salve in nomine Domini!
SAIRAAT
Dio nero! Mene pois paholainen!
Munkki asettaa kaksi palavaa vahakynttilää kuolleen eteen,
lukee kirjasta, keltaisiin pitkiin pukuihin puetut hoitajat
tulevat loilottaen ja nauraen, mättäävät kuolleen lakanoihin
ja kantavat pois.
PALJASJALKAMUNKKI lukee sinkkitaulusta.
Tulokas! Sairas taituri! Oletko maalannut pyhän äidin kuvia?
TAITURI
En. Maksaako kirkko niistä hyvän hinnan? Minusta taide on ollut liian
kauan kirkonpalvelijana.
PALJASJALKAMUNKKI naurahtaen.
Lasket leikkiä täälläkin, sinulla on suuret sielun voimat. Täällä on
ehkä parempia aiheita. Kuoleman kuvia.
Tarjoo suudeltavaksi ristiinnaulitun kuvaa.
Tahdotko?
TAITURI
En.
PALJASJALKAMUNKKI
Mihin sinä uskot?
TAITURI
En tiedä.
PALJASJALKAMUNKKI
Et tiedä, etkä näe! Tulen toiste, kyllä vielä tapaamme toisemme.
TAITURI
Vaeltava veli, auta minut pois täältä!
PALJASJALKAMUNKKI
Ei ole vallassani... yhdistys määrää... sinun täytyy itse
auttaa itseäsi.
Osoittaa ristiinnaulittua.
TAITURI
Te pilkkaatte. Pilkan vuoksi on hän seinälle ripustettu ryövärien
keskelle. Korkeimman nimessä harjoitetaan täällä pimeätä pahennusta.
Mitenkä täällä äkkiä kuolee niin paljon ihmisiä? Vai ovatko ne vain
valekuolleita ja mihin ne viedään? Heräävät ehkä piinapenkillä tai
arkussaan ja pureksivat tuskissaan kyntensä rikki.
PALJASJALKAMUNKKI
Taivas lähettää toisille kärsimykset jo nuorena, kiitä siitä taivaan
isää.
TAITURI
Ovela oppi, joka kasvattaa orjia ja numeroita. Teillä taitaa olla
senlainen jumalankanslia, josta voi ostaa pääsylipun taivaaseen. Katso,
minä jaksan kärsiä ja minä kärsin.
PALJASJALKAMUNKKI
Kuka on kylvänyt katkeruuden siemenen sinun nuoreen sydämmeesi?
TAITURI
Nainen, jota kerran rakastin ja jo ensimmäisellä hetkellä paljasti
itsensä.
PALJASJALKAMUNKKI
Sydänimijä, sieluhuvittelija, nainen.
TAITURI
Sen jälkeen aloin nähdä kaikessa rumia kuvia ja ajattelin naisen sielun
ilohuoneeksi.
PALJASJALKAMUNKKI
Kirkkomme ja pyhä äiti päästää sinut ajallansa kirouksesta.
TAITURI
Ikuista en ole tuntenut muualla kuin syvän metsän hiljaisuudessa ja
salaisissa salamantapaisissa aavistuksissani. -- Minun erikoisalani on
ollut pirujen maalaaminen, joita olen hahmoitellut ympäristöni mukaan.
PALJASJALKAMUNKKl
Täällä kuulet usein sen nimen mainittavan. Täällähän siis voit paljon
maalata -- näkymättömällä kädellä näkymättömälle kankaalle.
TAITURI
En tarvitse siihen luostarin sarkaa.
PALJASJALKAMUNKKI menee.
Sinä et pelkää -- muuta kuin itseäsi. Hyvästi, tulen sinua joskus
katsomaan, kuinka sinä maalaat.
TUMMA TOHTORI nauraa kuivasti.
Tervetuloa! Toivon, että viihdytte täällä.
TAITURI
Käärmekuopassa! Oletteko te tumma tohtori, teillä on vihertävä välke
silmässä kuin käärmeellä. Missä minä olen nähnyt teidät ennen? Kadulla,
teatterin pukuhuoneessa, atelierissa, en muista.
TUMMA TOHTORI
Voi olla mahdollista. Repostelin ennen kuvanveistäjänä. Mutta minä
vaihdoin taltan lääkäriveitseen. Lämmin ihmisruumis on minusta
intressantimpi kuin kylmä marmoriluonnos.
TAITURI ivallisesti.
Tarkoitatte kai _kylmää_ ruumista.
TUMMA TOHTORI
Kyllä niinkin. Teillä on ihmeteltävän sopusoinnukas ruumis.
TAITURI ivallisesti.
Ja sielu epäkunnossa? Tahtoisitteko leikellä sitäkin?
TUMMA TOHTORI
Hellä, puhdas naisen käsi voi parantaa sielunne haavat. Täällä odottaa
teitä...
TAITURI
Harmaapukuinen... tunnetteko hänet?
TUMMA TOHTORI
Olen hänet joskus tavannut. Hurmaava laulajatar. Itseensä imevä, kuinka
sen sanoisin, lämmin, lähestyvä, olen ivalla koittanut häntä jäätää;
tulikukka, hehkuu sitä hurjemmin, hehhee.
TAITURI
Hän rakastaa rakastajansa ruoskaa. Minusta ei ollut pyöveliksi eikä
rakastajaksi.
TUMMA TOHTORI
Kutsunko...
TAITURI
Ei, ei! Hänellä ei ole puhdasta kättä. Hän saa minut vain liekkeihin,
hän puhaltaa tulen, jossa me molemmat tulemme palamaan, ymmärrättekö,
hän kiihoittaa minun kauttani teitä, se on niin hänen tapaistansa.
Harmaa villikissa, joka säkenöi pimeässä.
TUMMA TOHTORI
Olen leikellyt monen sellaisen kissan kynnet -- pimeässä. Jääkylmällä
minä kuumennan, kuumuudellaan he minut kylmentävät... Hetken hekuma,
kylläisyys, uusi rakkaus, raukeus. Päinvastainen minut hurmaa, katsokaa
minulla on peili, jossa näkee kaikki päinvastoin.
TAITURI
Minusta tuntuu kuin minä ennen aina olisin nähnyt päinvastoin.
TUMMA TOHTORI
Tällä peilillä te siis voitte nähdä oikein, Se sekoittaa muuten
käsitteet.
TAITURI
Värivaistinkin? Minä vierastan teitä, te tenhootte katseellanne. Te
veistitte enkelin kuvia, nyt minä sen tiedän.
TUMMA TOHTORI
Ja naiset olivat niihin ihastuneita. Mistä sen tiedätte?
TAITURI
Musta sielu, valevalkoisia kuvia. Päinvastainen! Minulla oli valkoinen
sydän, mutta minä olen ikäänkuin uhalla kuvaillut rumaa.
TUMMA TOHTORI
Miksi?
TAITURI
Se todisti muka syvää elämän tuntemusta, ruman rinnalla tuntui kaunis
kauniimmalta, sanoivat rikkiviisaat kaunosielut.
TUMMA TOHTORI
Siitä voi johtaa: täytyy langeta syvälle syntiin tunteakseen puhtauden
huimaavan korkeuden.
TAITURI
Mefisto!
HARMAAPUKUINEN NAINEN kädessä ruusuja.
Saanko tulla, tohtori?
TAITURI
Mene pois, minä en tahdo nähdä sinua, en nyt tässä alennuksen tilassa!
Mutta minä nousen siitä itse, älä riemuitse ennen aikojasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Toin sinulle ruusuja.
TAITURI
Minä annoin sinulle kerran ruusun, ja sinä tallasit sen jalkojesi alle.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Olin sinuun silloin suuttunut. Olen sen jälkeen paljon kärsinyt, meidän
täytyy antaa toisillemme paljon anteeksi.
TAITURI
Alkaaksemme uudestaan? Älä teeskentele, nuo laupeudensiskon eleet eivät
sinulle sovi. Sinä matkit kasvattisiskoani.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Juuri häneltä tuon sinulle terveisiä, onhan siinä kotoista lemua.
TAITURI
Ei, älä tuo tänne, laske pöydälle! Minä vihaan ruusuja. Miksi ei hän
kirjoita minulle?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän ei tiedä sinun osoitettasi.
TAITURI
Siis sinun kauttasi. Sinä teet itsesi välttämättömäksi. Kirous ja
kuolema, minä olen taas sinun vallassasi. Mene, mene, minä pyydän!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, vallassani. Sinä tarvitset minua ja minun velvollisuuteni vanhana
ystävättärenäsi on auttaa ja hoitaa sinua.
TAITURI
Minä kiellän sen sinulta.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olen jo sähköittänyt. Huomenna tulen sinua katsomaan. Saatatteko
minua, tohtori?
TUMMA TOHTORI
Minne suvaitsette?
HARMAAPUKUINEN NAINEN menee.
Oopperaan.
TAITURI vaipuu vuoteelle.
Medusa!
Kuuluu torvisoittoa.
Mikä soitto se on?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Aina kun joku on kuollut, palkkaa yhdistys torvisoittokunnan
soittamaan, ja sairaanhoitaja nostaa kolme hopeamarkkaa.
TOINEN SAIRAS
Mene, mene, muukalainen! (rukoillen.) Santo Luca, Santo Barnaba,
Spirito santo! (taiturille.) Minä kuolen sinun tähtesi!
Kaikki sairaat huutavat, hoitaja sitoo ne vuoteisiin.
KOLMAS SAIRAS
Cane Dio!
TAITURI
Cane Dio? Mitä? Ah! Onko minun henkeni vain kolmen hopeamarkan
arvoinen!
TOINEN KUVAELMA
Puutarha. Tumma tähtiyö, vasemmalta häämöittää taitekatto, perällä
vanha portti, joka on puoleksi auki.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI lyhty ja kuhmurasauva kädessä, seisoo portilla.
Täällä se yömaalari käy maalaamassa paholaisia: Vapaamuurari, rienan
riivaama, mikä lie. Ja nuori nainen on usein mukana. Tuolta taas
tulevat!
TAITURI ja kasvattisisar lyhty kädessä.
Kas niin, valaise sinä lyhdylläsi, minä asetan maalaustelineeni tähän!
Musta yö, taustana kastanjavarjossa ja kultaiset tulipisteet taivaalla.
KASVATTISISAR
Taivaan kultaisia tulikukkia.
TAITURI
Anna minulle mustaa väriä! Minä maalaan ja sinä ajattelet satujasi.
TOINEN YÖVAHTI
Mitä ne tekevät? Raatihan on kieltänyt liikkumasta yhdentoista jälkeen.
Maalaaminen taitaa vain olla tekosyy... pitäisi pistää ne jalkapuuhun
varoittavaksi esimerkiksi...
KASVATTISISAR
Ja tähdet kuuntelevat.
TAITURI
Ajatuksiamme. Ja minä kiinnitän ne kankaalle.
KASVATTISISAR
Mikä pyhä, hymisevä hiljaisuus!
TAITURI
Eikö ole ihanaa ajatellessa, että tuhannet maailmat syntyvät ja
sykkivät tänä hetkenä, ja me vierimme mukana kaikkeuden kiertokulussa
kohden ihania, uusia ratoja.
KASVATTISISAR
Ikuisuudessa.
TAITURI
Tyhjyydessä.
KASVATTISISAR
Miksi sinä huokasit?
TAITURI
Huokasinko? Ihminen on niin pieni. Elämä on niin lyhyt, mutta unettomat
yön hetket, oi, kuinka ne ovat pitkiä! Ajatus seisahtuu ja kimmahtaa
jotain mustaa vastaan, väliin se läikähtää minua vastaan niin, että
minä kouristun. Silloin täytyy minun syöksyä elämän villiin
pyörteeseen. Mutta sielläkin ihmiset ja heidän ajatuksensa kulkevat
toistensa ohi vieraina ja kylminä.
KASVATTISISAR
Niinkuin tähdet, aijoit sanoa? Ne loistavat toisillensa. Ne ovat
Ikuisen ajatuksia.
TAITURI
Ja missä kaksi yhtyy, syntyy räjähdys.
KASVATTISISAR
Ei niin, ne kulkevat yhdessä vierekkäin, viihdytellen.
TAITURI
Tulinen ajan tuska vetää ne yhteen kohti ahdistusta, itsepalaamista,
sammumista, pimeyttä. Niiden välillä on tummia juovia, ei pitäisi
koskaan mennä tummien juovien yli.
KASVATTISISAR
En ymmärrä sinua. Etkö nähnyt tänä iltana punaisia juovia, riippuvia
ruusutarhoja taivaan sinisillä silloilla?
TAITURI
Hetken heijastuksia. Nyt on kaikki kadonnut. Sinun sielusi on kuin
ikuinen ruusutarha. Katsos nyt on yö, näetkö tummia juovia, mutta sinä
et tiedä niistä mitään. Hyvä niin. Minä olen yön ystävä. Etkö sinä
pelkää?
KASVATTISISAR
Mitä minä pelkäisin?
TAITURI
Ihmisten pahoja ajatuksia.
KASVATTISISAR
En ymmärrä pelätä.
TAITURI
Minuakaan?
KASVATTISISAR
Miksi minä sinua pelkäisin?
TAITURI
Minä en ajattele aina hyviä ajatuksia.
KASVATTISISAR
Sinä kuvittelet, että sinulla on pahoja ajatuksia.
TAITURI
Elämä on niin karsassilmäinen, se vaanii aina pahaa kaikessa. Maksa
verosi, vie jyväsäkkisi myllylle ja ole tyytyväinen! Ei mitään sen
enempää. Käy koreasti pääportista kirkkoon, vie sinne viikon
viheliäisyydet ja päästä taas yöllä takaportista kaikki pienet pyyteet
sisälle. Olisipa ne edes kielletyn puun hedelmävarkaita. Mutta ne eivät
uskalla elää! Siksi minä maalaan heille heidän paholaisensa.
Kavahtakoot!
KASVATTISISAR
Minä pelkään sinun tähtesi. Miksi sinä aina maalaat maahisia,
houruttaria ja rumia peikonpäitä? Sinun "tanssivia paholaisiasi"
sanotaan epäsiveellisiksi.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Mistä he puhuvat?
TOINEN YÖVAHTI
Kutsuvat pahoja henkiä. Minä piirrän ristin portinpieleen, hys, hys!
Nakkaa pienellä kivellä.
TAITURI
Mikä rasahti? Pensas? -- Siksikö, että ne ovat alastomia? Ajatteletko
sinäkin samoin?
KASVATTISISAR
Minä ajattelen sinusta vain hyvää, sanokoot ihmiset täällä mitä
hyvänsä, sulkekoot vaan porttinsa sinulta.
TAITURI
Minä en koputa heidän pääporttiinsa enkä hiivi takaportistakaan. Minä
kuljen omia teitäni.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Näitkö sinä tänään sen omituisen naisen kadulla?
TOINEN YÖVAHTI
Jolla oli harmaa puku? Kulki kadulla paljain päin ilman hattua, kaikki
kaupungin naiset käänsivät päätään. Ajatteles, kulkea kadulla ilman
hattua!
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Se on sekin sitä yömaalarin seuraa. Toisinaan tulee tänne muita
pirunpiirtäjiä, hummaavat, panevat toimeen soihtutansseja, soittavat ja
laulavat niin, ettei kunnon porvarit saa nukkua.
KASVATTISISAR
Mutta täällä on niin rauhallista, rakennukset kuin vanhoja hiljaisia
vaareja silkkihatuissaan, ja pihoilla ja käyrillä kujilla salaperäinen
hämärä.
TAITURI
Niin todella, rakennukset elävät vanhoja muistojaan, mutta ihmiset ovat
kuolleita, ne torkkuvat syrjäsilmällä tarkastellen naapurin vaimon
hapuilevia askeleita aidan takana. -- Ne eivät uskalla mennä yhteiseen
saunaan. Katsos ne ovat sellaisia salamaalaajia.
KASVATTISISAR
Mitä tarkoitat?
TAITURI
Ne maalaavat minun tauluihini jotain lisää oman köyhän
mielikuvituksensa värivaroilla, mutta vyöttävät samalla ruumiinsa
paksuun siveellisyyden verhoon.
KASVATTISISAR
Ne tarkastelevat niin sunnuntai-arvokkaina.
TAITURI
Tarkastavat ja tirkistävät salaa liian läheltä. Minun täytyy katsella
kaukaa jos mieli maalata. Oikein minua iljettää. Mutta miksi minä puhun
näistä sinulle ja katkeroitan sinunkin mielesi? Ehkä minä uskallan
liian paljon sinun tähtesi. Sinä olet niin hento ja herkkä.
KASVATTISISAR
Minä tahdon kuunnella sinun ääntäsi, kun sinä maalaat tähtiä!
TAITURI
Mutta jollen minä näin syökse sinua perikatoon.
KASVATTISISAR
Yö on niin ihana, täynnä tuhansia tähtisatuja.
TAITURI
Ihmiset kurkistavat meidän hiljaiseen tähtiparatiisiimme.
KASVATTISISAR
Siksi etteivät itse voi nähdä...
TAITURI
Puhtaasti.
KASVATTISISAR
Mikä puhdas tuoksu tarhassa, tällaisena yönä varmaan ruusut puhkeavat
suven maassa.
TAITURI
Valkea sisko! Minä kutsun sinua nyt ja aina valkeaksi siskoksi.
KASVATTISISAR kuiskaa.
Valkea sisko.
TAITURI
Mutta minä en ole puhdas. Maailman pikarista olen juonut hienoa
mesimyrkkyä, se kiertää suonissa, en tiedä, koska se kapinaan nousee
veressäni.
KASVATTISISAR haaveillen.
Tämä yö on niin korkea ja kaunis.
TAITURI
Meidän täytyy jättää nämä yöhetket, nämä tähtirikkaat illat.
KASVATTISISAR
Minä tahtoisin, ettei aamu koskaan valkenisi.
TAITURI
Onneton toive! Kuules kuinka viiri vinkuu ikäänkuin pieni piru. Se
juoruaa jo koko maailmalle, ja kavala maailma tahraa sinun maineesi.
KASVATTISISAR
En välitä ihmisten puheista, tämä hetki on ikuisuus.
TAITURI
Ne ajavat meidät pois paratiisista. Mutta sinä et sitä kestä.
KASVATTISISAR
Minä koitan kestää. Jos ne ajaisivat sinut pois, niin minä etsisin
sinua lyhty kädessä läpi maailman.
TAITURI
Sinä olet muovailtu hienon hienoista, pehmeistä elämänsoluista, täytyy
olla väkevätä suolaa selkärangassa, jos mieli pystyssä pysyä. -- Ah,
minä en voi nyt maalata.
KASVATTISISAR
Minä ikävystytän sinua.
TAITURI
So, so, silkkihiiri.
KASVATTISISAR
Minä en voi sinua innostaa, en nostaa sinua lentoon
hengenheimolaisuuden korkeille kukkuloille.
TAITURI
Synkkien syvyyksien pohjaan et minua koskaan saa.
KASVATTISISAR
Minä liihottelen siltä väliltä. Kerran sinä kuitenkin sanoit: jollette
tule kuin lapset, ette pääse taiteen valtakuntaan.
TAITURI
Niin silloin... Sinä olet onnellisempi sen ulkopuolella.
KASVATTISISAR
Mutta _hän?_ Hän on sinun hengettäresi. -- Kuule, minä näin hänet
eilen.
TAITURI
Käveli kadulla avopäin ratsupiiska kädessä kummallinen harmaa puku
yllään. Niinkö?
KASVATTISISAR
Minä ihan vapisin, sillä minä pelkäsin...
TAITURI
Niin, hän on niin häikäilemätön ja huimaava. Veriruskea soihtu,
valaisee elämän helvetit ja taivaat. Ja sinä olet sellainen pieni
kotilyhty.
KASVATTISISAR liikutettuna.
Et sinä enään tule tähtiä katsomaan. Hän tulee tänne.
TAITURI voittaen itsensä.
Silkkihiiri! Minä muuraan kiinni portin. Hahhaa, olenhan minä muka
vapaamuurari. Ja asetan kaikki paholaiseni vahtiin.
KASVATTISISAR
Kun hän on mennyt, muuraudut sinä huoneeseesi. Sitte matkustat sinä
pois ja täällä tuntuu niin yksinäiseltä.
TAITURI
Mikä melu portilla? Kuulin ihan kuin kivi olisi ohitseni suhahtanut.
Tähdet ylhäällä, alhaalla kivet lentävät.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI kolkuttaa porttiin.
Kuka kunnoton vielä yösellä liikkuu, kunnialliset ihmiset jo nukkuvat!
TOINEN YÖVAHTI
Kiinni pahan manaaja! Yönaikkonen!
TAITURI
Hyvä, ettei sattunut sinuun. Tuntui kuin kivi olisi itkenyt ilmassa.
KASVATTISISAR
Ne tulevat, ne tahtovat tehdä sinulle pahaa, pakene!
TAITURI
Rauhoitu! Kuinka sinun pieni sydämmesi sykkii kuin pienen kyyhkysen,
nojaudu rintaani vasten, minä suojelen, kas noin, onko nyt hyvä olla.
KASVATTISISAR
Ah, kuinka tähdet nyt ovat kauniita, ne häilyvät kultakehässä ihan
pääni päällä. Nyt lensi, lensi kauvas äärettömyyteen, lentää eikä
koskaan pääse päämääräänsä.
TAITURI
Entää ja etsii.
Portille ilmestyy harmaapukuinen nainen.
KASVATTISISAR kirkaisee.
Hän, hän! Katso, hän seisoo tuolla!
TAITURI
Kuka?
KASVATTISISAR
Harmaapukuinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä kirjoitit minulle: tule, näe ja voita! Tässä minä olen!
Kasvattisisar vaipuu maahan, yövahdit nauravat portilla.
KOLMAS KUVAELMA
Teatterin pukuhuone, perällä ovi, josta näkyy osa näyttämöä.
TAITURI
Neiti ei ole vielä täällä?
OVENVARTIJA leveä hopeoitu vyö rinnalla.
Näyttämöllä. Siellä on kenraaliharjoitus. Täällä kävi se shaaliin
puettu nainen, mutta minä sanoin, että te viimeistelette
näyttämötaustan seinämää.
Näyttämöltä kuuluu laulua ja kätten taputuksia.
TAITURI
Hyvä. Tuolla tuo taas kävelee näyttämön sivulla.
OVENVARTIJA
Muukalainen kuvanveistäjä, hän on nykyään usein neidin seurassa. Muuten
täällä käy niin paljon herroja, vapaaherroja, kirjailijoita,
arvostelijoita. Ensimmäisestä rakastajasta parturipoikaan saakka,
kaikki ovat häneen hullaantuneita.
HARMAAPUKUINEN NAINEN seurassaan Muukalainen.
Siis huomenna näytännön jälkeen!
Ovenvartija poistuu kumartaen.
MUUKALAINEN
Oo, kuinka te olette kiehtova ja hurmaava! olette ihan erään
laulajattaren näköinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Rakastajattarenne? Teillä on niitä varmaan ollut paljon, minä näen sen
teidän pistävän lumoavasta katseestanne. Päättikö hän päivänsä?
MUUKALAINEN
Hän kadotti äänensä. Miksi hämmennytte? Hän ei heti voinut unohtaa
taidettansa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja sitä te ette voineet antaa hänelle anteeksi?
MUUKALAINEN
Kohotitte hiukan elämäni esirippua. Tahdotteko nähdä enemmän? Kaikkeani
en minä kenellekään näytä, täytyy säästää jotain itselleenkin, kun ei
muilta saa mitään.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä tunnen, että te voisitte kasvattaa, teissä on jotakin... Teillä on
niin kylmän tutkiva katse ikäänkuin olisitte poroksi polttaneet kaikki
sillat takananne.
MUUKALAINEN
Unelmien sillat. Voittaakseni kylmän todellisuuden. Teissä on jotain
minusta. Jäätynyt viileys, kuinka sen selittäisin, kohmettunut tunteen
laava.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Olen nähnyt vain kumartavia narreja. Minä luulen, että te voitte nostaa
naisen kiihkojen korkeuteen... repiä ja rakentaa hänet uudestaan.
Tietääkääs, minun tekisi mieli -- lyödä teitä.
Kohottaa viuhkaansa.
Leikkiä, ymmärrättehän. Miten kävi laulajattarenne, unohtiko hän
taiteensa?
TAITURI
Ja itsensä --?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä...
Esittää.
Ystäväni, auttajani...
MUUKALAINEN
Hän kadotti lauluäänensä.
Taiturille.
Ihanteellinen, onnellinen mies...
Harmaapukuiselle naiselle.
Laakerienne kantaja.
TAITURI nauraa hermostuneesti.
Te tietysti kuristitte häntä kaulasta.
MUUKALAINEN
Mikä päähänpisto! Olette varmaankin lukenut yöllä kummitusjuttuja.
Sulkeudun suosioonne.
Menee.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuinka sinä sillä tavalla saatoit sanoa?
TAITURI nauraa.
Hassunkurinen ajatus. Pälkähti päähäni, en voinut olla sitä sanomatta,
hahhaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä loukkasit häntä. Näitkö, miten hän puristi huulensa yhteen ja
kalpeni? Hän on vaarallinen mies Hän voi vielä pistää...
TAITURI
Ja sen sanot sinä, joka voit pistää -- kuin käärme. Mutta ihana sinä
olet. Ah, rakkaani, tässä minä tahdon olla, elävä lähde sinä olet,
elämä itse, vedä minut luoksesi kuin väkevä virta!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä pelastin sinut elämälle, minä vein sinut pienien pyyteiden
sopesta, joka ei voinut hedelmöittää sieluasi.
TAITURI
Minä olin kuin unissakävijä, minä heräsin sinun käsiesi sähköittävään
sivelyyn. Ja minä lähdin kanssasi elämän iloiseen karkeloon, kohosin
päätäni korkeammalle, uskoin taas itseeni ja sinuun!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Unohdit pienen lemmentarinasi, enkelipalveluksesi.
TAITURI
Niin, hän, hänen elämänsä minä tallasin kuin hennon taimen, hän
antautui minulle kokonaan, sinä annat palan palalta.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kullakin ihmisellä on jotain, jota ei voi antaa pois.
TAITURI
Sen sinä olet oppinut muukalaiselta, eikä hän ole ainoa, kerran
kuitenkin minä olin ainoa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Monen kautta yhdelle.
TAITURI
Viimeiselle. Sanoisit, yhden kautta monelle.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä olet lemmenkade, minä tahdon olla vapaa, niinhän sovimme.
TAITURI
Niin, mutta älä kiihoita minua, sinä olet nainen...!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Siten tiedän minä rakkautesi kasvavan.
TAITURI
Kasvaa yli laitojen, puhkaisee patonsa. Ah, rakkaani, tahdotko,
uskallatko antaa kaikkesi, ymmärrätkö, me yhdessä valloitamme tähän
pieneen maailmaan uuden maailman.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tulta ja terästä, sitä minä odotin sinulta. -- Mutta jollei ole hyvä
meille molemmille, että minä annan kaikkeni, sinä peljästyisit,
pelkäsit jo lapsena pimeää.
TAITURI
Mutta sitte minä piirsin peikkoni paperille ja nauroin niille.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, elämän sydänpäivän paisteessa. Mutta kun tulee elämän yö, kammo
ja kadotuksen pelko, ja me tuijotamme harmaaseen tyhjyyteen. Ei, minä
en tahdo rikkoa ajatustasi minusta.
TAITURI
Sinä et usko itseäsi minulle, sinä puhut tänään niin vieraalla äänellä,
siinä on jotain tuon muukalaisen salaperäisestä äänensoinnusta. Sinä
peität minulta jotakin.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä etsin aina uusia sointuja.
TAITURI
Jotka hedelmöittävät sieluasi? Hahhaa! Sinä olet aina ollut varovainen
ruumiisi suhteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Maailman tähden? Minä en pelkää maailmaa.
TAITURI
Ei, vaan itsesi tähden. Minä luulen, että sinä kuulut niiden naisten
joukkoon, jotka eivät tahdo tulla äidiksi. Se estäisi sinun niin
kutsuttua vapauttasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, siinä on jotain rumaa ja koomillista. Madonna, lapsi ja
kumartavat, tuhmat paimenet!
TAITURI
Mutta hän antoi minulle kaikki, ja minä hylkäsin hänet siksi, etten
löytänyt enään enempää. Lapsi ja äiti samalla kertaa. Hän uhrasi
itsensä, ja minä uhrasin hänet sinun tähtesi. Sinun täytyy täyttää
aukko.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Omantunnontuskia? Raukka! Minä en kadu koskaan mitään.
TAITURI
Niin, raukka, kumartava narri! Minä olen vain sinun riemuvaunujesi
vetäjä, mutta minun taiteeni kulkee kerjäläisenä jälessä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kovin runollisia vertauksia!
TAITURI
Joku on sanonut, että naiset kiihoittavat meitä mestaritöihin, mutta
estävät meitä niitä valmistamasta loppuun. -- Huomenna on sinun iltasi,
tuli-iltasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, huomenilta on minun tähti-iltani. Minä näen hämärästä tuhannen
tuikkivaa silmää, lohikäärmeyleisön. Minä laulan sen omaan valtaani,
kuuletko, minä nousen sen niskalle ja lyön sitä piiskallani.
TAITURI
Ja sen jälkeen? Matelee se kintereilläsi. Ja muukalainen? Minä kuulin
kaikki, sinä olet päättänyt kohdata hänet näytännön jälkeen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, minä olen päättänyt kukistaa hänen varmuutensa.
TAITURI
Sinä leikit vaarallista peliä. Sinä petät minut. Ah, jollen minä
koskaan olisi nähnyt sinua! Sinulla on aavistamattomia mahdollisuuksia
hyvään ja...
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Pahaan? Minä tiesin sen sanan olevan huulillasi.
TAITURI
Niin, sinä menet hänen luoksensa. Sitäkö varten sinä pelastit minut
elämälle? Onko tämä elämää! Ja sinä! Minä luulen, että sinä vihaat
elämää. Miksi sinä heität minut toiveista epävarmuuteen, huumeesta
epätoivoon, kiihoitat ja väsytät, viet yhä syvemmälle, ja minun täytyy
seurata sinua, sinun oikkujasi, veristä vallattomuuttasi, nähdä, miten
sinä keimailet, näyttelet, hymyilet ja taas hylkäät? Minä en jaksa
enempää. Sinä olet naaras! Naaras, jonka ympärillä kiima kiertelee.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinussa on tempperamenttia. Jatka, jatka!
TAITURI
Jos sinä olisit elänyt vanhan Kreikan aikaan, niin sinä olisit ollut
hieno huvitanssijatar, jonka mieliksi kaikki Alciibiadeet olisivat
leikanneet koiriltaan hännät poikki ja kaataneet kaikki jumalien kuvat
kumoon.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Puheistasi huomaa, ettet viime aikoina ole itseltäsi mitään kieltänyt.
Kasvattisiskosi odottaa sinua.
TAITURI
Hänessä on vieläkin neitseellinen tuoksu. Mutta sinulla on hetairan
sielu, ero on siinä, että sinä tyydyt miesten _sieluihin_.
HARMAAPUKUINEN NAINEN tempaa ruusun ja polkee sen jalkojensa alle.
Sinä uskallat sen sanoa, sinä! Nyt sinä saat tyytyä ensimmäiseen, joka
kadulla vastaasi tulee. Minä menen nyt.
Menee kiivaasti.
TAITURI
Hänen luoksensa? Ah, rakas, älä mene, minä rukoilen polvillani, tule
takaisin!
Poimii ruusun maasta.
Minun ruusuni? Mitä minä tein!
Rientää ulos.
OVENVARTIJA sitten kasvattisisar.
Ketä te lyhdyllä etsitte?
KASVATTISISAR
Minä valaisen tietä lyhdylläni ja odotan häntä, joka maalasi tähtiä.
Tähdet odottavat.
OVENVARTIJA
Kyllä tähdillä on aikaa.
KASVATTISISAR
Mutta minä en löydä häntä. Kummallista, kun minä suljen silmäni, niin
minä en tunne häntä, sillä hänen kasvonsa muuttuvat silloin niiksi
kuviksi, joita hän maalasi maailmalle, nyt minä tahtoisin nähdä hänet,
niin että minä voisin muistella häntä sellaisena kuin hän oli eräänä
tähtiyönä.
OVENVARTIJA
Mutta teillä, vaimokulta, on kovin pieni kynttilä, se sammuu.
KASVATTISISAR
Minun täytyy rientää ja pyytää häneltä uutta, hänellä oli niin kirkas
kynttilä, mutta hän piiloitti sen vakan alle.
OVENVARTIJA
Tarkoitatteko paholaisen piirtäjää, hän läksi juuri uuden "tähtemme"
seurassa.
KASVATTISISAR
Putosiko se tähti taivaasta?
OVENVARTIJA nauraen.
Sitä en juuri usko, sillä on hiukan epäilyttävä loisto.
KASVATTISISAR
Sitten se oli vain aarnivalkea, joka eksyttää.
OVENVARTIJA
Eksyttää, se sana sattui kuin naulaan.
KASVATTISISAR menee.
Minun täytyy näyttää hänelle tietä, ettei hän eksyisi.
OVENVARTIJA
Kyllä tämä elämä on sukkela näytelmä. Kun näyttämöllä nauretaan, niin
kulissien takana itketään ja päinvastoin. Ja isä Jumala hoitaa
koneistoa. Minä menen laskemaan alas esiripun.
NELJÄS KUVAELMA
Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä,
vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu".
Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu
skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa.
Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan
ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy
poliisi, joka kulkee hotellin ohi.
TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.
Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan
ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin
pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen
nainen oli väkevä, väärennetty viini. -- Ääretön äitelyys täyttää nyt
mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Päinvastoin.
TAITURI
Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun
täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin
mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.
TOINEN SEIKKAILIJA
Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.
TOINEN SEIKKAILUA ivaten.
Jumalan armosta.
TAITURI
Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!
TOINEN SEIKKAILIJA
Taivaallinen sotajoukko.
TAITURI
Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on
katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi
lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta
ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään.
Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.
TOINEN SEIKKAILIJA
Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!
TAITURI
Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi
huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia.
Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle
sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien
rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.
TOINEN SEIKKAILIJA
Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne...
TAITURI
Minä poltin monta taulua.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.
TAITURI
Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on
rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain
heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän
kanssanne.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Armaanne malja!
TAITURI
Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena
taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä
enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta,
niin ainakin luulen. -- Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi
"Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä
palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää
hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä.
Kas tuolta hän tulee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?
HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.
Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi,
hän oli kerran osa onnestani!
MUUKALAINEN
Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin
hän on vallassamme.
Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.
Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa
tuttavuutta mestarin kanssa.
TAITURI
Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa
tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari
vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän,
siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen
nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt.
Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.
Muukalainen menee perälle ravintolaan.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.
TAITURI
Missä on piiskanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä annoin sen saattajalleni.
TAITURI
Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä
ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni
korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin... tummat
kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.
HARMAAPUKUlNEN NAINEN
Ikuisen muiston temppelin?
TAITURI
Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja
nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti
temppeli.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä me kuljimmekin alaspäin -- unessanne.
TAITURI
Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja
minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side
silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut
myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja
ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin
raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät
harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja
kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla.
Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy
aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?
TAITURI
Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin
laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.
TAITURI
Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole
oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen
osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä
siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään
sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Alas rauhallisen laakson majaan.
TAITURI
Ohi kuilujen? -- Ja saattajanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.
TAITURI teennäisesti nauraen.
Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan
kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli
paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä
oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi
ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko
hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tahtoisitte tietää.... Minä tunnen hänen... Te ikävöitte häntä vielä,
te rakastatte häntä...
TAITURI
Minä säälin häntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa
käteensä onnensa ohjat.
TAITURI
Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen
opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan
kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan
samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.
TAITURI ivaten.
Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme
toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin.
Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka
hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut
hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.
HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.
Te liioittelette... olette sairas... minä olen häneen kyllästynyt.
TAITURI ivaten.
Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä
on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra".
Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä
suutelen teidän ihania silmiänne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.
Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte
katua.
TAITURI
Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!
HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.
Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.
TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen
kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.
Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma
pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon
kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen
suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.
SEIKKAILIJAT
Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!
MUUKALAINEN
Päinvastoin!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.
Hänen taskujansa.
TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.
Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette
minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on
ihan saatanan katse!
MUUKALAINEN
Se antaa teille uuden voiman.
Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa
varoittaen kättään.
TAITURI
Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin
joku painaisi kättäni. Minä en voi!
Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.
MUUKALAINEN
Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen
arvoaan ja alensitte itsenne.
TAITURI juo.
Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa
isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt
kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo
ja sekaannus!
MUUKALAINEN
Tuossa on toinen hengettäresi.
Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa
harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä
ja olkapuhvit lepakon siiviltä.
TAITURI
Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä rakennan sinne temppelini.
Katoaa ravintolaan.
TAITURI
Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!
MUUKALAINEN
Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!
TAITURI kiihkeästi
Minä puhun!
Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin
hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä
saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu
siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään
toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton
täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin
annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja
unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä
heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus
hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman
kuultavan kannen alla!
Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska,
itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten
intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja
takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat
jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä
toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule
öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa,
hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo,
ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton
palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen
liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. --
Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän
ikuisen lamppunne!
Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta
hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.
Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman
ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni,
tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.
Hoipertelee oikealle naisen luokse.
Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!
NAINEN
Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia
oikkuja. Onko sinulla rahaa?
TAITURI
En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa
herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on
nimesi!
NAINEN
Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".
TAITURI
Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita
vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.
NAINEN
Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.
TAITURI
Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.
NAINEN
Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni
sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.
TAITURI
Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.
NAINEN
Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat.
Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?
TAITURI
Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.
NAINEN
Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on
minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla
neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua
kasvattaa.
TAITURI
Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.
NAINEN
Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli
saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä
hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.
TAITURI
Mikä taikakuva se oli?
NAINEN
Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja
hirviöitä.
TAITURI
Ja sitte... Ei, ei, älä jatka, minä tiedän...
NAINEN
Sitten me aloimme tanssia. -- Lopulta tanssin minä yksin kadulle.
TAITURI
Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin
maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.
NAINEN
Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä
liian viisas.
TAITURI
Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!
NAINEN
Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!
TAITURI
Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".
NAINEN
Sinä? Oletko sinä itse...
Väistyy häntä ja poistuu.
TAITURI
Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan... Minulla ei ole
enään ulospääsyä.
Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä
seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja
miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.
Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!
Vaipuu tuolille.
VIINURI
Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.
TAITURI
Viety viimeiseni!
VIINURI viheltää poliisia.
Hourailee... ei rahoja, tekosairas, seikkailija!
TAITURI
Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.
Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.
VIIDES KUVAELMA
Pieni tori. Oikealla etualalla holvipilarikäytävän alla poliisivartion
koju, pöytä, jonka ympärillä kolme poliisia pelaa korttia talikynttilän
valossa, ovella seisoo vartija, penkillä istuu taituri. Vasemmalla
sairaalan muuri ja portti, jossa on luukku. Muurista riippuu vaskisen
pienen tiikerin suusta ovikellon nauha, mikä päättyy rautaiseen
ristiin, portin päällä palaa himmeä lyhty. Perällä pieni teatteri,
pienine ristikkoakkunoineen, josta näkyy valoa, oven päällä molemmin
puolin kaksi kipsinaamaria, jotka esittävät murhe- ja huvinäytelmää,
pilarieteisen seinällä jättiläisohjelmia. Teatterin katolla
pronssiryhmä: Phoebus, joka ajaa vaunuissa kolmea hevosta. Teatterin
otsikossa kultainen kirjoitus: Per aspera ad astra.
ENSIMMÄINEN VARTIJA edellisestä kuvaelmasta.
Menetkö sinä tänään teatteriin, siellä laulaa tänään Venuksen osan joku
vieras laulajatar?
TOINEN VARTIJA
Sama, joka käyttää harmaata pukua? -- En tiedä, on tämä tässä
vartioitavana. Kummallinen mies, ei ole syönyt eikä puhunut kolmeen
päivään. Yltiö, piirtäjä, mikä lienee, ei papereita ei kirjoja. Mies
hoi, mitä olet tehnyt?
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Ei hänestä tolkkua saa. Tapasin hänet "Ikuisen lampun" ravintolan
läheltä, raivoili niinkuin paha olisi häneen mennyt.
TAITURI itsekseen.
Mustat vallat! Valkea sisko!
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Hän luulee, että häntä seurataan. Ehkä niin, mene tiedä.
TOINEN VARTIJA
Olet tainnut piirtää pilakuvia jostain korkeimmasta olennosta. Pyhien
pilkkaaja!
TAITURI
Valkea sisko!
TOINEN VARTIJA
Onko sinulla sisko? Onko hän kauniskin?
TAITURI
Missä hän nyt on? Minä näin hänen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Näköhäiriöitä! Kun minä talutin miestä tänne, seisahtui hän äkkiä pyhän
kolminaisuuden kirkon eteen ja aikoi riistäytyä käsistäni, luuli näet
nähneensä siskonsa kirkon rappupylvästössä.
TOINEN VARTIJA Erehtyi kai pyhän madonnan kuvan suhteen.
Koputtaa merkitsevästi päähänsä, kaikki nauravat.
Yksi ja toinen vieras kulkee lyhty kädessä teatteriin.
KOLMAS VARTIJA
Kautta Bakkon! Ettehän te osaa pelata!
TAITURI
Hän etsii minua. --
TOINEN VARTIJA
Kirkosta? Hahhaa. Etsisi krouveista ja pelipaikoista.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Siellä ne pian pelaisivat pois koko neitsyyden.
Nauravat.
HARMAAPUKUINEN NAINEN (Muukalainen).
Minä sanon sen vielä, minä tahdon nousta uuteen lentoon, tahdon voittaa
takaisin kaikki tappioni -- ilman sinua.
MUUKALAINEN musta viitta hartioilla, iso musta huopahattu silmillä.
Olet polttanut siipesi -- ilman minua. Et ole laulanut moneen vuoteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En senjälkeen kuin sinä tukahutit kipenäni, minun piti suitsuttaa vain
sinulle, jumalalleni, mutta sinä olet kaikkea muuta paitsi jumala, et
ole suuri pahassakaan, sinä olet...
MUUKALAINEN
Kiusaaja!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kiusaajan matkija!
MUUKALAINEN
Minun pitää käydä johtokunnissa, vaikuttaa sanomalehtiin, peittää ja
paikkailla sinun repaleista taidettasi. Etkö sinä nyt jo ala käsittää,
että sinä olet mahdoton. Eikö peilisi ole sinulle mitään juorunnut? Sinä
lauloit ennen kasvoillasi ja herkullisella vartalollasi, mutta sinun
äänesi on käärmeen sähinää. Suloista silloin kuin sinut tempaa vasten
ruumistaan. Mutta sinulla ei ole enään myrkkyhammasta, joka _minua_
kiihoittaisi. -- Menetkö sinä vielä nytkin teatteriin?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Menen. Minä tahdon voittaa itseni itselleni, sinä et enään lamauta
minua käärmekesyttäjäkatseellasi. Sinä tahdot minun tappiotani. Koko
yön sinä pidit akkunan auki vaikka minä kielsin, tahdoit turmella minun
ääneni.
MUUKALAINEN
En olisi muuten unta saanut...
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Vaivaavatko sinua sinun uhrisi? Makasit sohvalla ja vartioit.
MUUKALAINEN
Ja sinäkin valvoit ja vartioitsit minua. Ihana yhdyselämä!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tiedätkö, mikä meitä yhdistää, pakottaa meitä aina olemaan yhdessä,
riistää meiltä öitten unen?
MUUKALAINEN nauraen.
Synti ja syyllisyys?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Me pelkäämme yötä, joka ei mitään näe; me etsimme turvaa toisiltamme
vaikka tiedämme, ettemme voi toisiamme turvata.
MUUKALAINEN
Me tunnemme liian hyvin toisemme. Se tahtoo sanoa, minä tunnen sinut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä tunnet, mitä minä ajattelen sinusta.
MUUKALAINEN
Sinä tahtoisit irtaantua mutta me olemme toisistamme riippuvaisia.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä pelkäät minua.
MUUKALAINEN
En minä pelkää sinun voimaasi vaan sinun heikkouttasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olin kerran heikko silloin kuin antauduin sinulle. Sinä yönä minä
näin sinun sieluusi kuin syvään ryöväriluolaan.
MUUKALAINEN
Sinä olet tänään kovin romantillinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Jossa oli vaan kuolleiden luita.
MUUKALAINEN
Häpeäkö?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Alentumisen, ei antautumisen häpeä. Silloin minä inhosin sinun sieluasi
mutta rakastin samalla omaa ruumistani. Minä tein rikoksen...
MUUKALAINEN
Kadutko sinä, sinä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Rikoksen omaa itseäni vastaan. Siksi täytyy meidän erota. Me olemme
kuin kaksi kahlerengasta.
MUUKALAINEN
Yhteenjuotettua rengasta, joista toisen täytyy taipua, niinkö?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Taittua.
MUUKALAINEN
Nyt minä ymmärrän, mistä sinä olet saanut hetkellisen voimasi. Sinä
näit hänet, sinä kuulit hänen puhuvan. Hän kiersi aina hotellia ja etsi
sinua. Siksi sinä nyt tahdot kiertää entisyyteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tahdon palata olemukseeni, olen viime aikoina tuntenut ikäänkuin olisin
ollut vieras itselleni.
MUUKALAINEN
Vanhassa on jotain -- kuinka sanoisin -- uutuuden viehätystä. Sen
avulla koitat kiihoittaa itsesi uuteen voimankoetukseen. Se on sinun
talismanisi. Siksi minä teen sen tehottomaksi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä aijot...
MUUKALAINEN
Jollet sinä taivu, niin muserran minä hänet.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja siksi annoit hänet seikkailijoiden valtaan?
MUUKALAINEN
Pieni peloitus! Hän on täällä lähellä hyvässä tallessa. Ei sieltä ole
pitkä matka tuonne.
Näyttää sairaalaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä olet raaka.
MUUKALAINEN
Olivatko hänen ensimmäiset sanansa minulle hienoja? Nyt hän saa itse
tuta, miltä tuntuu, kun elämä kuristaa kaulasta. Minä teen hänestä
houraajan, joka ei ymmärrä maailmaa eikä maailma häntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän oli silloin rakkautensa tähden raaka.
MUUKALAINEN
Ja minä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hm.
MUUKALAINEN
Ja nyt sinä tahdot taas kohota hänen silmissänsä? Meitä on kolme
rengasta kahleessa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN rappusilla.
Minä tahdon kohota omissa silmissäni? Soitetaan.
MUUKALAINEN osoittaa teatteria.
Luuletko sinä tuolla tekeväsi hyvän työn itsellesi? Ylpeytesi tulee
kuin tuulenpuuska, silloin sinä aina tahdot erota. Murtuneena sinä taas
tarvitset minua. Kuules, katsomolohikäärme odottaa, pian _se_ sähisee
ja viheltää.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä menen.
MUUKALAINEN
Ja kun hän nauraa sinulle, polkee pyhimmät tunteesi, kohtelee kuin
huonoa ilveilijätärtä, mitä sinä silloin...?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä... silloin minä... en tiedä mitä?
Menee.
MUUKALAINEN
Minä odotan, odotan kuten aina.
HARMAAPUKUINEN NAINEN ilkkuen.
Kuinka sinä olet uskollinen!
Muukalainen vetäytyy pilarin taa.
TOINEN VARTIJA
Vanki näyttää rauhalliselta, minä menen kuuntelemaan Venusta.
Menee teatteriin.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Ja minä uhraan sillä aikaa Bakkolle.
Ottaa kaapista pullon.
Kuules sinä ihmeidennäkijä, he, ota tuosta, niin pääset
harhaluulostasi. Et huoli! Rakkaus on kuin juovuttava viini. Viini
kiihoittaa naisiin ja naiset kiihoittavat viiniin.
TAITURI
En nähnyt harhaan. Minä näin kasvinsiskoni. Ja viime yönä näin minä
hänestä unta, hän kulki valkeissa vaatteissa, päästi siteeni ja sanoi
kolmasti: minä tulen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Se oli varmaankin enkeli.
TAITURI
Niin, hän on enkeli.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Vainaja, joka ei saa rauhaa sinun tähtesi.
TAITURI
Niin, minä surmasin hänen ilonsa. -- Saanko minä katsella kirkontornia,
jonka juurella minä hänet näin?
ENSIMMÄINEN VARTIJA leikillä.
Katsele ja kulje hiukan torilla, vaan älä yritäkkään karata enkelisi
luo, muuten ottaa sinut itse sarvipää.
Sairaalan luukku avautuu ja siihen ilmestyy ovenvartijan kasvot.
TAITURI
Onko tämä luostari?
OVENVARTIJA
Pyhän äidin sairaala. Ennen muinoin se oli luostari.
TAITURI
Minusta se näyttää isolta ruumisarkulta. Eikö täällä kummittele?
OVENVARTIJA
Sanotaan pyhän sisarkunnan joskus kulkevan yöllä juhlamenoissa läpi
holvien.
TAITURI
Kuka ne on nähnyt?
OVENVARTIJA
Kuka lie sairashoureissaan nähnyt. Tahtoisitko sinä päästä tänne,
"kirojen kammiossa" on juuri yksi sija vapaa.
TAITURI
Ei kiitoksia.
OVENVARTIJA
Tekeydy kipeäksi. Onko poliisin huostassa parempi olla?
TAITURI
Parempi kuin tuolla maailmassa.
OVENVARTIJA
Pelkäätkö sinä maailmaa, siellä on paljon tekoterveitä, tummia ihmisiä?
TAITURI
Joiden rinnassa on nukkuva peto. Eikä kukaan heistä tiedä, koska se
herää.
OVENVARTIJA
Täällä on hiljaisia, kalpeita... Ne nukkuvat...
TAITURI
Jolleivat ne herää? Minä pelkään unta, sillä aikaa saattaisi tulla...
OVENVARTIJA
Mestari Viikatemies. Perin lempeä ja jalo-otsainen mies. Miksi
taidemaalarit aina maalavat hänet synkäksi sysisilmäksi?
TAITURI leikillä.
Olette kai tehneet hänen kanssansa kauppasopimuksen. Minä tahtoisin
kerran maalata hänet.
OVENVARTIJA
Ei hän vaadi mitään maksua vaikka mallinakin seisoisi, ei hän ole
mikään saituri eikä ryöväri.
TAITURI
Mutta ihmiset ovat joko ryöväreitä tai saitureita.
OVENVARTIJA
Hän käy usein täällä.
TAITURI
Ulos ja sisälle. Mikä on täällä tunnuslause?
OVENVARTIJA
"Päinvastoin". Mutta hän ei tarvitse tunnuslausetta.
TAITURI
Tulee avaimitta. Tulee kuin varas yöllä?
OVENVARTIJA
Hänellä on tiirikkansa. Jollet joskus unta saisi niin... Puhunko minä
hänelle?
TAITURI
Älä vielä...
OVENVARTIJA
Paikka H on vapaa.
TAITURI
Eikö A ole vapaa?
OVENVARTIJA
A ja O, alku ja loppu. Ethän ole vasta-alkaja, sinullahan on jo hyviä
oireita, olet jo päässyt aasta äffään.
TAITURI
Kummallinen sairaala. En ymmärrä...
OVENVARTIJA
Jollet unta saa, niin soita vaan kelloa, hehhee.
TAITURI
Ei minun aikani ole vielä tullut.
OVENVARTIJA
Niin ne kaikki sanovat.
Kasvattisisar kulkee lyhty kädessä epäröiden teatterin ohi
ja katoaa kujaan.
TAITURI rientää perälle.
Ah! Valkea sisko! Ehkä se oli harhanäkö, hyvä enne. Muutu ihana uni
todellisuudeksi, vaihdu uneksi ruma todellisuus!
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Pysy piirissä!
PALJASJALKAMUNKKI. Suun pielessä ilme ikäänkuin hän aina nauraisi.
Soittaa sairaalan kelloa.
Päinvastoin.
TAITURI
Päinvastoin. Sinäkö sen sanoit, munkki? Miksi sinä naurat?
PALJASJALKAMUNKKI
En ole moneen vuoteen nauranut. Mutta miksi sinä itket?
TAITURI
Minä en ole moneen vuoteen itkenyt. Hullunkurista! Sinun suusi
ympärillä on ilme ikäänkuin sinä aina nauraisit. Jäätynyt nauru.
PALJASJALKAMUNKKl
Etkö koskaan ole itkenyt, jäätynyt sydän siis? Nyt minä vasta näen,
että sinä hymyilet.
TAITURI
Hymyilen hyvälle enteelle. Mutta te vaeltavat veljet ette hymyile. Te
ajattelette niin usein paholaista, että teidän kasvonne saavat hänen
irvistävät hahmopiirteensä.
PALJASJALKAMUNKKI
Mitä sinä ajattelet?
TAITURI
Minä ajattelen, miksi papit ja popat aina kulkevat takaportista.
PALJASJALKAMUNKKI
Miksi sinä katselet taaksesi?
TAITURI
Ajattelen enkeliä, joka äsken kulki ohitseni.
PALJASJALKAMUNKKI
Ehkä se oli väärä enkeli.
TAITURI
Väärä veli! Sinä... paholainen!
PALJASJALKAMUNKKI menee sairaalaan.
Kun palaan, niin otan, nyt ei ole aikaa.
TAITURI nauraa.
Hauska munkki. Hirtehisen hymy vakavalla hauturin naamalla!
Menee peremmälle, teatterista kuuluu laulun ääni.
Mikä ääni!
MUUKALAINEN pilarin takaa.
Siinä on jotain särkynyttä, eikö totta, hahhaa!
TAITURI
Tämä ääni muistuttaa minulle aikoja, joita en tahtoisi muistella, se
sekoittaa tunteeni.
MUUKALAINEN
Oliko se ääni sinulle kerran rakas? Käärmeen sähinää, eikö totta.
TAITURI
Mutta minä muistan toisen hopeanheleän äänen, se soi kuin harppu
pyhässä temppelissä.
MUUKALAINEN
Mutta sinä muutit sen temppelin huvihuoneeksesi.
TAITURI
Kuka sinä olet, joka tiedät minun salaisuuteni?
MUUKALAINEN
Minä tiedän kaikki.
Poliisi tulee taluttaen kahta seikkailijaa, jotka ovat
käsistään kahlehdittuja.
TAITURI
Ravintolan seikkailijat!
ENSIMMÄINEN VARTIJA taiturille.
Tule tänne!
TAITURI
Pitääkö minun istua samalla penkillä kuin varkaiden! Minä en ole
rikkonut koskaan ketään muita kuin itseäni vastaan.
MUUKALAINEN
Sen varsin valehtelit!
ENSIMMÄINEN VARTIJA näyttää passia ja lompakkoa.
Onko tämä sinun? Onko siinä kaikki tallella?
TAITURI
On. Ei siinä paljon ollutkaan.
Teatterista kuuluu huutoa ja vihellystä.
NAINEN edellisestä kuvaelmasta hiukset silmillä. Soittaa
sairaalan kelloa.
Minä tahtoisin.... tai; en minä oikeastaan tiedä, tahtoisinko minä
tavata isääni.
OVENVARTIJA
Mikä osasto, mikä kirjain?
NAINEN
En tiedä, olen unohtanut kirjaimen.
OVENVARTIJA
Siinä tapauksessa en voi päästää.
NAINEN
Eikä minulla ole, mitä antaa. En ole ansainnut tänään mitään.
OVENVARTIJA
Pitaalirahoja, niistä minä en huolisikaan!
NAINEN
Mutta minun isäni kituu minun tähteni, minä tahdon pyytää häneltä
anteeksi. Oi, mihin minä pääni peittäisin, hiukset eivät häpeääni
verhoa.
OVENVARTIJA
Ehkei sinun isäsi tahdokkaan sinua tavata.
NAINEN
Voi olla niinkin. Tuossa hän taas on! Nyt minä muistan. Häntähän minä
tahdonkin tavata!
Juoksee taituria kohti.
Kunnoton, kirottu, anna minulle takaisin minun kunniani, kuuletko, anna
takaisin minun kunniani! Sinä olet kaiken alkusyy minun ja monen muun,
minun isäni ja monen muun isän lankeemukseen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA vie hänet.
Yölepakko, joko sinä taas! Tule! Älä koitakkaan vierittää syytä muiden
niskoille. Aina sinä häväiset itsesi.
Taiturille.
Huomenna olet ehkä vapaa!
Menevät.
TAITURI
Vapaa! Minä olen vapaa samalla hetkellä kuin hän, jonka minä... Millä
hirveällä hinnalla! Minun vapauteni kulkee yli muiden kärsimysten! Tämä
vapaus minua peloittaa. Minä tunnen, etten minä sittenkään ole vapaa.
MUUKALAINEN
Paetkaa, saittehan passinne!
TAITURI
Vaikka minä pakenisin maailman päähän, en minä sittenkään tuntisi
itseäni vapaaksi.
MUUKALAINEN
Ehkä rahanne jo ovat pankissa.
TAITURI selin katsomoon.
Miksi minä tielläni aina kohtaan teidän varjonne?
MUUKALAINEN
Pelkäättekö varjoja, minä niitä rakastan. Ikuinen sydänpäivä kävisi
ajan pitkään sietämättömäksi.
TAITURI
Ikävämpi uneton umpiyö ennen sarastusta, hetkessä elät koko elämäsi,
joka on ollut erehdys, et usko enään unelmiisi, ja kun sarastus vihdoin
levittää verisen vaippansa, luulet sen maailman paloksi. Tahtoisit
huutaa mutta rinnasta ei lähde huokaustakaan... hiljaisuus huutaa --
ymmärrättekö. -- Minä kuulen taas sen äänen ikäänkuin se olisi
katkennut.
MUUKALAINEN
Kuuletteko myös vihellyksien katkoamattoman kuoron, joka omin päin
jatkaa säestystä ilman solistia.
TAITURI
Kuoliko se ääni?
MUUKALAINEN
Kuoli.
Siirtyvät pilarin taakse päin katsomoa.
KASVATTISISAR lyhty kädessä, teatterin ovenvartijalle.
Oletteko nähneet häntä, joka maalaa tähtiä? Hän kävi ennen usein
huvihuoneissa, hän etsi aina jotain, mikä minulle oli tuntematonta. Nyt
minun sieluni etsii häntä tuntemattomasta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Mikä kaunis vertauskuva! Ei tähtiin ole luottamista, vilkuttavat niin
vietävän viisaasti ja kylmästi ikäänkuin ne tietäisivät koko avaruuden
arvoitukset, eivätkä ne taida itsekkään tietää, että ne ovat vaan
kierivää tomua. -- Käytän mielelläni vertauskuvia, minulla on suuri
varasto teatterilauseparsia, runoniekat käyttävät niitä vain
näyttämöllä ja kirjoissaan, minä käytän niitä elämän eri tiloissa. --
Etsitte tähtienne selittäjää?
KASVATTISISAR
Hän selitti minulle elämän suuren salaisuuden ja tähtien tarkoituksen.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Per aspera ad astra!, seisoo teatterin otsikossa.
KASVATTISISAR
Hän vei minut Edenin yrttitarhoihin, missä paratiisilintu laulaa
riutuvasta rakkaudesta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Niinkuin satakieli Romeossa ja Juliassa. Ja sitte te heräsitte Edenin
muurin ulkopuolella?
KASVATTISISAR
Hän läksi, sillä hänen verensä halasi maailmalle. Minä jäin yksin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ette ymmärtänyt, että löytyy monenlaisia paratiiseja.
KASVATTISISAR
Hän sanoi aina, että minä olen syntynyt väärälle taivaankappaleelle.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Errare est humanum!
KASVATTTSISAR
Kun minä huomasin olevani yksin ja näin talot, torit, missä ihmiset
hiessä häärivät, mustat tehtaan piiput, likaiset koirat porteilla,
katukivet ja kituvan rikkaruohon ojassa, peljästyin minä, kaikki näytti
niin kummalliselta ikäänkuin ensi kerran olisin tuon kaiken nähnyt.
Miksi maailma on sellainen? Miksi minä olen tällainen? Missä minä olin?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Unohditte tähtenne.
KASVATTISISAR
Kuin unessa kuljin minä kaupungista, kuin unessa näin puiden varjot
ikäänkuin pitkät, mustat karvaiset käsivarret, jotka tahtoivat minua
syleillä. Minä pakenin kunnes tulin autioon metsään. Lopulta vaivuin,
minä leyhkäävän lettosuon partaalle. Siinä minä itkin kauvan.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Minä kuulen, miten sammakot kurnuttavat pimeässä yössä ihan kuin
Aristophaneen komediassa.
KASVATTISISAR
Minä kumarruin lätäkön yli ja näin liejussa säteilevän tähden.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Taivas päilyy lokaankin.
KASVATTISISAR
Silloin minä sen tunsin...
TEATTERIN OVENVARTIJA
Mitä tunsitte?
KASVATTISISAR
Että pienessäkin asuu Ikuinen. Tuntui kuin kaikki minussa olisi
avartunut, jotain salaista tapahtui minussa, sydämmeni alla sykki
siemen, ikuisen elämän siemen. Suloinen huumaus humisi korvissani, minä
muistin äitini lempeän harmaat silmät, ne lämmittivät vielä
sammuttuaankin, minä tunsin, mitenkä oma vereni kerran oli sykkinyt
hellän ja polttavan poven alla, tunsin eläneeni ennen syntymistäni;
niin aatokseni arasti tunkeutui taaksepäin ikuisuuden lähteille. --
Minä nousin ja pimeässä olin minä näkevinäni valkoisen viitan,
valkoisen heijastuksen. Olin nähnyt Ikuisen hahmon. Pois pakeni
pelkoni, autuus ja onni täytti sydämmeni. Minä lankesin maahan,
rukoilin, pyörryin... Kun minä heräsin, katselivat tähdet minua
korkeudesta.
TAITURI
Kuuletteko hänen hellän ja heleän äänensä! Ei hän puhu ovenvartijalle,
hän puhuu itsensä kanssa, hän puhuu minulle, hän puhuu tähdille
satujansa.
MUUKALAINEN
En minä kuule mitään muuta kuin viheltävän viiman.
TAITURI
Onko tämä unta, en soisi koskaan herääväni. Jos tämä on totta, ei
kaunein uni voi olla ihanampaa. Kuuletteko? Hän etsii minua.
MUUKALAINEN
Kuuletteko melua teatterista?
KASVATTISISAR
Oletteko nähneet häntä, joka irroitti tähdet taivaalta ja kahlehti ne
kankaalle.
MUUKALAINEN
Valetähtiä!
KASVATTISISAR
Minun sieluni oli kuin paljas vaate ennenkuin hän tuli ja väritti sen
elämän tulipunaisilla väreillä.
MUUKALAINEN
Värisokea! Väsymyksen kelmeän harmaita värejä!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sellaista tähtiniekkaa ei ole ollutkaan. Te uneksitte avosilmin.
TAITURI astuu esille.
Minä tahdon tavata hänet. Näettekö, hänellä on lyhty kädessä, näettekö
hänen valkoisen puhtautensa ikäänkuin valo tulisi hänestä eikä
lyhdystä!
MUUKALAINEN matkien yksitoikkoisella äänellä.
Te uneksitte avosilmin.
TAITURI
Miksi te matkitte! Saattehan minut raivoon. Älkää estäkö minua!
KASVATTISISAR tuijottaen kuin unessa taituriin.
Ehkä hän on muuttunut niin, etten minä häntä enään tunne.
Teatterista kuuluu vihellyksiä ja melua. Harmaapukuinen nainen
laskeutuu alas portaita, kulkee jäykkänä pää pystyssä ja kylmänä.
TAITURI
Ah!
MUUKALAINEN
Te uneksitte avosilmin.
KASVATTISISAR
Minä en tarvitse enään lyhtyä, minä näen muutenkin. -- Minun täytyy
etsiä häntä muualta.
Kääntyy pois ja katoaa hiljaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN taiturille.
Mitä sinä tuijotat, etkö sinä näe minua!
TAITURI riistäytyy irti.
Ihanaiseni, silkkihiireni, mikset sinä tule, missä sinä olet? Minun
sydämmeni janoo ja huutaa sinua. Etkö sinä kuule, etkö sinä näe, kuinka
minä ikävöin sinua... silkkihiiri...
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Etkö sinä näe minua?
MUUKALAINEN koputtaa poliisikojun seinään, poliisit tulevat.
Suloinen ja ihmeellinen!
HARMAAPUKUINEN NAINEN muukalaiselle.
Etkö sinäkään näe minua!
TAITURI ottaen lyhdyn maasta.
Ei se ollutkaan haihtuva harhakuva!
Tarttuu muukalaiseen.
Nyt minä tunnen sinut! Sinä roisto, sinä sokaisit hänet, niin ettei hän
nähnyt minua, sinä petit minut ja sinä myrkytit puhtaimmat ajatukseni,
minä näin hänet ja sinä karkoitit hänet.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Miksi sinä huudat!
MUUKALAINEN
Hän on riivattu, hän näki taas hourekuvansa.
TAITURI
Konna! Tämä mies seuraa minua kaikkialle, pankkiin, postiin,
ravintoloihin, sekoittaa juomani, myrkyttää mieleni ja väijyy henkeäni!
MUUKALAINEN
Hän on hengensairas. Viekää hänet sairaalaan!
ENSIMMÄINEN VARTIJA muukalaiselle.
Menkää!
Poliisi soittaa sairaalan kelloa ja vie taiturin portista.
MUUKALAINEN harmaapukuiselle naiselle.
Kuuletko lohikäärmeen viheltävän?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuulen.
MUUKALAINEN
Kuuletko minun ääneni?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuulen.
MUUKALAINEN
Nyt sinä olet minun!
KUUDES KUVAELMA
Sama huone kuin ensimmäisessä kuvaelmassa. Taituri istuu vuoteensa
laidalla päässä valkoinen kudottu patalakki, yllä valkoinen, pitkä,
polvien yli ulottuva sairastakki, valkoiset housut, jaloissa raskaat,
keltaiset kengät.
ENSIMMÄINEN SAIRAS vuoteessa.
Sinä katselet rikkinäistä vesikarahviinin suuta. Se asetetaan aina
uuden tulokkaan yöpöydälle, annetaan tilaisuus... Pieni nykäys
lasinsirpaleella...
TAITURI
Sinä ajattelet pahaa.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinä itse ajattelit ja nyt, nyt sinä luulet, että minä... Niin minäkin
ensin...
TAITURI
Minä olen jo tottunut kohtalooni, olen tehnyt sen kanssa liiton.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Tottua elämään on paljon vaikeampaa.
TAITURI
Täällä? Tuolla?
Näyttää ulos.
Kaikkialla ristikko, kaikkialla minä käyn ristiin.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja lopulta ehkä ristin luo. -- Et sinä ole vielä kylliksi kärsinyt,
sinä olet vain leikkinyt kärsimysten kanssa, ja suloinen tyytyväisyys
on niitä aina seurannut.
TAITURI
Kärsimykset kehittivät minun kättäni, osasin paremmin piirtää...
mustia, rohkeita juovia... Jälkeenpäin minä nauroin varmassa
voimassani.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Vahingon voimakasta naurua, kerskailit kärsimyksilläsi, ne kostavat,
sillä sinä et antanut niiden kehittää sydäntäsi.
TAITURI
Itseinho?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kaikki vain mustien juovien vuoksi. Sinä nautit siitäkin, sait oivia
aiheita, saatana-aatoksia, neronvälähdyksiä. -- Kun sinä täältä
pääset, jos pääset, niin sinä kiellät kurjuutesi. Ei, sinä tulet täällä
hyvin toimeen itsesi kanssa vaikket aina muiden kanssa.
TAITURI
Sinä pilkkaat minua, sinä et tunne tuskaani.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kuta enemmän muut täällä kärsivät, sitä helpompi sinun olla.
TAITURI
Ne lisäävät tuskiani. Minä olen unelmieni uhri. Hirveätä unta! Heräänkö
minä milloinkaan?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Et herää etkä täältä pääse ennenkuin joku uhrautuu sinun puolestasi.
TAITURI
Ikuinen, Ikuinen, miksi minä muiden tähden saisin kärsiä?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ei sitä tiedä... Ehkä sinä jollakin salaisella tavalla olet kasannut
meidän kaikkien päälle hehkuvia hiiliä.
TAITURI
Elämän kiirastultako tämä olisi! Ja jälkeen päin, kun muut ovat loppuun
kärsineet...?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Saat sinä kärsiä saman verran kuin kaikki yhteensä.
TAITURI
Sinunkin tuskasi? Mitä olen minä sinulle tehnyt?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
En tiedä, mutta vaistomaisesti minä tunnen, että sinä olet minullekin
jotain tehnyt.
TAITURI
Sinä vihaat minua, sinulla on "paha katse".
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinä luulet, että kaikki katselevat sinua pahalla silmällä, mutta sinä
itse katselet muita mustasti. Lähdet aina itsestäsi, ajattelet
päinvastaista.
TAITURI
Päinvastoin! Kirottu sana! Se solmii minut, se kaikuu kaikkialla
vastassani. Päästäjäni, päästäjäni! Ikuinen, suuri tuntematon, auta
minua, armahda minua, minä huudan sinua hädässäni, anna minun löytää
oikea sana, suuri ja pyhä sana, joka päästää minut, nostaa minut sinun
voimaasi! Pelasta minut umpisokkelosta, tästä vankeuteni pimeydestä
aurinkoon, aurinkoon, valoon ja vapauteen ennenkuin...
TOINEN SAIRAS
Musta henki! Porca madonna, mene pois, herjahenki, mene pois
muukalainen!
TAITURI
Hirveältä tuntuu ajatellessa, että minä ehkä alan matkia
kanssasairaitani, minä nostan käteni korkeutta kohden... .
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja ajattelet samalla, että kätesi muodostavat ikäänkuin goottilaisen
kirkon akkunakuvion.
TAITURI
Minä en voi, minä en voi... Minä tunnen, kuinka käteni puristautuu
kokoon nyrkiksi, jota en auki saa. Tämä on liikaa.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Uljas uhma-asento! Puuttuu vain korkea vuori, ylhäällä taivas. Sinä
teeskentelet Ikuisen edessä niinkuin olet teeskennellyt paholaisen
kanssa. Ei saa pilkata paholaistakaan.
TAITURI
Minä olen ollut oma paholaiseni. -- Mikä tuossa on!
Ottaa permannolta nuoran.
Nuora, silmukka! Sinäkö sen olet asettanut juuri tuohon?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sairasviittani vyö. Minä en tarvitse sitä, minä tunnen sen, niin, minä
en ole sitä ennen sanonut.
PALJASJALKAMUNKKI tulee pirskoittaen pyhää vettä vuoteille.
Puhdistakoon pyhä vesi teidät synneistänne!
TAITURI
Täällä on todellakin likaista. Koskahan täällä on pesty permantoa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä aavistan loppuni... katsos täällä...
Osoittaa sydäntään.
Nikkaroi ja nakertaa öin päivin... minä kaaduin kerran kadulle... näin
tyttäreni...
TAITURI
Mikä siellä nakertaa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kuolemanlintu, taudin tikka.
TAITURI
Mutta sinun poskesi hehkuvat...
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Syksyn sairasta punaa.
TAITURI
Paljasjalkamunkki! Hän katselee sinua!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä tiedän sen, hän aavistaa sen. Hän käy aina mestari Viikatemiehen
edellä.
PALJASJALKAMUNKKI taiturille.
Nuora kädessä? Aijotko sillä pyydystää kuolemanlintua? Ei sitä niin
helposti saa kiinni, livahtaa helpommin kuin ajatus -- pitaalinen
ajatus!
TAITURI heittää hätäisesti nuoran vuoteensa viereen.
Ei se ole minun nuorani.
PALJASJALKAMUNKKI näyttää rukousnauhaansa.
Vaihda tällaiseen kuin minulla on!
TAITURI
Minä olin koulussa huono laskemaan. Minä en ole koskaan elämässäni
tehnyt laskuja.
PALJASJALKAMUNKKI
Kullakin on oma laskunsa. Saat hiljaisen kammion.
TAITURI
Hiljaisuus on kuoleman kumppani.
PALJASJALKAMUNKKI
Voit rukoilla siveltimelläsi, madonna antaa sinulle uuden elämän
värit...
TAITURI
Naiset ovat epäluotettavia.
PALJASJALKAMUNKKI
Joku on sinut pettänyt?
TAITURI
Niin.
PALJASJALKAMUNKKI
Ja sinäkin olet pettänyt?
TAITURI
Niin.
PALJASJALKAMUNKKI
Yömaalari! Onhan teidän maassanne valkeitakin öitä. Eikö sinulla ole
yhtään valkoista ajatusta! Ajattele!
TAITURI
Valkea sisko, kasvinsiskoni!
PALJASJALKAMUNKKI
Madonna on valkoinen kuin tunturin lumikukka.
TAITURI
Tämä on kuumaverinen maa, täällä yö on aina musta, voisin langeta
uudestaan.
PALJASJALKAMUNKKI
Heikkouden syntiin?
TAITURI
Nyt minä olen heikko, herkkä ja huono, voisitte voittaa minut
kirkkoruusujenne ja pyhien sauhujenne tuoksuilla. Mutta ne ovat
ruusunkauniita, viehkeitä valeita! Tulkaa silloin, kun minä olen
taistovalmis ja terve.
PALJASJALKAMUNKKI ensimmäiselle sairaalle
Entä sinä veljeni! Sinun tyttäresi odottaa ulkona, minä päästin hänet
portista, kuin katuva Magdaleena hän itkee.
Munkki menee.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minun aikani on tullut, tulkoon hänkin!
NAINEN tumman tohtorin seuraamana.
Isä, isä, voitko sinä unohtaa, voitko sinä antaa minulle anteeksi, suru
on ollut sinun suuruksesi, iloton on ollut iltasi. Sinulla ei ole ollut
tytärtä.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Unohda itsesi!
NAINEN polvistuen vuoteen viereen.
Mutta elämä ei unohda, sen silmät huutavat halveksimista.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Älä anna sieluni kulkea kadulla. Hajota hiukset silmiltäsi, niin näet!
NAINEN
Minä en näe mitään.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Voitele hiuksesi öljyllä ja mene pesemään pitaalisia. Koko maailma on
sairashuone. Nyt en ole terve enkä sairas, minä tunnen paratiisin
ruusujen tuoksun. Hän joka hoitaa ruusutarhaa, hän kuuli sinun
ylpeytesi pyynnön, hän kuulee myös nöyryytesi huokauksen.
Vaipuu horrostilaan.
NAINEN
Isä, isä taivaassa.
TUMMA TOHTORI (muukalainen).
Miten te viihdytte? Tahdotteko sikaarin?
TAITURI
Huumaako se? Ei, minä en huoli!
TUMMA TOHTORI
Teillä on pankissa rahoja mutta te ette voi niitä itse nostaa?
TAITURI
En ymmärrä, miksei pankki niitä maksa. Joku muotovirhe? Tahtoisitteko
te ehkä olla avulias, en luota hoitajiin.
TUMMA TOHTORI
Mutta te epäilette. Missä on pankin lähettämä kirje?
TAITURI
Te neuvoitte huonon vaihtopankin, varkaiden pesän.
TUMMA TOHTORI
Minäkö? Ei, yhdistys arveli...
TAITURI
Ei, ei, minä en tahdo...
TUMMA TOHTORI
... että te ette enään saa olla täällä, huomenna teidän täytyy lähteä,
rahanne ovat jo kuluneet sairashoitoon.
TAITURI
Mihinkä selkkauksiin minä olen joutunut! Ei, ei, minä en tahdo pois
täältä, miten kasvinsiskoni minut löytää? Hän aavistaa, että minä olen
sairas, hän etsii eikä pääse sisälle. Vaatteeni ovat vartijat
repaleiksi repineet, minun tavarani jäivät ravintolaan, enkä voi niitä
lunastaa.
TUMMA TOHTORI
Miksi karkasitte ja jätitte ravintolan?
TAITURI
Minä näin paarit asuntoni edessä. Näin harmaan naisen, näin valkean
siskon, teatterit, poliisit, varkaat, ah, kaikki on saasta ja
sekaannus. Sanokaa, onko kasvinsiskoni tuolla ulkona? Päästäkää hänet
minun luokseni!
TUMMA TOHTORI
Jos hän nyt olisikin ulkona, jos minä päästäisin, mutta te näette
näkyjä, veressä kulkee kuvia, se ei olisi terveellistä teille,
luulisitte hänet unikuvaksi, minä pidän kyllä huolen hänestä, hän on
varmassa tallessa.
TAITURI katkerasti.
Sen minä uskon. Minä näen yhtä selvästi kuin tekin, ehkä syvemmin ja
selvemmin kuin koskaan. Te olette saaneet minut ansaan, minä näen koko
saatanallisen juonen. Te saitte minut tänne, nyt voitte menetellä
kanssani tahtonne mukaan.
TUMMA TOHTORI nauraa ja koputtaa päätään.
Teidän päänne on sekasin.
TAITURI
Se on järjetön vale, valonarka vale! Kiertäjä, kiusaaja, te sekaannutte
minun asioihini, ehkä minä huomenna olen kuin kerjäläinen, jonka
jokainen luotaan työntää. Te syöksette turmioon hänetkin, hänen valkean
sielunsa te turmelette, ei, ei, sitä te ette voi tehdä, mutta te
runtelette ehkä hänen ruumiinsa. Missä kivikammiossa hän nyt itkee? Te
olette pyöveli ettekä mikään lääkäri.
TUMMA TOHTORI
Rakas ystävä, te tarvitsette lepoa.
TAITURI
Miksi te minua kiusaatte? Te olette kaksimielinen. Nyt te näytätte taas
lempeämmältä, teillä on kaksi naamaa, toisinaan uskon teitä, toisinaan
en. Käyköön miten tahansa! Menkää pankkiin, minä annan valtakirjani,
tässä on pankin minulle osoittama kirje, mutta tulkaa takaisin, tuokaa
hänet tänne, niin minä annan teille koko elämäni ystävyyden.
TUMMA TOHTORI
Minä menen, ehkä saatte olla täällä vielä jonkun ajan, puhun
yhdistykselle... Niin, samalla kerron, teidän taulunne "tanssivat
paholaiset" on herättänyt suurta huomiota näyttelyssä.
TAITURI
Ei se minua enään ilahuta. Tumma tohtori, antakaa se poltettavaksi!
Minä en kärsi sitä taulua.
TUMMA TOHTORI
Miksi?
TAITURI
Siksi, että minä olen väreihin sekoittanut omaa sydänvertani.
TUMMA TOHTORI
Kuvannollisesti puhuen? Pelkäätte, että maailma näkisi taulussa oman
sielunne.
TAITURI
Maailma on niin valmis heittämään lokaa, mieluummin minä tahtoisin
tulla kivitetyksi.
TUMMA TOHTORI
Marttiirakruunu miellyttää teitä ehkä enemmän kuin laakerit.
Menee.
TAITURI
Hän meni. Miksi hän nauroi?
NAINEN
Tanssivat paholaiset!
ENSIMMÄINEN SAIRAS tointuu.
Tanssivat paholaiset! Hänkö?
NAINEN
Hän.
ENSIMMÄINEN SAIRAS koittaa nousta.
Minä tahdon nähdä hänet, joka on alkusyy meidän perikatoomme, ei, minä
en näe häntä, hän on niin alhaalla. Minä näen taivaan aukenevan, minä
näen enkelien tanssin ikuisen valon ympärillä.
Vaipuu vuoteelle.
NAINEN
Domine miserere nostri!
TAITURI
Miserere nostri.
NAINEN
Hän ei saa kuolla, missä on lääkäri?
TAITURI
Kaunis on hänen lähtönsä. Elämä oli ennen minun lääkärini, nyt en
minäkään enään tarvitse lääkäriä.
NAINEN
Ei tuo äskeinen ollut mikään lääkäri.
TAITURI
Kuka hän oli?
NAINEN
Muukalainen, musta mies ravintolasta, sama, joka seisoi teatterin
torilla, sama, joka juoksi sen valkeahipiäisen neidin jälessä.
TAITURI
Valkean siskon?
NAINEN
Jolla oli hopeanhelinä äänessä niinkuin minullakin, narrinkello,
muistatko?
TAITURI
Muistan kaikki, kaikki on niin hirveän selkeätä, tulkoon nyt pimeys ja
peittäköön kaikki!
NAINEN
"Tulkoon pimeys ja pimeys tuli!"
Sairaat huutavat, pienet pojat kainalosauvoineen ja
silmäsiteineen tulevat viereisestä salista ja kiusaavat
sairaita, heiluttavat etusormea nenänsä edessä ja
viheltävät matkien hoitajia.
TOINEN SAIRAS hourailee.
Mene, mene! Harmaa ja valkonen, harmaa ja valkonen! Viekää pois ruumis,
viekää pois ruumis! Menkää pienet paholaiset!
NAINEN
Nyt sinun valkea siskosi saa tanssia kadulle. Se on elämän
varjotanssia. Minä surkuttelen sinua, sinä et saa nähdä paratiisin
utuisia tarhoja.
TAITURI
Sinä et kiroo minua, et hylkää hyvyydessäsi.
NAINEN
En. Sinä olet jo hyljännyt itsesi!
TAITURI
Ah!
NAINEN
Minä menen, Tarvitsen rahoja... Isäni tarvitsee sielumessun.
Menee, pojat seuraavat.
TAITURI
Oi, ankarat jumalat, jumalat, missä te piilette, maan te teette
helvetiksi, elämän Eedenin te teette epäilyn erämaaksi! Minä en jaksa
enään, valkea sisko, silkkihiiri, hieno, suloinen silkkihiireni, anna
minulle anteeksi! Minä en tiedä enään, missä minä olen, minä en tiedä
enään, mitä minä teen.
Näyttämö pimenee. Kuusi miestä neljännen kuvaelman lopusta
ilman soihtuja kantaa kuomupaaria, he asettavat kuolleen
ensimmäisen sairaan taiturin vuoteeseen, paareilta he nostavat
teatterin ovenvartijan ja asettavat hänet ensimmäisen sairaan
vuoteeseen. Ottavat verhon kasvoiltaan ja asettuvat pöydän
ympärille.
TAITURI kulkee vuoteelleen, huomaa kuolleen ja horjahtaa polvilleen
permannolle.
Ah! Kuollut makaa minun vuoteessani. Kuinka se on tapahtunut? Nyt on
tullut tilinteon yö! Mustat miehet! Onko tämäkin unta!
ENSIMMÄINEN KANTAJA osoittaa sormellaan.
Hän tuolla!
TOINEN KANTAJA
Yömaalari. Hän on tehnyt mustan synnin.
ENSIMMÄINEN KANTAJA
Puolustaako häntä kukaan?
Sairaat huutavat.
TOINEN KANTAJA
Ehkä joku uhraa itsensä hänen tähtensä.
KOLMAS KANTAJA
Hän on sekoittanut väreihin lokaa ja ihmisverta.
VIIDES KANTAJA
Sortanut, soaissut kasvinsiskonsa.
TAITURI keksii nuoran.
Houraajan perintö, vainajan muisto!
ENSIMMÄINEN KANTAJA
Täytyykö hänen kuolla?
SAIRAAT
Kuolla, kuolla! Me tahdomme elää!
KOLMAS KANTAJA
Kuivettukoon hänen kätensä niin, ettei hän työhönsä tarttua voi!
Surkastukoon hänen siemenensä!
TAITURI
Minä tahdon kuolla.
NELJÄS KANTAJA
Ehkä joku juuri nyt rukoilee hänen puolestansa. Odottakaa, tapahtuu
ehkä jotain päinvastaista!
SAIRAAT
Eikö aamu koskaan valkene?
ENSIMMÄINEN KANTAJA
Yhdestoista hetki on lyönyt.
Kantajat pois.
TAITURI
Minä en eroita ihmisiä enkä varjoja. Onko elämä harhanäköä vai totta,
varjotko minulle haastavat, sydämmessäni on keski-yö, ympärilläni on
yö? Minä ymmärrän sinut, mykkä yö. Minä ymmärrän sinut, vainaja, sinä
annoit minulle vihjauksen. Minä tulen!
Kaatuu pitkälleen maahan ja kiljasee, näyttämö valkenee,
hoitajat vievät pois kuolleen ja nostavat taiturin
vuoteeseensa ja sitovat hänen kätensä.
ENSIMMÄINEN HOITAJA
Hän langetti tuomionsa.
TOINEN HOITAJA
Yritti sen itse panna täytäntöön.
SEITSEMÄS KUVAELMA
Sama huone kuin edellisessä kuvaelmassa. Taiturin kädet ovat sidotut,
hoitajat laskevat rahojaan pöydän ääressä seisten.
TEATTERIN OVENVARTIJA vastapäisessä vuoteessa.
Yömaalari, sinäkö se olet? Sinua etsii lyhtynainen.
TAITURI
Valkea sisko! Miksi sinäkin minua kiusaat?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Bravo, bravo, nouse ja kumarra, niin näyttelijätkin tekevät, kun juuri
ovat kuolleet.
TAITURI
Niin, minä olen kuin kuollut.
TEATTERIN OVENVARTIJA leikillä.
"Ollako vai ei, kas siit' on kysymys". Minä olisin näytellyt mainiosti
Hamlet'ia. Ja Ofelia! Mikä ihana Ofelia hän olisi ollut, lyhtynainen.
Mutta sinä pilasit hänet. Mitä sinä teit hänelle? Hän kulki kuin
unissaan, hän olisi unohtanut osansa. Sinä uskottelit hänelle
tähtitarhoja ja veit hänet likaisen lätäkön partaalle.
TAITURI
Hän on kuin ihana ilmestys, ei häneen loka voi tarttua. Kun minä häntä
ajattelen ja tekoani, tunnen kuinka koko ruumiini punastuu ja vapisee.
Kun minä ajattelen hirmumyrskyä, joka kävi sielussani ja tuskan tulta,
joka puhdisti, tunnen minä ikäänkuin hänen henkensä lähestyisi minua,
minä tunnen kummallisen tyyneyden, joka leviää sisässäni. Ennen oli
minulla nautinnon levoton ilo, nyt tunnen minä kärsimyksen suuren ja
syvän ilon. Sen piti niin tapahtuman.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä pyrit vielä ylös elämän näyttämölle, missä ne näyttelevät aina.
Minäkin matkin, mutta minä sekoitin kaikki osat niin, etten enään
muistanut ovenvartija-osaani, vaan lähdin etsimään lyhtynaista, minä
kuvittelin voivani irroittaa tähdet taivaalta.
TAITURI
Sinä näit hänet?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ja unohdin vetää alas esiripun. Sinun syysi, että minä nyt kummittelen
täällä. Ensin en osannut varjella teatterin ovea, sitten en osannut
varjella sieluni ovea, päästin sinne huonoa seuraa.
TAITURI
Miksen minä kuollut!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Kiittämätön! Kiitä jumalaa tai kohtaloa, joka mustan esiripun takana
vääntää suurta maailman teatterikonetta. Kiitä taivaan yliohjaajaa,
ettäs vielä sait kumartaa, ettet todella kuollut, tapahtuu sellaista
näyttämölläkin. Kerran eräs näyttelijä erehdyksestä puhkasi toisen
sydämmen eikä toinen noussutkaan kumartamaan vaikka yleisö huusi
ihastuksesta, hän oli näytellyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Nouse ja kumarra! Niin, mutta eihän täällä kukaan taputakkaan käsiään,
taisit näytellä huonosti.
TAITURI
Etkö näe, etten voi liikuttaa jäsentäni.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä et liiku, mutta henkesi liikkuu, siksi sinä nyt näet.
TAITURI
Minä näen uusia maailmoja ja minä käsitän nyt paremmin elämää.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Tuolla ulkona ne aina liikkuvat, siksi ne eivät ehdi nähdä.
TAITURI
Ikuisessa kiertokulussa, päin ja vastoin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Tuolla elämä on epätodellista, ne matkivat ja kulkevat naamareilla, ne
hymyilevät ja valehtelevat ja uskovat omia valeitaan.
TAITURI
Onko elämä täällä todellista?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Täällä kuopassa näkee ihmiset sellaisina kuin ne todella ovat.
TAITURI
Minä olen täällä puhdistanut sydämmeni paljosta romusta ja tomusta,
jota sinne aikojen kuluessa on kasaantunut. Ennen valossa väikkyessäni
en nähnyt auringolta, nyt pimeässä näen selvemmin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä astuit alas kurjuuden kuoppiin ja huvittelit itseäsi siveltimellä,
minkä olit ostanut valkoisesta, päivänpaisteisesta puodista, jossa
rikkaus rehenteli.
TAITURI
Ja sitte minä ympäröin kurjuuden kultaisilla puitteilla.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ei ole mustaa kaikki, mikä mustalta näyttää, eikä ole kultaa kaikki,
mikä kimmeltää.
TAITURI
En ymmärrä, katkeruuteni taakka kevenee. Täällä on nyt niin hiljaista,
kummallista, sairaatkin ovat niin levollisia.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ikävöit tuonne ylös valkeuteen?
TAITURI
Ja puhtauteen. Minä ikävöin puhtautta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Per aspera ad astra! Uskallatko sinne päästyäsi maalata valkoisilla,
puhtailla väreillä? Etkö pelkää mustaajien pilkkaa, ne tahtovat kaikki
kaltaisikseen?
TAITURI
Sinä olet hauska ja samalla kummallinen mies, sinä olet niin
rauhallinen. -- En taida tästä koskaan nousta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Näin sen lyhtynaisen. Siitä hetkestä asti tunsin ikäänkuin kultainen
säde hiljaa hivellen olisi hiipinyt minun sydämmeeni.
TAITURI
Valkea sisko, valkovuokko, valkosielu!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä olit syntyessäsi ihminen, pyri uudestaan ihmiseksi.
TAITURI
Minä odotan liikkumatta, hämärä läikkyy minun päälläni, tapahtuu kai
jotain ihmeellistä. Ah elämä ja elämän valkeus, ehkä minä taas näen
sinun kajastavat kasvosi.
TOINEN SAIRAS rukoilee.
Sancta madonna, ora pro nobis...
KOLMAS SAIRAS
Ora pro nobis peccatoribus.
HARMAAPUKUINEN NAINEN tulee hiljaa ja istuu taiturin vuoteelle.
Päästäkää hänen siteensä!
HOITAJA
En voi, hän nosti kätensä omaa lihaansa vastaan.
TAITURI, seuraava kahdenpuhelu hillitysti ja hiljaisesti.
Sinä? Sinä et ole päästäjäni.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä tulin päästämään sinut itsestäni! Sinä et ole minulle vihainen,
sinä et pilkkaa minua?
TAITURI
En. Minä näen, että sinä olet murtunut. Suru on pyhä. Minä itse olen
paljon rikkonut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja rakastanut. Sinulle annetaan paljon anteeksi. Minä en ole rakastanut
ketään.
TAITURI
Onko hän ulkona, muukalainen? Älä kummastu, mutta minä olen huomannut,
että te usein yhdytte sairaalan portilla.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Me emme yhdy enään koskaan, kahleet katkeavat.
TAITURI
Minä ymmärrän sinut, vapaus oli sinun elämäsi tunnussana.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Siksi minä nyt riistin häneltä hänen vapautensa. Hän pilkkasi minua,
tiedätkö, hän löi minua. Minä koitin nousta lauluni siiville ja hän
painoi minut raa'asti alas. Minä lauloin joutsenlauluni. Minä olen
kadottanut kokonaan lauluääneni, minä en laula enään koskaan. Alati soi
minun korvissani vihellyksien vihuri, mutta inhoittavampi on hänen
pilkkanaurunsa kuin hähätys helvetistä.
TAITURI
Ja hän?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän istuu tuolla vastapäätä väärentäjien ja varkaiden penkillä, minä
ilmaisin hänen salaisuutensa.
TAITURI
Ja minä? Olenko minä houreitteni vanki? Minä toisinaan pelkään
ajatuksieni pohjatonta paloa, mielikuvieni hurjaa ajoa. Mielikuvitus on
vaarallisin kummilahja, minkä elämän haltijat voivat antaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tämä sielusi myrsky oli sinulle tarpeellinen. Sinä nouset sen alta
puhdistuneena, sinun voimasi nukkuu vain.
TAITURI
Nousenko kamppailuun tylyn elämän kanssa?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Koita olla ystävä elämän kanssa.
TAITURI
Ei minulla ole ollut kuin yksi ystävä ja sekin petti minut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuka se ystävä oli?
TAITURI
Minä itse.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Onnettomuudessa ystävä tutaan. Sinä tunnet nyt heikkoutesi.
TAITURI
Hirveätä unta olen minä nähnyt. Olen luullut, että minä, maa, kaikki,
joita rakastin ja vihasin, hyve ja pahe saastaisessa sekamelskassa
vyöryimme kohti maailman tulipaloa, aurinko pimeni, pelkoni kasvoi
kammottavaksi aaveeksi, ja ajatuksiini hiipi hämmennys. -- Ymmärrätkö?
Ymmärränkö minä? Minä olen lähennellyt elämän suurta salaperäisyyttä.
Ah, täytyykö minun kuolla?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä en katsele sinun silmilläsi. Minä olen sittenkin ollut enemmän
katsoja kuin näyttelijätär, mutta minä uskon -- älä naura minulle --
hyväänkin, mutta minä olen kyllästynyt kaikkeen, hyvät olennot ovat
yksipuolisia ja henkisesti köyhempiä. Nyt en usko pahaankaan. Elämä on
täynnä vain pieniä neulanpistoja, se on elämän pientä mustaa kostoa.
TAITURI
Pimeä kosto!?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin ehkä kaikki maailman pienet sammakkosielut -- niin minä niitä
nimitän -- salaisesti tietämättään muodostavat sellaisen seuran,
huutavat turhuuden turulla ja pönkittävät pieniä, lahoovia,
mädäntyneitä epäjumaliaan.
TAITURI
Sinä kiersit kysymystäni, jääköön se hämäräksi salaisuudeksi. Mutta
sano minulle, enhän minä mieletön näe valekuvia? Valkea sisko, käykö
hän näillä kadotuksen kaduilla, minä luulin nähneeni hänet, minä kuulin
hänen äänensä? Oliko se unta?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä näin kasvinsiskosi. -- Minä riistin hänet hänen vallastaan.
Osoittaa ulos.
Älä kiitä minua, älä ajattele minusta hyvää, se tuntuisi naurettavalta,
minä tein sen itserakkaudesta, katkeruudesta, kostonhalusta.
TAITURI
Harmaa villikissa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä näet kasvinsiskosi. Silmistäsi silloin suomut putoavat, sinä näet.
Minua sinä et enään näe, sinä et ole koskaan minua oikein nähnyt. --
Minä sanon sinulle nyt hyvästini, minä lähden.
TAITURI
Sinä uhraudut... Sinä matkustat?
HOITAJA
Saan huomauttaa, aika on lopussa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, minä matkustan.
TAITURI
Kauvas?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hyvin kauvas.
TAITURI
Etkö palaa?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En.
TAITURI
Et koskaan?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En koskaan.
TAITURI
Sinä...?
HARMAAPUKUINEN NAINEN mennen hiljaisesti.
Minä matkustan sinne, mistä en voi palata.
TAITURI
Älä mene! Ah, minä aavistan, minne hän meni. Musta seinä nousee
ajatuksieni eteen, ei ovea, ei aukkoa, ei apua missään, missään.
Vaipuu itkien vuoteelle.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Suuri näyttelijätär -- elämässä. Hän ei häväise itseänsä. Hän kaatuu
siihen, missä hän seisoo. Lohikäärme, lohikäärme, et sinä nyt vihellä.
Bravo, bravo! Paukuttakaa nyt käsiänne, sammakkosielut!
TAITURI
Sinä olet mieletön!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Koko maailma on mieletön.
HOITAJA
Hiljaa! Kas niin, nyt on nukkumisen aika.
Vääntää sähkönappulaa niin, että kattosähkö sammuu, irroittaa
sähkölangan seinästä ja johtaa valon pieneen sähkölamppuun,
jonka hän asettaa yöpöydälle taiturin viereen, paneutuu lepäämään
rautaiselle lepotuolille niin, että lampun särmi jättää näyttämön
takaosan pimeäksi niin ettei näy muuta kuin taiturin vuode.
Taiturin kasvot ovat valossa. Holvin takana kuuluu sairaalan
kello lyövän useoita kertoja. Hetken hiljaisuus.
TAITURI
Ikuinen, suuri henki korkeudessa, lähesty minua suuri tuntematon,
rakentaja ja tuomari, armahda meitä kaikkia kurjia irvikuviasi, isä
meidän...
TEATTERIN OVENVARTIJA kuiskaa.
Nukutko? Nukahti kurja kyyneliinsä. Domine, miserere nostri!
Nukahtaa.
Seuraava kulkue tulee oikealta: kaksi yövartijaa kuhmurasauvoineen
ja lyhdyt käsissä. Kolmannen kuvaelman teatterin-ovenvartija
kantaen tauluja "Sodoma ja Gomorra" ja "tanssivat paholaiset".
Mustiin puettuja naisia kantaen laakerin oksia. Kaksi viinuria
punaisissa esiliinoissa kantaen isoa viinimaljaa, jälessä kaksi
pientä poikaa viinilehvät otsalla. Muukalainen mustassa viitassa
kädet kahleissa jälessä ensimmäinen poliisi, sitte kaksi
seikkailijaa vartioiden seuraamina. Ensimmäisen sairaan
kuolinkirstu kantajineen, jälessä "yölepakko" hiukset valloillaan,
paljasjalkamunkki, kuoripoikia y.m. Kulkue katoaa vasemmalle.
Ruumissaaton aikana kuuluu näyttämön takaa suruvirsi. --
Näyttämön taustalla näkyy nyt valkoiset portaat, jotka johtavat
valkoiselle pilaritemppelille, jota ympäröi tummat kypressit ja
sininen tähtitaivas. -- Vasemmalta tulee valkoisiin puettuja pieniä
tyttöjä, jotka kantavat ruusuja. Valkoisiin pitkiin viittoihin
puetut naiset, joiden käsissä on valkoiset pitkät liljat,
asettuvat niin, että näyttävät täyttävän temppelille johtavat
portaat. Hilpeä hymni kuuluu näyttämön takaa. Tulee
kasvattisisar valkoisissa vaatteissa lilja kädessä.
TAITURI
Valkea sisko!
KASVATTISISAR
Sinä kutsuit minua.
TAITURI
Päästä minun siteeni!
KASVATTISISAR
Minä päästän sinun siteesi. Näetkö?
Päästää siteet.
TAITURI
Minä näen, minä näen! Siteeni putoo kuin kukkakiehkura. Anna minulle
anteeksi, armas, valkea sisko silkkihiiri.
KASVATTISISAR
Anna itse itsellesi anteeksi.
TAITURI
Minä harhailin kuin ääni erämaassa.
KASVATTISISAR
Se etsi suurta soittajaansa.
TAITURI
Joka sovittaisi sen äänen suureen sävelluomaansa. Kuule!
Hymni kasvaa.
TAITURI
Rauha, rakkaus loppumaton! -- Mutta missä sinun lyhtysi on?
KASVATTISISAR
Minulla on nyt ikuinen...
TAITURI
Ikuinen...?
KASVATTISISAR
Ikuinen lilja! Nouse, minä näytän sinulle tien!
TAITURI
Minne?
KASVATTISISAR.
Ikuisia tähtiä kohden.
TAITURI
Ad astra!
Näyttämö pimenee. Kun taas on valoista, näkyy entinen sairashuone
hiukan muutettuna, rautaverkkoakkunan sijalla on tavallinen
akkuna, Kristuksen kuva on poissa, samaten pöytä. Huone on
siistimpi ja valoisampi, peitteet peittävät kokonaan sairaita.
Hoitaja on kadonnut. Nukkuvan taiturin vuoteen vieressä
seisoo kasvattisisar valkoisessa, yksinkertaisessa puvussa,
sairaanhoitajatar vieressä.
KASVATTISISAR sairaanhoitajattarelle diakonissan puvussa.
Hän nukkuu vielä.
TAITURI herää.
Missä minä olen?
Huomaa kasvattisisaren ja levittää kätensä.
Sinä tulit!
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ad astra - Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.