Title: Jaakkoo lähti Pariisihi...: Kuvaus Pariisin olympialaiskisoista v. 1924
Author: Ikola, Jaakko
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Jaakkoo lähti Pariisihi...: Kuvaus Pariisin olympialaiskisoista v. 1924" ***
PARIISIHI... ***



JAAKKOO LÄHTI PARIISIHI...

Kuvaus Pariisin olympialaiskisoista v. 1924


Kirj.

VAASAN JAAKKOO


Jyväskylässä,
K.J. Gummerus Osakeyhtiö,
1925.



SISÄLLYS:

Suamen kansa valmistuu Pariisin kisoohin.
Mäkin lähren — —
Läpi Saksan me reissathan.
Perliinis.
Pariisia kattelemas.
Pariisin Punaases Myllys.
Pelit alkaa.
Keihäänheitto ja 10,000 juaksu.
Viisiottelu ja estejuaksun alku.
Kuula meni plöröksi, mutta 5000 alku oli komiaa kattella.
400 m. juaksu.
Nurmen kunnianpäivä.
Kymmenottelu.
3000 m. joukkuejuaksu.
Se 10,000 murtomaajuaksu.
Kolmiloikka.
Viästinjuaksut.
Kiakonheitto.
Maratoni.
Loppusoitto.



SUAMEN KANSA VALMISTUU PARIISIN KISOOHIN.


Antverppenis meni jo kyllä hyvi, mutta ku takaasi tultihin, nii Suamen
poijat putiivat nyrkkiä plakkaris amerikkalaasille jotta:

— Orottakaa jänkit, vai te täs meinaatta pullikoora Suamen tasavaltaa
vastahan! Olkaa nii isoja ja rikkahia kus tykkäättä ja komjasta
taloosta kotoosi, mutta hyvät pitää olla värkit, jos meinaatta meille
viälä Pariisis pärjätä — —

Niin meirän poijat pää vääräs kirrastivat takaasitulles, vaikka Pihkala
koitti olla häräs ja sanua jotta:

— Älkää herrantähre puhuko tuallaasia ja sanoko jotta sivulliset
kuuloo. Me saamma olla kovasti tytyvääsiä ku nuanki hyvi meni! Se meni
oikiastansa paljo paremminki ku m'olin uskaltanu toivuakkaa. Kattokaas
sitä voi sattua vahinkoja ja kaikellaasia onnettomuuksia, eikä sitä
yhtää tiärä kuinka sitä — —

— No tiätää sen, älä yhtää koitakkaa — — Nirrin me otamma pois
amerikkalaasilta Pariisis, se on vissiä se — —

— No, jos otattaki, mutta pitäkää eres mölyt mahasnanna ja suu
knapis, jottei ne saa tiätää, mitä me meinaamma. Emma suinkaa me oo
ruattalaasia, jokka aina etukäthen lyäävät kaikki mailman kansat
lauralta ja sitte saavat kiittää laupiasta taivasta jos niille sattuu
tipahtamhan johnaki lajis jokin palkinto. Kyllä ne silloo hoilaa jotta:

»Een lyysande seeger för svenska färger idaag! — Voor venska Petteson
tuu priljant under stormande piifall treetje priise i hopp opp!»

(Loistava voitto Ruattin färiille tänä päivänä! Meirän ruattalaane
Pettesoni otti timantinkirkkahasti myrskyävin suasionosootuksin
kolmannen palkinnon pystyhyn hyppäämises.)

Niin kirjootethan Ruattin sanomalehris suurilla tuuman korkuusilla
puustavilla, mutta kuka ensimmääsen palkinnon vei, — siit'ei puhuta
mitää. Ja jos sanothanki, nii johnaki lopus ja nii piänellä präntillä,
jottei tahro saaraa selvää suurennusklasillakaa jotta:

    — 1 p. Mäkkäkkyle, Finlant.

Pihkala päätti pontevan puheensa Antverppenistä palaaville
urheelijoollemma näillä' sanoolla:

— Koska näin on asianlaita ruattalaasten kans ja ottamalla huamiohon,
jotta ryssät on vain selkhän antamista varte, niin emmeköhän voi yhtyä
runoolijan sanoohi jotta: Ruattalaasia emmä ole, ryssiksi emmä koskaa
tule, siis olkaamme suamalaasia — olympialaasiski!

— Se on oikee! — huuti heti Perttilän-Masa, joka kans siinä sakis oli.
— Joka sitä vastahan sanoo, sille klupua kalloho!

Ja nii se tuli yhtehööseksi päätökseksi, jotta pirethän suu kiinni
ja ruvethan treenaamahan heti Pariisin olymppialaasia varte kaikes
hiljaasuures. Ei puhuttu paljo, puhistihin vai. Kankahat kumaji, mettät
kahaji ja maantiät pöläji ku meirän poijat truiskiivat murtomaata
pualtahyssyä ja täyttä vauhtia n'otta sinitti. Sitä tehtihin pari
vuatta ja sitte syksyllä, ennenku Pariisihi lährettihin, alaattihin
oikee se viimmeene voitelu. Nurmen-Paavoki lähretettihin Ruattihin
koittelhon sen Viiren kinttuja vähä ennakolta, ku ne ruattalaaset nii
kovasti trossasivat sen pualesta. Viire oli voittanu Kööteporin kisoos,
ku ei Nurmi ollu siälä, ja ruattalaaset kehuuvat sen Viiren olevan ny
parhaas kunnos. — Sanoovat jotta meirän Paavo ei töhri enää yrittääkkää
Viiren kans, häviääs ku potaska — —

No Paavo pantihin sitte koittamhan ja se ilmootti piruuttansa
ruattalaasille etukäthen jotta:

— Ei se Viire mulle pärjää —

Ja ruattalaaset ku pitivät siitä melua ja sanoovat jotta:

— Hah hah haa — — — han e tuuki! (se on hullu).

Ja kyllä meitä täälä kotona ittiäki vähä peljätti jotta:

— Saas nährä, kuinka sen Paavon oikee käyrähän — — Ei sitä ny olsi
trengänny heti nii suarahan sanua — —

Tukholman statioonilla sitte juaksivat Nurmi ja Viire ja 18,000
ruattalaasta oli tullu kattomhan ja hurraamahan, kun Viire voittaas

Heti tarttipaikalta otti ruattalaasten hengen kiinni ja niiren piti
ruveta huuthon Viirelle jotta:

— Viire, sun pitää plyniä sen fintupin erellä! — eikä peräs — —

Viire puri hammasta, potkii mitä kintuusta lähti, mutta aina vai
vilajivat Paavon piaksunpohjat sen nenän eres.

— Faan an namma Viire! — huutivat ruattalaaset nyrkit pystys. — Ota
kiinni se!!

— Kun em mä saa! — huakii Viire — Ku se menöö alta pois, eikä anna mun
purtata ollenkaa!

Aina vai oli Viire jääny, vaikka Paavo oli lopus jo vähä pirätellykki
ja kattellu kehuansa jottei mailmanennätystä ny aiva pilalle krussaa
tyhjän tähre. Loikkas sitte vai nuan niinku flikat maaliviivalle ja
tykkäs jotta:

— No niinhän se meni prikullensa, ku meinattihinki!

Kyll' olivat ruattalaaset ollehet silmät pyäriääsnä jotta:

— He va nu een faans fintupp he de — — (se ny kauhia finni on) Ja
mithän olivat koittanhet seliittää, jotta Viiren vatta ei ollu oikee
kunnos. Se on selvää se! Vähemmästäki.

Ku toren sanoo, nii kyllä se nii oli, jotta haukkoomalla täälä
kotomaaski orotettihin tiatua Nurmen ja Viiren kaksinkamppaalusta
Tukholmas' n'ottei unta tahrottu saara. Ei me silloo viälä uskaltanhet
oikee luattaa Nurmen puuheehi, jotta se nii varmaa sen meno on. Ja
sitä varte henkikurkus soittelivat ihmiset kaikkihin sanomalehtien
toimituksihi jotta:

— Kuuluuko mitää?

— On tääl ollu kauhia tulipalo ja Jaapanis sellaane maanjäristys jotta
koko mailma tutajaa ja ihmisiä kuallu ku häkää — — vastaalin mäkin
telefoonis.

— Äää, mitä nuasta turhista! — — Kuinka siälä Tukholmas on käyny?

— Nii mihnä?

— Tukholmas! Ettäkö te kuule? Mikä pöllöö siälä puhuu, jok ei tiärä
mistää! — — kirrastivat ihmiset.

— Nii siitä juaksustako te meinaatta?

— Siitä justihin! Kuinka sen Nurmen on käyny siälä?

— Ei sen oo käyny kuinkaa! Huamennahan se vasta juaksoo — piti meirän
toimittajaan kärsivällisesti seliittää, sillä niit' oli niinki
innostunehia kansalaasia, jokka kyselivät jo päivää ennen, ku oli
juastukaa.

Ja sitte ku se oli ollu se juaksu, nii koko päivän aamusta iltahan sai
huutaa telefoonihi jotta:

— Joo joo, Nurmi voitti! —

Ja vaikka n'olis kysynhet mitä, nii aina vai me huurimma jokahittelle
jotta: Nurmi voitti, — oli siälä sitte kihlausilmootuksia eli
tulipalo-uutisia tulos.

Kerraasti mä narrasin yhrelle äijälle jotta:

— Viire voitti!

— Vainnii — — — vai voitti — — Kuinka paljolla se pakana voitti?

— Kolmella sekunnilla voitti — —

— No s'ei ollu paljo se — tuumas äijä langan pääs.

Mutta sitte mä oikaasin jotta:

— Ei vaiteskaa! Kyllä se Nurmi voitti!

— No perhana!! Sitähän mäkin! Oikeekko totta, jotta Nurmi voitti?

— Totta!

— Heleijaa!

— Kuinka paljolla se voitti?

— Oli se vähää vaille kolme sekunttia!

— No saakeli! S'oon paljo se! — tykkäs miäs.

Sellaane innostus s'oli joka paikas. Ja ku sitte rahankeräys panthin
toimehen ympäri maata jotta saatais rokunoota, jolla poijat lähretethän
sinne Pariisihin, nii kyllä vai jokahinen koitti olla touhus ja antaa
osansa. Kitupiikikki olivat nii rennolla päällä jott' eivät yhtää
nuukaallehet; antoovat heti mitä lämpimimmän kannatuksensa yhteeselle
asialle ja olsivat antanehet oikee rahaasta rahaaki, jos olis sattunu
olemhan. Joka paikas koottihin kipoolla ja kapoolla ja ku valtiokin
purotti pualimiljoonaa, nii syksystä aikaan saattoovat poijat ruveta
oikee tosissansa treenaamahan.

Toukokuus pirettihin sitten viimmeene kentraaliharjootus eli nii
sanotut »karsintakilpaalut» Helsingis muka erustajaan valittemista
varten Pariisin olymppialaasihi — vaikka n'oli valittu ja määrätty
jo aikoja sitte! Kattokaas s'oon sillä lailla, jotta se kuuluu
taktiikkahan: joka maa koittaa narrata ja puljuttaa kukin laillansa
toistansa nualla karsintakilpaaluulla.

Ruattalaaset pitäävät sitä taktiikkaa, jotta ne levittäävät ittestänsä
etukäthen paljo parempia tuloksia ku saavat. Ja ovat sitte mahtavia ja
trossaavat, jotta heiltä vasta mailmanmestaria tulooki joka lais. — Ja
paras taktiikka se ruattalaasille onki, sillä ku koitos sitte tuloo,
niin ei niillä oo enää mitää sanomista.

Meillä suamalaasilla ja amerikkalaasilla on taas aiva toisellaane
taktiikka. Sellaane, jotta mailmalle ilmootethan vain Jopin-postia,
huanoja tuloksia ja kaikellaasia onnettomuuksia, nyrjähtymisiä,
venähtymiä ja jalaan katkiamisia ja muuta sellaasta, niinkus muistatta
sanomalehristä jott oikee pakkas itkettämhän ku niitä lehriistä luki.

Täs valehtelemisen konstis on amerikkalaasilla kumminkin rekortti. M'ei
pärjää niille vaikka kuinka yrittääsimmä. Kerraasti tuli jo Atlantin
takaa kamala surunvalitussähkösanoma, jotta niiren paras miäs oli
tapaturmaasesti kuallu —

Eihän se korjaa oo, mutta toren pitää aina sanua. Me suamalaaset jo
liputimma kiältä jotta:

— Ahas, no nyt ei meill' oo hätää mitää! — Vai on se kuallu? Olipa se
surkia paikka — —

Mutta ku kilpaalut sitte tuli, nii ilmestyy se amerikkalaane kuallukki
kentälle tervesnä ku pukki ja vei ensi palkinnon!

No nii, ne meirän karsintakilpaalut pirettihin sitte taktiikan mukhan
ja kovasti huanoja tuloksia saatihin ja paljo väkiä oli kattomas ja
toristamas, jottei mitää fuskua tehty. Amerikan, Ruattin, Enklannin
ja monen muun maan konsullit ja tiplomaatit olivat tullehet nuan vain
muka muina miähinä kans kattelemhan, mutta tarkasti panivat paperille
tulokset ja nopiaa sähkööttivät tiarot kotomaahansa, mihnä kunnos
Suamen urheelijat olivat. Eikä me ollu huomaavinamme.

Kaikki meni hyvi niinku ylitreenari Mikkola oli määränny jotta:

— Muistakaa vai pojat, jottetta sofke ja tramppaa maailmanennätyksiä!

Poijat olivat luvannehet ja tekivät tyätä neuvottua, eikä mitää feiliä
tullukkaa siihe asti ku Ritola otti ja munas ittensä. Se Ritola ku on
sellaane viriä poika, jotta sit' ei tahro saara piretyksi millää aisoos
ja sitä se Mikkolaki oli pahite peljänny ja varoottanu.

Ku 10,000 meeterin juaksijat olivat tarttilinjalla, nii Mikkola meni
viälä varooksi sen Ritolan puheelle, näytti nyrkkiä ja sanoo jotta:

— Ja muistakki ny Ville, jotta kattot tarkasti ethes, jottes juakse
liika lujaa! Kyllä se saa rennolta näyttää sun menos, mutt' älä vai
munaa ittiäs!

Ja nii lähtivät poijat painelemhan ympäri rataa. Kiärtivät monta
kymmentä kiarrosta tasaasta tahtia pualinukuksis n'ottei havaattukaa
ennenku oli enää pualikiarrosta jälellä.

Silloo kattoo Mikkola kellua ja meinas saara laakin jotta:

— Herrenjee tuata Ritolaa!! —

Ja lähti tukka suarana perähän kiljujen jotta:

— Pirätä, pirätä Ville! — kuuleksä! — pirätä helkutis, muutoon menöö
mailmanennätys lävelle — —

Mutta Ritola mennä pökkäs vai pualinukuksis, eikä kuullu.

Mikkola painoo peräs senku lyhkääsillä säärillänsä kerkes, mutta
kuinkas s'olis mailmanmestarin kiinni saanu?

— Pirätä, pirätä Ville! — karjuu Mikkola. — Voi hyvät ihmiset, ottakaa
se kiinni! Nakakkaa sitä puulla, paiskakkaa lakilla, se särköö
mailinanennätyksen ennen aikoja —

No silloo käsittivät kattojakki vaaran suuruuren, rupesivat huutamha
ja huitoomhan Ritolalle, paiskimhan lakiilla n'otta viimmee se heräs —
mutta silloo s'oli jo myähäästä.

Vaikka se pani jarrut päälle ja löi takapakkia sen ku kerkes, n'otta
kantapäästä nahka lähti ja savu nousi, nii mikää ei auttanu. Vauhti
painoo miähen maaliviivalle ja mailmanennätys meni rikki jotta pritkahti

Ihmiset huutivat ja hurrasivat toisella kärellä jotta:

— Uusi mailmanennätys! — — —

Ja toisella kärellä näyttivät Villelle nyrkkiä jotta

— Sen tuhannen juupeli, ku et yhtää katto etehes!

Ja Mikkola oli itkeny ja repiny hiuksiansa jotta:

— Tuan se ny otti ja teki — —



MÄKIN LÄHREN — —


Hätäkös s'oli niiren urheelijaan Pariisihi lähtiä, ku koko Suamen kansa
kokos niille rahaa ja eväspussihi pisteli kokonaasia voitritteliä,
kärrynpyärän kokoosia meijerijuustoja ja vaunulastin knäkkileipää,
mutta toista s'oli mun! Ja munhan sinne ny ainaki piti päästä
kattomhan, kuinka niitä olymppialaasia oikee pelathan. Mutta ku
aikani olin hypänny ja hääränny, nii jo nousi ku nousiki rahat ku
konttuurista. Ja konttuurista ne nousiki. Oikee hirvitti ku annettihin
niin paljo rahaa, jottei mun massikkani oo ikämailmas ollu nii
pullollansa.

Oikee kukkaroparka oli revetä, mutta mä tukkin aina vai lisää ja
sanoonki jotta:

— Verä ny nahkahas vai kerranki rahaa! Ooppas saanu tähän asti
laihaposkisena oleella. — — Ja muista pitää kutis, jottes ennen
aikoja rupia haukottelemahan, sillä matka on pitkä Franskanmaalle ja
kialtolaki loppuu jo kolmen peninkulman pääs Helesingin rannasta. — Ja
takaasi on kans tultava, muista se! Kolkuta hyvä ystävä silloo aijoos,
ku on kotia lährettävä — —

Kaikki oli tollarin rahoja, ku Kansallispankis sanottihin, jotta
parast' on ottaa Amerikan taaloja, ne kelpaa rahasta joka maas ja joka
paikas eikä trenkää hypätä pankiis shekkipaperien kans.

Ja sanoo ne siälä pankis niinki, jotta jos rahat loppuu, nii kyllä
kruununkyytillä takaasi pääsöö.

Passit, pussit ja muut sellaaset, n'oli pikku asioota, mutta se
franskankiäli mua rupes peljättämhän, jotta kuinka siälä oikee pärjää
tällääne rukhisen leivän miäs ku mä, jok' en osaa muuta franskaa
ku »koknak», »portviin», »benediktiin», »puljong», »kalsong» ja
»oteklong». Siinä s'oli kaikki mun franskani.

Mutta sitte näin yhren kirjakaupan klasilla tulkkikirjan, jonka nimenä
oli jokin »Piäni Pariisin kävijä», ja sen mä ostin n'otta naskahti.
Ei siin' ollu ku parikymmentä lehtiä, mutta hintaa oli kehrattu panna
lähes kakskymmentä markkaa. Eikä yhtää pluutattu. Kyllä mä tykkäsin
jotta s'oli liika tyyris, mutta ku lukemhan rupesin, nii havaattiin
jotta siin' oli franskaa friskisti koko rahan erestä, liikaaki. En mä
tarvinnu pualiakaa koko matkalla.

Sitä mä lujin n'otta pää höyrys Helsinkihi asti. »Mösjöö», s'oon
herra. »Matammi», s'oon frouva ja fröökynä, kumpi vai, niinku Pariisis
passaaki. »Silvuplee», s'oon jotta olkaa hyvä; »mersii» — kiitoksia
paljo, »kompiäng» (sen mä muistin kompiaasesta) — mitä maksaa, »Uii»,
se merkittöö jotta »kyllä», ja se ny vasta helppo oli muistaa. Mutta
laskusanoosta mä en saanu päähäni ku kaks: »sängkant», (sängynkantti),
s'oon 50 frankia ja passaa kovasti hyvi. Samoon se toine: »sängsang»
(ruattiksi sängsång), jok' oli 500 frankia ja tämmäs erinomaisesti
välhin ylitte, välhin alle. Mutta se mukavaa oli, ku kaikkia kyypparia
sanottihin »karsong» ja potun nimi oli vai »putei». Ja aina ku mä sitte
siälä Pariisis kiljaasin jotta

— Karsong, hesputei!

Nii aina tuli kaks pottua pöythän n'otta helähti.

Ja se muu franskan kiäli oli nii yksinkertaasta, jotta kaffi on
kaffee, tee on tee, poliisi — poliisi, teatteri on teatteri, varietee
on varietee, olyinpialaaset on olympialaaset, fintuppi on fintuppi —
n'otta s'oli melkee purkista suamia.

Ku autollekki sanoo vai jotta: ptruu — nii pysähtyy heti. Ja ku vähä
kärellä viisas jotta: annas mennä tuanne — nii sinne lähti. Ku kopisti
nyrkillä kuskia selkhän ja sanoo jotta: topp — nii toppas siihe
paikkaha. Taksameetris oli numerot, mitä maksaa ja rahoos samallaaset
numerot, jottei muuta ku räknätä lantit äijälle käthen ja sanua jotta:
saat mennä! Lakkia nosti viälä kaupanpäälliseksi.

N'ottei s'ollu mikää konsti siälä Pariisis kiälen pualesta pärjätä.

S'oli lauantaki päivä ku me Helsingin rannasta lährimmä, me Olymppian
pääroikka raskahat miähet, kuulantyäntäjät, moukarin paiskaajat, kiakon
ja keihään heittäjät ja painijat, joill' oli niskat ku härjillä. Niit'
oli treenannu, harjoottanu, keittäny ja paistanu, kuumas ja kylmäs
löylys höyryyttäny Isoo-Armas n'otta n'oli aiva muatopualia. Toisia
oli laihrutettu kymmeniä kiloja, jotta n'oli laihoja ku kurkelooset
ja pantu kaks sarjaa alemmas. Ja toisia piäniä miähiä oli se Laitine
syättäny ja lihoottanu nii sikamaasesti, jotta niiren käret seisoo
uloöspäi ku pellon peljättimillä, eikä ne saanehet käsiä plakkarihinsa
ollenkaa. Nenää ku niistivät, nii pöyrännurkkahan hinkkasivat, mutta
kyllä ne sitte kans olivat väkeviä miähiä.

Kovasti oli paljo ihmisiä rannas saattamas ku lährettihin ja vanha
kunnon Vilskmanni piti koko Suamen kansan pualesta puheen meille jotta:

— Muistakaa poijat — —

Ei se pitkä puhet ollu, mutta väheetki olis piisannu. Saman olis tehny,
vaikkei olsi muuta ku nyrkkiä näyttäny ja ähkäässy. Kyllä poijat
tiäsivät, mitä niiltä orotettihin jotta: kaikki metallit Suamhen! Ja se
se oli, joka pani tuumaamahan ja totiselle päälle n'ottei tahtonu ruaka
maistaakaa.

Sitä varte mä meninki heti ravintolan pualelle, tavallisten
pasiseerarien sakkihi, josta kuuluu iloone kilinä ja alkavan laulun
tapailu. — Eikös sitä nii sanota, ku nuan hyräällähän ja otethan
nuattia, ennenku oikee laulamhan ruvethan?

— No ka terve! Päivää, ook sä kans täälä Jaakkoo? — huikkas heti yks
tuttu lehtimiäs, joll oli jo munkkikvartta nenän alla ja punaaset
posket. — Tämä ei maksa ku 28 markkaa, ja jos pualiskan ottaa, nii 6
markkaa aina säästää — —

— Äläh, vai säästää siinä? No, min'oon päättäny elää nii säästävääsesti
ku suinkin, jotta taitaa olla paras heti alkaa säästämhän — —

Ja ku me sitte pufetsikalta viälä kysyttihin sitä asiaa ja räknättihin,
nii me otimmakin aina koko heelan. — Siinä ku säästi viälä enempi!

Ja kun säästävääsyys näytti kuuluvan niin kaverin kun munkin — tuata
nuan, minä tarkootan minunkin — periaatteesihini, nii me päätimmä
säästää koko matkan. Ja sen päällehän kannatti vähä ryypätäkki.

Me meinasimma justhin alkaa kaksäänisesti sen laulun jotta »Sellaasen
mamman poikia ollaan» — ku siihe meirän pöythän tuli yks fiini herra ja
sanoo jotta:

— Pardong, mösjöös, parlee vuu frangsee — — anteeksi saisinko esittää
itteni?

— No mitäs siin on, esitä vai — tykkäsimmä me.

— Minä olen mösjöö Tommila. — Herrat kai ovat matkalla Pariisiin?
Ah, miten minä rakastan Ranskaa, viinin ja kauniitten naisten maata,
sen ruususalonkia, Tuilerian kukkaisistutuksia, oo — — se on ihanaa
päästä täältä pirtun hajusta ja tyhmien ihmisten parista sinne, missä
silkki kahisee, punaiset hilylet hohtavat, aurinko paistaa ja linnut
livertävät Välimeren hehkuvan sinisen taivaan alla! — Siellä on elämä,
siellä maailma! Mitä täällä Suomes on — — phty ei mitää! Pitkää piimää
ja kalakukkoja, ainaki Savossa. Minua inhottaa järkevät ihmiset — Minä
lähden Pariisiin nauttiakseni elämästä! — — Lu-lu, Su-Su, Fru-Fru,
Margoo frarallaa laa, kun kerran on rah-hah-hah-haa rahahahhaaa — rupes
se laulamhan — — Pardong mösjöös, saisinko luvan juottaa herrat penkin
alle — —

— No tottakai, dodakai! — Oikein hauskaa tutustua! — innostuumma
jo mekki, jokka olimma luullehet sitä esti vai muutoon
pääStäsekaantyneheksi.

Ja ku aikansa juteltihin ja tutustuttihin, nii meistä tuli pesta
pruuterit Mösjöö-Tommilan kans. Sillä oli selvät ja kirkkahat
periaattehet. Se oli oikia Bakkus ja villi satyyrityyppi, hianostunu
rikas sialu, joka puhuu franskaaki ku hevoone, vaikkei ollu käyny
rippikouluakaan, n'ottei sillä poikaparaalla ollu aavistustakaa
esimerkiksi perisynnistä, joka meitä muita ihmisiä nii kovasti
marrastaa.

Keulakannella oli jo tanssi loppunu, ku me kolme veikkosta löimmä kättä
päälle, jotta me tahromma kolmiyhteesesti toinen toistamma tukien käyrä
rohkiasti Pariisin viättelyksiä päin, ja ottaa kaikki, mitä Pariisi,
tua mailman Paapeli, voi meille kirkassilmääsille nuarukaasille iloosta
ja opettavaasta tarjota.

Me säästimmä sinä iltana jo aika lailla. — Ja nukuumma hyvin. Mösjöö
istahallansa.

Seuraava päivä oli yhtä ihana. Kaunis kesääne päivä, meri peilityyni,
»Ariadnen» orkesteri soitteli näitä uurenaikaasia fokstrottia, simmyä
ja jassia ja mithän peijakkahan rynkytyksiä ovakkaa. Kovasti siinä
näytti pitävän klenkutella ja nytkyttää hoituansa n'otta kumma ku
ihmisen vatta sellaasta nytkytestä kestääkää. Passas siinä istua
koritualis, kattella muiren mukaa ja maistella niitä suutavesiä ja
muita sellaasia herraan suuvesiä.

Surku vai tuli meirän olymppia-urheelijoota, joita pirettihin ku
kaleerifankia. Niiren piti syärä eli olla syämätä, justhin nii ku
treenari käski. Toiset kitisivät nälkäänsä, toiset natisivat nahkaansa,
jottei vatta enempää verä. Mutta mikää ei auttanu, olla piti, niinku
oletettihin ja rehellisesti poijat käskyjä tottelivakki, eivät eres
salaakaa horjahtanhet. Limunaatia ja kaffetta vai maistelivat ku
kyhkyyset.



LÄPI SAKSAN ME REISSATHAN.


Sanothin, kun Helsingistä lährettihin, jotta me tuumma Saksan rannas
Stettinin kaupunkhin. Ja niin kans tultihin, mutta esti yhtehe toisehe
kaupunkihi, jonka nimi oli Swinemünde. Me hairasimma eväspussimma ja
meinasimma astua maihi, mutta laiva kulkiki vai nii liki laituria jotta
»nyt se pirättää, nyt se pirättää» — eikä pirättänykkää. Painoo ohi vai
n'otta me jäimmä seisomhan kapsäkit kouras kannelle.

— Mihkä se tyyrää, imehtelimmä me suu auki.

— Näyttää ajavan tuata jokia pitkin suaraa pellolle — —

Me saimma seisua ainaki kaks tiimaa kapsäkit käres, ku aina vai
ajettihin soukkaa jokia pitki. Eikä kukaa peijakas hoksannu sanua,
jotta olis ne kapsakit pysynehet siinä kannellaki.

Maa oli alavaa jokiniittyä kummallaki pualella ja ihmiset hääräsivät
justhin parahillansa heinänteos, käsiviikattehilla vai huitoovat.

Ja sitte vasta aikaan päästä tultihin sinne Stettinin kaupunkhin.

Laivalla kerrottihin, jotta Saksan tulli on kovasti kranttu ja
kronkeli, mutta meirän sakkia kohreltihin kovasti ystävällisesti,
oikiastansa paremmin kun kotomaas. Helsingis hairasivat, ennenku
laivahan päästivät, passit ja piletit pois ja hosuuvat perhän, jotta
menkää, menkää. Minä pullikoottin vastahan jotta:

— Ei sitä ny nii vai mennä — — Muttei siinä mikää auttanu, passit ja
piletit piti antaa pois vängällä.

Toista s'oIi Tettiinis. Siälä kuttuttihin höylisti laivan yläkannelle
ja multaki kysyttihin jotta:

— Oottako te Herra Jakop von Vasa?

Aatelismiäheksi heti karahteerasivat! Ja vaikka se ny oliki vähä
liikaa, nii noukkaani nostin ja tykkäsin vain jotta:

— No pitääshän sen nährä jo naamastaki, jotta mä se öon, Herr Jakob von
Vasa! Höören sie mahl, von Vasa!!

Kovasti kumartelivat knappiherrat matalaatte, ku antoovat passit ja
piletit takaasi.

Ku rantahan laskettihin, kokoonnuttihin koko suamalaassakki yläkannelle
ja laulaa hujahutettihin saksmanniille tulijaasiksi vähä Anssin-Jukkaa.
Sattuu olemhan matkustajaan joukos jokin itäruattalaanenki Vaasasta,
mutta se unohti nii koko venskaprookin jotta hartahasti veteli
karskilla Härmän kiälellä purkista suamia meirän muiren finlentarien
joukos. Nämä Härmän laulut näyttäävät olevan suamalaasten varsinaaset
kansallislaulut ulkomailla. Ruattalaasekki osaavat niitä siälä
kirkkahasti, vaikkeivät enää kotona muista.

Ja komeeta ja kovia lauluja ovakki, n'otta Tettiinin rannas tekivät
poliisit kunniaa ja ihmiset ottivat lakit päästä.

Tullis meni muutoon kaikki hyvin, mutta kapsäkistä meinas tulla riita.
Kysyyvät jotta:

— Onko tua kapsäkki herra Jaakoon.

Oikee mä jo meinasin suuttua ja loukkaatua jotta:

— En sunkaa mä ny laihnakapsäkiis reissaa.

Ja ku siitä äijästä selves, nii jo tarttuu toisen kans nenästä yhtehen.
Se tutkas jotta:

— Kuinka paljo teill' on rahaa?

Meinasin jo huitaasta ympäri korvia jotta:

— Sen tuanaasiako se sulle kuuluu — mutta maltoon miäleni ja sanoon vai
jotta:

— No sit'on paljo näi alkumatkas, mutta herra tiätää kuinka kotia
tulles!

— Onko yli 5,000 Smk? — kysyy se saksalaane virkaherra.

— Ja mitäs sä pihkanoukka sillä tiarolla tekisit? — S'oon hävitööntä
ruveta täs meirän reissaavaasten rahapussia syynäämähän — sanoon mä ja
samoon sanoo kaks suamaiaasta fröökynää, jokka seisoovat mun takanani.

Mutta se herra seliitti sitte, jotta se on laki sellaane jotta, jos on
enempi ku 5,000, nii pitää ottaa toristus rahoostansa, sillä Saksasta
poislähties ei saa viärä maasta pois yli 5,000 mk rahaa, jos ei oo
paperia näyttää, jotta sit'on ollu enempi jo maahan tulles. Ku ei
se mitää maksanu, nii mitäs siinä. Mä käännin plakkarit nurin, löin
lompsat pöythän ja sanoon jotta

— No laskeppas nyt sitte äijä nua rahat, jotta mäkin tiärän kuinka
paljo sitä rahan roskaa tällä poijalla oikee on.

Se laski ja pani tarkasti tollarit ja markat takaasi lompsahan ja sanoo
jotta:

— On sitä siinä rahanrenttaa — —

— No nii mäkin tykkään, jotta raamatun tekis, ku ei ny kovin
mahrotoonta — —

Mutta niille neiriille, jok'oli mun peräsnäni, niille vasta kamala
paikka tuli, ku n'oli pannu rahansa piiloho, niinku mamma oli käskeny,
jottei vai varaastetaasi.

Ne hätääli kovasti noukka punaasena jotta:

— Pitääkö meirän ottaa ne esille?

— Kyllä se parasta on, jotteivät toisella rajalla ku ympärinsä
tarkastaavat, ota pois.

— Oi voi — ja ai jai — —

— Mihnä ne on? — kysyyn mä.

— Ku ne on — —, ku ne on — sukas! — huakiivat fröökynät.

— No mitäs siinä, ottakaa pois vai.

Ei auttanu muu ku ottaa ja näyttää kinttunsa tullimiähille ja meille
muille. Ja nätit kroikottimet niill' oliki, oikee poistiähensä pulskat
mööpelit. Siältä sukasta vetivät framille naisellisen tukun punnan
seteliä. Rahat räknättihin ja mä kattoon tarkasti päältä, jottei vai
sen äijän sormihi tartunu flikkojen lappuja.

— Kyllä se on kauheaa — punastelivat fröökynät, ku lährettihin, mutta
mä sanoon jotta:

— Jos mull'olis nuan korjat pohkehet ku teillä, nii kyllä mäkin olsin
nostanu pulttua ja näyttäny — —

— Phi hi hi — tykkäsivät fröökynyt ja mä tuhistin kans vähä nenääni.

N'otta meistä tuli oikee hyvät tutut.

Otimma rannasta niinku herrat ainaki vosikan ja käskimmä ajaa
rautatiäasemalle. Sen välin olis pitäny maksaa 1:50 Saksan
kultamarkkaa. Se oli Suamen rahas nuan 16 mk, mutta ku perille
päästihin niin 3 kultamarkkaa piti hellittää, vaikka me rähisimmä oikee
poliisivoimalla.

Se vosikka valehteli aiva kirkkahalla naamalla, jotta s'oli meitä
orottanu ja kantanu kapsäkkiä. Mä sanoon jotta:

— Valehteloo perhana, ku hevoone. — Ei oo orottanu, eikä kantanu
mitää. —

Poliisi nosteli vai olkapäitä ja hoki:

— Mistä mä tiärän!

Häviölle jouruun siinä rähäkäs. Maksoon sen 3 Saksan markkaa ja
tarittin viälä pualta markkaa kaupanpäälliseksi.

Sanoon sille vosikalle jotta:

— Ku s'oot nuan riivatun hyvä valehtelemhan, niin maksaahan sekin
jotaki.

Se kattoo suu auki mua, eikä meinannu käsittää. Silloon pistin sen
puali markkaa poliisille ja sanoon jotta:

— Herra konstaapeli, olkaa nii suuremmoone ja antakaa tämä killinki
tualle karvakorvalle erinomaasesta valehtelemisen tairosta.
Piatarilaasen vosikan kans m'oon pärjänny rähinäs, mutta tälle minä en
piisaa.

Ja poliisi antoo ja nauroo. Ja vosikka nauroo. Mäkin iskin silmää jotta
jo oot eri heppuli.

Lakkia nosti ja silmää iski sekin, ku lähti.

Muutoon n'oon vosikat Saksas konun näköösiä. Niil'on jonkinlaane fiini
livree yllä ja pääs paffista tehty silinterin mallinen töntterö. Meirän
hessulla s'oli satehesta ja päivänpoltosta pahoon viäryny ja takaa
revenny jotta hiukset törrötti ku olkitukku saunan luukusta.



PERLIINIS.


Stettinin asemalla meill' oli pari tuntia junan lähtöhön. Juotihin
olutta, jota siälä sanothan »piiriksi», pureskeltihin knakkimakkaroota
aijan kuluksi ja oltihin kovasti saksalaasia. Tarkasti sai kattua
kapsäkkinsä perähän, jottei se lähre kävelemhän. Kyyppariaki piti ottaa
kesken kaiken korvasta kiinni ja sanua jotta:

— Totta helkutis täälä Saksas on sama kertomataulu ku muallakin
mailmas! — Kattos ny sinä kellnerin-penikka, ku nua numerot räknäthän
sormilla yhtehen, niin siitä tuloo 9:45 — eikä 11:45!

— Ooh, pardon mösjöö! — huitoo kyyppi molemmin käsin. — Anteeksi minä
en huomannu. —

— Ei mitää! Korvilles tarvittisit, mutten minäkää huomannu heti
huitaasta.

Junamatka Stettinistä Perliiniin kestää vähä yli 2 tiimaa. Junasta
nähtynä on ympäristö tasaasta laajaa kumpua, joka on kokonansa
viljeltyä; ruis, ohra, vehnä ja kaurapeltoja. Ojia ei oo, vilja
lainehtii nii kauas ku näköö. Mihnä tie kulkoo, siäl' on tiänvartehe
istutettu lehtipuita. Taloonpoikaasasunnot on tiilestä ja outua
on nährä, että saksalaasella maanviljelijällä ei oo juuri mitää
ulkohuonehia. Korkeentaan yks, john' on talli ja makasiini. Kamppehet
seisoo pihalla.

Junat ajaa siälä paljo kovempaa vauhtia ku Suames; nuan 80 km tiimas.
Mutta vaunut on huanompia ku meillä. N'oon likaasen näköösiä,
kulunehia. Vaunus käytävä ei kulje pitkipäi vaunua niinku meillä,
vaan poikkipäi. Joka vaunun kyljes on kymmenkunta ovia ja sellaases
poikkiosastos on tilaa 6 hengelle. Ovet suljethan tarkasti ennen
lähtöä, eikä pirä kurkistella oviklasista pihalle, sillä yhtäkkiä
voi tulla huiskata toinen juna vastahan ja hairata herralta pään
mennessänsä, jos ei se oo kovin lujas.

Ku Perliiniin tullahan, ajethan ainaki nuan puolituntia esikaupunkien
lävitte, jottei sitä oikee tiärä, koska on kaupunkihin tullukkaa,
ennenkuin juna toppaa ja ihmiset lähtöövät hyppäämähän. Silloo on paras
hairata eväspussinsa kainaloho ja painaa sakkihin. On niis eri hulina
näis suuren mailman asemilla. Mutta ku pussistansa pitää lujasti kiinni
eikä hätääle, niin aina sitä pärjää.

Perliinis lährettihin ensiksi ajamhan kaikki julkiset paikat. Otimma
pirssiauton, mutta jouruumma ajamhan sellaasilla körökärryyllä jotta
silmät päästä varista ja sualet pirinpärin. Ovat nii saksalaasia,
jotta kaikis vosikka-autoos käyttävät umpikummia, jokka kolistaavat
pirut irti ihmisestä, vaikka koittaas olla kuinka jumalinen. Käytihin
Brandenburger-torilla, Sieges-Allee, Sieges-Seule, monet museot,
valtiopäivätalo, ja mithän mahtavia pykninkiä kaikki olivat, mutta
lopuksi ajettihin Perliinin suurehen hianohon ulkoilmaravintolahan,
»Krollihin», Sieges-Seulen luona, siinä suuren oopperan viäres. Mösjöö
Tommila seliitti kylmästi jotta: täällä m'oon ollu ennenki.

Se oli komia puistoravintola, rautapetooni-terrassit kaunihit
istutukset, hauskat katokset riippukukkinensa. Suuri orkesteri soitteli
fiiniä musiikia ja Mösjöö-Tommila keskusteli syvällisesti kyypin kans
ruakalistasta, viiniistä ja parahista samppanja-merkiistä.

Fiiniä s'oli istuskella siälä kukkapurkkien ja kahisevan silkin
keskellä kukkaterrasilla.

Ja tyyristä.

Siältä lährettihin kattomhan Sieges-Alleen suuria marmori-veistoksia,
jokka seisoovat suaras preussilaases rivis kahrenpualen komjaa
puistokatua. Oli siinä keisarin kuvia jos jonkinlaasia, oikee kunkku
poikinensa, kaikki historiallisesti ja saksalaasesti tarkkaa tyätä.

Mutta sitte sanoo Mösjöö-Tommila jotta:

— Käyrähän ny siinä kuulus »Unter den Linden» kaffilas, johna
suamaalaaset pruukaavat istuskella. Käytihin siäläki. Se oli karulle
avonaane ravintola, johna ei ollu etuseinää ollenkaa. Karullaki oli
viälä pöytiä, johka tarjooltihin ruakaa ja juamista. Saksalaaset joivat
vain kaljaa, »piiriänsä», ja söivät nahkalaukustansa voileipiä. Saksas
on joka ihmisellä, niin miähellä ku naisella jonkillaane tuamarin
nahkalaukku aina följys, johna ne kuljettavat tavarootansa ja evähiä.
Ulkomaalaasen tuntoo heti siitä, jotta niil' ei oo nahkalaukkuja ja
ravintoloos juavat muutaki ku olutta.

— Ooooh! — huurahti Mösjöö-Tommila justihin ku mä pistin piffinpalaa
poskehe, — Quelle ce femme? — ja näytti sormella yhtä kaunista neitiä,
joka istuu pöyrän ääres toisella seinää.

— Mitäh? — kysyymmä me, jokkemma franskaa ymmärrä. —

— Oo, teitä minun rakkaat tyhmät maamieheni, jok'etta parleeraa
franseeta. Ettekö näe tualla kaunista madmuasellia?

— Tua flikkako tuala?

— Se juuri, kom sii, kom saa, ce bon! — Minä tahdon tarjota hänelle
kuahuvaa samppanjaa! — riehuu Mösjöö-Tommila. — Ette saa pahastua
veikkoset, että minä olen niin ranskalainen — —

Meirän ei tiätysti passannu panna Mösjöö-Tommilaa vastahan. Se lähretti
sanan kyypillä sille neitille, pyyti pariksi tunniksi oppahaksi
automatkalle.

Ja neiti tulikin.

Mösjöö-Tommila, joka vissihin oli entisestä tuttu neitin kans,
esitti meirät sille ja seliitti, jotta se on harvinaane kappales
Thüringenistä. Kun oli syäty ja vähä viinillä virutettu hampahia,
lährettihin taas autolla kattelemhan kaupunkia. Me istuumma kaverin
kans etupenkillä autos ja Mösjöö-Tommila keskusteli vilkkahasti neitin
kans takaistuumella. Ja aina välhin kuuluu niinku lehmä olis vetäny
takakoipensa syvästä savesta.

Viimmee mä rupesin epäälemhän, käännyn ympäri ja kysyynki jotta:

— Ettähän te vai siälä peräpenkillä pussaale? —

— Oooh, te rakkaat tyhmät maamiäheni! — huitaasi Mösjöö-Tommila. — Mitä
te ymmärrätte näistä suuren mailman tavoista!

— No pruukathan sitä meilläki silloo tällöö tärähyttää — —

— Jo on aika epeli — tykkäs kaveriki kuivilla suin ja pyhkii huuliansa.

Illalla jo lährettihin Perliinistä ja se Mösjöön opasneiti saattoo
meitä uskollisesti asemalle asti. Raskas oli eronhetki, n'otta
Mösjöö-Tommila sanooki, jotta:

— Jos ei mull' olsi niin paljo tuttuja madmuasellia Pariisis, nii mä
ottaasin tämän Freulein Thüringenin joukhoni Pariisihin asti.

Heti sitte lährettihin, ku Mösjöö-Tommila oli viälä kerran pussannu
fröökynää kärelle. Kyllä ne suuren maailman tavat on sellaasia, jotta
aiva me pakkasimma mennä sekaasinsa. Mutta oli se hyvä jotta meill'
oli se Mösjöö-Tommila joukos, jottei me aivan puuhevoosilta näyttäny
kaverin kans.

Taisi olla jo hyvästi pimiä ku Perliinistä lährettihin pikajunalla
painamhan Kölnin kautta Pariisia kohre. Ainakin tuntuuvat kaikki
tavalliset pasiseerarit kovasti väsynehiltä ja fletkuusilta ku
makuuvaunuhu kontittihin. Ja paljo meit' oliki suamalaasia samas
matkas, kokonaasta neljä makuuvaunullista. Niis' oli urheelijoota kaks
vaunullista, ja meitä joukkoho lähtenehiä sivilistiä, huutosakkia,
niinku meitä karahteerattihin, toiset kaks vaunua. Mihkä osastoho vai
päänsä pisti, nii joka paikas puhuttihin suamia, n'ott'oli aiva ku
Suames olis reissannu, sillä erootuksella vai, jotta ei ruattinsanaa
kuullu koko matkalla.

Siin oli vähä sellaasta kiirusta ja sekaasta se makuupaikkansa
ettimine, jotta Mösjöö—Tommilanki kapsäkit joutuuvat muiren ihmisten
pussien joukkohon, eikä Mösjöölle ittelle tahrottu löytää paikkaa
ollenkaa. Se ku oli nii liikutettu siitä erosta sen fröökynän kans,
jotta vaikka se olis istunu mihkä penkkihi, nii aina hetken päästä
jokin pukkas kylkehen jotta:

— Anteeksi, täs on mun paikkani!

Ja Mösjöö, jok' on rauhanmiäs ja aina kohtelias, nousi ylhä, teki
fiinin kumarruksen ja jenkkas seuraavahan osastohon.

Min' olin jo nukkunu hyvän aikaa, ku Mösjöö ummes silmin yäpaita käres
ilmestyy mun osastohoni ja kysyy jotta:

— Pardong mösjöö, voitteko sanua, herraseni, onko minun sänkyni tuotu
tänne! — Se pitäisi olla tässä junassa mukana, mutta minä en jaksa
käsittää, minne se on joutunut — — Ihmeellistä — — Mutta sehän on
Jaakkoo! Hyvä veli pelasta minut noiden Holopaisten käsistä.

— Minkä Holopaisten? —

— Herra Jumala, minä tulen hulluksi! Koko juna on täynnä Holopaisia!
— voihkii Mösjöö. — Minä olen etsinyt sänkyäni, ja mihin vain olen
tullut, joka paikas on Holopaisia. Miehiä ja naisia, kaikki ne on
Holopaisia. Tualla oli koko vaunu Holopaisia täynnä. Aina vain
sanottihin, vaikka olisin minne mennyt:

— Anteeksi, tämä kuuluu Holopaisille!

Löyrettihin se lopuksi toki Mösjöön sänkykin.

Tyytyväisenä Mösjöö oikaasi siihen ittensä ja huakaasi:

— Koko Holopaisten sukukunta on lähtenyt Suamesta liikkeelle! —

Aamulla oltihin Kölnis. Se oli paljo siistimpi ja hauskemmannäkööne
kaupunki ku Perliini, johna kaikki taloot on kolisavusta mustia ja
likaasia. Kölnis on komeeta puistokatuja, rakennukset vaihtelevia.
On ahtahia kiamurtelevia keskiaikaasia katuja, satavuatisia vanhoja
taloja, luasteri- ja kirkkoraunicota ja niiren rinnalla uurenaikaasia
loistohuviloota. Kölnin vanha tuamiokirkko oli nimensä arvoone ja
Reinin mahtava silta saksalaasen teutoonihengen puhuva ilmennys.
Franskalaasten miähitysjoukot Reininsillan molemmis päis seisovien
jättiläiskokoosten kivisten keisaripatsahien juurella näyttivät
hyttyysiltä härjän sarvis. Pari tuntia me suamalaasroikka kiärtelimmä
Kölniä suurilla autopussiilla ja kattelimma ympärinsä. Käytihin
ravintoloos pistämäs vähä sapuskoota poskehen ja olutta maaruhun ja nii
taas junahan.

Kyllä näki jott' oli tultu teollisuusmaahan. Tehtahia ja savupiippuja
joka pualella. Pelkias oli tehtahan piippuja ku honkia mettäs.
Ykstoikkooseksi se pakkas käyrä kattella sellaasia näköaloja; ei ollu
eres korttipakkaa joukos. Nälkäki rupes tulemhan eikä meirän juna
seisonu sen enempää asemilla, ku että parahiksi kerkes suklaapussin
ostaa, n'otta s'oli yhtehe aikaa oikee murheellista menua.

Franskan tullis meinas tulla tappelu. Sellaaset pikkuuset
mustapartaaset franskalaaset äijänkänttyrät meinasivat viärä meiltä
paperossit kapsäkiistä joka miäheltä. Ei olsi muka saanu tuara rajan
yli muuta ku 20 suamalaasta paperossia, ja meill oli niitä plakkarit
täynnä ja loput kapsäkiis. Siinä tuliki eri pulina ja kiälillä
puhumine, mutta loppu oli se jotta me voitimma ja pirimmä paperossimma.
Mutta kyllä siinä kans piti mekastaa ja huitoja molemmin käsin oikee
hiespäin. Ja tupakin pistää tullimiähenkin suuhu, ennenku se oikee
käsitti, mitä me meinasimma.

Sitte sitä mennä jurrattihin koko päivä kylien ja kaupunkien läpitte ja
tuumattihin vai jotta minkähänlaane se Pariisi oikee on. Lentääköhän
siälä heti flikat kaulahan — — —



PARIISIA KATTELEMAS.


Vaikka kyllä lujaa ajettihin, nii kaks tiimaa kumminki myähästyttihi.
Vasta klo 12 yällä oltihin Pariisis Pohjoosella asemalla eli niinku ne
franskalaaset sanoovat Gaar dy Noordilla. Ei sitä oikee tiänny, koska
sitä Pariisihi tultihinkaa, ku mahtavaa kaupunkia oli ollu jo ainakin
kaks tiimaa ennenku juna toppas. Silloo me pussit ja kassit käthhen,
nytkähytettihin housuja ylemmäs ja nii astuttihin silmät tapilla
junasta ku maalaaset ainaki jotta

— Hoo-oh soo-oh, tämäkö se ny on se mailmankuulu Pariisi —

Ihmisiä oli kovasti vastas ja aiva me olimma mennä sekaasinsa ja
vähält' oli jottei me jo pyärtäny takaasi ku koko asemasali oli täynnä
aiva tavallisia suamalaasia, jokka hurrasivat ja huutivat jotta:

— Hei hei hei, Suami eläköön! — Terve tultua kaupunkihi! — Kah päivää!
Ook säki Jaakkoo tullu? — No terve miäheen, mitäs Vaasahan kuuluu? — —

Peijakas viäkhön, meni koko tämninki penkin ala, ku oli ku ei olsi
Pariisihi tullukkaa. M'otin nii noukkahani jotta huitaasin vai mahtavaa
toisella kärellä ja sanoon jotta:

— Ai dunt noo, wat jusej! — Parlee vu vai frangseeta, perttanan poijat,
ku kerran ollahan Pariisis! — Kyllähän tuata suamia saa aina puhua
kotonaki —

Me olimma tilannehet etukäthen huanehen jottei meirän trängänny muuta
ku ottaa auto ja sanua jotta:

— Hotel Reshinaa, Ryy Masagraan, anna huippia äijä!

Tämän hotellin nimen ja osoottehen m'oIimma kaverin kans
Mösjöö-Tommilalta oppinehet nii hyvi puhtaalla franskankielellä n'otta
se meni ku ittestänsä. Oli mihn' oli ja tuuli mistä tykkäs, nii ei
tarvinnu koskaa muuta ku ottaa auto ja prätistää nua sanat — sitä paree
jota pahemmin ne nenällänsä veti — nii aina tultihin n'otta plutkahti
oman hotellin ethen.

Me olimma matkasta nii väsynehiä, jotta heti ku hotellihi päästihin,
nii suaraa sänkyhy ja kuorssattihin vähä hartahasti n'otta oikee oli
aamulla nenä kipiä ja paisuksis siitä tärinästä, mutta kyllä sitte
kans oltihin friskiä poikia. Ja heti aamusta lährettihin kaupunkia
kattelemhan ja suuri se pehkana oliki. Meill' oli neljä päivää aikaa
kiärtää ja kattella ja me otimma sen asian oikee perinpohjaasesti.
Meirän veljesroikkamma kulki joka hoolas, kolus kaikki teparttaamentit.
Mutta lujalla siinä oli ja kiirusta sai pitää n'ottei tahtonu keriitä
kotia ennenkö kahreksan aikoohi aamulla. Välhin oltihin nii väsyksis
n'ottei tahtonu millää jaksaa portahia ylhä. Vahtimestarin piti usee
perästä puntata.

Kyllä täytyy sanua, jotta eri kylä s'oon se Pariisi kaiken pualesta.
Pinta-alaaki on kuulemma 78 neliökilometriä ja esikaupunkiinensa
sanothan olevan asukkahia tuas 5 miljoonaa; s'oon melkeen kaks kertaa
eneet ku koko Suames. Siitä sen arvaa mikä kihinä ja kuhina siälä
karuulla kans sitten on. Suurimpia puistokatuja sanothan bulevardiiksi
ja niitä siälä on jos kuinka pitkältä ja paljo. Saa tuntikaupalla
mennä pökkööttää samaa katua, eikä loppua näytä tulovankaan. Ei
siälä jalkapatikas jaksa pitkällekkää potkia ja sitä varte käytethän
junia, raitiovaunuja, linjaautoja, maanalaasia sähköratoja, jokka
mennä rytistäävät n'otta henkiä salpaa. Mutta pian niillä kans pääsöö
kaupungin toisesta lairasta toisehen eikä kyyttikää oo ollenkaa
tyyristä. Kovasti mukavia on n.s. »taksit» eli taksa-autot, joita siäl'
on kymmeniätuhansia. Pohjamaksu on 75 santiimia, Suamen rahas silloon
1:50 mk ja matkan mukhan kohuaa maksu aina 20 santiimilla. Sellaasella
nopialla ja mukavalla autolla saa laskettaa monia kilometriä 10 Suamen
markalla, nii jotta autolla ajelu on siälä paljo halvempaa ku meillä.
Mutta yleene tapa on jotta kuskille annethan viälä 10 prosenttia
juamarahaa.

Juamarahan käyttö onkin Pariisis niin yleestä, jottei suamalaanen esti
tahro hoksatakkaa kelle kaikille niitä lanttia pitää lykätä. Mutt' ei
tarvitte peljätä, jotta siinä skantaali tulis, kyllä ne itte kukin
pitäävät varansa ja muistavat osansa vaatia. Ottavat oikee kovillekki,
jos ei meinaa antaa. Sanua tuiskaavat jotta, mitä se on herra, maksakaa
pois vain. Kun menöö teatterihin, ravintolahan, varieteehi ja melkee
mihkä vain, nii heti lentää vastahan jokin haarahäntä ottamhan lakkia,
takkia eli sateenvarjua. Kovasti on kohtelias, kumarteloo ja hymyylöö
jotta: olkaa hyvä — ja nii viärähän herran mösää johki naulahan jotta
vinkuu. Ja poislähties tuarahan taas selkä kumaras ja vinoottaan jotta
vassokuu — ja lantit käthen!

Sitte on viälä ovenaukaasijoota ja useen niin nättiä ja koreeta
flikkoja; jokka heittäävät häntää ja kattoovat silmihin nii suloosen
korjasti jotta rahapussi tahtoo hypätä ittestänsä herran plakkarista
ja pakkaa lykkäämhän flikalle liijankin suuria rahoja. Kättä perhän
vilkutethan ja sanothan jotta:

— Tulkaa pian takaasi!

Ja moni tulookin, eikä turhaan, kunnes oppii Pariisin tavoolle.
Teatteris on erityysiä paikannäyttäjiä, eikä niistä kiittämällä pääse,
vaikka kuinka pokkaas. Markat pois vain ja koville otethankin. Jos ei
heti lykkää lanttia kourahan, nii melun nostavat jotta kaikki suu auki
kattomhan jotta:

— Mikä moukka se tua on, jok'ei hoksaa maksaa flikalle?

• Kyllä siälä kovasti palvellahan ja ollahan huamaavaasia viarahan
kukkarolle. Ja ku ulkomaalaasilla, jokka sinne ovat mekastamhan ja
rypemhän tullehet, on rahaa, nii mitäs siinä, antaa setelitukkujen
lentää, saahan niitä joka aamu pankista uusia. Ja hauskaa on. Ja
monellaasta.

Niin mä tykkäsin, jotta koko Pariisi onkin tehty ja tällätty vain
ulkomaalaasia varten. Ei ne franskalaaset itte paljokaa niis
ilonpiroos oo mukana. Ne hoitaavat vain ruljanssia ja kattoovat,
jotta ulkomaalaasill' on lystiä ja lämmintä. Kaikki nua lukemattomat
tairemuseot, palatsit, puutarhat, oopperat, varieteet, sirkukset,
tanssisalongit ja jos jonkillaaset huvi- ja ilopaikat ovat vain
ulkomaalaasia varte. Ja niin se on, jotta satojatuhansia eri
kansallisuuksia siälä kulkoo vuaret ympärinsä kattelemas ja mekastamas.
Ei oo New-Yorkki amerikkalaasille mitää, Pariisihin pitää siältäki
lähtiä ku oikee lystäällä tahrothan. Siinä sivus on sitten viälä
se siunattu »taire», jonka nimellä ja varjolla saa ja passaa tehrä
mitä tykkää. Onhan siälä Pariisis tiätysti vakavaa ja torellista
tairettaki, samoon tiärettä, mutta humpuukia ja hulinaa s'oon
pääasia. Pariisi s'oon suarahan sanojen yksinkertaasesti maallisten
mekastusten puuronsilmä. Moraali ja siveellisyys näyttää siälä olevan
herraparatkohon paljasta kuttaperkkaa. Hoitakhon kukin asiansa ja
aapiskirjansa kuinka tykkää, ei siihe viranomaaset sekaannu eikä
estettä paa. Keskellä yätäkin, ja yä se onkin Pariisis varsinaane
päivä, saa nährä iloosen seurueen kulkevan keskellä katua tanssien ja
laulaan täyttä kurkkua. Poliisi kattoo päältä, lysti loistaa senki
silmistä ja saattaa kapulallansa lyärä tahtia. Elämä hotellils on omis
huanehis yhtä vapaata. Ei siälä juuri suhriteta vaikka kymmenestä
kurkusta verethän torvet suarina ja syrämmen pohjasta Anssin-Jukkaaki
viiren aikahan aamulla.

»Herrooll' on hauskaa» — sanoo huanepalvelija, eikä verä ollenkaa
noukkaa sikkarahan, sillä se ajatteloo juamarahaa, ku herrat lähtöövät.
— Ja sit'eivät herrat ajattele.

Hotellia ön Pariisis joka toises taloos. Ei tarvitte peljätä,
jottei siälä yäsijaa saa. On niinkin suuria, jott'on tuhannen
matkustajahuanesta. Sen arvaa sanomata jotta n'oon sisustettu ja
kalustettu kaikella mahrollisella loistolla ja mukavuurella. Hinnat
on sen mukhan, mutta 20 frangin huanes on jo sellaane, johna passaa
huanonpualeesen keisarinkin käännyyllä. Pääasia huanehes näyttää
olevan mahrottoman leviät ja hyvin raurootetut sängyt, suuret
peilioviset vaatekaapit ja erityyset ja erikooset pesualtahat, joist'ei
ensikertalaane honaa mitää, ennenku kysyy. Suu siinä jää auki ja naama
sellaaseksi jotta:

— Vai nii, vai sillä lailla ja oikeeko sitä varte — —

Hotellihuanehien hinnat vaihteloovat kuinka rookaa. Voi olla kaks
samallaasta hotellia sisältä ja päältä, mutta toises maksaa pualta
enempi kaikki ku toises. Samoon on ravintoloos hinnat. Sama ruaka,
samat juamat, mutta hinnat kahta tyyrihimmät. Likööriklasi maksaa yhres
paikas 4 frangia, toises 3, kolmannes pualitoista ja koko siistis
pikkuravintolas, jok'on aivan viäres, vain 75 penniä. Yleensä juarahan
ravintoloos vain klasiittaan parempia juamia. Kyypparit on mennä päästä
sekaasin ku pohjoosmaalaaset komentaavat jotta:

— Pottu pitää jäärä pöythän!

Siinä tarvithan itte hotellin isäntä, ennenku se kumma ja summa
selviää, mitä koko putilkka maksaa. Ja sivupualehen jäävät isäntä ja
kyypit kattelemhan hulluja ulkomaalaasia, jokka maksaavat 50 frangia
munkkiheelasta, vaikka sen saa viäreesestä viinapuarista 28 frangilla.
Itte franskalaaset tilaavat vain piänen klasin halpaa viiniä, klasin
kaffia tai mehua ja katteloovat vesi kiälellä ulkomaalaasia pohatoota,
jokka heilutteloovat laskun maksos saran frangin suuria ja koreeta
seteliä.

Olo ja elo on Pariisin hianooski ravintoloos kaikista kankeesta
pöytätavoosta vapaata. Siälä näköö kunkin syävän kuinka tykkää, kynsin
hampain. Sivullisist' ei välitetä juuri mitään, paitti kaikista
hianoommis n.s. perhehotelliis. Ruaka-annokset ovat tavallisesti
nii suuria, jotta yhrestä piisaa kahrelle. Niin siälä kans yhren
portsuuna jaetahan kahrelle, kahren kolmelle j.n.e., eikä siin'oo
mitää tavatoonta, s'oon aivan yleestä. Hyviähän n'oon franskalaaset
ruakalait, mutta outoja ovat monellekki. Varsinkin harmitti meitä se,
jotta liha oli paistinakin aiva veristä. Me kuljimma ravintolasta
toisehe ja ettiimmä sellaasta, josta saisimma ruakaa suamalaasehe
laihi. Viimmee otimma ittellemmä yhren piänen ravintolan aivan
hotellimma likiltä ja rupesimma itte köökkimestariiksi. Menimmä
keittiöhön, seisoomma kaasukeittiön ääres, viisasimma ja näytimmä
kuinka meille pitää lihat paistaa. Pian ne kokit oppiivakki ja
iloosesti kokkaroottivat meille sitten parin viikon aijan. Ruakalajien
nimet oli tiätysti kaikki franskalaasia ja siin'oli aluuksi eri
klottaaminen, ennenku päästihin kärryylle.

Se keittiöhön meno sai alkunsa siitä, ku meirän Mösjöö-Tommila
mahtavuuksisnansa trossas, jotta hän kyllä ymmärtää näiren
franskalaasten räättien päälle. Sanoo jottaL

— Ku me nyt oomma kerran Pariisis, nii me tiätysti syärähän oikia
Chatobrianki, ja tilas kans.

Kun ne »satopriangit» monellaasten ruakaöljys kastettujen vihannesten
kans tuathin pöytähän, nii koreeta n'oli nährä. Mutta ku Mösjöö sitte
suuta maiskutellen veti veittellä piffin syrjästä palan, nii veri
truiskas ja raaka liha irvisti vastahan.

Ei se mitää puhunu, koitti vain pistää poskehen ja niällä. Ja me
kaverin kans tiätysti peräs. Koitettihin nirhata sitä lihanpalaa
ympärinsä, purra ja niällä ja huhtua viinillä alha. Mutta kun toistensa
päälle sitte vilkaastihin nii, nii olthin ku lahtisikoja naamasta:
veres koko truuttu. Siihen se jäi meiltä koko fiini satoprianki. Nii
julmaa ja kovasti fiiniä ku se meirän syäminen oliki, remahti siitä
lopuksi aikamoonen nauru jotta:

— Eikhän Mösjöö tilata viälä toinen satsi?

Mutta Mösjöö otti nii ittehensä jotta lähti suaraa päätä ravintolan
keittiöhön ja ku oli siälä aikansa pullikoonu, nii jo tuathin tukevat
ja hyvin paistetut suamalaaset sianlihakotletit.

— Täm'on nyt poijat »pork rotii», jottas tiärättä! — mahtavootti Mösjöö.

Muttei ne kommellukset siihe loppunhet; pahin munaus tuli lopuksi,
ku Mösjöö tilas jälkiruakaa. Me kaverin kans syäthin jotaki kräämiä
päälle, mutta Mösjöö seliitti jotta hänen vattansa ei siärä sellaasta.
Hän tahtoo »viillettyjä omenoota». Se tilas sitte jotaki »pom'ia» ja
oli syvästi loukkaapunu ku flikka toi sille — paistettuja perunan
paloja!

Omena ja peruna on kuulemma melkee samoon franskankiälellä ja meirän
Mösjöölle tuli katala mistaaki, josta s'ei kärsiny kuulla puhuttavankaa.

Me kotoonnuumma siinä hotellis nii, jotta teimmä ittellemmä aivan
oman ruakalistan, jottei tullu sekaannusta. »Voo a la Myrrha» (Myyrän
vasikanlihaa), »Kotlet a la Kolehmaine» (Kolehmaisen kotletti), »Piff a
la Peltone» (Peltosen piffi), »Potaash de la Fintupp» (Fintupin soppa),
»Omelett Finlandais» (Suamalaasten munasotku) — mutta harikot ja muut
hapankaljat tilattihin aina »a la francee».

Paljo siäl'oli Pariisis katteltavaa, monet suuret museot ja
tairekokoelmat, maailman kuuluusat puutarhat Tuileriat ja muut mahtavat
julkiset rakennukset, kuninkahalliset linnat ja yksityysten palatsit.
Muistomerkkiä ja veistokuvia jos kuinka paljo. Tarvitaas kuukausia
jos kerkiääs niitä tarkemmin syynätä. Muutamas mekki käyymmä. Se
Louvren kuuluusa museo oli niin mahrottoman suuri ja paljo huanehia,
jotta hyssytellä sai hyvällaasesti että päivänmittahan läpi pääsimmä.
Kuvatauluja, suuria ja piäniä, oli siälä satoja huanehia täynnä.
Siäl'on Italian, Hollannin, Espanjan vanhojen mestarien tauluja
sylikaupalla. Oli se kuuluusa Monna-Liisakin, joka täs joku vuasi sitte
varaastettihin mutta saatihin kumminki takaasi.

Kiärän näköönen flikka s'oon. Kattella luimisteloo kulmiensa alta jotta:

— Mitäs tykkäät pihlajanmarjoosta?

Yhrellä silmällä vain saatoon mäkin sitä silmihin kattella.

Monta suurta huanesta oli täs entises kuninkahallises linnas, josta
nyt on tehty museo, viälä siinä kunnos, kun ovat ollehet kuuluusien
kuninkahien viirennen- ja kuurennentoista Lutviikin aikana, jokka täs
samas raris huushollia ja hovia aikoonansa pitivät. Siäl'oli Lutviikin
kirjootuspöytä, pännä, sakset ja sikillit, mutta Lutviikia ittiä ei
näkyny. Kattelin sen kaunihin Maria Anttuanetin mahtavaa sänkyratia
jotta:

— Vai täs s'oon sekin Maija aikoonansa peppurehtanu? — Joo, joo, mahtuu
mahtajat maanrakhon, mutta pykningit, sängyt ja huushollikapinehet,
niinku tua Lutviikin nuuskatoosaki, tänne jäävät. Mitäs sillä sitte on
väliä, onko ihmine elääsnänsä trenkinä hakannu halkoja toiselle, vai
ähkyny rikkauttansa ja puhkunu mahtavuuttansa, komeellu, komennellu
ja kurpinnannu toisia? Kummastakaa ei oo, ei isännästä enempää ku
trengistäkää enää aivastusta jälellä.

Siälä entisten kuninkahien sänkykamaris muistuu miäleheni yhren vanhan
kreikkalaasen filosoofin lystiksensä kirjoottama juttu rikkahan ja
köyhän miähen kualemasta:

Se rikas miäs oli ollu suuri herra. Oli vippakonstiilla, vähinsä
alkaappäältä varaastamallaki ja sitte muutoon puljuttamalla saanu paljo
rahaa ja valtaa, »sivistystä» ja tiätysti ystäviä ja hännänkannattajia,
n'otta s'oli lopuuksi siinä maas aika porho. Tapatti viimme
hallittijanki ja rupes itte keisariksi. Mutta kesken kaiken tuli
kualema ja sanoo jotta:

— Nyt lährethän!

Keisari pani vasthan ja koitti seliittää jotta:

— Mull'on niin kovasti asiat levjällänsä ja viälä paljo tekemätä, jotta
min'en ny tahro oikee keriitä!

Mutta se viikatesmiäs sanoo vai jotta:

— Ne saa ny jäärä ne sellaaset — — Täs on justhin kuallu yks köyhä
suutarikin ja mun on määrä viärä teirät molemmat samalla paatilla
Tuanelan virran yli.

— Orota nyt eres hetken aikaa — tykkäs keisari — Ja joutaahan se yks
vaivaane suutari siälä paatis sen verran orottaakki, jotta mä saan
määrätä asiani, kuinka pitää olla mun jälkheni ja kuka mun tavarani saa.

— S'oon aiva turhaa! — sanoo viikatesmiäs. — Tuu pois nyt vain.

Ja ku se ruhtinas rupes panhon vasthan, nii viikatesmiäs siappas
korvista kiinni ja karjaasi jotta:

— Nyt mennähän, suutari orottaa!

Ja nii kans menthin.

Paatis istuu jo kauan sitte se suutari iloosena ja tyytyvääsenä jotta:

— Eikö jo pian lähretä.

Sitä imehteli se ruhtinas ja kysyy jotta:

— Kuinka sä nuan iloonen oot? —

Ja siitäkös suutari seliittämhän jotta:

— Pääsin nuasta vihliääsistä lestoostani, katkennehesta naskalista ja
kenkärauskoosta, hyyrynmaksosta ja kylmän kynsistä. Ilolla mä jätän
koko omaasuuteni, lestipussini sinne, viäkhön kuka tahtoo, syrämmestäni
annan — —

Kuka tiätää kuinka syvhin ajatuksihin m'olsin siinä vaipunukkaa, jos ei
se Mösjöö-Tommila olsi nykäässy käsivarresta ja sanonu jotta:

— Mitäs me näistä vanhoosta romuusta kattelemma! Lährethän me
»Punaasehen myllyhyn», siälä s'oon elämä! — —



PARIISIN PUNAASES MYLLYS.


Pariisin monista kuuluusista huvipaikoost' on se, jota sanothan
»Punaaseksi Myllyksi» kaikkihin kuuluusin. Ja vaikkei sitä piretäkkää
ensiluakkaasena varieteena, nii kyllä siälä vai jokahinen, joka
Pariisis käy, pistäytyy. Sanokhot kukin luakista mitä tykkäävät, mutta
eri mylly s'oon kumminki ja hauskempaa siälä vai pakkaa olemhan, ku
niis, joita pirethän parempina. Kyllä me kolusimma ne kaikki, Kasinoo
dö Parii, Olympic, Foliipersheer, Ampasadöörit ja monet muut, mutta
niis oli se vika, jotta niis oli kovasti paljo valmista ohjelmaa
katteltavana — mutta Punaases Myllys sai kukin pitää sellaasta
mylläkkää ku itte tykkäs. Ja sehän se parasta ohjelmaa kumminki on!

Se Punaanen Mylly sijaattoo Montmartren kaupunginosas, johna enimmät
muukki hulinapaikat on. Ennen sillä paikalla on kuulemma ollu oikia
vanha mylly, josta sitte se huvipaikka tehtihin, mutta se on sitte
palanu ja tilalle on rakennettu suurempi teatteri ku Helsingin
Kansallisteatteri, jonka mallinen se Punaanen Myllyki on sisältä.
Sen pääkäytävän yläpualella on punaasista sähkölampuusta tehryt
myllynsiivet, jokka kaiken yätä pyäriivät. Ilonpito alkaa vasta
pualenyän jälkhen ja kaikki karut on valaastu tuhansilla sähkövaloolla
n'otta s'oon yhtä tulimerta koko kaupunginosa. Yäkahviloota, teatteria,
varieteeta ja tanssisalonkia on joka taloos ja soitto ja tanssin
humu kuuluu joka ovesta. Ihmisiä kuhisoo sakiana karuulla, autoja
tuloo ja menöö. Fiiniä silkkipyttyherroja, kirjavia sakilaastyyppiä,
paksuja isoomaha-pohatoota, erifärisiä naamoja, pikimustia neekeriä,
keltaasia jaapanilaasia, konkkanoukka-enklantilaasia, piäniä vikkelöötä
franskalaasia ja jos jotaki sorttia väkiä siinä vilisöö. Ja tuntuu
siltä, jotta kaikki on hyvällä ja iloosella päällä, naurunremakkaa ja
iloosta pulinaa joka pualella.

Paljo menöö väkiä Punaasehe Myllyhynki. Sinne mekki Mösjöö-Tommilan ja
kaverin kans painumma.

Ihmisiä oli kaikki paikat täynnä, ja musiikki pelas n'otta katto
kohooli. Ku toinen soittokunta lopetti, nii töine jatkoo ja koko se
mahrottoman suuri ympyriääne sali oli tupate täynnä tanssivia paria.
Kaiken yllä yhtämittaane kohu, ilo ja nauru. Se tanssiva ihmisläjä
siinä laattialla porisi ja kuahuu ku pärinäpata. Samppanjakorkit
paukkuuvat ja erifärisiä keijukaasia lenteli vasthan joka taholta
n'otta henkiä salpas.

Tuskin m'olimma kaverin kans keriinny pöythän istua, ku Mösjöö jo mennä
paasootti yhren krepuhännän kans tanssin tohinas keskellä salia ja
huikkas meille jotta.:

— Hei te tyhmät rakkahat maanmiäheni! Tämä se on elämää! Min'en lähre
enää koskaa Suamehe — —

Kyllä s'oli niin villi miäs se Mösjöö-Tommila, jotta oikee meitä
peljätti.

Ku takaasi tuli, niin kovasti oli hämmästynv jotta:

— Täm'on veljet tavallisen kansan puali. M'oomma tullu väärähän salihi.

— Tuall'on kuulemma herraan puali! —

Se vei meitä toisehen salihi, john'oli kaikki seinät purkista
peilinklasia, silkkiä ja samettia, kukkakiahkuroota katot ja seinät
täynnä. Laattialla tanssii parikymmentä balettiflikkaa ja viskoo
tulipunaasia ruusuja ympärinsä. Jos oli toisilla kallihia hepeniä yllä,
nii toisten puku ei maksanu penniäkää. Siinä ne pyärii, potkiivat ja
sätkyttelivät sääriänsä n'otta olis pitäny olla pikimustat silmäklasit,
mutta mistäs ne siihen häthän otti. Nästyykillä koitin mäkin
nenänvarttani peitellä.

Humu oli täyres käynnis. Ku koitimma siitä niiren tassijaflikkojen
sivuutte sivupöythän päästä, nii takinhännästä nykiivät, n'ottei
tahtonu irti saara.

Mösjöö sai heti kaulahansa pulskan italialaasen flikan, joka silmät
loistaan ruusukimppua heilutteli jotta:

— Uiii mösjöö...!

Tanssihin menivät ja me kaverin kans tukiimma istumhan yhtehe
syrjäsoffahan, john'oli mukava nojata ja kattella sitä kuhinaa.

Tuas 3—4 aikhan aamulla s'oli parahillansa. Soittokunta veti mitä
kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja
hihkuuvat ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n'otta seinät
täräji. Kirjavia paperinauhoja heiteltihin ympäri salia, paperisilppua
paiskittihin suut silmät täythön, samppanjapullojen korkit paukkuuvat,
monenfäriset valonheittäjät katon rajasta, vaihtelivat färiä salis
ja villi tanssin sekasotku pyärii laattialla. Loistavia, kahisevia
silkki- ja harsopukuja, itämaan ilkosia tanssijattaria sen seittemät
kilkuttimet ja tampuriinit käsis. Siinä keskellä paksuja klanipää
ukkelia, solakoota frakkiherroja, enklanti, franska, espanjå ja koko
Paapelin kiältensekootus ympärillä.

Kaks tukholmalaasta tukkuporvaria, tuas 60 vuatta, klania ja
kauppaneuvoksen vattat, valkooset liivit ja kultaaset knapit, monen
tukholmalaasen hyväntekevääsyysyhristyksen jäseniä, istuu meirän
viäreeses pöyräs ja jutteli ruattia jotta:

— Ja de häär kalla ja fö Pariis, Juuhansson — hihkaasoo töine. (Tämä
s'oon Pariisi.)

— Se på den lilla söötnuusen där, hun e sharmant — vastas toine — den
taa ja! (Katto tuata kullanmurua.)

Pian oli kauppaneuvosten pöyräs koko kasa iloosia kukkaastyttöjä,
jokka kittasivat pullon samppanjaa toisensa perästä ja sitten piti
pappojen ostaa ruusuja korikaupalla. Ne oli 5 frangia kappales, ja
enklantilaasia paperossia, ja paperihuiskia ja samppanjaa — ja kyllä
vai papat ostiki sillä:

— Nu ska vi hålla ruulit, int'e man altti i Pariis! (Ny pirethän
lystiä, ei me aina olla Pariisis.)

— Hö du Juuhansson ja truu ja ska danssa (Kuule J. mä luulen jotta mä
tanssin nyt) — innostuu toine — ja kolme tanssijaflikkaa pyärittää jo
pappaa piirileikkiä. Hiki juaksoo ja naama loistaa — — —

Ilo on katos ja hulina käy.

Mutta sitte tuli salihin yks yksinääne, juhlallisen näkööne herra.
S'oli tuas 50 ikääne ja vissihi enklantilaane. Eikhän se vai ollu joki
pappi eli opettaja, ku s'oli nii kovasti totisen ja juhlallisen oloone.

Mun pisti se miäs heti silmähä ja rupesin kattelemhan sen hommia.
Näytti jotta s'oli tullu vai kattomhan, kuinka syntine mailma
huvitteloo. S'oli puettu oikee enklantilaasen säännöllisesti, jakooski
oli pääs ku puukoolla veretty.

Se istuu tyhjän pöyrän äärehen ja ennenku se kerkes mitää sanuakkaa,
paukahti jo samppanjapottu ja kuahuva klasi oli sen nenän alla.

Se yritti sanua jotaki, ettei se halua, mutta kyyppari vai kohautti
olkapäitä, levitti kätensä ja iloosesti hymyyli jotta:

— Olkaa hyvä! — ja meni.

Herra katteli ihmeesnänsä ku kiartokoulunopettaja jotta:

— Tämä ny vasta kummallista! Ehä mä ny koko pullua ainakaa — —

Mua huvitti miähen hämmästelevä käytös ja samalla huamasin parin kolmen
veikiännäköösen tanssijatytön supattavan keskenänsä ja suunnittelevan
hyäkkäystä.

Mitäs ollakkaa, kaks tanssijaflikkaa lähti yhres tanssimhan ja ennenku
se »kiartokoulu-herra» oli viälä saanu sitä samppanjajuttuansa
käsitetyksi, niin siitä meni ne flikat tanssien sivuu — ja toinen
hairas klasin ja juara litkaasi liämen poskehensa!

Ku herra rupes haukottelemhan ja aukoomhan suutansa — niin se
flikka-pakana liputti kiältä vastahan ja katos joukkohon.

Herra istuu ja puhalteli.

Samas lenti jo pöythän kyyppari ja taas oli herran klasi täynnä.

Herra räpytteli silmiänsä ja sitte aukaasi suunsa äkkiä aiva
seljällensä — ku taas siitä meni sivuu pikkuune siävä piperöösfröökynä,
joka litkaasta lotkaasi herran klasin — ja tuikkas suuren ruusun sen
hämmästynheshe suukkuhu.

Sekös sylkemhän! — Jo rupes tulemhan ääntäki. Nousi ylhä, mekasti jotta:

— Tämä ny on vasta kauhiaa!

Siihen juaksi jo itte kellarimestariki, joka kaatoo klasihi ja kehootti
nopiaa juamhan, ennenku tytöt kerkiäävät.

Ja herra pomilootti ja oli suuttunu.

Meitä sivullisiaki rupes jo harmittamhan, jotta mitä tualla jurtikalla
täälä tehrähän, jok'on ku puuäijä. Siksi iskettihin flikoolle silmää
monesta pöyrästä jotta hus kiinni vai!

Flikat orottivat hetken aikaa, mutta sitte astuu yks sen pöyrän ethen,
teki nättiä niiauksia ja keikisteli ja veikisteli oikee suloosesti.

Mutta se kiartokoulunopettaja istuu vai kylmällä naamalla, piti
klasista lujaa kiinni ja marisi jotta:

— Noo! (ei) — ja puristeli päätä.

Flikka koitti taputella sitä mörökölliä poskelle, mutta se vai:

— Noo, noo — — —

Mutta silloonkos flikka äkkiä molemmin käsin otti ja pörrötti sen äijän
tukan, jok'oli ollu nii fiinillä jakooksella, n'otta s'oli hassallansa
ja pörrös ku uuniluuta!

Herra pomppas pystyhy aiva pleikinä ja huuti vahtimestaria jotta:

— Täm'on kamalaa!

Sinne juaksi kyypparia häntä suarana, ne pyyteli anteeksi ja
pokkuroottivat. Samalla siihe tukkii kymmenkunta flikkaa, jokk'oli
samas juanes ja ne ku pulittivat ja plotisivat nii joka pualelta, jotta
herran puheest'ei kuullu sanaakaa.

Suu vai käy ku kanelilla.

Se huitoo käsin ja riahuu, mutta joka sormes kiikkuu ja kinnas korja
balettiflikka silmät sulooses sikkaras ja huulet supulla jotta:

— Pappakulta, hassuhan sä oot — — —

Toisia kiikkuu kaulas, toisia takin hännäs ja lempiää väkivaltaa
käyttään vetivät ne sen marisevan äijän keskelle salia yhres rymäkäs
ja rupesivat pyärittämhän ja tanssittamhan joukolla. Kyllä se koitti
jurrata vastahan ja seisua kankiana, muttei siinä auttanu. Se
kukitettihin joka knapinläpehe tulipunaasilla ruusuulla, kiaroottihin
ympärinsä kirjavilla paperilangoolla ja pyäritettihin jotta hiki
poskista pruuttas. Ja koko muu yleesö nauroo ja huuti joukkohon.
Viimmee se flikkaroikka kuljetti sen likille suurta samettisoffaa,
jolle sen kaatoovat läkähröksis ja istuuvat päälle.

Ei jaksanu äijäparka enää. Suu vääntyy kankiahan hymyhy — — —

Flikat sai kaataa samppanjaa suuhu ja pyhkiä ruusuulla truutun.
Molemmilla polvilla istuu nättiä flikkoja käret lujasti kaulan ympäri,
toisia konttii olkapäillä, pehmooset kissintassut silittelivät leukaa
ja poskia — —

Mitäs voi siinä miäs?

Ku oli saanu vähä hengähtää ja tukkaansa sortteerata, nii otti klasista
kiinni, ja kilisteli koko paholaaslaumansa kans. Pulloja rupes
lentämhän pöythän ja hetken päästä koikkaali sekin miäs ku karvaane
Fauni flikkakasan keskellä — — —

Musiikki vihloo, neekeritrumpari kiljuu ku sakaali, silkki kahajaa,
väkevät hajuveret huumaa ja koko sali hehkuu sateenkaaren färisenä.
Välhin ovat kaikki ruusunpunaasia naamasta, välhin vehriääsiä, kamalan
sinisiä, välhin keltaasen kullanhohteesia. Luannottoman suuria
belladonnasta hehkuvia tulisilmiä loistaa salis, karmiinihuulet
punottavat ku pihlajamarjat routaasena syysaamuna, ku pakkaane on jo
purru — —

Sellaasta s'on elämä Punaases Myllys.



PELIT ALKAA.


Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla
heinäkuun 5 päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan
12 kilometrin päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin
junilla ja monilla autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä
kaikilta mailman kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia
intiaania, keltaasia kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia
pohjoosmaalaasia ja ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta.
Oli siälä Enklannin perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo
muita hunskeleita.

Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan
muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä,
heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En
tiärä kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja
nii siloone ja tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa
takana istumariviä aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä
sivulla oli auringon ja sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset.
Meille suurille herroolle — mailman sanomalehristölle — oli varattu
tiätysti parhaat plassit n.s. Maratoni-katoksen alla. Kuussataa
mustehentuhrijaa meitä siälä istuu silmät kovana päältäkattomas,
kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan. Suamalaasiakin oli aika
roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka jotakin urheelusta
ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-Suamen Kaarna,
Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja varsinki Rasilaane
Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat ruattalaasia,
espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja taisi olla
hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä kraapusti.
Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina välhin
piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman
maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:

— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää,
sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!

Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se
paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa
punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45
kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii
ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut
kaks piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine
valtakunnan lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa
tiärä, mutta tikulla vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria.
Tanskan joukos oli pualitusinaa solakoota naisia miakkaalupukimis
ja floretit käsis. Ne olivakki viännehet ensimmääsen ja kolmanne
palkinnon naisten miakkaalus. Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut:
kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja
suklaanfäriset naamat. Viroll' oli ainaki 25 miästä; se oli pulska
sakki ja piänelle maalle kunniaksi. Amerikan joukko oli kaikista
suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista. Niille hurrattihin lujaa.
Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli piänin suurvalta,
Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli pujettu aiva
valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii perhanan
fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia. Kyllä
huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin
yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset
ja unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma
huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen
joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku
joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja
kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti
hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu
vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune
Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.

Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250
urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina,
niinku ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne
franskalaaset ovakki reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota.
Enklannin joukko oli suureet ku Franskan. Erikoosta huamiota ja
hianoosta hymyä heräätti Enklannin joukos kirjava skotlantilaane
säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta peijakkahan ininää, jott'
oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli pukimet n'otta silmiä
huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva ja jos jotaki
hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän ylpiännääköösenä
ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa. Toisilla
soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja
kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä
kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen
viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai
olsivakki saaneet kallohonsa.

Italialaaset olivat iloosia poikia. Niill' oli kirkkahan siniset
faskisti-puserot päällä, pikkuune lakkikippana pääs. Ku sivuu menivät,
nii oikian kären nostivat ylhä ja tervehtivät ku entiset Rooman
gladiaatorit yleesöä. Siinä sakis oli iloosta vilkkautta ja elämää ja
sillä ne voittivakki kaikkien suasion pualellensa. Unkarill' oli piäni,
mutta uljas joukko ja hyviä urheelijoota, heittäjiä ja pulska painija-'
joukko. Me suamalaaset tiätysti hurrasimma sukulaasrakkauresta aiva
sinisenä. Sen huamaisivat unkarilaaset sanomalehtimiähet ja tulivat
heti tutustumhan. Meistä suamalaasista ja unkarilaasista tuliki
heti liittolaasia ja pesta pruuteria. Mutta Jaapanin joukko oli
sitte eri juhlallinen ja arvokkahan näkööne. Siin'oli parikymmentä
miästä ja kaikki oli pujettu häntätakkihi ja silkkipyttyhy. Piäniä
matalia leviänaamaasia poikia, toiset aika tanakoota, mutta kovasti
fletkusäärisiä kaikki. Jaapanilaasten käynnis on jotakin akkamaasta
vetelyyttä. Muutoon saathin näis Pariisin kisoos jo nährä tulevan
Jaapanin kynnet. Jaapani sai jo oikian olympialaasen pisteenki tällä
kertaa ja ilo oli suuri. Siitä sähkötettihin heti kotomaahan ja
lähretettihin nii pitkiä kuvauksia ja kertomuksia sähkösanomalla, jotta
sanottihin maksanehen kolme-, neljäkymmentä tuhatta meirän markkaa.
Yhren miähen lährettämine Pariisin kisoohi oli tullu Jaapanille
maksamhan 100,000 markkaa, jotta kyllä ne poijat hassaavat. Mutta nyt
tuli jo oikia piste. Niiren joukos oli jo sellaasia poikia, jokka
osasivat kaikki samat temput kun amerikkalaaset ja muut kansat ja
saivat tuloksiakin, joilla pääsivät aivan palkintomiästen kintuulle.
Meistä tuntuu ja nii se sanoo Pihkalaki, jotta ensi kerralla
jaapanilaaset taitavat jo nyppiä ensi palkintoja.

Ruattill' oli paljo piäneet joukko ku meillä. N'oli meinannehet ottaa
oppia meiltä jotta lährettävät vai vähemmän joukon ja ottavat sitä
enempi palkintoja, — niinku me teimmä Antverppenis. Mutta taas me
petimmä niitä. Nyt me panimmaki suuren joukon ja taas veimmä melkee
pualet palkinnoosta. Ei ne tahro pestapruurit pysyä meirän kans samas
tahris.

Tsekko-Slovakialla oli komja painijajoukko ja Turkill' oli kans
mahtavia miähiä. Niil' oli sellaane härkä lipunkantajana jotta sitä
ihaalivat kaikki. Viimmeesenä tuli Etelä-Slaavian 5 miästä. Ne
erustivat lähinnä vanhaa Venäjää, joka ennenkin on näis juhlis kulkenu
häntäpääs. Ku ympärimarssi oli suaritettu, asettuuvat joukot viärekkään
kentälle ja eri mairen liput koottihin suurehe pualiympyrähän joukkojen
etehen. Itte Franskanmaan prisitäntti astuu puhujalavalle niiren
ethen ja juhlallisella parranpäristyksellä ilmootti Kahreksannet
Pariisin olympialaaset kisat avatuuksi. Ja se se kumma oli, jotta ku
se ukko huiskutti siinä kentällä vai vähä huuliansa, nii meirän pään
päältä, siältä katonrajasta, paasas ääntä suurista torvista n'otta
se kuuluu kilometrien päähän. Ne oli erinomaasia äänenvahvistajia,
jokka sitte kuuluttivat tuloksia aamusta iltahan ja aina huutivat
ensiksi ykstoikkoosella pukinäänellä jotta: »Alloo alloo!» — ja sitte
prätistivät numeroota pitkän protoiskan tulemhan. Tua alloo-alloo oli
nii merkillinen jotta se jäi ijäksi päiviksi kaikkien korvahan, jokka
Pariisin kisoos olivat. Alloo alloo — —

Avajaasmenoohi kuuluu viälä olympialaasvalan vannominen ja se tapahtuu
sillä lailla, jotta Franskan suasituun urheelija Geo Andree astoo
lavalle ja saneli kaikkien pualesta lupauksen, että jokaane urheelija
tuloo jalosti ja rehellisesti kilpaalemhan, ei pure eikä' potki.

Sitte laskivat partiopojat lentämhän monta sataa kirjekyyhkystä, joiren
jalkoohi oli kuulemma sirottu paperilappu ja siinä ilmootus jotta
Pariisis on nyt alkanehet Olympian kisat. En tiärä sitte mihkä ne
kyhkyyset lähtivät, mutta puhet oli sellaane, jotta niiren olis pitäny
viärä tämä juhlalline tiato jokaasehe Franskanmaan eri läänihi. Niin mä
kumminki ajattelin, jotteivät tainnehet viittiä kauemmas räpytellä ku
ensimääsen nurkan taa.

Ja kaikista viimmeeseksi ampua moikotettihin monta kovaa kutia
kanuunoolla n'otta paikat jyskyy. Päälle hurrattihin ja huiskutettihin
piänillä kansallisuuslipuulla, joita siälä oli myytävänä. Suamen
lippuja ei esti tahtonnu saara mistää, mutta ku sitte ensimmääsenä
kilpaalupäivänä sen mallia oli mailmalle näytetty voiton tangos, nii jo
rupes olemhan Suamen siniristiäki saatavana.

— Se oli hirviän rasittavaa nämä juhlallisuuret — huakaasi
Mösjöö-Tommila, ku statioonilta tultihin. — Mitähän siälä Punaases
Myllys mahtaa olla tänä iltana. — —



KEIHÄÄNHEITTO JA 10,000 JUAKSU.


Kenttäurheelun ensimmääne päivä oli sunnuntai ja meirän poikaan
erikooslajiista oli sinä päivänä ohjelmas keihäänheitto ja 10
kilomeeterin juaksu. Siinä välis suaritettihin muitaki lajia, john'
ei meirän miähillä kuitenkaan ollu paljo mitää sanomista. 400 metrin
aitajuaksuhun otti suamalaasista osaa Vileeni ja Jukola. Ne juaksivat
taktillisesti alkueris vain nii, jotta pääsivät hännillä välierihin ja
antoovat toisten poikaan paasoottaa heti alkukilpaalus ittensä pilalle.
Ei me täs sortis palkintoja ajatellehekkaa, mutta välieräs se Vileeni
jo pisti nii vinkiää jotta Pihkala rupes tuhisemhan jotta

— Ei s'oo sanottu, vaikka Vileeni pärjääski! Se juaksi hyvi ja käytti
hyvin hermojansa, piti vai varansa, jotta pääsi viimmeesenä miähenä
loppukilpaaluuhi — —

Korkeushypys oli mukana kaks suamalaasta, Kreemeri ja Yrjölä, muttei
ne piisannehet kyyttipoijiksi amerikkalaasille, jokka pomppiivat ku
häkää vai overoolit päällä 190 sentistä. Meirän poijat jäivät jo 170 ja
joutuuvat pelistä pois.

100 meeterin pikajuaksus oli miästä ku merenmutaa. Meiltäki oli lähteny
koittamhan Halme, Härö, Huuskaffel ja Eskola, mutta pikkupoikia
ne viälä olivat mestarien rinnalla. Halme tuli alkueränsä hyväksi
kakkoseksi, mutta välieräs putos kolmoseksi ja pois, ku vähä myähästyy
varaslährös. Härö jäi pois jo alkueräs, vaikkei ensimmääsen miähen
tulos ollu ku 11,2. Huuskaffeli oli joutunu siihe sakkihi, poikaparka,
johna loikkaalivat petomenijät Abrahams ja Carr. Siin' ei auttanu muu
ku pylkkiä kunnioottavasti herraan peräs. Samoon pääsi nuari Eskola
kaikista luuloosta jo ensi koitokses. Nii että se oli selvää meirän
pualesta heti alkaapäältä.

Viälä suaritettihin sinä päivänä 800 meetrin juaksun karsinnat. Tälle
matkalle oli ilmootettu meiltä Nurmi, Peussa, Jaanssoni ja Luama, mutta
vai Jaanssoni lähti matkalle ja ittiänsä säästellen piti varansa jotta
tuli kolmantena maalihi ja pääsi loppukilpaaluuhi. Nurmen poisjäämistä
pirettihin pahana ja yleesö pakkas napisemhan. Olis sen pitäny mennä
koittamhan! On hyvin luultavaa, jotta olis voittanukki. Muutoon
näyttivät meirän poijat heti aluusta aikaan kylmää sisuansa. Ei ne
juassehet niinku monet muut, jotta alkukilpaaluus jo vetivät kaikkensa.
Antoovat muiren poikaan vai niittää alkukilpaalujen kunnian ja pitivät
varansa jotta pääsivät välierihi.

Näiren pikkukilpaalujen loppuottelut suaritettihin seuraavana päivänä.

Meirän heiniä oli tänä päivänä keihäänheitto ja Ritolan 10,000. Ku
kentälle tultihin, nii me suamalaaset olimma aiva varmoja, jotta
keihäänheitos tuloovat kaikki palkinnot Suamehen ilman epäälystä. Kuka
meille pärjääs, ku meill' on Myyrä, Saaristo, Juhanssonin-Pekka ja
Eekvisti, jokka kaikki paiskiivat 63—65 meeteriä? Oikee tuli sääli ku
ajatteli ruattalaasia — —

Mutta s'oli poijat niukin naukin ja herranähköhön jos saimma eres
ensimmäästä palkintua! Aiva syrän kylmänä istuttihin ja ähkyttihin,
eikä sittekää meinannu tulla. — Niin se on ku ollahan liika varmoja
etukäthen.

Oli kuuma ukkoospäivä ja alkas satelemhan ku se keihäänheitto alkoo.
Kuluu horvin aikaa ennenkö pääsivät alkamhan. Me fintupit istuumma
ja vahtasimma silmä kovana koska valkopaitaaset ja sinireunaaset
suamalaaset käyvät keihääseen kiinni. Ensimmääne suamalaane heittäjä
oli Eekvisti. Sivalti ja keihäs lenti tuskin 50 m. ja lisäksi astoo
ylitte.

— Rikki!

Tuli Myyrä ja veti n. 58 silmämäärällä ja sekin meni rikki.

— No nyt on jeekeli irti! Täm' on pahan merkki, hermostuuvat ja
tuloovat niin arooksi, jotteivät uskalla enää voimalla sivaltaa! — Ja
nua toiset perttanat paiskiivat yli meirän poikaan merkkien!

— No eikhän ne ny siltä viälä toisella ja kolmannella heitolla petraa —

— Totisesti ku joka sorkka meirän poijista paiskaa kotona tavallisis
oloos yli 60 ja nyt eivät saa 58! — —

— Aha, aha, Eekvistin toinen heitto meni nyt 57 — — — ja kas perttana!!
— — heeei poijat, Myyrä sivalti — — hurraaaa, huutakaa — kiljumma me
lehterillä.

— Menikö se 60?

— Ei taira aiva olla —

— No s'oon ylittekki! — Näkööhän tuan ny selevästi — —

— Eikä oo, vaikka se tänne näyttää.

— Nyt ilmootethan — — hiljaa! — — Se oli 59,5. —

— Mikäs se tua ruattalaane sinipöksy on, joka nyt paiskaa? —

— S'oon ny se Ruattin ylpeys, Lindströmi, vaaralline miäs, vetää 62—63.

— Älä hiivatis! Kun menis ylitte noukallensa! —

— Hyss hyss Lindström kastar — huutaa Tekneeri, »Ruattin-Pihkala», jok'
istuu meirän oikian Pihkalab viäres.

— Nyt veti! — Hyi saakeli, alas alas, putua putua maaha keihäs! —
huuran mä ja Pihkala ähkyy kans ku mahatauris.

— Yli meni! Heitti Myyrän merkin yli!! — Voi saksanpukki sentähre — —
ruattalaane, tämähän on kauhiaa —

Sateloo ja käy tuuliaaspäitä.

Ja viälä kaks amerikkalaasta heitti aiva Myyrän merkin ympärille, ku ei
vai olsi ollu ylittekki.

— Eekvisti, verä verä, nyt on hätä käsis! —

— Äs, meni liika alhaalta, tuskin 55.

— Ja viälä toinenkin ruattalaane, jokin Plumpkvisti tuli aiva kintuulle
— ähkyyvät suamalaaset tuskan hies.

— Poijat, nyt on Myyrällä viimmeene heitto! — Paa ny kaikkes miäs,
tiärä jotta kotomaas orotethan. Verä sisulla sekahan nyt, olishan se
kamalaa, jos jokin Ruattin Lindströmi voittaas meirän kultametallin! —

Myyrä näyttää olovan hermostuksis, kulkoo ympärinsä, koitteloo
keihähiä, eikä saa mialuusta. Hairaa viimmee yhren ku huurethan
paikalle.

— No nyt poijat! Myyrä heittää kolmannen kerran!

— Istukaa siälä, istukaa!! — karjuthan joka pualelta.

— Asii! — (se on purkista franskaa ja merkittöö jotta istukaa!)

Niin huurethan mulle takaa, ja niin mä karjun kans muille jotta silmät
sätii. — Asii! — kuulettako siälä — — asii, asii! — ja itte nousen
penkille seisomhan. Mun takanani kirkuu joitaki pulkaarialaasia
lehtimiähiä mulle »asiita», mutta siitä mä viis veisaan. — Asii senkin
aasit!!

— No nyt veti —. Ei! — päin pyttyhy meni Myyrän heitto. Liika alha.
Lindströmi voitti.

— Mithän ne sanoo Suames? —

— No kyllä se loppukilpaalus parantaa — koitamma me lohruttaa toisiamma.

Kun heitot sitte mitattihin oli Lindströmi paras 59,92, Myyrä vähä
jäliis, sitte amerikkalaaset Neufeld ja Oherst, viires oli ruattalaane
Blomqvist ja -kuures Suamen Ekvisti. Nämä pääsivät loppukilpaaluhu.
Toiset kaks suamalaasta, Saaristo ja Juhanssonin Pekka eivät saannehet
yhtäkää heittua onnistumhan. — Kyllä s'oli nii harmillista, jotta itkua
teetti. Muttei saanu Viron Klumperikaa, joka kans on varma 60 miäs.
Ruattin peljätty Lillieri meni samoon plöröksi. Oli tämä ny tulemus!

Loppukilpaalus, joka seuraas heti peräs, pakkas aiva sualet soittumhan.
Ei viäläkää lennä keihäs. Samoolle main vai putooloovat.

— Ähäh! Eekvisti petras vähä, muttei paljo.

— No poijat jo veti Myyrä! — Huraa nyt on voitto — — — kah kah — —
huraa, s'oon liki 65, — — hurraa! Siin' on ainaki 3 meeteriä nyt
ruattalaasen kans erua — —.

— Petraakohan Lindströmi?

— Juu, nu kastar han petre — sanoo jokin ruattalaane lehtimiäs takaa.

— Nää-äh, tamme faan —, karjasen takaasi. — — Orottakaa, viäl' on
Myyrällä yks' heitto. No nyt saatta nährä Myyrä heittää!

— Hyss hys hiljaa!

— Asii!! mösjöö silvuplee!

— Nyt — hurr — peijakas, ku meni alha ääh.

— Nyt menöö Lindström! —. Kyllä, sill' on hyvä vauhti, — — ka ny, huih!
— — putua, putua — pluttis!!! — Eipäs menny!

— Huraa, hei hei Myyrä voitti!

Ensimmääne kultamitku tuli Suamehe mutta lujalle se otti. Toinen
palkinto meni Ruattihin ja kolmas Amerikkahan. Ja meirän Ekvisti oli
neljäs. Onneksi se lykkäs sen ruattalaasen Plumpkvistin mölliksi sakis.

Voiton merkiksi verettihin keskimmääsehe korkiaha flakutankoho suuri
Suamen lippu. Kilpaalujen ensimääsen kultamitaliin oli saanu Suami.
Soittokunta soitti Maamme laulun, ihmiset nousivat seisomhan ja
paljastivat päänsä. Se oli juhlallinen hetki. Sattuu justihi aurinko
paistamhan n'otta meirän puhras siniristilippumma loisti uljahana
tuules. Sitä kattoo kunniootuksella Afrikan musta neekeri, Jaapanin
silkkipyttyyne tiplomaatti. Sitä töllisteli jäykkäniskaane enkelsmanni,
turpaanipäinen ekyptiläine ja punafetsinen Turkin poika. Sitä katteli
Punss-Juunssonikki vähä nuan niinku jotta:

— Siinä se ny on taas, kyllä me jo oomma tuan oppinhet tuntemhan.

Mutta reirut jenkit sanoovat vai jotta:

— Oorait, it is Finlant, ai nou!



10,000 M. JUAKSU.


Se oli meille suamalaasille taas omaa alaa. Meiltä oli ilmootettu
Nurmi, Ritola, Berg, ja Sipilä ja varamiähenä Rastas. Mutta Nurmi ei
lähtenykkää, se säästi ittiänsä 5,000 ja 1,500 juaksuja varten. Taisi
olla sovittu, jotta Ritola saa voittaa 10,000 ja Nurmi 5,000. Nurmen
tilalle lähti Rastas. Väki murisi statiolla ku ilmootettihin, jotta
Nurmi ei otakkaa osaa.

Lähtöviivalle asetti varpahansa lähes neljäkymmentä miästä. Laukaus
pamahti ja yhtenä pyrynä lähti miäsjoukko taivaltamahan rataa.
Se Ruattiin Viire meni heti johtohon, Ritola ja muut suamalaaset
pomppiivat ensi ympäryksen pualivälihi aiva häntäpääs intialaasten
sakis, jokka näyttivät siitä kovasti tykkäävän.

Ku klapinasakki oli vähä seliinny ja järjestyny perättääsrivihin,
kattoo Ritola ajan tullehen astua Viiren seurahan. Ei erelle,
kunnioottavan kahren askelhen päähän vai. Kolmanneksi asettuu tanakka
irlantilaane Clark ja nuan 20 metrin pääs tuli kymmenkunta miästä
yhtenä rypähänä. Siinä keskellä koikkaalivat Berg, Sipilä ja Rastas.
— Kaikista viimmeesenä hyssytteli yks mustanaamaane hindu, joll'
oli niinku jokin lankakerä sirottu pään päälle. Kovasti vakavana ja
juhlallisena se perää piti ja aina vai jäi. Lopetti sitte ku siltä meni
järjestys sekaasinsa. Se räknäs jotta hänen pitääs olla varma mölli eli
viimmeene miäs, mutta hämmästyy kovasti ku siältä takaa rupes tulemhan
aina vai viimmeesiä miähiä!

Se kääntyy ympäri ja kattoo jotta:

— Mistä nuata oikee tuloo?

Eikä käsittäny jotta n'oli juassehet sen ympärikautta kiinni. Se
katteli ethen ja taa ja sivulle ja joka pualella vai juasta pylkkii
miähiä! Ku ei se enää voinu pitää selvillä, kuinka mones miäs se siinä
karusellis oli, niin huitaasi kärellä ja lähti pois koko sakista.

Viire ja Ritola juaksivat melkee viäretyste. Ritola rinnanmitan
jäliis, Viiren juastes rajaviivaa. Se oli kaunis pari kattella,
tasaasesti ja keviästi nousi kummankin jalka ja taival katkes nopiaa.
Siihe tuli niiren ja sen irlantilaasen välihin n. 50 m. kaula, nii
että parivaljakko porhalti yksinänsä ja erillä muista. Ritola on
vähä pirempi ku Viire, jonka juaksu on kankiampaa ku Ritolan. Viiren
naamasta saattoo jo lukia, jotta se lopun arvas. Se paineli vai
tasaasta tahtia vakavan näköösenä, ku Ritola sen sijahan heitteli
jalkojansa iloosesti ja katteli taaksensakki jotta:

— Mihnäs ne muut meirän poijat tuloovat?

Neljä kilometriä johti Viire, mutta silloo Ritola näytti tykkäävän
jotta taitaa olla jo mun vooroni mennä johtohon. Ja meni kans. Viire
seuras sitte perävaununa uskollisesti. Nii kuluu kiarros toisensa
perhän. Ruattalaasten toivo jo nousi. Rupesivat huutamhan jo Viirelle
jotta:

— Petra liite ja paina sivuu!

Mutta Viire tiäsi jotta helppoot s'oon siältä penkiltä isthaltansa
komentaa ku itte olla remmis. Siin'oli täysi tyä pysyä eres sen
fintupin kantapäillä.

Kuurennella kilometrillä pisti Ritola piäneksi hyssyksi ja koitteli
tulooko Viire följys.

Koitti se vastata, mutta kymmenkunta metriä jäi kumminki välihin, ja
sitä s'ei saanu lyhenemhän.

Nyt rupesivat jo toisekki meirän poijat pykäämhän vauhtia ja
hinkkaamhan ittiänsä etupäähän. Berg oli jo kolmantena, ja Viire jäi
viälä Ritolasta lähes pualen kiarrosta. 50 meeterin pääs Bergistä
kampaali Sipilä kahren enklantilaasen kans kauan aikaa, mutta sitte se
riuhtaasi ittensä irti niistä ja lähti Bergin perhän. Rastaskin ponkii
ethenpäi, yritti Sipilää kiinni, mutta se ponkii alta pois sen ku
kerkes.

Alkas viimmeene kiarros. Ritola lisäs askelta — ja Viire jäi ku
seisomhan. Ei siin'ollu meirän Villellä enää mitää kiirustakaa, pomppii
maalihi aiva lystiksensä. Mutta Viire oli kuitti poika, nii kangistunu
ja rasittunu; jotta pelkäs jo kolmatta miästä, Bergiäkin, joka veti
sisulla kaulaa kiinni. Viirellä oli etumatkaa kumminki lähes 200 m.
ja kerkes pelastaa nahkansa. Sipilä otti kovan loppukirin ja tuli
neljänneksi miäheksi.

Suami sai loistavan voiton, vei ensimmääsen, kolmannen ja neljännen
palkinnon.

Ritolan tulos oli samalla uusi loistava maailmanennätys, sillä
siihenastinen, jonka vähää ennen teki Helsingis ja joka sekin oli
hirviä 30 min. 35,4, mutta nyt se juaksi 30.23,3. — Viire oli hyväs
kunnos ja sai elämänsä parhaan tuloksen ja uuren Ruattin ennätyksen
30.58,8. Hyvä oli Viire, mutta pareet on aina pareet.

Ja taas nousi Suamen lippu voittotankohon ja me suamalaaset saimma
huutaa ku vaskihärjät kurkut suorina.

Se oli ihanaa — ja kuivas kovasti kurkkua.



VIIS-OTTELU JA ESTEJUAKSUN ALKU.


Maanantaina kilpailujen toisena päivänä oli 5-ottelun kova päivä.
Meirän miähen, Lehtosen, joka voitti Antwerpenin kisoos, oli määrä
nitistää nyt toisen kerran 5-ottelun kultamitaliin. Kyllä Lehtonen
kunnos oli, mutta näis kisoos voi sattua mitä vai, ku mailman parahat
viisottelijat ovat kaikki joukos ja osaavat pelata jekkua yhtä hyvin ku
meiränki miähet.

Kun kentälle tultihin, olimma me suamalaaset kaikki epävarmoja. Ei
puheltu siitä, voittaako Lehtonen, jännitys kätkettihin sisuksihin ja
istuctihin silmä kovana kattelemhan ja toivomhan. Ehkä se pärjää, oli
jokaasen salaane toivo ja mykkä huakaasu. Meiltä oli pantu yrittämhän
ja Lehtosta auttamhan vielä 3 kovaa poikaa: Lahtinen, Leino ja Yrjölä.
Näistä meni Yrjölä joukkohon kokeellaksensa 10-ottelua varte.

Mutta ennen 5-ottelun alkua suaritettihin ankara kamppaalu viimmeesen
erellisestä karsinnasta 100 metrin juaksus. Siihen olivat päässehet
Murchinson, Amerikka, Porrit, Uus-Zeelanti, Nichols, Enklanti, Hesler,
Kanada, Degrelle, Ranska ja Scholz Amerikka, Frangipane, Italia, Bowman
ja Coaffee, Kanada, Abrahams, Enklanti, Baddock ja Carr, Austraalia.

Ensi erä oli hurjaa menua. Porrit näytti olevan johros, mutta Scholz
kiristi hirviästi ja pääsi tuskin pualta metriä erellä maalihin. 3:s
oli Murchinson, 4:s Nichol, 5:s Degrelle. — Scholzin aika oli 10,8.

Toises joukos oli viälä kiivaheet veto. Siin'oli itte Paddock, peljätty
austraalialaanen Carr, Bowman, pitkä jäntevä enklantilaane papinkisälli
Abrahams ja kanatal. Coaffee. — Lähtö onnistui erinomaasesti. Niinku
yks miäs lähtivät kaikki. Amerikkalaasten kunnia oli tikunnenäs,
sillä Abrahamsia peljättihin. Siksi huutivat enklantilaaset ku
perot ja amerikkalaaset ulvoo ku suret. Me muut kattoomma henkiä
haukkojen päältä. Juaksijoosta ei näyttäny selvää tulevan. Paddock oli
pualimatkas erellä. Se kiristää ja juaksoo niinku istuus ilmas, kruppi
taaksepäin kenos, ja jalaat hakkaa ku moottorin veivit. Abrahams on
viälä vähä jäliis, saavuttaa tuuma tuumalta ja juaksoo ethenpäin nojas
pitkin askelin — ja pinnistää sisulla ohi. Lopus kiristi hirviästi eikä
Paddockin auttanu mikää, vaikka se päästi koko kaasun auki. Abrahamsin
aika oli harvinaane 10,6. Se pani jänkit kynsimhän päätä, jotta heirän
varmana pitämänsä kultamitalli 100 metrillä taisiki mennä mopen suuhun.
— Bowman oli 3, Carr neljäs, Coaffee 5:s.

Me suamalaaset hurrasimma syrämmen pohjasta enkesmanniille — olihan
Amerikalta kultamitalli menotiällä!

100 metrin loppuhoppu suaritettihin pari tuntia myähemmin. Siihen
pääsivät Abrahams, Scholz, Porrit, Bowman, Paddock ja Murchinson. —
Jännitys oli n'otta poskia poltti. Lähtö onnistuu hyvi ja meno oli
yhtä mölinää aluusta loppuhun asti. Abrahams ei heti päässy täytehen
vauhtihin. Aluus oli toiset erellä, mutta pualivälis jo tulla
porhallettihin tasarinnan ja loppu oli nii hirviää repimistä jotta
kumma ku ne istumapenkit kestikää kattella. Paddock hakkas ilmas,
Bowman sen rinnalla ja Porrit heti viäres, mutta pualivälistä painaa
Abrahams rintansa erelle. Sentti sentiltä tuloo erua — — jo on irti
joukosta — — ja kaks metriä ennen maalis! Siin'ei ollu mitää sanomista,
selvä voitto! Toinen Scholz ja kolmas Porrit. Enklantilaaset huutivat
aiva sinisinä ja jänkit haukkoovat ilmaa. Mutta me suamalaaset, mekös
otimma osaa Enklannin voittoho oikee seittämän leivän suulla. — Poishan
oli Amerikalta yks kultamitali. Ku ei meille, niin ei niillekkää — —.



Viisottelu.


Viisotteluhu kuuluu pituushyppy, keihäänheitto, 200 m. juaksu,
kiekonheitto ja 1.500 m. juaksu. Ne suaritettihin samas järjestykses.
Kaikki kilpaalijat ottivat osaa kolmehe ensi lajihi ja 12 parasta
miästä pääsi kiakkua heittämhän. Kiakon jälkehen karsittihin pois viis
huanoonta miästä, n'otta loppuvetohon, 1,500 m. juaksuhun, jäi vai
séittemän miästä.

Pituushypys tuli meille heti paha munaus. Yrjölä epäonnistuu kokonansa,
eikä Lehtonen päässy ku 663, vaikka 7 meeteriä olis pitäny olla aiva
varma. — Sitte truiskas amerikkalaane Legendre, tuhannen pössöö, aiva
vahingos uuren maailmanennätyksen pituushypys. Hyppäs 776,5 cm. — eikä
sit'ollu eres ilmootettu pituushypyn erikooskilpaaluhu! Yks toinen
amerikkalaane potkaasi 683 ja unkarilaane Somfay 677. Lehtosella oli
vai 663. — Me suamalaaset istuumma hiljaa ku piänet varpuusen poijat
käret ristis ja nöyrästi pyytelimmä, jotta auta hyvä isä, jottei ne vai
potki Lehtosta pois pelistä.

Pituushyppy suoritettihin kahres ryhmäs ja viälä saattoo siinä toises
sakis olla miähiä, jokka hyppivät Lehtosen yli ja potkivat sitä viäläki
alemmas järjestyspitehis. — Siinä joukos oli meiltä Leino ja Lahtinen.
Ensimmääseksi pääsi siinä sakis amerikk. Kaer 696, toiseksi Lahtinen
689,5 ja kolmas Leino 672. Nekin hyppäsivät yli. Lehtonen jäi siis
kuurenneksi ja se oli paha mälli, jotta itkettämhän pakkas.

— Nyt meni kaikki penkin ala — voihkii Pihkalaki.

200 m. juaksus oli 10 erää. Suamalaaset pärjäsivät siinä sortis hyvin.
Lahtinen tuli erässänsä toiseksi, n. 4 m. Legendrestä jäliis. Lehtonen
pisteli sisulla ja voitti eränsä: samoon voitti Leino eränsä. —
Tulokset olivat: Lehtonen, Legendre ja Kaer 23 sek. Leino ja amerikkal.
Zinner 23,2; Lahtinen 23,6.

Keihäs oli kans heikkua. Keihäät olivat liiaksi notkeeta, nii että
meikälääset eivät saanehet niitä lentämhän. Ensi ryhmäs tuli unkaril.
Somfay ensimmääseksi 52,07, Yrjölä toiseksi 51,72, ruattal. Nilsson
kolmas 51,17. Lehtonen vetää kyllä lähes 60 kotona, mutta jäi nyt
neljänneksi 50,93. Toises ryhmäs pääsi Leino etupäähä, mutta Lahtine
jäi hännille.

Kiakonheitosta tuli Suamelle pelastus. Lehtone oli — pistettä erellä
unkarilaasta Somfayta, joka tiärettihin paremmaksi heittäjäksi ku
Lehtonen. Ja juaksemhan se sanottihin olevan peto! Unkarilaaset veljet
hykertelivät käsiä ja yllyttivät Somfayta, joka heti ensi verolla
paiskas kiakkua paljo yli muiren. Lehtone yritti kaikkensa ja veti,
mutta sinne putos hännille, neljänneksi viirenneksi miäheksi. Me
reviimmä hiuksia ja taoomma penkkiä — ja unkarilaaset veljet viäres
hihkuuvat ilosta. Pihkala ei kärsiny enää kattuakkaa, se huitaasi
kärellä jotta:

— Se on mennyttä!

Lehtonen kulki mustana kentällä, se tiäsi jotta peli on menetetty, jos
ei saa Somfayta kiakos kiinni. — Ja erua oli ainaki viis meeteriä!

Tuli sitte taas sen vooro ja totinen oli poika. Otti tukevan asennon,
nosti, veti ja — — hiuuh! — — kiakko teki huikian kaaren, lenti
korjasti ja korkiaatte — — ja meni kauas yli kaikkien muiren.

Me hyppäsimmä pystyhyn ja huurimma ku taivahan enkelit yhrestä suusta.

— Tua on yli 40 meeteriä! —

— Mistä hitosta se tuan veti, 38 on sen rekortti — pauhas Pihkala — Ja
nyt justihin, ku kaikki oli jo menetetty!

Se oli onnen veto ja pelastus. Toiset koittivat petrata, mutteivät
päässehet Lehtosta likikää. Lähes 3 meeteriä jäi eroksi. Lehtone 40,44,
Somfay 37,76.

Tuli loppulai 1,500 m. Pualitoista pistettä oli Lehtonen nyt erellä.
Jos Somfayn ja sen välihin pääsöö miäs, nii meiltä meni kultametalli
Unkarihin. Tähän viimmesehen pinnistyksehe pääsi nyt enää 7 parasta:
Lehtonen, Somfay, Unger, Leino, Legendre, Lahtinen ja Kaer. — Meno
aikoo. Alku oli jotenkin tasaasta. Lehtonen piti vai silmällä Somfayta.
Vaikka joku toinen olis voittanu juaksun, ei se kumminkaa ensi
palkintua olsi saanu. Tultihin loppusuaralle ja siinä alkoo hengenveto.
Somfay pinnistää kaikkensa ja Lehtonen vastaa. N. 20 m. maalista ovat
kaverukset tasan ja Unger ensimmääseenä. Nyt pantihin sisu pihalle,
rinta rinnan puskettihin, ja lopus puserti suamälaane sisulla viälä
erellekki! Unger ensimmääne, Lehtonen toine ja Somfay kolmas, Legendre,
Leino, Lahtinen ja Kaer.

Voitto oli ratkennu. Viisiottelun oli voittanu Suami ja sama miäs
ku Antwerpenin kisoos Lehtonen. Toinen oli Somfay, Unkari, kolmas
Legendre, Amerikka, neljäs Leino, viires Kaer Amerikka ja kuures
Lahtinen, joka toi tarkasti lajin viimmeesenkin pisteen kotomaallensa.

Ensiksi laskettihin väärin, nii että ruattalaane Unger olis 4:s, mutta
ku laskuja sitte justeerattihin, nii putos se kokonansa pois. Ja
liikaahan se olis ollukki, jotta Ruattille täs lais pisteetä — — Kaikki
ne kans olsivat ottamas — —

       *       *       *       *       *

Samahan aikahan ku 5-ottelua suaritettihin, oli muitakin ratkaasuja.
Suuri ilo ja yllätys oli meille Vilenin mainio saavutus 400 m.
aitajuaksus. Loppukilpaaluhu siinä olivat päässehet Brookins, Taylor
ja Riley Amerikasta, Adrée Ranskasta, Blackett Enklannista ja Vileeni
Suamesta. Siis vain kaikki suurvallat.

Vauhti oli kova aluusta asti. Taylor oli haka. Se piti hirviää menua,
mutta Vileeni ei antanu perähän.

— Mi-mi-mitä tämä on? — kattoo Pihkala. — Vi-vi-vileeni ei häpee yhtää,
juaksoo mestarin kintuulla — —

Tuloovat viimmeeselle suaralle ja aina vai painaa Vileeni Taylorin kans
tasarinnan.

— Mi-mi-mi — — —

Minä puristan penkistä molemmin käsin ja Pihkala puhkuu ku tavarajuna.

— Erkka, Erkkaaah, — — äääh — — paina, paina!!

Ja Vileeni otti sisun irti ittestänsä. Taylor oli vähä erellä ja
vilkuu jo kamalaa suamalaasta, joka aina vai pomppii viäres. Molemmat
puskoovat henkensä erestä. Lopus pääsi Taylor n. 5 m. ennen maalihi.

— Aika on kauhia!! — huutaa Pihkala. — Alle mailmanennätyksen! — ja
hurjasti! — Vileenikin löi maailmanennätyksen! Täm'on kauhiaa — —

Nii oliki. Taylor, (Amerikka) 52,6 (mailmanennätys, entinen 54 sek.)
Vileeni toine, Riley kolmas, 4:s Geo Andrée, 5:s Brookins.

Vileenin voitto tuli aiva yllätyksenä. Sit'ei oltu uskallettu
toivuakkaa. Ja Pihkala, joka sen asian tietää, sanooki, jotta Vileenin
voitto oli yks meirän kaikista loistavimpia saavutuksia Pariisis.

       *       *       *       *       *

Korkeushypyn loppukilpaalun voitti amerikkalaane paksu pätikkä Osborne,
joka hyppäs 198 senttiä. Toinen oli kans jänkki, Brown 195, kolmas
Lewden, Ranska 188. — Mutta mitäs me siitä. Toista s'jo 3,000 meeterin
estejuaksun alkukilpaalu, johka meiltä otti osaa neljä miästä: Ritola,
Järvelä, Katz ja Ebb.

Se juastihin kolmes 10 miähen eräs. Ensimmääses olivat Järvelä ja Katz.
N'olivat alkumatkas hännäs, mutta ku rivi kerkes järjestyä, meni Katz
johtohon ja piti sen käns helposti loppuhun asti. Tuli 15 m. ennen
toista miästä maalihi. Järvelä oli neljäs. Nuhjaali liian kauan n'ottei
päässy loppukilpaaluhu.

Toises eräs voitti ranskal. Isola. Meiltä oli mukana Ebb, joka piti vai
varansa ja tuli 3:na perille.

Kolmannes eräs oli Ritola, joka sai hoirella menua niinku tahtoo.
Toiset tiäsivät jottei siinä oo mitää pullikoomisia. Ritola tiätysti
voitti, olishan se ollu kamalaaki — —

Kolme meirän miästä siis pääsi loppuotteluhun ja se piisaski kyllä.

Esteenä kentällä oli 4 aitaa ja yks risuhäkki, jonka taa oli kaivettu
pari syltä leviä vesikrooppi, johka niiren piti joka kiarroksella
hypätä jotta vesi proiskuu.

— No lährethänkö taas? kysyy Mösjöö-Tommila.

— Lährethän vaa — —



KUULA MENI PLÖRÖKSI, MUTTA 5000 ALKU OLI KOMIAA KATTELLA.


Oli se olympialaaskisojen seuraaminen sellaasta hulinaa, jottei tahtonu
tiätää mihkä hyppääs ja mitä kattoos. Kentällä suaritettihin yhtaikaa
kolme neljä eri ottelua, — eikä mulla äijäparaalla ollu följys muuta ku
kaks silmää, jokk'on niin hullusti pääs, jotta kääntyyvät aina molemmat
yhtä ja samaa kattomhan. Tulin siinä ajatelleheksi, jotta ku on kerran
komjasti kaks silmää, nii pitääshän niillä passata kattella kahta eri
asiaa. Sen kuvaasiako niitä kaks silmää pitää olla ku yhrelläki hyvin
yhren asian näköö?

Tiistai oli sellaane päivä, jotta meillä suamalaasilla ei ollu
oikiastansa yhtäkää lopullista voittua saatavana, sillä kuulantyännös
me ei enää pärjää ameriikkalaasille.

Pituushyppyhy otti osaa 3 suamalaasta: Tuulos, Rainio ja Sandström.
Tuuloksen jalka ei ollu kunnos eikä se tainnu oikee uskaltaa kaikkiansa
pannakkaa toisen eli kolmannen palkinnon erestä; paree oliki
säästää kolmiloikan kultamitallia varte. Rainiokin oli joukos vain
kokeellaksensa kolmiloikkaa varte.

Eikä Sandströmikää oikee vakavisnansa meinannu mailmanennätystä lyärä.
Nii jotta ei me pituushypys oikiastansa mitää meinannehekkaa.

Kuulantyöntöhön otti osaa lähes 50 miästä ja joukos oli sellaasiaki
juhanneksia, jokkeivät pukannehet 10 meeteriä, mutta kovasti vai
röyhistelivät rintaa ja olivat urhoollisen näköösiä.

Ottelu suaritettihin kolmes eräs. Ensimmääses oli Pörhölä joukos,
mutta siin oli kans Amerikan hakamiähet Houser ja Hills. Meirän Ville
yritti, mutta ensi heitto meni rikki. Se kai sotki meiningit ja se,
jotta amerikkalaaset paasasivat heti lähes 15 meeteriä. Ei saanu Ville
vauhtia tyäntöhön. Sisulla sysäs, mutta ei onnistunu saamhan oikiaa
nykääsyä. Lenti liian matalaa ja putos ennen aikoja maaha. Näytti viälä
epäröövän ja hermostuvan, sillä kolmas viälä huononti ja tulokseksi jäi
toinen tyäntö, jok'ei ollu ku 14,10. Syrän kurkus me seurasimma muiren
tyäntöjä ja toivoomma niiren menevän piloolle. Täss heitti amerik.
Houser 14,99,5.

Toises ryhmäs olivat Torpo ja Niklanteri. Mutta siinä oli se peljätty
amerikkalaane Hartranftkin, jok'on töyttiny 15,40. — Torpo tuntui
rauhalliselta ja valmistautuu jokaasehe tyäntöhö perusteellisesti. Se
on aika paksu läjä, tua Torpo. Jokaane sen tyäntö oli hyvä, mutta 14,50
ei päässy. Paras oli 14,45.

Niklanterista ei toivottu mitää erityystä, mutta suuri oli ilo ja
ällistys, ku Nikun toinen tyäntö lähti ku ainaki kanuunasta komjas
kaares ja putos mainion kauas. Se oli .14,26,5 eikä sitä ollenkaa
osattu toivua. Peloolla ja henkiä pirätellen orotettihin Hartranftin
tyäntöjä. Se jäi vähä Torposta — — mutta koska sen onnistuu tyäntö ja
tuloo se 15 m? — Mutta Amerikan poijan menikin samoon ku Pörhölän; ei
ottanu onnistuaksensa.

Kolmannes ryhmäs oli meirän Takala, joka tuli toiseksi 13,31. Mutta
sitte siäl'oli yks riivatun amerikkalaane Anterssoni, joka tyänti
14,29 — ja purotti Pörhölän pelistä pois, sillä vai 6 miästä pääsi
loppukilpaaluhu.

Loppukilpaalus amerikkalaaset viälä petrasivat tuloksiansa, niin että
järjestys oli: 1 Houser 14,99,5. 2 Hartranft 14,98,5. 3 Hills 14,64. 4
Torpo 14,45. 5 Andersson U.S.A. 14,29 ja 6 Niklander 14,26.

Kaikki metallit meni Amerikalle. Kolme lippua nousi tankoho ja jänkit
huutivat ku pakanat. Meirän piti nousta pystyhy, ottaa lakki korjasti
päästä, kattua ja kuulla kaikkia tuata. — Mutta oli se komiaaki
sentäs jottei siihe loppuvethoon päässy muita ku amerikkalaasia ja
suamalaasia. Kaikki palkinnot veivät jänkit, mutta saimma eres pistehiä
mekki.

800 metrin loppuottelu oli hurja kilpaalu, jonka voitti enkesmanni Lowe
1.52,4; toinen oli sveitsilääne Martin ja vasta kolmas Amerikan miäs
Enck!



5,000 m. alkukilpaalu.


Täs näytti Suami mailmalle, mistä kestävyysjuaksijat on kotoosi. —
Alkukilpaalut suaritettihin kolmes ryhmäs.

Ensi ryhmäs oli meiltä vai Rastas mukana. Joukko lähti yhtenä
ryäppynä ja kuumaveriset franskalaaset ja italialaaset tappelivat,
kuka sais alkumatkas johtaa. Rastas följäs kiarroksen häntäpääs,
jotta tua 15 miähen roikka kerkiääs vähä järjestymhän. Ku toiselle
kiarrokselle lährettihin, loikkas Rastas johtohon ja vei hyvää kyytiä
sakkia perässänsä. Ruattalaane Erikssoni seuras tarkasti Rastasta ja
meni kolmannella kiarroksella johtohon. Mutta siiloonkos pyhkääsi
jokin franskalaane Mascaux ethen ja teki ainaki 60 m. kaulan! Ja
franskalaaset ku huutivat ja hurrasivat jotta:

— Nuan meirän poika taitaa! —

Ja me muut, mekös kans kovasti paukutimma käsiä ja hurrasimma jotta:

— Juakse vai pössöö ittes tukehruksihi. — —

Ku oli kaks kiarrosta jäljellä, oli se Maskoo viälä 30 m. erellä.
Sitte tuli Erikssoni, yks jaapanilaane ja Rastas kaikki yhres. —
Puali kiarrosta maalista rupes Rastas ponkimhan föörihi. Sitä seuras
jaapanilaane vimmatusti ja parikymmentä metriä maalist'oli Rastas jo
ensimmääsenä, vaikka toiset aiva kintuulla.

Rastas oli paras (15.22,2), jaapanilaane Okazaki töine, ruattalaane
kolmas ja franskalaane purttas vasta neljänneksi.

_Toinen erä_. Siin oli Nurmi ja Seppälä mukana. Tämä oli hauska
näytös. Nurmi hallitti koko joukkua ja hoiteli Seppälää ku hellä isä
poikaansa, pikkuvasikkaa, jota opetethan juaksemhan. Nurmella oli kello
kouras. Siihe se katteli joka kiarroksella ja järjesteli vauhtia.
Ku ulkomaalaaset näkivät tämän Nurmen pelin, rupes ne hurraamahan
ja taputtamhan. Ja Pariisin lehret kirjootteli heti pitkiä juttuja
»kronometri-ihmisestä», joka komentaa kinttujansa aivan kellon mukhan.

Ensi kiarroksella jäivät Nurmi ja Seppälä aivan loppupäähän, antoovat
klapinasakin, 15 miästä, mennä truiskia kuinka halusivat. Ensimmääseksi
johtohon huippas yks kaffinruskia hindu, joll'oli pitkä tukka ja jokin
lankakerä sirottu pään päälle. Se oli konu mööpeli kattella. Meni saran
metrin vauhtia ainaki 50 m. toisten erelle ja kolmen kiarroksen perästä
s'oli nii kuitti faija jotta lopetti. —

Ku joukko oli sitte järjestyny, näytti Nurmi sanovan Seppälälle jotta:

— Nyt on vapaa tiä! Lährethän tästä etupäähä. —

Ja nii lähtivät. Kaks franskalaasta pylkkii sisulla peräs.

Viirennellä kiarroksella kääntyy Nurmi melkee ympäri, orotti vähä
Seppälää ja rupes kaikes rauhas juttuamhan vauhrista. Kattoo kellua ja
naureskeli.

Yleesö huuti ja taputti — —

Siinä kerkes jo yks enkesmanni Saunders samhan sakkihi ja tykkäs
vissihin jotta:

— Ahas, passaampas päälle ja truiskaan sivuu, jottei Nurmi huamaakkaa.

— Antaa sen vai plyniä! — nyäkkäs Nurmi Seppälälle.

— Kuinkas sä muutoon tunnet nyt ittes? — Onko liikaa vauhtia? — Meirän
pitääs nytkyttää vähä lujempaa, jottei tuu kovin huanua aikaa.

Siinä kerkes jo muitaki ohi.

— Tuus ny Seppälä sä tähän mun etheni hetkeksi aikaa, nii mä pökköötän
sua kyytillä erelläni — jutteli Nurmi ja Seppälä teki, mitä isä käski.

Niin menivät hetken aikaa ja ajoovat pian ne muut ja enkesmannin kiinni
jotta:

— Vai te täs poijat — — —

Mutta mitäs ollakkaa, nii siältä takaa tuli kauhiasti purtaten yks
franskalaane ja yritti hengen erestä sivuutte ku 2 kiarrosta oli enää
jäljellä.

— Anna sen mennä! — komenti Nurmi, ja franskalaasten huikiasti hurrates
teki miäs 15 m. kaulan Nurmen ja Seppälän erelle.

— Taitaa tua junkkari siltäki päästä liiaksi kauas! — sanoo Nurmi. —
Kyllä mun pitää lähtiä sen perhän. — Tuu joukhon Seppälä!

Viimmeesellä kiarroksella on franskalaane aina vai johros. Mutta 300 m.
maalista astuu Nurmi fransmannin sivulle parilla pitkällä loikkauksella
ja kattoo sitä silmihi jotta:

— Oikeenko sä meinaat poikaparka tosissas? — Seppälä hoi, tuus
likemmäs! Mutta älä liikaa väsytä ittiäs, katto vai jottas tuut maalihi
varmana kolmantena, jotta loppukilpaaluhu pääset. — Ollahan kohteliahia
näille franskalaasille ja annethen niiren miähen tulla toisena. Kyllä
ne sitte hurraavat ja ovat iloosia. — No hyvästi nyt Seppälä, mun pitää
koittaa vähä loppukiriä, jott'on kintut kunnos huamenna.

Ja Nurmi jätti franskalaasen nuan 40 m. maalista ku seisomhan ja otti
nätin purtin. — Seppäläki innostuu ja vähält' oli jottei se vahingos
ajanu sen franskalaasen ohi. Hoksas kumminki ja astoo vasta kolmantena
rajaviivalle niinku pappa oli käskeny.

Nurmen aika oli 15,28,6.

_Kolmannes eräs_ oli Ritola, jok'oli saanu tehtäväksensä paimentaa
Ruattin toivoa, sitä ahvenanmaalaasta Viireä. Ritola oli päättäny
säästää ittiänsä kans loppukilpaaluuhi ja sitä varte oli vain
kattottava, jotta juaksoo parahiksi. Mutta oli sille annettu viälä
tehtäväksi väsyttää ja sotkia Viire tällä matkalla, heikontaa sitä
loppuottelua varten. Juaksuvoitot on kattokaas taktiikkaa. —

Viire lähti heti johtohon ja Ritola astuu kintuulle. Nii mentihin
seittemän kiarrosta ja Viire piti aika kovaa vauhtia. Kahreksannella
kiarroksella pelas Ritola sitte taktiikkaa, rupes juaksemhan aivan
rinnalla ja hiljallensa koitti kiristää vauhtia, — mutta Viire käsitti
tarkootuksen eikä antanukkaa petkuttaa ittiänsä. Se ei lisännykkää
vauhtia. — Näytti tuumaavan vain jotta jos lujempaa tahrot mennä, nii
mee sitte —

Silloo Ritola kans hymähti jotta mitäs mä — — ja hiljenti kyyttiä.
Rupes jätättämhänki ja antoo Viiren juasta niinku tahtoo. Säästöö vain
ittiänsä ja juaksi kylmästi kolmantena maalihi. Viireki helppas lopus
ja antoo jonkin hassun amerikkalaasen, joka kauhiasti purttas, tulla
ensimmääseksi. Me hurrasimma sille amerikkalaaselle tiätysti lujaa. Se
oli aivan taktiikkahoitua koko juaksu.

Meillä oli 4 miästä täs lajis ja joka miäs pääsi loistavasti
loppuotteluhu. Siihe ei pystyny ykskää muu kansa.

Ja kyllä me kans noukkapystys statioonilta sinäki iltana lährimmä.



1,500 m. karsinnat.


Suuren osanottajajoukon takia koolittihin roskat pois kuurella
alkukilpaalulla. Meirän poikia oli 4 matkas: Nurmi, Peussa, Liewendahl
ja Luama Härmästä.

Ensi eräs olis pitäny olla Ruattin Viire ja Luama, mutta Viire oli jo
karottanu toivonsa kokonansa tällä matkalla ja luapuu yrityksestä. —
Luama loikkii rohkiasti, mutta antoo franskalaasen Viriathin voittaa,
eikä loppukirillä ittiänsä rasittanu.

Toises sakis oli aiva färillisiä pakanoota, intiaania, meksikon
ryöväriä, Afrikan kaffereita, niin että sakki loisti ku sateenkaari.
Enkä mä siitä mitää selvää saanukkaa koko pakanasakista.

Kolmannes eräs oli Nurmi, joka lähti leikkispäältä heti hurjaa vauhtia
ja sekootti kaikkien päät. Toiset purivat hammasta ja yrittivät pysyä
kyytis. Sitte Nurmi yhtäkkiää toppas siihe paikkaha ja antoo kolmen
sällin mennä paitti! Kyllä niitä näytti vähä peljättävän, mutta menivät
araastellen kumminkin ohi. Nurmi loikkas taas ensimmääsen viärellen,
nyäkytti päätä, näytti kellua ja niin vei taas hyvää vauhtia. Yleesö
hurras Nurmen lystinpirolle. — Aika ei ollu häävinen: Nurmi 4,7,6.

Neljännes sarjas meni Peussa, joka jätti ittensä aiva häntähän ja
juasta lönkötti muina miähinä viimmeeselle kiarrokselle asti. Meistä
jo näytti, jotta poika hirtti ittensä, ku etujoukolla oli lähes 100 m.
etumatkaa. Me huurimma sille, manasimma ja näytimmä nyrkkiä jotta:

— Sinäpä poika ny vasta patahassu oot. Et saa enää loppukiris sitä
matkaa takaasi.

Mutta sitte Peussa alkas kiristyksen, jota kesti 400 m. ja aina vai
ajoo erellisten ohi. Etummaasimman miähen saavutti vasta n. 2—3 m.
maalista ja juuri viivalla pääsi ohi. Se oli niin hermostuttava näytös,
jotta Pihkalalta putos klasisilmät päästä. Meirän lehtimiästen sakki
ulvoo ku susilauma ja paperit putoolivat penkin ala. Mutta voitti se
peijakkahan Peussa kumminki. —

Viirennes joukos oli peljätty enklantilaane Stallard, mutta onneksi
ei meirän poijista joutunu kukaan tähän lujahan sarjahan voimiansa
tuhlaamahan. — Kuurennes sarjas oli meiltä ahvenanmaalaane reiru poika
Liewendahl, joka pysytteli loppupualelle asti aiva häntäpääs — niinku
treenari-Mikkola oli käskeny. Kylmästi miäs teki neuvojen mukaha,
vaikka hirviältä näytti loppu. Viimmeesellä 100 metrillä tuli sitte
ku ammuttu eturoikkahan ja pinnisti toiseksi maalihin. Nämä tällääset
temput rääkkäsivät kamalasti meitä suamalaasia kattelijoota. Piti
huutaa ja huitua ittensä aiva hajalle. Mäkin rookasin iltaasin sitte
monta suamalaasta, jokk'olivat huutanhet ittensä aiva kähiäksi ja
haikiasti valittivat ku piti juara nii paljo viiniä, jott'olis saanu
kurkkunsa taas klaariksi seuraavaha päivähä.



Estejuoksu.


Sitte tuli se 3,000 estejuaksun loppukilpaalu, johka oli päässy 9
miästä ja niist'oli 3 meirän poikaa Ritola, Katz ja Ebb. Se oli komia
ennätys jo sekin! —

Ritola lähti heti johtohon ja Ebb jättäytyy viimmeeseksi hännäksi, 20
meeteriä muiren perhän. Mitä se meinas se miäs? Ei tainnu olla kunnos.

Katz pysytteli keskijoukos. — Ritola juaksi köykääsesti ja helposti.
Lisäs hiljoollensa etumatkaa. Kerran se roiskahti aiva kyljellensä
siihen vesikuappahan ja menetti jonkun sekunnin ennenku sai tahtinsa
takaasi. Sitte rupes Katz kirimhän. Ajoo ensin yhren amerikkalaasen ohi
ja painoo suaraa toiseksi. Mekös mölistihin ja hurrattihin. —

— Mutta tua perttanan Ebb, sekös vai löntystää kaukana toisten peräs,
jotta rupiaa jo vihaksi pistämhän!

Parhaas tahris ku aurinko paistoo ja kaikki meni hyvi, tarttuuki Katzi
toisesta jalaasta kiinni yhtehen aitahäkkihin, aita kumohon ja jalka
kiinni.

— Saamari, nyt on Katzi kaikki ja jalka poikki! —

Kerkiää siinä Katzin ohi pari kolme miästä. Se nousoo ylhä, hiaroo
jalkaa ja näyttää kattelevan kannattaako enää kipiällä koivella
yrittää. Mutta sitte muisti mist'on kotoosi, sisu nousi, lähti perähän
yrittämhän hammasta purren. Näki, jotta se miäs pani kaikkensa
liikkeelle. Hiljaa se rupes saavuttamhan erellisiä ja aina vai pinnii.
— Hyvinhän se menöö! Saa kun saakin kiinni. Ja ajaa ohi! Hurraa!! Bravo
Katz!! Tekis miäli pussata, nii jutipoika ku onkin, mutta Suamia ja
Suamen kunniaa sekin sisulla pualustaa! —

Ritola on omaa joukkua, nuan 75 m. erellä, juaksoo ku lystiksensä.
Ei pysty kukaa hätyyttämhän. Ranskalaane Isola oli sisukas poika.
Se teki Katzille vastarintaa ja kirii kamalasti. Oli rakkari saanu
hyvän etumatkan ja otti pitkän loppuspurtin, mutta Katz ponnistaa
kans, jättää viälä selvästi viimmeesellä suaralla ja ajaa komjalla
loppukirillä toiseksi maalihi! —

Katzin teko, juasta loukkaantunhella jalaalla toiseksi oli Pariisin
kisojen yks loistavimpia suamalaasen sisun näytöksiä. Kunniaa sille
poijalle! — Ebb, joka lopus sisulla kiskoo ittensä monen miähen ohi
tuli viirenneksi. Jos ei se junkkari olsi koko matkaa lunkutellu
hännäs, nii olis tainnu tulla kolmanneksi. Taas tuli kultaa ja hopiaa
Suamehe!



400 M. JUAKSU.


Torstai oli yks suamalaasten loistavimmista päivistä. Silloo
suaritettihin 1,500 ja 5,000 metrin juaksut. Me päältäkattojat olimma
etukäthen varmoja, jotta molemmat kultamitallit tuloo meille, vaikka
vähä panikin ajatteluttamhan, jotta kuinkahan luja äijä se Ruattin
Viire nyt on 5,000:lla, ku s'oon kaikista muista kilpaaluusta luapunu
ja säästäny ittiänsä tälle yhrelle laille.

Mutta ennenku päästihin näihin pitkien matkojen juaksuuhi,
suaritettihin alkajaasiksi karsintakilpaalu 400 meetrin matkalla.
Juastihin 5-miähen eris, ja eriä oli 17. Suamalaasia oli joukkohon
ilmootettu 4: Vilen, Åström, Drisin ja Huuskaffeli. Näistä ei
kuitenkaan Trisiini yrittänykkää; se säästi ittiänsä muihin juaksuuhin
ku sen kinttu ei kuulemma tahro oikee kestää. — Vileeni oli heti
ensimmääses eräs ja tuli ilman erityysempiä riuhtomisia toiseksi.
Ensimmäisenä oli yks kanaatalaane. Ei siinä tarvinnu hätäällä, ku
viirestä miähestä lähti vai kaks ja molemmat ilman muuta pääsivät
loppukilpaaluhu. — Viirennestoista eräs oli meirän Åströmi amerik.
Fitchin kans ja ku ei siinäkää ollu muuta ku kaks miästä, nii
hölkyttelivät yhres matkan ja tulivat maalihi tasajalkaa.

Huuskaffeli joutuu sellaasehe sakkihi, jotta se oli liikaa, jäi
kolmanneksi ja pois pelistä. Ensimmääne miäs pisteli siinä jo nii
sakiaa, jotta aikaa meni 49,6.

Sitte tuli toinen karsinta ja kovemmat koetukset, nii että vauhtia
kiristettihin ja varsinkin oli tappelu toisesta sijasta hurja, sillä
kolmas miäs jo potkittihin pois pelistä. Sitä varte seurattihinkin
jännityksellä juuri toisen ja kolmannen miähen ottelua ja ensimmääne
sai mennä omia olojansa. Ensi eräs tuli jo aika 49, amerik. Fitch.
— Toisen erän voitti etelä-afr. Batts, 49 sek. Norjan Hoff toisena.
Ranskån toivo, Fery, tuli möllinä tukka liahujen ilmas. — Kolmannes
sarjas oli kaks ylivoimaasta miästä, Butler enklantil. ja Taylor
amerikkal. jokk'eivät tarvinnehet paremmin kiristääkkää purottaaksensa
roskat pois. Aika oli huano, 49,8. — Neljännes eräs hollantilaane
Paulen kuljetti tulevaa mailmanmestaria enkl. pitkäkoipista pappia
Liddeliä aika kyyttiä, 49 sek. — Näki kyllä jottei Liddelillä ollu
mitää erityystä kiirusta, antoo hollantilaase voittaa. Sarjan muilla
kolmella, amerik. Robertsonilla, Italian Facellilla ja Ranskan
Fritzillä sen sijahan oli hampahat irvis ja tappelu tuima. Sen voitti
jänkki, posetiivari oli 4:s ja Franskan poika taas mölli.

Neljännes eräs oli meirän Vileeni, joka tuli kolmanneksi. Ei kestäny
sitä menua. Sen voitti amerik. Oldfield, 49, toinen oli Johnson
Kanaatasta. —

Kuures ja viimmeene erä oli lujin, sillä ensi sijoosta tappeli kolme
kutakuinki yhtä hyvää miästä: sveitsilääne Imbach, Ruattin Engdahl,
amer. Wilson. Mukana oli jaapanilaane Notokin, joka oli kova poika.
Täs sakis mentihin jo ohjakset löysillä ja seurauksena oli uusi
mailmanennätys: 48 sek. Aiva Imbachin kannoolla olivat Engdahl ja
Wilson, Engdahl tuli sen verran erellä, jotta voithin panna toiseksi.
Kaikkien kolmen ensimmääsen miähen ajat olivat alle mailmanennätyksen,
joka siihe asti oli amerik. Reidpath'illa, nim. 48,2, Tukholman
olympialaasis saatu.

Neljänsaran viimmeesehe karsintaha, joka tapahtuu seuraavana päivänä,
pääsi 12 miästä, juastihin kahres 6:n miähen sarjas ja kolme
kummastakin pääsi loppukilpaaluhu. Se alkas olla jo nii jännittävää,
jotta varpahia kutitti. —

Ensi erä mennä hujahutti heti alle eileen tehryn uuren
mailmanennätyksen! Amerik. Fitch juaksi 47,8. — Hurja ulvonta
amerikkalaasten joukosta kentällä. Me muut räpytämmä silmiä ja
puhelemma jotta:

— Tämä on sikamaasta, ku lyärähän mailmanennätyksiä perätyste.

Butler oli toine, puali metriä, ja Johnston kolmantena 1 m. jäljes. Se
oli hurjaa menua se, eikä auttanu muu ku mailmanennätyksen »pulveriksi
meneminen» niinku Franskan sanomalehret kirjoottivat.

Toises eräs ei Liddelin tarvinnu pitää erityystä kiirusta, sillä
toisena ja kolmantena Imbach ja Taylor tiäsivät pääsevänsä
loppuotteluhun kun eivät vai päästä ketää erellensä.

Nyt oli loppukiristyksehe jääny kuus kovaa hakamiästä: Liddel, Fitch,
Butler, Johnston, Taylor ja Imbach. Siinä oli jo kaks äsken leivottua
mailmanmestaria: Imbach ja Fitch, mutta joukosta löytyy viälä kolmas
äijä, joka löi nämä molemmat ja jenkkas viälä kolmannen kerran
mailmanennätystä tällä matkalla.

Se oli Liddel. Kun finaali tuli, oli kentällä sellaane jännitys jotta
korvia poltti. Vetoja lyäthin ja kolme kansaa puri hammasta ja ähisi.
Amerikkalaaset sanoovat jotta Fitch, mutta toiset seliittivät, jotta
Taylor on oikiastansa viäläki paree Fitchiä. Sveitsilääset suhajivat,
jotta Imbach kyllä tiätä näyttää. Mutta enklantilaaset honajivat
Liddelistä, jotta oorait.

Ja merkillistä oli, jotta Pihkala oli tukasta kiinni Tukholman
Idrottsbladetin Tegnerin kans ja väitti jotta Liddel voittaa. Sitä pani
vastahan änkyttävä Tegner, joka oli Fitchin pualella. Lopuksi löivät
frangin vetua ja ku laukaus kajahti ja miähet pyrähtivät lentohon,
nii silloonkos Pihkala ja Tegner huutamhan kumpiki miähellensä. Puali
matkaa oli tulo tasarintaasta, vaikka Liddel vähä myähästyy lährös.
Mutta sitte alkoovat Fitch ja Taylor kiriä pualivälistä ja pääsivät
erohon toisista, ollen n. 30 metriä maalista 5—6 metriä erellä muita.

Huuto oli kauhia, ihmiset hyppiivät paikoollansa, huitoovat käsin ja
tamppasivat jaloolla. Mikä hakkas nyrkkiä penkkihi, mik'oli lentää
toisten niskaha. Mutta yks oli yhteestä: kaikill' oli suu auki ja
kurkut huuti ku laivan hätätorvet.

Liddel oli etumiähistä jäliis, mutta sitte se teki aiva imehiä.
Riuhtaasi itsensä ku pyssystä irti, painoo ku kameeli pitkin askelin
kaula pitkällä kiinni amerikkalaaset ja riuhtoo rinnalle, vaikka jänkit
puristivat viimmeeset ittestänsä.

Ihmisiä pyärryttää, niskat jäykistyy ja Pihkala ulvoo ku mettänpeto,
potkii mua kintuulle ja minä voorostani takana olevaa espanjalaasta
lehtimiästä, joka manaa »karampaa» jotta vahtu suusta truiskii.

Liddeli kiristää aina vai hurjemmin, pääsöö irti toisista ja syäksyy
maalihi ylivoimaasena voittajana, nuan 4—5 metriä ennen muita. Vähää
ennen maalia kaatuu Taylori, mutta kerkes pystyhy ja viälä ennen
viimmeestä miästä maalihi.

Liddelin aika oli uusi mailmanennätys, 47,6. Liddel oli säästäny
ittiänsä kaikis alkukarsinnoos ja antanu kylmästi toisten rikkua
mailmanennätyksiä. Mutta sill'oli ollut onni sijootuksiski mukana,
ku oli joutunu erihi, john'ei ollu pahempia kirijöötä. Imbach näytti
olevan kuitti eikä loppuottelus enää jaksanu kiriä. Näytti aiva
kangistuvan. Liddelin loppuveto oli jotaki kamalaa. Viimmeesellä 100
metrillä se kiristi toisten spurtista ainaki 10 metriä. Oli 5 m. jäliis
ja painoo 5 m. ohi.

Ei ollu siinä jänkiillä mitää mutisemista, nii selvä oli Liddelin
voitto, mutta kyllä kans enkelsmanniilla oli suu ympäri päätä. Ne
huutivat ja huitoovat Iipuullansa ku Afrikan pakanat.

Voitonliput nousi taas tankohon, ja hurraat päälle. Taas meni
Amerikalta yks kultametalli, josta n'oli ollehet aiva varmoja. Ja
voittaja Liddel, pappi, saarnas seuraavana päivänä yhres Pariisin
kirkos ja väkiä oli ollu aiva mustana.

Moukarinheitto on meillä suamalaasilla aina ollu heikkua. Siinä ovat
amerikkalaaset aina viänehet olympiapalkinnot 50 meeterin heitoolla,
jota eivät muut kansat näytä ylittävän. Osanottajia oli vain
parikymmentä. Meilt'oli yks miäs Eriksoni; eikä luultu jotta se pääsis:
eres loppukilpaaluhu, mutta eikös vai päässykki ja tullu neljänneksi
pistemiäheksi tuloksella 48,74. Ensimmääne oli amerik. Tootell 53,29,5
ja toinenkin jänkki Mac Grath, 50,84.



NURMEN KUNNIANPÄIVÄ.



1500 m. juaksu.


Torstai oli Nurmen suuri päivä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000
meeterin juaksujen loppukilpaalut.

Alkukarsinnoos olivat suamalaaset näyttänhet, mistä maasta pitkänmatkan
juaksijat on kotoosi. Meill' oli suurin sallittu osanottajamäärä 1,500
meeterin matkalla, 4 miästä, ja joka sorkka niistä pääsi helpolla
loppuotteluhu. Ne olivat Nurmi, Luoman-Jaska Härmästä, Peussa ja
Liewendahl. Olivat koittanhet jokahine säästää ittiänsä alkukilpaaluus,
eiväkkä yrittänhekkää voittaa eräänsä. Luamaki koikkalehtii häntäpääs
alkumatkasta, mutta silmä oli kovana, mihnä toiset menöö. Loppupualella
vasta jenkkas ittensä ensimääsen miähen perhän ja ku tämä otti kovan
loppukirin (luuli vissihin, jotta Luama, joll' oli peljätty suamalaane
paita, tiätysti juaksoo lopus sivuutte) — niin Luamakos vai hiljenti
vauhtia ja vilkaasi taaksensa, mihnä asti kolmas miäs tuloo. Ja se
tulikin jo aika likillä ja kovaa vauhtia.

Mua jo rupes hirmuttamhan, jotta mitäs jos ei tua Luama näjekkää, jotta
sen kolmannen miähen peräs on heti viälä neljäski. Niillä oli kova
vauhti ja aina vai sauttivat Luamaa lopus.

En kärsiny enempää, hyppäsin pystyhyn, taoon nyrkkiä penkkihi ja huurin
jotta:

— Paina, paina helkutis Luama! Ne voi pyhkästä sivuuttes lopus ja mitäs
silloo Härmäs sanotaas, johna sua on niin hiarottu?!

Mutta se vai hölkötteli, kattoo taansa ja toiset oli heti kintuulla.

— Jos perhanan poika viälä siinä taakses töllistellessäs kaarut, nii
appa jee sua kotias tulemasta. — Eks sä pääse siinä! — karjuun mä ja
heristin molempia nyrkkiä vooron perähän n'otta aina oli yks pystys.

No siitä se vissihi havaatti jotta vaara on likillä ja lippas vähä
äkkiä viimeeset pari syltä. —

— Tanan poika! — pääsi multa ku retkahrin takaasi penkille ja sylkääsin
häjyn syljen. — Tuallaasta peliä ei pitäisi tehrä, jotta sivullistaki
rupiaa pyärryttämhän!

Se Mikkola, urheelijaan treenari, oli antanu niille sellaaset kovat
ohjeet, jotta suamalaasten pitää pysyä alkumatkas aina hännäs ja
vasta viimmeesillä kiarroksilla kiristää ohitte. Ja sitä käskyä
nourattivat meirän poijat niin hävittömän kylmästi, jotta me jokka
olimma maksanehet suuret rahat tännetulosta, olimma aivan raivostuksis.
Meirän piti huutaa ja yllyttää niitä häntäpään poikia n'otta kurkkua
karvasteli ja käret väsyy, ku ei jaksanu enää huutaa.

Mutta kaikkihin kylmin poika oli alkukilpaalus kumminki se
ahvenanmaalaane Liewendahl. Se mennä köpötteli aiva möllinä ja jäi kans
kaikista muista. Mä jo manasin Pihkalalle jotta:

— Tua affenalaane on kavaltaja, sen näköö selvästi, että se meinaa
oikee tingillä häväästä suamalaasen olympiapairan. — — Ensimmääne miäs
on ainaki 200 metriä erellä ja tua tuhannen löntys mennä pökkööttää ku
kana paleltunehilla varpahilla!

Pihkala sanoo jotta:

— Sill' on kova sisu! — ainaki Mikkola on niin sanonu.

— No tuas ei auta enää sisukaa! — ähyyn mä.

— Ist der auch ein Finne? (onko tua kans suamalaane) — kysyy se
espanjalaane mun takaani ja viisaa sitä Liiventaalia, joka pomppii
kaikkihin viimmeesenä.

— Noo, mister, that is no Finnich, that is one stour skiit — (Äää, ei
tua oo suamalaane, s'oon suuri — —.)

— Wat ju sej??! — penäs se spanjalaane. —

Mun piti ruveta siinä seliittämhän sille kesken kaiken jotta:

— Se Liiventaal on Affenanmaalta kotoosin ja se on aiva eri valtakunta
— »Öölanti».

— Aa-aa sii-sii, luk thea — rupes se panjalaane huuthon ja ku mä
kattoon, niin tua syätävän Liiventaali oli heränny ja mennä paasas ku
hevoone. Se ajoo yhrellä kiarroksella kaukaa takaa aina vai toisten
sivuutte. Viimmeesellä suaralla se oli neljäs ja tuskin 10 meeteriä
maalista painoo kolmannen miähen rinnalle.

— Sivuu sivuu — huurin mä.

Mutta ei! Siihen toppas ja viäres vai juaksi. Toinen pisteli hampahat
irvis ku ompelukones ja Liiventaali aivan tasarinnan sen kans. Vasta
justhin rajaviivalla lykkäs varpahansa erelle. Ja tuli kolmanneksi ja
pääsi loppukilpaaluhu.

Niinku Mikkola oli määränny.

Mun piti silloo heti kääntyä sen espanjalaasen Iehtimiähen pualehe ja
oikaasta, jottei se vai Espanjahan sähköötä vääri. Seliitin jotta:

— Thät töört is Liivental, hii is Finnish, oolrait (jotta kyllä tua
Liiventaali on sittekki suamalaane)!

— Ooooh! — honotti spanjuuri.

— Jäääs!! — kiljuun mä vastahan.

Ku sitte loppukilpaalu aikoo ja 12 parasta miästä tuli kentälle, meni
jännityksen kohina läpi koko statioonin väen. Siin' oli kahrestatoista
parhaasta miähestä 4 suamalaasta, se on kolmas osa koko joukosta. Se
herätti jo sinänsä suurta huamiota ja ihastusta kattojis.

— »Finne, finne»? — kuuluu joka taholta ja meillä, suamalaasilla
lehtimiähillä oli täysi tyä osootella ja näytellä tarkasti kuka nuasta
neljästä suomalaasesta mikin on.

Ruattin Viire ei ottanu osaa tähänkään kilpaaluhu, vaikka oli
ilmootettu. Se tiäsi sen turhaksi. Me emmä kyllä toivonehekkaa
muuta palkintua ku ensimmäästä ku Ritola ei menny tälle matkalle.
Viarasmaalaasista oli enklantilaane Stallard peljätyyn, vaikkei meihin
päässy epäälystäkää siitä, jottei Nurmi voita.

Ensi kiarrokselie lähti joukko heti täyttä vauhtia. Johtohon meni
Stallard ja Lowe, molemmat enklantilaasia. Nurmi jättäytyy aluus
vähä jälkehe ja sivulle jottei sen kallisarvoosia kinttuja kukaa
piikkikengillä tramppaasi. Ja kyllä mä luulen, jotta syytä oliki
varjella koipensa. Ku sitte pualikiarrokses jo oli selvä järjestys,
loikkas Nurmi ethen ja lähti viämhän leikkispäältä joukkua oikee aika
polkkaa. Parhaat ponkiivat peräs ja eikähän sillä Nurmella ollukki
siinä sellaane meininki, jotta saa irti ja perähänsä joukosta parahat
miähet, jotta tiätää pitää varansa.

Ensimmääsellä kiarroksella (500 m.) oli jo tullu n. 20 m. kaula
etujoukon ja loppusakin välille. Nurmi johti ja ku viivalle tuli,
nii kattoo kellua kourasnansa, paljoko meni ensi kiarroksella. —
Ihmiset taputtivat käsiä ja hurrasivat. — Toisena oli amerikkalaane
Watsoni, sitte sveitsilääne Scharer. Muut suamalaaset olivat aivan
häntäjoukkona. Niiren erellä meni enklantilaasia ja franskälaasia.
Niin kuluu kiarros kiarroksen perhän. Nurmi kiristää viimmeesellä
kiarroksella ja jättää amerikkalaasta, tehren n. 10 m. kaulan, joka
aina vai lisääntyy viimmeesellä suaralla. Mutta muut meirän miähet,
ne seurasivat Mikkolan taktiikkaa ja pysyttelivät aivan hännäs, ja
sinne jäiväkki, sillä toisekki kirivät lopus minkä jaksoovat. En tiärä
heittikhän Luama aiva lossiksi, mutta viimmeesenä se tulla lompsii eikä
näyttäny erityystä kiirusta pitävänkää.

Vaikka ku toren sanoo, nii kyllä mä tykkäsin, jotta niillä ulkolaasilla
oli sellaane totine ja tuima meno, jottei siinä meirän poijista muut
ku Nurmi pärjännykkää. Mutta Nurmi taas oli niin ylivoimaane jottei
sitä pystyny kukaa eres ahristamhankaa ja sitä varte se ei erityystä
aikaa yrittänykkää. Kattoo vain, jotta tuli ensimmääteksi ja toi
maalle kultametallin, jos olis hätä ollu, olis Nurmi vissisti voinu
toistakymmentä sekunttia parantaakki. Nyt se säästi vain ittiänsä 5,000
metrin juaksua varte, johna sen oli puhet kans ottaa ensi palkinto.

Kun Nurmi voitti 1500 m., nostimma me suamalaaset aika metakan ja
hurrasimma, jotta statiooni kaikuu. Kohta kans nousi komja Suamen lippu
voitonsalkoho ja soittokunta pelas Maamme-laulua, johna se jo oli
aikalailla parantunu, ku oli saanu niin usee harjootella. Se meni jo
oikee ratihinsa.

— Ja taas tunnin päästä saatta pillipiiparit vetää samaa nuattia —
huikkasin mä, vaikka Pihkala koitti sanua jotta:

— Ei sitä tiärä sanua.

— No tiätää sen!

— Ja vaikka ny tiätääski, nii ei saisi etukäthen sanua! — motkotti
Pihkala, joka kaikesta aina oli muka epävarma.

— Lyärhän vetua, jotta Nurmi voittaa, — ehrootin Pihkalalle.

— Em mä ny vetua — —

— No mitäs sitte! — —

1,500 ja 5,000 metrin loppukilpaalujen välill' oli vain yks
tiima aikaa, n'otta siin' oli Nurmella kova urakka saara ittensä
sillä välillä hiarotuksi ja kuntoho. Ku s'oli 1,500 voittanu ja
valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten
konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vai housuullansa ympäriinsä
jotta:

— Menkää hiithen siitä masiinoonenna, ei mull' oo ny aikaa — —.

Mutta ku se istuu maaha ja veti pöksyjä koipihi, nii siinä oli jo
valokuvaajia toistakymmentä, jokka eri pualilta knäppiivät kuvia jotta
knapsuu. — Heti ku Nurmi sai housut jalkoohi, lähti se juaksemhan pois
kentältä hiarottavaksi.

Vaikkei se 1,500 metrin juaksu ollukkaa nii kova, jotta Nurmen olis
pitäny kaikkensa pusertaa, nii oli se kumminki sellaane prässi, jotta
eri miästä siinä tarvithan, joka pystyy tiiman päästä lähtemhän taas
5,000 meeterin matkalle, ku on uuret ja levännehet miähet vastas.

Nurmen aika oli 3,53,6.



5,000 m. juaksu.


Loppuotteluhu täski lais oli pääsny vai 12 parasta miästä. Niistä oli
taas 4 suamalaasta: Nurmi, Ritola, Seppälä ja Rastas. — Komia joukko!

Nyt tuli kentälle jo se Ruattin Viireki. S'oon vähäläntä luiseva
poika, joll'on rintakehä aika vankka ja hyvin muarostunehet sääret.
Nurmi ja Ritola ovat molemmat sitä pirempiä. Se oli säästäny ittiänsä
justihin tätä kilpaalua varte ja varmaa oli, jotta nyt se oli päättäny
panna kaikkensa voittaaksensa eres tämän kilpaalun ja samalla yhren
kultametallin Ruattille, jok' on antanu sille hyvän opettajan paikan. —

Oli siinä joukos yks jäppikin, jaapanilaane Okazaki, joka alkukilpaalus
osoottautuu olovan aika lailla hyvä juaksija. Mutta meill' oli Nurmi ja
jos se klikkaas, nii kyllä Ritola lopusta hualen pitää. Ruattalaaset
ja Viire olivat laskenehet, jottei Nurmesta oo enää täs juaksus
täyttä vastusta, mutta sepäs nähtihin. Ku Nurmi tuli taas kentälle
tunnin perästä, 1,500 meeterin voiton jälkehen, oli se ku uusi poika.
Verrytteli kinttujansa, truiskii piäniä juaksuja raralla ja näytti
olevan hyvällä humöörillä. Kovin on se Nurmi oma ittensä. Ei välitä
kestää mitää, on vain omihin oloohinsa ja valmistautuu otteluhun niinku
ei ketää olsi päältä kattomaskaa.

Ku laukaus pamahti, lähti juaksijajoukko yhtenä parvena matkahan,
ja Viire pyrähytti heti toisten erelle johtoho. Mutta sen kintuulle
asettuu kohta Ritola. Puali kiarrosta mentihi yhtenä rytynä, mutta
sitte saatihin jo jonkilaanen järjestys syntymhän vaikka toisia pomppii
viälä vähä sivuulla ja koitti saara ittellensä rakua rivis. Viire johti
ensi kiarroksen hyvää kyyttiä ja oli totisen näkööne. Ei kattellu
sivuulle, painoo vaa suaraa ja kovaa ethenpäin. Ritola lippas peräs ja
katteli taaksensa, mihnä Nurmi on. Se oli jääny vähä jälkehen Seppälän
kans, jota se veti joukosnansa. Rastas oli asettunu hännille, ja tuli
kolmantena miähenä perästä lukien.

Toisella kiarroksella Viire teki kaulaa jonkun metrin, mutta Ritola
seuras kantapäillä rauhallisen ja iloose näköösenä. Sitten tuli kolme
viarasmaalaasta välis ja Nurmi vasta kuurentena. Mutta s'oli saanu
jo vissihän puhutuksi asiat selviksi Seppälän kans, koska se näytti
nyäkkäävän päällä ja sanovan hyvästit. Sitten pyrähytti nätisti kahren
miähen ohi ja hyssytteli neljäntenä.

Kolmannella kiarroksella kulki parivaljakko Viire ja Ritola tasaasta
tahtia erellä. Sitte yks franskalaane ja Nurmi. Kolme viarasta oli taas
välis ja sitte Seppälä. Ja Rastas mölli —.

Pitkälläsivulla Nurmi kumminki jo astoo franskalaasen paitti ja juaksoo
helposti Viiren ja Ritolan kiinni. Ritola kääntyy kattomhan, nyäkkää ja
näyttää sanovan — Terve terve.

Viire kuuli piaksun fläiskehen ja tiäsi, jotta siältä se nyt tuli
Nurmen-Paavo sakkihi, muttei käännäkkää päätä. Painaa vai tasaasta
tahtia.

Neljäs kiarros menöö hianua hölkkää. Viire, Ritola, Nurmi vinos
rintamas n. 50 metriä toisten erellä. Sitte tuloo franskalaane ja
Seppälä, joka on ruvennu kiristämhän ja jättäny häntäsakin. — Joka
kiarroksella katteloo Nurmi kelluansa, onko vauhti parhullaane.

Viires kiarros menöö samalla lailla: Viire johros, Ritola ja Nurmi nyt
peräjulkkaa takana. Franskalaane on neljäntenä miähenä vähä saavuttanu.
Ero on n. 40 m. Seppälä on viires ja viarahia kantapäillä.

Kun kuures kiarros alkaa on etujoukko n. 70 m. erellä ja Viire aina vai
johros. Mutta sitte kattoo Paavo kellua ja tykkäs vissihin jotta täs
rupiaa nukuttamhan — ja äkkiää loikkas Viiren erelle.

Viiren naama ei muutu, pitää vai entistä vauhtia. Nyt on Viire
»pussis»: Nurmi erellä, eikä päästä ohi, ja Ritola kantapäillä. Mahtoo
siinä tuntua olo vähä ahtahalta. — Seppälä teköö — peijakkahan poika! —
typeryyren, rupiaa kiristämhän ittiänsä etujoukkohon päin ja kuluttaa
voimia. —

Nurmen ja Ritolan juaksu Viiren kans oli taktiikkapeliä.

Näki heti aluusta, jotta Ritola oli saanu tehtäväksensä vartioora
Viireä ja jos suinkin pumpata se kuivihin. Ja muistaa nitistää lopus.

Nyt kuljettivat Nurmi ja Ritola sitä keskellänsä hermostuttaaksensa.
Jos Viire yrittääs päästä siitä välistä pois, niin silloo Ritola painaa
sen peräs ja ohitte ja koittaas viärä sitä liika kovaa vauhtia hetken
matkaa. Nurmi tulis sitte peräs ja ku kattoos Ritolan kylläksi Viireä
hyppööttänhen, niin lähtis itte johtoho — ja Ritola sais tulla peräs ja
huilata kantapäillä.

Mutta Viire haistoo vissihin palanehen käryn; se ei lähtenykkää
karkuhu, antaa mennä vain kaikes rauhas, siinä välis omaa tahtiansa.

— Ääh perttana! — ähyymmä me suamalaaset, ku ei tua Viire mennykkää
vipuhun.

Nurmi ja Ritola näyttäävät keskustelovan mitä sille nyt olis tehtävä.

— Truiskaa koittaa sä Ritola siältä takaa yhtäkkiää ohitte, jos se
lähtis sun perähäs — kehootti Nurmi Ja Ritola lähti aika kyytiä
painamhan molempien sivuu.

Nurmi mennä julkuttaa hiljoollensa ja orottaa, jotta Viire lähtis nyt
perähän.

Viireki katteloo, jotta mitä tämä oikee on, mutta hoksaakin, jotta
s'oon jutku — eikä lähre Ritolan perhän ittiänsä tappamhan.

Nurmi näyttää funteeraavan. Viimmee kattoo kelluansa ja tuumaa jotta:

— Jää siihen sitte! — ja lähti Ritolan sakkihi.

Mutta Viire näytti pelkäävän jotta suamalaasill' oli vissihin taas
jokin petkutus miäles, eikä parantanu vauhtiansa.

— Tuanne se ny jäi! — sanoo Nurmi ku sai Ritolan kiinni.

— Olkohon siälä sitte — tuumas Ritola. — Pannahan viälä vähä vauhtia
päälle, jotta saarahan kaulaa enämpi. Saa nährä, mitä se siitä tykkää.

Poijat pistivät piäneksi hyssyksi ja kattoovat hetken päästä taaksensa,
jotta lisääkö se Viire kinttuvilkettänsä. Mutta ku ei näyttäny
vastaavan, nii rupesivat Nurmi ja Ritola painelemhan vain tavallista
harjootusmarssia.

Viire rupes nyt aina vai jäämhän.

Seppälä oli neljäntenä ja yks amerikkalaane oli ponkinu jälkijoukosta
muiren sivuu Seppälän kantapäille.

Seittämättä kiarrosta johtaa aina vai Nurmi, Ritola takanansa. Viire
jäi hiljoollensa, ja katteli taaksensa, kuinka kaukana on perästulija.
Se oli Seppälä, mutta väliä oli satakunta metriä.

Ku kahreksas kiarros alkoo oli Viire jääny n. 25 m. etujoukosta.
Seppälä oli siitä 100 m., amerikkalaane, jok' oli sen viäres oli sitkiä
poika ja ajeli friipiletillä Seppälän sivulla.

Yhreksännellä kiarroksella on Viire jäänny viälä aika lailla. Erua
on nyt n. 50 m. — Mutta Seppälä on aina vai saman 100 meeterin
pääs Viirestä. Seppälä teki sisulla tyätä. Se yritti päästä irti
amerikkalaasesta, kiristää ja saakin erua syntymhän n'otta kaula
Viirehen päin hiljoolleensa lyheni. — Nurmikin kiristi ja jätti Ritolaa
n. 10 m.

Mutta kun viimmeene kiarros alkoo, pinnisti Ritola takaasi Nurmen
kintuulle jotta:

— Äläs poika jätä! — ja niin menövät lujaa vauhtia koko viimmeesen
ympäryksen.

Maalihin tulivat komjalla loppuspurtilla, Nurmi n. pualitoista metriä
ennen Ritolaa. —

Viire jäi viälä viimmeeselläki kiarroksella. Ero oli maalis ainaki 100
m.

Seppälä tappeli kovan koitoksen amerikkalaasen Romig'in kans, mutta
loppukiris näytti amerikkalaane, että on niillä muillaki sisua ku
suamalaasilla ja painoo varmasti ohi, vaikka Seppälä pani kaikkensa.
Näki, jotta jalaat kangistuu eiväkkä totellehet poijan tahtua ja
yritystä. Rastas oli kuitti miäs viimeesen erellisellä kiarroksella ja
lopetti.

Nurmen aika oli 14 min. 31,2 sek. uusi olympiaennätys. Toinen oli
Ritola 1 1/2 m. jäljes, kolmas Viire Ruatti 100 m. jäljes, 4 Romig
Amerikka 120 m. jäljes, Seppälä viires n. 150 m.

Nyt se oli tehty, jot'eivät ruattalaaset ollehet uskonhet, jotta Nurmi
veis Viireltä molemmat kultamitallit samana päivänä. Ja kaiken hyvän
päällisiksi otti Ritola ruattalaasilta pois viälä hopiametallinkin,
josta ne olivat ollehet aivan vissiä, jotta sen Viire ny ainakin tuo.

Ja vähältä piti jos Ruatti sai kupariakaa, sitä kolmatta palkintua,
sillä amerikkalaane pani hirmukirin lopus ja vain Viiren etumatka
pelasti sen häviöltä.

Se oli Nurmen loiston päivä ja kovasti me suamalaaset hurrasimma
ku liput tankoohi verettihin, ja kyllä vai kannattikin sellaasesta
kaksoosvoitosta. Ruattiki näki nyt lippunsa kunniapaikalla, siälä
johna Suamen lippua oli joka päivä heiluteltu, mutta se oli vai piäni
nästyyki suuren Suamen lipun varjos ja vasimella pualella.

Nii komeeta voittoja ku ne oliki, nii ei ne yhtää jännittänehet, sillä
Nurmi ja Ritola olivat ylivoimaasia ja leikkiivät Viiren kans ku kissa
hiireellä. Oli yks koiranleuka sitte sanonukki Viirelle jotta:

— Jos olsit kotonas pysyny, nii olsit sinäki saanu yhren kultametallin
— —.



KYMMENOTTELU.


Perjantaina alootettihin 10-ottelu, johka otti osaa lähes 50 miästä
kaikenfärisiä. Niistä oli kolme suamalaasta: veljekset Paavo ja Iivari
Yrjölät ja Huusari. Meill'oli alkaapäältä vähä niinku toiveeta, jotta
meiränkin poijat täs sortis pärjääsivät ja suurin toivo pantihin Iivari
Yrjölähän, jolla alku näyttikin lupaavalta.

Mutta kyllä amerikkalaaset antoovat heti aluusta lähtien näkyä, jotta
n'oon paljo erellä yleestasos meirän ja muiren mairen poijista.
Toivottihin ja lohruteltihin ittiämmä sillä, jotta amerikkalaasten
heikommat lajit on lopus, johna taas meirän poikaan pitääs ottaa
takaasi, mitä alkupuales jäävät jälkihi.

Ottelu alootettihin 100 m. juaksulla. P. Yrjölä tuli sakissansa
kolmanneksi ajalla 11,8 ja velii-Iivari sai aijaksi 12 sek. Huusari
eräsnänsä sai kans 12 sek.

Parhaan ajan 100 metrillä sai amerikk. Osborne 11,2; toisina olivat
Gerspach, Jekals, De Kaiser, Bucher, Sempé ja Thompson, kaikki 11,4.

Pituushyppy meni meirän poijilta aika hyvin. Huusarin paras hyppy oli
616, Iivari Yrjölän 650 ja P. Yrjölän 631. — Parhaat tulokset oli
kumminki japanilaasella Notolla, Viron Klumbergilla ja Osbornella 692.
Siinä 650:n paikoolla oli viälä monia muitakin.

Kuulas olivat meirän poijat hakamiähiä. P. Yrjölä pökkäs 13,28 ja
Iivari-velii kans 13,08; Huusari 12,02. — Klumberg 12,27, Norton 13,04,
Ruattin Nilsson 10,09, Osborne 11,43,5. — Täs sai poijat pisteetä
takaasi.

Sitte tuli korkeushyppy, johna amerikkalaaset taas näyttivät muille
pitkäänenää. Hyppiivät ku heinäsirkat nii korkialta, jott'oikee häjyä
teki. Iivari pärjäs parahite, hyppäs 180. Huusari tappeli sitkiästi
ja pääsi 170. Paavo jäi 160. — Mutta Osborne hyppäs 197! — eikä rima
puronnu vaikka m'olsin kuinka kenannu taakseppäi ja ähkyny. On se
peto miäheksi! Kolme pään-mittaansa ylemmältä pompahutti ittensä
ylitte. Eikä ollu Nortoni paljo huanoot, ku hyppäs seki 192 senttiä.
Pikkupoikia siin'oIi muut. Ruattin Janssoni pääsi 183, Klumperi 175.
Mutta japanilaane Noto ei pääsy 150 korkiammalta. Vaikka hyvin seki oli
pömpähytetty nii Iyhkääsistä kantuumista.

400 m. juaksus ei voi moittia meirän poikia. Iivari voitti sarjansa
friskisti 54 sek. Huusari ja Paavo juaksivat samas sarjas. Huusarin
aika oli 53,4 ja Paavon 54,6. Mutta jäppi-Noto truiskas 51,4, Duigan
52, Norton 53, Osborne näytti, jotta se pystyy juaksemhanki, voitti
sarjansa ajalla 53,2; Tompson 52; Klumperi 54,4.

Viiren lajin jälkhen perjantaki illalla oli pisteet jakaantunhet
seuraavasti: Norton 4170, Osborne 4168, Klumperi 3813,80, I. Yrjölä
3771,22; Ruattin Janssoni 3770,80. — P. Yrjölä oli kymmenes tuloksella
3489,71 ja Huusari 12:sta 3464,98 pisteellä.

Lauantaina suaritettihin loput ja silloo putos heti ensi lajis meirän
paras miähemmä Iivari pois. Ensimmääsenä laina oli 110 m. aitajuaksu,
ja siinä Iivari hätääli niin, jotta kaatoo 3 aitaa, eikä saanu aikaa
ollenkaa. Sillä oli peli menetetty.

Nyt oli enää Huusari ja heikompi Paavo-poika koetuksella. Kyllä
näki, jotta eresvastuu poikia painoo ja parahansa molemmat sisulla
pinnistivät. Paavo tuli eräsnänsä kolmanneksi ajalla 18,8. Se oli huano
aika, mutta mahtoo liiaksi peljätä, jotta aitoja kaatuu ja hänkin
putuaa pois. Huusari sensijahan juaksi hyvin ja voitti sarjansa hyvällä
tuloksella 16,6. — Mutta Osborne juaksi 16 ja Nortoniki pääsi 16,6.
Klumperilta meni 17,6. Monta muutaki pääsi alle 17 sekunnin,

Kiakko oli taas meirän pojille tuttu kapines. Yrjölä veti 38,19, mutta
Huusari epäonnistuu. Ei saanu muuta ku 33,15. Klumperi sai 36,79,
Nortoni 33,11, hollantilainne De Kaiser sai 38,41, Osborne 34,09,5.
— Ja oli siälä sellaasia faijojaki, jokka olivat tullehet pitkien
matkojen takaa eiväkkä saanehet kiakkua lentämhän eres 30 meeteriä.

Seiväshyppy oli taas aiva amerikkalaaste hoiros. Nortoni hyppäs 380 cm.
ja Osborne 350, Huusari jäi 320, Yrjölä vain 273. — Noto ei pääsy 230!
Klumperill' oli 330.

Keihäänheitos meikälääset hääräsivät ensimmääsinä. Huusari veti 53,65;
ja Paavo 52,93. Klumperi sai 57,70; Osborne 46,69; Norton 42,09. —
Siinä tuli aika lailla pisteetä takaasi.

Viimmeene yritys oli 1,500 m. juaksu. Yrjölä sai 5,08,6. Osborne oli
samas eräs ja sai 4,50. Klumperin aika oli 5,16, Nortonin 5,25,6. Mutta
niin otti Nortoni kaikki ittestänsä irti, jotta maaliviivalle kaatuu ja
pyärtyy siihe paikkaha. Kauan saatihin virvootella ja lääkärin neuvojen
mukhan hiarua, ennenku nii selves, jotta saatihin pystyhyn — ja kuuppas
uurestansa, eikä siitä enää noussukkaa. Paariilla kannettihin pois
kentältä ampulanssivaunuuhi ja virkos vasta tiiman päästä.

Siinä nähtihin, jotta amerikkalaasill' on hurja luanto ottaa ittestänsä
kovas kilpaalus nii kaikki irti, jotta paikalle oikeevat. Suamalaasill'
ei sellaasta kilpaalusisua oo — elikkä sitte meill'on päävärkis
seilaaset sahajauhot, jottei niillä pääse pyärtymhänkää niinku muut
ihmiset, vaikka kuinka koittaas.

Se vinosilmä jaapanilaane Noto oli aika poika pylkkimhän; voitti eränsä
ja sai kunniootettavan aijan: 4,45,8. — Huusari oli kaikista kovimmas
sakis, johna pelkialaane Ruuth juaksi 4,36,4. Huusari sai 4,41,2.

Nyt oli lait loppu ja ruvettihin räknäämähän pisteetä. Se oli selvä:
Amerikan loistava kaksoosvoitto. Kultamitkun voitti erinomaasella
tuloksella ja uurella olympiarekortilla amer. Osborne 7710,775
pistettä, toinen oli kans jänkki, Nortoni, pistemäärällä 7350,895.
Kolmas oli Klumberg Virosta 7329,36, neljäs oli Huusari 7041,175 p.,
viires etelä-afrikkalaane Sutherland 6794,142,5; kuures sveitsilääne
Gersbach 6743,53; 7:s Ruattin Janssoni 6656,16; 8:s amerik. Friede
6618,30; 9:s P. Yrjölä 6548,525.

Osbornen ja Nortonin tulokset on sellaasia, jottei niitä saavuteta
hevillä. Paris lais ne olivat vähä heikompia, mutta muis taas
hirmutekijöötä. Ajatella vai: korkeutta 197, seivästä liki 4 ja
heitokki aikamoosia. Vaikka meirän Iivari Yrjölä ei olsi joutunu
pois aitajuaksus, nii ei se millää olsi voinu saavuttaa Osbornea
ja Nortonia. — Huusarin pääseminen neljänneksi oli mainio saavutus
sellaases kamppaalus. Siitä sopii toivua ensi kisoohin kovaa miästä. —

Ei se menny niinku vähä oli toivottu tämä kymmenottelu, mutta opiksi
olkohon ensi kerraksi.

Meirän poijat kattelivat tarkasti kaikkia amerikkalaasten kniksiä ja
panivat nuukasti miälehensä. Ja kyllä niillä amerikkalaasilla olikin
mones lais omat tyylinsä, jolla hinkkasivat ittensä toisten erelle.
Kyljellensä ja seljällensä hyppäsivät korkeutta, ku meirän poijat
koittivat vai vanhalla lailla. Mutta se mikä teki amerikkalaasista
parempia, oli niiren erinomaane voitontahto, sisu vetää, ku vetää
piti ittestänsä kaikki, niinku Nortoni 1,500:lla oikooseksi. Se on
tätä vääjäämätööntä voitontahtua, jota meiränkin poikaan pitää saara
ittehensä, jos meinaamma pärjätä amerikkalaasille.

Ja sitte viälä se, jotta amerikkalaaset 10-ottelijat olivat
valmistautunhet otteluuhinsa samalla perinpohjaasuurella — ku
meirän Nurmi juaksuuhinsa. Ne olivat läpitreenattuja miähiä kukin
lajisnansa ja saattoovat keskittää ittensä aina kokonansa siihe, jota
suarittivat. Meirän urheelijat muut, paitti Nurmi, Ritola ja Torpo,
eivät ollehet niin järjestelmällisesti laijiihinsa valmistunhet,
eiväkkä sitte myäskään pystynhet saamahan ittestänsä irti sellaasia
tuloksia kun harjootuksis ovat saanehet. Mutta amerikkalaaset
vetivät justihin silloo ku piti parahia tukoksiansa ja monaasti omia
ennätyksiäkin. Mitäs siitä, jos meirän miähet kotona harjootuksis
saavat joskus erinomaasia tuloksia, mutta eivät pysty niitä uusimhan
silloo ku pitääs. Nähtävästi ollahan menos siihe näis olympialaasis
kisoos, jotta ainua menestyksen erellytys on erikoistuminen kukin
omhan laihinsa. Siitä on meillä jo Nurmi esimerkkinä. Mutta myöskin
muiren, kiakonheittäjään, hyppääjään ja moniottelijaan pitääs ottaa
ittellensä vai yksi ainua tehtävä ja se niin perinpohjin, jotta kaikki
muu harjootus saa vai auttaa päälajia. Ja miästen on saatava ittensä
siihe kuntoho, jotta ne yhtä hävyttömän kylmästi ku Nurmi tiätäävät
mahrollisuutensa ja rajansa. Olympian kentällä ei enää ensi kerralla
kultametallit muulla keinolla meille tipu.



3000 M. JOUKKUEJUAKSU.


Yks pulskimpia Suamen voittoja oli 3,000 meeterin joukkuejuaksu,
jonka alkukilpaalu suaritettihin perjantaina. Siihen sai ottaa osaa,
jos oli varaa, kahrellaki kolmenmiähen sakilla, mutta vai kolmen
parhaan tulokset otettihin huomioho. Ja meillähän oli varaa, nii että
täysi satsi pantihin matkahan: Nurmi, Ritola, Tala, Seppälä, Katz ja
Liewendahl. Siis aina vai samat hevooset areenalla. Ku on köyhä, nii
pitää aina samoolla varsoolla ajaa, mutta rikkahill' on varaa säästää
ja tuara uusia seisotettuja juaksijoota kentälle. Kyllä vai Suamen
poijill' oli urakka, jot'ei toiset olsi kestänehekkää. Samat miähet
pitivät juasta monta kertaa ja joka päivä, kun pitkänmatkan juaksuuski
suaritettihin aina karsintakilpaalut aivan turhanpäiten. Vierahat
saattoovat panna alkukilpaaluuhi vereksiä miähiä, joill'ei ollu muuta
tarkootustakaa ku »tappaa» ja väsyttää meirän miähiä loppukilpaaluja
varten. Siinä oli kova urakka suamalaasilla juaksijoolla, ennenku
kultamitallit Suamelle tippuuvat.

Ensi ryhmäs menivät Enklanti, Italia, Norja, Puola ja Suami. Vai kaksi
joukkuetta pääsi loppukilpaaluhun. Meiltä menivät Nurmi, Ritola, ja
Tala, n'otta s'oli selvää. Tulivat ilman erityysempiä ponnistuksia
siinä järjestykses perillekki. Enklanti voitti helposti toiset ja tuli
toiseksi.

Toises ryhmäs juaksivat Amerikka, Ruatti, Ranska, Meksikko ja Espanja.
Me luulimma yleensä, jotta Ruattin joukko tulis täs ensimmääseksi,
ku niill'oli mukana se Viire ja muitakin hyviä juaksijoota;
Reutersvärdistä, Lundgrenista, Eriksonista ja Turessonista olivat
pitänehet kovaa kohua. Mutta huanosti se meni, aiva plöröksi, Ruattin
tämäkin yritys. Eivät päässehet eres loppuotteluhu. Viire kyllä teki
tyänsä ku miäs, mutta ne muut jäivät ku Annalan kana ahtehelle. — Viire
lähti heti joukkua kuljettamhan. Pari franskalaasta, jokka yleensä
joka lais puskivat heti ittensä pakahroksihi, tappelivat kunniasta
saara eres hetken matkaa olla fööris ja nykki truiskiivat johtohon.
Viire oli siinä suhtehes »suamalaane», jotta antoo näiren kukoonpoikaan
mennä kaakotella omia aikojansa niin kauan ku jaksoovat; eikä ne kauan
jaksanhekkaa, ennenku Viire taas saavutti ja painoo tasaasta vauhtia
paitti. Kyllä sen pitää myäntää, jotta Viire kaikesta hualimata on hyvä
juaksija ja kaunihisti juaksooki. Se on aivan eri maata ku Ruattin
omat miähet. Mutta taitonsa, kestävyytensä ja kylmän harkintansa se
onkin viäny mukanansa Suamesta. Ruattilla ittellä ei oo sellaasia
miähiä. Niinpä Viire täskin juaksus eros muusta Ruattin sakista ku
lakeerisaapas karvakintahasta. Se juaksi yksinänsä kaukana koko
roikan erellä ja uuren isänmaansa, »muuter Sveean», poijat ponkiivat
ku iiliskotit aiva viimmeesinä. Tämä kirkas ero lämmitti meirän
suamalaastenki miäliä nii, jotta silmät pyäriääsnä Ruattin lehtimiähet
ihmettelivät, ku me suamalaaset täyrestä syrämmestä hurrasimma Viiren
komjalle juaksulle. Sitä ne eivät näyttänhet käsittävän, sillä niitä
vaivas se, jotta Ruattia erusti tämä entinen Suamen miäs.

Sattuu viälä nii merkillisesti, jotta se espanjalaane mun takanani
kesken kaiken rupes kyselemhän jotta:

— Wie ist es, man sagt hier das Viide ist auch Finne? (Kuinka se on, ku
nämä täälä sanoovat jotta Viire on kans suamalaane.)

Ruattin urheelulehtimiästen kapteeni Tegner kuuli sen ja heristi
korvaansa, mitä mä sille vastaan. Koitin asettaa sanani, jotten kovin
pahoon nolaasi ja sopotin vastahan jotta:

— Jaa, beinaae! Er war einst Finne, nicht mehr, jetzt ist er Schweet —
— tuut niks! (Melkee! Se oli ennen tavalline finntuppi, muttei enää, ny
s'oon ruattalaane, mitä siitä — —)

Tegneri oli sekaasen näkööne ja kovasti kiikarootti muualle.

Niinku sanottu, Viire juaksi komjasti ensimmääteksi ja otti paremmanki
aijan ku suamalaaset erellises eräs. Mutta ne muut ruattalaaset olivat
nii häntäpään poikia, jotta joukkueena joutuu Ruattin sakki kokonansa
pelistä pois. Amerikkalaaset olivat tasaväkisempiä ja voittivat erän.
Toiseksi pinnistivät franskalaaset ja voi ilonremakkaa, mikä siinä
ilmoolle nousi, ku ne nii loistavasti pärjäsivät. Kyllä ulvoovat ja
krakottivat franskalaaset olympiansotahuutuansa, joka oli ku olis
jänispräiskää päristäny — Viiren aika oli 8,45.

Se Amerikan niin kehuttu Joe Ray juaksi täs joukos, eikä ollu paljo
pukkikaa. Tuli 11:sta. Se otti kerran kellon kourahansa, niinku Nurmi
ja kattoo kans mahtavaa siihe kiarrospaalulla, mutta silloonkos ihmiset
päästivät kamalan honotuksen nenästänsä, nauroovat ja irvistelivät
n'otta häjyä teki. Varsinkin enkesmannit. Näki selvästi, jotta
statioonin väki tykkäs, jottei passaa primputella, ku ei värkiis oo
varaa. — Eikä se Ray toistakertaa kellohonsa kattonu. Taisi purota
hiljaa tiäpuolehe koko klokku.

Ruattin lehris oli jäliistäpäi merkillisiä kirjootuksia, jotta
franskalaaset muka viheltivät Nurmelle, ku se katteli kellohonsa. Se on
paljasta pötyä. Päinvastoon olivat ihmiset haltioossansa ja hurrasivat
ja taputtivat Nurmelle ja sen kellolle. — Jos joku olis viheltäny, nii
se ei voinu olla kukaa muu ku jokin ruattalaane. Annethan anteheksi,
sillä sehän johtuu aivan sinikeltaasesta kateuresta.

No nii. Loppukilpaaluhu täs valtakuntaan välises ottelus olivat
päässehet Suami, Enklanti, Amerikka ja Franska. Siis vain mailman
suurvallat. Ja ku loppuveto suaritettihin suurena maratoni-sunnuntaina,
niin suurimmaksi kaikista huamattihin piänin — se on Suami.
Ku loppuottelu oli maratonipäivänä, jolloon kans jännittävä
kiakonheitto tapahtuu, niin pakkas tämä kunniakas voitto häipymhän
maratonitunnelmahan.

Kerron täs heti samhan menhon sen loppukilpaalunkin. Se oli
alkumatkasta aika kiivasta ja nykivää menua, sillä amerikkalaaset
olivat sisukkahia poikia ja yrittivät parhansa lyärä lauralta Suamen
joukon. Ja jos eivät ehkä ittekkää oikee uskonhet voittavansa meirän
joukkua, niin sitä kiriämpi oli Amerikan ja Enklannin välinen kamppaalu
keskenänsä, sillä tiplomaattiset välit oli mennehet pahoon poikki.
Amerikka oli saanu kirpiät kolaukset lyhyen matkojen juaksuus,
ku Enklanti nyppäs siltä ne palkinnot, jokka vuasien kulues ovat
vakiintunhet ikäänku amerikkalaasten yksinoikeureksi. Nyt koitti
Amerikka maksaa takaasi Enklannille. — Ranskaa ei juuri otettu mukhan
täs laskus. Tiärettihin etukäthen jotta mölliksi se jää vissisti.

Meill oli mukana loppukilpaalus: Nurmi, Ritola, Tala ja Katz.

Alkumatkas suamalaaset jäivät hännille ja antoovat toisten reuhtua.
Enkl. Clark lähti rajusti johtoho, mutta pian juaksi siältä takaa
Ritola ethen ja ohi. Toisella kiarroksella kamppaaltihin villisti
johrosta. Clark prässäs ittensä Ritolahan kiinni ja pinnisti ohi,
viären heti peräsnänsä 3 muuta enklantilaasta yhres kössäs. Vähä näiren
peräs tulivat Nurmi, Katz ja Tala. Sitte heti amerikkalaaset yhtenä
roikkana peräs hyvää vauhtia.

Mutta kolmannella kiarroksella muuttuu järjestys äkkiää. Keskijoukko
kiristi, otti hurjalla vauhrilla etumiähet kiinni — ja Katz painoo
kovaa kyyttiä ensimmääseksi. Amerikkalaane Ray puristi kans vauhtia
ja ajoo voorostansa pian Katzin ohi. Mutta siihen vastas taas yks
enklantilaane sisulla, painoo heti perhän ja taas Rayn ohi johtohon.
Se oli kattojia repivää nähtävää ja väki ulvoo kurkut suarana ku suret
pakkaasella. Vauhti oli luja ja enkesmanni sisulla kiristi. Mutta sitte
Nurmi pani höyryn päälle ja »tappoo» taas sen enklantilaasen; painoo
siitä välijoukosta ensimmäästen rinnalle ja ohi! Toiset pinniivät
perhän minkä suinkin pystyyvät. Ray pääsi siinä menos toiseksi ja Katz
kiristi ittensä kolmanneksi. Sitte kaks miästä välis ja Ritola. Tala
näyttää nyt lähtövän loppusakista erohon ja juaksoo Ritolan jälkehen,
mutta Ritola rupiaa kansa kirimhän, ajaa vängällä monen sivuu ja
lähestyy etujoukkua nii jotta kiarroksen lopulla on järjestys: Nurmi n.
10 m. ennen Rayta ja sitte jonkun metrin pääs Ritola.

— Hyi riivattu ku on kiriä meno! Kuinkhan täs oikee käyrähän?

Hyvin menöö! Neljännellä kiarroksella Nurmi teköö jo komjaa erua
Raysta, joka jää varmasti. — On erua jo n. 30 m. sen ja Nurmen välillä.

Ritola näköö Nurmen etumatkan ja lisää menua — saa Rayn kiinni ja
vetää helposti ohi, vaikka Ray koittaa vastata. — Tuloo kaulaaki pian
5 metriä. — — Ray on kuitti poika. — Katz kirii, ottaa kiinni ja ajaa
sekin Rayn sivuu.

— Äää poijat!

Ja Talaki rupiaa levittämhän haarukootansa, jättää välimiästä ja ponkii
föörihi. — Mutta Ray vastaa! Katz taisi vetää liikaa, Ray saavuttaa —

— Phyh, garsong bieer hia!! (vahtimestari tuakaa olutta!) — rupiaa mua
janottamhan ja saankin heti klasin, jonka kumaasen kuivahan kurkkuhun.

— Tua Katzi teki kuratikin! Sen olis pitäny ottaa Ray hiljoollensa
kiinni — —.

Viimmeesellä kiarroksella Nurmi aina vai parantaa. Etumatkaa on ainaki
40 m.; sitte Ritola ja siitä 25 metrin pääs Ray.

Katzi yrittää sisulla, mutta näyttää väsyneheltä ja jalaat ei tottele.

— Sisua poijalla on, mutta askel ei verä!

Kuitti on Rayki, aivan kuitti ja takaa painaa hurjaa vauhtia kaks
enklantilaasta.

Ku vimmeene pitkäsivu alkaa, ottaa Katz vimmeesen ponnistuksen ja
rupiaa liian kaukaa loppukiriä vetähän. Sisulla painoo Katzi viälä
kerran Rayn ohi, mutta peräs tuloovat ja aina vai saavuttavat häntä
ne kaks enklantilaasta. Katz yrittää kaikkensa, mennähän tasarinnan
hyvän matkaa, mutta sitte pääsöövät enklantilaaset ohi — — ja Katzi
näyttää herpaantuvan, tuloo viivalle viirentenä miähenä. Mutta Rayn
sivuu juaksoo aina vai miähiä, se jää jo pian mölliksi. Talakin painaa
hurjasti loppukiriä, sivuuttaa miähen toisensa jälkehen ja tuloo
perille sellaases trusas, jotta selvää ei saa.

Vasta ku kuulutettihin tulokset oli järjestys selvä: 1. Nurmi,
ylivoimaane voittaja, aika 8 min. 32 sek. (uusi olympiaennätys).
2. Ritola n. 70 m. jäliis. 3. Mac Donald Enklanti 20 m. jäliis; 4.
Johnston, Enklanti, 10 m. ja Katz 5:s. — Tala oli 13.

Joukkueena tuli Suami ensimmääseksi: 1 + 2 +5 = 8 pist ja Enklanti 3 +
4 + 7 = 17.

Enklanti antoo siis selkähä Amerikkaa täski juaksus ja
paljonsanoovaasia oli ne silmänmulkaukset, joilla enkesmannit
kattelivat jänkkiä.

8 — Jaakko o liihti Pariisihi.



SE 10,000 MURTOMAAJUAKSU.


Kovasti sitä piti huutaa ja karjua näis Pariisin kisoos ennenku voitot
Suamehen tuli, mutta se 10,000 murtomaajuaksu meinas tehrä meistä
sivuullisista joka äijästä hullun.

Se oli sinä samana kuumana lauantakipäivänä, ku aurinko paahtaa
mollotti n'otta tukka pääs kärventyy. Yli 50 astetta oli kuumaa! S'oon
poijat jo sellaasta hitsiä, jotta siinä pakkaa tällääset tukevammat
tuffat liimooksista hajota. Vesi juaksi nenänpäästä ku räystähästä
keväällä ja hikiä piti naamasta pyhkiä kouralla ku napolla vai. Jos en
perttana viä olsi juanu olutta nii sankoo-kaupalla jä syänny raaroosia
n'otta partakarvat jääs, nii sinne olsin tainnu sulaa jonnekki
statioonin porttipiälehe rasvalammikoksi, n'ottei olsi jääny ku
lätkälakkini lätäkköhö seilaamahan — —

Jo kentälle tulles me tuumaalimma jotta:

— Saas nährä, kuinka meirän poijat pärjää tällääses pätsis — — Ei
suinkhan tätä kestä muut ku mustat Afrikan neekerit, joill' on
kaksinkertaaset pääkuaret.

Siinä suaritettihin ennen sitä murtomaalle lähtyä kolmiloikkausta ja
muita pomppimisia, ja silloo jo rupes ihmisiä kuuppimhan ja pökörtymhän
penkiille siälä täälä. Niitä kuljetettihin käsikynkästä ja kannettihin
paariilla sairashuanehishi ku raatoja ainaki. Siälä niitä sitte
virvooteltihin henkihi ja hoirettihin parhaalla lailla.

Mun reisukampraatilleni, Mösjöö-Tommilallekki sattuu sellaane
auringonpistos. Se viäthin kans statioonin sairashuaneshen aiva
pleikinä poikana n'otta silmät väärinpuolin pääs. Entisest' oli siinä
jo konjakkia kyllä sisällä, mutta lisää kaarettihin viälä. Sitä rupes
hoitamhan siälä sairaalas yks nii korja sairaanhoitajatar-nunna, n'otta
mä manasin vähä katkerasti tätä moukkamaasen tervestä kalluani johk'ei
pysty auringonpistoksekkaa niinku muihin ihmisihi.

Mösjöö sanoo, jotta s'oli ollu nii korja ja hellä hoitaja, jotta häntä
itketti aiva oikohonsa ja aina vai pyyti sitä kääntämhän ittiänsä ja
silittämhän päätä. Silmät oli ollehet ku taivahalla tähret ja varsi ku
elämänlanka. Eikä s'ollu ollu kovin kranttukaa.

Sen flikan ansiota s'oli aiva ku Mösjöö parantuu niin nopiaa, jotta ku
tohturi tuli hetken päästä kattomhan, kuinka Mösjöö voii, nii justihin
näki, ku Mösjöö huulet pitkällä meinas jotaki sanua sille sulooselle
hoitajattarelle — —

Niin oli poika-parka äkkiää parannu, jotta ku tohtori tuli, nii se
kuskas Mösjöön heti tervesnä pihalle. Kyllä Mösjöö kiärteli ja kaarteli
viälä kauan aikaa sen sairastuvan portilla ja meinas viälä monta kertaa
pyärtyäkki, jott' olis päässy takaasi, muttei tohtinu. Tohtori olis
kumminki heti tuntenu ja ajanu pellolle.

Niin no, mutta ei sitä kukaan osannu arvata, ku miähet asettuuvat
lähtöviivalle, jotta siitä sellaane kauhia kamppaalu tulis siitä
murtomaasta, n'otta neljästäkymmenestä miähestä ei perille päässy ku
15. Ja niistäki pualet pyärtyy kentälle n'otteivät omin voimin housuja
jalkahansa saanehet.

Yhreksän kansakuntaa pani poikiansa taipalehelle. Kolme miästä sai
varsinaasesti erustaa yhtä maata, mutta ne kansat, joll' oli värkiis
varaa, panivat viälä kolme varamiästäki matkahan. Nämä suuret kansat
olivat: Suami, Ameriikka, Enklanti, Franska ja Espanja. Ruattill' oli
5 miästä; Meksikolla, Italialla ja Etelä-Afrikalla kullaki oli vai yks
varamiäs.

Meiltä lähti taipalehelle Nurmi, Ritola, Sipilä, Päri (kirjootethan
Berg), Rastas ja se siunattu Liimataasen-Heikki. — Ruattill' oli Viire.

Kun lähtölaukaus paukahti, riuhtaasi Viire ittensä heti johtoho.
Toiset trusana peräs. Suamalaaset jättäytyyvät suasista häntäpäähä,
mutta Ritola yrittää heti Viiren kintuulle. Siinä pomppii monta
poikaa ympärillä eres ja sivuulla, n'ottoikee peljätti, jotta pian
tramppaavat meirän poikaan kallihit kroikottimet prisaksi. Nurmi ja
toiset suamalaaset eivät hätääle, menöövät vai yhres joukos siinä
keskipaikkeella.

Raralla juastihin vain puali kiarrosta ja sitte painuu joukko
statioonin portista uloos kiärtämhän murtomaata, joka oli hyvin
vaivaloosta. Ei sitä varte, jotta s'olis kovin mäkistä ollu, mutta maa
oli pehmiää ja raskasta juasta. Siin' oli piäntä piikkistä puskikkua
ja vähä louhikkoaki, mutta läkähyttävä kuumuus oli kumminki kaikista
pahinta.

Pian oli kärkijoukko selvä; siin' oli Viire, Ritola ja Nurmi, jokka
tiätä näyttivät ja olivat ensimmääses kontrollipaikas n. 100 m. toisia
erellä. Sitte tuli jokin Benham, ruattalaane Bergström, enklantilaane
Harper, amerkk. Johnson, ruattal. Tureson, jokin Ebeling, Booth,
Andia, sitte Sipilä ja Berg ja koko loppuroikka paitti ne, jokka jo
ensimmääsillä kilomeeteriillä rupesivat hoippumhan ja kuuppimhan.

Toiselle asemalle tulivat Nurmi ja Ritola esti. N'oli jättänhet Viireä
n. 50 m. — Sitte tuli jo Sipilä, joka sisulla pinnii kiinni Viireä ja
oli siitä 50 m. pääs. Sen peräs oli se Johnsoni 10 m. pääs, ja siitä 25
m. Turesoni. —

Tällä välillä oli Rastas juassu liika lujaa ja yrittäny pitää Viireä
näkyvis, mutta sai auringonpiston ja uupuu tiän viärehe pualimatkas.
Se oli meirän miähistä ensimmääne, mutta muita kansoja oli kuuppinu
jo kosolta. Sinne lyyhistyy monet Rastahan erellä ollehekki niinku
amerikk. Booth, yks franskalaane, ruattalaane Ebeling. Rastas oli
kuulemma yrittäny päästä ruattalaasen Turesonin sivuu ja siinä
vetäny liiaksi. Sivuu oliki päässy, mutta silloo kans mailma mustuu
ja voimat petti, hoippuu sinne tänne ja viimmee lysähti. Kerrottiin
jotta Turesoni oli koittanu auttaa Rastasta kaatumasta (kaunis teko
kiistaveikolle!), mutta itteki oli niin kuitti poika jotta kuuppas
viärehe. Siihe jäivät tiarottomina makaamahan. Kaikkensa pani kumpikin
isänmaansa ja kansansa pualesta.

Mutta Sipilä on meillä kolmas miäs!

Se päätti tehrä hurjan tyän: lyärä kolmantena suamalaasena Viire ja
sitä varte se kiristi aina vai menuansa. Välimatka lyhenöö askel
askelehelta, ei oo enää ku parikymmentä meeteriä. Hammasta purren
painaa sisukas Sipilä polttavas auringos, hiki valuu virtana, ja päätä
polttaa armotoon aurinko. Tuntoo pahoonvointia, mutta sisu ei anna
perähän. Pitää painaa! — — — ja Sipilä vetää sisulla. Jo on kantapäillä
— — viälä vähä — — jo on takana — — ja nyt ohi!

Ohi pääsi, Viire oli takana, mutta sitte — — —

Rupiaa pyärryttämhän, horjuttaa — ja mailma sumenoo ja korvis humajaa.
Ei kestä jalaat enää, sivhun vetää ja siihe tuupertuu poika, joka pani
kaikkensa Suamen voiton erestä. —

Ei ollu enää jos kilometri jälellä tnaalihi — — —.

Mutta loppu on Viirekin. Jaksoo, hoippuu viälä jonkin meeterin sekin,
sitte kaatuu, eikä enää nouse — —

Kerrottihin jäliistäpäin, jotta Viire houraali ja luuli kualevansa. Oli
sanonu jotta:

— Nyt on loppu, ei tarvitte enää juasta, minä kualen — —

Sipiläki tunnusti jotta seki luuli kualevansa, ku jalaat kangistuuvat
ja outo kylmyyren väristys kulki rumihis.

Mutta se mitä kerrottihin Sipilästä heti kilpaalujen jälkihin, oli
kumminkin kaikkihin kauniinta ja kuvaavinta suamalaasten sisulle
ja lujalle velvollisuurentunnolle, jolla joka poika pani kaikkensa
saaraksensa voiton kansallensa. Kerrottihin, jotta Sipilä tiäsi
olevansa kolmas suamalaane järjestykses ja kun se uupuu eikä enää ylhä
päässy, nii sisulla piteli ittiänsä niin paljo järjillä, jotta orotti,
koska seuraava suamalaane tulis. Ajatelkaa sellaasta sankarillista
tekua, jotta ponnistella pyärtymystä vastahan nii kauan, että kerkiääs
seuraavalle miähelle sanua sanottavansa.

Sitte tulikin jo suamalaane. Se oli Liimataanen; lopen väsyny sekin.
Tälle kerrothin Sipilän viimmeesillä voimilla sanonhen:

— Min' olin kolmas miäs, nyt pitää sun päästä perille asti!

Ja sitte vasta meni Sipilä tiarottomaksi.

Liimataane tiäsi nyt olovansa kolmas miäs ja että kaikki riippuu
hänestä. Ja hän teki mitä ihminen voi. Ei ollu enää pitkää matkaa
kentälle, mutta se oli raskahin taival, sillä Liimataane oli kans
auringonpoltosta melkeen pyärryksis.

Mutta askel sujuu ja matka lyhenöö. Erellä hoippuu miähiä ja toisia
kaatuuloo tiäpuolehen. Siinä makas Viirekin voihkien sivulla ihmisiä
ympärillä, mutta Heikki painaa sisulla ja ajaa viälä monen ohi. Tuas on
statioonin portti, siitä sisälle! Ihmiset huutaavat ja huitoovat. — —

Me lehtimiähet siälä lehterillä olimma ollu sialunpiinas ja tuskas,
koska tuloo kolmas suamalaane?

Nurmi tuli esti, paljo ennen muita, näytti väsyneheltä, mutta yksin
tuli eikä kantapäillä ollu ketää. Komjasti juaksi loppuviivalle —

Me huurimma ja hurrasimma, mutta sitte kuluu aikaa, eikä seuraavia
kuulukkaa.

Pitkän tovin jälkehen juaksoo portista toinen miäs.

— Se on suamalaane! — Ritola! Huraa!

Mutta kovin oli Ville väsyny, askel kankia ja harva. Juaksi kumminki
helposti maalihi ja nyt oli kaks suamalaasta ensimmääsinä, mutta kolmas
— kolmas?

Jo ilmestyy aukkoho kolmas miäs! Me näjemme väärin, luulemma sitä
suamalaaseksi ja kohotamme huikian hurraan. —

Mutta se huuto kuali äkkiä — se oliki viaras miäs! — Hoippuen se tuloo
maalihi. Mutta sitte!

— Huraa, eläköön! — kajahtaa taas huuto.

— Suamalaane!!!

— Kuka se on?

— Liimataane! — huutaa Pihkala, joka kattoo kiikarilla.

Mutta — — mutta —

Huuto loppuu meiltä taas äkkiää. Juaksuraralla seisoo jokin
tiännäyttäjämiäs; sill' oli punaane lippu käres.

Seisoo keskellä rataa ja huitoo Liimataasta kohri sillä punaasella
trasulla. Liimataane luuloo, jotta se kiältää tulemasta sinnepäi.
Heikki pysähtyy siihe paikkahan ja rupiaa kattelemhan ympärillensä
jotta:

— Mihkäpäi täs pitää mennä? —

Ihmiset huutavat ja huitovat kaikki; järjensanaa ei siitä melusta voi
käsittää — ja Heikki seisoo ymmällä eikä käsitä, mihkäpäi lähtiä! Me
kiljuumma ja karjumma Heikille jotta:

— Paina, paina vai suaraa!!!

Mutta ku se miäs seisoo tuas eres ja huitoo lipullansa — niin Heikki
kääntyy ympäri ja lähtöö juaksemhan justhin toisapäi!!

Me taomma nyrkkiä penkkihi, huuramma ja kiljumma — — —

Onneksi seisoo siälä joitaki palkintotuamaria raralla vastas. Ne
huutivat ja hosuuvat taas Heikille — ja Heikki ei käsittäny, mihkä
kummaha sen pitääs juasta!

Ja sillä aikaa puikkii statioonin portista kentälle muun maan miähiä ku
Vilkkilän kissoja!!!

Ne juaksoovat Heikin sivuutte siinä rytäkäs ja me suamalaaset hypimmä
tasapökkää lehterillä, revimmä omia ja toisten hiuksia ku hullut, äääh
— —

— Kolme amerikkalaasta yhres klungas! — kähisöö Pihkala.

— Ja tuas miäs! — ja taas miäs! —.

— Heikki, Heikki ääh — — — ulvoomma me kaikki muut.

Mutta sitte Heikki äkkää, jotta tuanne nua muut sittekki juaksoovat
ja lähtöö perhän aika kyytiä. Monta miästä siinä pääsi Heikin erelle,
mutta nyt painaa Heikki hurjaa vauhtia ja ottaa kiinni karkulaasia ku
sataas. Miäs miäheltä pyhkii Heikki sivuu, tuloo viimmeeselle suaralle
ja aina vai kiristää.

Me kiljumma kärisevin kurkuun.

— Paina paina Heikki! Paina heikatis — —.

Ja Heikki painaa — —

Nuan 30 metriä maalista pinnistää Ranskan paras miäs hampahat irvis
viimmeestä vetuansa ja meirän Heikkimmä näyttää yrittävän ottaa se
sisulla kiinni.

— Ja me yllytämmä.

Mutta nuan 20 meeterin pääs maalista oli jokin vanha kalkkiviiva raran
poikki ja siinä kummallaki pualella seisoo joitaki toimihenkilöötä.
Franskalaane yrittää kaikkensa, mutta justhin siinä viivalla,
parinkymmenen meeterin pääs oikiasta maalista, se kaatuu suinpäin
pyärtynhenä keskelle rataa.

Heikki luuloo jotta nyt se hyppäs maalihi — ja lopetti juaksunsa kans
samalle viivalle!

— Heikki Heikki!!! — karjumma me. — Ei s'oo siinä maali, juakse juakse
tuanne toiselle viivalle — — — kuuleksä — Heikki! — — —.

Mutta kaikki karjuuvat ja kiljuuvat mitä kurkusta mahtuu.
Amerikkalaaset kiljuuvat omille miähillensä, joit' on siinä kymmenen
meeterin pääs tulos.

Enklantilaaset huutavat ku tanatorvet omillensa.

Ja meirän Heikkimmä seisoo siinä, katteloo ja imehtelöö jotta:

— Mikä täs on? — —

Me hypimmä pystyhyn, huiroomma ja huuramma jotta haljeta:

— Juakse, juakse!! Ei s'oo siinä — Heikk'kih!! — Voi sun — meekkö siitä
— tuanne tuanne!!

Ja viitomma käsin.

Minä luulin jotta ku mä oikee kaikkeni paan ja karjun tällä vaskihärjän
äänelläni, nii eikhän se kuule.

Hyppäsin pystyhyn penkille, huurin n'otta pääni haljeta.

— Ei s'oo siinä, soon tuala, juakse peijakas! Ja toisia pylkkii aina
vai Heikin sivuu! Siinä meni kaks amerikkalaasta! — Kolmas!

— Heikkii, kuuleksä, ei s'oo siinä — —.

Me olimma pyärtyä joka sorkka. Ja haljeta. Oli nii ahtahat paikat,
jottei siälä päässy eres putuamhan alha. Toisia lysähti penkille,
repiivät päätänsä ja ulisivat.

Silloo juaksi jokin suamalaane urheelija, jok' oli raralla, Heikin tyä,
sai sitä käsipualesta kiinni, karjuu korvahan ja viisas kärellä jotta:

— Tuanne, tuanne viivalle!

Ja silloo Heikki kans lähti ja hyppäs vähä äkkiää sen kymmenen syltä!

Ja ku sinne pääsi, nii katteli viälä ympärillensä, jotta onkhan
tämäkään nykkää eres oikia maali —.

Hyi raakkules viäkhön, s'oli niin kamala paikka, jotta krampin meinas
saara.

Me jo luulimma, jotta nyt meni kaikki hukkahan. Siinä kerkes neljä
amerikkalaasta maalihi ennen Heikkiä ja jokin enklantilaane ja yks
franskalaane ja yks posetiivari ja kuinka monta menikää. Taisi siinä
häräs silmät nährä enempiki ku oikiastansa olikaa, ku s'oli nii kauhiaa.

Mutta sitte saathin tiätää, jotta ne jokka siinä erelle pääsi, tulivat
sellaases järjestykses maalihi, jotta yks siunattu franskalaane
oli päässy amerikkalaasten välihin ja lykkäs amerikkalaasten
numerojärjestystä alhappäi. Samoon oli luajan lykky, jotta sen
italialaasen ja yhrehen afrikkalaasen pistehet eivät merkinnehet meirän
joukolle mitää, ku niillä muill' ei ollu täyttä sakkia.

Se auttoo Liimataasta ylhäppäi, nii että ku tulos kuulutettihin, niin
Suami voitti! Joukkue-pistehet oli: 1. Suami 1+2+8=11 pist. 2. Amerikka
3+5+6 = 14 p. 3. Ranska 4+7+9=20 pist.

Liimataane tuli maalihi vasta 12:na, mutta ku niitä vajasakkia
pyhittihin pois, nii pääsi kahreksanneksi. Se oli hiuskarvan ja onnen
varas, jotta Suami sen voitti.

Liimataasen sekaannus ei johtunu siitä, jotta s'olis ollu nii väsyksis
ja päästä sekaasi ku ne toiset, jokka pökertyyvät kuumuuresta ja
väsymyksestä. Mutta ne sattumat olivat nii konhollisia, jotta siinä
hyvinkin joutuu ymmälle. Ensiksi miäs, joka seisoo keskellä rataa ja
huitoo vastahan lipulla ja sitte kaksinkamppaalu sen franskalaasen
kans, jonka Heikki luuli heittäytyvän maaliviivalle.

Mutta jos oli hätä meillä, nii oli muillaki.

Sen franskalaasen kans oli kauhiaa. S'olis ollu niiren ensimmääne
miäs, mutta siihe tuupertuu parinkymmenen meeterin päähä viivalta.
Ne koittivat nostaa sitä ylhä ja yrittää maalihin, mutta ku pystyhy
saathin, nii heti kaatuu toisippäi raralie ku kapu. Ei pyärimälläkää ne
saanehet sitä perille, tiarotoonta miästä. Paarilla piti viärä kentältä
pois.

Yks pelkialaane, jok' oli alkupääs, meni aivan päästä sekaasi, ku se
tuli portista sisälle. Lähti esti toisippäi, sitte toisippäi, rupes
sitte pyärimhän ympärinsä, hoippuu sinne tänne ja lyykähti viimmee
liakona maaha. Siihe jäi makaamhan.

Tämä 10,000 murtomaa oli Pariisin kisojen suurin voitto. Se otettihin
niin lujasta, jotta häjyä teköö viäläki ku muisteloo.

Ja ku Suamen lippu sitte nousi tankoho, nii mäkin pirin eres suuta auki
ku ei ääntä enää tullu — —



KOLMILOIKKA.


Paitti sitä kamalaa 10,000 murtomaajuaksua oli lauantaina toinenkin
jännittävä ottelu, kolmiloikka, joka meirän olis pitäny voittaa. Siihen
otti osaa kaks suamalaasta Tuulos ja Rainio, molemmat hakamiehiä täs
konkkaamisen konstis. Tuulos oli kotua lähties hyväs kunnos ja samoon
harjootuksis Pariisis ennen kilpaaluja s'oli hyppiny hyvin, niin että
yleensä me suamalaaset pirimmä varmana, jotta ensipalkinto täs putuaa
ku ittestänsä Suamelle. Samalla orotettihin, että Tuulos nyt teköö
virallisen uuren maailmanennätyksen, hyppäämällä yli 15 1/2 metriä.
Se oli niin varmaa jotta me vain orotimma, millä hypyllä se tuloo.
Tiärettihinhän kyllä, jotta jokkin ulkolaasekki pääsöövät 15 metriä ja
vähä yliki, mutta että jokin muu ku meirän Tuulos hyppääs yli 15 1/2,
sit' ei uskottu.

Meirän toinen miäs, Rainio, on kans hyvä kolmiloikkaaja: mutta s'oli
ensikertaa tällääsis suuris kilpaalus, niin että sen onnistumisesta
oltihin epätiätoosia. Kotona oli Rainiokin hyppiny hyvin ja
ajateltihin, jotta jos hyvin sattuu, nii voi tulla palkinnollekki.

Mutta kilpaalu kolmiloikas ja tulokset yleensä olivat paljo korkiampia
ku etukäthen osattihin aavistaa. Siinä esiintyy sellaasia tekijöötä,
joista ja joiren tuloksista ei siihen asti oltu mitään tietty.

Osanottajia oli liki 40 miästä ja siksi alkukilpaalu suaritettihin
kahres joukos. Toises oli Rainio, toises Tuulos.

Rainion joukko alkas ja R:n ensimmääne hyppy oli komia. S'oli heti
14,94. Siinä hyppii sitte kaikellaasta pikkukalaa 12—13 metriä ja meitä
suamalaasia pakkas vähä naurattamhan jotta:

— Paljo saatta poijat viälä puurua popsia, ennenku teille kunniankukkoo
kiakaasoo.

Tuli sitte hyppypaikalle matalajalkaane jaapanilaane nimeltä Odo,
pulliannäkööne poika, silmät vähä vinosti pääs ja musta pystytukka. Mä
sanoon kaverille jotta:

— Kattotaas nyt tarkasti kuinka päi tämä jäppi lentää ilmas.

En luullu jotta se mihkää pääsis, mutta loikkaski ku poika. Yli 14
meeteriä. Ja toisella hypyllä viälä petras. Pääsi 14,35. Se on hyvä
tulos ja osoottaa, jotta jaapanilaaset ovat ottanehet oppia näistä
olympialaasista, johna n'oon uskollisesti kulkenhet, vaikka niiren
tuloksille on pakattu naureskella.

Oli siinä hyppäämäs amerik. neekeri Hubbardkin, joka voitti
pituushypyn, mutta se ei saanu yhtäkää hyppyä onnistumhan ja joutuu
pois pelistä. Muitakin amerikkalaasia epäonnistuu. Mä luulen,
jotta niill' oli hyviä miähiä joiren olis pitäny voittaa, mutta
epäonnistuuvat kokonansa.

— Mikäs tua oli, joka nuan kauas hyppäs? — Truiskas Rainion merkin ohi
puali metriä! — Mikä se on, annas kiikaria, jotta katton sen numerua. —
— Numero 14, kuka se on? —

Me plaraamma ohjelmaa ja ettimmä nimiä.

— Se on Bruneto, argentiinalaane.

— Mitä kummaa? Argentiinalaane! Eihän siält' oo koskaa mitää kuultu!

— Kuinka paljo se oli?

— Älä ny helkkares vai 15,42,5!

Meille tuloo häjy olo ja pahat aavistukset. Rainio hyppää toisen
kerran. Ottaa lujan vauhrin ja:

— Huuh! — Bravo! Se oli komja hyppy! Yli 15 m.!

— Mitä nua miähet siinä hyppylauralla ovat noukallansa sihtaamas?

— Yli! Se astoo yli'. — Rikki!

Ei mitata.

Kolmannen hypyn otti Rainio varovasti. Näki jotta se pelkäs astovansa
yli ja sitä varte ponkaasiki lentoho ainaki 30 senttiä ennen lautaa. —
Se ei ollu ku 14,92.

Ensi joukon parhaat tulokset olivat: Bruneto 15,42,5, Rainio 14,94. Odo
14,35, Wilson U.S.A. 14,23,5, Sahlin Ruatti 14,16.

Toises sarjas oli sitte meirän Tuulos.

Se valmisteloo ittiänsä hyppyhy ja näyttää olevan hyvällä tuulella.
Ottaa sitte ensimmääsen hypyn nuan kokeellaksensa kuinka siin' on
hypätä.

— Huiskis! — huikkaamma me joukkoho.

— Ei se oikee lentäny. Oli vain 14,84. — Ens kerralla se vetää! —

— Nyt hyppää paras ruattalaane Jansson! — — Kuuluu hypännehen hyvin.

— Mitä meni?

— 14,53! —

— No kyllä se ruattalaaselle hyvä tulos on. — —

— Siinä lenti miäs yli! — Ei mitata.

— Mikäs se oli tua? — Se otti vain lyhkääsén vauhrin ja näytti lentävän
hyvin.

— Se on joku austraalialaane Winter. —

— No nyt menöö Tuulos hyppäämähän! Nyt saatta nährä! — kohisemma me
lehterillä.

Toisekki hyppääjät näyttävät tarkasti seuraavan Tuuloksen valmistelua,
sillä ne tiätävät, jotta siinä se on peljättävin kilpaalija, joka
ennenkin on truiskinu 15 metrin yli.

— Nyt, nyt! — sihisemmä me ja kattomma kaula pitkällä Tuuloksen vauhtia.

Olimma nii mukana joka miäs, jotta koko suamalaane lehtimiässakki
ähkääsi lujaa ja poukahti pystyhy samas ku Tuuloski lenti ilmaha.

— Hy — hy — hy! — — kolme hyppyä — räknäämmä me ja viimeesellä hypyllä
nousemma oikee ilmaha, ja mätkährämmä taas istumha penkille samalla ku
Tuuloski tuli maaha.

— Esti on!

— Tua on ainaki 15,50! — Kyll' oli komja hyppy!

— Häh?! Mitä nua miähet hosuu?

— Ylikö?

— S'oon vales! — —

Siin' on palkintotuamarit lauralla nenällänsä, näyttävät sormella ja
nyäkkäävät päätä.

Sit' ei mitattu! Rikki oli!!

— No kyllä se kolmannella kertaa — vakuuttetelimma me ittiämmä, vaikka
syränalaa raisteli.

Sitte hyppäs taas yks miäs ja se lenti paljo yli muiren merkkien! Meitä
rupes hermostuttamhan. Ku mitattihin oli se 15,18. — Ja se oli sen
austraalialaasen Winterin hyppy.

Ruattalaane Janssoni petras kans toisella kertaa. Sai 14,65.

Ku sitte tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, niin ei tahtonu saattaa
kattellakkaa.

— Jos se nyt epäonnistuu, niin voi jäärä pois pelistä paras miäs koko
sakis.

Lähti sitte ja teki taas mahtavan hypyn.

— Hurr - — —

— Mitäh? Taasko yli? —

— Rikki on! Se oli yli 15 meetriä — —

Se ensimmääne koehyppy pelasti Tuuloksen kumminki häntäpään miähenä
loppukilpaaluhu, johka pääsi 6 parasta. Ne olivat Bruneto 15,42,5,
Winter 15,18, Rainio 14,94, Jansson 14,93, Tuulos 14,84 ja jaapanil.
Odo 14,35.

Viälä oli toivua jälellä.

— Kyllä Tuulos-Ville nyt varmasti parantaa, ku saa vielä kolme kertaa
koittaa! —

Loppukilpaalu suaritettihin heti sen päälle. Ensiksi hyppäs jäppi. Se
ei petrannu. — Sitte Tuulos —

Me koitamma olla levollisia, eikä paljo kattellakkaa sinnepäi. Pihkala
kääntyylöö joka taholle ja sihisöö ku kärmes krassis. Ei puhuta mitää,
paperit vai krahajaa ja toisella silmällä vilkuthan Tuulosta, joka
mittaaloo askelilla vauhtimatkaa.

Mutta ku Tuulos lähti juaksemhan ja ponkaasi ilmaha, silloo kans meirän
sakki pompahti ylhä ku ammuttu, takoo tahris kolme kertaa perälautaa
penkkihi ja viimmeesellä hypyllä riuhtaasoo koko sakki kovasti taapäi,
jotta Tuulos lentääs kauas. Ja kauas se meniki!

Tuuloksen hyppy oli yli 15 metrin ja heti kans mitattihin. Se oli 15,37.

— Kyllä se viälä petraa! — S'oli vasta ensimmääne — hoemma me.

Ja jo rupes toivo elämhän.

Mutta ruattalaane Janssoni hyppäs kans hyvin.

Sai 14,97. Se on paree ku Rainion tulos.

Mutta Rainio vastas. Sai yhren hypyn onnistumhan ja pääsi 15,01! —
Siitäkös me ilon pirimmä, sillä Janssoni oli kaikki hyppynsä tehny ja
hävis Rainiolle.

Sitte tuli se Winteri ja sotki koko homman.

Emmä osannehet orottaakaa, jotta se sellaasen kölöntyän tekis. Otti
hyvän vauhrin, jalka sattuu mainiosti lautahan ja lentää ku heinäsirkka
kolme komjaa hyppyä. Näki heti, jotta nyt se meni. Ja ku mitattihin,
nii oli se kokonaasta 15 meeteriä 52 ja viälä puali senttiä! Se oli
uusi maailmanennätys.

Se ilmootettihin heti yleesölle ja kovat huurot tuli päälle.

Meitä suamalaasia ei huurattanu. Se meni väärälle miähelle!

— Orottakaa! — hikosimma me suamalaaset.

— Nyt ei auta muu ku, jotta Tuuloksen pitää kans onnistua ja viälä
korjata Winterin mailmanennätystä.

— S'oon jo kaks kertaa hypänny kutakuinkin saman verran, mutta menny
yli.

— Nyt se tuloo! — —

Ja Tuulos truiskaas ku miäs — ja meni yli!

Kaks piikkiä oli kuulemma menny lauran yli.

Kun tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, olimma me suamalaaset ku
kirpputynnöris. Joka pualelta nipisti ja kihelti, päätä syytti ja
varpahia kutitti. Mäkin hapuulin nenän alustaani nyppiäkseni eres
partakarvojani, enkä muistanu jotta olin erellispäivänä ne ajattanu
pois. Ei ollu enää mitä nyppiä. Hiaroon siinä häräs eres nenääni.

Ku Tuulos sitte lähti viimmeestä kertaa, niin painoovat
heikkohermoosimmat päänsä penkkihi ja silmät kiinni. Pihkala hairas
klasisilmät päästänsä, jottei se näkisi. Mä puristin irvillä hampahin
molemmin käsin penkistä, jotten takoosi perälautaani aiva hajalle.

— Nyt!!

— Hyh — hyh — öööh — räknäsimmä me askelia, n'otta silmät päästä purota.

— Ei, ei se onnistunu! Rikki meni sekin viimmeene yritys. — Ville-rukka
— väärä miäs vei sun palkintos.

Siihe loppuu. Se kultametalli, josta oltihi aiva varmoja putos toiselle
pualelle maapallua.

Saatihin sitten kuulla, jotta voittaja Winter on 15 vuatta hypänny
kolmiloikkaa ja orottanu tätä hetkiä. Se oli valmistautunu vuasikausia
ja päättäny voittaa. Kuuluu ollehen etukähten vissi voitosta ja siitä
jotta hän kilpaalus hyppää vähintänsä 15,50. Mutta niin oli meiränkin
Tuuloksemma, joka, jos vain olis saanu yhrenkin hypyn onnistumhan vähä
paremmin, olis tehny saman tempun. Mutta ku rupiaa epäonnistumhan hypyt
ja toiset saavat samalla hyviä tuloksia, niin silloo tuloo epäusko,
pelko ja liikanaane varovaasuus sotkemhan. Ei tiärä panisko kaikkensa
ja samalla pelkää, jotta astoo ylitte.

Lopputulokset olivat: 1. Winter Austraalia 15,52,5; 2. Bruneto
Argentiina 15,42,5; 3. Tuulos 15,37; 4. Rainio 15,01; 5. Jansson Ruatti
14,97, ja 6. Odo Jaapani 14,35.

Lohrutimma ittiämme sillä, jotta tuli eres kolmas ja neljäs palkinto,
pronssia ja pisteetä, eikä Amerikka saanu mitää...



VIÄSTINJUAKSUT.


Viästinjuaksut on urheelukilpaaluus aina jännittäviä ja hauskoja
katteltavia. Mutta olympialaasis n'oon aivan erityysen kiihkeetä
ja repiviä, sillä tänne valmistuuvat eri kansat kaikkensa pannen.
Viästinjuaksun voitto olympialaasis onkin kunniakkahimpia saavutuksia.
Ohjelmas oli kaks juaksua: 4 kertaa 100 metriä, ja 4 kertaa 400 metriä.
Näiren molempien kilpaalujen karsinnat suaritettihin samana kuumana
päivänä ku se murtomaajuaksu.

Suamikin otti nyt ensi kerran osaa viästinjuaksuuhi. Ei sillä
meiningillä, jotta meirän poijat viälä pärjääsivät, mutta oppiaksensa.
— Osanottajiksi oli ilmoottautunu 21 kansakuntaa, mutta niistä jänisti
ja jäi suasista pois viis-kuus.



4 x 100 m. viästi.


Ensi eräs olivat Enklanti, Pelkia, Itävalta ja Kreikka ja meno oli heti
nii kiivasta, jotta Enklannin joukko jo alkukilpaalus rikkoo entisen
mailman-ennätyksen, saaren tulokseksi tasan 42 sekuntia. Entisen
ennätyksen oli tehny Amerikan joukko (Paddock, Scholz, Murchison ja
Kirksey Antverpenin olympialaasis). Se oli 42,2. — Enklannin joukkuees
juaksivat Abrahams, Nichol, Rengeley ja Royle. Voitto oli ylivoimaane;
toiset tulivat kaukana peräs. — Kreikka voitti kumma kyllä Pelkian
joukon, jok' olis pitäny olla aika hyvä.

Toises eräs oli: Etelä-Afrikka, Kanaata, Espanja ja Tshekkoslovaakia.
Kiistaa käythin Afrikan ja Kanaatan välillä, sillä toiset olivat
heikkoja. Se oli kans sisukas tappelu, jonka nipinnapin voittivat
afrikkalaaset parilla meeterillä. Niiren joukos juaksivat Beets,
Dustan, Kinsman ja Steyn, kaikki eurooppalaasia naamalta. Kinsman
niist' oli hirmumenijä ja veti voiton joukollensa. Aika oli 42,8.

Kolmannes eräs oli Suamen joukko, johna juaksivat Härö, Halme,
Huuskaffel ja Eskola. Toiset joukot olivat Hollanti ja Unkari. Intian
joukko jäi pois. Siin'oli meirän poijille liika kovat kampraatit.
Hollanti ja Unkari kamppaalivat heti alkumatkasta keskenänsä johrosta
ja meirän miähet jäivät viälä joka vaihros. Eikä ollu niiren menokaan
sellaasta sisukasta lentua ku näiren toisten. Loppusuaralla kiristi
Hollannin miäs unkarilaasesta irti ja tulos oli sama ku juuritehty
mailmanennätys 42 sekuntia! Se on miästä päälle hurja tulos 10,5! — Ei
meillä viäl'oo pikajuaksijoota eikä sellaasta joukkotekniikkaa, jolla
sellaasihi tuloksihi päästääsihi. — Toiseksi tuli Unkarin joukko, vain
2 metriä, se on yks henkääsy, jäliis. — Meirän miähet olivat silloo
viälä pitkän matkan pääs, vaikka kaikkensa panivakki. Ei ne meirän
printterit näytä jaksavan 100 metrin loppua pinnistää kiihtyvällä
vauhrilla ja siinä jäävät. Jalaat kangistuvat ja hakkaavat turhaa.

Neljännes eräs olivat Sveitsi, Italia, Argentiina ja Turkki. Siin'
olivat sveitsilääset ylivoimaasia, eiväkkä ottanhekkaa ittestänsä
kaikkia. Säästöövät loppukilpaaluhu. Sveitsin joukon muarostivat
Bornen, Imbach, Moriaud ja Strebi. Aika oli »vain» 42,2 — entinen
mailmanennätys. Juaksusta näki, jotta sillä joukolla on varaa viälä
parantaa. Päätä puristeltihin ja arvooteltihin, kuinka Amerikan
sakin käyrähän. Amerikka on aina pitäny näitä viästinjuaksuja omina
patenttiina ja jo rupes meis elämhän hiljaane toivo, jotta nyt
se menettää kultametallit — ja Suami pääsöö ehkä ensipalkinnoos
Amerikan erelle. Se se oli, joka meillä aina oli miäles. Vaikka kyllä
se oikiastansa oli hävitööntä ja liikaa pyyretty, jotta Suamelle
orotettihin enempi kultamitallia ku suurelle Amerikalle. —

Niin, toiseksi tuli täs sarjas Italia ja kyllä oli posetiivarien leiris
ilua ja riamua! — Turkki tulla luputteli kaukana toisten peräs, eikä
näyttäny kiirusta pitävänkää.

Viirennes eräs oli vain Ruatti ja Tanska. Puala ja Meksikko jäivät
suasista pois. Ruattalaaset on meistä suamalaasista erellä lyhyen
matkojen juaksuus ja varsinki viästinjoukkona. Tanskan voitti
Ruatti helposti ajalla 43,8, eikä tarvinnu kaikkiansa puristaakkaa.
Ruattin joukos juaksivat Engdahl (kova ja sisukas poika, joka pystyy
kiristämhänki ku tarvithan) Branting, Österdahl ja Wejnarth.

Viimmeeses eräs oli sitte se orotettu Amerikan joukko (Clarke, Hussey,
Leconey ja Murchinson), Ranska ja Liettua. — Amerikkalaaset taisivat
olla vähä hermostunehia niistä uusista mailmanennätyksistä ja sitä
varte pistivät heti kovan vauhrin. Ei ollu siinä apua niistä muista
sakiista. Jänkit saivat pistellä yksistänsä ja tulivat n. 30 m. ennen
ranskalaasia maalihi. Liettualaaset olivat oppikloppia. Amerikkalaaset
saivat hurjan tuloksen. Löivät toisen kerran mailmanennätyksen
erinomaasella tuloksella 41,2. S'oIi kokonaasta kahreksan kymmenes osa
sekunttia alle enklantilaasten ja sveitsiläästen tulosta! — Jo rupes
selviämähän kaikille, jotta kyllä Amerikka näyttää kumminki jöötä
pitävän täs lais.

Mutta viälä täytyy suarittaa toinen karsinta, n.s. semifinaali, johka
pääsivät alkueris ensimmääseksi ja toiseksi tuilehet joukkueet. Toinen
karsinta suaritettihin seuraavana päivänä, maraton-sunnuntaina.

Eriä oli kolme. Ensimmääses olivat Amerikka, Kanaata, Sveitsi ja
Kreikka. — Meno oli amerikkaIaasilla heti täyttä lentua. Sveitsin
joukkue piti lujalla ja tarjos vastusta. Mutta ei jänkiille piisaa; ne
poijat osaavat panna kaikkensa pihalle. Tulos oli suarastansa sikamaane
— 41 sekunttia! Se oli kolmas kerta uusi mailmanennätys ja vissihin
sellaane, jotta se nyt hetken aikaa pysyykin. On vaikia käsittää
tuallaasta tulosta; sehän on vain 10 ja neljäsosa sekunttia miästä
päälle.

Sveitsin joukko juaksi ittensä täs yritykses hajalle, niin että ku
jonkun tunnin päästä sitte tuli loppukilpaalu, niin silloo eivät miähet
enää jaksanhet ollenkaa. — Kanaata oli kolmas. Kreikka putos pois.

Toises eräs olivat Enklanti, Unkari, Italia ja Tanska. Sen voitti
tiätysti Enklanti, vaikka Unkari pitikin lujalla, eikä jääny ku pari
metriä. Enklannin aika oli sekin hyvä 41,8. — Kolmas oli Italia ja
Tanska viimmeene.

Viimmeeses eräs oli Hollanti, Ranska, Ruatti ja Etelä-Afrikka. Kaks
ensimmäästä tappeli keskenänsä ja Ranskan joukko yritti hartahasti
parempiansa vastahan. Hollanti voitti parilla meeterillä. Aika oli
42,2. — Ruattin joukko hävis tuntuvasti Ranskalle, jäären n. 5 m.
ja Afrikan sakista oli nyt aivan veto kaikki. Tulivat n. 15 m.
ruattalaasten peräs.

Ku nyt oli jälellä 6 parasta joukkua, alkoo totinen ja tosi
loppuottelu. Siitä tuli taas Amerikan ja Enklannin välinen tappelu.
Jännitys oli yleesös suuri, yks kihinä ja pörinä joka pualella. Lähtö
onnistuu mainiosti ja kesti pualisen sataa metriä, ennenkö saattoo
nährä, jotta amerikkalaane rupiaa pääsemhän ethen. Kutakuinkin yhtaikaa
saivat Amerikan ja Enklannin toiset miähet viästin, kumminki niin,
jotta amerikkalaane kerkes jo ponkaasta metrin verran etumatkaa.
Sitkiää oli kamppaalu, mutta Amerikan joka miäs pitää ja lisää
etumatkaansa, n'otta pualimatkas oli jo pari metriä erua. Jota
likemmäs loppua tultihin, sitä hurjemmin miähet yrittivät ja vauhti
näytti paranevan miäs miäheltä. Amerikkalaasten tyyli on jonkinlaasta
moottorilla-ajua, niinku Paddokin juaksutapa. Ne hakkaavat jaloolla
ku moottorit. Kruppi on toisilla aiva pystys, toisilla taappäi kenos,
niinku Paddokilla. Enklantilaaset juaksoovat kaunihemmin, ethenpäi
nojaten ja pitkillä askelilla. Kummallakin siis »kansallinen» tyylinsä:
Amerikalla jykevä koneellisuus eli moottorivoima ja Enklannilla
pitkäkoipisten jahtikoiriensa juaksutapa. — Hollanti oli hyvä kolmonen,
Unkari neljäs (Gerö, Kurunzi, Muskat ja Rozsahegyi), Sveitsi viires ja
Ruatti viimmeene, pahasti peräs.

Amerikka sai täs lais nyt toisenkerran uuren mailmanennätyksensä 41
sek. nii ettei se mikää sattuma ollu. Enklannin aijaksi tuli 41,8,
Hollannin 42,2. —



4 kertaa 400 m.


Tähän otti osaa 19 kansaa ja karsinnat suaritettihin kuures joukos.
Se oli eri vilkettä se, ku kuus miästä korvan lasketti mitä kintuusta
pääsi ja koko statioonin väki huuti silmät ummes.

Ensi erästä jäivät suasista pois Unkarin, Itävallan ja Intian
joukot. Se oli synti, jotta Unkari ei ottanu osaa, sillä niillä
pitis olla hyvä joukko. Niiren paras miäs oli sairastunu ja sitä
varte eivät yrittänhekkää. Ranska, Ruatti ja Sveitsi lähtivät. Se
oli franskalaasten ilonpäivä. Niiren joukko voitti ylivoimaasesti
Ruattin sakin, niin että erua oli lopus n. 30 metriä. Aika oli 3 min.
30 sek. ja juaksijat Fritz, Galtier, Faradon ja Fery. — Ranskalaaset
hurrasivat ja mekastivat, n'ottei siitä tahtonu loppua tullakkaa,
kulkivat, syleelivät ja klappasivat poikiansa ympärinsä. Ja kyllä
ne kans noukkapystys pasteeraalivat ruahokentällä ja huitoovat
käsillä iloosisnansa kattojille. Pariisin lehret olivat täynnä kuvia
ja kirjootuksia seuraavana päivänä. Oli ku ne olis voittanhet koko
olymppialaaset kisat. Ku sitte loppukilpaalu oli ollu, niin ei lehret
puhunehet juuri muusta ku miakkaalusta, johna jokin oma miäs oli saanu
jonkin palkinnon.

Niin, Ruatti tuli toiseksi täs eräs ja se oli hyvä tulos, sillä
sveitsilääsill' oli kans hyvä joukko.

Toises eräs olivat Enklanti, Suami (Vilen, Åström, Lehtonen ja Drisin),
Italia, Jaapani, Argentiina ja Austraalia. — Enklanin joukko oli
ylivoimaane; se otti heti johron ja piti helposti loppuhun asti. Tulos
oli hyvä 3,22. — Vileeni pärjäs alkumatkas hyvin, mutta vaihros jäi
Åström, n'ott oli n. 10 m. seuraavas vaihros jäliis. Lehtonen jäi taas
omalla osallansa ja Drisin koitti kaikkensa, mutta lopus oli liian
kuitti ja jäi pahasti sekin. Meirän joukko tuli kolmanneksi, Italia
toiseksi.

Kolmannes eräs olivat kovimmat sakit: Amerikka, Kanaata ja
Etelä-Afrika. Jänkit olivat herroja. Ei siinä Kanaatan joukko, vaikka
siinäkin oli hyviä miähiä, pystyny hätyyttelemhän; eikä jänkit liikoja
kiristänhekkää. Aika oli jänkiille huano: 3,27. — Toiseksi tuli Kanaata.

Loppukilpaaluhu sunnuntaina pääsivät Amerikka (Cochrane, Hellfrich,
Mac Donald ja Stephenson), Enklanti (Butler, Riphey, Toms ja Renwich),
Ruatti (Bylen, Engdahl, Svensson ja Wejnarth), Kanaata, Ranska ja
Mussolinin sakki.

Amerikka s'oli jehu. Ei ollu sillä kestää vastusta, vaikka Enklannin
joukosta luultihin parempaa. Mutta Ruattille se oli ilonpäivä. Niiren
joukko piti toisen sijan ja varsinkin Engdahl teki lopus imehiä. Se
kiristi hurjasti ja veti metriä sisälle ku poika.

Kyllä silloon ruattalaaset vinkuuvat mitä kurkusta lähti ja me
suamalaaset lehtimiähet otimma syrämmestä osaa niiren riamuhu.
Engdahlille kannattiki hurrata; se juaksi mainiosti. Silloo vallitti
mitä syrämmellisin yhteesymmärrys suamalaasten ja ruattalaasten välillä.

— Sprang int den djävuln fint? (Eikö se piru juassu fiinisti) —
ihasteli Tegner silmät loistaan. Ja me myönnimmä reilusti ilman kaunaa
ja kateutta.

Amerikka voitti loistavasti tämänkin viästin uurella
mailmanennätyksellä, jok'olis voinu olla pareekin, jos sill' olis ollu
vastustusta. Aika oli nyt 3 min. 16 s. Ennen se oli Tukholmas 3,16,6.

Toiseksi tuli Ruatti n. 8 m. jäliis; kolmas Enklanti siitä 8 m. pääs.
Sitte Kanaata, Ranska ja Italia.



10 km. kävely.


Näis olympialaasis on sellaanenki kilpaalulaji, johna kävellä
klynkytettähän kantapäillä. Siinäki oli alkukilpaalu, johna riireltihin
ja rähistihin eri lailla. Loppunytkytyksehen oli pääsny 10 miästä
ja enklantilaaset, amerikkalaaset, franskalaaset ja posetiivarit
hasajivat aamusta asti, jotta siin'oli tehty kauhiaa vääryyttä. Oli
hyljätty monia alkukilpaalun parahia miähiä muka epäpuhtahan kävelyn
takia. Ja kyllä se klottuusta hommaa olikin. Ku jokin pistelöö oikee
sassihin kävelyä, niin hyssyttämiseltä se pakostaki näyttää, ja sit'ei
olsi saanu tehrä. Toiset koittivat aina välis varaastaaki jonkin
nytkähröksen ja ku toisen maan palkintotuamari näki vain muiren,
muttei oman maan miähen virheet, niin oltihin siinä knapiista yhres
vähä monta kertaa. Ja silloonkos teräväsilmääsimmät kävelijät taas
passasivat päälle ja juasta primpahuttivat tuan tuastaki, jotta meirän
yleesönkin piti ruveta kiljumhan ja näyttähön niille juupeliille
nyrkkiä. Varsinkin pisti vihaksi yks enklantilaane tuamari, joka tuan
tuastaki juaksi oman miähen sivulla, yllytti ja hoputti sitä. Sille
vihellettihin ja huurettihin kamalasti. Olis tehny miäli paiskata
pläkkihinkillä sitä raakkulesta. Jos ei s'olsi ollu suuren Enklannin
miäs, niin vissisti olis ajettu kentältä pois.

Ehrottomasti paras miäs täs nytkyttelemisen tairos oli se italialaane
Frigerio, joka olympian kävelyn on ennenki voittanu. Lisäksi se
kävelöö kaikista rehellisimmin ja nätisti. S'oon viälä nuarellaane
miäs, vähäläntä ja hauskan näkööne solakka poika. Yli pualimatkan
meni, ennenku se sai kakistetuksi muut kintuultansa. Mutta ku sitte
sai turvallisen kaulan, nii jo naama loisti. Se käveli helposti ja
iloosesti. Nosti aina kättä isoonkatoksen väjelle, meille lehtimiähille
ja muille suurille herroolle, ja hymyyli. Italialaaset olivat aiva
hurjina ilosta ja päästelivät sotahuutojansa. Frigerion voitto oli
ansaattu ja ylivoimaane.

Ku maaliviivalle astuu, nii iloosesti hypätä primpahutti ja heti
lenti jokin italialaane palkintotuamari sen kaulahan ku takiaane.
Rakkahasti siinä pussattihin ympäri korvia ja klapattihin. Toisiakin
tuli tuhrimhan. Iloosena kiärti Frigerio kentällä ja italialaasten
mekastelulla ei ollu rajoja. Sen hyvätuuli tarttuu muihinkin
kansallisuuksihin, niin että suosionosootukset olivat harvinaasen
syrämmelliset joka pualelta.

Sitte nousi Italian lippu ensimmääsen ja ainuan kerran tankohon. Se oli
Mussoliinin suuri päivä. Mutta kumma nuatti sieltä soittokunnasta rupes
kuulumhan, sellaane posetiivinuatti, jotta häjyä teki. Ja nii tuhannen
pitkä liirunlaarun se oli, jotta manoottamhan pakkas. Jokku rupesivat
jo osoottelemhan posetiivia ja veivaamahan kärellä.

Kun me jo luulimma, jotta nyt se on loppu, niin eikös totisesti ruvettu
vethön viälä uuremman kerran! —



KIAKONHEITTO.


Ku kotua lährettihin, oli selvä meininki, jotta kiakonheitos m'oomma
meiltä ja muut mistä rookaa. Olihan meillä panna sellaasia poikia
paiskaamhan Kreikan limppua ku Niittymaa, joka on paiskinu 48 m., vanha
Isoo-Armas, se Taipalhen roikales, joka ennenkin on aina pistelly
olympialaasis kultaplootut plakkarihinsa, ja »Oitin kanuuna», kunnon
Niklanteri, john'ei oo muuta vikaa ku ruattalaane nimi, vaikka miäs
on nii suamalaane, jottei saa ruattinsanaa suusta, vaikka päällänsä
seisoos. Se Niklanterihan vei Antwerppeniski ensi palkinnon kiakos.
Ja neljänneksi pantihin matkahan pitkä ja komia tulevaasuuren miäs,
Malmivirta, nuan niinku kokeelemhan viälä tällä kertaa. S'oon viälä
nuari miäs, mutta sill'on sellaane kruppi ja nii vakava yritys, jotta
siitä miähestä tulooki Suamelle tuannempana olympialaasihi hakamiäs,
jos ei vai jouru huanoolle jäljille. — Niittymaa oli venähyttäny
syksyllä kätensä, mutta oli sitä koitettu parannella n'otta se piti
olla koko lailla kunnos. — Taipales oli tuatu Amerikasta, mutta ne
jokka asioota tiäsivät, eivät pannehet Taipalesehe enää juuri mitää
toivua. Sanoovat jotta s'oon heittäny lossiksi, mutta ajateltihin
kumminkin, jotta jos siltä sattuus tulemhan siltäkin yks hyvä heitto
vanhalta muistolta, nii hyvä olis. Se oli Pariisis harjootuksis
paiskinu poistiähensä, muttei pitäny nii lukua ympyrästä — — Sanoovat,
jotta silt' on menny hermot.

Ku kova paikka tuloo, jotta nyt pitääs vetää, nii silloo ei kiakko enää
lennäkkää 46—47 meeteriä, niinku siinä kilpaalujen sivus huitojen.
Silloo on hermot pilalla. Urheelijalta vaarithan, jos se meinaa
kovas kilpaalus pärjätä, suurta ittensäkiältämistä. Ei siinä menesty
ittepetos, ja »piänekki hairahrukset» maksavat ittensä ilman armua.
Suurten ja pitkällisten ponnistusten takana on urheelijalla olympian
voitto. Niiren pitää vuasikausia elää ittekuritukses ja sellaases
kiältäytymises, jotta vain harvat siihen viittivät ja jaksaavat
alistua. Esimerkiksi juaksijat ovat vuasikaupalla mennehet varahin
nukkumhan, noussehet varahin ylhä ja ennen tyähön menuansa, tehnehet
melkee joka päivä 10—20 kilometrin juaksuja ja kävelyjä, saaraksensa
kestävyyttä ja nopeutta. Syäntipualiki on pitäny järjestää sen mukhan,
jotta siitä juaksukyvylle olis etua. Tupakista, väkijuamista ja
epäsäännöllisestä elämästä ei puhestakaa. Kaikki ajatukset ja tahto on
pitäny keskittää vain sen tehtävän ethen, jonka on ittellensä ottanu.
Juuri täs määrätiätooses vuasia kestänhes valmistukses, säännöllises
sparttalaases elämäs onkin suamalaasen voitokkahan urheelun seliitys.
Ei näytä muilla kansoilla olevan sitä »sisua», joka vaatii ja kestää
vuasikautisia kiältäymyksiä ja valmistelua voittonsa ethen. Monella
muulla kansalla on epäälemätä paremmakki erellytykset ku meillä
matalajalkaasilla suamalaasilla urheeluvoittojen saamishen tulisuutensa
ja kiivahan luanteensa takia, mutta niiltä puuttuu se, joka meirän
poijilla korvaa ja voittaa kaiken: sisu; sitkiästi valmistautua ja
kiältäytyä kaikesta kerran voittaaksensa sen mit'on päähänsä pannu.

Näin pitkät seliittelyt — mä tykkään — hyvinkin tarvithan siihe, mitä
varte kiakko lenti meiltä sivu suun.

Kiakonheittohon otti osaa lähes 50 miästä. Pahimmat vastustajat meille
olivat tiätysti amerikkalaaset. Siältähän oli sellaasia hirmutekijöötä
ku se Hartranft, Lieb, Houser ja Pope, jokka harjootuksis olivat
paiskinhet paremminki ku meirän poijat. Syrän kurkus me niitä
kattelimma. Yleensä luullahan, jotta nua Amerikan heittäjät ovat
kovasti suuria ja jylhiä miähenkoljanoota, mutta kyllä s'oon erehrys.
Ovat vain keskikokoosia, eikä eres kovin lihaspaksujakaa miähiä. Meirän
Taipales, Niklanteri ja Malmivirta ovat pirempiä ja tukevampia tuffia,
jotta sen pualesta olis niiren pitäny hyvinki pärjätä. Mutta tekniikka
ja veto on amerikkalaasilla aiva eri maata ja toinen on tyyliki. Meirän
poijat heittäävät »vanhaan laihin», rauhallisesti ja seisahalta.
Amerikkalaaset ottivat ensin rauhallisen heilahruksen, mutta ku heitto
alkoo, nii kyykistyyvät aiva alha asti ja pyärährykses nousivat niiku
kruuvi, n'otta ku kiakko lähti lentämhän, niin se tuli hurjalla verolla
takaapäi samas kaares ku ilmas lenti. Vasta nykääsys heittäjä veti
ittensä suaraksi. On selvää, jotta sellaane alhaalta alkanu kiivas
kruuvi antaa kiakolle lennon.

Alkukilpaalut suaritettihin kolmes joukos. Ensimmääses oli Malmivirta
ja Taipales meiltä ja amerik. Lieb. — Muista ei ollukkaa paljo mihkää.
Malmivirran ensimmääne heitto oli n. 43 m.; toinen lepaji ilmas ja
lenti huanosti, mutta kolmas näytti menevän paremmin. Malmivirta
teki hyvin tehtävänsä, ei hermot pettänhet. Mutta Taipales meni aiva
plöröksi. Kaikki orottivat kovasti, jotta nyt tuloo ja yleesölle
erityysesti ilmootettihin, jotta Taipales heittää. Se heitti — eikä
pysynykkää ympyräs. Toinen heitto onnistuu paremmin, mutt'oli niukin
naukin 40 metriä. Toiset paiskiivat pulskasti ylitte. Kolmas heitto
ei menny sitäkää ja niin sai Taipale ruveta ettimhäm housujansa. 40
metrillä ei päästä loppukilpaaluhu.

Poikaaset siinä ajoovat entisen mailmanmestarin kentältä pois.

Paras miäs siinä joukos oli Lieb 44,83, Malmivirta (joka ilmootettihin
Jugoslaaviasta kotoosin olovaksi) 41,16; Toldy Unkari 41,09, Taipale
40,21,5.

Toises eräs oli kovat amerikkalaaset Pope, Hartranft ja meirän vanha
Niklanterimma. Sen ensimmääne heitto oli tuas 40 m. ja toinen meni
liika alha jotta s'oli huanoot. Mutta kolmas lähti ku kanuunasta
parhaina päivinä! Niklanteri oli rauhallinen poika; kuljeskeli
siinä vai omihin oloohinsa, katteli eikä näyttäny välittävän vaikka
amerikkalaaset paiskiivat hurjia heittoja yli sen merkin. Meistä
päältäkattojista oli jo menny toivokin.

— Ei oo enää entisensä veroone — —

Ku kolmas heitto sitte tuli, näytti Niklanteri ikääsku nuartuvan.
Reippahasti astoo ympyrähän, otti nopian vauhrin ja kiakko lenti nii
kaunihis ja korkias kaares ilmaha jott'oikee huikaasi. Se oli pulska
heitto ja hyvä tuloski 42,09. Siälä etupään joukos oli. Mutta Pope ja
Hartranft paiskiivat varmasti ja tasaasesti aina sinne pari metriä
kauemmas — —.

Parahat tulokset oli: Pope 44,42, Hartranft 42,49, Niklanteri 42,09.

Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma
Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta
hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane
Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu
40 m.

Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95.
— Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja
toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli
46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny
toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja
piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin
veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan;
kolme heittua vai.

Tulokset oli: Houser 46,15,5, Niittymaa 44,95, Askilt 43,40,5,
Bequigham 40,42.

Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta
miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava
miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli
hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas
sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti,
mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu,
vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia
ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää
jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille
tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.

Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se
oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä.
Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa.
Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta,
niinku ne nyt meiltä. —

Mutta vooroon viarahis — — Orottakaa!



MARATONI.


Olympialaaskisojen huippu ja päättäjääskilpaalu on maratonijuaksu. Se
matka on 42 kilometriä 195 metriä ja passaas paremmin hevoosille ku
ihmisille. Mutta se onkin ihmis-ponnistuksen, sisun, kestävyyren ja
nopeuren suurin koetus. Ja sitä voittua pirethän kisojen suurimpana
kunniana. Siksi kaikki kansat koittaavakkin valita ja valmistaa parhaat
miähensä juuri tästä voitosta taistelemhan. Yksin maratonin voitta
riittääs mille kansalle hyvänsä olympia-voitoksi, iloksi ja ylpeyreksi
vuasikausiksi.

Pariisihin olivat monet kansat lährettänhet jo kuukausia ennen miähensä
harjoottelemhan, tutustumhan maastohon, ratahan ja ilmahan. Siäl'
olivat Amerikan maratonijuaksijat ollehet jo kaks kuukautta etukäthen
harjoottelemas. Tiärettihin jotta eteläafrikkalaaset, jokka Tukholmas
voittivat maratonin, olivat kans pannehet kaikkensa lyäräksensä
lauralta pohjoosmaalaaset juaksijat Pariisin kuumemmas ilmas. Viros
oli treenannu Lossmanni, joka Antverpenis tuli Hanneksen jälkehen
toiseksi ja kovasti trossaali, jotta hän olis voinu helposti lyärä
Hanneksen, jos ei olsi luullu, jotta viäl' on 5 km. jälellä. Siitä
kulki kamalia juttuja, jotta s'oon hirmukunnos ja näyttää nyt muille
kantapäitä. Viälä tiättihin jotta pelkialaaset Blasi ja Broos, jokka
Antverpenis tulivat palkinnoolle maratonis, ovat hyväs kunnos. Ja sitte
amerikkalaaset! Syrän kurkus siinä istuttihin ja orotettihin kilpaalun
alkua. Olihan meilläki poikia ja kovia poikia olivakki kaikki kuus:
Hannes, Kyrönen, Stenroos, Halonen, Ruotsalainen ja Hietakari, mutta
maratoni on maratoni, sellaane matka, jotta sillä voi sattua mitä
hyvänsä ja kukaa ei osaa aavistaa, minkälaasia hakoja siinä suures
laumas on, joka matkalle lähtöö. Useemmite onkin käyny maratonijuaksus
nii, jotta se, jonka on luultu voittavan on jääny häntäpäähän ja voiton
on viäny jokin aiva tuntematoon. Kaikki näyttää riippuvan hetkellisistä
olosuhtehista. Sama miäs ei oo koskaa voittanu maratonia perätyste.
Osata laskia voimansa ja nopeutensa oikee, siitä riippuu kaikki. Vain
sellaasella kylmäpäisellä konehella ku Nurmella, joka tietää lihastensa
kestävyyren ja jonka hermot ei petä, on mahrollisuuksia, jos ei
onnettomuuksia satu, pitää voittonsa etukäthen varmana. Siinä lährethän
matkahan suurella joukolla ja alkupääs kiristäävät toiset jo hirviästi,
ja yrittävät päästä erohon keskijoukosta. Kuinkas siinä silloo tiätää,
kuinka kauas etujoukko jo on keriinny; eikä voi ollenkaa tiätää, vaikka
niiren etummaasten joukos olis jokin sellaanenki haka, joka tiätää
voimansa ja jaksaa pitää etumatkansa. Siinä kysythänki hermoja! Juaksun
kulues eivät välimiähet voi millää pitää selvillä, kuinka mones itte
on järjestykses, ku toisia tuloo takaa etehen ja toisia taas itte
sivuuttaa. Ei tiärä, juaksisko etujoukos, vai koittaasko säästellä
ittiänsä alkumatkas ja pysytellä siinä keskipaikoolla.

Suamalaaset olivat päättänehet antaa hätähousujen juasta pualimatkan
kuinka tykkäävät ja pysyttelivät tasaases vauhris siinä keskipaikoolla.
Menihän sinne etujoukkhon kyllä sellaasiakin juaksijoota ku amerikk. De
Mar, Broos, Kinn ja Jensen, jokka tiättihin palkinnoolle tulevan, mutta
kauas ei niitä silmistä päästetty. Taktiikkaa ja kylmää päätä päättivät
suamalaaset nykkin käyttää.

Suamesta lähties olthin kyllä selvillä, jotta Hannes ei enää voi
voittaa. Sill' oli vanha jalkavamma, nii ettei se ollu voinu ittiänsä
erikoosemmin treenatakkaa. Mutta nimi ja maine oli peljättävä, sillä
ulkomaalaaset pitivät Hannesta Suamen parhaampana juaksijana. Ja
Hannes lähti matkahan auttamhan Suamen voittua. Ennenku kilpaalu
aikoo, ettiivät valokuvaajat ylhä meirän vaatimattoman Hanneksemma ja
tahtoovat välttämätä valokuvata tulevan voittajan, niinku luulivat.
Se oli Hannekselle vastenmiälistä, mutta hän teki nytkin Suamelle
uhrauksen: antoo valokuvata ittensä — ja toisten kilpaalijaan jäärä
luulohon, jotta siitä se voittaja tuloo vaikka hyvin tiäsi jotta
Stenroosin ja Kyrösen, — joist'ei toiset mitää aavistanehet — oli
voitto Suamelle tuatava. Hannes lähti joukkohon vain auttaaksensa
toisia. Ja niin kans verettihin Lossmannia ja muita pahoon nenästä.
Mestarin kunniootus on suuri!

Me suamalaaset tiäsimmä, jotta Stena (Stenroos) oli kunnos ja viälä
senkin, jotta se kestää parahite kuumuuren, jos kovin hikinen päivä
tuloo. — Kyrönen oli kans hyväs kunnos ja epätiatoosta oli vain kumpi
näistä paremmin onnistuu. Halonen on sitkiä juaksija, joka vissisti
kestää, mutta pärjääkö se nopeures, se on toinen asia. Ruatsalaane
sen sijahan on satunnaane juaksija; jos sattuu, nii voi komjastiki
sijoottua. Hiatakari oli uusi tulokas, jok' oli lähteny kokeelemhan. —
Kuus miästä sai vain yhtä kansaa erustaa ja me panimma täyren satsin.

Ku etukäthen eri kansojen mahrollisuuksia arvostelthin, nii kyliä
meillä oli siltäkin lujin ja kaikkien satunnaasuuksien varalta parahite
valittu joukko. Mutta voitosta, siitä maratonin ensimmääsestä miähestä,
ei kukaa uskaltanu hiiskua sanakaa. Kyllähän meirän suamalaasten
sisuksis pihisi, jotta »me sen voitamma», — mutta kylmät ringit siinä
pakkas tuntumhan vähä siälä ja täälä.

Kello oli 10 ylitte 5 sunnuntai-iltapäivällä ku miähet tällättihin
lähtöviivalle peräättääsrivhin, nii että saman maan juaksijat seisoovat
toistensa takana. Osanottajia oli kaikkiastansa 58 miästä: Niist' oli
Franskalla, Enklannilla ja Italialla kullaki 6 miästä, niinku Suamella;
Pelkialla, Amerikalla, Unkarilla ja Tshekko-Slovakialla kullakin
5, Jaapanilla ja Itävallalla 3, Virolla, Ruattilla, Hollannilla,
Kanaatalla ja Tanskalla 2. Etelä-Afrikalla, Espanjalla, Chilellä ja
Equadorilla kullaki yks. — Jaapani oli lährettäny taas sen peljätyn
Kanakurinsa ja pannu joukkoho viälä Miuran ja Tashironki. Mä peräälin
tarkkahan sitä Kanakuria ja kovasti s'oli totisen näkööne jotta — nyt
koitethanki uurestansa!

Ku laukaus paukahti, tormas Miura heti ensimmääseksi ja muut pakanat
tukka suarana perhän. Se intialaane mustanaamaki, joll' oli tukka
nutturalla pään päällä ku Iankakerä, meni saranmetrin vauhtia n'otta
sinitti. En tiärä mikä mosselo se sen pääs oli, jos ei vain ollu jokin
noitapussi, kärmejien ihrat ja sisiliskon sisukset sisällä, jotta
kovempaa pääsis. Villi siin' oli pakanoolla vauhti alkaappäältä, mutta
kyllä se sitte talttuu. Kilometrin pääs se noitapussi jo klenkkuu sinne
tänne, ja nii kovasti suaras ja tyrniää ku se seisoo lähties! Miurakin
pian helpotti ja muut pakanat samoon.

Puali kiarrosta menivät vain kentällä ja sitte painoovat statioonin
portista uloos. Reitti kulki tasaasia kovia teitä 21 kilometrin 300
metrin pääs olevhan Pontoisen kylähän ja siältä tulthin samaan tiän
takaasi.

Ku joukko oli menny, alkoo statioonilla orotus ja arvoottelu:

— Mitäs sä luulet? —

— Mitäs sä?

— En mitää — —

— En mäkää —

Koitettihi tappaa aikaa mikä milläki. Alkumatkasta ei nii paljo
piitattu, ku tiärettihin, jottei meirän poijat mee ittiänsä tappamhan
ja kuitiksi juaksemhan pakanasakin kans. Mutta kutitti se kumminkin,
mihnä järjestykses tuloovat ensimääselle väliasemalle johka oli 4,6
km. matkaa. Luultihin, jotta saarahan tiato pianki, eihän se ollu ku 5
km., mutta kauan se viipyy, vaikk' oli pantu langatoon sähkölennätin
fyrrykin yhtehe autoho, joka seuras juaksijoota. Vastahanottoasema oli
kentällä. Mitähän nuhjasivat, mutta kauan saathin orottaa, ennenku
ilmootustaululle tuli ensimmääsen juaksijan numero, jok'oli tullu
ensimmääselle väliasemalle.

S'oli kreikkalaane nimeltä Kranis, jok'oli n. 50 m. kanaatalaasen
Cuthbertin erellä. Kolmas oli jäppi, se Tashiro, neljäs pelkialaane
Alavoine, viires pelkial. Broos, kuures tanskalaane Jensen, seittemäs
pelkial. Van de Putte ja sitte tuli — Kanakuri! Yhreksäs oli
ruattalaane Kinn, kymmenes enklantil. Mac Kenna.

— No mihnäs meirän miähet? — hätäältihin. Sitte tuli 11:nä amerik.
Melor, 12 ranskal. Manches ja arapialaane El Quafi (erusti Ranskaa ja
ennustettihin yhreksi voittajaksi). 13:na oli taas franskalaane Verger
ja sitte tuli — Hannes!

— Ähäh! — hihkaasimma me. — Jopas näkyy meirän sakin noukanpää!

Mutta 2 minuuttia oli Hannes ensimmääsistä jäliis. Ja Lossmanni oli
tarkasti kintuulla. — Muista suamalaasista ei saatu mitää tiätää.

Toiselle väliasemalle oli lähröstä matkaa 7 km. 750 m. Ku siältä
saatihin tiatoja, oli se kreikkalaane Kranis viälä johros. Siltä oli
menny aikaa 29 min. 18,8 sek. Toisena oli 100 m. jäliis, Cuthbert,
mutta Broos oli jo kolmantena, ruattalaane Kinn neljäntenä, Jensen
viirentenä. El Quafi kuures ja Manches seittemäs; heti peräs Blasi.
Jaapanilaaset olivat topannehet vauhtia ja jäännehet. Sitte Kolehmainen
ja Lossman ku varjo peräs.

Kolmannelle asemalle, 11 km. 550 m., tuli Kranis taas ensimmääsenä,
mutta toiseksi oli ponkinu jo amerik. De Mar, joka tiärettihin kovaksi
miäheksi. Cuthbert oli nyt kolmas. Sitte tulivat Alavoine ja Blasi.
Kuurenneksi ilmestyy uusi miäs, kanatalaane Mac Auley ja sitte —
Stenroos!

— Kun ei Stena vai kiristääsi liikaa! — ähkii Pihkala.

Sitte tuli Jansen ja taas ilmestyy uusi miäs Bertini, italialaane. Sen
peräs oli Kinn; sitte Broos ja — —

— Huraa! — Tua numero, 312 s'oon jokin suamalaane! —

— Kuka?

— S'oon poijat, nyt Kyrönen!

— Jo näkyy kynnet! — Meirän poijat raplaavat kiristämhän! — —

— Mutta mihkäs on Hannes jääny?

— Jahas, nyt nousoo sen numero taululle. — S'oon jääny vähä — —.

Neljäs ilmootuspaikka oli 14 km. 850 metrin pääs. Tällä välillä
rupesivat miähet järjestymhän. Hännästä ponkii parhaat etupäähän.
Ranskalaane Verger kiristää johtoho nii hurjasti, jotta tuli
ensimmääsenä tälle asemalle. — Kreikkalaasten painuu noukka.

Aikaa oli Vergiltä menny 54 min. 50 sek. Amerik. De Mar oli toisena,
aika 55,5. Etumiäs Kranis pysyy viälä kolmantena, 10 sekunttia jäliis.
Neljäs ja viires on amerik. Mellor ja franskal. Manches 55,22. Kuures
Alavoine 56,30 ja seittemäs Blasi vähä jäliis. — Sitte kuluu aikaa
ennenku tuloo Lossman ja pualen minuutin perästä Kyrönen. Hannes on
aina vai jääny.

— Kuinkhan täs oikee käyrähän? — Näyttää etujoukolla olevan peljättävä
kaula — —

— Ei oo aikakaa viälä kiristää!

— Mihnä Stenroosi on? — Eihän siitä kuulu mitää — hätäälimmä me.

Nyt rupiaa olemhan kuumat paikat! Pian on pualimatkaa menny ja roskat
puronnehet pois.

— Ratkaasu tapahtuu vasta ku 30 km. on juastu — seliittää Pihkala,
ja koittaa olla rauhallinen, mutta putsaa vapisevin sormin
nenäkakkulootansa.

Viires asema on 19 km. 250 m. pääs. Siältä ilmootethan jotta se Verger
on aina vai ensimmääne. Aikaa oli menny 1 t. 12 min. 8 sek. Mutta:

— Hih poijat! — Steenruusi on toine! Vain 4 sekunttia jäliis! —

— Ähäp poijat!

De Mar on kolmas, 17 sek., Bertini, Blasi ja Manches yhres roikas, 24
sek. jäliis. —

— Mikä se tua Perttini oikee on? — S'oon ponkinu hyvin föörihi. Taitaa
olla aika mato, ku ei sitä alkumatkas nähty. — —

Seittemäs oli El Quafi se arapialaane kameelin ajaja; kahreksas
Alavoine, Mellor — ja — ja Lossmanni!

— Joko se virolaane ny rupiaa vetämhän? — Vain 1 min. ja 8 sek. jäliis!

— Mihnäs Kyrönen? — hätäälimmä me.

— Kyrönen! — 2 min. 17 sek. jäliis! — S'oon jääny kulkaa pehkana
soikohon Lossmannista! — — Poijat, poijat! —

— Kolehmainen! — 3 min. 12 sek.

— No, s'ei oo paljo ollenkaa! Saas nährä, pystyykö Hannes viälä. —

Pualimatkasta ilmootettihin hurja uutine:

— Stenruusi astunu johtoho! — Aika 1 t. 20 min. 6 sek.

Verger toisena 30 sek., Bertini 1 min. 4 sek. jäliis. —

— Se meni liika aikaasi johtoho! — pihajaa Pihkala. — Vasta
viimmeesellä kymmenellä kilometrillä ratkaastahan ottelu!

Mutta meirän muiren suamalaasten rinta nousi ja silmät loisti.

— Kyllä se sen jaksaa, mitä muukki!

Viires oli Blasi ja kuurenneksi oli ilmestyny:

— Halonen! — Mitä hiivattia se Halos-poika meinaa? —

— Hei poijat! — Siinä s'oon tuffa, jolla sisu piisaa!

Seittemäs oli Manches; sitte El Quafi, Mellor ja Lossman 1 t. 21 min.
45 sek.

— Ei s'oo ku minuutti ja 30 sekunttia peräs! — pääsi meiltä poru.

Sitte tuli jokin uusi miäs, enklantil. Mac Lead-Wirght. Ja sen peräs se
Alavoine, joka meistä rupes tuntumhan joltaki alavutelaaselta.

Nyt olivat takaasitulos. Steenruusi petras vauhtia seuraavalle
asemalle. Oli jättäny De Maria 1 min, 15 sek. Pertini oli kolmas,
Manches oli ponkinu hurjasti ja tuli neljäntenä.

Ja sen peräs oli Halonen! Verger, jok'oli ollu toisena, putos nyt
kuurenneksi. Sitte tuli Blasi, El Quafi, Mac Lead-Wirght ja Alavoine. —

— Mihkä on Kyrönen jääny!

— Eikä Hanneksestakaa enää mitää ilmooteta. —

Ku 15 km. on jäljellä, oli aikaa kulunu Steenruusilta 1 t. 57 min. De
Mar oli toisena, mutta jääny viälä enempi. Kolmantena on se perhanan
Pertini mutta:

— Halonen on nyt neljäs!

— Aina vai petraa! Kyllä se nua kaks viälä klupii, on se sellaane
poika! —

Se enklantilaane, Wirght on huitonu hurjasti. S'oon nyt viires miäs ja
kuures on Lossmanni!

— Hyi sentähre, ku tuloo likille! — Sillähän pitääs olla sellaane
kauhia sisu. — Ja juaksoo rakkari nuan kovasti varovasti — ähkymmä me
suamalaaset.

Seuraavalta asemalta, jost'on enää 10 km. takaasi, ilmootethan jotta
Steenruusi johtaa. Kuluu aikaa pari-kolme minuuttia, ennenku sanottihin
jotta:

— Pertini on toisena!!

— Se amerikkalaane on jääny!

— De Mar on kolmas! —

— Jahas!

— Mutta tua posetiivari, ny aika mato on. —

— Neljäntenä on suamalaane Alonee — — —. huutaa mekafooni.

— Eikö helkkaris, s'oon Halonen! — huuramma me vastahan.

— Viirentenä Lossman! —

— Phy phto! — Nyt s'oon jo viires se virolaane!

Rupes kyälööttämhän.

— Ompa Steenruusilla pitkä etumatka — lohruttivat toiset.

7 1/2 kilometrin pääs maalista ilmootettihin:

— Steenruusi johtaa!

— Tiättypä se!

— Älkää puhuko poijat! — rupiaa Pihkala voihkimhan ja vääntelöö
ittiänsä ku olis sammakon syäny.

Rupiaa suuta kuivaamahan ja tuntumhan olo kamalalta. Ei tiärä, mihkä
kattoos ja mitä tekis. Nyt s'oon sisun veto taipalhella. Nyt panoovat
joka miäs kaikkensa.

— Teenruusin aika oli 21. 12 min. ja 28 sek.

— Perttini toisena, 2 min. 23 sek. jäliis — — ilmoottaa mekafooni.

— S'oon ainaki puali kilometriä jäliis Stenasta — —

— Älkää puhuko mitää! — huakii Pihkala.

— Täs halkee. — —

— Kolmas on De Mar, 4 min. 17 sek. — —

— Ohhoh! — Ompas se äijä jääny eri lailla. — Siin'on poijat harvat
välit nyt — — —

— Neljäntenä Halonen, 5 min. 44 sek.

— Se on kans jääny! — Rupiaako se väsymhän?

— Viirentenä Plaza Reyes — — 6 min. 53 sek.

— Mikä juupeli se on? — Mistä se on tullu? — —

Meille tuloo kiivas peukalohon sylkeminen ja ohjelman plaraaminen.

— Plaza Reyes, s'oon poijat Etelä-Ameriikasta, Chilestä. — Vissihin
jokin intiaani. —

— Kuures miäs Lossman — — 7 min. 4 sek. — —

— Ähäs! —Jopas on Lossmanniki jääny!! — S'oon lähes 2 min. Halosen
peräs. — —

— Ei se sitä enää kiinni saa — —.

— Älkää hyvät ystävät puhuko mitää! — kiamurteloo Pihkala.

Äkkiää se vetää Uuren Suamen numeron plakkarista ja rupiaa kovalla
äänellä lukemhan jotta:

— Kauhia verityä Kotkas! — Eileen illalla tapahtuu Kotkas kaamea
verinäytelmä, jonka uhriksi joutuu talokkahan poika Juho Haap — —

— Ääh! — Tuki suus! Nakkaa hiithen se lehti —

— Nyt tuloo tiatoja! —

— Savon maakuntajuhlia viätettihin eileen kaunihin sään vallites ja
tuhatlukuusen juhlakansan läsnäolles — paasaa Pihkala suun täyreltä ja
me tukimma sormia korvihi ja huiroomma käsin ja jaloon.

— Perheuutisia!! — kiljuu Pihkala aiva sinisenä — Eileen täytti 80
vuotta rovasti Aromaa — — rumihin ja sialun voimis — —

— Neljä kilometriä jälellä! — Steenruusi johtaa!

— Ääh —.

— Voin hinta laskenut markalla kilo Lontoossa, kiljuu Pihkala.

— Tuki suus! — Nyt pannahan numeroota taululle — —

— Teenruusi johtaa! — — 4 minuuttia erellä.

— Äääh!

— Perttini toisena!

— De Mar kolmas!

— Äääh! — Mihnä se Halone?

— Neljäs Halone! — —

Samas törähtää torvi. Ihmisiä rupiaa juaksemhan paikooltansa yli
penkkien statioonin seinustalle, josta näköö kauas tiälle. Vilahtaa
valkopukuune juaksija puiren välis. Ihmiset kurkistaavat kaulat
pitkällä ja ryntäävät taas alha paikoollensa.

Kuluu viälä pari pitkää hetkiä, ennenkö portista juaksoo raralle:

— Steenruusi!! — Huraa, hei hei hei!!

— Älkää puhuko mitää!! — rukooloo Pihkala.

— No nyt huurethan, jos koskaa! — Huraa, huraa, huraa!! — —

Kaikki hurraavat. Lippuja huiskutethan, me hypimmä pystyhyn ja
kohotamma sotahuuron:

— Hei, hei, hei Suami, Suami Suami, — huraa!

Ja toiselta pualen statioonia vastaavat suamalaaset, joit'on ainaki
parisataa samas aitios, huikialla huurolla.

Steenruusi juaksoo keviästi ja nätisti raralla. Jalka nousoo sorjasti
ku balettiflikalta, ei näytä väsyneheltäkää. Ilta-aurinko heittää
leppoosan hohtehen sen keltaasehen kiharahan tukkahan. Kasvot
hymyylöövät. — Jo astuu maaliviivalle ja ajanottajat napsahuttavat
kelloansa.

Koko kenttä raikuu suasionosootuksia ku pauhaava meri; kaikki huutavat
ja tahtovat nährä voittajaa.

Helposti ja vaivattomasti lopetti Steenruusi pitkän juaksunsa ja meinaa
lähtiä pois kentältä, mutta suamalaasjoukko toiselta pualelta huutaa ja
vaatii sitä tulemhan sille pualelle. Steenruusi lähtöö yli nurmikentän
keviästi juasten ja hymyyllen. Siäläkös ilo nousi, liput liahuu ja
kenttä kaikuu.

Nyt huurethan joka pualelta ja voittajan täytyy juosta viälä kiarroksen
kentällä.

Torvet rupiaavat soimhan, Suamen lippu verethän voiton salkoho ja
ihmiset nousevat seisomhan ja paljastavat päänsä.

S'oli juhlallinen hetki. Kisojen suurin ja viimmeenen voitto oli Suamen!

Voiton ja innostuksen humua on kestäny jo kauan, voittajaa hurrattu,
marssit pelattu ja liput liahutettu. On jo istuttu hyvän aikaa ja
orotettu lisää. Kaikki on aikoja valmista, mutta:

— Mihnä ne toiset on? — rupiaavat ihmiset kyselemhän.

Istuthan käret ristis ja imehrellähän.

Steenruusi on jo aikoja sitte poistunu kentältä, eik'oo enää mitää
kattelemista.

— No mutta tämäpä ny kummaa, ku ei toisia kuulu ei näjy —
päivittelöövät ihmiset.

Menöö viis minuuttia, eikä ketää tuu. Koht'on kuus minuuttia — ku
törähtää torvi ja pian ilmestyy portista toinen juaksija.

Se on italialaane Bertini, jonka tuliset maanmiähensä ottavat hurjin
huuroin vastahan. Maaliviivalla orottaa, hyppii ja tanssii kaks
mustasilmäästä italialaasta huulet pitkällä valmhina pussaamhan.

Riamusaatos sitä sitte viäthin.

Mutta jo tuli kolmas miäs portista.

— Onko se Halonen?

— Ei, s'oon amerikkalaane De Mar.

Nyt ulvoo Amerikka tuhannesta kurkusta ja miäs pistää sisulla
loppukiriksi, vaikk' onki aivan kuitti.

Taas toitottaa torvi ja portista paasaa:

— Halonen!!

Nyt huuraamma taas me ja pian yhtyyvät siihe enklantilaaset, ku niiren
miäs, aiva uusi tulokas, Ferris, tupsahtaa kentälle.

Ja heti sen päälle nosti uusi melusakki metakan, ku Chilen ruskiaihoone
Plaza Reyes tuli kentälle.

Franskalaaset, isäntäväki itte, oli tällä välillä haukkoonu ilmaa ja
hiaronu leukaperiänsä, koska he saisivat huutaa. — Sitte tuliki se
arapialaane EI Quafi ja kurkut panthin suaraksi. Huutivat n'otta s'oli
kauhiaa.

Ruattalaasia oli syyttäny vähä siältä ja täältä, jotta:

— Jeflaran namma tu kampia tu friskatu — — koska meirän vooro tuloo
huutaa?

Ku Kinn sitte ilmestyy, nii jo oikaasivat ruattalaasekki putkensa
suaraksi ja päästivät mölyn mahastansa.

Lossmanni.oli vasta kymmenes ja nii kuitti poika, jotta kaatua meinas.
— Sittehän niitä tulla luputti eppu toisensa perhän, mutta se venyy
nii pitkälle, jotta ihmiset rupesivat lähtemhän hiljallensa pois.
Kaikkiastansa tuli perille 30 miästä.

Hannes, Kyrönen, Ruotsalainen ja Hietakari olivat keskeyttänhet.

Stenroosin aika oli 2 t. 41 min. 22,6 sek.; Bertinin, Italia, 2 t. 47
min. 19,6 sek; De Marin 2.48.14 ja Halosen 2.49.47,4 sek.

Steenruusin voitto oli aiva ylivoimaane, lähes 6 minuuttia ennen muita!

Maratoni oli kisojen viimmeene kilpaalu. Se päätti ja kruunas kaikki.
Ensimmääsenä voitonlippuna oli Pasiisin kisoos noussu Suamen uljas
siniristi — ja viimmeeseksi sitä myäs maailmalle näytettihin!



LOPPUSOITTO.


Steenruusin loistavan voiton kunniaksi lähtivät paikallaollehet
suamalaaset kolmella suurella autopussilla ajamhan statioonilta
kaupunkihin, johna sitte huristettihin ristihin rastihin pitkin
valtakatua hurraten, laulaan ja Suamen lippuja heilutellen. Siihen
ilonpitohon ottivat ihmiset kaikkialla osaa. Kun oli parisen tuntia
ajeltu ja hurrattu, rupes siitä huutamisesta nii kurkkua kuivaamahan,
jottei auttanu muu ku siirtyä ravintoloohin kastelemhan kaulaa.

Siälä mulle valitteliki se yks miäs haikiana jotta:

— S'oon sitte kummallista, ku min'en pääse millää ilvehellä täällä
Pariisis pöhnähän —

— No, ooksä sitte oikee koittanu? — kysyyn mä.

— O-on! Min'oon ruvennu aamusta varahin ja illasta myähään, enkä oo
päässy fyllyhy vaikka taittuus. Aina on katkennu kesken hyvä yritys.

Aiva mä kauhistuun sen miähen puhesta ja koitin sanuakki jotta:

— Se ryyppöö on epätervehellistä ja vaarallista! Se perstuttaa koko
krupin ja tärvelöö kuulemma sialun ja sisuskalukki — —

Mutta ajatelkaa, mitä se sanoo! Jahkaasi jotta:

— Älä plotise! — Kyllä m'oon ollu nii monta kertaa pöhnäs, jotta mä
tiärän, mitä se on! Puhu sä Jaakkoo pukille, äläkä mulle. — Min'oon
tullu tänne vartavasten iloottemhan ja riamuuttemhan siitä vapauresta,
jota kotomaas ei oo — Nyt oon parhaani yrittäny trönätä näitä Ranskan
juamia, mutta vaikka sen tuhat olis, nii aina kesken mässähtää ennenku
on pääsny eres nousuhumalahan. Ja ku herää, nii on pää kirkas ja raitis
ku vastasyntynehellä lapsella, n'otta taas saa alkaa aluusta — — — Mä
rupian pelkäämhän, jotten m'oo terves — ku ei yhtää pryhtää — —

Se oli kummallinen tapaus ja monet muukki valittelivat samaa asiaa.
Sitä käythin siinä oikee joukolla tuumaamahan, jotta, mistä se oikee
mahtaa johtua, ku ei nämä Pariisin liköörit, viinit ja konjakit näytä
ollenkaan tehuavan suamalaasihin. Muut kansallisuuret sitävastoon
tulivat helposti ja vähällä rahalla lystille tuulelle. Suamalaasten
piti vetää nahkahansa tynnyrikaupalla, eiväkkä siltäkää päässehet
rähinäpäälle. Rahaa vai meni ropehittaan. Ku tätä kummaa joka lailla
tuumattihin, nii siihe päätinkihin tultihin, jotta me suamalaaset
mahramma olla nii 96 prosenttisen pirtun läpiliottamia, jotta mikää muu
ei meihin enää tehua. Siitä paikasta nousi se miäs ylhä ja sanoo jotta:

— Nyt on pelit kaikki ja mä lähren heti paikalla takaasi Suamehen! Tääl
on turhaa suamalaasen enempää freistaallakkaa — Sit' ei kestä massi
eikä verä mahanahka — —

Ja niin kans lähti heti aamujunalla painamahan kohti Suamen rantaa,
johna sill' on tuttu lääkäri Kuapios —

Ku mä toren sanon, nii se oli mun hyvä ystäväni Mösjöö — — Minä tulla
luputtelin hiljoollensa peräs.

       *       *       *       *       *

Kisojen jälkhen on ny noussu se kysymys, jota hyvin saattoo orottaakki,
jotta se siitä taas lopuksi tuloo. Nimittään näiren olympialaaskisojen
lopettaminen. Onhan se selvä jotta se siitä kumminkin tuloo ja sitähän
m'oon jo kauan sanonukki jotta:

— Saattapas nährä jotta ku täs päästähän hyvähän alkuhu, näis
olympialaasis, nii ne toiset rupiaa sanomhan, jottei ne enää
viittikkää. — Niin s'oon menny ennenki! Esti alkaa yks harjoottaa
jotaki kroikottelemisen konstia ja ku on miälestänsä aika mestari, nii
haastaa kovasti toisiaki tempun tekohon jotta:

— Tämä on sitte mukavaa urheelua!

Ja toiset koittaavat kans ja konkaroottoovat aikansa n'otta lopuuksi
oppivat ja rupiaavat olemhan parempiakin ku itte tempuntekijät.

Silloo ei se enää ookkaa mukavaa!

Sanothan jotta:

— S'oon jo vanhanaikaasta! Ei me enää viittikkää — —

Ja taas hetken päästä keksithän uusi urheelulaji ja huurethan jotta:

— Tämä se vasta onkin urheelua!! Tulkaas koittamhan! Meill'on jo
mailmanennätyski valmis — —

Sellaane tuntu se pakkas olemhan Pariisin olympialaasiski, jottei ne
ollehet mukavia enää muille ku Amerikalle ja Suamelle, jokka nyppiivät
melkee kaikki palkinnot.

Esti nousi Suamen lippu, sitte nousi Amerikan lippu; sitte Suamen lippu
ja Amerikan lippu. Sitte nousi kaks Amerikan lippua perätysten. Ja heti
kans perhän kaks Suamen lippua j.n.e.

Koko statioonin väki oli mennä pyllyllensä ku kerraasti tankohon nousi
— Enklannin lippu!

— Mikä tua on? — ihmettelivät ihmiset, jok'olivat tottunu näkemhän vain
Suamen siniristin ja Amerikan tähtilipun.

Tiätää sen, jotta se ei ollu toisille yhtää mukavaa. Ruattikaa ei saanu
aukaasta kertaakaan suutansa oikee täyrelle lävelle ja sitä varte siälä
kans heti ruvettihin »vakavasti keskustelemhan olympialaaskisojen
lopettamisesta».

Mä muistan kovasti friskisti, kuinka yks yleesmaailmalline urheelulaji,
polviennotkistuskilpaalut loppuuvat yhtäkkiä ku puukonpäähän. Siit'on
ny vissihin 20 vuatta sitte.

Lueskelin pikkupoikana sanomalehristä sähkösanomia, joita satoo
Franskasta ja Saksasta jotta:

»Uusi mailmanennätys! Kuuluusa voimistelija (jokin) Fritz Müller on
lyäny uuren mailmanennätyksen polviennotkistamises. Hän on notkistanut
376 kertaa!»

Ja hetken päästä tuli taas jotta:

»Fritz Müllerin mailmanennätys lyäty! Ruattalaane urheelija Karl
Pettersson notkistanu Malmöös 416 kertaa!»

Tällääsiä tärisyttäviä sähkösanomia tuli suuresta mailmasta melkee joka
viikko.

Suameski ruvettihin sitte hissuksensa kyykkimhän. Kiikuttihin ylhä
ja alha, ja räknättihin. Eikä kestäny kauaa ku täältä tärähytettihin
sähkösanomalla vastahan jotta:

»Uusi mailmanennätys! Suamalaane voimistelija Kustaa Putikka notkistanu
sääntöjen mukhan 570 kertaa.»

Mailma oli ainaki kaks viikkua aiva hiljaa.

Se oli pökerryksis.

Mutta sitte tulla pihahti takaasi jotta:

»Fritz Müller, tunnettu polvennotkistaja, on nyt kolmen professorin
läsnäolles notkistanu polviansa 750 kertaa!

Suames kynsäästihin saivaristua ja ruvettihin kyykkimhän uuremman
kerran, jotta kuinka monta kertaa sitä oikee kyykähtää.

Ja tuloksena oli viikon perästä uusi maailmanennätys:

Suamalaane Matti Murrikka notkistanu 1,467 kertaa!

Kuluu ainaki kaks kuukautta ennenku mailmalta kuuluu kravahrosta.

Mutta sitte taas tuli jotta:

»Uusi mailmanennätys! Ranskalaane Jaques Fernier lyäny Murrikan
ennätyksen, notkistamalla polviansa 1,714 kertaa!»

Nyt alkoo Suames totinen kyykkyminen. Muistaakseni johnaki Hämhenlinnas
rupes jokin Jussi Kähkönen kyykkymhän oikee toren teolla aamusta asti.
Se kiikkuu ylhä ja alha ja aina vai.

Kaks miästä piti olla räknäämäs. Toinen kasteli kurkkuansa sillä aikaa
ku toinen räknäs jotta vahtu suusta nokkuu.

Ja Kähkönen se kiikkuu.

Se kiikkuu koko päivän.

Söi ja joi ja aina vai kiikkuu. — Iltahan mennes oli jo pääsny yli
4,000.

Ja olis kiikkunu vaikka yän perhän, mutta toiset tykkäsivät jotta se jo
piisaa ja sähköttivät ulkomaille jotta:

»Suamalaane Kähkönen notkistellu 4,300 kertaa!»

Sen erän peräst'ei mailmanennätystä polvennotkistukses oo enää
noteerattu — —

Nii se käy aina lopuuksi ku suamalaasekki kerkiäävät joukkoho.

Olympialaasten ohjelmastaki on ny Pariisin kisojen jälkehen poistettu
monta lajia, — jokk'ei oo enää muille mukavia ku meille.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Jaakkoo lähti Pariisihi...: Kuvaus Pariisin olympialaiskisoista v. 1924" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.